Melkein epäonnistunut matka Pariisiin

Torstaina pakkasin laukkuja Pariisia varten, missä olin tapaamassa viikonloppuna kavereita sekä Suomesta että Englannista. Samalla varmistelin viimeisiä käytännön asioita – missä tavattaisiin, milloin, varattaisiinko valmiiksi jotain ravintoloita – kun Lontoossa asuva Lisa otti minuun yhteyttä lähettämistäni hotellivarausmaileista:

Lisa: Jenni. The check in date seems to be incorrect?
Minä: what do you mean?
Minä: it’s this weekend?
Lisa: Yes
Minä: aren’t we going this weekend?
Lisa: No next weekend
Minä: WHAAAT

Tätä seuranneiden viestien vaihtojen aikana kävi ilmi, että olimme kyllä lokakuun lopussa sopineet oikean viikonlopun yhdessä, mutta marraskuun alun jälkeen emme olleet missään vaiheessa puhuneet viikonlopusta päivämäärin – ja minä olin joulukuussa junia ja hotelleja varatessa muistanut väärän päivämäärän niin suurella varmuudella, ettei sitä ollut tultua edes tarkistettua. Katastrof, totesin ja hakkasin päätäni seinään. Tässä vaiheessa päivämäärien vaihto ei mitenkään onnistuisi, sillä seuraavana viikonloppuna olen menossa Suomeen.

Itsesäälini ja morkkikseni taisi olla niin ylitsevuotavalla tasolla, ettei kukaan kavereistani sanallakaan kritisoinut lopputulosta. Suomesta tuleva kaverini sai nopeasti yhteyden Pariisissa asuvaan opiskelijakaveriinsa ja totesi, että lopputulos on hänelle ihan yhtä hyvä: pääseepä näkemään vanhaa kaveria viikonlopuksi. Englannista tuleva Lisa oli joka tapauksessa tulossa kaverinsa kanssa, ja he päättivät suunnata sittenkin Moulin Rougen cabaret-näytökseen, joka ei meitä muita ollut niin kiinnostanut.

Minä taas selvitin, mitä saisin tässä vaiheessa peruttua, ja lopputulos oli, etten paljon mitään. Auto, jonka olimme olleet vuokraamassa lauantaista sunnuntaihin käydäksemme Provinsin kaupungissa, oli peruutuskelpoinen, mutta hotelleita ei enää näin myöhään voinut peruuttaa ja junaliput olin alunperinkin ostanut ilman peruutusoikeutta. Pariisiin oli siis melkeinpä pakko lähteä, koska useamman satasen tappioiden kärsiminen kaiken muun päälle olisi ollut vain Tyhmää isolla T:llä.

Useamman tunnin mähkimisen ja ähkimisen jälkeen sain vihdoin yhteyden Pariisissa asuvaan kaveriini Sassaan, joka nauroi makeasti säälittävälle sähläystarinalleni, vakuutti että sitä sattuu, ja totesi iloisesti, että hän ja miehensä lähtisivät mieluusti kanssani Provinsiin viikonlopuksi. Kun vielä Luxemburgissa asuva kaverini Kukka totesi, ettei hänellä ollut mitään ihmeempiä suunnitelmia ja spontaani Pariisin reissu ei kuulostanut hullummalta, vihdoin tälläkin myrskypilvellä vaikutti olevan hopeareunus.

Ja ihan kiva viikonloppuhan siitä lopulta sukeutui.

Louvre at Night

Perjantaina kävin itsekseni Louvressa, koska Kukka oli tulossa kimppakyydillä vasta paljon myöhemmin illalla. Louve on perjantai-iltana kivan tyhjä – siis ei ollenkaan tyhjä, mutta paljon siedettävämpi kuin vaikkapa sunnuntai-iltapäivisin.

Inside the Louvre

Taiteen sijaan keskityin Louvressa historiaan ja arkkitehtuuriin. Tiesitkö, että Louvre rakennettiin alunperin Ranskan kuninkaanpalatsiksi?

Kukka ja minä terassilla Louvren jälkeen. Ei ollut erityisen lämmin sää, mutta Pariisissa lämpölamput takaavat terassikelit vuoden ympäri.
Kukka ja minä terassilla Louvren jälkeen. Ei ollut erityisen lämmin sää, mutta Pariisissa lämpölamput takaavat terassikelit vuoden ympäri.

Boats in Paris near Bastillion

Lauantaina Pariisissa paistoi aurinko.

Place des Vosges, Paris

Täydellinen brunssipaikka Les Bonnes Soeurs löytyi Maraisista läheltä Place des Vosgesin katettuja käytäviä.

Museum Carnavalet, Paris

Brunssipaikasta oli lyhyt matka Carnavalet-museoon, joka on ilmainen kaupunginmuseo. Näyttely pariisilaisista eri aikakausilla oli mielenkiintoinen mutta täysin ranskaksi, joten ranskantaidottomien kannattanee vuokrata ääniopas.

Villa Seurat, Paris

Katakombeihin oli niin pitkät jonot, että päätimme jättää kokemuksen väliin ja sen sijaan kierrellä 14. arrondismenttia jalan. Villa Seuratin umpikujalla on pitänyt studiota moni taiteilija, mm. Salvador Dali.

Square de Montsouris, Paris

Square de Montsourisia tuskin uskoisi Pariisiksi. Tästä jatkoimmekin sitten matkaamme illaksi provinsseihin…

Jenni at Provins

…tarkemmin Provinsin keskiaikaiseen pikkukaupunkiin, jonka 1200-luvulla rakennetut kaupunginmuurit ovat vaikuttavat eivätkä suotta UNESCOn maailmanperintökohde. Sunnuntainakin paistoi aurinko.

Sassa at Provins

Sassa Provinsin keskustassa. Tuosta takana olevasta kaupasta ostin ruususuolaa, koska Provins on tunnettu myös ruusuistaan.

Cesar Tower, Provins

Maailman ainoa neliskulmaiselle pohjalle rakennettu oktagonaalisen muotoinen torni, Cesarin torni Provinsissa. Vähän hassusta kuvauksesta huolimatta ihan hieno paikka, jossa pulut pelästyttävät ylimpään kerrokseen kiivetessä ja porraskäytävät ovat klaustrofobisen kapeita.

Junassa matkalla takaisin Luxemburgiin hymyilytti. Viikonloppuun liittyvä säätö ja harmistus olivat haalentuneet hauskan lopputuloksen ansiosta.

#JeSuisCharlie – Pariisi terrori-iskujen jälkeen

Oli täyttä sattumaa, että osuimme Iiron kanssa Pariisiin juuri nyt. Meidän oli tarkoitus keskittyä juhlistamaan synttäreitäni, ehkä käydä katsomassa joku nähtävyys, syödä hyvin ja nauttia hyvästä hotellista. Sitten keskiviikkona kuulimme shokkiuutiset Pariisista, ja sen jälkeen on tuntunut, ettei paljon muita puheenaiheita täällä päin ole.

Perjantaina aamujunassa matkalla Brysseliin juttelimme parin ranskalaisen työkaverin kanssa siitä, kuinka todennäköisesti poliisi saisi pahantekijät kiinni. Omasta mielestäni huoltoasemavihje vaikutti aika heppoiselta, mutta työkaverit nyökyttelivät, että varmasti tekijät saadaan kiinni, selittivät minulle eri poliisien toimintajoukoista (Raid tarkoittaa hyönteismyrkyn lisäksi Ranskan peruspoliisin SWAT-ryhmää) ja ryhtyivät sen jälkeen muistelemaan vuoden 1995 Pariisin metropommi-iskuja. Kumpikin heistä epäili, että seuraavaksi ne iskevät metroon.

RIP Charlie

”Lepää rauhassa, Charlie”, on joku kirjoittanut. ”Ei edes ole kuollut!” on seuraava jatkanut perään.

Päivän aikana saimme tietää panttivankitilanteista, ja iltapäiväjunassa Brysselistä Pariisiin päädyin juttelemaan uusseelantilaisen vierustoverini kanssa, joka avasi keskustelun tokaisemalla: There’s another hostage situation! Meitä kumpaakin kiinnosti tietää itse faktojen lisäksi vaikuttaisiko tämä Pariisin julkiseen liikenteeseen (totta kai vaikuttaisi) ja miten, mutta Pariisin liikennelaitoksen nettisivuilla ei ollut muuta kuin poliisin etsintäkuulutus, eikä edes sosiaaliseen mediaan oltu jaksettu päivittää mitään aiheesta.

Lopulta minulla kävi hyvä tuuri, ja juna-asemalta hotellille metro kulki ongelmitta. Sen sijaan kaverini Sassa, jota olimme näkemässä illalla, ei ollut yhtä onnekas: hänen käyttämällään metroasemalla kaikkien laukut tarkistettiin, ja pari suurta metrolinjaa, joista toista hän oli aikonut käyttää, oli tyhjennetty. Pari tuntia myöhemmin istuessamme suositussa ravintolassa (Boursen metroaseman läheinen Bissac, suosittelen lämpimästi, kohtuuhintaista gourmet-ruokaa!), jossa olimme perjantaina parhaaseen illallisaikaan ainoat asiakkaat, Sassa kertoi, kuinka pariisilaisia pelottaa. Ihmiset eivät lähde ulos niin kuin normaalisti siksi, että iskut järkyttävät heitä, mutta myös siksi, ettei kukaan tiedä, missä seuraavaksi tapahtuu ja mitä. ”Kahta suurta metrolinjaa ei tyhjennetä keskellä pahinta ruuhka-aikaa ilman hyvää syytä”, Sassa totesi ja tilasi illan päätteeksi taksin.

Lauantaina pohdimme hetken, lähteäkö katsomaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Katakombeja, mutta aika nopeasti totesimme, että juuri nyt kaupungissa oli muutakin katsottavaa, ja ajoimme metrolla Saint-Ambroisen kortteliin 11. arrondissementtiin, jossa Charlie Hebdon toimitus sijaitsee. Vähän aikaa alueella palloiltuamme osuimme keskelle kukkamerta ja tunnelmaa, joka veti hiljaiseksi.

Police on front of Charlie Hebdo building

Poliisiauto, joka on parkkeerattu toimituksen ulkopuolelle. Alue oli aidattu, ja taustalla näkyy ihmisjoukko ”päämuistopaikan” kohdalla.

TV Crew on the streets of Paris after Charlie attacks

Kiertäessämme sulkualueen ympäri näimme useamman TV-kamera-auton.

Street close to Charlie Hebdo

Oikea kadunpätkä löytyi helposti ihmismassaa seuraamalla.

Police with Rifles guarding Charlie Hebdo area

Katuja turvasivat kiväärein asestautuneet poliisit

#JeSuisCharlie

Paikalla näyttävimmät uutispisteet oli kyhännyt Eurovision, jolla oli paikalla kaksi kameraa teipein rajatussa kadunkulmassa, ja CNN, jolla oli kokonainen katos täynnä tekniikkaa. Suora lähetys oli käynnissä juuri, kun me saavuimme paikalle, ja jäimme seuraamaan sitä hetkeksi. Aina siitä saakka, kun kävimme Atlantassa CNN:n päämajassa, amerikkalaistyylinen uutistentuotto masiivisuudessaan on kiinnostanut minua, ja pääsin taaskin yllättymään, kuinka suurella kalustolla CNN oli paikalla. Suoraan Washingtonista oli lennätetty kameran, uutisreportterin ja kameramiehen lisäksi ohjaaja, useampi teknikko, studiolamput ja teleprompteri, eikä uutisreportteri ollut kuka vaan jannu vaan pitkäaikainen uutisankkuri ja oman talkshownsa stara Jake Tapper, joka oli 90-luvulla kunnostautunut myös poliittisten sarjakuvien piirtäjänä.

CNN Newscrew at Charlie Hebdo

Tältä näyttää, kun CNN pörhältää paikalle kuvaamaan.

…ja kun kerran tilaisuus tarjoutui kuin tarjottimella, totta kai tungimme mukaan lähetykseen. Jos joku tietää, miten CNN:n vanhoja lähetyksiä pääsee katsomaan netistä, niin oikea hetki on 10. tammikuuta 10:36 AM ET!

Iiro on CNN!

Jake Tapperin oikealla puolella Iiro vakavana

Flowers for Charlie Hebdo

#JeSuisCharlie

Paikalla oli käynyt viestejä jättämässä paljon ulkomaalaisiakin.

Message to Charlie from Joseph, 8 y.o. #JeSuisCharlie

8-vuotias Joseph oli jättänyt oman viestinsä

Toimituksen luona käynti oli koskettava kokemus, oikeastaan paljon koskettavampi kuin olimme etukäteen kuvitelleet. Kukaan ei itkenyt, mutta paikalla vallitsi vakava hiljaisuus. Mekin päädyimme puhumaan toisillemme korkeintaan kuiskaten, ja kävelimme hiljaisuudessa poispäin useamman korttelin ennen kuin saimme sanaa suustamme.

Parisians mourning Charlie Hebdo

Illalla synttäri-illallisellani olimme taas ainoat asiakkaat. Sternen tarjoilija kantoi pöytään ravintolan vakioäyriäislautasen – ostereita, rantakotiloita, simpukoita, pieniä ja isoja rapuja sekä yksi taskurapu – ja summasi tilanteen: C’est une catastrophe! Kolme suurta seuruetta olivat ilmoittamatta jättäneet illallisen väliin, ja sama juttu oli toistunut eilenkin. Koska asiakkaita ei ollut, tarjoilija ja kokki olivat kutsuneet pari kaveriaan kylään, ja meille tarjoilu sujui siinä ohessa. Ruoan loppupuolella kokki tuli yhteisöllisyyden nimissä kaatamaan meille seurueen pullosta eau de vie -hedelmäviinaa ja mutisemaan jotain pelokkaista pariisilaisista.

Seuraavan päivän vietimme hotellilla katsellen ensin ranskalaista uutislähetystä, sen jälkeen CNN:ää. Tarpeeksi menoa ihmeteltyämme totesimme, että pakko kai se on lähteä tuonne itsekin katsomaan menoa. Metrolinjastosta oli ilmoitettu useita asemia suljetuksi, mutta RER-lähijunat netin mukaan kulkivat, joten suuntasimme asemalle suuntana Nationin pysäkki. Asemalla sitten ilmoitettiin, että Nation on suljettu, joten päädyimme kävelemään Gare de Lyonilta – ja mitä lähemmäksi pääsimme itse tapahtumapaikkoja, sitä paremmin ymmärsimme, miksi asemat oli suljettu. Onneksi Pariisin poliisilla on kokemusta mielenosoitusten hallitsemisesta.

On the way to Paris Rally on January 11

Tässä kohtaa kaduilla oli vielä aika vähän ihmisiä.

Nous Sommes Charlie

Mitä lähemmäs saavuimme Place de la Nationia, sitä täydemmiksi kadut kävivät, kunnes aivan aukion suulla jouduimme todelliseen ryysikseen.

#JeSuisCharlie

Vapaasti käännettynä miehen kyltissä lukee ”Voisitteko vihdoin viimein oppia pitämään toisistanne?”, ja naisen kyltissä on listattu Charlie Hebdon jäljelle jäänyttä toimitusta ja todettu ”Me olemme selviytyjiä”. Mutta mitäköhän pitäisi ajatella kahden vasemmalla kuvassa olevan vanhan herran kyltistä: ”Je Suis Un Con!” eli ’Minä olen mulkku!’

#JeSuisCharlie

JCDecaux oli vetänyt mainoksensa pois kaduilta ja korvannut ne solidaarisuuden sanomalla.

Lighting a candle at the Paris Rally of January 11th

Place de la Nation, Paris, January 11th

Mikähän siinä muuten on, että kun jotkut hullut murhaavat ihmisiä islamin nimissä, heitä kutsutaan ”muslimeiksi”, mutta kun joku hullu murhaa lähes 100 nuorisoleiriläistä tavallisten norjalaisten nimissä, kaikki kyllä tajuavat, ettei hän edusta tavallista norjalaista pätkän vertaa vaan on yksinkertaisesti hullu. Sen sijaan näiden terrori-iskujen ja tavallisten muslimien välinen yhteys tai sen puute ei ole ollut selvä kaikille, vaan Ranskassakin on vandalisoitu ja poltettu parin päivän aikana useita moskeijoita. Ehkä tämän takia Ranskan muslimit kokivat tarpeelliseksi lähteä kaduille erityisen sankoin joukoin mm. näillä iskulauseilla varustettuna:

#JeSuisCharlie - Pas en Mon Nom

Pas en mon nom – Ei minun nimissäni.

Je suis musulman, je n'ai pas de haine

”Minä olen muslimi enkä tunne vihaa.”

Paikan päällä näkyi monenmoista performanssia ja välillä aplodit raikuivat osanottajajoukossa. Sieltä vaikuttavimmasta päästä oli suurikokoinen Marianne, Ranskan kansallissymboli, joka hakkasi välillä mustia variksia miekalla.

Marianne at the Paris Rally

Marianne taistelee ja kansa hurraa.

Fraternite, Liberte, Egalite - Charlie

Tänään aamujunassa matkalla Luxemburgiin nappasin luettavaksi Líberation-uutislehden. Kaikki ranskalaiset lehdenkannet näyttivät tismalleen samalta, joten valintani perustui siihen, että käsittääkseni Charlie Hebdon toimitus tekee tällä hetkellä väliaikaisesti töitä Líberationin tiloissa – siispä lehdellä saattaisi olla jotain sisäpiirin infoa aiheesta! Lehdessä olikin eloonjääneiden haastattelu, jossa he yllättäen suhtautuivat kriittisesti, jopa nihkeästi sunnuntain marssiin. Yksi valitti siitä, että poliitikot olivat tehneet Charlie Hebdosta jonkinlaisen symbolinsa – siis ne samat poliitikot, joita lehti vastusti ja pilkkasi. Erityisesti Turkin pääministerin ja Venäjän ulkoministerin läsnäoloa marssilla kritisoitiin. Yksi totesi, että on kyllä kiitollinen kaikille yksityishenkilöille, jotka osallistuivat marssille, mutta Ça ne va pas changer le pays, ei tämä maata muuta, ja marssin synnyttämät tunteet unohtuisivat kahdessa viikossa. Et je suis optimiste.

Flags flying at the Paris Rally

Mielenosoituksessa liehui monen eri maan ja paikan liput.

Place de la Nation, #JeSuisCharlie

Töissä yksi työkaveri kertoi, että oli suuresti yllättynyt, että hänen maanmiehensä olivat kyenneet moiseen: Ranskan suurin mielenilmaus sitten toisen maailmansodan, yli 4 miljoonaa osallistujaa ympäri maata! Jopa mielenosoitusten luvatussa maassa tämä oli suuri saavutus ja kertoi siitä, että Charlie Hebdon tapaus oli osunut ja uponnut ranskalaisten kansallistunteisiin. Americans have power, Germans have economy, the North has a perfect social system… but we, we French have the freedom of speech at least! hän vakuutti ja piti pitkän polveilevan luennon Ranskan ilmaisunvapauden historiasta Voltairea lainaten. Hän ei olisi itse nauranut Charlie Hebdon piirroksille, ei olisi kuulema kovin moni muukaan, mutta tässä ei ollutkaan enää kyse mistään piirroksista vaan ranskalaisten kansalaisoikeuksista. Mutta vaikka eilinen oli kuinka hieno päivä tahansa, niin tuskin tästä mitään hyvä seuraa, totesi työkaverini ja povasi synkkään sävyyn Ranskaan omaa Patriot Actia.

#JeSuisCharlie

Vaikka viikonloppu kului aika eri merkeissä kuin oli alunperin ajateltu, ja vaikka Ranskan viime päivien tapahtumat ovat olleet kauheita, olen silti tyytyväinen, että pääsin näkemään ne aitiopaikalta. Nämä synttärit muistan lopunikääni.

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vuoden alku on minulle aina mieluista aikaa, eikä vähiten siksi, että minulla on synttärit. Tällä kertaa täytän tasavuosia, ja sen kunniaksi Iirokin kipaisee Euroopassa, jotta pääsemme juhlistamaan yhdessä ensi viikonloppuna.

Aluksi ajattelimme viettää viikonlopun ihan vaan luonani Luxemburgissa, mutta sitten mieleeni pälkähti pari ilmaista hotelliyötä, jotka olin saanut erään luottokortin kylkiäisinä. Kyseessä oli ”kaksi ilmaista yöpymistä missä tahansa Hyatt-hotellissa maailmassa”, ja Iiro oli joskus aiemmin heittänyt vitsinä, että pitäisikö lähteä Tokioon tai Pariisiin, koska siellä sijaitsisivat maailman hienoimmat (ja kalleimmat) Hyattit. Tokioon emme ole edelleenkään lähdössä, mutta Pariisi… hmm… mikä ettei?

Soitin vihdoin eilen Hyattin asiakaspalveluun. Olin käsittänyt, että yöt saisi, jos hotellissa vain olisi vapaata, mutta tämä oli väärin käsitetty. Sen sijaan yöt saisi käyttää, jos hotellin ”palkintoyökategoriassa” olisi vapaata, ja tätä ei enää perjantain ja lauantain väliselle yölle löytynyt. Pienen pettymyksen jälkeen tajusimme kuitenkin, että ihan yhtä hyvin voisimme yöpyä hotellissa lauantaista maanantaille, koska ehtisin töihin vielä maanantaiaamun ensimmäisellä TGV-junalla. Siispä nyt olen pikkuisen normaalia enemmän innoissani tästä hotellista:

ParkHyattParisVendome

Park Hyatt Paris Vendome tarjoaa asiakkaidensa käyttöön mm. spa-osaston. Tuskin maksaisin ihan heti hotellista lähemmäs tuhat euroa yöltä, mutta todella mielelläni kyllä käyn katsomassa, miten luksushotellissa yövytään! [Kuva: Pyonko Omeyama]

Seuraavaksi pitikin sitten hommata itsensä Pariisiin. Junaliput olivat näin myöhään ostettuna kalliimmasta päästä, mutta eivät poskettomia. Ongelmaksi sen sijaan meinasi muodostua Iiron lentolippujen muutos. Piti olla ihan läpihuutojutto muuttaa lennot Deltalla niin, että Luxemburgin sijaan Iiro lentäisikin suoraan Pariisiin, mutta puhelimessa koimme ikävän yllätyksen: vuodenvaihteessa oli muuttunut sääntö jos toinenkin, ja mikä olisi onnistunut heittämällä kaksi päivää aiemmin, ei nyt mitenkään kävisi päinsä.

Voi ärsytyksen huippu! Olisi tietenkin pitänyt tajuta, että jos jotain tarvitsee muuttaa puhelinpalvelun kanssa, se on parempi hoitaa ennen vuodenvaihdetta kuin sen jälkeen, koska tietenkin meillä oli tiedossa, että joku epämääräinen läjä muutoksia Deltan kanta-asiakasohjelmissa tulisi voimaan 1. tammikuuta. Ei vaan käynyt mielessä, että ne muutokset saattaisivat vaikuttaa tähänkin.

Soita aina ennen vuodenvaihdetta -säännön lisäksi lentoyhtiöiden ja muiden isojen yritysten kanssa toimiessa on kuitenkin voimassa myös toinen sääntö: Jos et ensimmäisellä kerralla saa haluamaasi, soita uudestaan. Iiro yritti uudestaan seuraavana aamuna, ja tällä kertaa puhelinpalvelija suoranaisen kieltäytymisen sijaan kutsui esimiehensä paikalle – ja melkein tunti siihen meni puhelimessa, mutta lopulta toisessa päässä saatiin manuaalisesti ohitettua uudet säännöt, ja saimme haluamamme. Jee!

Hôtel de Ville, Paris

Pariisi, täältä tullaan!

Tämän reissun kanssa kävi siis hyvä onni. Nyt tarvitsisin vielä ripauksen sitä samaa onnea, sillä minun paluuni Eurooppaan ei tällä hetkellä ole menossa ihan nappiin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun pitäisi olla jo lentokoneessa matkalla Minneapolista, mutta pohjoisessa ilmeisesti on -20C ja lunta pyryttää vaakasuoraan – déjà vu vuoden takaisesta – joten kyseinen kone ei ole ehtinyt vielä edes tänne Denveriin. Ainoa vaihtoehtoinen reititys tälle päivälle oli New Yorkin kautta ja sisältää lentokentän vaihdon La Guardianilta JFK:lle, johon minulla on tällä hetkellä aikaa 1h50min, eli todella vähän. Jätin jo ruumalaukkuni Iirolle tuotavaksi, mutta saa nähdä, miten ehdin edes pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa. Jos en ehdi, joudun omalla rahalla etsimään itselleni hotellin New Yorkista, ja vaikka ehtisin, minulla on silti 25 minuutin vaihto Charles de Gaullella Luxemburgin koneeseeni, eli ei tämä nyt ihan hyvältä näytä.

Ainoa hyvältä näyttävä asia tässä on, että boarding passissani lukee tällä hetkellä Atlantin ylittävälle lennolle matkustusluokaksi ”business”. Ei mitään havaintoa, onko tämä virhe vai ei, mutta sormet ristissä että ei ole!

Luxemburgin joulumarkkinoilla

Luxembourg Christmas Market

Voiko ihminen juoda liikaa glögiä? En usko, ei ainakaan ennen joulua. Kävin kuluneen viikon aikana joulumarkkinoilla yhteensä kolmasti treffaamassa kavereita, ja glühweiniahan me enimmäkseen joimme, mutta yhdellä ständillä oli tarjolla juomaa nimeltä Glögg (Nordisch Glühwein), jonka ranskankielinen käännös näillä kaksikielisillä markkinoilla oli Aurore boréale – revontulijuomaa! En ole vieläkään ihan täysin varma, miten glögi ja glühwein eroavat toisistaan, mutta käsittääkseni suurin ero on, että glögi on mehupohjaista kun taas glühwein tehdään viiniin. Vielä erikseen on tarjolla vin chaud eli kuuma viini, joten ota näistä sitten selvää. Minulle tärkeintä on, että kavereiden kanssa on mukava turista sateensuojan alla viileässä säässä lämmin juomakuppi kädessä jouluisen musiikin soidessa (tai vähemmän jouluisen – viimeksi oli Ricky Martin -coverbändi).

Luxembourg Christmas Market

Luxemburgin kolmista joulumarkkinoista mielestäni se kivoin sijaitsee Place de la Constitutionilla kultaisen Gëlle Fra-patsaan kupeessa

Shoppailumahdollisuudet Luxemburgin markkinoilla eivät vedä alkuunkaan vertoja Kölnin joulumarkkinoille, mutta ruokatarjoilut ovat kattavat. Kermaviilipizza flammeküchenin lisäksi olen popsinut perunalätty gromperekichelchereitä, sulaa juustoa perunoiden päällä eli raclettea sekä kananmunapasta spätzleä, ja houkutus on kova piipahtaa paikan päälle vielä kerran fonduelle. Paistaako tästä lävitse, että mikä vaan, missä on juustoa, uppoaa kyllä minuun?

Joulumarkkinoiden ruoat

Myötäpäivään vasemmasta ylänurkasta: raclettea [kuva: K.B.R.], flammeküchenia [kuva: Lothar Lee], spätzleä [kuva: Elke Sisco] ja gromperekichelchereitä omenakompotilla

Alunperin minun piti matkustaa Coloradoon Iiron luokse jouluaattona, mutta yllättäen viime torstaina töissä tuli ilmoitus, että ikään kuin ”vuosibonuksena” kaikille annetaan 23. päivä vapaaksi. Useimpien elämää tämä ei paljon hetkauttanut – moni oli joka tapauksessa ottanut alkuviikon vapaaksi – mutta minä vietin seuraavan tunnin puhelimessa lentoyhtiön kanssa, ja lopulta sain kuin sainkin vaihdettua lennot niin, että pääsin matkaan jo päivää aiemmin. Joulunviettosuunnitelmat menivät siis uusiksi ja pelkästään hyvällä tavalla: nyt minäkin pääsen keittelemään aattoaamuna riisipuuroa! Ja kun kerran olen jo keittämässä satsin riisipuuroa, harkitsen myös vakavasti karjalanpiirakoiden vääntämistä. Ulkosuomalaisten kanssa keskustellessa moni on todennut, että karjalanpiirakoista on tullut heille jouluruokaa, kun niitä ei saa ellei itse tee, eikä piirakkapuuhiin oikein jaksa muuten kuin jouluna.

Yhdysvalloissa monessa paikkaa jouluaatto on työpäivä, mutta Iirolla alkaa jo 24. päivä toimiston pakkolomakausi, jonka ansiosta ei tarvinnut miettiä, pitäisikö joulun välipäivinä käydä töissä vai ei. Hyvä niin, sillä vanhempani tulevat Coloradoon pian joulun jälkeen, ja yhdessä lähdemme vuorille laskettelemaan.

Luxembourg Christmas Market

Pidemmittä puheitta, tässä kuluneen viikon joulukalenterikuvat:

"Joka elää se näkee, joka matkustelee näkee vielä enemmän."

15. luukku: Näkymä Luxemburgin kaupungista

"Tärkeä matkailijan kyky on 'erikoinen kyky sydämessä ja erikoinen näkemisen lahja kulmakarvojen alla'." -- Lin Jutang

16. luukku: Fort Mountain Georgian Appalakeilla

"Olen potenut koti-ikävää maihin, joissa en ole koskaan käynyt, ja kaivannut sinne, missä en voi olla." -- John Cheever

17. luukku: Bourscheidin linna Luxemburgissa

"Ihminen ei kiipeä vuorelle ilman, että tuo vuorelta jotain pois ja jättää osan itsestään vuorelle." -- Sir Martin Conway

18. luukku: Lumivuohi Coloradon Kalliovuorilla

"Käy kerran vuodessa paikassa, jossa et ole ennen käynyt." -- Dalai Lama

19. luukku: Death Valleyn kansallispuisto

"Kokemus, matkustaminen... nämä ovat itsessään kuin koulutus." -- Euripides

20. luukku: Taos Pueblo New Mexicossa

"Ei ole olemassa vieraita maita. Vain matkustaja on vieras." -- Robert Louis Stevenson

21. luukku: Great Smoky Mountainsin kansallispuisto Tennesseen Appalakeilla

Iskikö joku mietelause muita enemmän? Vai olitko jonkun kanssa eri mieltä?

Eurooppalainen juomakulttuuri

Olen ollut takaisin täällä Luxemburgin loppumattomassa sateessa ja pimeässä maanantai-illasta saakka. Kaikki ei ole ollut juhlaa ja useampi asia painaa tässä muutoksessa, mutta olen yrittänyt keskittyä positiiviseen. Jouluvalot lohkovat pimeyttä ympäri kaupunkia, ja joulumarkkinoilla on elämää, glühweinia ja monenmoista herkkua, joista olen jo iloisena pistellyt poskeeni flammeküchenia, paikallista kermaviilipizzaa. Askelmittarissa kertyy helposti tavoitteet täyteen, kun elämää kulkee jalan ja julkisilla, mutta lähinnä keskusta-asuntoni ansiosta jalan, eikä ole tarvinnut märehtiä flunssan jälkeistä liikuntataukoa. Moni työkaveri on ollut aidosti iloinen nähdessäni minut taas, ja olen solahtanut sujuvasti takaisin työyhteisön päivittäiseen hyörintään.

Ja sitten yksi, minkä tärkeyttä en aiemmin ollut edes tajunnut: paikallinen ranskankielinen ilmaisjakelulehti. Nappasin sen innoissani työkaverin pöydältä, ja työkaveri nauraen kommentoi, että You seem like you’ve really missed L’essentiel! No niinhän minä olin, enkä pelkästään päivittäisen kielitaitotreenin takia vaan niiden uutisten, joista suloisesti paistaa lävitse paikallinen kulttuuri.

L'essentiel, a Luxembourgish newspaper

Eilisen etusivun uutiset koskivat Jeb Bushin presidenttiehdokkuutta sekä ravintoloissa ja baareissa myytävien alkoholijuomien ALV:n nousua, ja näistä jälkimmäinen huvitti minua luxemburgilaisuudellaan melkoisesti. Aiemmin alkoholin ravintolamyynnin ALV on ollut 3%, eli sama kuin esimerkiksi ruoalla, kirjoilla, lastenvaatteilla, lääkkeillä ja monella erilaisella palvelulla. Nyt se siirretään yleiseen ALV-luokkaan, ja samalla yleinen ALV-kanta nousee 15 prosentista 17 prosenttiin – suuri korotus, mutta yhä EU:n pienin ALV. Suomessahan vastaava ALV on 24%, ja lisäksi Suomessa alkoholista maksetaan Luxemburgin lainsäädännöstä puuttuvaa alkoholiveroa, joten omaan korvaani vero ei kuulostanut kovinkaan kummoiselta.

Entäpä luxemburgilaiseen korvaan? Täyskatastrofi! Sisäsivun otsikko kuuluu:

Une bière à 2,50 euros coûtera alors 3 euros!

…eli ”2,50 euron olut maksaa tulevaisuudessa 3 euroa!” Tässä kohtaa hörähdin uudemman kerran. Kyllä, täältä on monessa paikkaa saanut oluen 2,50 euron hintaan, mutta eipä se 3 euroakaan tunnu erityisen korkealta, kun viimeksi Helsingissä käydessäni maksoin oluesta 7-8 euroa – ja luxemburgilaisethan ovat keskimäärin korkeammin palkattuja kuin suomalaiset.

Paikallisen olutpanimo Bofferdingin markkinointijohtaja Thierry Krombach on kuitenkin eri mieltä ja kauhistelee erityisesti, että tämä veronmuutos koskee pelkästään alkoholituotteita, ei esimerkiksi kahvia tai limsaa. Alueen suurimman viinitilan Vinsmosellen toimitusjohtaja Henri Streng komppaa artikkelissa tätä ja ennustaa, että tämä saattaisi merkitä muutosta ihmisten kulutustottumuksiin! Että jos vaikka tulevaisuudessa ravintolassa vesi olisikin viiniä halvempaa – toisin kuin nyt – tai kahvin saisi samaan hintaan kuin oluen – kun se nyt on usein kalliimpaa – niin ehkäpä ihmiset alkaisivat suosimaan enemmän alkoholittomia vaihtoehtoja, ja mitä siitäkään seuraisi?

Ravintola-alan työntekijöiden liitto Horescan pääsihteeri François Koepp kyllä tietää, mitä siitä seuraisi: un sacré coup au moral des professionels. Eli helvetinmoinen moraalinlasku työntekijöiden keskuudessa.

25 vuotta muurin murtumisesta & arabian kielen kääntäjä Doreen

Berliinin muuri

Tasan 25 vuotta sitten eräs Günter Schabowski, Itä-Saksan kommunistipuolueen puhemies, sai käsiinsä viimehetken muutoksia matkustussääntöihin Itä- ja Länsi-Saksan välillä, jotka olisivat helpottaneet tavallisen itäsaksalaisen matkustamista länteen. Muutosten oli tarkoitus tulla voimaan pikkuhiljaa seuraavien päivien aikana, mutta kukaan ei ollut kertonut tästä lehdistötilaisuutta pitävälle Schabowskille, joten kun toimittaja kysyi häneltä, milloin sääntöjen olisi tarkoitus tulla voimaan, hänen vastauksensa oli: Minun tietääkseni voimassa heti, ilman viivettä.

Paloja Berliinin muurista

Viesti levisi kuin kulovalkea länsisaksalaisessa mediassa, josta sen kuulivat myös itäsaksalaiset, ja kymmenet tuhannet itäsaksalaiset ryntäsivät Berliinin muurille, jossa hämmentyneet rajavartijat eivät tienneet, mitä tehdä, ja päästivät heidät lävitse. Muuri murtui yhdessä yössä.

Test the Rest - Berliinin muuri

East Side Gallery - Berliinin muuri

Tämän postauksen kuvat ovat East Side Gallerysta, 1,3km pitkältä Berliinin muurin pätkältä, joka on nykyään maalattu mahdollisesti maailman pisimmäksi ulkoilmagalleriaksi.

Pari viikkoa sitten istuimme Iiron kanssa sushiravintolassa Berliinin Kreuzbergissä ja kuuntelimme, kun pöytäseurueemme pälätti kännykkään nopeaa arabiaa. ”Sori, työasioita”, Doreen pahoitteli meille englanniksi ja kertoi sitten työstään arabimaan suurlähetystön kääntäjänä. Hyvä kielipää oli johdattanut Doreenin ranskan kääntäjäksi, mutta hän oli pian todennut, että ranskan osaajia oli saksalaisten kääntäjien joukossa liikaa, ja päättänyt laajentaa kielivalikoimaansa arabialla, josta sukeutuikin pian hänen päätyökielensä.

East Side Gallery - Berliinin muuri

Olin tavannut Doreenin jo viikkoa aiemmin, kun matkalla Suomeen minulla oli ollut vaihto yön ylitse Berliinissä, ja paikallisen tutun tehtyä illallisen kanssa oharit päätin spontaanisti lähteä Meetup-sivustolta löytämääni kansainväliseen pubi-iltaan Neuköllniin. Melbourne Canteenin pizza oli hyvää mutta seura sitäkin erinomaisempaa, sillä samaan pöytään kanssani istahti brittimies, joka oli asunut Berliinissä nyt pari kuukautta ja halusi tehdä kaupungista kotinsa, saudimies, joka opiskeli Berliinissä ja etsi juuri uutta asuntoa, sekä Doreen, joka oli syntynyt Berliinin lähellä ja asunut täällä melkein koko ikänsä. Tehdessäni lähtöä Doreen sujautti minulle käyntikorttinsa ja pyysi kertomaan, kun seuraavan kerran tulisin Berliinin. Ja minähän olin palaamassa kaupunkiin heti seuraavana viikonloppuna.

Mary Mackeyn taidetta East Side Galleryssa, Berliinin muuri

Takaisin sinne sushiravintolaan. Doreenin saatua työasiansa järjestykseen pääsin vihdoin kysäisemään häneltä: millaista se lapsuus DDR:ssä oikein oli?

Ei mitenkään ihmeellistä, Doreen totesi. Kauppojen valikoimat eivät tietenkään olleet yhtä hyvät kuin ehkä jossain muualla, mutta eivät itäsaksalaiset missään puutteessa eläneet. Fiilis oli välillä painostava, kun valtio valvoi kaikkea mitä teit, mutta samalla valtio kuitenkin piti huolta. Yksinkertaista. Sellaista, mistä kaikki eivät tietenkään pitäneet, ja Doreeniltakin pari serkkua pakeni Länteen 80-luvulla, nuoria, joilla ei ollut mitään menetettävää, mutta jotka olivat varmoja jäävänsä paljosta paitsi, jos jäisivät Itään.

Toinen serkuista oli saanut matkustusluvan Unkariin, mistä hän oli tuhansien itäsaksalaisten tavoin onnistunut loikkaamaan Länteen. Toinen taas ylitti rajan Baijerin lähellä. Tarkemmat detaljit eivät olleet Doreenin tiedossa, mutta jotenkin tarinaan liittyi Baijerissa rajan lähellä asuva isoäiti. Kumpikin oli saanut loikkauksen jälkeen nopeasti elämänsä kuntoon Lännessä sukulaisten avustuksella.

Andrej Sacharow Berliinin muurissa, East Side Gallery

Kun muuri murtui, Doreen oli lukiolainen. Hänen perheensä ei ollut niiden joukossa, jotka lähtivät rynnimään muurille tuona iltana, ja elämän oletettiin jatkuvan normaalina, mutta seuraavana päivänä koulussa yli puolet oppilaista oli poissa, paenneet Länteen tai jotain. Pari päivää myöhemmin Doreenkin perheineen lähti katsastamaan, miltäs se Länsi-Berliini nyt oikein näyttää, ja Doreen ei ollut erityisen vakuuttunut: likaista, roskia, ränsistyneitä taloja myös länsipuolella. Päivän päätteeksi hän palasi mielellään pieneen itäsaksalaiseen kotikaupunkiinsa.

Berliinin muuri

25 vuotta on pitkä aika, näkemykset maailmasta muuttuvat, ja me lähdimme sushiravintolasta vielä drinkeille Bergmannstrasselle rupattelemaan elämästä, historiasta, politiikasta ja matkustamisesta. Vihdoin puoli kolmelta aamuyöstä sanoimme heipat Doreenille – nähdään ehkä vielä! – ja tallustelimme metroasemalle, jossa U-bahnit kolistelivat läpi yön.

Saari josta et ole ikinä kuullut: Ahvenanmaa

Tykkään amerikkalaisessa mediaskenessä siitä, että aikakauslehdet eivät koskaan lopu kesken. Barnes & Noblen lehtiosastolla on lehtiä mitä kummallisimmista aiheista: viimeksi vein tuliaisiksi Suomeen hääaskartelulehden, perinnekasvienkasvatuslehden, triathlon-lehden ja ”näin selviät sissimuonalla sekä vähän aseista”-lehden. Whole Foodsin kassalta tarttuu aina välillä mukaan joku kiinnostava lehti, sillä kuka voisikaan vastustaa lehteä nimeltä Garden & Gun? Viimeksi mukaan tarttuva lehti herätti kuitenkin huomioni omituisuuden sijaan tuttuudella. Vai mitä sanotte tästä kannesta:

20141107_153546

Ilman viirin huomaamistakin, voiko tämä kuva olla mistään muualta kuin Itämeren saaristosta?

20141107_153554

Kyseessä oli Afar, amerikkalainen matkailulehti, ja erityisesti tämän saari-teemanumero, joka kannessa mainosti Itämeren Ahvenanmaan saariston 6500 ”idyllistä saarta”.

20141107_153614

Jutun nimi on ”Skandinavian salaiset saaret”. Ahvenanmaan saaristo on rentouttavin paikka, josta et ole ikinä kuullutkaan.

20141107_153627

Juttu pyöri erään graafinen suunnittelija Lotta Jansdotterin ympärillä: syntynyt ja viettänyt lapsuuden kesiä Ahvenanmaalla, varttunut Tukholmassa ja asuu nykyään Brooklynissa. Jutussa haastatellaan yhtä toista ihmistä, Judy Kuitusta, brittiä, joka muutti Ahvenanmaalle 36 vuotta sitten. Jutussa Jansdotter suunnittelee kesämökin taikka kakkoskodin (”own house”) rakentamista Ahvenanmaalle, kertoo idyllisestä elämästään korkealla pohjoisessa ja mainostaa ensi kesänä vetämäänsä viiden päivän tekstiilityöpajaa, jonka yhteydessä pääsee saunan jälkeen nakuna yöuinnille, ”very much a Scandinavian nature experience”.

20141107_153640

20141107_153654

Jännää koko jutussa oli sanojen määrä. ”Finland” mainittiin kahdesti, kummatkin kerrat tässä lauseessa:

Located midway between Finland and Sweden, the Åland archipelago is a semi-autonomous part of Finland, but it holds a population that largely speaks Swedish.

Sen sijaan ”Scandinavian” mainittiin peräti yhdeksän kertaa, niin usein, että se pisti silmään: on skandinaavisia käsitöitä, skandinaavinen hiljaisuus, skandinaavinen unelmakesäkohde ja kaiken huipuksi epävirallinen skandinaavinen motto, joka kuulema on: ”Can’t find what you want? Make it. Don’t know how? Then learn!” Jäin miettimään, oliko kyseessä tietoinen ”Ahvenanmaa ei ole oikeastaan Suomea”-ajattelu vai se, että toimittaja uskoi Skandinavian vetoavan paremmin lukijoihin kuin jonkun tuiki-tuntemattoman Suomen ja veikkasin, että todennäköisesti jälkimmäinen.

20141107_153706

Että sellainen Ahvenanmaa. Nyt tekin olette kuulleet siitä!

Panoramapunkt: Auringonlasku Berliinin yllä

Joku pakkomielle minulle on kehittynyt, että isoissa kaupungeissa haluan aina päästä toljottamaan kaupungin kattoja mahdollisimman korkealta. Kaupungin hälinä jää katutasolle, ja lintuperspektiivistä saa paremman käsityksen kaupungista: onko se suuren suuri, vai onko taivaanranta sittenkin täynnä metsää, preeriaa taikka aavikkoa? Kuinka laajalle alueelle pilvenpiirtäjät levittyvät? Minkä värisiä katot ovat, ja löytyykö niiltä puutarhoja?

Siksi kiipesimme Berliinissä Potsdamer Platzin Panoramapunktiin. Olin kuullut, että sinne oli vähemmän jonoa kuin Fernsehturmin TV-torniin, ja onneksemme edellämme lipunmyynnissä oli vain yksi perhe, jonka jälkeen pääsimme kävelemään suoraan sisään. Euroopan nopein hissi huiskaisi meidät hetkessä huipulle 24. kerrokseen, josta näkymät levittäytyivät huippua ympäröivältä parvekkeelta joka suuntaan.

View West from Panoramapunkt: Sony Center & Tiergarten
Näkymä länteen: Edessä Sony Center, jossa Iiro oli reilu vuosikymmen sitten yrittänyt käydä katsomassa MM-jalkapalloa, mutta matsi oli peruttu, koska kaupungissa pelättiin huligaaneja. Takana levittäytyy Tiergartenin puisto, jossa Brandenburgin vaaliruhtinaat kävivät 1500-luvulla metsällä.
Brandenbourg Gate & Berlin Skyview
Panoramapunktista pystyi bongailemaan kuuluisimpia nähtävyyksiä: tuolla on Brandenburgin portti, tuolla Berliner Dom, ja tuolla se TV-torni. Rakennuskanta Itä-Berliinin puolella oli joko neuvostorealistista tai uudisrakennusta, ja nostokurkia oli horisontti täynnä.
Reichstag, Berlin
Reichstag, Saksan parlamenttitalo, josta olisi myös voinut ihailla näkymiä, jos lipun olisi varannut ajoissa.
Detlev-Rohwedder-Haus, Berlin
Itä-Berliiniä rumemmasta päästä edustaa Detlev-Rohwedder-Haus, jonka historiasta kerroinkin jo Segway-postauksessa.

Hetken näkymiä ihmeteltyämme nappasimme ikkunapöydän huipun länsipuolen kahvilasta ja tilasimme oluet, jotka yllätykseksemme olivat samaa hintaluokkaa kuin maantasalla. Monessa tornikahvilassa hinnat ovat suoraan verrannollisia korkeuteen – esimerkiksi Hotelli Tornin Ateljée-baari Helsingissä, Lontoon Shardin kattobaareista puhumattakaan – mutta täällä näkymät eivät näyttäneet vaikuttaneen hintoihin. Siinä kelpasi istuskella katsellen tätä maisemaa:

Sunset from Panoramapunkt & Neue Nationalgalerie
Etualalla Ludwig Mies van der Rohen suunnittelema Neue Nationalgalerie eli modernin taiteen museo

Olimme ajoittaneet käyntimme Panoramapunktissa niin, että osuimme huipulle kolmisen varttia ennen auringonlaskua. Ehdimme siis tutkia maisemat lävitse ennen auringonlaskua, jota pääsimme parahiksi ihailemaan.

Sunset over Berlin, viewed from Panoramapunkt

Sky after Sunset from Panoramapunkt

Evening at Panoramapunkt

Auringon laskettua teimme vielä uuden kierroksen huipun ympäri, tällä kertaa ihmetellen Berliinin valoja. Saimme ikään kuin kahdet maisemat yhdellä hinnalla, kas näin:

View South from Panoramapunkt
Näkymä etelään ennen auringonlaskua…
Night View from Panoramapunkt
…ja sama näkymä auringonlaskun jälkeen.

Tornin huipulla oli pieni näyttely Berliinin ja erityisesti Potsdamer Platzin historiasta, ja jos ei mihinkään muualle museoon ehdi, niin tästä saa jo hyvän käsityksen siitä, mikä myllerrys paikalla on käynyt viimeisen 100 vuoden aikana. Oli jokseenkin surrealistista katsella kuvia Potsdamer Platzilta reilu 25 vuotta sitten, kun se oli vielä miinakenttää, joka jakoi suurkaupungin kahtia. Huipulta löytyi myös hyvät kuvat näkymistä, joissa oli kerrottu vähemmän Berliiniä tuntevalle, mitä alhaalla oikein näkyykään, joten 360°Panorama-kartta kannattaa jättää ostamatta, ellei välttämättä halua viedä sitä kotiin matkamuistoksi.

Leipziger Platz & Leipziger Strasse at Night
Etualalla hohtava kahdeksankulmainen Lepziger Platz oli DDR:n aikaan peitetty piikkilangalla, eikä rakennuksista ollut tietoakaan.

Panoramapunkt on auki klo 10-20, kahvila klo 11-19, ja aikuisten lippu maksaa 6,50 euroa. Sisäänkäynti Potsdamer Strasselta aivan Potsdamer Platzin kulmasta.

Berliinin keskusta Segwaylla

En muista ihan tarkkaan, mitä mieltä olin Segwaysta, kun niistä ensimmäisen kerran kuulin, mutta mihin ihmeeseen tuo on hyvä tuskin menee paljoa vikaan. Sitten näin NYCissä poliisin huruttavan ympäri keskuspuistoa Segwaylla. Kui siistiä! Haluan kanssa!

Los Angelesissa viime kuussa olisi ollut mahdollisuus vuokrata Segway Venice Beachilta varsin kohtuulliseen tuntihintaan, mutta aika loppui. Nyt sitten Berliiniin lähtiessä sain jostain päähäni Segwayt, ja kun netistä löytyi City Segway Tours, jonka neljän tunnin Segway-ajeluun kuului lisäksi opastusta ympäri kaupunkia, olin myyty. Aika kun oli muutenkin kortilla pelkän viikonlopun reissussa, niin tässä näkisi lisäksi tärkeimmät nähtävyydet.

Heräsimme siis lauantaiaamuna jo kahdeksalta (syy miksi emme ehtineet nauttia hotellimme myöhäisestä aamiaisesta), jotta ehtisimme Alexanderplatzin TV-tornin juurelle ennen kymmentä. Myöhästyimme pari minuuttia kiitos junalakon, josta tiedotettiin pelkästään saksaksi, mutta paikan päällä oli sen verran härdelliä ilmoittautumisten kanssa, ettei tämä tuntunut suuresti haittaavan.

Segway ajelu
Segwayt parkkeerattiin nähtävyyksille pysähtyessä aina seinää tai katukiveystä vasten, koska itsekseen ne lähtisivät kulkemaan eteenpäin. Oppaamme Walid heitti herjaa vahvalla lontoolaisaksentilla natseista, homoista, talibaneista, juutalaisista, lesboista ja oikeastaan kestä vaan ja esitteli itsensä tittelillä your gay Taliban tour guide. Suosittelen vain epäkorrektin huumorin ystäville.

Segwaylla oli aluksi yllättävän vaikea ajaa – jo sen kyytiin nouseminen oli ensimmäisiä kertoja aika hermoja raastava kokemus nykimisineen ja kengurupomppuineen – ja toisaalta reilun vartin harjoittelun jälkeen yllättävän helppoa, mikä oli hyvä, sillä sen reilun vartin jälkeen painoimme liikenteen sekaan. Neljän tunnin kierroksella oli monta pysähdystä ja opastustuokiota, mutta ajoakin kertyi aivan riittävästi: Segwayt jätettyämme ja heipat sanottuamme fiilis jaloissa oli aika outo, vähän samanlainen kuin purjeveneestä astuessa, mutta ilman keinumista. Tuntui, että tasapainolihakset olivat saaneet treeniä, ja toisaalta jo pelkkä neljän tunnin seisominen tuntui jalkapohjissa. Kannattaa olla hyvät kengät jalassa.

Berliner Dom, Berliinin tuomiokirkko
Berliinin tuomiokirkko, Berliner Dom, jonka edessä pysähdyimme ensimmäisen kerran
Altes Museum, Berliini
Altes Museum, Museosaaren vanhin museo, jonka katolla joku äijä näyttäisi mottaavan hevosta nyrkillä kuonoon.

Aloitimme kiertämällä Museosaarta ja tsekkaamalla ulkoa käsin sen museot. Tässä vaiheessa minulla oli vielä tottumista Segwayhin, kameran kaivamiseen laukusta, Walidin vahvaan aksenttiin ja nopeaan puhetyyliin sekä vau vitsi mä ajan Segwaylla-fiilikseen, joten opastuksesta ei jäänyt ihan hirveästi mieleen, mutta sen sentään sisäistin, että kyseessä on maailmanperintökohde, koska missä muualla muka on näin monta siistiä museota vieri vieressä? Kysäisin Walidilta, että jos aikaa on vain yhteen, missä näissä kannattaa käydä, ja tuomio oli että ei missään näistä. If you come to Germany, why on Earth would you want to spend your day looking at Egyptian and Greek memoriblia? Walid tokaisi ja käski painua sen sijaan sillan toisella puolella olevaan Saksan historiamuseoon, jos välttämättä haluaa johonkin isoon museoon täällä päin.

Humboldt-yliopiston vanha kirjasto Berliinissä
Humboldt-yliopiston alumneihin ja entisiin opettajiin kuuluvat sellaiset äijät kuin Einstein, Planck, Hegel, Bismarck, Marx ja Heine. Walid valaisi, että yliopisto on tuottanut yhteensä 29 Nobel-palkintoa, mikä on ”pari enemmän” kuin hänellä itsellään.

Humboldt-yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan edessä pysähdyimme kertaamaan rakennuksen historiaa entisenä kuninkaallisena kirjastona, jonka edessä Bebelplatzilla eräänä kauniina toukokuisena iltana vuonna 1933 eräs Joseph Goebbels piti palopuheen, jonka jälkeen puheen kuulleet opiskelijat ja nuoret ryntäsivät kirjastoon ja raahasivat ulos kaiken ”epäsopivan” kirjallisuuden torille. Roviolla paloi tuona yönä suunnilleen 20 tuhatta kirjaa. Tuolla rauhallisella kauniilla aukiolla seistessä oli jotenkin epätodellista ajatella, että reilu 80 vuotta aiemmin meininki täällä oli täysin kolopäistä, mutta pakko se oli uskoa tuijotellessa muistomerkkiä, jossa kirjahyllyt ammottivat tyhjyyttään.

Gendarmenmartk-aukion kaksi kirkkoa: saksalainen ja ranskalainen
Kyllä, nämä ovat kaksi eri kirkkoa.

Gendarmenmarkt-aukiolla saimme ihmetellä dejavu-ilmiötä: kaksi kirkkoa. Kaksi aivan identtistä kirkkoa. Häh? It’s because of the 30 year war, Walid avasi. 1600-luvun lopussa 30-vuotinen sota oli pyyhkinyt Berliinin miespopulaation olemattomiin, ja kaupunginisät jäivät miettimään, mistä ihmeestä sinkuille ja leskille löytyisi elättäjiä. Samaan aikaan katolisessa Ranskassa syrjittiin protestanttisia hugenotteja, joten Berliini lähetti sanan: tulkaa tänne, täällä on tyhjiä taloja, uskonnonvapaus protestanteille ja paljon vapaita naisia! Niinpä hugenotit saapuivat sankoin joukon, ja heitä varten rakennettiin Französischer Dom, ranskalainen tuomiokirkko. Koska hugenotit olivat kuitenkin ranskalaisia, piti saksalaisten panna paremmaksi ja rakentaa aukion toiselle puolelle Deutscher Dom, saksalainen tuomiokirkko, pari metriä leveämpi ja hitusen korkeampi.

Französischer Dom - Ranskalainen tuomiokirkko, Berlin
Nykyään kumpikin kirkoista on muutettu museoksi, mutta näköjään niissä on silti mahdollista juhlia häitä.

Tässä kohtaa opimme ensimmäistä kertaa, että iso osa vanhan Itä-Berliinin puolelle jääneistä historiallisista rakennuksista on rakennettu täysin uudelleen 70-90-luvuilla. Ensimmäiset parikymmentä vuotta toisen maailmansodan jälkeen kumpikin kirkoista näytti tältä:

Gendarmenmarkt, East Berlin, 11 September 1959
Kuva: allhails
Checkpoint Charlie, Berliini
Amerikkalaisen ja neuvostosotilaan muotokuvat merkkaavat vanhaa rajanylityspaikkaa.

Kun länsisaksalaiset halusivat liikkua varsinaisen Länsi-Saksan ja Länsi-Berliinin väliä, he ajoivat Checkpoint Alphasta Checkpoint Bravoon ja toiste päin motaria pitkin – ja auta armias, jos auton matkamittarin lukema näytti enemmän, kuin mitä matkaan olisi pitänyt mennä, tai jos matkaan oli mennyt vähänkin normaalia pidempään. (Jos taas matka taittui etuajassa, sakotettiin ylinopeudesta.) Jos muut kuin länsisaksalaiset halusivat jatkaa matkaa tästä Itä-Berliinin puolelle, tämä hoitui foneettisissa aakkosissa kolmannen kirjaimen kautta: Checkpoint Charlie. Kun sitten vuonna 1961 kapitalistiset ja sosialistiset tankit toljottivat toisiaan tämän checkpointin kohdalla, maailmanlaajuinen kuuluisuus oli taattu, ja nykyään paikalla parveilee turisti jos toinenkin.

Checkpoint Charlie, Berlin
Parilla eurolla olisi saanut poseerata ”amerikkalaissotilaiden” kanssa. Kyllä, tähän oli jonoa.

Miksi muuten ”checkpoint” eikä esimerkiksi ”border crossing”? Koska amerikkalaiset eivät pitkään tunnustaneet DDR:n olemassaoloa, joten paikalla ei näin ollen voinut olla minkäänlaista valtion rajaakaan.

Berliinin muuria
Alkuperäistä Berliinin muuria. Länsi-Saksan puolella sijaitsi kuvassa näkyvä
Martin-Gropius-Bau
, tuolloin pommitusten jäljiltä vähän heikossa hapessa oleva sisustusesinemuseo, ja muurin toisella puolen samoilla kohdin sijaitsi Natsi-Saksan Luftwaffen päämaja, myöhemmin DDR:n ministeriötalo, vielä myöhemmin eli nykyään Saksan valtiovarainministeriö, kaikki kolme peruspositiivisia instansseja, joita kohtaan kansalaisilla on varmasti lämpimiä fiiliksiä.
Vanha itäsaksalainen vartiotorni, Itä-Berliini
Itäsaksalainen vartiotorni: ei lämmitystä talvipakkasella, tehtävänä ampua rajanylittäjä joka saattaa olla naapurisi, näköpiirissä ns. Vapaa Maailma jonne todennäköisesti haluaisit lähteä itsekin lipettiin, ja seurana tornissa toinen vartiosotilas, joka saattaa hyvin olla Stasin palkkalistoilla.

Potsdamer Platzilla ihmettelimme uudenuutukaista rakennuskantaa: kiiltävää lasia ja modernia tornitaloa joka puolella. Syrjäkadulta löytyvän vartiotornin juurella Walid selitti, että vielä 25 vuotta sitten paikalla oli toista sataa metriä leveä death zone, jossa piikkilangat ja miinakentät pitivät huolen siitä, ettei kukaan ylittänyt rajaa elossa. Tältä paikka näytti vuonna 1962:

Berlin Wall at Potsdamer Platz, Berlin, 28 August 1962

Tässä vaiheessa alkoi jo tuntua siltä, että eikö Saksan historiassa ole mitään muuta kuin kurjuutta ja kauhua? Sitten kaarsimme neuvostorealistisen kerrostalon pihaan. No tämä ei näytä niin pahalta. Mitä kamalaa voisi olla kerrostalon pihassa?

Hitlerin bunkkerin sijainti Berliinissä

Ei muuta kuin Führerbunker, Hitlerin koti ja Natsi-Saksan päämaja vuonna 1945. DDR ei halunnut mainostaa maanalaisen bunkkerin sijaintia, joten he rakensivat siihen päälle kerrostalon parkkipaikan. Muurin murtumisen jälkeen Saksan valtio kierteli ja kaarteli asian kanssa ja huhumyllyn lähtiessä tangentille vihdoin paljasti bunkkerin sijainnin. Mitään suunnitelmia ei kuitenkaan ole bunkkerin avaamiselle turisteille, koska pelkona on, että siitä muodostuisi jonkinlainen epäpyhä alttari uusnatseille. Sitäpaitsi kerrostalojen asukkaat tarvitsevat yhä parkkipaikkansa.

Juutalainen muistomerkki, Berliini

Bunkkerin viereisessä korttelissa vajaa 3000 betonipaasia muistuttaa juutalaisten kansanmurhasta. Kuulema alunperin Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkin suunnitteluvaiheessa juutalaisyhteisöä ei paljon miellyttänyt sijainti niinkin lähellä Hitlerin bunkkeria, mutta Berliinin kaupunki totesi, että kuulkaas ei näitä tyhjiä isoja kortteleita kaupungin keskustassa nyt ihan rajattomasti ole, ja muistomerkki saatiin avattua vuonna 2005.

Juutalaisen muistomerkin sisällä

Muistomerkin idea on, että eri korkuiset betonipaasit luovat labyrintin, joka eristää niiden keskellä kävelevän ihmisen täysin ympäröivästä yhteiskunnasta – vähän niinkuin juutalaiset aikoinaan. Samaten muistomerkin pohja on epätasainen ja kuvastaa epävarmuutta, jota juutalaiset kokivat. Ja siltä se muistomerkin keskellä aika lailla tuntuikin, lievästi ahdistavalta.

Juutalainen muistomerkki ja Reichsdag Berliinissä
Muistomerkiltä näkyi Reichstag, valtiopäivätalo, jonka kupolista on kuulema hienot näköalat, mutta pääsy pitäisi varata etukäteen.

Brandenburgin portit, Berliini

Brandenburgin porteilla hengähdimme. Vihdoinkin jotain positiivista, tavallaan. Portti on Berliinin vanhojen kaupunginmuurien portti, jossa kerättiin tulleja kaupunkiin tulevilta, ja sen keskimmäisin aukko on hieman muita leveämpi siksi, että siitä saivat keisarikunnan aikoihin kulkea pelkästään kuninkaallisen hovin jäsenet.

Brandenbourg Gate, Berlin
Voiton jumalatar Victoria istuu hevosten vetämissä vaunuissa

Portin vieressä oli Yhdysvaltain ja Ranskan suurlähetystöt sekä eräs hotelli, joka on ilmeisesti hyvinkin ikoninen, mutta josta minä en ollut koskaan kuullutkaan.

Hotelli Adlon, Berliini

Hotelli Adlon on se hotelli, jonka ikkunasta Michael Jackson roikotti poikaansa Blanketia. Ainoa vaan, että kun Walid meille tästä kertoi, minä ihmettelin, miksi Michael Jackson roikotti ikkunasta peittoa? Ei selvästi ole Michael Jacksonin tekemiset lähimpänä sydäntä.

Tässä kohtaa kierros saapui päätökseen, ja me hurutimme takaisin TV-tornille Unter den Lindeniä pitkin väistellen kadulla lojuvia hevosenpökälelänttejä.

Segwayt Brandenburgin porteilla

Viikonloppu Berliinissä

Berliini on kokemistani kaupungeista se, johon jatkuvasti eniten haluan. — Pilvi / Chicagon lääkäri

Berliini, mun suosikkikaupunki. — Laura / Urbaani viidakkoseikkailijatar

Berliini on mun lempikaupunki ikinä, mahtavaa matkaa sinne! :) — Sofia / Liikkeellä

Viikonloppu Berliinissä - Berliinin liikennevalot

Viime viikonloppuna Berliinissä ymmärsin vihdoin, miksi niin moni on täysin hullaantunut kaupunkiin. Rosoinen metropoli, jossa vaihtoehtokulttuurit puskevat kivijaloista, yhden kaupunkikeskustan sijaan joka kaupunginosalla on oma tunnelmansa, U-bahnit rämisevät tunneleissaan kellon ympäri eikä kaupunki tunnu ikinä nukkuvan ja arkkitehtuuri todistaa synkästä lähihistoriasta, jota kuitenkaan hädin tuskin huomaa ihmisistä ja elämisenilosta, jota Berliini ja berliiniläiset sykkivät.

Menipä runolliseksi, mutta pääpointtina siis, että kyllä minäkin tykkäsin, eikä tämä varmasti jää viimeiseksi Berliinin reissukseni.

Berliinin muuri

Matkaseurana oli Iiro, joka oli käynyt kaupungissa viimeksi kymmenisen vuotta sitten.

Alexanderplatz & Itä-Berliini

Lensimme Berliiniin Suomesta aikaisin perjantaiaamuna ja suuntasimme pienen hotellilla vietetyn välikuoleman jälkeen lounaalle Alexanderplatzille. Kyseinen paikka oli minulle aiemmin tuttu vain nimenä – en edes ollut tajunnut, että se oli aikoinaan Itä-Berliinin keskustori – joten nyt on hyvä käsitys siitä, miltä DDR:n neuvostorealistinen arkkitehtuuri parhaimmillaan näytti. Rumalta. Samalla siitä tuli kuitenkin jotenkin etäisesti mieleen jotkut suomalaiset kaupunkikeskustat. Eipä näkymä ihan hirveästi eroa siitä, että Helsingin Hakaniemessä kääntäisi selkänsä kauppahallille ja ihailisi eräänkin SAK:laisen liiton päämajaa.

Alexanderplatz, Berliini

Kaunista.

Alexanderplatz & TV Tower, Berlin

Alexanderplatzille näkyy TV-torni, jonne moni kiipeää ihmettelemään Berliiniä taivaalta käsin. Me suosimme näiden näkymien sijaan Panoramapunktia, mutta siitä lisää joskus myöhemmin.

Curry wurst Berliinissä

Deutsches Currywurst Museumin mukaan Berliinissä syödään joka vuosi 70 miljoonaa currywurstia. Tässä niistä kaksi.

Ruoka Berliinissä

Innostuimme niin saksalaisesta ja erityisesti berliiniläisestä ruoasta, että meiltä jäi kokonaan väliin myöskin kaupungissa vahvasti näkyvä turkkilainen keittiö. Ensi kerralla sitten. Lauantai-iltana lähdimme Kreuzbergiin Bergmanstrasselle syömään erään paikallisen kanssa, jonka olin tavannut viikkoa aiemmin kaupungissa pitkän välilaskun yhteydessä, ja silloin päädyimme sushille, joka oli todennäköisesti hintalaatusuhteeltaan parhainta, mitä olen ikinä syönyt. Ei ehkä ihan niin maukasta kuin jossain huippusushipaikoissa, mutta missä muualla Länsi-Euroopassa tai Yhdysvalloissa voi syödä vatsan täyteen sushia 10 eurolla? Suosittelen siis lämpimästi Aki Tatsu Sushi & Morea tuolla päin pyöriville sushin ystäville.

Saksalainen & berliiniläinen ruoka

Oikeasta yläreunasta: baijerilainen ”makkaraparaati”, camembertilla ja lauantaimakkaralla päällystetty lämmin leipä, eisbeiniä eli berliiniläistä sianpotkaa, ja lisää makkaraa. Näistä suussasulava eisbein oli suosikkini, mutta camembertikin maistui, sillä Yhdysvalloissa kaikki hyvät pehmeät juustot ovat törkeän kalliita.

Oberbaumin silta

Oberbaumin silta

Tempelhofin lentokenttä

Suurkiitos kaikille Berliinin vinkkejä jakaneille, sillä niiden ansiosta tajusimme käydä Tempelhofin lentokentällä. Kyseessä on yksi kentistä, joiden kautta liittoutuneet pyörittivät Länsi-Berliinin koko huoltoa Berliinin saarron ajan 1940-luvun lopulla, mutta kenttä pyöri vielä 2000-luvulle saakka ja viimeiset kaupalliset koneet nousivat kentältä 2008. Pari vuotta myöhemmin kenttä avattiin puistoksi, ja nyt siellä liikkuivat lenkkeilijät, pyöräilijät, koiranulkoiluttajat, vauvanvaunujentyöntäjät, rullaluistelijat, skeittaajat, leijanlennättäjät ja leijaskeittaajat.

at Tempelhofin lentokenttä

Harvemmin on mahdollisuutta pitää piknikiä keskellä kiitotietä.

Tuulihaukka Tempelhofin lentokentällä

Ihmisten lisäksi Tempelhofilla näkyi viihtyvän myyrät sekä yksi tuulihaukka.

Hotelli: Lindner Hotel Am’Kudamm

Kuten aiemmin kerroin, voitin Berliinin-matkan #germany25reunified-Instagram-kilpailusta. Yöpyminen oli järjestetty Lindner Hotel Am’Kudammissa* lähellä Zoologische Gartenin juna- ja metroasemaa, josta pääsi kätevästi ympäri kaupunkia – ja olisi päässyt vielä kätevämmin, ellei junalakko olisi perunut S-bahneja lauantaina. Ku’dammin shoppailukatu välkkyi yötä päivää hotellin ulkopuolella laajoine shoppailumahdollisuuksineen. Me jätimme ostostelut tällä kertaa väliin mutta tykkäsimme silti näkymistä, jotka avautuivat ylimmän kerroksen huoneestamme. Veikkaan, että tuossa huoneessa 724 oli hotellin komeimmat näkymät.

Lindner Hotel Am Ku'damm, Berliini

Huone oli siisti ja moderni, joten mitä muuta voi hotellilta pyytää? No aamupalapöytää! Ja se oli täällä erinomainen: laajat leivänpäällisvalikoimat, mukaanlukien himoitsemiani pehmeitä juustoja, paljon mehuja, hedelmiä ja jugurtteja, sekä lämpimiä englantilaistyylisiä aamiaisvaihtoehtoja suoraan buffetista. Viikonloppuisin aamiainen kesti puolille päivin, joten aamu-uniset on kerrankin otettu huomioon. Voin suositella hotellia lämpimästi!

Näiden mainittujen juttujen lisäksi vierailimme Stasin tutkintavankilassa ja ajelimme ympäri keskustaa segwaylla – reissun kohokohta! – mutta niistä lisää myöhemmin. Viikonloppu Berliinissä oli loistava! Seuraavaksi minulla on vuorossa se matkan tylsin osuus: matkalaukun purkaminen…