Belgian pyhä kolminaisuus: Olutta, suklaata ja sarjakuvia

Edellinen viikko Brysselissä kului suurimmaksi osaksi neljän seinän sisässä läppäreiden huminaa ja flaamiksi vahvasti murtavaa kouluttajaa kuunnellessa. (Tämä sivusto, mitä nyt luette, on muuten blohhhhh.) Koulutuskeskus oli sen verran laitakaupungilla, että pääsin sieltä ihmisten ilmoille vasta kuuden maissa iltapäivisin, mutta siitä huolimatta ehdin kipaista ostamassa tuliaisia: belgiolutta, belgisuklaata ja belgialaisia sarjakuvia. Itselleni tietenkin.

Godivan tehtaanmyymälä Simonisin metropysäkin vieressä kutsuu luokseen

Matkalla hotellilta koulutuskeskukseen ja takaisin olin jo parina päivänä katsellut suurta Godivan logoa metropysäkin vieressä olevan tehdasrakennuksen seinässä. Pieni googlettelu paljasti paikalla todellakin olevan tuon melkein satavuotiaan brysseliläisen suklaavalmistajan tehdas sekä tehtaanmyymälä: sinne siis! Myymälä ei ollut paljon pientä olohuonetta isompi, mutta suklaat eivät paljoa tilaa vieneet, ja alennukset olivat luokkaa 25-50%, mikä kalliissa Godivan suklaissa on jo iso summa. Kolmen suklaalaatikon rasiasta riitti hyvin myös lauantaina synttäreitään juhlivalle kaverille lahjaksi. Itse suklaatehdas on nimetty Lady Godivan mukaan, joka legendan mukaan ratsasti 1000-luvulla alasti englantilaisen Coventryn kaupungin lävitse saadakseen miehensä lopettamaan kaupungin asukkaiden raskaan verotuksen.

Godivan tehtaanmyymälä
Avenue de Jette 4, Koekelberg
Auki: ma-la klo 10-18

Mondon Bryssel-oppaasta bongasin lähellä hotelliani sijainneen Beer Manian, belgialaisen olutkaupan, jossa oli hyllyistä päätellen useaa sataa eri olutmerkkiä myynnissä. Moikkasin sisääntullessa myyjää, joka kysäisi, tarvitsenko apua. Vastasin, että kiitos katselen vain, ja myyjä kysyi, olenko kenties suomalainen. Ööh, joo. Pikainen vilkaisu vaatteisiin, mutta ei, päälläni ei ole Marimekkoa – joten mistä arvasit? Well there’s just a lot of Finnish people visiting us.

Olutta kuohuviinipulloissa. Vähän isompaan janoon?

Oluet oli lajiteltu luostarioluisiin, lambicceihin, tummiin ja vaaleisiin, joista nappasin mukaan pari pulloa, kaikkea muuta paitsi lambiccia. Viime viikonlopun aikana minulle selvisi, että Belgiassa on lambicceja, joista jopa oikeasti pidän, mutta kirsikkalambicit eli kriekit eivät tähän sarjaan kuulu, joten pitäydyin niistä varmuuden vuoksi kaukana. Kriekiä kannattanee kokeilla, jos ei yleensä pidä oluesta vaan juo mieluummin siideriä. Minä taas en keskimäärin pidä siidereistä, joten kriekitkin ovat mielestäni vähän ällöjä.

Oma hyllynsä oli myös vanhoille olutpulloille. Joidenkin lambiccien säilyvyysaika on virallisestikin 20 vuotta, joten ehkäpä osa näistä on jopa juotavia.

Belgiassa on vain kuusi trappistiluostaria, jotka tekevät aitoja luostarioluita, mutta luostarityylisiä oluita valmistaa moni muukin panimo. Koska kuusi trappistiluostaria on maisteltu jo lävitse, mukaan tarttui tällä kertaa Witkap-Patelia Slaghmuylderin panimolta, joka sekin on perustettu 1800-luvun puolella. Valinta tapahtui etiketin sekä sen perusteella, kuinka tyhjää hyllyssä oli. Mitä tyhjempää, sitä parempaa, eikös?

Beer Mania
Chaussée de Wavre 174, Ixelles
Auki: ma-la 11-21, su 13-18

Beer Maniaa vastapäätä sijaitsevassa sarjakuvakaupassa oli loppuunmyynti. Rohkeasti sisään, vähän pälyilyä ympäriinsä, ja aika pian myyjä tuli kysymään, voiko auttaa. Kyllä, olisiko teillä jotain sarjakuvia, joissa käytetty ranska olisi sieltä helpommasta päästä? Ah oui, français facile! myyjä hymyili. Pour enfants? Ei lapsille, vaan ihan itselleni ajattelin… Hmm, français facile pour adultes, myyjä toisti ja rapsutti päätään hetken. Sen jälkeen hän kaivoi esille sarjakuvia, joissa pääosissa on seikkaileva lapsiporukka ja sanoi, että kai tuota voivat aikuisetkin lukea. Niitä tunnetumpia belgisarjakuviahan ovat Lucky Luket, Smurffit ja Tintit, joista jälkimmäisiä kyselin, mutta niistä oli jäljellä vain yksi ”historiallinen alkuperäispainos” muovikuorissa halpaan 50 euron hintaan.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Suurherttuan vieraana

vahtisotilas

Vahtisotilas suurherttuan palatsin edessä. Yllättävän usein nämä sotilaat eivät näytä etnisesti eurooppalaisilta, mikä kertonee Luxemburgin monikulttuurisuudesta.

Blogin nimi ei ole pelkkä vitsi, sillä olen ollut Suurherttuan palatsissa vieraana! Toki siitä piti maksaa kymmenen euron sisäänpääsymaksu, ja kutsuttuna saattoi olla kolmekymmentä muutakin turistia kulkemassa vahvalla brittikorostuksella puhuvan luxemburgilaisherrasmiehen perässä, ja kuninkaallinen perhe lieni tuolloin kesäpalatsillaan, mutta ei takerruta pikkuseikkoihin.

vahtisotilas3

Tytöt jaksoivat viilettää sotilaan perässä koko sen kymmenisen minuuttia, kun hän käveli viidenkymmenen metrin matkaa edestakaisin

Luxembourg's Grand Duke's Guard

Sotilaiden hyvästä koulutuksesta kertonee, ettei ilmekään värähtänyt tyttöjen hihkuessa vieressä

Suurherttuan palatsi siis aukeni vieraille elokuussa, ja minä olin tietenkin siellä muiden mukana pällistelemässä. Kierros alkoi turvatarkastuksella keskellä palatsia sijaitsevassa hevoskärrytallissa, jonka pohjamateriaali oli jossain vaiheessa vaihdettu mukulakivestä puuksi, koska kavioiden kopse kiveä vasten häiritsi erästäkin suurherttuaa. Kuvata ei saanut, mutta seuraava ihmetyksen aihe tuli, kun meille esiteltiin ikkunasarjaa, jossa jokaiselle Luxemburgin historian suurherttualle tai -herttuattarelle oli omistettu yksi maalattu ikkuna. Opas puhui pitkään suurherttua Williamista, ja minä sain ihmetellä, miksen ole ikinä kuullut tällaisesta historian hahmosta, vaikka Luxemburgin historiaan olen yrittänyt tutustua… kunnes välähti, että nimi on käännös. Suurherttua William eli Viljami, joka kuitenkin täällä yleisemmin Guillaumena tunnetaan, ja joita on kaikkiaan ollut historiassa jo neljä.

Grand Duke's Palace

Usein sateisena päivänä (eli usein Luxemburgissa) palatsin edusta on juuri näin autio. Palatsi on itseasiassa paritalo, sillä kuvassa oikealla näkyvä vähän erilainen fasadi kuuluu parlamenttitalolle – oppaan mukaan ainoa esimerkki maailmassa, missä monarkia ja demokratia ovat näin läheisissä väleissä. [kuva: Steve Wilson]

Kolme ensimmäistä 1800-luvun Viljamia olivat itseasiassa Hollannin kuninkaita. Kolmannelta Viljamilta Hollannin kruunu periytyi Viljamin tyttärelle Vilhelmiinalle, mutta Luxemburgin suurherttuan perimisjärjestys oli asteen verran Hollannin järjestystä sovinistisempi, joten seuraavaksi suurherttuaksi tuli Viljamin veli Aadolf. Aadolfilta suurherttuakunnan valta siirtyi vielä Viljami IV:lle, mutta viimeinen Viljami onnistui vaimonsa kanssa saamaan kuusi tytärtä, eikä hänellä ollut veljiä, joten Viljami määräsi vallan siirtymään ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä vanhimmalle tyttärelleen suurherttuatar Marie-Adélaïdelle.

suurherttuantorni

Kun lippu liehuu salossa, joku kuninkaallisesta perheestä on paikalla

Marie-Adélaïdella ei ollut kovinkaan hyvä tuuri vallassa: pari vuotta hänen valtaanastumisensa jälkeen Saksa valtasi Luxemburgin (taas, huokaisevat tässä kohtaa luxemburgilaiset), ja Marie-Adélaïde yrityksissään olla neutraali ja pitää valtaansa yllä sai pahasti saksalaismielisen maineen. Sodan jälkeen niin tasavaltamieliset sosialistit kotimaassa kuin Luxemburgin valtaamisesta haaveilevat belgit ja ranskalaiset painostivat suurherttuatarta eroon, ja lopulta vuonna 1919 Marie-Adélaïde luopui vallasta sisarensa Charlotten hyväksi. Marie-Adélaïde lähti tämän jälkeen maanpakoon, asettui Italiassa nunnaksi katoliseen luostariin ja kuoli vain viisi vuotta myöhemmin 29-vuotiaana influenssaan. Jotta surullisesta tarinasta tulisi vieläkin traagisempi, kerrottakoon, että nykyaikainen historiankirjoitus uskoo, että 1910-luvun myllerryksessä Marie-Adélaïde saattoi tehdä Rytit ja kaksilla korteilla pelaamalla pelastaa maansa itsenäisyyden.

Palace of the Grand Dukes

Minä seurasin valokuvauskieltoa, mutta näköjään kaikki turistit eivät. Tässä makua siitä, miltä palatsissa näyttää sisällä – ja opas tietenkin kertoi tarkasti jokaisen taulun ja maljakon historian painottaen sitä, kuinka suurimman osan niistä oli lahjoittanut Venäjän tsaari. [kuva: Razvan Orendovici]

Seuraava suurherttuatar Charlotte hallitsi 45 onnellista vuotta, tai melkein onnellista, sillä mahtui tuohon valtakauteen toinen maailmansota, jonka aikana Saksa valtasi Luxemburgin (taas). Saksalaiset tarjosivat Charlottelle mahdollisuutta palata hallitsemaan maataan valloituksesta huolimatta, mutta Charlotte oli viisastunut sisarensa kokemuksista ja kieltäytyi kunniasta. Sodan jälkeen Charlotte asetti nyt Luxemburgissa tavaksi muodostuneen esimerkin vuonna 1964 luopumalla kruunusta oma-aloitteisesti. Vallassa häntä seurasi suurherttua Jean, joka luopui vallasta poikansa Henrin hyväksi vuosituhannen vaihteessa ja elelee tällä hetkellä vähän pääkaupungista pohjoiseen Fisbachin linnassa. Julkisuudessa kerrottujen tietojen mukaan vanha herra Jean vielä yli 90-vuotiaana lukee päivittäin sanomalehdet.

Octave 2010

Nykyinen suurherttua Henri, hänen kuubalainen vaimonsa suurherttuatar Maria Terese, sekä heidän nuorin poikansa prinssi Sebastién. [kuva: Gwenaël Piaser]

Seuraavana perimysjärjestyksessä on vuorossa kruununprinssi Guillaume, josta huhuttiin pitkään, että syy sinkkuudelle taitaa olla seksuaalisessa suuntautumisessa. Guillaume meni viime lokakuussa naimisiin belgialaisen kreivin nuorimman tyttären Stéphanien kanssa, mutta tämä ei tainnut riittää hillitsemään huhuja, sillä kuukausi sitten ruotsalainen tuttuni kruununprinssistä puhuttaessa aloitti keskustelun: Have you heard that he’s gay?

President Van Rompuy shakes hands with HRH Prince Guillaume, Hereditary Grand Duke of Luxembourg, prior to their meeting, Brussels, 1 February 2012

Vasemmalla hurmaava prinssi Guillaume, vaimolleen prince charming, oikealla mahdollisesti eri avuilla hurmaava Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Van Rompuy. [kuva: Eurooppa-neuvosto]

LUXEMBOURG ROYAL WEDDING

Prinsessa Stéphanien hääpuku oli näytillä palatsissa, ja vaikka opas ei voinut kertoa sen tarkkaa hintaa, hän vakuutti sen olleen ainakin kaksi kertaa niin kallis kuin erään brittiläisen Katen pitsiunelma. [kuva: Christophe Karaba]

Suurherttuan palatsia vastapäätä on lähes yhtä suuri nähtävyys Luxemburgissa: Chocolate House Nathalie Bonn, aivan ihana kahvila, josta saa aivan ihanaakin ihanempia suklaita. Suklaakahvilan parasta antia ovat chocospoonit, puulusikan ympärille valetut suklaat, jotka liotetaan kuumassa maidossa aidoksi hot chocolateksi. Makuja on sen viidettä kymmenettä sorttia, joista minulla on vakaa aikomus käydä testaamassa kaikki heti, kun talven kolkkous laskeutuu tännekin.

chococup2

Chocospoon, makuna wasabi

chococup1

Espanjalainen Maríakin oli samaa mieltä: ei ole auringonpaisteisen terassipäivän voittanutta!

Belgialaiset suklaatontut vauhdissa

Kerron tässä postauksessa suklaasta ja tontuista, mutta sitä ennen pari hellyyttävää elukkaa:

Defroidmont Sheep

Äiti ja täti säikkyivät omituisia ihmisiä kauemmaksi kyräilemään, mutta Lambi-karitsa tuli kerjäämään rapsutuksia!

Defroidmont Sheep

Suvun musta lammas, ja ylpeä siitä! Ainakin oikeanpuolimmainen lammas näyttää ilmeen puolesta pakahtuvan tyytyväisyydestä.

Kaupunkilaiset siis taas vauhdissa, tällä kertaa bussilastillinen suomalaisia Suomi-Luxemburg-seuran eli Finluxin päiväreissulla Belgiassa. Pari viikkoa sitten lauantaiaamuna käppäilin läpi aution keskustan parkkipaikalle, jossa lauma suomalaisia villatakit päällä hytisi ja päivitteli, että en voi käsittää olevani hereillä tähän aikaan aamusta, ja vähän ennen kymmentä aamulla olimmekin jo keskellä Belgian maaseutua jossain päin Ardennien vuoristoa ihmettelemässä, milloin omakotitalolta näyttävä sulkaatehdas suvaitsisi avata ovensa. Niin, ja rapsuttamassa suklaatehtaan lampaita sekä ylitouhukasta paimenkoiraa.

Defroidmont Chocolate Factory

1000%-asteista sulaa suklaata

Defroidmontin suku on pyörittänyt joillain näillä hoodeilla Ardenneja sukuyritystä jo pitkään. Ensimmäiset noin sata vuotta pystyssä oli leipomo, jonka leipiä myytiin milloin hevosvankkureista, milloin hassun näköisistä vanhoista autoista, mutta nykyinen herra Defroidmont oli nuorena hurahtanut suklaaseen ja halusi perustaa chocolatierin. Jossain vaiheessa oli käynyt ilmi, että turistit olivat hyvinkin kiinnostuneita tutustumaan suklaanvalmistukseen, joten suklaatehtaan yhteyteen oli tuotettu ihan mukiinmenevä museon ja multimediaesityksen luova yhdistelmä, joka kävi läpi sekä Defroidmonttien että suklaan historian.

Defroidmont Chocolate Factory

Perinteisemmän suklaatonttumuotin lisäksi luonnollisesti suklaakärpässieniä, suklaashakkinappuloita, suklaakuu-ukkeli ja pari ankkaa

Näytöksessä näytettiin lisäksi pari tekniikkaa, miten suklaaluomuksia oikeasti tehdään. Esimerkiksi täytetyt konvehdit tehdään niin, että ensin huljutellaan jääpalamuotin näköistä konvehtimuottia sulassa suklassa, jonka jälkeen pari napakkaa iskua ylösalaisin PAM PAM niin että ylimääräiset suklaat lähtevät pois, jonka jälkeen muotti jäähdytetään. Sitten sisus tursotetaan muotteihin, ja lopuksi päälle vähän sitä samaa sulaa suklaata. Yksinkertaista, kun sitä näin ajattelee, mutta eipä ole henkilökohtaisesti tullut koskaan aiemmin ajateltua.

suklaatehdas

Tässä itse herra Defroidmont pursottaa konvehtien sisuksia…

Defroidmont Chocolate Factory

…mutta huomatessaan meidät hän tuli jakamaan meille sulaan valkosulkaaseen kastettuja suklaatikkareita.

Defroidmont Chocolate Factory

Sulkaatehtaan työntekijä irroittelee valmiita konvehteja rasioista

Defroidmont Chocolate Factory

…ja tässä vähän lopputuloksia!

Kyllä, ostin aika läjäkaupalla suklaata, ja ratkesin myös valtavan kokoiseen mutta valtavan hyvään kaakaoon suklaatehtaan kahvilassa. Puolisen tuntia sain sulatella makeita bussissa matkalla lounaspaikkaan, eli ”maailman pienimpään kylään” Durbuyyn.

Durbuy, Belgium

Durbuyn katot. Ei niin mitään havaintoa, mikä tuo luostarin näköinen paikka on.

Durbuy, Belgium

”Maailman pienin kylä” on ilmeisesti taas sarjassa markkinointikikkaälynväläykset, eikä sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Silti kylä oli ihan söpö: kapeita mukulakivikujia, vanhoja rakennuksia ja reilusti pikkukauppoja, -ravintoloita ja -kahviloita. Sääkin suosi melkein terassikeliolosuhteilla, ja vaikka me totesimme sään liian kylmäksi suoraan ulkona istumiseen, moni muu oli vähemmän vilukissa.

Durbuy, Belgium

Palomiehistä ja -naisista koostuva moottoripyöräjengi päiväkahveilla auringonpaisteessa

Durbuy, Belgium

Kun yksi tutkii karttaa, muilla on aikaa rynnätä matkamuistoliikkeeseen tutkimaan täyspuisia sienen muotoisia jakkaroita.

Valitettavasti meillä ei ollut aikaa lounaan lisäksi paljon muuhun, joten näkemättä jäi mm. hillotehdas ja maailman suurin muotopuutarha, siis sellainen missä on kissojen, koirien ja ties minkä muotoon leikattuja pensaita. Tosin tuo ”maailman suurin”-nimike oli samalla sivulla, joka väitti kylää maailman pienimmäksi, joten suhtaudun tähänkin tietoon varauksella.

Durbuy, Belgium

Pois Durbuysta…

La Chouffe Brewery

…Achouffeen, La Chouffen olutpanimoille.

Niin, ne tontut, ne olivat Belgiassa aika kova juttu. La Chouffen panimokierroksella opimme, että tontut, les chouffes, elävät kaikkialla ympärillämme ja ovat opettaneet belgialaisille, miten panna maailman parasta olutta. Samassa opetusvideossa seikkaili sekalainen sakki huomattavan 80-lukulaisia tonttuhahmoja, ja varsinainen opetuksellinen puoli jäi vähemmälle, joten pikkuhiljaa alkoi tuntua, että jos nämä belgianranskalaiset jossain ovat hyviä, niin ilmeisesti jutuniskemisessä.

La Chouffe Brewery

La Chouffe vai Mc Chouffe? Ei kumpikaan, sillä minun lempparini oli Houblon Chouffe, paikallinen IPA.

La Chouffe Brewery

Mistä on pienet oluet tehty?

La Chouffe Brewery

Suomalaiset parveilevat ainoassa panimon osiossa, joka meille näytettiin

Jotenkin puolivahingossa olen onnistunut kerryttämään noin parikymmentä panimokierrosta vyöni alle, joten kokemuksen syvällä rintaäänellä voin todeta, että tämä oli kaikista kokemuksistani ehkä vähiten hääppöisin. Opetusvideon lisäksi saimme haistella purkkeja ja näimme tankit, mutta syvällisemmät tarinat esimerkiksi eri oluttyyppien panoprosesseiden eroista jätettiin sikseen, panimon ei-tonttu-vaan-se-oikea-historia ohitettiin lauseella ja prosessin yleensä mielenkiintoisinta osiota, pullotusta, emme päässeet näkemään. Jos siis liikut täällä päin, kannnattaa skipata panimo ja kävellä suoraan kauppaan ostamaan olutta, sillä se oli todella hyvää.

La Chouffe Brewery

Vasemalla belgiale La Chouffe, oikealla skottiale McChouffe.

La Chouffe Brewery

Suomalaiset tontut Jenni ja Hanna

On muuten ihan parasta, että ulkomaille pääsee päiväreissulle ilman lautta- tai lentomatkaa rajavalvonnasta puhumattakaan.