Jokailtainen ukkosemme, jokakesäinen tornadomme

Suomalaisena olen jotenkin tottunut siihen, että luonnonvoimat harvemmin ovat tuhoisia, tai jos ovat, tuhot ovat hidastempoisia: lumi rikkoo painollaan katon tai jäiden lähtö vie kesämökin laiturin mennessään. Kaupungin asukkina harvoissa myrskyissä kaatuvat puutkaan eivät ole paljon ongelmia aiheuttaneet.

Kuvittelin, että täällä olisi vielä vähemmän luonnonvoimien armoilla, kun ei ole sitä jäätä eikä paljon luntakaan, mutta se taisi olla lähinnä tiedon ja mielikuvituksen puutetta minun osaltani.

Tässä menee juuri tornado Atlantan keskustan lävitse maaliskuussa 2008. (Kuva: Shane Durrance)

Tornadoja kulkee Pohjois-Georgian lävitse noin kerran kesässä, ja tämän vuoden maaliskuussa – tornadokauden ulkopuolella! – sellainen meni tuosta interstaten toiselta puolen vajaan kymmenen kilometrin päästä. Paikalliset suomalaiset kertoivat, että he tuolloin valvoivat läpi yön katsoen The Weather Channelia ja tarkkaillen, milloin pitää herättää lapset ja lukittautua ”turvaan” alakerran vessaan patjan alle parin päivän vesivarastojen ja säilykemuonan kera.

IMG_2067

Tornadotuhoja CNN:n edessä vuonna 2008. Itse CNN-rakennuksen tuhoista kuva täällä.

Tornadot tulevat yleensä myöhään illalla, ja jos lähellä liikkuu tornado, paikalliskanavat antavat varoituksia: Smyrnaan 5 minuuttia, Mariettaan 10 minuuttia, Kennesawhan 15 minuuttia… Toisen maailmansodan jälkeen poistettuja pommiuhkavaroitussireeneitä on palautettu toimintaan tornadovaroitussireeneiksi.

Westin-hotellista, jossa olimme syömässä pari viikkoa sitten, tornado vei mukanaan ikkunoita ja petivaatteita.

Meillä ei vielä näy telkkarista kanavia (eikä välttämättä tulekaan näkymään), mutta suomalaiset tuttavat lupasivat varoittaa meitäkin, jos tornado lähestyy. En tosin ole ihan varma, mitä silloin pitäisi tehdä… pakkautua kodinhoitohuoneeseen? Asuntomme ei ole maan tasalla, mutta ehkä tämä kerrostalona on vähän vankempaa tekoa kuin omakotitalot… ehkä.

Viime maaliskuisen tornadon tuhojen korjausta Mariettassa

Vähän vähemmän kuumottava luonnonvoima, johon täällä kesällä törmää, on ukkonen. Täällä on kesäisin 20-40% mahdollisuus, että illalla ukkostaa. Siis joka ikinen ilta, ja nimenomaan ilta, kun töiden jälkeen voisi viettää aikaa uima-altaalla. Joskus ukkonen menee ohitsemme, salamoi vähän horisontissa ja ripottelee puolisen tuntia niin, että ulkona voi silti jatkaa grillaamista. Joskus taas rankkasade vihmoo uima-allasta, salamat räiskyvät ja rätisevät ympärillä, ja kun yrittää lähteä kuntosalilta kotia kohti, taivaalta rupeaa pukkaamaan sateen ja salamoiden lisäksi rakeita. Viime viikolla oli yksi tällainen ilta, ja seuraavana päivänä lehdessä oli juttua, että joku oli kuollut salamaniskuun pitäessään sadetta puun alla.

Rain in our Pool

Viikonlopuksi on taas ennustettu pahoja ukkosmyräköitä yli 50% todennäköisyydellä. Olimme alunperin miettineet viikonlopuksi kaikenlaista ulkoilua, mutta pitää ehkä miettiä uudelleen.

Mukava päivä helvetissä, eli ajokorttiseikkailu jatkuu

Viimeksi, kun kävin Georgia Department of Driver Servicessä hakemassa ajokorttia, prosessi tyssäsi siihen, etten voinut todistaa asuvani osavaltiossa. Todisteeksi ei riittänyt Iirolle kirjoitettu ”Tervetuloa asuntoosi!”-kirje sekä minulle tuohon samaan osoitteeseen tullut lasku, vaan oltaisiin tarvittu joko vuokrasopimus (joka on Iiron työnantajan nimissä), pankkitiliote (jota ei silloin ollut), ”utility bill” eli esim sähkölasku (joka oli Iiron nimissä) tai lähisukulainen, jolla on jo osavaltion ajokortti, ja joka voi todistaa, että minäkin olen sellaiseen oikeutettu. Mikään näistä ei napannut, joten lähdin eläintarhaan loppupäiväksi ja päätin palata sirkukseen myöhemmin.

Tällä välin ajokorttisäädökset ehtivät tiukentua, kun ajokortista tuli ”Secure”. Käytännössä turvallisuus hoidettiin niin, että joko pankkitiliotteen tai sähkölaskun sijaan tarvitset molemmat, koska kaksi dokumenttiahan on vaikeampi väärentää kuin pelkkä yksi. Samalla jonot DDS:ssä räjähtivät käsiin ja paikallislehti täyttyi aiheeseen liittyvästä urputuksesta. Iiro ehti hakea oman ajokorttinsa juuri sopivasti kaksi päivää ennen muutosta, ja hän selvisikin ”vain” 5 tunnin jonotuksella ja säädöllä. Varauduin siis tänään yhden lehden ja kahden kirjan kanssa pitkään istumamaratoniin.

CA DMV 00734

Yllätyksekseni jonot olivat ehtineet tähän mennessä jo hälventyä ja selvisin alussa vain puolen tunnin jonottelulla. Byrokratiaan kuului erittäin yksinkertainen näkötesti (”katso tuonne ja lue tuo alin rivi”) sekä kaksi kirjallista koetta, joissa kummassakin oli 20 kysymystä, joista 5 sai mennä väärin. Ensimmäisessä liikennemerkkejä käsitelleessä kokeessa sain yhden kysymyksen väärin, kun arvelin, että punaisen valon vilkkuessa pitää aina ajaa varovaisesti ja valmistautua pysähtymään. Oikea vastaus olisi ollut, että punaisen valon vilkkuessa tiedät ajavasi moottoritien liityntäkaistaa, ja sinun pitää silloin erityisesti varautua pysähtymään, sillä täällä ruuhka-aikaan liityntäkaistojen päässä on punaiset valot, ja uusia autoja päästetään moottoritielle vain kerran parissa sekunnissa. Toisessa kokeessa sain peräti kolme vastausta väärin, kun arvelin, että kolmion takaa tullessa tai keltaisten liikennevalojen välkkyessä tulee pysähtyä; varovaisesti ajaminen riittää.

Palasin saman mukavahkon vanhemman mieshenkilön luokse, Lynn nimeltään, ja jatkoin smalltalkia hänen naputellessaan tietojani ylös. Kyllä, Suomessakin EU-ajokortin hankkiminen on merkittävästi vaikeampaa kuin täällä, siitä joutuu maksamaan autokoulujen ansiosta yli tonnin ja kyllä, ajokorttini on ihan oikeasti voimassa 2050-luvulle saakka georgialaisen 5 vuoden standardivoimassaolon sijaan. Tässä viimeisessä kohdassa korttini kiersi parilla vieressä istuvalla virkailijalla, jotka kaikki ihmettelivät voimassaoloaikaa vuoron perää. Lopulta Lynn passitti minut jonottamaan itse ajokokeeseen.

Drive Test

Ajokokeeseen jonotettiin autossa, joten mikäs siinä avoauton katto alhaalla auringonpaisteessa mielenkiintoista lehtiartikkelia lukiessa ja välillä autoa eteenpäin siirtäessä. Yllättäen samainen Lynn osui inssiajovuoroon juuri minun kanssani samaan aikaan, ja Lynn totesin nopeasti, että olen todella hyvä kuski ja tämän inssin pitäisi olla minulle lasten leikkiä. Kerroin, että Suomessa pidän itseäni aika huonona kuskina, mutta että täällä olen huomannut, että yllättävän moni ihminen liikenteessä ajaa ihan miten sattuu. Tämä provosoi Lynnin loppuinssin ajaksi kertomaan kauhukokemuksistaan inssissä ja haukkumaan kaikkia niitä ”teinejä”, joita vanhemmat eivät opeta ajamaan ja joiden autonkäsittelytaidot ja liikennesääntöjen osaaminen ovat ihan mitä sattuu. Yhtenä esimerkkinä hän kertoi, että eräs teini oli kääntynyt inssissä punaisissa valoissa vasemmalle, koska ei yksinkertaisesti ollut tiennyt, että punaisissa valoissa vain oikealle kääntyminen on sallittua. Temppuradalla taskuparkkeeratessani hän taas kertoi, että heillä oli ennen radan toisella puolella puulaatikko oransseille liikennetötsille, mutta joku teini oli ajokokeessaan luullut kaasua jarruksi ja kiihdyttänyt radalta suoraan laatikon päälle ja sen takana olevasta metalliaidasta ulos. Päivittelimme myös yhteeen ääneen muiden kuskien kykenemättömyyttä käyttää vilkkua, ja kesken inssin Lynn äityi haukkumaan viereisessä autossa ajavaa kuskia, joka ajoi minne sattui ja puhui samalla puhelimeen. Aina välillä Lynn ihasteli autoani – this convertible is such a toy! – ja lopussa hän pyysi, että nostaisin katon, sillä hänellä itsellään on ollut avoautossa vain mekaaninen katto, ja sähkökatto teki selkeästi vaikutuksen.

Pääsin läpi. Toisin kuin Iiro, en yltänyt ihan täysiin pisteisiin, vaan olin temppuradalla unohtanut pakitellessani käyttää vilkkua, joten loppupistemäärä oli 96/100. Läpi pääsee vielä 75:llä pisteellä. Jos Suomessa olisi samanlainen skaala käytössä, veikkaisin Suomen läpipääsyrajaksi noin 95 pistettä, eli aika höllin perustein täällä osa kuskeista on liikenteessä.

Ajokortin saan käteeni ensi viikolla, sillä Secure-uudistuksen myötä alle kaksi kuukautta maassa asuneiden ulkomaalaisten tiedot tuplatarkistetaan immigrationista. Sarjassa epätoivoisia yrityksiä hillitä laitointa maahanmuuttoa, jolle kyllä oikeasti ei saada mitään tehtyä niin kauan kuin todistukseksi asuinpaikasta riittää lasku internetyhteydestä.

Pakunvuokraus

Koska huonekaluliikkeen tavarantoimitus oli hervottoman hintainen, päätimme vuokrata pakun ja käydä hakemassa itse huonekalumme keskusvarastosta 40 mailin päästä. Suomalaiseen tyyliin mietimme ensin jotain Paku Ovelle -tyyppisiä palveluita, pickupin vuokraamista Home Depotista, ja olisiko jollakulla lainata peräkärryä… kunnes tajusimme, että autovuokraamosta saa vuokrattua cargo vanin hintaan $60/päivä, vakuutuksineen ja veroineen kaikkineen.

Iiro & cargo van

Parkkeerasimme invapaikalle vain tavaroiden purkamisen ajaksi!

Hieman huoletti etukäteen, onko cargo van tarpeeksi pitkä sängyllemme ja mahtuuko siihen myös lipasto, mutta huoli oli aika turha. Sängyn, lipaston ja kokovartalopeilin lisäksi autoon mahtui ei-rullalla-oleva 195cm leveä patja sekä sentään-rullalla-oleva petari, parvekekalusteet (kaksi nojatuolia, yksi kahden istuttava sohva, pöytä) ja autotalliin kaksi isoa hyllyä. Kaikki samanaikaisesti, ja vielä jäi vähän tilaa.

The Bed

Universaali ilmiö: Tekstiviestipalsta

The Vent

Ah, tekstaripalstat, tuo nykyajan ilmiö. Kun toimittajat eivät jaksa tuottaa sisältöä koko lehden täydeltä, pyydetään kansaa möläyttelemään pieniä juttuja palsta täyteen. AJC:ssa nämä ovat sentään editoidussa muodossa, mutta silti tulee kotoisa Metro-lehti mieleen:

Bath salts, monitors for nursery vans, personal watercraft — by all means, let’s promote ignorance, shirk responsibility, and make another law rather than be conscious. (kertokaa joku jos tajuutte, mihin tässä viitataan?)

I have found that I am less likely to let you merge into traffic if you chose the pumpkins-on-the-ground tag over the more tasteful alternative. (viittaus Georgian persikkateemaiseen rekisterikilpeen, joka on meidänkin autossamme. vaihtoehto olisi ollut rekkari ilman kuvaa.)

We’ve been getting rain at our house the last four nights! It’s wonderful! (jippii!)

Samalta sivulta löytyi pari yllättävää ilmoitusta: näköjään paikalliseen A-oikeusprosessiin kuuluu, että kuulemisesta pitää ilmoittaa julkisesti.

Legal Notices

Georgian AIDS-epidemia

Georgian osavaltiossa on hieman vajaa 10 miljoonaa asukasta, joten toisin kuin Yhdysvallat kokonaisuutena, se on suhteellisen hyvin verrattavissa Suomen kanssa. Siksi olikin aika hätkähdyttävää avata päivän lehti – joka oli heitetty oven eteen pienessä muovipussissa, jee! – ja nähdä etusivun terveydenhuoltouutisen yhteydessä statistiikkaa Georgian AIDS-tilanteesta. Taulukkomuodossa:

Georgia Suomi
AIDS-potilaita yli 40 000 182
Uusia AIDS-tapauksia vuosittain 750 10-20
Uusia HIV-tapauksia vuosittain 1200 80-110

Lähteet: AJC & KTL

Käytin Suomen kohdalla tilastoissa vain kotimaisia tapauksia, koska en ole varma, miten AJC:n tilastoissa termi ”Georgian” on määritelty. Lisäksi otin huomioon vain elossa olevat, koska AJC ei ollut kiinnostunut menehtyneistä – he kun eivät ole enää kustannuserä terveydenhuollossa. Joka tapauksessa tulee fiilis, että miten ihmeessä tilanne voi olla näin paha kehittyneessä valtiossa?

Jutussa kerrotaan, että yksi suuri ongelma on, että kun terveydenhuolto ei ole kattavaa köyhemmillä kansanosilla ja seuranta jätetään potilaan harteille, HIV usein pääsee kehittymään AIDSiksi ennen kuin mitään lääkitystä aloitetaan, mikä selittänee osittain sen, että vaikka uusia HIV-tapauksia Georgiassa on ”vain” vähän yli 10 kertaa enemmän kuin Suomessa, AIDSin puolella ero on jo monikymmenkertainen. Toisaalta lääkityksen saadakseen vakuutuksettomien tulee mennä lääkejonoon, joka voi olla vuosien pituinen. Nyt osavaltiossa ollaan muuttamassa HIV/AIDS-strategiaa siihen suuntaan, että lääkitys aloitetaan aiemmin, minkä toivotaan vähentävän uusia HIV-tapauksia, koska lääkinnän alaisena oleva tartuttaa vähemmän todennäköisesti tautia eteenpäin.

Jutun mukaan Georgian osavaltiossa HIV/AIDS-tilanne on Yhdysvaltain osavaltioista viidenneksi pahin. Säälittää ne neljä osavaltiota, jotka vievät tilastoissa voiton.

Paikallislehti AJC

Olimme alunperin miettineet New York Timesin tai vastaavan valtakunnallisen lehden tilausta, mutta näiden sijaan saimme suomalaisilta tutuilta suosituksen tutustua osavaltion suurimpaan paikallislehteen, Atlanta Journal-Constitutioniin. Perusteluina oli, että sen lisäksi, että siinä pysyy hyvin kärryillä paikallisista tapahtumista, saa myös ison läjän lähikaupoissa kelpaavia alennuskuponkeja… siispä lauantaina Wal-Martissa käteen tarttui AJC:n sunnuntainumero.

311/365 Morning news

AJC:n taso on positiivinen yllätys: viikonloppunumerossa oli kattavasti eri osa-alueita ja uutisointi ainakin pyrki olemaan objektiivista ja tasapuolista. Poliittiset pilakuvat tuntuvat olevan täällä aina joko liberaaleja tai konservatiivisia, joten lehden oman liberaalin pilakuvan alla oli ”as part of our commitment to provide balance” konservatiivinen pilakuva. Lehden pääkirjoituksessa moneen otteeseen toisteltiin, että koska uutislinja on tasapuolinen, lehti ei enää avoimesti pääkirjotuksissaan kannata henkilövaaleissa ketään tiettyä ehdokasta, mutta esimerkiksi kuun lopussa pidettävään kansanäänestykseen liikenneuudistuksesta kyllä tullaan julkaisemaan selkeä kanta…

Sunnuntain lehdessä oli seuraavat osiot:
A – Etusivun jutut, Kotimaa, Mielipiteet
B – Kaupunki
C – Urheilu
D – Talous
E – Kulttuuri ja ”Living”, joka tuntui sisältävän lähes kaikki Hesarin D-osan aiheet ruoasta matkustamiseen ja kuluttajatietouteen höystettynä horoskoopeilla ja neljällä eri ”Kysy Kirstiltä”-palstalla, joista yksikään ei keskittynyt faktatietouteen vaan esim. ihmissuhteisiin tai käytöstapoihin
…ja näiden välissä sentin paksuinen pinkka mainoksia, sisältäen ne paljon puhutut kupongit!

Huomaatko, mitä puuttuu? Kyllä, aivan oikein. Ulkomaa puuttuu, mikä ei toisaalta hirveästi yllättänyt. Koko lehdessä ei ollut mitään uutisointia USA:n ulkopuolisesta maailmasta lukuunottamatta Travel-aukeaman yhdessä nurkassa olevaa lyhyen kappaleen mainintaa Pariisin Louvren ravintolavalikoimasta; jutun pointti oli hyvät museokahvilat, joten kai Louvre oli pakko mahduttaa Washingon DCn, San Franciscon ja Alabaman Birminghamin museoiden kylkeen. Sen sijaan mielipideosastolla tämä yllätti:

Opinions on Climate Change in AJC

Lehdessä, jossa tasa-arvoinen uutisointi paikallisasioissa tarkoittaa, että republikaanien vastapainoksi kuunnellaan Tea Partya, on useampia huolestuneita mielipiteitä ilmastonmuutoksesta? Vau. Toivottavasti samanlaista on lisää, sillä huomisesta lähtien AJC:n pitäisi tulla meille joka aamu.

Makuuhuoneen suunnittelua

Maanantaina oli juhlan paikka, kun pitkällisen suunnittelun, pohdinnan ja arvonnan jälkeen marssimme huonekaluliikkeeseen ja tilasimme makuuhuoneeseen sängyn ja lipaston.

Juhlatarjoilut: puoli pulloa Avery IPAa ja pari palaa Fazerin sinistä

Kalusteet käymme hakemassa liikkeen jakelukeskuksesta lauantaina, sillä sinne on sen verran pitkä matka, että matka-aika venyisi liikaa arkipäivänä matkustaessa. Atlantassa on ruuhka arkisin lähes koko ajan.

Maanantai-illan pikaruokaa

Ah, hampurilainen, tuo klassisista klassisin pikaruoka. Sitä mekin söimme viime maanantaina kotona, kun ei muuta jaksanut tehdä.

Hamburger

Ilahduttavasti kaupoista löytyi kattavasti hyviä hampurilaisaineksia. Lähikaupasta hain täysjyvähampurilaissämpylän ja sen sisälle salsa verdeä, luomuketsuppia ja pihvitomaatin. Tukusta taas löytyi luomusalaattisekoitus, cheddar-juustoa, luomujauhelihaa pihveiksi ja avokadoja.

Hamburger Ingredients

Näistä on hyvä hampurilainen tehty

Täydellisen sohvan metsästys

Löysimme toissaviikonloppuna eräästä huonekaluoutletista Woodstockista täydellisen sohvan.

Kuva: Rana Furniture

Sävy oli maltillinen, kangas kivan tuntuinen, sohva hyvä istua, divaanissa kulmasohvamaisesti selkäpalat sivulla, koko juuri täydellinen olohuoneen makuuhuoneen puoleista seinää vasten ja hintakin oli sopiva. Täydellinen siis kaikilla muilla tavoin, paitsi että divaani oli sohvan oikealla puolella. Me tarvitsemme divaanin vasemmalle puolelle.

En luovuttanut vaan laitoin kyselyä valmistajalle, onko sohvaa tehty toisin päin ja mistä sitä saisi. Ei ole tehty toisin päin, vaan valmistaja suositteli muita vaihtoehtoja, jotka kaikki olivat vääränlaisia: päällinen kiiltävää tummaa nahkaa tai rumaa kangasta, sohva todella möhkälemäinen (kuten monet sohvista täällä ovat) tai selkänoja koostui pienistä erillisistä tyynyistä, joiden löhöilymukavuuteen ja paikallaan pysymiseen emme usko.

Kiersimme monta muuta huonekaluliikettä ilman mitään hyviä löytöjä, kunnes eilen Rooms To Gossa spottasin sohvan, josta saisi yhdistelemällä tarvitsevamme muotoisen, ja joka oli todella hyvä istua.

Metropolis Hydra Rooms To Gosta

…haluammallamme konfiguraatiolla alkaen $1399 + shipping + tax. Ja me kun olimme toivoneet alle tonnin sohvaa.

Sohvanmetsästys siis jatkukoon.

Lounashetki korkeuksissa

Westin Hotel

Tuonne ylös syömään…

Southern Grilled Portobello

Southern Grilled Portobello, lisänä mustapapuja, risottoa ja kalifornialaista kuohuviiniä

Lunch Special

Iiron annos oli rehti paahtopaistileipä ravintolan valmistamilla perunalastuilla

Niina ja Pasi olivat lähdössä takaisin Suomeen lauantai-iltana, joten sen kunniaksi päätimme lähteä porukalla Henrin ja Monan kanssa lounaalle keskustaan. Paikaksi valikoitui näköalaravintola Sun Dial Westin-hotellin 72. kerroksessa, jossa pöydät pyörivät näsinneulamaisesti ympäri salia.

In the Elevator

Näköalat alkoivat heti hississä ja jatkuivat ravintolan kiertävällä näköalatasanteella

Atlanta Tourist District

Vasemmalla Olympic Park, oikeassa reunassa akvaario ja Coke Center

Downtown Connector

Kun interstatet 75 & 85 yhdistyvät Atlantan kohdalla, lopputuloksena on Downtown Connector -moottoritie keskustan läpi

Sun Dialista saa myös sunnuntaibrunssia, ja koska ruoka oli hyvää, palvelu ja näköalat erinomaisia, eikä paikka kuitenkaan oltu hinnoilla pilattu, päätimme, että palaamme vielä.

Jälkeenpäin teimme pienen kävelylenkin Downtownissa ja eksyimme erään paikallisen yrityksen aulaan.

CNN

Kyltti tuon paikallisen yrityksen aulassa, poseeraamassa Niina ja minä

CNN Lobby

Yrityksen aulasta oli tehty avointa tilaa, jossa oli kahviloita, ravintoloita ja kauppoja. Nyt tiedän, mihin Helsingin Sanomatalo pyrkii.

OIympic Park Fountain

Kuuma päivä oli tuonut Downtownin lapset leikkimään Olympiapuiston suihkulähteeseen