Kielitaitoa ja -taidottomuutta ensi-illassa

Luxemburgissa pyörii tämän viikon Pohjoismaisen elokuvan festivaalit, ja onnistuin voittamaan Facebookissa pari lippua tiistain näytökseen: Clownwise-elokuvan Luxemburgin ensi-ilta Esch-sur-Alzettessa lähellä Ranskan rajaa. Clownwise kiinnosti minua kahdesta syystä: ensinnäkin se on suomalais-luxemburgilais-tsekkiläistuotanto – kaikki maita, joissa olen asunut – ja toisekseen siinä on Kati Outinen, joka oli tulossa myös paikan päälle ensi-iltaan.

Koko ensi-ilta oli jotenkin niin… luxemburgilainen. Tai ranskalainen, miten sen nyt ottaa. Kaikissa festivaalimainoksissa oli nimittäin oikein mainostettu, että hei, nyt on mahdollisuus nähdä nämä elokuvat englanniksi tekstitettynä! mutta elokuvan alkaessa ranskalainen Didier Flamand puhui pehmeästi soljuvaa ranskaa, sujuvasti ilman minkäänlaisia tekstejä. ”Tää on niin tätä”, kaverini tuhahti vieressäni, ja hän sentään työkseen kääntää dokumentteja ranskasta suomeksi. (”…mutta ne on kirjoitettua kieltä, ja tuo on muminaa, josta ei kuule mitään!” hän toteaisi.) Minä vielä elättelin toiveita, että alku oli vain jotain fiilistelyä, jota ei oltu nähty tarpeelliseksi tekstittää, mutta ne toiveet rapisivat siinä vaiheessa, kun ensimmäinen näyttelijä avasi suunsa tsekiksi, ja teksityksiin valuivat tutut Ç:t ja Que:t. Kukaan muu teatterissa ei hätkähtänytkään tästä asioiden kehityksestä, joten oletettavasti kaikki joko osasivat ranskaa tai olivat tottuneita siihen, että elokuva esitetään vähän millä sattuu tekstityksillä ja aina niitä ei ymmärrä. Niinhän tässä kielisekamelskaisessa maassa kaikki toimii.

Minulle elokuva siis oli lopulta erinomaista treeniä kahden viikon päästä olevaa ranskan loppukoetta varten – think positive! – ja ilokseni ehdin lukea tekstityksen melkein aina loppuun ja yli puolet ajasta jopa ymmärtää, ennen kuin piti ruveta miettimään jo seuraavaa riviä. Onneksi elokuva oli suurimmaksi osaksi tsekiksi, sillä ne puhutut ranskankieliset repliikit olivat aikamoista muminaa. Elokuvassa Ranskaan rautaesiripun aikaan paennut tsekkiklovni palaa kotimaahansa ja tapaa kaksi klovnikaveriaan, tai ”kaveriaan”, sillä porukan kesken on kaikenlaista pientä ja suurta juopaa. Välissä hassutellaan tavalla, joka nauratti aidosti, ja välillä näytetään Kati Outista, joka näyttelee muistisairasta vanhusta elävästi, uskottavasti ja herkästi. Lopulta pysyin kärryillä 90% ajasta ja elokuvasta jäi raskaista teemoista huolimatta hyvä mieli.

Clownwisen ensi-illassa näytöksen jälkeen lavalle kipusivat tuottaja, ohjaaja ja Kati Outinen vastailemaan yleisökysymyksiin.

Elokuvan jälkeisessä kyselytuokiossa paljastui, että kielimuurit olivat olleet läsnä myös elokuvaa tehdessä. Tsekkiläinen elokuvaohjaaja oli kahdeksassa kuukaudessa opetellut sen verran ranskaa, että pystyi ohjaamaan ranskalaisia näyttelijöitä, ja Kati Outisen piti opetella tsekkiä niin, että pystyi sanomaan repliikkinsä kuulostamatta vierasmaalaiselta. Kaksi elokuvassa näytellyttä tsekkiklovnia eivät opetelleet mitään kieliä, joten Outisella ja elokuvassa hänen miestään näytelleellä miehellä oli tasan yksi yhteinen kieli, saksa, ja siitäkin vain pari hassua sanaa, lähinnä kaputt. Näytelmän käsikirjoituksesta oli tehty kolme eri kieliversiota – tsekki, ranska ja englanti – ja osa näyttelijöistä tiesi, missä vaiheessa heidän piti sanoa repliikkinsä, laskemalla vastanäyttelijän käyttämiä tavuja. Todellinen eurooppalainen yhteistyöelokuva siis.

Esityksen jälkeen jäimme hengailemaan paikan päälle viinilasillisille ja onnistuimme nappaamaan Outista hihasta. ”Hei anteeksi, Kati…” aloitin, ja Katin reaktio oli jotakuinkin: ”Haah hääh whaat que hei mä ymmärrän sua hohohoo!!” Ensihämmennyksestään selvittyään hän kertoi meille vielä lisää elokuvantekemisestä: kuinka ohjaus tuli usein kahteen otteeseen eri kielillä, paitsi silloin kun ohjaaja unohti, ettei Kati puhu tsekkiä. ”Mutta se kielitaidottomuus oli oikeastaan mielenkiintoisella tavalla haastavaa”, Kati totesi. ”Kommunikaatio on meri, ja kieli on siitä vain pinnalla olevat aallot. Näyttelijän työ taas on lukea ihmisten sanatonta kommunikaatiota, ja tässä siihen sai keskittyä täysillä.” Tsekinkieliset repliikit Kati sanoi omaksuneensa korvakuulolla ja treenanneensa niitä ohjaajan vaimon kanssa väsymykseen saakka, mutta lopulta aksentti oli osunut kohdilleen.

Bloggaaja pääsi valokuvaan Kati Outisen kanssa

Koska elokuvan rahoitus oli tullut kolmesta eri maasta, myös kuvaukset oli hoidettu kolmessa eri maassa. Ulkokohtaukset oli kuvattu Prahassa, koska elokuva sijoittuu sinne; sisätilat Luxemburgissa, jolloin ikkunoista näkyvät maisemat oli editoitu Prahaksi digitaalisesti; ja sairaalakohtaukset TYKSissä. Elokuvassa yksi päähenkilöistä taistelee syöpää vastaan, ja eräässä kohtauksessa avustajat olivat suomalaisia syöpäsairaita. He eivät ymmärtäneet sanaakaan päähenkilöklovnin kohtauksessa improvisoidusta huumorista, mutta se oli niin iskevää, ettei lopulta koko huone nauroi mukana ja osallistui improvisaatioon. Elokuvan Suomen ensi-ilta oli kuukausi sitten ja järjestettiin hyväntekeväisyysnäytöksenä TYKSin syöpäosaston hyväksi.

image
Praha vuonna 2009. Suurin osa elokuvasta oli kuvattu sisätiloissa kuulema osittain huonon säätuurin takia, mutta mm. Vltava-joki elokuvassa vilahti.

Kati kertoi myös, miten hänet oli bongattu tsekkiläiseen elokuvaan näyttelijäksi: ”Se oli ihan uskomaton sattuma!” Elokuvan tsekkiläinen ohjaaja oli erään kansainvälisen elokuvafestivaalin illallisella istuutunut suomalaisen elokuvaohjaajan viereen, ja kun oli paljastunut, että kyseessä oli suomalainen, hän oli todennut, että hänellä olisi kuin Kati Outiselle luotu rooli tulevassa elokuvassaan, että satutkos tuntemaan? Kyseinen ohjaaja oli todennut, ettei henkilökohtaisesti, mutta että Suomen piirit ovat niin pienet, että kaikki ovat kaverinkavereita, ja hän voi välittää viestin eteenpäin. Niin Kati päätyi projektiin mukaan.

Entä mitä tulevaisuudessa? Kuulema taloustilanne on vaikuttanut elokuvienkin tuotantoon, ja rooleja on tarjolla nihkeästi. Sen sijaan Katilla on suunnitteilla yhteistyöprojekti erään oululaisen muistisairaiden kanssa työtä tekevän järjestön kanssa. Tätä kertoessa kuitenkin tuottaja tuli koputtamaan Katin olalle ja halusi esitellä hänelle jonkun, joten me kiitimme keskustelutuokiosta ja suuntasimme takaisin junalle.

Loppukevennykseksi fiiliksiä klovnibändistä, joka esiintyi ensi-illassa. Tunnistatko pätkän lopun sävelmän?

Clownwise on muuten Suomessa teatterilevityksessä nimellä Koomikot. Ensi-ilta oli jo sen verran monta viikkoa sitten, että elokuva ei välttämättä kovinkaan monessa paikkaa enää pyöri, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niin ainakin pääkaupunkiseudulla vielä tulevana viikonloppuna elokuvan ehtii bongata aamunäytöksessä.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

18 kommenttia postaukseen “Kielitaitoa ja -taidottomuutta ensi-illassa”

  1. Parhaat asiat taitavat monesti tapahtua sattumalta ja sillä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. :) Oli varmasti mukava tapaaminen Outin kanssa!

    1. Siis Katin. :) Me todettiin tuolla elokuvassa kaverin kanssa kumpikin sekoittavamme helposti Kati Outilan ja Outi Mäenpään toisiinsa. Niillä on jotenkin niin samanlainen hymy, eikä tuo etunimi-sukunimi-yhdistelmä yhtään auta…

    1. Juu, ja enpä tiedä oliko se nyt lopulta pieleen, kun elokuvan kuitenkin suurimmaksi osaksi ymmärsi, ja harvemmin tulee oma-aloitteisesti katsottua mitään ranskaksi, vaikka ehkä pitäisi. :)

  2. Julkkisbongaus :)

    Monasti kun on jotain leffaa katsonut, olisi halunnut tietää miten sitä on ohjattu tai mitä kommunikaatio ongelmia on ollut. Kun taustoistakin on vähän selvyyttä, saa koko leffa uuden tason.

    1. Juuri ton takia tykkään käytä leffafestareilla, joissa on leffan jälkeen ohjaajan tai näyttelijän haastattelu! Jos leffasta on pitänyt, se haastattelu on yleensä todella mielenkiintoinen.

      Ja suomalaisia julkkiksia ei useasti täällä päin näykään. :D

  3. Mulla on jääny suomalaisista elokuvista Kati Outisen rooleista tosi masentavia muistoja. Ihan kuin hän esittäisi aina jotenkin tosi surullisia rooleja! Erikoista jos hän on ollut tsekkiläisessä klovnileffassa! Kuulostaapa kyllä ranskalaiselta tapahtumalta nuo ”englannin kieliset” tekstit. Mulla varmaan palais hermo tuollaisessa maassa… Liian tottunut suomalaiseen tehokkuuteen :D

    1. Täällä mulle tulee tästä meiningistä fiilis, että suurin ongelma taitaa olla oma puutteellinen kielitaitoni. Siis miten niin kaikki eivät puhu sujuvasti sekä englantia, ranskaa, että saksaa?? Ei paljon auta selittää, että nojoo kun minä olen opiskellut tätä ruotsia, ja osaan myös hei venäjän alkeet…

      Musta Kati Outinen oli Mies vailla menneisyyttä -elokuvassa ihan huippu! Siis tavallaan surullinen, mutta jotenkin niin koominen. Muistan nauraneeni elokuvassa useassa kohtaa, missä ei ehkä olisi pitänyt.

  4. Tosi mielenkiintoista kuulla elokuvan taustoista, ja muistan kyllä kanssa kun Ranskassa välillä meni hermot elokuvien dubbaukseen. ”Ai eikö tämä näytös ollutkaan tekstityksellä”. No ei… :) Tsemppiä kielikokeeseen valmistautumiseen muuten!

    1. Mä olen tähän mennessä onnistunut valitsemaan leffat niin, että olen ymmärtänyt mitä tapahtuu, mutta kerran Tsekeissä onnistuin mokaamaan. Ei nimittäin ollut kukaan kertonut, että Slumdog Millionare on puoliksi hindiksi! No, siinä sitten yritin lukea tsekinkielisiä tekstityksiä, koska hindistä en ainakaan mitään tajunnut…

  5. Kävipä teillä hauskasti, että pääsitte näyttelijöitäkin haastattelemaan. Hauskoja tarinoita löytyy elokuvan takaa, ehkä pitäis yrittää etsiä se jostain.

    Ainakin Le Havressa Outinen oli mun mielestä myös ihan ihme roolissa, mulle ei ainakaan ihan täysin auennut, puuttuko pari muumia laaksosta, vai oliko se muuten vaan niin melankolinen rooli :D

    1. Multa on mennyt tuo Le Havre ohitse. Nyt olen miettinyt, että pitäisi varmaan katsoa, koska ranskalaiset kai tykkäsivät siitä todella paljon. Mä en siis yleensä ihan hiffaa ranskalaisten elokuvamakua (musta vain asteen vähemmän omituista kuin venäläisten, jos eurooppalaisella skaalalla katsotaan), mutta yritän nyt oppia hiffaamaan.

  6. Vautsi miten kiva tapahtuma :) Lontoossa on myös ollut noita filmifestivaaleja, harmikseni en ole paikalle vielä päässyt. Aina on ollut jotain muuta menoa.

    Tuo kielen oppiminen kuvailemassasi tilanteessa on ihan mahtava keino, kyllä sitä alkaa vaan ymmärtää kun on ihan pakko. Tsemppiä kovasti lopputenttiin!

    1. Mä harrastin näitä jo Suomessa, kiersin R&A:t ja kävin Espoo Cinessä vapaaehtoisenakin. :) Filmifestivaalit on aivan paras mahdollisuus nähdä muita kuin Hollywood-elokuvia, ja muunmaalaiset leffat (sekä pienen budjetin amerikkalaistuotanto) onnistuu välillä laajentamaan maailmankuvaa. Suosittelen siis vahvasti!

      Kiitti tsempistä!

  7. Olipas hauskaa, että pääsit tapaamaan Kati Outisen. :-) Mielenkiintoinen tarina muutenkin.

    1. Vaihto-oppilasvuoden perusteella se ei musta ole mitenkään järin vaikeaa, koska äänenpainot ja iso osa äänteistä on lähellä suomea. Kati Outinen kuitenkin valitti, että ? (suhu-ärrä) oli vaikea lausua, ja en ole ihan varma, osaanko sitä itsekään lausua kaikkien taiteen sääntöjen mukaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge