Onnellisia ihmisiä Luxemburgissa

Netissä on viimeviikkoina levinnyt jos jonkinlaista versiota Pharrell Williamsin Happy-hitistä. Tässä yksi täältä suurherttuakunnasta:

Videolla esiintyy paikallisen tanssikoulun oppilaiden lisäksi paikallisia julkkiksia, joista näyttelijä Tommy Schlesser ja pyöräilijä Andy Schleck on esitelty blogissa aiemminkin. Minun huomioni vievät kuitenkin maisemat: Tommy joraa viinipeltojen keskellä, ja tanssikoululaiset vetävät koreografioitaan milloin minkäkin linnoituksen edessä.

Onnellista maanantaita kaikille! Tästä se viikko alkaa!

Suklaatehtailija Toni

Hiking on German side of Müllerthal German side of Müllerthal

Koillis-Luxemburgissa sijaitsevalla Müllerthalin alueella metsät ovat täynnä isoja kivimuodostelmia, kallioita, luolia, nousuja ja laskuja sekä puroja, jotka kastelevat kengät. Korkeammilta paikoilta on hyvät näkymät laaksoihin ja luontoon rakennetut polut ovat täynnä portaita. Monien mielestä Müllerthal muistuttaa hyvin paljon Sveitsiä, ja sen lempinimi onkin Petit Suisse. En ole käynyt Sveitsissä kesäaikaan, joten vaikea sanoa mitään yhdennäköisyydestä, mutta ainakin patikointimaastot ovat hienot, joten suuntasimme paikalle Echternachin kaupungin ympäristöön viime sunnuntaina isohkon expat-porukan kanssa.

Bridge between Luxembourg and Germany

Enimmäiset viitisen kilometria patikoimme Saksan puolella, jossa upeat maastat jatkuivat piskuisen Echternacherbrückin kylän (eli käytännössä Luxemburgin Echternachin kaupunginosan) takana. Tässä kohti ylitämme jo Süre-joen takaisin Luxemburgin puolelle.

Anemone nemorosa

Weilerbach Castle Gardens

Saksan puolella oli Weilerbachin 1780-luvulla rakennettu linna sekä linnan puutarhat, jotka olivat jo kevätkunnossa. Weilerbachin linna oli tarkoitettu Echternachin apottien kesäresidenssiksi – meille se toimi evästaukopaikkana.

Noin 20 kilometrin patikointia veti taas ammattisotilas Khristian. Minä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi peränpitäjäksi, ja sain varusteeksi walkietalkien, jonka avulla kyselin Khristianilta suunnistusneuvoja, kun porukan hitaimmat hidastelivat sen verran ahkerasti, että menetimme näköyhteyden etujoukkoihin. Saa olla viimeinen kerta, kun vapaaehtoisesti pidän perää, sillä väsyneiden huonokuntoisten aikuisten hätistely tyyliin voisitko hei kävellä vähän nopeammin ettei eksytä tänne mettään ei kuulu luontooni. Vinkkinä kaikille, että jos normaalisti kävelytyyli on rento maleksinta, kokee tarvetta taittaa kahden kilometrin matkan bussilla eikä ole ikinä patikoinut, niin 20 kilometrin nopeavauhtinen patikointi isolla porukalla erittäin vaihtelevassa maastossa ei ole paras tapa aloittaa, etenkin jos aikoo kävellä kaupunkivaatteissa ja muotilenkkareissa – mutta jos silti näin aikoo tehdä, niin ei missään tapauksessa kannata jäädä porukan viimeiseksi, sillä viimeisimmat kärsivät eniten jonon haitariliikkeestä. Vinkkasin tästä eräällä pysähdyspaikalla intialaismiehelle, joka kiitti vinkistä, lähti heti vetäjän perään ja hymyili seuraavalla taukopaikalla vähän leveämmin kuin aiemmin, mutta sille yhdelle italialaistytölle, joka valitti ensimmäiset 15 kilometriä poikaystävälleen (italiaksi, mutta oletettavasti jotain tyyliin ”hidasta en mä jaksa näin kovaa”), veti jossain kohti raivarit ja linkkasi alaselkäänsä pidellen viimeiset 5 kilometriä, en uskaltanut sanoa mitään.

Climbing up a hill in Little Switzerland

Jossain vaiheessa oikaisimme kahden polun välillä suoraan rinteeseen niin, että jengi kömpi nelin kontin ja varoitteli toisiaan vierivistä irtokivistä

View over Echternach

Kiipeäminen otti voimille, mutta maisemat palkitsivat

Walking in the forests of Echternach

Sää suurimmaksi osaksi suosi; vain tässä kohtaa ripotteli, mutta sitä tuskin huomasi, kun joukon hännillä kävellyt espanjalainen vertaili Espanjan ja Luxemburgin asuntomarkkinoita

Edellämainitun italialaistytön ansiosta muutkin italialaiset jäivät porukan hännille, ja pääsin kysäisemään yhdeltä heistä hänen housuistaan: sellaiset hassunväriset ruutukuosilliset leveälahkeiset rennot kangashousut, joissa on yksiväriset paikat polvissa ja takapuolessa. Mainitsin, että olin nähnyt vaihtovuotena tsekkiopiskelijoiden käyttävän samanlaisia housuja ja ihmettelin, mistä tällainen muoti. Toniksi esittäytynyt mies innostui Tsekkien maininnasta ja kertoi itsekin olleensa siellä vaihdossa, ja pääsimme vaihtamaan pari sanaa tsekkiä keskustelussa, joka suomeksi meni suunnilleen näin: ”Hyvää päivää.” ”Yksi kalja kiitos!” ”Uppopaistettu juusto, hyvää hyvää.”

Hiking in Müllerthal

Italialaiset Pikku-Sveitsissä, etuoikealla Toni ruutuhousuissaan

Tsekkikuulumiset vaihdettuamme Toni palasi alkuperäiseen kysymykseen ja kertoi, että kyseisellä housutyylillä on parikin eri valmistajaa ympäri Keski-Eurooppaa, mutta hänellä jalassaan olevat housut tulevat hänen kotikaupungistaan Trentosta kotoisin olevalta pikkumerkiltä. You wouldn’t see these in Rome, they are too unfashionable, but in Northern Italy, in the country, we don’t care what you wear.

Moss on a tree

Hiking in Müllerthal

Toni kertoi asuvansa Luxemburgissa jo toista vuotta ja olevansa töillä suurella italialaisella suklaavalmistajalla Ferrerolla. Myönsin, etten ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä firmasta, johon Toni vastasi: You have heard of Nutella yes? Mutta hetkinen, eikös Nutella ole ranskalaista? Ah, we let the French think that so they buy our product, Toni vastasi ja jatkoi, että toinen hittituote näin pääsiäisen alla on Kinder-muna. Entä mitä italialainen suklaatehdas tekee Luxemburgissa? Well if you ask them they will tell you that we want to be closer to our Central European customers, the French and the Belgians, you know… but really it’s because of the lower taxes, Toni myönsi, ja kertoi, että hänen oman työnsä kannalta ei ole paljoa järkeä asua Luxemburgissa, koska hän on vastuussa raaka-ainehankinnasta ja täten matkustaa paljon Georgiaan ja -stan-loppuisiin valtoihin. En valitettavasti tajunnut kysyä, mitä tekemistä suklaan raaka-aineketjulla on Georgian kanssa – tietääkö joku?

Entering a cave near Echternach

Patikointipolku kulki luolan kautta

Sign on the wall of a cave in Müllerthal

Kyltin tekstiä en ymmärtänyt, mutta huvitti sen alle kaiverrettu BONJOUR

Ympäröivä metsä vaihtui hetkellisesti lehtipuupainotteisemmaksi, ja Toni tokaisi yhtäkkiä, että eikös tämä näytäkin mielestäni enemmän Suomelta? Hämmentyneenä kysyin, mistä moinen päätelmä, ja Toni osoitti vierekkäin kasvaviin koivuihin ja mäntyihin. Kun minulla ei selvästikään sytyttänyt, Toni selvensi: The birch-pine method! It’s a famous Finnish forestry method, no? Totesin, etten tiedä oikeastaan mitään metsänhoidosta, mutta että kyllähän meillä Etelä-Suomessa noita kumpaakin kasvaa, ja Toni kertoili opiskellessaan yliopistossa maatalouden lisäksi metsätaloutta. Suomessa hän ei ollut koskaan käynyt, mutta tarkoituksena olisi käväistä työmatkalla lannoitevalmistajaa katsomassa nyt tulevana kesänä, maybe in June or July. Vastasin, että matkailun kannalta tuo on todellakin paras aika käydä Suomessa, mutta työmatkan puolesta kannattaa tarkistaa etukäteen, onko siellä ketään töissä silloin.

Hiking in Little Switzerland

Rappuja reitillä riitti

Hiking in Little Switzerland

Toni kertoi, että oli Luxemburgin, Tsekin ja Italian lisäksi asunut myös Yhdysvalloissa, kun oli ollut lukioikäisenä vaihto-oppilaana Minnesotassa. Hän oli huomannut, että paikalliset olivat lähinnä ruotsalaisten ja suomalaisten jälkeläisiä – lots of Janssons, Svenssons and Ericssons – ja kadulla kävellessään hän oli lyhyenläntänä ja tummatukkaisena herättänyt huomiota poikkeavalla ulkonäöllään. Mietimme hetken, mikä siinä on ollut, että suomalaiset ovat vaikkapa Kalifornian tai Floridan sijaan päätyneet juuri kylmähköön Minnesotaan. Minä mietin, että maanviljelijöille oli helpompaa muuttaa alueelle, jossa maanviljelysolosuhteet olivat samanlaiset kuin kotona, ja Toni totesi, että lisäksi Minnesotassa oli varmaan vähemmän kilpailua. The Finns have a competitive advantage in the North, since people from the South won’t survive there. Itse hän oli kuitenkin tykännyt Minnesotasta ja ihmetteli, kuinka kiintyneitä paikalliset olivat järviinsä, even if they were just these muddy little ponds!. Totesin, että olin itsekin huomannut tämän, sillä Minnesotan rekisterikilvissä muistetaan mainostaa, että osavaltiossa on kymmenen tuhatta järveä. Toni taas jäi miettimään, onko Suomeen sittenkään hyvä mennä keskellä kesää, sillä satojen tuhansien järvien maassa varmaan riittää hyttysiä.

View over Echternach

Echternachin kaupunki nyppylöiltä katsottuna. Keskellä vanha luostari, joka oli merkittävä vallankäyttäjä täällä päin keskiajalla.

View from the hills near Echternach

Seuraavalla evästauolla Toni siirtyi taas jonossa vähän eteenpäin ja sain uusia peräpään pitäjiä seurakseni. Romanialainen Raluca valitti, että kaikki kirjoittavat hänen nimensä epähuomiossa Racula, and I have no idea why, ja intialainen Ananth kertoi työstään Goodyearin talvirenkaiden suunnittelijana. I was a bit skeptical at first when they told me they want to hire me for the job, because really, I saw snow for the first time in my life only three years ago, but so far it’s been a great learning experience.

Blooming white tree

Kevät!

Blooming white tree

Vuosi Luxemburgissa, osa 2

Nyt kun tässä maassa on asuttu vuosi, on yhteenvedon aika. Edellisessä postauksessa esiintyi maalis-syyskuu, tässä loka-maaliskuu.

LOKAKUU 2013

Lokakuussa arkea kuvaa parhaiten kalenterimerkintäni alkukuusta: opiskele himassa ranskaa ja pese pyykkiä. Paljon muutakin kuukauteen kuitenkin mahtui: ensimmäisenä viikonloppuna kävin uudestaan Suomessa Iiroa moikkaamassa, toisena viikonloppuna taas Minttu yhdessä Supersuunnistajansa kanssa kävi Luxemburgissa. Samana viikonloppuna Luxemburgin viinitilat alkoivat myymään Fiederwäisseniä eli luxemburgilaista valkoviinipohjaista nouveau-viiniä, joka minusta maistui lähinnä pahan kiljun ja käytetyn lonkeron sekoitukselta, kun sitä maistoimme Bernard-Massardin viinitilalla (huom. ainoa luxemburgilainen Alkossa myytävä tuottaja, jolta saa nykyään kuohuviinin lisäksi myös auxerroisvalkkaria). Muita viikonlopun kohokohtia olivat vierailu Bourscheidin linnassa, sitä seurannut patikointi, museoiden yö sekä hyvä ruoka, mm. Luxemburgin kansallisruoka Judd mat Gaardebounen, savustettua sianniskaa papujen kanssa.

Loppukuusta Luxemburgissa vaihtui valta, mikä näkyi kahvipöytäkeskusteluissa, mutta minulle näkyvämpi asia olivat pari viikkoa kestäneet Cineast-elokuvafestivaalit, jolloin Itä-Euroopan elokuvat valtasivat kaupungin leffateatterit. Patikoidessa tuli käytyä toistekin Pohjois-Luxemburgin ruskametsissä, ja tuli sitä käytyä myös Suomi-Luxemburg-seuran syysretkellä yhden päivän visiitillä Champagnessa. Shamppanja oli edelleen hyvää, ja tällä kertaa näin myös maailman suurimman viinitynnyrin, joka oli kohahduttanut maailmaa Pariisin maailmannäyttelyssä ja melkein vienyt koko shown. Lopulta se Eiffel-torni taisi kuitenkin jäädä pysyvämmin mieliin.

MARRASKUU 2013

Marraskuu alkoi pitkällä viikonlopulla pyhäinpäivän kunniaksi, ja sen ansiosta tempaisimme Elinan kanssa Etelä-Ranskaan Ryanairilla: meno Brysselistä Carcassonneen, paluu Montpellieristä Frankfurtiin, kun kerran kummallekin kentälle on parin tunnin bussimatka täältä. Carcassonnen linnoituskaupungin lisäksi kävimme katsomassa Languedocin ruskan valtaamia viinipeltoja sekä kataarilinnoituksia, jotka hakkasivat jylhyydessä jylhimmänkin luxemburgilaislinnan 6-1. Montpellier sen sijaan ei paljoa säväyttänyt, mutta sää oli aurinkoinen ja lämmin, joten mitäs pienistä. Luxemburgiin palasimme tihkusateeseen ja kylmyyteen, jossa kuitenkin yritimme urheasti patikoida, mutta kun patikointireitit oli nauhoitettu metsästysalueeksi ja ilmassa kaikui pyssyjen pauke, suuntasimme sen sijaan glögeille. Seuraavana viikonloppuna onni oli vähän paremmin myötä, ja pääsimme katsastamaan Udelangen linnanrauniot.

Kuun puolivälissä käväisin Pariisissa moikkaamassa kaveria ja ihmettelemässä uudestaan ranskalaista elämänmenoa, ja kaveri taas puolestaan vei racletteneitsyyteni. Pian tämän jälkeen Luxemburgissa satoi ensilumi, joka jäi samalla viimeiseksi, sillä lopputalven on satanut maksimissaan hyvin vetistä räntää. Marraskuun viimeinen viikko taas meni uusissa maisemissa valtameren toisella puolen, kun kävimme Iiron kanssa etsimässä uutta asuntoa Kalliovuorilta ja siinä samassa juhlistimme kiitospäivää.

JOULUKUU 2013

Joulukuu oli täynnä kissanristiäisiä ja isompaa juhlaa. Itsenäisyyspäivänä Suomen suurlähetystö piti cocktailtilaisuuden, ja samana iltapäivänä vanhempani saapuivat Luxemburgiin minua moikkaamaan. Ohjelmassa oli joulumarkkinoita, patikointia ja Clervauxin linna, jossa oli näytillä The Family of Man-valokuvanäyttely: suoraan 50-luvulta, mutta olisi aivan hyvin voinut olla koottu eilen. Kävin saunomassa luxemburgilaisessa kylpylässä, missä avoin nakuilukulttuuri kummankin sukupuolen kesken tuntui suomalaisesta oudolta, mutta piña coladalta tuoksuvat löylyt kelpasivat. Lucianpäivänä järjestin pikkujoulut ja leivoin mahdollisesti ensimmäistä kertaa elämässäni luciapullia, ja samana viikonloppuna käväisimme Kölnissä katsomassa Gestapon vankilaa, joka oli sen verran kalsea, että sen jälkeen joulumarkkinat tulivat tarpeeseen.

Loppukuusta lähdin takaisin Yhdysvaltoihin ja ajoin Iiron kanssa puolen mantereen halki auto täynnä tavaraa halki tulvien (Arkansas) ja alijäähtyneen sateen eli suomalaisen median mukaan jäämyrskyn (Oklahoma, ei onneksi osunut täysin kohdalle). Lopulta pääsimme perille Coloradoon, mutta muuttokuorma, jonka piti tulla viimeistään jouluaatonaattona, saapui lopulta uuden vuoden jälkeen. Huonekaluja odotellessamme vuokrasimme mökin Kalliovuorilta, jossa ainoa turisteilu oli käynti The Shining-kirjan inspiraationa toimineessa Stanley-hotellissa; muun aikaa keskityimme rentoutumaan takan ääressä.

TAMMIKUU 2014

Tammikuu alkoi muuttotavaroiden purkamisella, jonka jälkeen Iiro lähti töihin ja minun piti lähteä takaisin Eurooppaan, mutta jäin kolmeksi päiväksi jumiin Coloradoon kiitos paukkupakkasten, jotka valtasivat kaikki mahdolliset vaihtolentokenttäni Pohjois-Yhdysvalloissa. Kun lopulta pääsin takaisin Luxemburgiin, juhlistin synttäreitäni tunnelmallisessa kasvisravintola Mesa Verdessä ihanan suomityttöporukan kanssa. Kuun puolivälissä kävin moikkaamassa kaveriani Lontoossa, ja yhdessä turisteilimme Greenwichissä, kävimme musikaalissa ja paransimme maailmaa. Kuun loppupuolella käväisin Suomessa moikkaamassa ystäviä ja sukulaisia ja parantamassa maailmaa. Oli ihan kiva olla poissa Luxemburgista tammikuussa, koska tihkusade ja pimeys alkoi pikkuhiljaa käydä hermoille.

HELMIKUU 2014

Helmikuu alkoi päiväretkellä Ranskan Nancyyn. Meidän piti alunperin mennä patikoimaan, mutta sää oli yhtä masentava kuin koko edellisen kuukauden, ja ajattelimme, ettei sade niin kaupunkireissulla haittaisi. Kengät litimärkinä sitten istumme kuivattelemassa kahvilassa. Hiihtolomaviikoksi (tai President’s Day -viikonlopuksi, jos amerikkalaisilta kysytään) lähdin taas Coloradoon, missä keskityimme vuoriin: patikointia, laskettelua, patikointia ja ihan vaan vuorten tiirailua porealtaasta käsin. Luxemburgissa patikointi ei onnistunut sen paremmin loppukuusta, joten lähdin spontaanille reissulle Brysseliin kaveria moikkaamaan. Helmikuun viimeisimmän päivän vietin Cambridgessa, jossa paikallisessa yliopistossa opiskeleva tuttuni tutustutti minut formal dinnereiden maailmaan.

MAALISKUU 2014

Maaliskuun ensimmäisen viikonlopun vietin Lontoossa Iiron kanssa. Kiertelimme ja kaartelimme kaupunkia yhdessä ja nautimme auringonpaisteesta, kunnes Iiro jatkoi matkaansa takaisin Yhdysvaltoihin ja minä läksin kohti Luxemburgia. Laskiaistiistaina leivoimme Luxemburgissa suomalaisporukalla laskiaispullia, jossa minun osuuteni oli murskata kardemummat, ja laskiaisviikonloppuna patikoimme linnamaisemissa, seurasimme ristinpolttoja ja kävimme katsomassa karnevaaleja Schifflangen pikkukylässä, josta en ollut kuullutkaan, ennen kuin paikallislehti vinkkasi aiheesta viikonloppuliitteessään. 15. maaliskuuta juhlistin yhtä vuotta Luxemburgissa aikaisten St. Patrick’s Day -juhlien merkeissä, ja seuraavana päivänä tajusin, että olin muistanut vuosipäivän väärin: olinkin saapunut tänne vasta 17. maaliskuuta.

Tänne, siis tuonne Luxemburgiin. Tällä hetkellä olen taas työmatkalla Brysselissä ja mietin, että ainainen reissailu on tainnut käydä kunnolle, sillä ikinä aiemmin en ole viettänyt työmatkan iltoja vieraassa kaupungissa hotellihuoneessa istuen. Silti odotan innolla, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan!

Vuosi Luxemburgissa

Tasan vuosi sitten saavuin tänne Luxemburgiin parin matkalaukun ja jetlagin kanssa, ilman kunnollista käsitystä tulevasta asuinmaastani tai edes työstä, jonka takia tänne olin saapunut. Tiesin vain, että maassa puhuttiin kolmea kieltä, joista minä en osannut yhtäkään. Nyt vuotta myöhemmin on aika katsoa, mitä kulunut vuosi on pitänyt sisällään.

MAALISKUU 2013

Muutin Luxemburgiin maaliskuun puolivälissä, ja ykköstavoitteena oli etsiä mahdollisimman nopeasti pysyvämpi asunto AirB&Bn kautta vuokratun huoneen sijaan. Ravasin asuntonäytöissä joka ilta ja jo viikon kuluttua emmin kahden asunnon välillä. Ykkösvaihtoehtoni karsiutui lopulta siksi, ettei siihen saanut alle kahden vuoden vuokrasopimusta, ja nykyään voin olla tästä vain tyytyväinen, koska kyseisen asunnon sijainti ei näin jälkikäteen arvioituna ollut niin hyvä kuin mitä silloin hataralla kaupunkikuvallani luulin. Asunnon löydyttyä kävin paljon kävelyillä tavoitteena oppia kulkemaan uudessa kotikaupungissani, ja ihmettelin kaupunkia halkovia syviä rotkoja sekä toimistotalojen takapihailla laiduntavia lampaita. Maalis-huhtikuun vaihteessa oli pääsiäinen, jolloin ajattelin alunperin lähteä Suomeen, mutta lopulta kun pomo antoi luvan yhdelle ylimääräiselle lomapäivälle, palasin Georgiaan Iiron luokse.

HUHTIKUU 2013

Huhtikuussa palasin pääsiäisloman jälkeen maahan suoraan vastaanottamaan uuden asuntoni avaimet, ja iltapäivällä kävimme työkaverin kanssa noutamassa minulle patjan. Loppukuu meni huonekaluliikkeen kanssa säätäessä, huonekaluja kasatessa ja viallisista huonekaluista reklamoidessa; en suosittele Roller-huonekaluliikettä kenellekään. Viikonloppuisin ehdin käydä patikoimassa ja linnoja katsomassa sekä Suomi-Luxembourg-seuran mukana Belgiassa maistelemassa oluita ja suklaita, ja loppukuusta sisareni piipahti luonani työmatkansa yhteydessä, jolloin kävimme katsomassa Viandenin linnaa. Vappua juhlimme suomalaisporukassa asianmukaisesti sadesäässä.

TOUKOKUU 2013

Toukokuun alussa Iiro tuli käymään Luxemburgiin, mutta kaikki ei mennyt ihan nappiin, kun myöhästyneen lennon ansiosta Iiro jäi viideksi tunniksi jumiin saksalaiselle vaihtokentälle. Kävin siis yksin EU-tuomioistuimen avoimissa ovissa kuuntelemassa kaverin pitämää kierrosta suomeksi ja hain Iiron kentältä vasta illalla. Lopun aikaa sää suosi meitä: kävimme patikoimassa, Iiro kierteli kaupunkia minun töissä ollessani ja tapasimme töiden jälkeen terassilla jäätelön merkeissä. Parilla lomapäivälläni vuokrasimme auton (maksoimme Audi A1:stä, saimme Audi A6:n) ja kävimme ensin Bastognessa katselemassa toisen maailmansodan paikkoja ja lähdimme sitten Ranskaan Verduniin ensimmäisen maailmansodan tunnelmiin. Sieltä jatkoimme matkaa Alsacen viinitiloille, ja takaisin tullessa kävimme vielä katsomassa Maginot-linjan bunkkereita, eli aika sotahistorian täyteinen viikko.

Pian Iiron lähdettyä takaisin Yhdysvaltoihin minä suuntasin työmatkalle Lontooseen ja Strasbourgiin, josta jälkimmäiseen ystäväni tuli mukaan, ja yritimme epätoivoisesti etsiä kaupungista sporttibaaria, joka olisi näyttänyt lauantai-iltapäivän Suomi-Ruotsi-jääkiekko-ottelun. Loppukuusta sain vihdoin viimeiset huonekaluni sekä juhlin kaverin läksiäisiä, ensimmäisiä pitkässä sarjassa. Luxemburg on monelle vain nopea pysähdys elämässä.

KESÄKUU 2013

Kesäkuussa pyörin alkukuusta Luxemburgissa: majoitin sohvasurffaajan, jonka kanssa kiersin kaupunkia; kävin patikoimassa, linnavierailulla ja kulttuuririennoissa, mm. konsertissa ja taidenäyttelyn avajaisissa; ja ensimmäistä ja todennäköisesti viimeistä kertaa hyppäsin laskuvarjolla. Kuun puolivälissä piipahdin Champagnessa, jossa tapasin Pariisissa kuukautta viettävän kaverini, ja juhannukseksi lähdin lomailemaan Iiron luokse Georgiaan ja Floridaan. Minulla on mielikuva, että kesäkuu olisi ollut Luxemburgissa kylmä ja ankea, mutta kuvissa pilkahtelee myös aurinko.

HEINÄKUU 2013

Loma jatkui Floridassa vielä heinäkuussa, missä kävimme fiilistelemässä kuuraketteja Kennedy Space Centerissä ja nautimme rantalomailusta yhdessä Iiron siskonperheen kanssa. Takaisin Georgiassa kävin elämäni ensimmäisessä aidossa baseball-pelissä, mistä huolimatta oli tietenkin selvää, että Atlanta Bravesin faneja tässä ollaan. Yhdysvalloista jatkoin lomaa Suomeen, jossa grillailin perheen kanssa, pikniköin Äiti-Q:n ja parin muun kaverin sekä heidän lastensa kanssa, ja lähdin siitä sitten suoraan saaristomökille Sydneystä samana päivänä lennähtäneen Annan kanssa parantelemaan jetlagia. Yhdessä jatkoimme mökkeilemään Mintun mökille järven rannalle.

Luxemburgiin palattuani lähdin saman tien työmatkalle Ranskaan, tarkalleen ottaen erääseen linnahotelliin Pariisin lähelle (lykästää välillä minuakin työmatkakohteiden kanssa!), mutta se ei kestänyt kuin pari päivää. Kun vihdoin palasin oikeasti Luxemburgiin, tiedossa oli päivisin intensiiviranskankurssi kahdeksasta neljään ja iltapäiväisin ja viikonloppuisin upeat säät, joista nautin patikoiden ja pulikoiden. Kuun lopussa asuntoni oli vihdoin siinä kunnossa, että sain järjestettyä tuparit.

ELOKUU 2013

Elokuussa sekä hyvä sää että ranskantunnit jatkuivat, ja Luxemburgissa kaupungin järjestämä Summer in the City toi kaduille mm. sirkustaiteilijoita. Lähdin kuitenkin elokuussa pois tämän kaiken luota takaisin Yhdysvaltoihin, jossa parin Georgiassa vietetyn päivän jälkeen lähdimme kaveripariskunnan kanssa roadtripille Arizonasta Kaliforniaan. Matkalla näimme peräti kolme upeaa kansallispuistoa – Grand Canyon, Death Valley ja Yosemite – ja kesän jatkunut tavoitteellinen urheilu tuotti tulosta, kun onnistuimme patikoimaan Yosemiten Half Domen huipulle. Patikointi Yosemitessa oli aivan huippua, mutta samalla kyseessä taisi olla koko kesän terveydelle vaarallisimmat hetket, ja hyppäsin kuitenkin kesäkuussa laskuvarjolla. Reissu päättyi San Franciscoon, jossa vierailimme Alcatrazissa ja lopun aikaa keskityimme nauttimaan kaupunkilomasta.

Luxemburgissa kesä läheni loppuaan, kun suurherttuan linna avattiin vieraille ja Schueberfouer-tivoli saapui kaupunkiin. Elokuun viimeisen viikonlopun vietin kavereiden kanssa kuitenkin Pariisissa, jossa meitä hellittiin helteellä.

SYYSKUU 2013

Syyskuu oli kyläjuhlien aikaa. Palasin Pariisista mukanani kaksi kaveria, jotka viipyivät Luxemburgissa pari päivää ennen paluutaan kotiin, ja joiden kanssa tuli käytyä Schueberfouerissa syömässä ja laitteissa useampaan otteeseen – kuten myös muiden kavereiden kanssa seuraavan reilun viikon aikana. Schueberfouer on ehkä vähän liian iso tapahtuma, jotta sitä voisi kutsua kyläjuhlaksi, mutta varsinaisia kyläjuhlia olivat esimerkiksi Dräi Eechelenin vuoden 1643 tapahtumien uudelleennäyttely, Melusinan valojuhlat Neumunsterin luostarinpihalla, Mosel-joen varren viinitilojen avoimet ovet – Luxemburghan on viinialuetta, ja viininviljely on yksi tärkeimmistä maatalouden muodoista – sekä yritysten avoimet ovet, jolloin pääsin vierailemaan kaverin kanssa paikallisella juustotehtaalla. Namnam. Piipahdin myös päiväretkellä Saksan puolella Trierissä tutustumassa paikalliseen roomalaishistoriaan (ja ehkä vähän shoppailemassa), Belgiassa Orvalin luostaripanimon avoimien ovien päivässä (millä matkalla onnistuin tankkaamaan bensaa dieselautoon, tuli oluelle vähän hintaa) sekä Suomessa tapaamassa Iiroa, joka oli siellä työmatkalla. Ja totta kai aina Suomessa käydessä näkee myös kavereita ja heidän jälkikasvuaan, joka kasvaa niin kovin nopeasti.

Seuraavat puoli vuotta sitten seuraavassa postauksessa!

Brandenbourgin linna ja pakanalliset kevätjuhlat

Bock & Luxembourg in sunshine

Luxemburgista junalla pohjoiseen päin lähtiessä kannattaa istua junan vasemmalla puolella näiden maisemien takia

Sää on hellinyt Länsi- ja Keski-Eurooppaa viimeiset pari viikkoa, ja koko talven kestänyt tihkusade ja harmaus on vaihtunut teepaitakeleiksi ja auringonpaisteeksi. Viime lauantaina lähdimme kaveriporukalla kohti pohjoista, ensin junalla Ettelbrückiin ja siitä bussilla Friedhaffin kylään – jos nyt neljän talon rykelmää voi kyläksi kutsua – josta puikkelehdimme metsän siimekseen Victor Hugon mukaan nimetylle kävelyreitille. Patikoinnista kiinnostuneille muuten elinkeinoministeriö julkaisee Luxemburgin kansallisten kävelyreittien kartat PDF:inä.

Hiking along Victor Hugo Path

Victor Hugon reitti oli merkattu maastoon helposti seurattavilla keltaisilla kolmioilla, joiden ansiosta eksyimme reitiltä vain kerran

Miksi Victor Hugo? Tuo ranskalainen kirjailija-runoilija matkusti Luxemburgissa useaan otteeseen 1860-luvulla ja asui Viandenin kylässä maanpaossa kesän 1871 Ranskan kuohunnan jälkeen, jolloin hän tapasi ja inspiroi Luxemburgin kansalliskirjailija Michel Rodangen kirjoittamaan kuuluisimman teoksensa Rénert-ketusta. Herra Hugo tykkäsi kierrellä katsomassa linnoja, ja niitähän täällä riitti. Hugon piirroksia eri linnoista on näkynyt pitkin linnamuseoita, mutta tunnetumpaa tuotantoa häneltä on runokokoelma L’Année terrible, jonka hän viimeisteli Luxemburgissa asuessaan, ja josta ranskankielentaitoiset voivat lukea hänen runonsa À Vianden.

Brandenbourg Castle

Näkymä 7km kävelyn kohdalla

Brandenbourg Castle

…ja sama linna toisesta suunnasta, kun oli ensin laskeuduttu laaksoon ja kivuttu ylös seuraavaa rinnettä

Patikointireitin varrelta löytyi taas yksi uusi bongattava luxemburgilaislinna: Brandenbourg. Linna kohoaa saman nimisen reilun sadan asukkaan kylän ylle, ja pienen kipuamisen jälkeen pääsimme pitämään evästaukoa 1200-luvulla rakennettujen muurien sisään.

Brandenbourg Castle

Evästaukoa ja auringonottoa

Brandenbourg Castle

Linnan pihalle oli rakennettu lava, jonka vieressä oli grillauspaikka, mutta maaliskuussa alue oli vielä tyhjä

Brandenbourg Castle

Linnan keskustorniin pääsi kiipeämään

Brandenbourgiin rakennettiin puulinnoitus jo 800-luvulla, mutta 1200-luvulla se korvattiin kivisellä rakennelmalla. Seuraavat 400 vuotta linnaan lisäiltiin milloin mitäkin – kappeli, pari tornia, kellari – kunnes 1700-luvulla linna hylättiin. Tarina on sama kuin lähes kaikilla Luxemburgin linnoilla: niiden annettiin rapistua vasta 1800-luvulla, ja tänä päivänä suurin osa on raunoina. Joskus ihmetyttää, että mitähän 1800-luvun asukkailla on käynyt mielessä, kun eivät ole huolehtineet näinkin upeista rakennuksista? No, ehkäpä heillä oli muita huolia.

Village of Brandenbourg

Brandenbourgin kylä: asukkaita reilu sata, ja kyllä, siellä kannattaa pitää auki ravintolaa.

Brandenbourg Castle

Brandenbourg Castle

Päivä oli pilvetön, mutta jotain kosteutta ilmassa selvästi kuitenkin oli

Me jatkoimme matkaamme, sillä pienen parin kilometrin harhareittimme jälkeen totesimme, ettei pidemmille pysähdyksille jää aikaa, jos haluamme ehtiä perille kohteeseemme Viandeniin ennen auringonlaskua. Linnuntietä Viandeniin on Brandenbourgista kuusi kilometriä, mutta patikointireitti kierteli keskellä kaunista luontoa vielä 15 kilometrin verran.

Countryside near Vianden

”Voikohan tätä vettä juoda? Viimeksi kun join, niin sain vatsataudin, mutta pitäisikö kokeilla uudestaan?” Ei pitäisi.

Countryside near Vianden

Countryside near Vianden

Suurimmaksi osaksi reitti kulki metsäpolkuja, mutta myös pikkuteitä oli käytetty hyväksi

Vihdoin viimein kohteemme siinsi edessä: Viandenin kylä ja maailmanperintökohteenakin listattu linna, jonka restaurointiin Luxemburgin valtio on laittanut kaikki mahdolliset paukut 1900-luvulla.

Vianden Castle

Tyytyväiset patikoijat Sanna, Jenni, Hanna ja Elina ovat illan viiletessä jo vetäneet takkia päälle. Kameran takana Margareetta.

Me emme kuitenkaan olleet tulleet Viandeniin linnan takia; enemmistö meistä oli jo sen nähnyt, Hanna jopa kyllästymiseen asti, koska ”aina kaikki vieraat haluavat käydä täällä”. Sen sijaan pienen joenvarsikahvilassa syödyn illallisen jälkeen tiedustelimme tarjoilijalta, että missäs täällä poltetaan tänään ristejä? Viime viikonloppu oli Luxemburgissa nimittäin Buergbrennen, kevään virallinen aloitus.

Buergbrennen in Vianden

Ja siinähän se risti palaa

Buergbrennen on luxemburgilaisten oma vanha pakanallinen keväänaloitusriitti, jossa alunperin poltettiin kokkoja kevätpäiväntasauksen kunniaksi. Kristinuskon myötä Buergbrennen siirtyi laskiaissunnuntaille, ja modernin yhteiskunnan työntekopaineiden myötä puolet kylistä päätti polttaa kokkonsa jo lauantaina. Joulukuusien ilmestyessä mukaan joulunviettokuvioihin Buergbrennen-kokoissa päätettiin käyttää hyväksi edellisjoulun kuusia, ja jossain vaiheessa joku keksi polttaa pelkän tylsän kokon sijaan ristejä.

Buergbrennen in Vianden

…eli siis joulukuusiristi palaa.

Alunperin palavat ristit toivat mieleen 1960-luvun Etelä-Yhdysvallat, mutta itse Buergbrennenissä assosiaatiot hälvenivät: kaiuttimista soi letzenkielinen iskelmämusiikki, juomateltassa myytiin glögiä, koko kylän perheet olivat kokoontuneet ihailemaan tulta ja järjestystä pitivät yllä palomiehet kaljapullot kädessä. Ihan kunnon kyläjuhla siis.

Buergbrennen

Jaksoimme ihailla tulta yksien glögien verran, kunnes väsymys alkoi painaa päälle ja suuntasimme bussipysäkille ja takaisin kohti kaupunkia. Kotona odottava kuuma kylpy oli parasta lauantai-illan vietettä.

Vianden castle at night

Ken on maassa kaunehin?

Paikallislehti L’essentiel äänestytti tässä taannoin Luxemburgin kauneimmat ja komeimmat. Toisin kuin monessa muussa maassa vastaavassa kilpailussa, harva näistä ”voittajista” taitaa olla millään tavalla tunnettuja ulkomailla, mutta ehkäpä tuloksista voi päätellä jotain luxemburgilaisten kauneuskäsityksistä? Siispä ensin naisten top-5:

5. Marie Muller, 28-vuotias judoka, joka oli Pekingin olympialaisissa sarjassaan yhdeksäs

4. Monica Semedo, 27-vuotias juontaja ja laulaja, joka tuli julkisuuteen teinitähtenä Luxemburgin ainoan televisiokanavan nuoriso-ohjelmien juontajana

3. Mandy Graff, 25-vuotias Saksan Next Top Modelissakin esiintynyt malli

2. Prinsessa Alexandra, 23-vuotias suurherttuan ainoa tytär ja valtaistuimen perimisjärjestyksessä kolmas

1. Mandy Minella, 28-vuotias tennistähti, joka oli parhaimmillaan maailman 66. paras naispelaaja

Lopputuloksena siis kaksi urheilijaa, kaksi viihdepuolelta tuttua ja yksi kuninkaallinen, eikä yhtään yli 30-vuotiasta. Miesten lista taas näyttää tältä:

5. Michel Fouarge, 40-vuotias entinen malli ja nykyinen muotivalokuvaaja

4. Kevin Stamerra, 26-vuotias viime vuoden Mister Luxembourg

3. Xavier Bettel, 41-vuotias Luxemburgin pääministeri

2. Luc Spada, 28-vuotias näyttelijakirjailija, joka tekee uraa lähinnä Saksassa, mutta joka esiintyi viikko sitten näkemissämme luxemburgilaisissa lyhytelokuvissa kahdessa eri pätkässä eri rooleissa

1. Tommy Schlesser, 26-vuotias paikalliskanavan sitcomissa kuuluisuutta niittänyt näyttelijä

Kaksi lihaskimppua, kaksi nuorta söpöä näyttelijää ja yksi pääministeri. Mitäs olette mieltä näistä? Kuka teidän mielestänne on kaunein/komein?

Vuokranantajan markkinat

Luxemburgin vuokramarkkinat ovat totisesti vuokranantajan juhlaa: hinnat ovat kaupungin pienuuden huomioiden käsittämättömät. Hyvistä ja edes jotenkin järkevän hintaisista vuokra-asunnoista käydään veristä taistoa, jossa minä täysin tuurilla pärjäsin suhteellisen hyvin: maksan isohkosta ja valoisasta yksiöstäni 850 euroa kuussa, kun tänään kahvipöytäkeskustelussa eräs kollega kertoi maksaneensa saman verran pelkästä soluhuoneesta. Lisäksi vuokraan asuntoa suomalaistyylisellä vuokrasopimuksella – ensin vuosi, sitten kuukausi kerrallaan – kun moni on joutunut tekemään sopimuksen ensin kahdeksi vuodeksi ja sen jälkeen uusimaan vuoden pätkissä.

Empty Home

Vuokra-asuntoni juuri avainten luovutuksen jälkeen. Edelliset vuokralaiset jättivät minulle ikkunaan kevyet verhot ja pari lamppua kattoon sekä myivät minulle käytetyn pesukoneen riistohinnalla kun tajusivat, että olisin joutunut pulittamaan vielä pidemmän pennin uuden kotiinkuljetuksesta.

Suomessa moni vuokranantaja tekee seulontaa vuokralaisten kesken tulotason, ammatin, sukupuolen ja kansallisuuden perusteella – jälkimmäisiä laittoman luonteensa takia aika diskreetisti – kun taas täällä tongitaan ihan avoimesti paljon syvempää. Slovakkikollegallani Igorilla kesti töiden aloittamisen jälkeen puoli vuotta löytää asunto vaimolleen ja kahdelle pienelle lapselleen, jotka koko ajan odottivat kotimaassa muuttoa, koska vuokranantajat eivät halunneet vuokrata heille kaupunkikolmiota, syynä että eihän nelihenkinen perhe voi mahtua niin pieneen asuntoon. How is it any of their business? Igor puuskahti kolmannen hylkäyksen jälkeen ja kertoi, että haluaisi asua lähellä töitä, kävelymatkan päässä koulusta ja tarhasta sekä palveluiden ulottuvilla, mutta lopulta taipui ja muutti perheensä kanssa saman hintaiseen paritalon puolikkaaseen pikkukylään kaupungin ulkopuolelle huonojen yhteyksien päähän ja osti siinä samassa auton.

Moments before a Party

Sama nurkka kodissani kalustettuna juuri ennen pikkujouluvieraiden saapumista

Vielä pidemmälle menevästä yksityiselämien tonginnasta kertoi ranskankurssilla tapaamani vanhempi brittiherrasmies Eugen. Hän muutti tänne vaimonsa ja pienen lapsensa kanssa 25 vuotta sitten, koska hänen vaimonsa sai hyvän työpaikan. Aiemmin varastomiehenä toimineen Eugenin oli tarkoitus jäädä kotiin lapsen kanssa, mutta tämä oli monelle luxemburgilaiselle vuokranantajalle noina päivinä liian epäilyttävää: peräti kuusi potentiaalista vuokranantajaa ilmoitti suoraan, ettei halua vuokrata asuntoaan perheelle, jossa naisen sijaan kotona onkin mies, koska se on liian epäilyttävää. Onneksi seitsemänneltä vuokranantajalta löytyi avarakatseisuutta, ja Eugen pääsi koti-isäksi.

Christmas calendar and candles

Tämä kuva ei liity postaukseen mitenkään muuten kuin muistuttamalla, että nyt on sitten viimeiset hetket poltella talven kynttilät loppuun, koska täällä kasvaa jo krookukset, päivät pitenevät ja viikonlopuksi on luvattu +15 astetta.

Ja Oscar-voittaja on.. luxemburgilainen!

Eilen oli valtameren takana jokavuotinen Oscar-gaala, missä suomalaiset lyhytelokuvan tekijät kokivat parin sekunnin pettymyksen ja luxemburgilaiset lyhytanimaation väsääjät kierivät onnesta voitettuaan parhaan lyhytanimaation Oscar-palkinnon. Viime vuoden mielihyväleffa Mr Hublot koko 11 minuutin komeudessaan on tässä:

Täällä Luxemburgissa pyörii tällä hetkellä elokuvafestarit, joiden lyhytelokuvaillassa kävimme parin kaverin kanssa. Aluksi näytettiin bonuksena Mr Hublot, jonka jälkeen siirryttiin tämän vuoden tuotantoon. Seitsemästä elokuvasta kaksi oli englanniksi, yksi saksan ja ranskan sekoituksella ja tekstitetty englanniksi, yksi mykkä, kaksi letzeksi ranskalaisilla tekstityksillä ja yksi letzeksi ilman mitään tekstitystä. Yllättäen tajuamisprosenttini ei ollut kovinkaan riippuvainen kielestä, sillä hiffasin täysin letzenkielisen elokuvan perusajatuksen ja mielikuvitus täytti loput – ja uskon, että olisin leffasta tykännyt teksitysten kanssakin – kun taas illan omituisimman leffan palkinnon vei englanniksi tekstitetty lyhäri, jossa mies ja nainen vuorotellen nukahtelivat, ja hereillä oleva osapuoli jutteli nukkuvan kanssa telkkarin välityksellä, samalla kun nukkuva esimerkiksi tiskasi. Just niin.

Salissa kävi ilmi luxemburgilaisen elokuvatuotantoyhteisön pienuus. Virallisesti ilta oli ranskaksi, mutta elokuvansa sisään juontavat vieraat puhuivat enimmäkseen letzeä, koska ”kaikkihan me tunnetaan toisemme ja osataan äidinkieltämme”, ja kun jokaisen elokuvan lopuksi sen tekemiseen osallistuneet henkilöt nousivat seisomaan, huomasin osan ihmisistä seisovan useamman elokuvan kohdalla – ja pari näyttelijää näytteli useammassa kuin yhdessä illan elokuvassa. Oletan, että letzenkielisissä juonnoissa oli jotain inside-läppää, koska muu elokuvayleisö nauroi niille, ja kaverini sanoin: Nää kaikki muut taitaa tuntea toisensa…

Vaikka tykkäsin Mr Hublotista, omaksi henkilökohtaiseksi suosikikseni nousi lopulta letzenkielinen Serena iltaa viettävästä teinipoikaporukasta, jossa porukan sisäinen uhittelu eskaloituu ulkopuolisiin kohdistuvaksi väkivallaksi. Juoni oli hyvä, nuoret pojat olivat loistavia näyttelijöitä, mutta parasta oli seurata kohtausten liikettä tutuilla kotikulmilla.

Tiedät olevasi luxemburgilainen kun… (2/3)

Lue myös ensimmäinen osa tästä kirjoitussarjasta. Lista kopioitu netistä, kommentit omiani.

You hate the Germans for blocking your local petrol stations.

Tänäkin aamuna bensan hinta Luxemburgissa on 1,303 eur/l, kun Saksan puolella rajaa se on 1,577 eur/l. (Lähde: Fuel Prices in Europe) Jotkut vähän sniidummat saksalaiset ja belgialaiset oikeasti ajavat Luxemburgiin tankkaamaan autonsa. Selitys hintaerolle on, että Luxemburgissa bensaverot ovat merkittävästi rajanaapureita matalammat.

You know that the University of Luxembourg is merely a joke.

Luxemburgin yliopisto perustettiin vasta vuonna 2003, ja tätä ennen moni luxemburgilainen kävi hakemassa koulutuksensa ulkomailta. Käsittääkseni yliopisto ei ole vielä kerännyt kovinkaan paljon meriittejä, eikä se ainakaan ole päässyt yhdellekään ranking-listalle.

The university castle

Walferdangen kylässä sijaitsee Luxemburgin yliopiston päärakennus, jonka suurherttua ja Hollannin kuningas Vilhelm I rakennutti 1800-luvun alkupuolella kuninkaalliseksi residenssiksi. [kuva: Kristina D.C. Hoeppner]

You know at least 5 jokes involving stupid Belgians.

Mitä ruotsalaisvitsit ovat suomalaisille, sitä belgivitsit ovat luxemburgilaisille. Esimerkki: Helikopteri rysähtää belgialaiselle hautausmaalle. Paikallinen palokunta on löytänyt jo yli sata kuollutta.

Bouneschlupp

Höyryävää bouneschluppia kesäfestareilla

You know that there’s nothing better than a good ‘Bouneschlupp’, apart from a ‘Paschtéitschen mat Fritten an Zalot’.

Bouneschlupp on paikallinen perinteikäs ja yleinen keitto, johon tulee vihreitä papuja, makkaraa, perunaa, sipulia ja piparjuurta. Paschtéitschen taas on voitaikinasta leivottu pasteija, jonka sisälle tulee kermakastiketta, jossa on mukana esim jauhelihaa, kanasukaleita tai sieniä. Lisukkeena tarjoillaa ranskiksia (Fritten) ja salaattia (Zalot).

IMG_2253

Hieman gourmeempi versio Paschtéitschenista. [kuva: JL-Flo-Ju-Sev]

You despise any sparkling water other than ‘Rosport’.

Rosport on paikallinen pullovesi, joka on myös maan yleisin, koska sitä saa yleensä ravintolassa puolen litran pullon samalla hinnalla, kun Perrieriä saa 0,33l; täällähän ei ravintoloissa yleensä saa hanavettä. Kuplavesi on nimeltään Rosport Blue, kuplattomana vettä taas saa punaisessa pullossa, mikä hämää belgialaisia, koska sillä puolen rajaa sininen yleensä tarkoittaa kuplatonta vettä ja punainen kuplallista.

You know at least four languages, but can’t write in your mother tongue.

Luxemburgin kielestä on ruvettu tekemään kirjakieltä vasta viimeisen 20 vuoden aikana, kouluissa opetetaan kirjoittamaan saksaksi ja moni luxemburgilainen ei missään vaiheessa saa opetusta siitä, miten omaa äidinkieltä pitäisi kirjoittaa.

One of your childhood memories is having a ‘Jean la gaufre’ waffle at the ‘Schueberfouer’. Once you’re 16 all you care about are the ‘Dikkrecher Béierstuff’ and the ‘Schwarzwaldhaus’.

Schueberfouer on maailman vanhin tivoli, joka putkahtaa pariksi viikoksi eloon Luxemburgin keskustan pohjoispuolen parkkipaikalle joka elo-syyskuun vaihde. Tivolilaitteiden lisäksi aivan yhtä olennaista on ruokatarjoilu, jossa Jean la Gaufren liègeläiset vohvelit edustavat lasten suosikkeja. Schwarzwaldhaus taas on kaljateltta-alue ja Dikkrecher Stuff yökerho, joka pystytetään tivolialueelle kahdeksi viikoksi. Luxemburgissa anniskelu on sallittu 16-vuotiaille.

Schueberfouer - Circus

Menoa Schueberfouerilla

When you talk to your friends, strangers think you’re drunk.

No siltähän se vähän kuulostaa:

You think it’s quite normal to have your own car, even if you’re only 20 years old.

An “old” car means it’s over 5 years old.

Luxemburg on yksi maailman ”autorikkaimmista” maista väkilukuun verrattuna. Edelle kaartavat vain lilliputtivaltiotrio San Marino – Monaco – Liechtenstein, Islanti ja Yhdysvallat. Itse en ole kiinnostunut autoista, joten niihin ei tule paljon kiinnitettyä huomiotakaan, mutta Iiro täällä vieraillessaan teki huomion, että autokanta on uutta ja kallista. Kesäisin liikenteessä näkyy paljon avoautoja, Porschet eivät ole harvinaisia mihinkään aikaan vuodesta, ja autot ovat yleensä hyvässä maalissa.

You visit Paris, London and NY for Christmas Shopping.

Pariisiin pääsee TGV-junalla noin kahdessa tunnissa, Lontooseen lento kestää noin tunnin, ja kumpaankin edestakaiset liput maksavat noin satasen. New York taas lienee listalla, koska luxemburgilaisilla on varaa maksaa myös Atlantin ylittävistä lennoista.

You think that paying 500€ for your one room flat is a pretty good deal.

Moni kaverini vuokraa täällä pelkkää huonetta ja maksaa siitä noin 600 euroa kuussa. Huoneiden alivuokraaminen on täällä yleistä, ja jotkut saattavat vuokrata townhousestaan kokonaista kerrosta huoneiksi jaoteltuna, joten huoneiden vuokraajat joutuvat usein asumaan yhdessä vuokraemäntänsä kanssa. Minä onnistuin löytämään hyväkuntoisen yksiön keskusta-alueelta 850 eurolla kuussa kuluineen kaikkineen, ja olin todella onnekas; kakkosvaihtoehtoni olisi ollut yksiö keskustan ulkopuolella 1050 eurolla kuussa. Johonkin Lontooseen tai New Yorkiin verrattuna nämä hinnat eivät toki paljoa hetkauta, mutta Luxemburgin kaupungissa on yhä vain noin 100 000 asukasta.

Viikko kuvina (osa 3)

Seuraavat kuvat ovat osa Fat Mum Slimin Photo-A-Day-haastetta, jossa joka päivälle on annettu jokin teema, ja idea on ottaa päivittäin kuva tähän teemaan liittyen. Blogista löytyy myös viime ja toissa viikko.

15. Drink of Choice

Lauantaina vietimme iltaa kotona, Iiro läppärin ääressä, minä keittiössä rentoutumassa ruoanlaiton parissa. Hellalla porisi pari eri lientä sunnuntain borsch-keittoa varten, lauantai-illan kokonainen ankka taas kypsyi uunissa ja sille tuleva kermakastike valmistui kasarissa. Lisukkeena hashbrownieseja eli perunaraastetta paistettuna pannulla sekä kuivatuista luumusta, pähkinöistä ja sherrystä keitelty lisuke. Ruoan kanssa sopi hyvin viinikaupasta mukaan napattu kalifornialainen syrah.

16. Create

Yleensä saan käsityöt valmiiksi vuoden sisään, mutta tämä villapaita Iirolle on vetänyt pohjat: aloitin sen muistaakseni syksyllä 2007. Nyt yli kuusi vuotta myöhemmin, sain sen vihdoin valmiiksi. Välissä ehdin purkaa paidan takaosan kerran, kun käsialani oli muuttunut sen ja etuosan välillä liikaa. Tätä varten myös Novitan 7 veljestä -kerät ovat kulkeneet mukanani maailmalla.

17. Vegetables

Noloa, mutta 17. helmikuuta en tainnut syödä yhtäkään vihannesta. Tai ehkä laskettelukeskuksen lounasburgerin välissä oli tomaattisiipale, mene ja tiedä. Lopulta unohdin ottaa kuvan ja yritin seuraavana päivänä metsästää kasviksia lentokenttäloungesta, mutta kuten aiemmin valitin, eipä niitä sieltäkään löydy. Voiko pähkinöitä, rusinoita ja M&M:iä sisältävän trail mixin laskea vihannekseksi?

18. Magic

2000-luvun taikuutta on, että pystyn sompailemaan sujuvasti kahden kodin väliä kahdella eri mantereella.

19. Feet

Aamulla saapuminen Luxemburgiin, reilun tunnin torkut kotona, ja sitten pitkin märkiä asfalttikatuja töihin.

20. Peace

Kuvassa vasemmalla oleva Bockin linnoitus ja kasematit ovat nähneet vajaan tuhannen vuoden verran sotia, jotka ovat pyyhkineet Euroopan ja sen sydämessä sijaitsevan Luxemburgin linnakekaupungin ylitse. Nyt Luxemburgissa on rauha, ja tällaista 70 vuoden taistelutonta ajanjaksoa ei ole kovinkaan montaa kertaa Luxemburgin historiassa nähty.

21. Funny

Eihän se eilinen lätkäottelu kovinkaan hauska ollut muuten, etenkään tulostensa osalta, mutta jotenkin aina hymyilyttää, kun isot miehet kaatuilevat kasaan maalin eteen. Paikallinen ruotsalainen pubi Crossfire toimii lätkämatsien perinteisenä katselupaikkana, joten kysyin pomolta lupaa pitää vähän pidempi lounastauko jääkiekon kunniaksi. Hais öki, you say? kysyi pomo ja antoi sitten luvan sen jälkeen kun oli hetken puinut minulle ranskalaisen ja brittiläisen rugbyn eroja.

Kohtapuoliin lähden katsomaan samaiseen pubiin bronssipeliä. Taas jäi kulta saamatta, mutta jos nyt edes joku mitali sieltä irtoaisi. Periaatteessa tuntuu, että pitäisi boikotoida näitä kisoja, koska seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeudet, tuhottu ympäristö, tavallisten ihmisten jyrätyt kodit, valtavat korruptioon sijoitetut rahasummat ja nyt vielä tuo Ukraina, jonka hallitusta itänaapuri kovasti tukee kansan kustannuksella, mutta tyydyin sen sijaan lakkaamaan kynnet sateenkaaren värisiksi.