Tuulahdus 90-luvun Havaijilta

Oletko koskaan liimaillut kuvia albumiin? Siinä tapauksessa isot onnittelut saavutuksesta! Vaikka kuinka digikuvat ovat näppäriä, niin käsi sydämelle, kuinka usein olet katsellut yli 3 vuotta vanhoja digikuvia? Tiedätkö edes, minkä kovalevyn tai CD:n nurkalla ne sijaitsevat? (Omani ovat ulkoisella kovalevyllä vaatehuoneen perimmässä nurkassa. Kovalevyn toimivuutta olen testannut viimeksi kaksi vuotta sitten.)

Sen sijaan valokuva-albumit kaivoin esille viimeksi kuukausi sitten, kun Suomessa vanhempieni luona käydessä halusin muistella melkein 20 vuoden takaista perhematkaa Havaijille siltä ajalta, kun asuimme yhden valtameren verran lähempänä noita kaukaisia saaria. Kiitos kuuluu äidilleni, joka oli aikoinaan jaksanut liimata kuvat kauniisti albumiin kuvatekstien kera sen sijaan, että ne lojuisivat yhä sikin sokin valokuvaliikkeen kuorissa.

Ragdoll kitten with a photo album

Myös kissanpentu osallistui kuvien tiirailuun. Albumissa Mauin rantaviivaa.

Silloin, kun pyrähdimme Havaijille, oli kevät, muistaakseni toukokuu. Kävimme samalla reissulla Kaliforniassa Yosemiten kansallispuistossa sekä San Franciscossa, ja muistan, että Yosemitessa oli vielä lunta ja San Franciscossa oli kylmä. Kaliforniasta lensimme Honoluluun, josta vaihdoimme konetta kohti Mauin saarta. Honolulun lentokenttä oli mielestäni todella outo, sillä terminaalista puuttuivat monesta kohtaa seinät ja palmut huojuivat tuulessa. Lentokentällä säpinää aiheutti se, että äitini oli ottanut Kaliforniasta mukaan jättiläispunapuiden käpyjä, ja näitä sitten piti esitellä paikallisille viranomaisille, jotta voitiin selvittää, onko näiden kuljettaminen riski Havaijin herkälle alkuperäisluonnolle. Kävyt todettiin ötökkävapaiksi, ja äitini pystyi viemään ne kotiin takan reunalle.

Photos of Hawaii in the 90s

Tukikohtamme Mauilla oli talo rannalla, jonka toisessa kerroksessa asuimme. Pikkusiskoni rakensivat jättiläismäistä hiekkalinnaa muiden rannan lapsien kanssa, ja minä istuin parvekkeella lukemassa ja mussuttamassa hedelmiä. Banaanit ja ananakset maistuivat aivan erilaiselta kuin mitä kotona New Englandissa. Olin jo tuolloin kasvanut kiinni matkaoppaaseen, ja talolla vietin paljon aikaa suunnitellen, minne kaikkialle voisimme lähteä ajelulle, ja tämän jälkeen maanitellen muun perheen mukaan. Muistaakseni oli minun ideani ajaa lävitse Länsi-Mauin kiertävä tie nro 30, joka oli pitkä, ei kovinkaan ihmeellinen ja jossain määrin puuduttava, mutta kun kerran tänne asti on tultu, niin vähän puuduttavatkin paikat on vaan Ihan Pakko Nähdä. Siihen kierrokseen meni monta tuntia.

Old Photo from Maui

Haleakalā-tulivuoren huipulla iskän kanssa. En oikein osaa päättää, onko tuo ylisuuri ruutuflanellipaita ruma vai juuri viimeisimmän muodin mukainen. Todennäköisesti kumpaakin.

Yhtenä aamuna heräsimme iskän kanssa joskus hyvän aikaa ennen kukonlaulua ja nousimme minivaniin, joka tuli noukkimaan meidät talolta. Minivanissa oli melkein kymmenen muutakin turistia, ja yhdessä ajelimme ison peräkärryn kanssa Haleakalān huipulle reilun kolmen kilometrin korkeuteen. Haleakalā on sammunut tulivuori, jonka huippu on tätä nykyä täynnä observatorioita, ja sieltä katselimme auringonnousua, joka jäi hieman pilvien taakse eikä siten tehnyt minuun erityistä vaikutusta. Paras osio olikin tämän jälkeen, kun kaivoimme peräkärrystä jokaiselle pyörät ja lähdimme laskettelemaan kolmen kilometrin korkeudesta alas rannalle. Matkaa kertyi yli 50 kilometriä ja polkea piti ehkä 200 metriä, mikä tarkoitti, että käsijarrullisessa pyörässä jarrukäsi kipeytyi aika nopeasti ja toisaalta pidemmillä suorilla pääsi viilettämään huoletta ja katselemaan saarta, joka levittyi alapuolella. Vielä 20 vuoden jälkeenkin tämä kokemus on jäänyt sen verran hyvin mieleen, että suosittelen lämpimästi jokaiselle, joka Mauille on lähdössä.

Jos joku nyt miettii, missä äitini oli tuolloin, niin pikkusiskojeni kanssa ratsastamassa jollain poneilla. Esikoisena olemisessa on puolensa.

Jenni at Hawaii, 1996

Vaivaako teinejä yleisesti jokin ”pakko poseerata orvon näköisesti”-syndrooma? Ihmettelin kuvia katsellessa äidilleni, miksi en hymyile yhdessäkään kuvassa, ja äiti muistutti hammasraudoista.

Mauilta löytyi paljon muutakin kuin valtava sammunut tulivuori. Myös toinen saaren ”palluroista” on vanha tulivuori, josta on aika jättänyt jo sen verran, että sen kraaterissa kasvaa sademetsä. Haleakalān pohjoispuolen tien päässä oli hienoja vesiputouksia, ja jossain välissä kävimme pyörähtämässä myös hulatanssiesityksessä, ananasfarmilla sekä valassafarilla. Jos joku luuli, että Havaiji on pelkkää rantaa, niin toivottavasti se ennakkoluulo on nyt kumottu.

Old Photos from Maui

Kaunis vesiputous yhdistettynä tennissukkiin ja valkoisiin lenkkareihin. En usko, että olin 90-luvulla ainoa, joka pukeutui noin, mutta näköjään pikkusiskoni ovat vetäneet ”kuinka vaatetus kestää aikaa”-pelissä pidemmän korren. Toisaalta monet amerikkalaiset pukeutuvat tuohon jalkineyhdistelmään vielä 2010-luvullakin.

Miksi juuri nyt nämä vanhat kuvat? Siksi, että lähes 20 vuoden jälkeen on aika palata takaisin Havaijille. Kiitospäivän lomien kunniaksi lähdemme Iiron ja parin Suomesta tulevan kaverin kanssa torstaina pääsaarelle, missä vietämme viisi yötä tulivuoria, merta ja vesiputouksia ihmetellen. Sen jälkeen lennähdämme pikkuruisella Cessnalla Oahulle ja vietämme neljä yötä Waikikin rannalla. Alunperin ajatuksenamme oli olla Waikikissa vain kaksi yötä ja jatkaa matkaa siitä Los Angelesiin, mutta koska lentojen varaamisen jälkeen syyskuussa kävimmekin yllätten jo Losissa ja kanta-asiakaspisteillä varattuja lentoja saa muuttaa vapaasti, muutimme viime viikolla suunnitelmiamme ja pidensimme Havaijilla vietettyä aikaa maksimiin. Todennäköisesti kuitenkin kuluu taas 20 vuotta, ennen kuin päädymme Havaijille uudestaan.

Old Photo from Maui

En ota läppäriä mukaan matkalle, joten blogaaminen jää siksi aikaa, mutta pari postausta olen ajastanut ilmestymään ennen paluutamme. Itse lomasta olen täysin täpinöissäni, ja tuntuu, että mahdollista tekemistä tuolla on liikaakin, kun tarkoituksena olisi myös osan aikaa relata. Ainakin loma alkaa täydellisesti: saimme maanantaina tiedon, että pisteillä economyssa varaamallamme lentoreitillä olimme saaneet kaikilla lennoilla korotuksen bisnekseen, kiitos kanta-asiakasjäsenyyksiemme. Olisimme olleet valmiita maksamaan palkintolennot suoraan bisneksessä, mutta lentoyhtiö olisi pyytänyt niistä pisteitä korkean sesongin mukaan, kun economyssa lennot sai keski- tai matalan sesongin pisteillä. Parempi tietenkin näin, säästyivät pisteet johonkin toiseen kertaan.