10+1 asiaa, mitä Luxemburg on minulle opettanut

Viimeiset päivät tässä maassa lähestyvät. Pakkausurakka on konkretisoitunut, läksiäislounaita, -illallisia ja -kahveja kavereiden kanssa sovittu, ja mielessä olleesta lyhyestä ”Mitä vielä ehdottomasti haluan nähdä/tehdä/kokea”-listasta puolet ruksittu pois. Viikon päästä tähän aikaan istun jo lentokoneessa matkalla Suomeen, josta haen vauhtia Coloradoon. Siksi juuri nyt on hyvä hetki miettiä, mitä olen täällä oppinut.

  1. Kyläjuhlat ovat parhautta. Yleensä niistä tiedotetaan kehnosti: jokivarren viinijuhlista kertovat 90-lukulaiset nettisivut ovat tiedotusta siitä parhaasta päästä, sillä strutsifarmijuhlista saa tietoa vain viiden välikäden kautta edelleenlähetetystä sähköpostiviestistä, ja ristinpolttojuhlista lukee sanomalehdessä minijutussa kylän nimi ja päivämäärä, ja tarkempi paikka ja aika pitää kysellä paikan päällä erään ravintolan tarjoilijalta. Yhteistä näissä juhlissa on ollut, että paikan päällä on musiikkia, hyvä meno, osanottajia vauvasta vaariin, erinomaiset ruoka- ja juomatarjoilut sekä mielenkiintoista ohjelmaa.
  2. Riesling Open 2013, Luxembourg
    Riesling Open, ehkäpä viime vuoden paras kyläjuhla, järjestetään taas Mosel-joen varren pikkukylien viinitiloilla 19.-21.9.2014
  3. Älä koskaan oleta, että joku paikka olisi auki. Ravintolat voivat olla kiinni sunnuntaisin, maanantaisin, lounasaikaan tai ilta-aikaan sekä siksi, että on kesä, talvi, yksityistilaisuus tai sairastapaus. Vaikka netissä sanottaisiin mitä, siihen ei ole luottamista. Muista aina Plan B. Jos suunnittelet kesken patikoinnin syöväsi jossain kylän neljästä ravintolasta, ota silti varulta mukaan patonki, sillä lopulta ravintoloista kolme on kiinni eri syistä ja yksi kiinni ilman mitään syytä.
  4. On olemassa mielentila, jossa ihan normaalit järkevät ihmiset päätyvät kutsumaan Luxemburgia nimellä Luxemboring. Mielentila vaivaa yleisesti nuoria expateja. Älä koskaan vaivu tuohon mielentilaan, sillä elämä on silloin ikävämpää. Ei, Luxemburg ei ole täydellinen, eikä sadan tuhannen asukkaan kaupungista löydy välttämättä juuri oikeanlaista kulttuuritarjontaa vaativaan kulttuurimakuun. Ratkaisu on yksinkertainen: Hanki vähemmän vaativa kulttuurimaku ja nauti elämästä. Jos tuntuu, ettei täällä koskaan tapahdu mitään, opi auttavaa ranskaa ja lue lehtiä tai ryhdy salapoliisiksi (kts kohta 1). Jos tuntuu, ettei täällä ole mitään nähtävää, ota ensiksi selvää nähtävyyksistä, ennen kuin valitat. Yllättävän moni ”täällä ei ole mitään”-valittaja ei ole koskaan käynyt yhdessäkään linnassa, museossa, kauniissa pikkukaupungissa, tai useammassa kuin kahdessa yökerhossa tai kolmessa baarissa, valituksenaiheesta riippuen. Ja niistä yleensä englantilaisista expateista, jotka valittavat näin samalla, kun asuvat työpaikkansa vieressä yksiössä, käyvät tuskin koskaan keskustassa, viettävät koko valveillaoloaikansa töissä ja lentävät joka viikonlopuksi kotimaahansa – niistä en aio sanoa yhtään mitään.
  5. Useldange Medieval Festival
    Useldangen linnan pihalla järjestettiin eräänä viikonloppuna isot keskiaikafestarit. Parikin Luxemburgia tylsänä pitänyttä tyyppiä ihmetteli, kun ei ollut tällaisesta kuullutkaan. Kas kummaa.
  6. Ei ole häpeä hengata ulkomailla omien maanmiestensä seurassa. Jotkut arvostelevat maahanmuuttajia, jotka viettävät paljon aikaa omien maanmiestensä kanssa, koska heidän mielestään pitäisi ennemminkin yrittää tutustua paikallisiin, jotta oppisi ”maan tavoille”. Kyllä ja ei. Totta kai paikallisia ystäviä on hyvä olla, ja on huono juttu, jos ei toiseen maahan muuttaessaan ole valmis tutustumaan paikalliseen yhteisöön, kulttuuriin ja elämään. Kuitenkin minulla toiset suomalaiset täällä olivat pitkään tärkeä henkireikä, joka auttoi pahimpien ongelmien ylitse: selväsanaista apua omituisten käytäntöjen edessä, vertaistukea ”hemmetin ranskalaiset”-valituksessa ja lomaa ainaisesta rikkinäisen englannin puhumisesta, jonka jälkeen jaksoi taas yrittää ja nähdä vaivaa päästäkseen sisälle paikalliseen kulttuuriin. Vaikka kielimuuria ei olisi, vain toisen suomalaisen seurassa tietää varmasti, ettei ikinä joudu aloittamaan lausetta sanoilla: This is because in Finland we… Minun näkövinkkelistäni loma Suomessa toisten suomalaisten keskellä on lomaa töiden lisäksi myös kulttuurieroista. Toisaalta:
  7. Kulttuurierojen keskellä uudessa maassa elän pidempään. En välttämättä laskennallisesti vuosissa, mutta uusien kokemusten keskellä aika kuluu hitaammin, ja minulle tämä on pelkästään positiivista. Ilmiö on tunnettu tieteessä, ja oma arkikokemukseni tukee tässä tiedettä.
  8. Lambs in Luxembourg
    Lapsena aika kului hitaammin, kun kaikki oli uutta. Varmaan sama juttu luxemburgilaisilla kileillä, joiden mielestä jokainen ohikulkija on jännin juttu ikinä.
  9. Lounastauon voi käyttää urheiluun. Talvisin se on oikeastaan paras hetki käydä lenkillä auringonpaisteesta nauttimassa. Toimistolla tulee istuttua kuitenkin vähintään kuuteen, joten reilun tunnin liikunta ja irtiotto tuolista tekee vain hyvää. Suomessa harrastin tätä hyvin satunnaisesti, täällä näin tekevät suurin osa työkavereista.
  10. Länsi-Euroopassa on erittäin helppoa lähteä matkalle. Junat kulkevat, autobahnia pääsee ja halpalentoyhtiötkin suihkivat kaupungista toiseen. Tällaisen matkailijan pitää tietoisesti hillitä haluaan buukata viikonloppureissuja joka viikonlopulle, että aikaa jäisi myös rötvätä sohvalla. Niin, opin myös tämän vuoden aikana, että tarvitsen sitä sohvallarötväämisaikaa.
  11. Paras aamiainen on tuoretta patonkia sekä brietä, camembertia tai kittijuustoa. Paras tapa nauttia aamiaista on istua aamuvarhaisella töissä ja lueskella Hesaria, johon kansainvälisellä työpaikalla on yllättäen yritystunnukset.
  12. Kielimuuri on vain hidaste, ei este. Riippumatta siitä, mitä omituista kieltä vastapuoli sönköttää, asiat tuppaavat hoitumaan. Minulla voi olla kaveri, jonka kanssa juttelemme vain alkeellisella ranskalla, ja voin vaihtaa ajatuksia italialaisen tytön kanssa, joka puhuu äidinkielensä lisäksi espanjaa, portugalia ja kreikkaa – joista mitään minä en puhu. Uuninkorjaaja voi puhua minulle saksaa ja vuokraisäntä luxemburgia, mutta ystävällisellä asenteella pääsee pitkälle, ja jos ei muu auta, niin aina löytyy joku tulkkaamaan.
  13. Luxembourg
    Luxemburgissa muurit voivat oikeasti olla esteitä, paitsi että eivät, koska lähelle tätä kohtaa on rakennettu muurien sisään yleisöhissi.
  14. On luksusta asua lähellä kaikkea, mukaanlukien ystäviäsi. Parasta on, kun kaverin voi pyytää spontaanisti lenkille mukaan, lasilliselle viiniä voi saada seuraa alle puolessa tunnissa ja iltariennoista voi kävellä kotiin. Muuttaminen keskustayksiööni oli sen korkeasta hinnasta ja pienuudesta huolimatta paras päätös, minkä tein taannoin ensimmäisen kahden maassaoloviikon aikana.

Plus se kaikkein isoin, tärkein ja mahtavin: Opin ranskaa. Tänne muuttaessa en pitänyt kielitaitoa olennaisena. osasinhan jo englantia. Ensimmäisinä kuukausina pidin uuden kielen oppimista pakollisena pahana. Nyt, kun luen jo ranskaa kohtalaisen sujuvasti, ymmärrän ison osan puheesta ja pystyn auttavasti myös keskustelemaan, tämä tuntuu siltä kaikkein isoimmalta ja hyödyllisimmältä asialta, mitä olen viimeisen puolentoista vuoden aikana oppinut. Ajoittain olen jopa ylpeä itsestäni.

Lounasmietteitä

Kyselin tänään työkavereita lounastamaan laihalla menestyksellä. Yksi kertoi lähtevänsä lounastauolla rullaluistelemaan, toinen mutisi jotain jo sovitusta tapaamisesta, kolmas sanoi suunnitelleensa lounaaksi juoksulenkkiä ja neljäs oli suuntaamassa toisen työporukan kanssa terassille. Sää on siis taas vaihteeksi mitä mainioin, joten minäkin suuntasin toimistosta ulos hoitamaan asioita eli ostamaan sukkapuikkoja. Käsityökauppa on nimittäin auki klo 10-18 kuten lähestulkoon kaikki kaupat täällä, ja työpäiväni loppuu yleensä vasta kuuden maissa, joten lounasaika on kaikista paras aika käydä ostostelemassa.

Tällaisia aurinkoisia päiviä saisi olla Luxemburgissa enemmänkin - eikä sitä sadesäätä, mikä piinasi meitä viime viikolla.
Tällaisia aurinkoisia päiviä saisi olla Luxemburgissa enemmänkin – eikä sitä sadesäätä, mikä piinasi meitä viime viikolla.

Ennen lähtöä laitoin vielä yhdelle työkaverille mailitse kyselyn lounasseurasta, ja hän vastasi, että on itse menossa shoppailemaan ja toinen työkaveri Jamaal didn’t lunch. Pohdin siinä hetken, että mitähän tässä mahdetaan tällä kertaa tarkoittaa, sillä sanatarkka ”ei lounastanut” lieni ennen lounasajan alkamista ja tulevaisuudesta puhuttaessa poissuljettu vaihtoehto. Oliko Jamaal ottanut mukaan eväät, eikö hän aio syödä ollenkaan, vai jotain muuta?

Siinä sitten asiaa pohtiessani mietin, miksi ihmeessä Jamaal, joka yleensä käy aina kellontarkasti työkavereiden kanssa syömässä alakerran kanttiinissa tiettyyn aikaan päivästä, ei söisi tänään lounasta. Onko hän kipeä, vai onko hän jollain trendikkäällä terveyspaastolla? Mitä näitä nyt on, 5:2-dieetti ja kaikenlaiset nestekitkuttelut, mutta jotenkin minun oli vaikea kuvitella parrakkaan työkaverini hurahtavan näistä mihinkään. Ja sitten vihdoin välähti.

Hyvää Ramadania vaan kaikille. Nyt alan ymmärtää myös, miksi Jamaal on tullut viimeiset pari viikkoa töihin jo seitsemäksi.

Paljon juhannusta ja vähän politiikkaa

Juhannuspäivä meni Coloradossa samalla kaavalla kuin vappukin: jotenkin nämä kaikki suomalaiset kesäisemmät juhlapyhät on luontevaa muuntaa altaalla grillailuksi suomalaisseurassa. Vanha yliopistokaverimme Antti viettää täällä töiden takia tämän kesän, joten hän liittyi tällä kertaa seuraamme. Kyllä, olemme toisella puolella maailmaa, ja siitä huolimatta täällä tuntuu vähän väliä käyvän tuttuja Suomesta, usein ihan täysin meistä riippumattomista syistä.

Grilled spare ribs

Suuressa ribs-testissämme back ribs voitti spare ribsin.

Olimme juuri saaneet ribsit grillattua ja asettuneet syömään, kun grilleille tuli vanhempi mies ja kysäisi, voiko niitä käyttää. Toki! Mies laittoi omat kanansa ja vihanneksensa grilliin meidän unohtuneiden tomaattiemme seuraan ja vaihdoimme siinä pari kohteliaisuutta puolin ja toisin. Mies kertoi olevansa alunperin Chicagosta, ja kuullessaan minun asuvan Luxemburgissa hän kertoi, että hänen tyttärensä oli juuri palannut sieltä opintomatkalta. Tytär paikalle tullessaan oikaisi, että oli itseasiassa käynyt Göteborgissa. Ota niistä borgeista ja burgeista sitten selvää.

Eaten ribs

Ruokabloggaajaurallani suurin este olisi, etten koskaan muistaisi ottaa ruoista kuvaa ennen syömistä.

Jossain vaiheessa Antti tuli kehaisseeksi San Franciscoa: lempikaupunkini Yhdysvalloissa Boulderin lisäksi. Chicagolainen vastasi siihen, että It’s gone down in the last twenty years, sillä liberaalit and other bums ovat tuhonneet kaupungin.

Imperial Java Stout

Colorado on todellinen olutosavaltio, jossa valikoima kaupoissa on uskomattoman laaja ja pienpanimotuotantoa löytyy omastakin takaa enemmän kuin tarpeeksi

Liberaali ja konservatiivi tuntuvat olevan sanoja, joiden merkitys vaihtelee maasta toiseen. Luxemburgissa liberaalit ovat oikeistolainen puolue, joka puolustaa sekä maanviljelijöitä (eli viininviljelijöitä) että homoavioliittoja, ja konservatiivit toinen oikeistolainen puolue, joka puolustaa eurooppalaista yhdentymistä, luxemburgilaista pankkisalaisuutta ja myöskin homoavioliittoja, jotka muuten laillistettiin Luxemburgissa viime viikolla äänin 56-4, murskavoitto tasa-arvolle jos mikä. Yhdysvalloissa taas liberaalit ovat lähtökohtaisesti vasemmistolaisia, pahimmillaan sosialisteja tai kommunisteja, kun taas konservatiivit ovat oikeistolaisia keskiluokan puolustajia, jotka suojelevat pientä ihmistä verotusta ja keskushallinnon mielivaltaa vastaan. Yhdysvaltain mittapuulla melkein kaikki suomalaiset puolueet olisivat liberaaleja, Luxemburgin mittapuulla taas osa puolueista olisi puoliksi konservatiiveja ja puoliksi liberaaleja, loput täysin skaalan ulkopuolella.

Pool with a view to Flatirons on Summer Solstice

Olen tainnut laittaa tästä maisemasta aiemminkin kuvia blogiin, mutta vuoriin ja uima-altaaseen ei hevin kyllästy. Ainakaan minä en.

Juttelin viimeksi Brysselissä käydessäni paikallisen politiikassa mukana olevan kaverin kanssa ja vaihdoimme aika laajasti mielipiteitä eri puolueista ja aatesuunnista. Silloin keskustelu toimi hyvin, sillä vaikka olimme joistain asioista eri mieltä, ykköstavoite kummallakin oli ymmärtää toisen perusteluita, ja päädyimme myös määrittelemään eri termejä sekä selventämään, miksi jokin termi kuulosti hänen korvaansa positiiviselta, minun korvaani negatiiviselta – tai toiste päin. You always have to consider the national landscape in these conversations, kaverini huokaisi ja keitti toisen kupin teetä.

Chicagolaismiehen kohdalla tyydyimme hymisemään jotain semipositiivista ja vaihtamaan sen jälkeen aihetta juuri grillistä ulos tulleisiin tomaatteihin. Moni paikallinen tuntuu olevan vahvasti polarisoituneen politiikan ansiosta niin jyrkkiä omissa mielipiteissään, että laajaa politiikkakeskustelua mieluummin pidimme naapurisopua yllä ja keskityimme juhlimaan juhannusta.

Tiedät olevasi luxemburgilainen kun… (2/3)

Lue myös ensimmäinen osa tästä kirjoitussarjasta. Lista kopioitu netistä, kommentit omiani.

You hate the Germans for blocking your local petrol stations.

Tänäkin aamuna bensan hinta Luxemburgissa on 1,303 eur/l, kun Saksan puolella rajaa se on 1,577 eur/l. (Lähde: Fuel Prices in Europe) Jotkut vähän sniidummat saksalaiset ja belgialaiset oikeasti ajavat Luxemburgiin tankkaamaan autonsa. Selitys hintaerolle on, että Luxemburgissa bensaverot ovat merkittävästi rajanaapureita matalammat.

You know that the University of Luxembourg is merely a joke.

Luxemburgin yliopisto perustettiin vasta vuonna 2003, ja tätä ennen moni luxemburgilainen kävi hakemassa koulutuksensa ulkomailta. Käsittääkseni yliopisto ei ole vielä kerännyt kovinkaan paljon meriittejä, eikä se ainakaan ole päässyt yhdellekään ranking-listalle.

The university castle

Walferdangen kylässä sijaitsee Luxemburgin yliopiston päärakennus, jonka suurherttua ja Hollannin kuningas Vilhelm I rakennutti 1800-luvun alkupuolella kuninkaalliseksi residenssiksi. [kuva: Kristina D.C. Hoeppner]

You know at least 5 jokes involving stupid Belgians.

Mitä ruotsalaisvitsit ovat suomalaisille, sitä belgivitsit ovat luxemburgilaisille. Esimerkki: Helikopteri rysähtää belgialaiselle hautausmaalle. Paikallinen palokunta on löytänyt jo yli sata kuollutta.

Bouneschlupp

Höyryävää bouneschluppia kesäfestareilla

You know that there’s nothing better than a good ‘Bouneschlupp’, apart from a ‘Paschtéitschen mat Fritten an Zalot’.

Bouneschlupp on paikallinen perinteikäs ja yleinen keitto, johon tulee vihreitä papuja, makkaraa, perunaa, sipulia ja piparjuurta. Paschtéitschen taas on voitaikinasta leivottu pasteija, jonka sisälle tulee kermakastiketta, jossa on mukana esim jauhelihaa, kanasukaleita tai sieniä. Lisukkeena tarjoillaa ranskiksia (Fritten) ja salaattia (Zalot).

IMG_2253

Hieman gourmeempi versio Paschtéitschenista. [kuva: JL-Flo-Ju-Sev]

You despise any sparkling water other than ‘Rosport’.

Rosport on paikallinen pullovesi, joka on myös maan yleisin, koska sitä saa yleensä ravintolassa puolen litran pullon samalla hinnalla, kun Perrieriä saa 0,33l; täällähän ei ravintoloissa yleensä saa hanavettä. Kuplavesi on nimeltään Rosport Blue, kuplattomana vettä taas saa punaisessa pullossa, mikä hämää belgialaisia, koska sillä puolen rajaa sininen yleensä tarkoittaa kuplatonta vettä ja punainen kuplallista.

You know at least four languages, but can’t write in your mother tongue.

Luxemburgin kielestä on ruvettu tekemään kirjakieltä vasta viimeisen 20 vuoden aikana, kouluissa opetetaan kirjoittamaan saksaksi ja moni luxemburgilainen ei missään vaiheessa saa opetusta siitä, miten omaa äidinkieltä pitäisi kirjoittaa.

One of your childhood memories is having a ‘Jean la gaufre’ waffle at the ‘Schueberfouer’. Once you’re 16 all you care about are the ‘Dikkrecher Béierstuff’ and the ‘Schwarzwaldhaus’.

Schueberfouer on maailman vanhin tivoli, joka putkahtaa pariksi viikoksi eloon Luxemburgin keskustan pohjoispuolen parkkipaikalle joka elo-syyskuun vaihde. Tivolilaitteiden lisäksi aivan yhtä olennaista on ruokatarjoilu, jossa Jean la Gaufren liègeläiset vohvelit edustavat lasten suosikkeja. Schwarzwaldhaus taas on kaljateltta-alue ja Dikkrecher Stuff yökerho, joka pystytetään tivolialueelle kahdeksi viikoksi. Luxemburgissa anniskelu on sallittu 16-vuotiaille.

Schueberfouer - Circus

Menoa Schueberfouerilla

When you talk to your friends, strangers think you’re drunk.

No siltähän se vähän kuulostaa:

You think it’s quite normal to have your own car, even if you’re only 20 years old.

An “old” car means it’s over 5 years old.

Luxemburg on yksi maailman ”autorikkaimmista” maista väkilukuun verrattuna. Edelle kaartavat vain lilliputtivaltiotrio San Marino – Monaco – Liechtenstein, Islanti ja Yhdysvallat. Itse en ole kiinnostunut autoista, joten niihin ei tule paljon kiinnitettyä huomiotakaan, mutta Iiro täällä vieraillessaan teki huomion, että autokanta on uutta ja kallista. Kesäisin liikenteessä näkyy paljon avoautoja, Porschet eivät ole harvinaisia mihinkään aikaan vuodesta, ja autot ovat yleensä hyvässä maalissa.

You visit Paris, London and NY for Christmas Shopping.

Pariisiin pääsee TGV-junalla noin kahdessa tunnissa, Lontooseen lento kestää noin tunnin, ja kumpaankin edestakaiset liput maksavat noin satasen. New York taas lienee listalla, koska luxemburgilaisilla on varaa maksaa myös Atlantin ylittävistä lennoista.

You think that paying 500€ for your one room flat is a pretty good deal.

Moni kaverini vuokraa täällä pelkkää huonetta ja maksaa siitä noin 600 euroa kuussa. Huoneiden alivuokraaminen on täällä yleistä, ja jotkut saattavat vuokrata townhousestaan kokonaista kerrosta huoneiksi jaoteltuna, joten huoneiden vuokraajat joutuvat usein asumaan yhdessä vuokraemäntänsä kanssa. Minä onnistuin löytämään hyväkuntoisen yksiön keskusta-alueelta 850 eurolla kuussa kuluineen kaikkineen, ja olin todella onnekas; kakkosvaihtoehtoni olisi ollut yksiö keskustan ulkopuolella 1050 eurolla kuussa. Johonkin Lontooseen tai New Yorkiin verrattuna nämä hinnat eivät toki paljoa hetkauta, mutta Luxemburgin kaupungissa on yhä vain noin 100 000 asukasta.

Tiedät olevasi luxemburgilainen kun… (osa 1/3)

Englanninkielinen lista kiertää luxemburgilaisten blogeissa, joista sen häpeilemättä kopioin. Kommentit omiani, ja tämä on listan pituuden takia jaettu kolmeen osaan.

You absolutely hate the Germans, although you constantly watch German TV, read German newspapers, listen to German music and know more about what’s going on in Germany than in your home country.

Vaikka kaupoissa ja valtion viroissa puhutaan ranskaa, saksa on puhutumpi kieli luxemburgilaisten keskuudessa, koska se on kansakoulun opetuskieli. Luxemburgissa näkyy vain yksi luxemburginkielinen televisiokanava, joten viihde on melkeinpä pakko hakea ulkomailta.

Your national football team makes it to the front page of your newspapers after they’ve won a game. Once every twelve years.

Everyone’s proud of your national football team after they lost 1:0 against Lithuania.

Suomalaisethan ovat legendaarisen huonoja jalkapallossa, eikö niin? Olemmehan FIFAn rankingissa sijalla 64. No, Luxemburgin joukkue on onneksi sijalla 124, eikä luxemburgilaisilla ole jääkiekkoa joukkuepeli-itsetuntoa paikkaamaan. Sentään joskus joku luxemburgilainen pyöräilijä pärjää Tour de Francessa, ja kyseisen pyöräkilpailun voittaja on ollut luxemburgilainen jopa neljästi.

Koska Luxemburg painii kokonsa puolesta vähän eri sarjassa urheilurintamalla kuin isommat maat, se on mukana Euroopan pienten maiden ”olympialaisissa” ja toimi kisaisäntänä viime kesänä. Silloin keskusta täyttyi vapaalla olevista urheilijoista, joiden tuulipuvuissa vilkkuivat mm. Malta, Kypros, Islanti ja Andorra.

Andy Schleck

Edessä oikealla luxemburgilainen pyöräilijä Andy Schleck, vuoden 2010 Tour de Francen voittaja

You like it when Luxembourgish people become famous, but when they get too famous you don’t consider them Luxembourgish any more.

Jos jätetään pois laskuista poliitikot, mm. Luxemburgin entinen pääministeri, mahdollinen tuleva komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker, maailmalla tunnetuin luxemburgilainen lienee näyttelijä Désirée Nosbusch – joka minun piti kuitenkin googlata. Madame Nosbusch muutti ulkomaille jo 80-luvulla ja on näkynyt lähinnä Saksan elokuvaskenessä.

Désirée Nosbusch

Oikealla Désirée Nosbusch

You constantly joke about government employees, but eventually end up being one.

Luxemburgilaisista 45% on töissä julkisella sektorilla, kun suomalaisista julkisella on töissä vain 25%. Koko työvoimaa katsoessa kuitenkin Luxemburgin julkinen sektori on samaa tasoa Suomen kanssa: täällä vaan yksityistä sektoria hallitsevat ulkomaalaiset työntekijät.

You cannot order a croissant in your mother tongue (except if it happens to be French).

Leipomoiden pitäjät tuntuvat olevan täällä lähtökohtaisesti ranskalaisia. Leipomosanasto oli yksi ensimmäisiä, mitä täällä tuli opeteltua, ja nykyään nautin suuresti siitä tunteesta, kun kävelen kotiin höyryävän kuuma patonki kainalossa (hinta 0,67 euroa).

You never drink foreign beer. Yours is superior.

Bofferding, Battin ja Diekirch ovat luxemburgilaisten oluiden kolmen kopla. Kaikki ne ovat peruslagereita, eivät oikeastaan suomalaista Karhua tai Karjalaa ihmeellisempiä. Silti ne ovat suosituimpia juomia, vaikka belgioluet ovat täällä saman hintaisia ja yhtä hyvin saatavilla kuin Belgiassa.

Logo Bofferding

You go abroad and you have to tell people that your mother tongue is neither French nor German, but Luxembourgish.

You use the sentence ‘Yes, it’s a real country’ at least once a week.

You hear the sentence ‘You’re the first one I meet from that country’ once a week.

You hear the sentence ‘Tell me something in your mother tongue’ once a week.

Tämä on jossain määrin tuttua myös suomalaisille, jotka matkuvastavat ulkomailla, mutta ihmisten katseet ovat olleet vielä huomattavasti tyhjempiä kertoessani, että asun Luxemburgissa, kuin kertoessani, että olen suomalainen.

You don’t bend to pick up any amount of money which is inferior to 1€.

You think it’s normal that teachers and social workers can afford fancy cars and houses.

Luxemburgilaisten keskimääräinen ostovoima on maailman kolmanneksi korkein heti Yhdysvaltojen ja Irlannin jälkeen, mutta toisin kuin amerikkalaisten, luxemburgilaisten ei tarvitse maksaa koulutuksesta ja valtiolta saa runsaasti kaikenlaisia lisiä, esimerkiksi kaksinkertaisen lapsilisän Suomeen verrattuna. Keskimääräinen kuukausipalkka on 4274 euroa.

You participate at the dancing procession in Echternach, but not because you’re religious, but because you want to get drunk afterwards.

Uskonnolliset juhlat ovat täällä erittäin suosittuja, ja niihin tuntuu liittyvän aina juhliminen viinin ja oluen voimin. Esimerkiksi keväisin Octavia-pyhiinvaellusmarkkinat täyttävät kaupungin keskustan ruokakojujen lisäksi olutteltoilla.

Echternach (Luxembourg) - 1

Echternachin tanssikulkue aina helluntaitiistaisin

You know that it will take you 30 mins max to drive to either France, Belgium or Germany.

…tai sitten useampi tunti, jos ruuhkat ja sää temppuilevat.

You consider Trier a Luxembourgish city.

”Käyn shoppailemassa Trierissä”, on yleinen toteamus paikallisilta lauantaisin. Trier on saksalaiskaupunki, joka kuuluu Luxemburgin työssäkäyntialueeseen.

Ulkosuomalaisen työhuoneen sisustus

My office

Työhuoneen oven juliste toimii näppäränä smalltalkin aloittajana: hitaampikin kollega keksii kysyä, onko Suomessa juuri nyt lunta.

Olen huomannut, että mitä enemmän olen ulkomailla, sitä suomalaisemmaksi tunnen itseni. Ja kun työyhteisössä olen ainoita ei-ranskankielisiä, koen, että kansallisuuden korostaminen on minulle eduksi: tajuavat helpommin, että minun ”omituisuuteni” eivät johdu siitä, että juuri minä olisin omituinen, vaan että tulen omituisesta kulttuurista. Mieluummin niin, sillä omituisuuden leimasta tuskin pääsen vielä vähään aikaan irti.

Postcards from Finland

Pyysin Postcrossingissa suomalaisia lähettämään minulle Suomi-kortteja työhuoneen koristeeksi, ja tässä niitä nyt on.

Muilla työkavereilla seinillä on lasten taideteoksia, hauskoja tiimikuvia taikka – yllättäen – postikortteja ja julisteita kotiseudulta, joten minäkin olen koristellut kermanväriset seinät kalenterin ja organisaatiokaavion lisäksi iloisilla asioilla. Suomi-julisteet kävin hakemassa Suomen suurlähetystöstä, kun kuulin huhua, että jakavat siellä edellisvuosien PR-julisteita ilmaiseksi. Huhu piti paikkansa, ja valitsin isosta pinosta lumisia puita, Helsingin kaupunkikuvaa ja Lapin jokia – tai oikeastaan en valinnut Lapin jokia vaan yritin kovasti pyytää itselleni lasiseinän lävitse saaristojulistetta, mutta näköjään suomeksikin voi tulla väärinymmärryksiä, ja näillä sitten mennään. Lapin juliste ei enää ole seinälläni, sillä luulen, että erään viikonlopun aikana teipit pettivät ja yli-innokas siivoaja vei sen mennessään ”roskana”.

Magritte & Finland postcards

Nämä postikortit taas ostin itse Suomesta. Juliste on työmatkalta Brysselistä, kun palaverin jälkeen ehdin vielä kipittää Magritte-museoon tutustumaan yhteen lempitaiteilijoistani.

Ei tämä aivan ensimmäinen kerta ole, kun minulla on oma työhuone, mutta melkein vuosikymmen tässä välissä kuitenkin vierähti avokonttoreissa. Taidan olla tässä asiassa vähemmistössä, mutta pidän avokonttoreista. Sitä tuntee olevansa enemmän tiimi kollegoiden kanssa, ja kahvitauoille ja lounaalle on helppo lähteä porukalla, kun ei tarvitse käydä keräilemässä ihmisiä pitkin käytäviä. Keskittymisvaikeuksiin minulle riittää hoidoksi nettiradio ja kunnon kuulokkeet. Täällä kuitenkin oma työhuone on sidoksissa arvostukseen ja hierarkiaan, ja yksi työkaverini huomautti minulle kerran, että olenko tajunnut, että minua vähän sorsitaan täällä, sillä minullahan pitäisi olla asemassani kolmen ikkunan levyinen työhuone, kun nyt ikkunoita on vain kaksi. Ei, en tosiaan ollut tajunnut, eikä ihan hirveästi senkään jälkeen kiinnostanut.

Helsinki poster at the office

En tajua, miksi Helsinki-julisteessa on clipartia tanssivasta balleriinasta, tai kuka on keksinyt laittaa tekstit Comic Sansilla, mutta parempaakaan ei suurlähetystöstä löytynyt.

Tähän vielä loppuun muistutus, että tätä blogia voi ehdottaa Supersaver Travel Blog Awards -kilpailussa Parhaan ulkomailla asumista käsittelevän blogin kategoriaan vielä ensi tiistaihin asti. Mitä enemmän ehdotuksia, sitä todennäköisemmin finaalissa. Suurkiitos tähän mennessä ehdotuksen matkaan laittaneille!

Lenkkeilyn varjopuolia

Kirjoitin aivan blogin alkuaikoina jutun siitä, millaista häiriköintiä sain osakseni miehiltä Georgiassa. Jutun julkaisun jälkeen häiriköintitapaukset vähenivät huomattavasti, mutta eivät syystä, joka saisi eräät etelävaltioiden miehet parempaan valoon: se olin nimittäin minä, joka muutin tapojani. Säät kylmenivät niin, että vähensin autolla ajoa katto auki, jolloin liikenteessä osakseni saatu häirintä tippui lähestulkoon nollaan. Lenkkeilyn siirsin sisätiloihin kuntomatolle, jossa kukaan anonyymi pickupkuski ei pääsisi viheltelemään minulle. Vältin pyöräilyä autoteiden vieressä, etenkin sen jälkeen, kun joku tavallista tyhjäpäisempi autoilija kakkoskuskinsa avustuksella oli yrittänyt koskettaa minua ohi ajaessaan pyöräillessäni pyöräkaistaa pitkin. Sen sijaan lastasin pyörän autoon ja ajoin autolla trailille, jossa sai pyöräillä rauhassa muiden pyöräilijöiden seassa.

Luxemburgiin muuttaessa häiriköinti unohtui. Joskus välillä joku vislaa kadulla, mutta en kiinnitä siihen sen pahemmin huomiota. Lenkkeillessä saan juosta rauhassa pitkin puistoja ja jopa ihan oma-aloitteisesti nykkäilen kohteliaat bonjourit ventovieraille. Kunnes sitten viime viikolla keksin, että voisin juosta lounastauolla työpaikan lähellä kulkevan bulevardin reunaa, jossa puuistutusten vieressä kulkee lenkkeilijöiden tamppaama hiekkapolku – harvinaisuus täällä päin, sillä yleensä puistot on viimeistä polkua pitkin asfaltoitu.

Siinä sitten juostessani taksi hidasti viereeni, kuski avasi ikkunan ja huikkasi minulle jotain. Hiljensin vauhtia, otin kuulokkeet pois korvista ja pyysin toistamaan; ehkä olin pudottanut jotain, tai ehkä kuski halusi kysyä tietä? Kuski toisti kysymyksensä: – Mademoiselle, ette tarvitsisi taksia?

Öö. Miltä näyttää? Olen lenkillä. Oliko tuo huono iskuyritys vai vittuilua juoksuvauhdistani?

– Mutta mademoiselle, voin viedä teidät minne vain!, kuski vastasi ja hymyili vihjailevasti.

Olin sen verran häkeltänyt, etten osannut vastata mitään. Sen sijaan puistelin päätäni, kohauttelin olkapäitäni, laitoin musiikin takaisin korviini ja jatkoin matkaa. Taksi ajoi vierelläni vielä parisenkymmentä metriä ja kuski huuteli minulle, mutta lopulta mies luovutti ja kaasutti matkaansa.

Lenkin loppupuolella piipahdin hakemassa kahvilasta paninin lounaaksi ja kävelin eväät kourassa kohti toimistoa ja suihkuja, kun viereeni pysähtyi taas taksi, ja epäuskoisena katsoin, kun sama kuski rullasi ikkunaa auki ja alkoi taas huudella minulle. Hetken ajan teki kovasti mieli mennä huutamaan kuskille takaisin, että jättäisi minut rauhaan!, ei oikeasti kiinnosta kenenkään pukupäisen sliipatun taksikuskin jutut, ja eikö sinullakin ole parempaa tekemistä työajallasi kuin häiriköidä lenkkeileviä naisia! – mutta käänsin sitten musiikin kovemmalle ja jatkoin matkaa pitäen katseen tiukasti jalkakäytävässä. Mikä ihme saa kenenkään miehen ajattelemaan, että toistuva häiriköinti olisi jotenkin soveliasta käytöstä? Jos nainen selvästi käytöksellään osoittaa, ettei ole kiinnostunut eikä huomiosta nauti, niin minkälainen kotikasvatus tai mielenhäiriö pitää olla, että silti sitä jatkaa? Ja vielä: toivon kovasti, että tämä taksikuski oli pelkkä yksittäistapaus, jotta voin lenkkeillä Luxemburgissa muuallakin kuin puistoissa. Aika näyttää, sillä pelkästään tämän perusteella en ole valmis hylkäämään löytämääni hiekkapolkua.

Vasta suihkussa tajusin, että olisi pitänyt ottaa muistiin kuskin taksinumero ja tehdä valitus. Seuraavaa kertaa odottessa.

Parhain terveisin

Törmäsin eilen rappukäytävässä puolituttuun naapuriin. Huikkasin normaalit tervehdykset, ja hän vastasi takaisin jotain aivan käsittämätöntä. Anteeksi mitä? käännähdin, ja naapuri vaihtoi ranskasta englanniksi: Happy New Year!

Jaa, no hyvät uudet vuodet vaan! Mutta nythän on jo tammikuun puoliväli?

Samoin kun palasin töihin viime perjantaina, työkaverit yksi toisensa jälkeen pistäytyivät työhuoneeseeni toivottamaan onnea tulevalle vuodelle. En tiedä, miten muut tämän kokevat, mutta koen, että Suomessa uusien vuosien toivottaminen hiipuu hyvin pian vuodenvaihteen jälkeen ja loppuu täysin loppiaisen tienoille. Täällä taas uutta vuotta tunnutaan toivottavan ensimmäisellä kerralla, kun nähdään uuden vuoden puolella, eli pitää muistaa pitää kyseinen toivotus sanavarastossa vielä pari viikkoa.

Jännäksi tämän tekee, kun vertaa uuden vuoden toivotuksia joulutervehdyksiin. Toivotin työkavereille lomalle lähtiessä hyvät joulut, ja useampi vaikutti toivotuksesta vähän yllättyneeltä. Työkaverit eivät paljoa sitä C-sanaa käyttäneet, vaan toivotukset olivat luokkaa Happy holidays ja enjoy your vacation, ja ne pari, jotka lähettivät e-tervehdyksiä työkavereille, olivat ajastaneet ne uuden vuoden päivälle. Kun vielä kaupasta ranskankielistä joulukorttia metsästäessäni tajusin, että niissä kaikissa lukee Noëlin sijaan Meilleurs vœux, eli ”parhain terveisin”, oli pakko kysäistä ranskankääntäjäkaveriltani, mistä on kyse.

Kaverini analyysin mukaan joulu-sanan välttämisessä ja hyvän uuden vuoden toivotuksien suosimisessa on puoliksi kyse tottumuksesta, puoliksi poliittisesta korrektiudesta. Eiväthän kaikki vietä joulua, ja Ranskassa joulu on nimenomaan kristillinen juhla, kun Suomessa joulua voi viettää kirkkoon kuulumatonkin valon juhlana esikristillisen tavan mukaisesti. Vastaava poliittinen korrektius on tuttua Yhdysvalloista, jossa muistetaan mainita hanukka ja kwanzaa jouluperinteiden vaihtoehtoina, mutta olin siitä silti yllättynyt.

Mutta kun kerran sen toivottaminen on vieläkin ajankohtaista: Bonne année kaikille, tai luxemburgilaisittain, e glécklecht neit Joer!

Kuningas Paperi

Kun aloitin työpaikallani, huoneeni nurkassa ehti möllöttää eräs laite pari viikkoa, ennen kuin tajusin mikä se oli.

Fax machine

Luulin tätä ensin vanhaksi rikkimenneeksi tulostimeksi, ennen kuin tutkin vekotinta vähän tarkemmin…

Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on työpaikalla oma faksi. 2010-luvulla, IT-organisaatiossa. Minulla ei ole hajuakaan, mihin muka tarvitsisin kyseistä rakkinetta töihin liittyen, joten kuluneen puolen vuoden aikana olen faksannut kolmesti boardingpasseja Deltalle puuttuneita lentopisteitä kinutessani sekä yhden luottokorttihakemuksen. Faksin lisäksi minulla on myös ensimmäistä kertaa työhuoneessani oma tulostin sen sijaan, että kävisin hakemassa tulostukseni jostain yksikön yhteisestä kopiokonenurkkauksesta. Sen sijaan skanneri on yksikön yhteinen, ja välillä minusta tuntuu, että olen ainoa, joka sitä käyttää, yrityksessäni siirtää tietoa arkistokaapistani sähköiseen muotoon.

Osaksi tämä kertonee jotain työpaikkani organisaatiokulttuurista, mutta uskon, että osaksi kiittäminen on myös yleistä mentaliteettia Luxemburgissa. Kun muutin tänne, aiemmin saman rumban läpikäynyt suomalainen neuvoi, että osta sitten mappi, johon mapitat joka ikisen virallisen paperin, mitä ikinä saat käsiisi, sillä mitä eriskummallisimmat tahot saattavat kysellä niitä vuosienkin kuluttua. Ristiriitainen sanayhdistelmä original paper copy on pop työpaikan HR-osaston lisäksi myös matkapuhelinliittymää hankkiessa, kaupungin virastojen kanssa asioidessa tai vuokrasopimusta solmiessa. Matkapuhelinyhtiöllä onneksi oli töissä tervejärkinen nuori nainen, joka hyväksyi jotain niinkin epävirallista kuin työsopimukseni todistukseksi siitä, että olen töissä, ja katsoi läpi sormiensa sitä, ettei minulla kahden viikon maassaolon jälkeen ollut esittää kolmen kuukauden virallisia ja alkuperäisiä palkkanauhoja.

Kaikissa papereissa on myös hyvä olla official stamp. Taannoin suomalaisen muuttofirman ensimmäinen yritys laskuttaa muuttokustannuksiani kaatui siihen, että he olivat olettaneet firman oman paperipohjan riittävän virallisuuden vahvistukseksi. No ei riittänyt, vaan piti lähettää uudet paperit, tällä kertaa virallisella leimalla varustettuina, ja tietenkin postitse, sillä faksi skannaamisesta puhumattakaan ei ole tarpeeksi aitoa. Työpaikan matkalaskuosaston kanssa asioidessa sen sijaan olen salaa tyytyväinen, että voin printata netistä matkalaskulomakkeen, täyttää sen kuulakärkikynällä, liittää mukaan kuitit ja heittää sisäpostiin – mahdollisuus, josta olen usein Suomessa haaveillut erinäisten maailman kätevimpien ja helppokäyttöisimpien matkalaskujärjestelmien kanssa tapellessa.

Ainoa taho, joka täällä näyttää olevan vähän vähemmän tarkka papereiden kanssa, on sähköyhtiöni. Sain parin viikon asumisen jälkeen kotiin kirjeen, että voisinko täyttää nimeni valmiiksi laadittuun sopimukseen, jonka sai postittaa heille takaisin sen sijaan, että olisi pitänyt käydä paikan päällä näyttäytymässä. Tästä noin kuukausi myöhemmin postilaatikkoon kolahti sähkölasku, josta en löytänyt minkäänlaista eräpäivää tai maksuaikaa. Laitoin laskun ”tärkeiden papereiden pinoon”, jonka päälle tuohon aikaan kertyi monta muuta paperia rivakkaan tahtiin, ja maksoin laskun kaksi kuukautta myöhemmin, kun siihen uudestaan törmäsin. Tuon laskun jälkeen en ole saanut mitään muuta kommunikaatiota: ei muistutuslaskua, ei uutta laskua (vaikka mielestäni laskutuskausi oli vain kolme kuukautta), ei edes mainoksia. Puoli vuotta myöhemmin sähköt toimivat yhä.

Ruokalistalla pyyhkeitä ja verkkoja

Vaikka työpaikan kanttiinissa ruokalistat ovat ranskaksi, intranetissä on myös listojen englanninkieliset käännökset, joihin usein turvaudun. Joskus saan niiden avulla käsityksen päivän ruuasta, mutta usein odotan, että näen ruokalan sisäänkäynnin luona pöydällä olevat esimerkkitarjottimet, joiden perusteella päätös on helpompi tehdä.

Tänään olin listojen perusteella päättänyt, haluavani tonnikalaspagettia eli Spagetti to The Tuna, mutta ihmettelin, mitä spagetin kanssa tarjottavat Tomato and Shallot Wipes voisivat olla. Ruokalassa tämä ei selvinnyt, sillä spagetin kanssa ei tullut mitään ylimääräistä, ja jälkikäteen tutkin lounaslistaa ihmetellen, jäikö minulta kenties jotain saamatta, kunnes huomasin, että keskiviikkona vuorossa olisi ihania kalaverkkoja neitsyträttien kera: Net of Hakes Delight & ”Virgin” Wipes. Ööh…?

Hetken ihmettelyn jälkeen arvoitus ratkesi. Tänään söin alkupalaksi mitä ilmeisemmin uppopaistettuja mustekalarenkaita tartarkastikkeella, jotka olivat englanniksi Roma Style Squids & Tartar Wipes. Ruokalistojen kääntäjä lienee kesän aikana vaihtunut, ja tästä lähtien rätit tarkoittanevat kastikkeita. (Jos joku keksii, mistä ihmeestä tällainen käännös on voitu repäistä, kuulen teorian mieluusti.) Keskiviikkona on siis vuorossa oliiviöljypohjaista sitruunatomaattikastiketta, mutta verkkojen perimmäinen tarkoitus selvinnee vasta esimerkkitarjottimelta.

Rouleaux de sole rôtis à l’huile d’olive “fruitée vert intense”, fagots de légumes croquants et sauce vierge.

”Virgin” Wipes eli sauce vierge. Valitettavasti työpaikkaruokalamme ei aivan tähän annosasetteluun pysty. [kuva: Guillaume Ferrari]