Kuvittele mielessäsi saari Karibialla, ja voin taata, että St. Kitts ei ole sellainen. Mietit varmaan tuulessa hiljaa huojuvia palmuja, loputtoman pitkiä hiekkarantoja, rantabaareja joissa tarjoilijat kantavat luoksesi piña coladoja… ja okei, kyllähän St. Kittsillä on palmuja, piña coladoja ja kuulema hiekkarantojakin, joita me emme kylläkään nähneet, mutta ei.
St. Kittsistä minulle tuli ensimmäisenä mieleen taannoinen matkamme Gambiaan, eikä tämä johtunut pelkästään saarelaisten mustasta ihosta. Saari, jolla joka pihalla laiduntaa pari vuohta, jossa autokanta on monta kymmentä vuotta vanha, ja jossa taloista saattaa puuttua milloin ikkunat, milloin seinä. Myöhemmin löysin myös eroavaisuuksia: turisteja ei seurannut hännystelijöiden armeija, vaan kulkea sai aika rauhassa, ja hinnoista ei tarvinnut käydä tinkimissotaa.
Tässä kirjoituksessa kokemuksia St. Kittsiltä viettäessämme saarella päivän tammikuussa häämatkallamme.
Kun risteilyaluksemme ankkuroitui pääkaupunki Basseterren satamaan aikaisin aamulla, laiturilla alkoi härdelli. Sieltä seasta onnistuimme bongaamaan St. Kitts Scenic Railwayn työntekijät, ja saimme kyydin junalle, jolla meidän oli määrä kiertää saari. Matkalla leveästi hymyilevä autokuskimme esitteli meille saaren tärkeitä paikkoja: tuossa on apteekki, tuossa autokorjaamo, tässä vapaa liiketila jos vaikka haluaisitte perustaa oman yrityksen, tuossa rakennustyömaa jonka kohdalla kohoaa vielä joskus hieno business center. Jälkimmäinen oli rahoitettu Citizenship by Investment -ohjelman kautta, jossa rikkaat voivat hankkia sievoisella summalla rahaa St. Kitts & Nevisin kansalaisuuden; maassa ei ole tuloveroa, ja passilla pääsee viisumitta EU-alueelle.
Junassa olisi ollut ilmastoitu sisätilakin, mutta me kiipesimme katetulle katolle ulkoilmaan, ja niin näyttivät tekevän muutkin matkustajat. Junan pyörät kirskuivat korviavihlovasti, kun veturi nytkähti liikkelle, ja pilvinen aamu yhdistettynä viileään tuuleen sai vetämään pitkähihaista päälle. Maisemat olivat aluksi karuja, teollisuusaluetta, hylättyjä autonraatoja. Junan opas osoitti meille kaatopaikan sinisenä kimmeltävän lahden poukamassa. Junavaunu vaappui puolelta toiselle veturin kiristäessä vauhtia.
Would you like some piña colada? junan tarjoilija kysyi oppaan selostaessa saaren historiaa. Kaikki tuntui pyörivän sokerin ympärillä. Englantilaiset ja ranskalaiset siirtomaaherrat perustivat 1600-luvulla saarelle plantaaseja, joille tarvittiin työvoimaksi orjia. Seuraavat 400 vuotta saaren talouden rattaita pyöritti sokeriruoko, jonka viljely ei enää viime vuosisadan loppupuolella kannattanut, kun työntekijöille olisi pitänyt maksaa reiluja palkkoja. Plantaasinomistajat jättivät saaren ja hallitus yritti pelastaa mitä pelastettavissa oli, mutta vuonna 2005 heidänkin piti tunnustaa tappionsa, ja sokeriruo’on kasvatus saarella lopetettiin. Tuhannet jäivät työttömäksi.
Junan kalistellessa pitkin villiintyneitä peltoja pilvien sisään katoavan tulivuoren ja aallokkoisen ulapan välissä kävi ilmi, että sokeriruokoa oli kiittäminen myös junamatkastamme. Rata oli vedetty saaren ympäri alunperin kuljettamaan sokeriruokoa pelloilta, ja vasta sokeriteollisuuden hiipuessa rata oli muutettu palvelemaan turismia. Nyt me köröttelimme sen kyydissä ympäri saarta junan kuoron laulaessa meille perinteisiä kittsiläisiä lauluja ja saarelaisten vilkuttaessa meille meidän huristellessa ohi. Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta kaikki hymyilivät arkiaskareita toimittaessa, ja parin ohittamamme koulun pienet oppilaat vallan villiintyivät junan nähdessään.
Rautatie ei kierrä enää koko saarta, joten parin tunnin matkan jälkeen nousimme pikkubusseihin ja jatkoimme matkaa saman ystävällisen ja innokkaan kuskin mukana kuin mitä aamulla. Kuski piti puhetta koko kolme varttia, joka meillä kesti päästä takaisin Basseterreen ja näytti mm. puun, joka oli toiminut rajapyykkinä ranskalaisten ja englantilaisten viljelijöiden välillä, talon jossa asuu eräs hallituksen ministereistä (ja jonka pihalla laidunsi vuohi), hautausmaan jonne Yhdysvaltain presidentti Thomas Jeffersonin (mahdollinen, ei täysin varmistettu) isoisä Samuel Jefferson on haudattu, ja joen, jonka varrella eurooppalaiset tappoivat saaren parituhatta intiaania, ja joka soljui punaisena intiaanien verestä useamman päivän.
Huh huh! totesimme päästessämme takaisin Basseterreen. Tukevan aamupalan jälkeen ei vielä ollut nälkä, mutta jano kylläkin, joten suuntasimme jääteelle. Levähdyspaikka löytyi The Gallery Cafesta (10 North Independence Square, Basseterre), vain parin korttelin päässä laivasatamasta. Tosin koko Basseterre tuntuu olevan vain parin korttelin päässä kaikkialta. Siinä varjoisalla sisäpihalla hengähdimme ja ihmettelimme paikalle eksynyttä vihermarakattia, jonka kahvilanpitäjä jossain vaiheessa ajoi tiehensä heittämällä kengällä.
Ranskalaiset toivat aikoinaan vihermarakatit St. Kittsille lemmikeiksi, ja tässä kohtaa jokainen historiaa tunteva voi jo aavistaa, mitä tuleman piti: lemmikit pääsivät vapaaksi ja kansoittivat saaren. Nykyään St. Kittsillä asuu enemmän vihermarakatteja kuin ihmisiä, Saarelaisten suhtautuminen marakatteihin näytti vaihtelevan välinpitämättömästä ärsyyntymiseen, ja apinoita pidetään yleisesti tuholaislajina. Se ei estänyt meitä ihastelemasta kädellistä puuhissaan.
Vielä oli katsastamatta nähtävyys, jota eniten olin St Kittsiltä odottanut: Brimstonen linnake. Tämä 1600-luvulla rakennettu maailmanperintökohde on läntisen Karibian suurin merilinnoitus, ja olimme sen vilaukselta nähneet paluumatkalla junalta. Tuosta kokemuksesta tiesimme, että ajomatka linnakkeelle kestäisi 25-30 minuuttia, eikä laivan lähtöön ollut kuin vajaa 3 tuntia.
Olimme elätelleet toiveita, että linnakkeelle pääsisi jotenkin julkisilla, mutta alkoi käydä selväksi, että ainoa kulkuneuvo perille olisi taksi, jonka hinnaksi kaikki kyselymme olivat tuottaneet saman $50. Jos olisimme lähteneet matkaan heti aamusta, olisimme todennäköisesti voineet jakaa kustannukset muiden matkailijoiden kanssa, mutta tähän aikaan päivästä olimme ainoat linnoituksesta enää kiinnostuneet. Iiro alkoi jo vähän ehdotella, että jättäisimme koko reissun väliin.
Ei hemmetti, minä totesin. Jos nyt on tänne saakka tultu eikä välttämättä toista kertaa tulla, niin en kyllä jätä välistä maailmanperintökohdetta!
Jälkikäteen Iirokin myönsi, että reissu oli ajan ja rahan arvoinen. Brimstonelta oli upeat näkymät yli saaren ja pitkälle ulapalle. Ei ihme, että englantilaiset olivat valinneet juuri tämän kohdan linnoitukselleen suojautuakseen ranskalaisia vastaan: tulivuorenpurkauksesta syntyneen laavavuoren, jonka reunat olivat niin äkkijyrkät, että taksin kyydissä neulansilmämutkat hirvittivät.
Linnoitus oli joko hyvin säilynyt tai huolellisesti restauroitu – todennäköisesti molempia – ja sen näyttelyt avasivat saaren historiaa entisestään. Jännänä yksityiskohtana kerrottiin Brittiarmeijan West India Regimentistä, joka koostui pelkästään mustista sotilaista, joita oli rekrytoitu orjien joukosta. Sotilaiden kohtelu oli huomattavasti parempaa kuin orjien, joten punatakkien joukkoon liittyminen oli kannattava veto tuon ajan kittsiläisille mustille.
Millainen fiilis jäi St. Kittsistä? Meidän vierailemistamme Karibian saarista St. Kitts näyttäytyi köyhimpänä ja samalla kalleimpana – mielenkiintoinen ristiriitainen tapaus. BKT:lla mitattuna saari ei ole erityisen köyhä, joten todennäköisempi selitys on korkeat tuloerot ja korruptio, joka vaivaa saarta ja vaikuttaa talouteen negatiivisesti.
St. Kitts ei vastaa mielikuvaa Karibian paratiisisaarista ja ehkäpä juuri siksi on vierailun arvoinen. Vaikka St. Kitts ei ole matkailijan näkökulmasta yhtä kehittynyt kuin vaikkapa Barbados tai St. Maarten, ihmiset ovat ystävällisiä, emme kohdanneet turistiskämejä, ja rikollisuus on olematonta. Saaren kalleuden takia en suosittele sitä reppureissaajille ja toisaalta palveluiden vähyyden takia mukavuudenhaluiset lomailijat saattavat karttaa paikkaa, mutta jos hakusessa on ”autenttinen” pala Karibiaa, sellainen löytynee juuri täältä.
Ennen kaikkea St. Kitts tarvitsee sinua ja muita matkailjoita noustakseen taas jaloilleen.
Kiitos St. Kitts Scenic Railwaylle, joka tarjosi meille junakierroksen. Junakierros löytyy risteilyvarustamoiden retkivaihtoehdoista, ja omatoimimatkailijat voivat varata kyydin junayhtiön verkkosivujen kautta.