Jotenkin meillä vuoret ja sumuinen sadesää kuuluvat yhteen. Trendi lähti liikkeelle jo taannoin Black Rock Mountainilta, jonka vettä vuotavassa teltassa nukutun yön kohdalla aika on tainnut kullata muistot. Myöhemmin patikoimme Fort Mountainilla sujuvassa sumussa, ja Smoky Mountaininkin näkymät olivat varsinaisena patikointipäivänä kovin sumuiset.
Nyt sitten Grand Tetonin luonnonpuistossa meitä tervehtivät vuoret, joiden kärjet hukkuivat pilviin, ja sää, joka ei osannut päättää, sataisiko vai eikö.
Onneksi luonnonpuisto oli sen verran henkeäsalpaava, ettei epävarma sää paljoa haitannut fiiliksiä. Pysähdyimme eräälle Jackson Holen scenic lookoutille kuvaamaan tasangosta pystysuoraan nousevia vuoria – Grand Tetonin vuoristo on muodostunut kahden mannerlaatan väliin, joten normaalit alusnyppylät ovat jääneet puuttumaan – kun minä jostain kumman syystä käänsin hetkeksi selän vuorille, ja… hei, mitäs tuossa tien toisella puolella makaa??
No miltäs nuo muhkurat näyttävät?
Vähän liian isoja ollakseen lehmiä.
Joo-o, biisoneita ne on.
Biisonivauvoja!
…ja näköjään siellä reilu satapäisen lauman keskellä yksi hanka-antilooppi.
Aikamme biisoneita ihasteltuamme jatkoimme matkaa ympäri puistoa pysähtyen suunnilleen jokaisessa mahdollisessa pysähtymispaikassa.
Snake-joen mutkassa olisi kuulema voinut spotata kaikkea hirvistä haikaroihin, mutta me emme nähneet vuorten lisäksi kuin pari japanilaista valokuvaamassa.
Kiipesimme Signal Mountainille, joka on kuulema saanut nimensä siitä, että sen huipulle sytytettiin merkkituli, kun erään kadonneen turkismetsästäjän etsinnät olivat tulleet päätökseen yli sata vuotta sitten. Turkismetsästäjä oli löytynyt kellumasta kuolleena läheisestä Leigh-järvestä.
Vuorista vasemmanpuoleisin on Mount Moran, jonka opimme tunnistamaan tylpästä huipusta.
Salviamarunaa. Tehtäköön nyt kaikille selväksi, että en ole tosiaankaan mikään kasviasiantuntija, vaan lajimääritys on tehty sen perusteella, että kansallispuiston esitteessä oli lähikuva kasvista ison kuvatekstin kanssa, ja lisäksi osia kansallispuistosta kutsutaan nimellä sagebrush flats kasvin englanninkielisen nimen mukaan.
Japanilaiset pyysivät minua ottamaan kuvan heistä, joten minäpä pyysin japanilaisia kuvaamaan samalla myös meidät! Tank juu!
Signal Mountainilta näkyy koko Jackson Hole, joka on hole siksi, että sitä ympäröivät vuoret kaikilta puolilta.
Jackson Holen järvet ovat muodostuneet, kun jääkauden jäljiltä maahan pakkautunut ikirouta suli ja muodosti kuoppia. Olenko ainoa, jota tämän kyseisen järven muoto vähän hymyilyttää?
Signal Mountainilta jatkoimme matkaamme Teton Park Roadia pitkin. Välillä satoi, välillä paistoi, mutta yleisemmin kuitenkin ripotteli edes vähän. Eväsleivät söimme autossa.
Moran-vuoren jäätiköt: vasemmalla Falling Ice Glacier, oikealla tuo sisiliskon muotoinen Skillet Glacier.
Jenni-bloggaaja, Jenny-järvi ja rankkasade. Kuvaaja ja kamera olivat toki ainoan mukaan sattuneen sateenvarjon alla.
”Mene vaikka tuohon seisomaan, yritä nyt saada niitä vuoria taustalle.”
”Ehkä ne vuoret näkyisi taustalla, jos sä olisit vähän korkeammalla. Kiipeä tohon kivelle!”
”No seiso nyt suorassa!” ”Enkä seiso, mä tipun tästä märältä kiveltä ihan just!”
Bloggaaja kyykkää kun ei pysy pystyssä. Taustalla oleva Jenny-järvi on nimetty varhaisia tutkimusretkeilijöitä avustaneen shoshoni-intiaanin mukaan.
Valokuvausassistentti näyttää mallia, miten kivellä seistään, mutta tässä tapauksessa niiden vuorten näkymistä taitaa estää jokin muu kuin kuvakulma.
Kovimman rankkasateen jälkeen taivas vihdoin selkeni, ja uskalsimme lähteä patikoimaan, mutta siitä lisää jossain toisessa postauksessa. Voin kuitenkin paljastaa jo nyt, ettei se selkeä sää kovinkaan kauaa kestänyt sinä päivänä, ja patikointikokemukseen kuului kykkiminen kuusen alla. Seuraavana päivänä jätimme vuoret taakse ja suuntasimme kohti Yellowstonea, ja voitte arvata, oliko silloin hyvä sää vai ei.
Korkein huippu on Grand Teton, sen vasemmalla puolella Middle ja South Tetonit. Vuoren juurella jammailevista biisoneista yhtä kutittaa niin vietävästi kyljestä.
