Kennesawn taistelu

Meidän takapihallamme on vuori. Tai kukkula tuo ehkä enemmänkin on; ”mountain” on lievää pröystäilyä, vaikka huippu kohoaakin selvästi 250 metriä ympäröivästä maisemasta. Mutta tämä ei olekaan mikään turha kukkula. Meidän kukkulamme näytteli olennaista osaa Yhdysvaltain historiassa.

Kennesaw Mountain Battlefield Park

Kukkulan juurella on vihje, miksi se on Tärkeä.

Yhdysvaltojen sisällissotaa oli kestänyt jo kolme vuotta, kun pohjoisen kenraali Sherman lähti marssille kohti Atlantaa ja merta tarkoituksena katkaista Etelävaltiot kahtia ja lopettaa sota. Ensimmäiset pari kuukautta pohjoisen ja etelän armeijat seurasivat samaa kaavaa: etelä linnoittautuu pohjoista vastaan, pohjoinen koukkaa sivulta, etelän on pakko perääntyä linnoituksista, kumpikaan puoli ei kärsi tappioita. Toista sama alusta.

Sherman is Disliked

150-vuotta sitten käyty sisällissota on yhä tunteita herättävä juttu: etelässä vihatun kenraali Shermanin naama oli tärvelty infotaulusta

Tämän meidän takapihan kukkulan, Kennesaw Mountainin, kohdalla etelä sitten linnoittautui, pohjoisen Sherman hyökkäsi, kummaltakin puolelta kaatui surullisen paljon poikia ja pohjoisen joukot hävisivät. En ole sotahistorian suuri asiantuntija, joten en ole ihan varma, miksi tämä taistelu oli niin merkittävä, mutta tämän jälkeen pohjoisen joukot kuitenkin jatkoivat matkaa etelään, polttivat Atlantan ja voittivat sodan. Pikakelaus nykypäivään…

Sign at Kennesaw Mountain Battlefield Park

Nykyään kukkulalla on national battlefield park, jossa kävimme eräänä taannoisena lauantaina reippailemassa ylös kukkulalle. Noin joka toisella vastaantulevalla seurueella oli koira, ja näkymät ylhäältä olivat jossei nyt hulppeat niin ainakin tarpeeksi hienot.

Atlanta Skyline

Huipulta näkyivät Atlantan pilvenpiirtäjät

Kennesaw Mountain Battlefield Park

Minä ja takana jossain meidänkin kotimme

Pyöräilyilmoja pidellyt

Syksy on vihdoin saapunut tänne Georgiaankin, ja vaikka hellettä on vielä viikottain, ilmat ovat pääsääntöisesti viileämpiä. Tänään oli vain 15 astetta, eli oiva sää ottaa pyörä autotallista ja lähteä pienempiä teitä pitkin läheiselle Farmer’s Marketille, joka tässä pikkukaupungissa on aina tiistaiaamuisin keskustan jalkapallokentän viereisellä parkkipaikalla. Matkaa on lähes kymmenen kilometria, joten helteessä tuota ei olisi viitsinyt ajaa ja sen jälkeen mennä vielä syömään.

Crowd of Small Pumpkins

Syksyn tulon huomaa myös siitä, että jo yli kuukauden kaikki paikat ovat olleet täynnä kurpitsoita

Virallisesti tässä osavaltiossa pyöräily jalkakäytävillä on kiellettyä. Rikon sääntöä aina kun mahdollista, sillä jalkakäytävillä liikkuu harvoin muita. Jalkakäytävät ovat juuri ja juuri tarpeeksi leveitä, että ihminen ja pyörä mahtuvat teoriassa rinnakkain. Tänään se yksi ainoa jalankulkija, johon törmäsin (no en törmännyt, mutta joka kulki kanssani samaan suuntaan keskellä jalkakäytävää), ei vaikuttanut huomaavan minua, vaikka kuinka rimputtelin kelloa… Liekö tunnistanut pyörän kellon ääntä, kun niitä on täällä vielä vähemmän kuin pyöriä. Lopulta sitten väisti, kun pysähdyin taakse ja kauniisti pyysin.

Prints on Cement

Savannahissa jalkakäytävällä oli kulkenut koira, täällä kuljen minä!

Kaikkialla reitin varrella ei jalkakäytäviä ole. Sen sijaan teillä, joilla on vähänkään enemmän liikennettä, on yleensä vähintään kaksi kaistaa suuntaansa, joten autot pystyvät helposti ohittamaan pyörän etäältä – ja osavaltion lain mukaan pyöräilijää ohitettaessa pitääkin jättää 1,5 metriä tilaa. Suurin osa näin tekeekin, mutta valitettavasti joukkoon mahtuu asennevammaisia. Tänään yksi autoilija ohitti minut selvästi alle puolen metrin päästä ja painoi kohdallani mielenosoituksellisesti tööttiä. Pyöräilin jo niin reunassa kuin mahdollista – ja hyvä kun en ojaan ajanut, kun auto tunkee kylkeen kiinni täydessä vauhdissa – joten varmaan tarkoituksena oli viestiä, etteivät pyöräilijät kuulu liikenteen sekaan ollenkaan.

Asennevammaisten vastapainoksi liikenteessä liikkuu ylikohteliaita kuskeja. Eräässä risteyksessä yksi kuski yritti kohteliaasti antaa minulle tietä, vaikka hänelle paloi vihreä valo ja minulle punainen, ja kaiken kukkuraksi vihreä valo paloi useammalle kaistalle, joista muut eivät olleet aikeissakaan pysähtyä. Ihan kiva ele, mutta jätin silti menemättä.

Agraulis vanillae

Menipä tämä kirjoitus marisemiseksi… Liikenneärsytystä lieventämään ”gulf fritillary” eli Agraulis vanillae

Torilta tarttui mukaan iso liuta juuri poimittuja kasviksia mukavan edullisesti. Selkeästi eri chilikasvit olivat vielä kaudessa, vaikka keski-iän ylittäneet leveää puheenpartta jauhavat maanviljelijät muistuttivatkin, että viimeisiä viedään, ja pahoittelivat paprikoiden pientä kokoa.

Kennesawn keskusta ja museo

The Southern Museum

Sunnuntaina kävimme kotikaupunkimme Kennesawn omassa museossa, The Southern Museumissa. Nimestään huolimatta museo ei ole haukannut liian suurta palaa, vaan näyttely on jaettu kolmeen erilliseen osaan.

The Southern Museum

Ensin kerrotaan sisällissodasta ja näytetään paljon etelävaltioiden vanhoja lippuja, aseita ja kaikenlaista sälää.

Glover Machine Works

Museon keskivaiheille on rakennettu rekonstruktio Glover Machine Worksin tehtaasta, joka on alueella taannoin sijainnut tunnettu veturitehdas. Tehdas toimitti aikoinaan vetureita niinkin kauas kuin Venäjälle… tosin tilaus tehtiin kaksi kuukautta ennen tsaarivallan sortumista, ja kesti monta vuotta, ennen kuin kommunistit saivat maksettua tilauksen. Vetureiden nimiksi tuli luonnollisesti Kommunist ja Internationalist.

The General

Lopulta kerrottiin eräästä tietystä veturista, jonka pohjoisen puolen joukot ovelasti melkein onnistuivat ryöstämään Kennesawsta sisällissodan aikaan. Paikallinen konduktööri oli kuitenkin sen verran kiinnostunut junansa kohtalosta, että lähti ajamaan junaa takaa toisella junalla, ja vain vähän ennen rintamalinjoja juna saatiin takaisin. Tapahtumaketju tunnetaan nimellä The Great Locomotive Chase, ja siitä on myöhemmin tehty useampi elokuva.

Mommy & Me

Museolla on luonnollisesti kaikenlaista lapsille suunnattua tekemistä, vaikka itse näyttely ei ollutkaan niin iskevän oloinen. Mainonnassa suomalaiseen silmään pistää, että isät on suljettu täysin ulkopuolelle. Oletuksena on, että alle kouluikäiset lapset liikkuvat äidin helmoissa.

Museokaupassa taas pisti silmään etelävaltioiden sotalipun ylpeä heiluttelu. Kaupasta olisi saanut ostaa mm. sydänkorvakorut, joissa oli etelävaltioiden lippu, tai bumper stickerin näyttämään, kummalla puolella sisällissotasympatiat ovat. Katselimme hetken mukia, jossa oli esitelty ylpeänä etelävaltioiden sotajohtoa – ”Our Generals” – mutta jätimme senkin kauppaan, koska etelävaltioiden sotalippu omassa mielessä yhdistyy niin vahvasti rotusortoon ja muuhun epäilyttävään.

Kennesaw Main street

Museo sijaitsee aivan Kennesawn keskustassa, siis vanhassa keskustassa, mailien päässä uusista asuinalueista, jollaisella mekin asumme. Me emme itseasiassa edes asu virallisesti Kennesawssa vaan, kuten enemmistö piirikuntalaisista, olemme osa ”unincorporated areaa”, joka sattuu olemaan Kennesawn postinumeroalueella. Keskustassa on tasan yksi yhtenäinen kaupunkikortteli, jossa rakennuksen reuna on kadun varressa ja ikkunashoppailu on mahdollista. Tässäkin korttelissa puolet liiketiloista on tyhjillään, ja jäljelle jääneessä osassa on tällaista:

Best Little Warhouse

White History Year

White History Year on alunperin The Onionin satiiria, mutta en oikeasti ole varma, oliko se tässä tapauksessa tarkoitettu satiiriksi… Kaupan edessä oli sen verran saman tyylisiä kylttejä, etten uskaltanut mennä sisään ottamaan selvää. Ilmeisesti kyltin alapuolisesta tarrasta päätellen kauppiaat ovat Etelä-Amerikasta.

TJ Bryan's

Kennesawn keskustan ainoa kahvila, joka ei ollut seurakuntatalon yhteydessä.

Pumpkin Patch

Kauppa, joka oli erikoistunut kurpitsa- ja syksyaiheisiin koristeisiin

Kennesaw Historical Center

Kennesaw Historical Centeriä

Radan toisella puolella sijaitsi Historical Center, joka koostui lähestulkoon pelkästään omakotitaloista. Osassa taloista oli joku yritys, osassa asui perhe – ja puolet oli tyhjillään tai myynnissä. Todennäköisesti alue on täysin turvallinen, mutta silti tyhjillään olevat ränsistyneet omakotitalot loivat tarpeeksi ”shady neighborhoodin” auraa, etten välttämättä itse haluaisi muuttaa tuonne.

Single Houses with businesses

Yritykset mainostivat omakotitaloissa olevia liiketilojaan isoin kyltein

Eclectic Living

Mahdollisesti sekavin ja samalla söpöin sisustuskauppa ikinä

Vaikka oli aurinkoinen sunnuntai-iltapäivä, olimme melkein ainoat kävelijät koko keskustassa. Iiro ei nähnyt ketään koko aikana, mutta minä onnistuin spottamaan erään lenkkeilevän koiranulkoiluttajan katoamassa kulman taakse.

Maalle vai kaupunkiin, kylille vai kuuseen?

A To B

Georgiassa uhanalainen liikkumismuoto

Uuden asunnon etsiminen on aina jotenkin jännittävää ja tavallaan perustavanlaatuista arvokeskustelua: minkälaisessa ympäristössä haluan asua? Haluanko keskustaan, lähiöön vai jonnekin todella kauas? Haluanko lähipalvelut ja julkisen liikenteen vai rauhaa ja autoyhteyksiä? Haluanko päästä paikkoihin kävellen?

Koska Iiron työpaikka ei sijaitse Georgian pääkapunki Atlantassa vaan siitä 40 kilometriä luoteeseen Kennesawn pikkukaupungissa, oli jo selvää, miltä puolen kaupunkia asunnon olisi löydyttävä – ruuhkassa kaupungin läpi ajaminen kun ei houkuta. Enää piti päättää, kuinka kaukana keskustasta haluamme asua…

Atlanta Midtown Skyline

Atlantan Midtownin pilvenpiirtäjiä ja autoteitä

…siis mistä keskustasta? Atlantassa on erikseen Downtown, Midtown ja Buckhead, joissa kaikissa on pilvenpiirtäjiä, eikä mikään niistä varsinaisesti muistuta Helsingin tiivistä kävelypainotteista keskustaa. Näistä Kennesawta lähimpänä olevaa Buckheadia harkitsimme asuinpaikaksi, sillä sieltä löytyi budjetillamme kohtuuhintaisia kaksioita kävelymatkan päässä ravintoloista, kaupoista ja paikallisesta ”metrosta” – minä kun en ikinä ole autoa omistanut ja kynnys sellaisen hankkimiseen on monestakin syystä korkea, joten yhdellä autolla pärjääminen olisi bonusta. Iirolla Buckheadista työmatka taas olisi vähän yli puoli tuntia suuntaansa, joka olisi vielä siedettävän rajoissa.

Toinen järkevältä kuulostava vaihtoehto oli hankkia asunto Kennesawsta: siellä hinnat ovat sen verran halvempia, että kaksion sijaan saa kolmion, ja jo valmiiksi 9 tunnin mittaiset työpäivät eivät venyisi työmatkoista. Toisaalta vaikka väestöntiheys on Keravan luokkaa, julkinen liikenne on harvaa ja pysähtyy vain parilla pysäkillä koko kaupungissa, joten toisen auton tarve kasvaisi huomattavasti… ellei sitten halua tyytyä liikkumaan päivisin asunnon ja gated communityn uima-altaan väliä.

Kennesaw Mountain

Kennesawn mettää ja Kennesaw Mountain

Kumman sitten valitsimme? Kennesawn. Lopulta ratkaisevana tekijänä oli ainoa sosiaalinen verkosto, joka meillä Atlantin tuolla puolen on, nimittäin Iiron tulevat työkaverit, jotka asuvat lähes kaikki Kennesawssa. Sen lisäksi, että varsinkin alkuvaiheessa apua tarvitessa on kiva jos sitä on edes teoriassa saatavilla samassa kaupungissa, seurakaan ei liene pahitteeksi. Siispä katsoimme ennen Iiron lähtöä valmiiksi netistä kolme apartment communityä eli suuren yhtiön omistamaa vuokra-asuntoyhtiötä, joissa jokaisessa oli uima-allas, kuntosali ja sen verran asuntoja, että vapaita pitäisi löytyä.

Kuvittelin, että asunnon metsästyksessä olisi silti mennyt vähän pidempään, mutta yllättäen Iiro löysi ja muutti uuteen asuntoon jo viime viikonloppuna. Siitä lisää joskus myöhemmin.