Memorial Day 2015 -tägi | Globe Called Home

Satojen intiaanikylien sivilisaatio, tuhansia ihmisiä, sadan vuoden kukoistuskausi jona rakennettiin upeita kaupunkeja, ja yhtäkkiä sen lopuksi intiaanit katosivat, lähtivät, hylkäsivät kaupunkinsa ja jättivät ne koskemattomina odottamaan löytäjiään yli puoli vuosituhatta myöhemmin. Kuulostaako Indiana Jonesin juonelta? Ei, vaan ihan totista totta Mesa Verden kansallispuistossa Lounais-Coloradossa.

Mesa Verde - Spruce Tree House — Spruce Tree House, yksi parhaiten säilyneistä kylistä sekä ainoa, jonka luokse voi kävellä

Mesa Verde kanjoni — Mesa Verde ei ole yksi pöytävuori vaan kokonainen pöytävuorien verkosto, jota kanjonit halkovat.

Mesa tarkoittaa täällä päin pöytävuorta, ja Mesa Verden alue on todellakin vihreitä pöytävuoria toinen toisensa perään. Pueblointiaanit saapuivat tänne 400-luvulla metsästäjäkeräilijöinä ja asettuivat pian aloilleen viljelemään maata, rakentaen itselleen ensin maakuoppien päälle kotia, sitten savitaloja ja lopulta hiekkakivestä hakatuista tiilistä rakennettuja taloja. 1200-luvun alussa tapahtui jotain – ehkäpä sotaisien apassien tunkeutuminen pueblojen alueelle? – mikä sai pueblot siirtämään asumuksensa suoraan kanjonien seinään. Alle 20 vuodessa suurin osa puebloista oli muuttanut taloihin, joihin pääsi vain kalliokiipeilemällä, ja joista perheiden miehet joka päivä kiipesivät ylös pöytävuoren laelle viljelemään maissi- ja kurpitsapeltojaan.

Mesa Verde - Hemenway House — Hemenway House – asuinrakennukset vasemmalla, viljasiilot oikealla

Mesa Verde - Fire Temple — Fire Temple, jossa ei asunut kukaan, mutta johon pueblointiaanit todennäköisesti kerääntyivät tanssimaan rituaalitansseja. Tanssilattian takana on katsomo, jossa katsojat pystyivät istumaan.

Mesa Verde cliff dwelling — Kaikki asumukset eivät olleet säilyneet yhtä hyvin.

Mesa Verde - New Fire House — New Fire Housen kylässä on säilynyt intiaanien käyttämät portaat. Ne ovat nuo pienet kolot tuossa seinässä, joita pitkin intiaanit kiipesivät kerrosten välillä.

Mesa Verde - House of Many Windows — House of Many Windows, eli intiaanien rivitalo

Mesa Verde - Square Tower House — Square Tower House on siitä erikoinen, että siellä on säilynyt korkein kerrostalo. Muissa kerroksissa asuttiin, mutta yleensä ylimmässä kerroksessa säilytettiin ruokaa.

Kiva Mesa Verden Balcony Housessa — Melkein jokaisessa kylässä oli kiva tai kaksi. Kiva on pyöreä maakuoppa, jossa tehtiin käsitöitä, suoritettiin rituaaleja ja talvella mahdollisesti nukuttiin. Sen keskellä oli tulisija, raitista ilmaa tuli tulisijan vieressä olevasta aukosta, jonka edessä oleva kivipaasi suojasi tulisijaa viimalta, ja kuusi pilaria kannatteli kattoa. Kivassa on myös aina toisessa päässä pieni kolo nimeltä ”sipapu”, jolle ei ole mitään käytännön tarkoitusta, mutta jota kautta intiaanit uskoivat tulleensa tähän maailmaan hämähäkkiäidin johdattamina.

Pueblointiaanit eivät ehtineet asua näissä kallionkielekkeiden alle rakennetuissa kaupungeissaan kuin vajaa 100 vuotta, kun tilanne taas muuttui. Parissa vuodessa koko monituhatpäinen sivilisaatio pakkasi kimpsunsa ja muutti etelään, kohti Arizonaa ja New Mexicoa. Miksi? Sitä ei tarkkaan tiedetä. Ehkäpä pueblojen viljelymaat pöytävuorten päällä eivät tuottaneetkaan enää tarpeeksi satoa? Ehkä aluetta vaivannut 24 vuoden pituinen kuivuus ajoi intiaanit kodeistaan? Ehkä jokin muu katastrofi oli vaikeuttanut elämää, lapset eivät selvinneet hengissä, vanhukset nääntyivät, ja tämä kaikki sai perheet, suvut ja heimot muuttopäätöksen partaalle?

Tai ehkäpä asia onkin niin, kuten nykyiset pueblointiaanit, tuon muinaisen kansan jälkeläiset, asian ilmaisevat: It was just time to go. Oli aika mennä.

Tiedossa matka Mesa Verdeen? Käy lukemassa tarkempaa tietoa alueen nähtävyyksistä.

Kuvittele neljä päivää ilman nettiyhteyttä, ilman kännykkäverkkoa, ilman uutisia, ilman tietoa ulkomaailmasta. Meidän ei tarvinnut kuvitella, kun viime viikonloppuna karautimme maanantain Memorial Day -pyhäpäivän siivittämänä kohti Lounais-Coloradoa: yhtä ravintolan wifiä lukuunottamatta lauantaista tiistaihin meni täydellisessä informaatiopimennossa. Mitä neljään päivään oikein mahtui?

…kaksi uutta kansallispuistoa. Toisessa olin käynyt melkein 20 vuotta sitten, mutta uutena sekin suurimmaksi osaksi tuli. Kumpikin mielettömän upeita.

…yli 900 ajettua mailia, noin 1500km. Vain neljäsosa tästä oli interstatea pitkin, loput enemmän tai vähemmän vuoristoisia osuuksia. Tähän liittyen, yhdet lievästi kärähtäneet jarrut, jotka onneksi haistoimme ajoissa.

…kolme ”Onko tuo lunta?”-kysymystä tuulilasiin osuneesta sohjosta. Oli se, joka kerta. Yksi näistä kerroista oli pimeässä kapealla kiemuraisella vuoristotiellä, jossa pengertä oli alle puoli metriä eikä ajoradan reunassa ollut aitaa erottamassa meitä satojen metrien pudotuksesta.

…viidet kiivetyt tikkaat ja kaksi ryömittyä oviaukkoa tutkiessa 800 vuotta vanhaa kanjonin seinämään kaiverrettua intiaanikylää.

…kolme teltassa nukuttua yötä. Kaksi sateessa sammunutta iltanuotiota, yksi tihkun takia skipattu aamiainen (jonka korvasimme telttailualueen pannukakkukahvilassa), yhdet haaroista ratkenneet sadehousut, yksi hyvin hyvin märkä teltta… mutta nolla kastunutta makuupussia! Nyt on alla paras teltta ikinä!

…neljä eläinkunnan edustajaa väärässä paikassa. Teltassa kovakuoriainen, muurahainen ja maaorava, vaelluskengässä hämähäkki. Näistä vain maaoravalle yritin puhua järkeä.

…yksi äkäinen Jenni, joka kapusi keskellä yötä makuupussista kylmästä välittämättä valittamaan viereisen leirintäpaikan seurueelle melusta. ”Turn that generator off! Turn it off, right now!”

…lukematon määrä ylitettyjä solia, tuhansia metrejä korkeuseroa, useampi varoittelu vuoristotaudista. Me suhtauduimme varoitteluun olankohautuksella: asumme muutenkin yli 1,6 kilometrissä.

…701 valokuvaa. Tiedän, mitä julkaisen tänne blogiin seuraavat pari viikkoa. You have been warned.

…takaisin kännyköiden kuuluvuusalueelle päästyä 35 uutta kommenttia kirjoitukseeni ulkosuomalaisten ystävyyssuhteista. Syvällistä pohdintaa, iloja ja suruja, osa sydänverellä kirjoitettuja. Pitäisi lähteä datapimentoon useamminkin, jos tämä on seuraus!

Vuoret Durangossa — Perjantai oli pitkä ajopäivä, ja pääsimme perille vasta pimeän saavuttua. Lauantaiaamuna oli upeaa herätessä huomata, mihin maisemiin oli tultu.

Mesa Verde Cliff Palace — Aikoinaan intiaanit pääsivät kanjonin seinämisä sijaitseviin kyliinsä vain kalliokiipeilemällä. Meillä matka taittui tikkaita pitkin.

Telttailu Mesa Verdellä — Nuotiolla kokkailua sadeasussa. Viikonloppu ei sentään ollut yhtä sateinen kuin Teksasissa

Molas Pass, Colorado — Kesä, mikä kesä? Vuorilla ei yli kolmen kilometrin korkeudessa paljoa toukokuu näkynyt.

Black Canyon of the Gunnisonin kansallispuiston rotko on 700 metriä syvä. Kuviin ei rotkon kauneutta pysty vangitsemaan, mutta yritin silti.

Lisää juttua tästä reissusta seuraa heti, kun pyykit on pesty ja teltta kuivatettu! Sitä ennen, muistathan osallistua blogissa pyörivään risteilylahjakorttikilpailuun.

Avainsana: Memorial Day 2015

Mesa Verde & kadonneiden intiaanien arvoitus

Pitkän vuorilla vietetyn viikonlopun saldo