Avainsana: media

Ken on maassa kaunehin?

Paikallislehti L’essentiel äänestytti tässä taannoin Luxemburgin kauneimmat ja komeimmat. Toisin kuin monessa muussa maassa vastaavassa kilpailussa, harva näistä ”voittajista” taitaa olla millään tavalla tunnettuja ulkomailla, mutta ehkäpä tuloksista voi päätellä jotain luxemburgilaisten kauneuskäsityksistä? Siispä ensin naisten top-5:

5. Marie Muller, 28-vuotias judoka, joka oli Pekingin olympialaisissa sarjassaan yhdeksäs

4. Monica Semedo, 27-vuotias juontaja ja laulaja, joka tuli julkisuuteen teinitähtenä Luxemburgin ainoan televisiokanavan nuoriso-ohjelmien juontajana

3. Mandy Graff, 25-vuotias Saksan Next Top Modelissakin esiintynyt malli

2. Prinsessa Alexandra, 23-vuotias suurherttuan ainoa tytär ja valtaistuimen perimisjärjestyksessä kolmas

1. Mandy Minella, 28-vuotias tennistähti, joka oli parhaimmillaan maailman 66. paras naispelaaja

Lopputuloksena siis kaksi urheilijaa, kaksi viihdepuolelta tuttua ja yksi kuninkaallinen, eikä yhtään yli 30-vuotiasta. Miesten lista taas näyttää tältä:

5. Michel Fouarge, 40-vuotias entinen malli ja nykyinen muotivalokuvaaja

4. Kevin Stamerra, 26-vuotias viime vuoden Mister Luxembourg

3. Xavier Bettel, 41-vuotias Luxemburgin pääministeri

2. Luc Spada, 28-vuotias näyttelijakirjailija, joka tekee uraa lähinnä Saksassa, mutta joka esiintyi viikko sitten näkemissämme luxemburgilaisissa lyhytelokuvissa kahdessa eri pätkässä eri rooleissa

1. Tommy Schlesser, 26-vuotias paikalliskanavan sitcomissa kuuluisuutta niittänyt näyttelijä

Kaksi lihaskimppua, kaksi nuorta söpöä näyttelijää ja yksi pääministeri. Mitäs olette mieltä näistä? Kuka teidän mielestänne on kaunein/komein?

Suomalainen, amerikkalainen, kansalainen, kantaväestö, alkuperäiskansa

Tämä kirjoitus sisältää rumaa kieltä ja masentavaa tekstiä. Lukeminen omalla vastuulla.

Varmaan aika moni on tähän mennessä huomannut Suomessa paljon julkisuutta saaneen version laulusta Olen suomalainen, mutta laitan sen tähän joka tapauksessa, koska kaikista ”voiko iskelmästä tykätä muuten kuin ironisesti” -kommenteista ja ”eikö tuo laulu ole aika supermasentava” -kritiikistä huolimatta minä diggaan tästä ihan aidosti.

Diggaan vähemmän videon saaneista kommenteista. Tässä joitain kyseenalaisia helmiä:

  • ”Maahanmuuttajat eivät ikinä tule olemaan suomalaisia, tämä video loukkaa kantaväestöä.”
  • ”laulussa kuvataan mamuja ja muita loiseläjiä ja samalla lauletaan että ”on täällä elämä raskasta TYÖTÄ” ja kuinka monta somalia ym ym on näkynyt tekemässä sitä ihan oikeasti raskasta työtä…ei vittu niin yhtään! se että osaa suomea niin ei tee suomalaiseksi, katsotaan se kansallisuus status uusiksi sitten neljän sukupolven jälkeen.?”
  • ”Ykskää vitu neekeri ei tuu koskaa olee suomalainen mu silmissäni. kaikki vaa joukkohautaa.?”
  • ”Meidän aikana suomalainen OLI SUOMALAINEN ei mikään tuollainen työtön sossussaroikkuja!?”
  • ”`somaliprinsessa´ laulamassa raskaasta työstä,voiko pahempaa vittuilua ollakkaan normaaleja suomalaisia kohtaan?Ja vitut olette suomalainen vaan apinatasavallan asukkaita sun muita sossupellejä.?”

…ja tämä videosta, jossa esiintyy Suomen kansalaisuuden saaneita ihmisiä kaikkialta päin maailmaa, kaikista kuudesta asutetusta maanosasta, kaikkia eri rotuja, osa kotonaan ja osa työpaikoillaan: korutaiteilija studiossaan, ravintolanpitäjä ravintolassaan, ja kansanedustaja eduskuntatalolla. Ensimmäisenä äänessä on Perussa syntynyt ja Helsingin konservatoriossa opiskellut sekä Savonlinnan oopperafestivaalien vakiokalustoon kuuluva oopperalaulaja ja Suomen kansalainen. Lisäksi videolla esiintyy ja laulaa Suomeen lapsena muista maista adoptoituja totutusta poikkeavan näköisiä suomalaisia. Kaiken kukkuraksi videolla esitetty laulu on alunperin italialainen ja sieltä suomennettu ja suomalaistettu.

Tästä tuli pari mutkan kautta mieleen se, kun Jenkeissä asunut suomalaiskaverini kertoi, että heidän amerikkalainen naapurinsa oli avautunut heille, kun he olivat laittaneet autoonsa eturekisterikilven paikalle suomenlippukilven; Georgiassa autoissa on vain takarekisterikilvet, ja eturekisterikilven jättämän tyhjän tilan ihmiset täyttävät yleensä vähän millä sattuu, usein lempiurheilujoukkueensa kannatuskilvellä. Tämä naapuri oli valittanut, että miksi ihmeessä nämä suomalaiset haluavat korostaa kotimaataan – hehän ovat hyvää vauhtia amerikkalaistumassa, ovat jo käytännössä amerikkalaisia Yhdysvalloissa syntyneiden lapsiensa kautta, ja heidän pitäisi keskittyä siihen! Vaikka kommentin olisi voinut muotoilla paremminkin, siitä paistoi läpi ajatus, että jo ensimmäisen polven maahanmuuttaja voi hyvin olla ihka aito amerikkalainen. Samaa inklusiivisuuden tunnetta yritti varmaan viestiä sekin puolituttu, joka baarissa pubivisan yhteydessä heitti minulle eräästä kysymyksestä, että ”tämä vastaus on hyvä pitää mielessä, sillä siitä saattaa olla hyötyä sitten kansalaisuuskoetta suorittaessa”. Vaikka ensireaktioni olikin, että minulla on kiitos vaan jo kansalaisuus, se Suomen kansalaisuus, niin kommentti oli kaikkea muuta kuin pahansuopa.

Mutta kun kerran amerikkalaisten inklusiivisuudesta on puhe, tuli mieleeni myös tämä viimeisimmän Super Bowlin väliajalla esitetty mainos, jossa laulua America the Beautiful esitetään usealla eri kielellä ja taaskin erinäköisten ihmisten toimesta:

…ja tässä muutamia videon herättämiä kommentteja Twitteristä:

  • ”That coke commercial sucked. Mexicans, terrorists, jews, and niggers are not ”American”.”
  • ”Not a fan of that commercial I speak English”
  • ”Nice to see that coke likes to sing an AMERICAN song in the terrorist’s language. Way to go coke. You can leave America.”
  • ”#fuckCOKE it’s America and the USA language is English…not all this foreign shit”
  • ”Throwing away the rest of my coke zero. What the fuck was that? #thisisamerica #fuckcoke”
  • ”@CocaCola I love your product, but your ad was very offensive. This country speaks English, damn it.”
  • ”Coca Cola is the official soft drink of illegals crossing the border.”

Mainittakoon tässä, että yksi videolla esiintyvistä kielistä on keres, jota puhuvat Yhdysvaltojen lounaiskulmassa elävät anasazi-intiaanit. Näköjään ahdasmielisiä pölvästejä riittää valtameren molemmin puolin. Voimia ja kestämistä saamelaisille ja Amerikan intiaaneille sekä kaikille vähän avaramielisemmille suomalaisille ja amerikkalaisille toivoo yx mamu Luxemburgista.

Teddy Bear, guaranteed FOR LIFE!

Seurasin tänään CNN:ltä uutisia itärannikon ja erityisesti Atlantan katastrofaalisesta lumimyrskykaaoksesta (voimia sinne!), ja näin samalla halpojen päiväspottien pienen budjetin mainoksia koko vuoden tarpeiksi. Mieleenpainumattoman hutun seassa oli tämä kyseenalainen helmi:

Tämä on kyseisen puljun Valentine’s Day -mainos parin vuoden takaa, mutta tämän vuoden mainos oli lähes samanlainen. Alusasuisia naisia oli vain vähän enemmän.

Niille, jotka eivät jaksa katsoa mainosta Youtubesta, pieni synopsis: Osta pehmonallekarhu. Sitä parempi, mitä isompi, joten meiltä voit ostaa puolitoistametrisen. Tämä on PARAS lahja ikinä tyttöystävällesi tai vaimollesi, sillä mitään muuta hän ei voisi toivoa. Soita numeroon 1-800-TEDDY-BEAR, ja saat karhun toimitettuna kotiisi vielä ennen Valentine’s Dayta. Guaranteed for life. Koska blondit mallin mitoissa olevat naiset kaikkein mieluiten käyttävät päivänsä halien silkkiyöpuvuissaan nallea ja vilkuillen vihjailevasti kameraan.

Iiro, tiedän että pyysin ystävänpäiväksi jotain kivaa yllätystä, mutta ennen kuin saat tästä postauksesta mitään ideoita, selvennettäköön, että EN tarkoittanut lievästi pelottavaa liian isoa pehmonallea.

Oi Maani Suomi

Viikonloppu Suomessa hurahti ohi nopeasti ja silti niin ihanan hitaasti perhettä ja ystäviä tavatessa. Lauantai alkoi brunssilla, jonne kävelin pari kilometria kauniissa lumisessa pakkassäässä ruokakaupan kautta – mietin ensin hakevani tuomisleivän leipomosta, mutta sitten muistin olevani Suomessa – ja jonne olimme saaneet häkellyttävän hyvin yli vuosikymmenen yhdessä pysyneen kaveriporukan koottua rupattelemaan ja pelaamaan Aliasta. Sieltä matka jatkui nauttimaan laskiaispullia ja vihreää teetä vanhan ystävän kanssa, jonka esikoululaistytär oli vakuuttunut siitä, että hänelle kuului vielä toinen pulla tai ainakin suklaata. Nopean visiitin jälkeen pyrähdin Kallioon Arlan saunalle nauttimaan löylyistä ja puhumaan lauteilla politiikkaa poliitikkoystävän kanssa, minkä jälkeen olikin jo aika matkustaa pummilla ratikalla Punavuoreen (olisin ostanut ratikkalipun, mutta en yrityksistä huolimatta löytänyt automaattia, ja kuskilta ostettuna liput ovat riistohintaisia!), missä pääsin tapaamaan ensimmäistä kertaa erään pikkumiehen, joka kuolasi tomerasti ympäriinsä, sekä kertaamaan kuulumisia pikkumiehen vanhempien kanssa. Pitkän päivän jälkeen illallistimme kavereiden kanssa ravintola Kotossa, jossa ruoka oli hyvää ja juttu luisti. Illan lopuksi maksamaton ratikkalippu kostautui huonona karmana yöbussissa, missä kuski sätti minua arabiaksi kolikoiden puutteesta ja sekoili vaihtorahojen kanssa parin euron verran. Sunnuntai kului perheen ja isovanhempien kanssa syödessä, pelaillessa ja syödessä vähän lisää, minkä ansiosta en ollut yllättynyt, että iltapäivällä matkalaukkua punnitessa vaaka näytti omaksi painokseni pari kiloa normaalia enemmän.

Untitled

Yksi vanhempien kolmesta kissasta kerjää huomiota istuutumalla esim. lukemiesi papereiden tai Hesarin päälle. Huomionkipeyteen auttaa rapsutus leuan alta

Viikonlopun aikana ehdin myös tuskastua suomalaisiin lehtiin: oikolukeeko kukaan enää Hesaria, vai miten on mahdollista, että samalla sivulla on sekä yhdyssanavirhe, kirjoitusvirhe että selvääkin selvempi sijamuotovirhe? Ja niitä virheitä oli muutenkin lehti täynnä! Tämä ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna siihen, minkälaisen ärsyyntymisen onnistuin kehittämään käsiini osuneesta Iltalehdestä, jossa tasapuolisen journalismin nimissä kommentit ministeri Virkkusen eurovaaliehdokkuudesta oli haettu yhdeltä hallituksen edustajalta (Stubb), yhdeltä politiikan tutkijalta, eikä yhtään vähempää kuin neljältä opposition edustajalta, joista peräti kolme mainitsi saman ”uppoava laiva”-metaforan ja toi näin keskusteluun ei-yhtään-mitään-uutta. Minua olisi saattanut jopa kiinnostaa, mitä jonkun muun hallituspuolueen edustaja ajattelee asiasta, ja pieni feministi sisälläni myös ihmetteli, eikö juttuun oikeasti oltu löydetty ketään naiskansanedustajaa kommentoimaan Virkkusen tekemisiä? Onneksi seuraavan sivun pääkirjoitus oli helmi, joten ärsyyntyminen jäi lyhytaikaiseksi.

Kotimatka sunnuntai-iltana kului rattoisasti mukavaa viikonloppua muistellen. Amsterdamissa käväisin loungessa syömässä vähän iltapalaa, ja kun täällä olen aiemminkin loungejen tarjoiluja kommentoinut, niin löysinpä tähän mennessä omituisimman tarjoilun: muovipötköön pakattua tartarpihviä. Tuossa se on kuvassa vasemmassa alalaidassa:

Untitled

Jaksoin nirhata tartarpihvipötköä tylsällä veitsellä useamman minuutin kunnes keksin käyttää avaamiseen haarukan piikkejä.

Ensi viikonloppu kuluu onneksi vaihteeksi Luxemburgissa, kotona, ilman sen kummempia suunnitelmia. Ehtii pestä pyykkiä ja siivota, mikä tulee tarpeeseen, sillä sitä seuraavana viikonloppuna on taas vuoro lähteä Atlantin toiselle puolelle.

Hevosia, pistimiä ja vaaliväittelyitä

You mention the Navy, for example, and the fact that we have fewer ships than we did in 1916. Well Governor, we also have fewer horses and bayonets. We have these things called aircraft carriers and planes land on them. We have ships that go underwater, nuclear submarines. — Obama Romneylle maanantain televisioväittelyssä

Paikalliset presidentinvaalit järjestetään melkein samanaikaisesti Suomen kunnallisvaalien kanssa, ja niistä on nyt tohistu jatkuvasti. Georgiassa tämä ei näy niin vahvasti, koska haastaja Romney voittaa osavaltion lähestulkoon varmasti. Paikallisessa vaalijärjestelmässä voittaja saa kunkin osavaltion kaikki valitsijamiehet taakseen, joten kumpikaan osapuoli ei panosta täällä mainontaan. Lähinnä yksityisten ihmisten pihoilla näkyy jonkin verran Romney/Ryan-kylttejä; lehdessä oli juttua, että joku oli laittanut pihalleen Obama/Biden-kyltin, ja vihainen naapuri oli käynyt pöllimässä sen, joten vaikka osavaltion äänistä yli 40% mennee Obamalle, ainakin täällä omakotitalosuburbiassa tunteet käyvät kuumana istuvaa presidenttiä vastaan.

Obama in a TV debate

Koska politiikkaa kuulee joka tuutista, tyydyn toteamaan, että toivottavasti Obama voittaa, sillä näin ulkomaalaisena tuntuu, että hän olisi näistä kahdesta yhteistyökykyisempi muun maailman kanssa. Romney taas avoimesti viime televisioväittelyssä kehui, kuinka USA on ollut mahtava maailmanpoliisi, ja kuinka hän pitäisi USA:n jatkossakin maailmanpoliisina lisäämällä armeijan rahoitusta ja pistämällä luun kurkkuun liudalle muita maita. Ihan huisan rakentavaa, odotan jo innolla.

Governor Romney, I’m glad you recognize al-Qaida is a threat, because a few months ago when you were asked what is the biggest geopolitical group facing America, you said Russia, not al-Qaida. You said Russia. And the 1980s are now calling to ask for their foreign policy back. Because the Cold War has been over for 20 years. — Obama Romneylle maanantain televisioväittelyssä

Olen seurannut myös suomalaisia vaaliväittelyitä, ja verrattuna täkäläiseen meininkiin näissä oli muutamia selkeitä eroja. Isoin ero on tietenkin se, että Suomessa väittelemässä on liuta puoluejohtajia ja näissä vaaleissa vielä pienpuolueiden edustajia, kun taas täällä vaaliväittelystä tekee jonkin verran dynaamisemman se, että väittelijöitä on vain kaksi. Kumpikin saa vastata toisen piikkeihin ja retoriikkaan suoraan – ja JOUTUU myös sen tekemään – kun taas Suomessa puoluejohtajat nostelevat sormia ja välillä vastaukset tulevat vasta pari repliikkiä myöhemmin, jos silloinkaan.

Olennainen ero on myös siinä, että Suomessa toimittajat vetävät vaaliväittelyitä tiukalla otteella, keskeyttävät ja penäävät vastauksia, jopa niin paljon että välillä tuntuu, että juontajat varastavat koko shown. Täällä taas juontajat ovat vanhoja senioritoimittajia, joille väittelyn juontaminen on suuri kunnia, ja homman ryhdytään sen vaatimalla arvokkuudella: kysymyksiä kysytään yksi kerrallan, annetaan kunkin vastata, välillä muistutetaan että two minutes, Governor Romney, ja varotaan keskeyttämästä ainakaan niin, että se voitaisiin tulkita epäkohteliaaksi. Obaman varapresidentti Biden puhui varapresidenttien välisessä väittelyssä välillä Romneyn kakkosmiehen Ryanin päälle, ja tästä nousi iso haloo, kun republikaanit haukkuivat Bideniä: he was so rude, so unpresidential! Myös Obamaa suomittiin samasta aiheesta viimeisimmän väittelyn jälkeen, kun hän välillä kärkkäästi puuttui Romneyn sanomisiin.

Väittelyn jälkeen haastatellaan kummankin puolen edustajia salin ulkopuolella olevassa mediakeskuksessa: no menikö miten? Oliko teidän ehdokkaanne terässä? Hauska yksityiskohta tässä on kyltit, joita kuvan taustalla näkee. Jokaisella senaattorilla on oma viiri, jota joku avustaja kanniskelee ympäriinsä, jotta televisiokanavilla olisi mahdollisimman helppoa löytää heidät haastateltaviksi halutessaan. Sitä odotellessa, että sama käytäntö tulisi Ylen Isoon Pajaan…

Mediakeskus vaaliväittelyn jälkeen

Otettaisiinko tänään haastateltavaksi Rubio vai Rogers? Kuva: Irish Times

Kolme neljästä väittelystä oli tiukasti pöydän ääressä, tiukan ”kaksi minuuttia kummallakin aikaa vastata”-formaatin mukaan, ja juontaja esitti kysymykset. Yhdessä väittelyssä sen sijaan repäistiin ja kokeiltiin jotain ihan uutta: annetaan yleisön kysyä kysymykset! Kysymykset ja niiden esittäjät oli valittu etukäteen, ja he olivat kaikki virallisesti äänestäjiä, jotka eivät vielä ole päättäneet kantaansa. Lähes poikkeuksetta kysyjät lukivat kysymykset suoraan paperista ja silti takeltelivat niitä esittäessään. Varmasti ramppikuume on tuossa tilanteessa kova, mutta jos tiedät meneväsi telkkariin yli sadan miljoonan ihmisen eteen, olisiko liikaa vaadittu, että treenaat sen verran, että pystyt lukemaan kysymyksesi takeltelematta? Yllättäen suomalaisissa televisioväittelyissä on pärjätty tämän suhteen paremmin.

Viimeisimmässä väittelyssä aiheena oli ulkopolitiikka, ja arvatkaa kuinka monta kertaa mainittiin EU, Nato tai mikään EU-maa? Kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla Romney totesi, että joku talousmittari on kohta Yhdysvalloilla yhtä huonossa jamassa kuin Espanjalla, ja we don’t wanna go down Spain’s route, joten I’ve got a five point plan. Toisella kerralla Romney heitti sivulauseessa, että EU varmaan tukisi Yhdysvaltoja, jos Yhdysvallat tiukentaisi Iranin kauppasaartoa. Lopun aikaa puhuttiin Lähi-idästä, Kiinasta, Lähi-idästä, Iranista, Syyriasta, Irakista ja Kiinasta – ja toki armeijan rahoituksesta, kotimaan taloudesta ja työttömyysasteesta, joista kaksi jälkimmäistä ovat huomattavasti lähempänä äänestäjän sydäntä kuin epämääräinen ulkopolitiikka epämääräisten valtioiden kanssa.

Cabbage Beef Soup while watching the debate

Meillä päin aikuiset syövät TV:n ääressä

Maanantain vaaliväittelyn kyytipojaksi kokkasin kaalikeittoa, joka upposi Iiroon hyvin heti sen jälkeen, kun sekaan oli lisätty vähän Louisiana Hot Saucea.

Kaalipapulihakeitto

600g jauhelihaa
puolikas kaalinpää
800g tölkkikidneypapuja, älä kaada lientä pois
800g pilkottuja säilyketomaatteja, älä kaada lientä pois
5 dl lihalientä
1 keskikokoinen sipuli
1 vihreä paprika
70g tomaattipyrettä
2 valkosipulinkynttä
2 rkl Worcesterkastiketta
1 rkl kokonaisia mustapippureita
suolaa ja pippuria

1. Pilko kaali neliöiksi, paprika kuutioiksi ja silppua sipulit.
2. Ruskista jauhelihaa isossa keittokattilassa noin 5 minuuttia. Kaada paistamisen jälkeen ylimääräiset rasvat pois kattilasta.
3. Lisää kattilaan kaali, pavut, tomaatit, lihaliemi, sipuli, paprika, tomaattipyre, valkosipuli, Worcesterkastike ja mustapippurit. Anna kiehahtaa ja hauduta matalalla lämmöllä puolisen tuntia.
4. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Tarjoile kuumana.

Coloradon teatterimurhien jälkimainingeissa

Viime torstain ja perjantain välisenä yönä puolilta öin alkaneessa Batman-ensi-illassa häiriintynyt neurologiopiskelija surmasi 12 ja haavoitti lisäksi 58:aa ihmistä. Itse tapahtuma on surullinen ja järkyttävä, ja sen takia liput ovat täälläkin puolitangossa vielä keskiviikkona. Sitä seurannut uutisointi sen sijaan paljastaa eroja Yhdysvaltojen ja Suomen medioiden toiminnassa joukkomurhien jälkimainingeissa.

Jokelan koulusurmien uhrien perheet kritisoivat taannoin mediaa kovin sanankääntein, ja Kauhajoella media korjasi uutisointiaan keskittymään enemmän viranomaistoimintaan ja vähemmän uhreihin tai edes ampujaan. Siksi ehkä paikallinen uutisointi hätkähdytti suoruudellaan: lauantain lehdessä oli sivun verran paikalla olleiden nimellä kerrottuja erittäin yksityiskohtaisia ja tunteellisia kertomuksia tapahtuneesta, mukaanlukien kaikki shokissa möläytetyt irrationaaliset pelonilmaisut siitä, kuinka jatkossa ei varmaan voi päästää lapsiaan leffaan, ja jotka lehti painoi sellaisenaan ilmeisesti sanasta sanaan. Sunnuntaina taas salilla tuli katsottua toista tuntia CNN:ää, jossa yksi kerrallaan esiteltiin yksityiskohtaisesti lapsuudenkuvien kera jokainen uhri ja hänen elämäntarinansa ja raahattiin suoraan uutislähetykseen leskiä, orpoja ja vanhempia nyyhkimään.

En tiedä, millaisia keinoja media on käyttänyt saadakseen tarinansa, mutta Jokelan jälkeen ei voi olla miettimättä, olisivatko uhrit ja heidän omaisensa uutisoinnissa mukana, jos heille annettaisiin aikaa ajatella asiaa. Saattaa olla, että olisivat, ja suurin ero on kulttuurissa ja suomalaisten suurimmassa yksityisyydenkaipuussa. Ehkä paikalla olleet selvinneet haluavatkin jakaa tietoa tapahtuneesta, ja koska uutisointi tietoisesti tuntuu pyrkivän luomaan sankaritarinoita uhreista, jotka ovat haavoittuneet tai kuolleet auttaessaan muita, omaisetkin saavat tästä helpotusta suruunsa. Tai ehkä tähän ollaan vain totuttu, sillä täällä uutisointi tuntuu lähtökohtaisesti olevan nimellä, ja esimerkiksi rattijuopumuksista tai liikenneonnettomuuksista kerrottaessa kaikkien osapuolten nimet ja asuinpaikat julkaistaan lehdissä. Poikkeuksellisesti CNN:n lähetyksessä selostajat toistelivat, että yrittävät olla tietoisesti mainitsematta ampujan nimeä, sillä ”yleisön pyynnöstä” uutisointi halutaan keskittää uhreihin eikä ampujaan tai tämän taustaan.

Toinen suuri ero Suomeen verrattuna on kristinuskon avoin korostaminen uutisoinnissa. Enemmistö haavoittuneista ja omaisista mainitsi haastattelussa uskonsa jumalaan, mikä lienee ihan luonnollista. Omituisempaa oli, että CNN:n uutisselostaja luki sopivissa kohdissa uutisointia raamatunpätkiä. Yleisesti pelkästään mediaa seuraamalla luulisi, että kahdesta valtiosta Yhdysvalloissa olisi valtionkirkko eikä suinkaan Suomessa, ja tämäkin näkyy myös muualla kuin katastrofiuutisoinnissa. Hesarissa ei esimerkiksi ole joka torstai ”Faith”-osiota, jossa esiteltäisiin seurakuntia ja kirjoitettaisiin arvioita jumalanpalveluista.

Kolmas ero ei liity varsinaisesti mediaan vaan poliitikkoihin. Uhrien muistotilaisuudessa kaupunginjohtajalla oli selkeä rooli, mutta koko illan kohokohta oli selvästi Obaman puhe, jota hehkutettiin uutisissa pari tuntia etukäteen viiden minuutin välein. Puhe oli maltillinen, lohduttava, kansakuntaa kokoava ja kaikinpuolin kelvollinen, mutta silti ajatus Halosesta tai Tuusulan kunnanjohtajasta pitämässä tunteellisia puheita Jokelan koulurakennuksen pihalla tuntuu omituiselta.

CNN:n sivuilla on esitelty uhrit kuvien kera, ja sieltä löytyy myös juttu nuorimmasta uhrista. Tulee vaan mieleen: mitä asiaa 6-vuotiaalla on ylipäätään K12-elokuvan (täällä PG13) ensi-iltaan keskellä yötä?

Universaali ilmiö: Tekstiviestipalsta

The Vent

Ah, tekstaripalstat, tuo nykyajan ilmiö. Kun toimittajat eivät jaksa tuottaa sisältöä koko lehden täydeltä, pyydetään kansaa möläyttelemään pieniä juttuja palsta täyteen. AJC:ssa nämä ovat sentään editoidussa muodossa, mutta silti tulee kotoisa Metro-lehti mieleen:

Bath salts, monitors for nursery vans, personal watercraft — by all means, let’s promote ignorance, shirk responsibility, and make another law rather than be conscious. (kertokaa joku jos tajuutte, mihin tässä viitataan?)

I have found that I am less likely to let you merge into traffic if you chose the pumpkins-on-the-ground tag over the more tasteful alternative. (viittaus Georgian persikkateemaiseen rekisterikilpeen, joka on meidänkin autossamme. vaihtoehto olisi ollut rekkari ilman kuvaa.)

We’ve been getting rain at our house the last four nights! It’s wonderful! (jippii!)

Samalta sivulta löytyi pari yllättävää ilmoitusta: näköjään paikalliseen A-oikeusprosessiin kuuluu, että kuulemisesta pitää ilmoittaa julkisesti.

Legal Notices

Paikallislehti AJC

Olimme alunperin miettineet New York Timesin tai vastaavan valtakunnallisen lehden tilausta, mutta näiden sijaan saimme suomalaisilta tutuilta suosituksen tutustua osavaltion suurimpaan paikallislehteen, Atlanta Journal-Constitutioniin. Perusteluina oli, että sen lisäksi, että siinä pysyy hyvin kärryillä paikallisista tapahtumista, saa myös ison läjän lähikaupoissa kelpaavia alennuskuponkeja… siispä lauantaina Wal-Martissa käteen tarttui AJC:n sunnuntainumero.

311/365 Morning news

AJC:n taso on positiivinen yllätys: viikonloppunumerossa oli kattavasti eri osa-alueita ja uutisointi ainakin pyrki olemaan objektiivista ja tasapuolista. Poliittiset pilakuvat tuntuvat olevan täällä aina joko liberaaleja tai konservatiivisia, joten lehden oman liberaalin pilakuvan alla oli ”as part of our commitment to provide balance” konservatiivinen pilakuva. Lehden pääkirjoituksessa moneen otteeseen toisteltiin, että koska uutislinja on tasapuolinen, lehti ei enää avoimesti pääkirjotuksissaan kannata henkilövaaleissa ketään tiettyä ehdokasta, mutta esimerkiksi kuun lopussa pidettävään kansanäänestykseen liikenneuudistuksesta kyllä tullaan julkaisemaan selkeä kanta…

Sunnuntain lehdessä oli seuraavat osiot:
A – Etusivun jutut, Kotimaa, Mielipiteet
B – Kaupunki
C – Urheilu
D – Talous
E – Kulttuuri ja ”Living”, joka tuntui sisältävän lähes kaikki Hesarin D-osan aiheet ruoasta matkustamiseen ja kuluttajatietouteen höystettynä horoskoopeilla ja neljällä eri ”Kysy Kirstiltä”-palstalla, joista yksikään ei keskittynyt faktatietouteen vaan esim. ihmissuhteisiin tai käytöstapoihin
…ja näiden välissä sentin paksuinen pinkka mainoksia, sisältäen ne paljon puhutut kupongit!

Huomaatko, mitä puuttuu? Kyllä, aivan oikein. Ulkomaa puuttuu, mikä ei toisaalta hirveästi yllättänyt. Koko lehdessä ei ollut mitään uutisointia USA:n ulkopuolisesta maailmasta lukuunottamatta Travel-aukeaman yhdessä nurkassa olevaa lyhyen kappaleen mainintaa Pariisin Louvren ravintolavalikoimasta; jutun pointti oli hyvät museokahvilat, joten kai Louvre oli pakko mahduttaa Washingon DCn, San Franciscon ja Alabaman Birminghamin museoiden kylkeen. Sen sijaan mielipideosastolla tämä yllätti:

Opinions on Climate Change in AJC

Lehdessä, jossa tasa-arvoinen uutisointi paikallisasioissa tarkoittaa, että republikaanien vastapainoksi kuunnellaan Tea Partya, on useampia huolestuneita mielipiteitä ilmastonmuutoksesta? Vau. Toivottavasti samanlaista on lisää, sillä huomisesta lähtien AJC:n pitäisi tulla meille joka aamu.