Patikointia myötä- ja vastoinkäymisissä

Eilen sunnuntaina oli tarkoitus mennä patikoimaan Pohjois-Luxemburgiin: reipas 17 kilometria kävelyä iltapäivällä läpi kumpuilevan maaston, jonka jälkeen illallinen pittoreskissa Wiltzin kylässä ja illaksi junalla kotiin. Matkaseuraksi olin pyytänyt tuttua espanjalaispariskuntaa ja romanialaista tyttöä. Tiistaina asiasta sovittaessa kaikki olivat messissä, mutta lähettäessäni mailitse tarkat speksit tapaamisajasta ja -paikasta, espanjalaispariskunta ei vastannut maileihini. Kun näin koko porukkaa perjantaina, romanialainen oli innoissaan, mutta espanjalaiset sanoivat että epäröivät sittenkin lähtöä, koska eivät tiedä jaksavatko herätä aamulla (juna kun olisi lähtenyt jo klo 12:50). Näin ollen ei tullut ihan täysin puun takaa, kun heiltä tuli mailia klo 03 lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, että jättävät reissun väliin. Sen sijaan puun takaa tuli, kun romanialaistyttö lähetti klo 10 sunnuntaiaamuna tekstarin, että hänellä on some work to do ja että please excuse me.

Selvä, kiitti kaverit. Ei huvittanut lähteä yksin tunnin junamatkan päähän, mutta sentään sain itseni junaan ja kahden pysäkin päähän, josta oli reilun kymmenen kilometrin metsäreitti kotiin, joten ei päivä ihan hukkaan mennyt. Mutta olisin silti mieluummin kuullut tekosyyt vähän aiemmin ja kysynyt muuta seuraa mukaan.

Schleed, Luxembourg

Sunnuntain reitin polku kulki Schleedin kaupunginpuiston läpi ja seuraili lopun matkaa Alzette-jokea

En jaksaisi kirjoittaa tällaisesta yksittäistapauksesta, jos se olisi yksittäistapaus, mutta on pikkuhiljaa alkanut tuntumaan, että on pikemminkin poikkeus kuin sääntö, että täällä ihmiset sitoutuvat etukäteen johonkin menoon ja vielä pitäytyvät suunnitelmassa. Kun taannoin järjestimme isomman porukan kesken lautapeli-iltoja, illat olivat kyllä kaikkien mielestä hauskoja, mutta tapa kuihtui kolmannen illan jälkeen. Miksi? Koska siihen kolmanteen iltaan ei tullut ketään! Järjestin itse kaksi ensimmäistä peli-iltaa, mutta kyllästyin vastaanottamaan saman päivän aamuna tai pahimmillaan puolta tuntia ennen tekstareita, joissa luki (seuraa autenttinen esimerkki): Hi Jenni, I won’t be able to join you for the games this afternoon. I hope to see you all next time. Kolmatta iltaa nakitin toisen ihmisen järjestämään, ja yritimmekin sopia porukalla päivän, jonka piti alunperin sopia kaikille. No, yksi kerrallaan kaikille tuli jotain muuta, ja edelliseen päivään mennessä meitä oli neljä henkeä. Ja sitten niistä neljästäkin kaksi sai ruokamyrkytyksen. Eikä sitä seuraavaa kertaa sitten tullut.

Cows of Luxembourg

Ärsytystä lieventää tässä välissä Madame Lehmä, yleinen näky Luxemburgin maaseuduilla, jos sinne patikoimaan asti pääsee

Ehkäpä syy on siinä, että uudet expatit ovat pikemminkin tuttavia kuin kavereita, ystävistä puhumattakaan. Ne, joiden kanssa tapaamisia sovitaan, ovat saattaneet tavata toisensa vain pari kertaa aiemmin, joten ei sitten paljon toisen mahdolliset tunteet kiinnosta, jos sattuukin tulemaan jotain mielenkiintoisempaa päivän ohjelmaan. Toisaalta mututuntumani on, että ohareita tekevät enemmän etelämmästä Eurooppaa kotoisin olevat, kun taas pohjoisempien valtioiden asukit yrittävät pääsääntöisesti pitäytyä suunnitelmissa, joten ehkäpä ero on myös kulttuurissa? En tiedä, oma kokemukseni ei riitä tekemään johtopäätöksiä.

Luxembourg countryside

Siinä missä Pohjois-Luxemburgissa patikoidaan Ardennien vuoristossa, Etelä-Luxemburgissa maisemia hallitsevat kumpuilevat peltomaisemat, joissa olen nähnyt kasvavan niin maissia, kauraa, vehnää kuin ohraa/ruista (joita en osannut erottaa silloin tokallakaan luokalla koulussa, kun ne opeteltiin, mutta leveyspiiristä johtuen veikkaisin ohraa)

No mutta onneksi ovat suomalaiset kaverit, jotka eivät ohareita kovinkaan heppoisesti tee. Niinpä lauantaina pääsin suuntaamaan Annan kanssa etelään, lähelle Ranskan rajaa, jossa patikoimme kauniissa säässä peltojen keskellä. Ranskan rajan lähellä taitaa itseasiassa olla vähän epätarkka ilmaisu, sillä ylitimme reitillämme rajan kahdeksan kertaa, ja vain kerran raja oli mitenkään merkitty. Ensimmäisen kerran ehdimme patikoida jo hyvän aikaa ja ihmetellä, missä vaiheessa se raja tulee vastaan, kun tarkistin sijaintimme kännykällä ja totesin että Ranskassa ollaan, oltu jo varmaan vartin verran, ja raja taisi olla siinä kohtaa kun päällystetty tie muuttui multapaakkuraiseksi traktorinmentäväksi kinttupoluksi.

French border at Mondorf

Se yksi ja ainoa France-kyltti, ja tässä kohtaa emme edes ylittäneet rajaa, kunhan satuimme näkemään

Luxembourg border,  Mondorf-Les-Bains

Osa Luxemburgin katukylteistä on kaksikielisiä ranskaksi ja luxemburgiksi

Maaseudun ja kylien lisäksi näimme metsää ja yhden erittäin hyvin hoidetun kauniin puutarhan, joka sijaitsi kylpylän alueella, jonka lävitse polku kulki. Mondorf-Les-Bainsin kylpylän rakennuksista osa sijaitsee Luxemburgin puolella, osa Ranskan, ja rajana toimii kylpylän puutarhan läpi kulkeva puro, joka risteili polkumme ali moneen otteeseen. Mietimme vain, millaiset rajamuodollisuudet olivat ennen Schengenin sopimusta ja totesimme, etteivät ne voineet silloinkaan kovinkaan kummoiset täällä päin olla, sillä osa puroa ylittävistä kävelysilloista vaikutti huomattavasti sopimusta vanhemmilta. Ja tosiaan, rajapuro halkoi kylpyläalueen lisäksi pikkukaupunkia, josta ei tuota yhtä France/Luxembourg-merkkiparia lukuunottamatta olisi voinut mitenkään päätellä, että kaupunki sijaitsee kahden maan alueella.

Schengen Vineyards

Lähellä Saksan rajaa patikointipolku kulki suoraan viinitarhan läpi kohti Moseljokea

Tähän hyvin sopivasti patikointireittimme päätepiste oli Schengenin pikkukylä Moseljoen varrella, Luxemburgin, Ranskan ja Saksan valtioiden yhtymäkohdassa. Tässä kohdin se kuuluisa sopimus väännettiin Moselia pitkin risteilevällä jokiveneellä. Nykyään kylä lienee aika samannäköinen kuin silloinkin: unelias pikkukylä, jonka aluetta hallitsevat viinitarhat ja viinitilojen opastuskyltit. Päätimme palkita itsemme 21 kilometrin patikoinnista maistelemalla erään niistä, Domaine Henri Ruppertin, tuotantoa, jossa pinot noirista ja gamaysta sekoitettu rose-viini oli kunnolla viilennettynä ihan kelvollista, riesling oli varsin hyvää, ja gewürtzraminer vielä parempaa.

France 2km, Germany 1km

Katukyltit Schengenin tyyliin: 2km Ranskaan, 1km Saksaan

Domaine Henri Ruppert

Henri Ruppertin viinitilalle oli kunnon kiipeäminen rinnettä ylös, mutta maisteluterassin näkymät olivat sen arvoiset, ja viinikin oli erinomaista

Määrittelykysymys

Käynnissä on ranskan tentin suullinen ryhmäosuus. Vastapäätäni istuva opiskelija tuijottaa minua ja vilkaisee sitten opettajaan. Mitä sanaa pitäisi käyttää? C’est difficile, opettaja huokaisee. Vaikea juttu.

jennijimbeamilla

Vierailimme maaliskuun alussa Iiron kanssa Jim Beamin bourbontislaamolla, mutta se ei nyt ole tämän jutun pointti. Kuvia selaillessa huomasin, että pidän näköjään hyvin harvoin hiuksiani auki.

Opettaja ehdottaa, että ehkäpä châtain, kastanjanruskea, tai ehkäpä sittenkin blond. Joku tokaisee, että näiden sekoitus, kunnon sekasikiö. Puhumisvuorossa oleva opiskelija päättää, että olen blondi. Totean, että mielestäni olen kylläkin brunette, ja joku kysyy, pidänkö blondeja tyhminä, kun en itse halua olla sellainen. Vous pensez que les blondes sont stupides?

En ole värjännyt hiuksiani vuosiin. Pitäisköhän, johonkin sellaiseen väriin, jonka olemuksesta minä ja muut eurooppalaiset olemme samaa mieltä.

Je fais de la natation.

Reilu viikko on kulunut ranskan intensiivikesäkurssilla, ja edistystä on näkyvissä. Täysi päivä puheensorinaa ranskaksi saa aivot kääntymään sen verran vastaanottavaiselle tuulelle, että vaikka sanavarasto ei ole vielä kovinkaan laaja eikä kieliopissa ole tapahtunut jättimäisiä harppauksia, huomasin tänään lukevani sanomalehdestä erään eläintarhan eläintenhoitajan haastattelua ilman sen suurempia ongelmia. Muistaakseni tälle tasolle taannoin päästyäni englannin oppiminen muuttui tuskaisesta pänttäämisestä luonnolliseksi jatkumoksi, joten fiilis on korkealla. Jatkan vielä intensiivikurssilla kaksi viikkoa, ja sen jälkeen pitänee hankkia joku ranskankielinen lastenkirja luettavaksi, sillä viikkokurssit alkavat vasta lokakuussa. Hyviä ehdotuksia kirjoista otetaan vastaan.

Now I know why Place de Martyrs is also knowns as Rousegaertchen

Luxemburgiin heinäkuussa palattuani minua odotti yllätys: geometrisista puskista ja jalkakäytävistä koostuva lähipuisto oli puhjennut kukkaan, ja samalla selvisi, miksi puiston nimi on luxemburgiksi Rousegaertchen.

Tänään ensimmäisen ranskantentin jälkeen lähdin pystyvyyden puuskassani testaamaan Bonnevoien uimahallia. Ulkomailla uimahalleissa käynti tuntuu aina jokseenkin jänskättävältä – osaanko toimia oikein? missä kohtaa täällä saa tai pitää hillua alasti? miten kaapit toimivat ja mistä löytyvät suihkut? – mutta täällä kaikki sujui sulavasti, kunnes pääsin altaaseen. Tiedättekö ne uintiratoja jakavat pollariketjut? No niitä ei täällä käytetä. Allas oli 25 metriä pitkä, kahdeksan kaistaa leveä, ja minkäänlaista opastusta kiertosuuntien tai uimareittien suhteen ei ollut, ”nopeat uimarit tänne, hitaat tuonne”-jaottelusta puhumattakaan. Suurin osa sentään ui tai vesijuoksi suunnilleen samaan suuntaan, mutta harva ui täysin suoraan, joten törmäyksiä välttääkseen joutui vilkuilemaan vähän väliä ympärilleen.

Yritin ensin suomalaiseen meninkiin tottuneena uida niinkuin radat olisivat olemassa, aina uimahallin pohjaan merkatun rataviivan oikealla puolella, mutta totesin pian tämän vain hämäävän muita, sillä yleisesti muut olivat ottaneet uimarin levyisen kaistaleen altaasta, jota sahasivat visusti edestakaisin. Lounasruuhka oli jo vähän hellittynyt, mutta silti altaasta ei aluksi riittänyt jokaiselle omaa kaistaletta, ja uin hyvän aikaa ärsyyntyneen tuhinan ja puhkumisen siivittämänä – siis miten luxemburgilaiset voivat olla näin epätehokkaita ja epäjärjestelmällisiä? Onko tämä taas sitä ranskalaisten vaikutusta, eivät kai saksalaiset näin käyttäytyisi? Vai belgejäkö tästä saa syyttää, niiden organisointi- ja järjestelmällisyyskyvyn (eli sen puutteen) nyt haistaa Belgian rautateiden toiminnasta kuka vaan. Ja minähän en usko kansallisiin stereotypioihin ollenkaan, ehei…

Kansallisia stereotypioita luxemburgilaisin silmin, tekijänä Yanko Tsvetkov

Suomalaiseen tyyliin myös täällä oli kielletty shortseissa uiminen sekä ranskaksi että luxemburgiksi. Arvatkaa vaan, oliko noin kolmasosalla miehistä shortsit jalassa.

Asennusmiestä poikineen

They never think you might have to work, do they? työkaveri puuskahti, kun remppayhtiö soitti minulle kolmatta kertaa töihin yrittääkseen vaihtaa aikaa, jolloin asennusmies toisi minulle uuden uunin rikkinäisen tilalle. Kolmatta kertaa totesin, että aika on jo sovittu aikoja sitten, ja siinä myös pysytään, kun kerrankin ihme oli tapahtunut ja olin saanut sovittua samalle kellonlyömälle sekä uuniasentajan että internetasentajan käynnin. Vähän tätä ihmettä heikensi se, että internetasentajan käynnin ajankohta oli ollut täysin neuvottelematon ja heitetty päivälle, jolloin minun piti alunperin olla työmatkalla. Jos ajankohtaa olisi halunnut siirtää, internetin saapumisessa olisi kestänyt yli kuukausi ylimääräistä, joten peruin sitten työmatkan.

Epäilen, että tällä oletuksella, että joku on aina kotona, on jotain tekemistä sen kanssa, että luxemburgilaisista naisista vain noin 35% on kokopäivätöissä. Ylipäänsä naisista vain 45% on osa aktiivista työvoimaa, kun Suomessa vastaava luku on 70%. Mutta niistä asennusmiehistä…

Uuniasennusmies oli käynyt aiemminkin toteamassa, että uuni on rikki, joten olimme jo tuttuja. Hän moikkailee minua luxemburgiksi – Moien! – mutta ilmeisesti kuitenkin puhuu minulle saksaa, ja vain saksaa. Minä puhun takaisin englantia, ja minusta tuntui, että ymmärsimme toisiamme erinomaisesti siitä huolimatta, että en ole eläessäni saksaa opiskellut. Hän asensi uunin ja lieden rivakasti, pyysi pölynimuria osoittaen vanhasta uunista varissutta moskaa ja imuroituaan selitti minulle saksaksi uunin toiminnallisuudet. Nyökkäilin, ja hän naurahti, että hyvinhän sinä näytät saksaa ymmärtävän (tai näin kuvittelin). Vaihdoimme danket ja nyt minulla on uutuuttaankiiltävä liesi.

Internetasentajan kanssa löysimme Moienin jälkeen yhteisen kielen, mikä oli kivaa, koska mikään ei näköjään tule kuntoon ensi yrityksellä. Itse yhteydessä ei ollut ongelmia sen jälkeen, kun mies käväisi kellarissa kääntämässä netin päälle, mutta ihanko oikeasti nettiyhteyden saa vain eteisessä olevasta puhelinpistokkeesta? Kyllä, mies totesi, ja suositteli siinä jatkojohdon hankkimista, kun yhdessä katselimme modeemia, jonka mies oli pingottanut eteisen puhelinpistokkeen ja toisella puolen eteistä olevan sähkötöpselin väliin. Johtojen pituudet riittivät juuri, mutta modeemi killui ilmassa.

Jatkojohtokaan ei täysin ratkaisisi sisustusongelmaa, sillä asunnossani ei harrasteta kynnyksiä, ja kummallakin puolella sähköpistoketta on ovi, joka aukeaa eteiseen päin – johto ei siis mahtuisi menemään kynnyslistoja pitkin, evätkä ovet enää aukeaisi, jos vetäisin johdon niiden editse. Harkitsin jatkojohdon naulaamista kattoon, mutta taidan tyytyä vetämään sen suoraan eteisen poikki ja peittelemään matolla, jota tuskin raaskin ostaa täältä vaan odotan heinäkuuta, jolloin ajattelin muuttaa Suomesta tänne erään kellarin sisällön. Veikkaukset pystyyn: kuinka monta kertaa ehdin sitä ennen kompastua eteisen keskellä kulkeviin johtoihin?

Olet asunut liian kauan Georgiassa kun…

  • …et käytä ajaessasi vilkkua vaan livut hitaasti kaistalta toiselle. Myöskin turvaväli on tuntematon konsepti muuten paitsi liikennevaloihin pysähtyessä, jolloin on hyvä jättää autojen väliin vähintään autonmitallisen verran tilaa.
  • …mielestäsi perunalastut ovat hyvä lisuke arkiruoalle, vaikkapa grillisapuskalle tai hampurilaisille, ja ne vain paranevat, kun niiden päälle pirskottaa etikkaa.
  • …mittaat etäisyyksiä minuuteissa pituusmittojen sijaan. Ei kai kukaan kuitenkaan kulje millään muulla välineellä kuin autolla?
  • …juot kahvisi kermalla ja kermaviilisi on smetanan paksuista. Ruokakermaa ei ole.
  • …kauniina kesäpäivänä lounaalle mennessä istut tietenkin sisällä terassin sijaan. Ulkonahan on kuuma!
  • …ohittaessasi jonkun kaupan käytävällä mutiset ”excuseme”, vaikka väliin jää metri.
  • …avolava-auto eli pickup on mielestäsi kaikille ja kaikkialle sopiva automalli: pukumiehille työmatka-autoksi punaisen kiiltävänä, perheille takapenkillinen versio.
  • …talossasi ei ole eteisessä kenkätelinettä taikka naulakkoa.
  • …moikkaat ihmisiä sanomalla ”How are you” tai ”How you doing”, joihin voi hyvin vastata samalla tervehdyksellä tai toteamalla ”Thanks, I appreciate it”. Sillä ei ole mitään väliä, onko viestissä järkeä, kunhan kumpikin taho hymyilee ja kuulostaa kohteliaalta.
  • …olet tottunut siihen, että koulujen kohdalla nopeusrajoitukset laskevat puoleen, ja koulubussin pysähtyessä koko ympärillä kulkevaan liikenteen tulee myös pysähtyä.
  • …leipominen tarkoittaa veden ja ruokaöljyn lisäämistä valmiiseen kakku-, brownie- tai keksijauhosekoitukseen. Leipätaikina haetaan pakastealtaasta.
  • …pääasiallinen sisäänkäynti kotiisi on ovi autotallista keittiöön tai sen välittömään läheisyyteen.
  • …kaupassa pakkaat ostokset pusseihin tyylillä yksi maitotölki tai kolme muuta tarviketta per pussi.
  • …urheilun aloittaminen voi tarkoittaa kahden kilometrin kävelylenkkejä kerran tai kaksi viikossa.
  • …mielestäsi on täysin normaalia omistaa kaksi asetta: toinen kotiin, toinen auton hansikaslokeroon.
  • …maksat velkasi kaverille takaisin shekillä.

Vaikka myönnän oppineeni neljässä kohdassa tavoille (arvauksia kohdista otetaan vastaan), en tosiaan ole asunut liian kauan Georgiassa. Tuntuu vähän haikealta jättää osavaltio ja maa nyt, kun tänne on ehtinyt asettua, vaikka kyllähän tänne tulee vielä palattua. Lennot Luxemburgiin on varattu nyt huomiselle, ja majoituskin ensimmäiselle parille viikolle on kunnossa. Vielä tarvitsee pakata laukut, ja olen valmis lähtöön.

 

Disclaimer: Kuten kaikkialla muuallakin, myös täällä kansan kirjo on laaja, aina löytyy poikkeuksia, ja tuntuu, että elintapojen terveellisyydessä on vahvaa kahtiajakautumista, jossa terveellisempi leiri panostaa terveyteensä merkittävästi keskimääräistä suomalaista enemmän. Tämän lista ei ole tarkoitettu viiltäväksi analyysiksi Georgian osavaltion kansankuvasta vaan listaksi anekdootteja, jotka pistävät suomalaiseen silmään.

Siivouspalvelu, josta äiti tykkää

Lapsuudenkodissani lauantai oli siivouspäivä. Silloin isä imuroi ja lapset pakotettiin siivoamaan huoneensa ja vessat. En muista, mitä äiti erityisesti teki, mutta varmaan jotain hänkin, sillä mielikuvissani siivousvastuu oli perheessä jaettu tasapuolisesti kaikille. Ehkä siksi täällä ”naisten töiden” korostaminen pistää niin vahvasti silmään.

Paikallisissa kuponkiuutisissa tulee aina välillä kotiin siivouspalvelun mainos, joka erityisesti saa vereni kiehumaan. Mainoksessa pikkutyttö kehuu, kuinka hän niin tykkää siivouspalvelusta, koska se saa hänen äitinsä hyvälle tuulelle. Siivouspalvelun ansiosta äidillä on enemmän aikaa lapselleen, vieraat kehuvat äitiä talon siisteydestä, siivousjälki on taattua kamaa eli saman tasoista kuin äidillä ja isoäitikin on asiakas jo monen vuoden takaa.

Tekee vain mieli kysyä, että missä perheen isä on? Onko mainoksessa yksinhuoltaja vai onko tytöllä kaksi äitiä, kun siivouspalvelu ei vaikuta isän perheaikaan pätkän vertaa? Entä kuinka monelle vieraalle tulee mieleen kehua erityisesti perheen äitiä talon siisteydestä sen sijaan, että kehuisi yleisesti talon asukkaita? Isoisän kuvioista poissaolon voi ymmärtää, eläväthän miehet lyhyempään kuin naiset, mutta tämä ei varmaan ollut tässä haettu mielikuva?

Ymmärrän, että jos toinen perheestä on kotona, kodinhoitovastuu lankeaa yleensä kotonaolevalle osapuolelle, ja mainos heijastelee sitä ympärillä vallitsevaa todellisuutta, että monessa amerikkalaisperheessä äiti on homemaker, kuten täällä tavataan sanoa. Olenhan minäkin tällä hetkellä päävastuussa oman asuntomme siivoamisesta. Mutta sillä hetkellä, kun palaan töihin, arvostaisin, jos oletus ei olisi, että siivousvastuu on yhä minun sukupuoleni heiniä. Kuitenkin 70% amerikkalaisista äideistä, joilla on alaikäisiä lapsia, on töissä, mikä tarkoittaa, että kotiäidit ovat lopultakin vähemmistössä.

Chili

Jos ravintolan ruokalistassa lukee esim. hamburger with chili, sitä odottaa saavansa hampurilaisen, jonka sisällä on pari punaista chilipippuria. Iiro on jo pariin otteeseen tulisen ruoan ystävänä mennyt tähän with chili-lankaan ja saanut hampurilaisen (tai tacon tai salaatin tai minkälie) papujauhelihapadalla, joka muistuttaa jossain määrin suomalaisversiota chili con carnesta.

Täällä eteläisissä osavaltioissa chili on likipitäen kansallisruoka, jota kuten Suomessa hernaria saa myös tölkissä. Lähikaupassa chilitölkkejä on yhtä laaja rivistö kuin kaikkia muita säilykevihanneksia yhteensä, mutta onneksi kaupasta löytyy myös säilykepapuja, sillä todellinen chilin ystävä valmistaa tietenkin chilinsä itse, hartaudella.

Koska minulla ei ole salaista perheessä satoja vuosia kulkenutta chilireseptiä takataskussani, käytin Real Simple -lehden 09/12-numerosta löytynyttä kesäkurpitsaan ja mustapapuun nojautuvaa reseptiä. Samalla osallistun tällä ruoalla ruokahaasteeseen, jossa teemana on kesäkurpitsa, joka on muuten täällä kaupoissa aina maksimissaan 15cm pitkää eli suorastaan minikokoista Suomen jättikesäkurpitsoihin verrattuna.

Black bean and zucchini chili

Kesäkurpitsa-mustapapu-chili
6-8 annosta, 4-8 tuntia aikaa

600g naudan jauhelihaa
800g tomaattimurskaa (itse käytin makuna ”fire roasted”, mutta tavallinenkin kelpaa)
800g säilykemustapapuja
400g kesäkurpitsaa
2 keskikokoista sipulia
2 kynttä valkosipulia
4 rkl tomaattimurskaa
1 rkl chilijauhetta
1 tl oreganoa
suolaa, mustapippuria
ranskankermaa, avocadoa, korianteria

1. Hienonna sipulit. Leikkaa puolitetut kesäkurpitsat noin sentin viipaleiksi. Huuhtele pavut.
2. Lisää rautapataan jauheliha, tomaattimurska, pavut, kesäkurpitsa, sipulit, tomaattimurska, chilijauhe, oregano, 1,5 tl suolaa ja 0,5 tl mustapippuria.
3. Laita pata liedelle ja lämmitä matalalla lämmöllä 4-8 tuntia, kunnes liha ja vihannekset ovat kypsiä. Padan voi myös laittaa uuniin 150 asteeseen.
4. Nauti ranskankerman, pilkotun avocadon ja silputun korianterin kera.

Black bean and zucchini chili in the making

Tältä padan sisältö näyttää ennen hauduttamista

Meillä puolet chilistä meni seuraavana päivänä uunipaprikoiden täytteeksi. Chili-stuffed peppers, siis.

Peuraa mä metsästän

No en metsästä. En ole eläessäni ampunut mitään elävää olentoa kohti. Sen sijaan tykkään syödä riistaa, sillä sen lisäksi, että sen luonnonmukainen ja suht’ kärsimyksetön elämä hivelee sisäistä hippiäni, se maistuu hyvältä. Suomesta hankin riistaa kauppahallista tai isosta lähikaupasta, joten kun syksyllä päätin ruokkia illallisvieraita kamomillalla maustetuilla peuranfileillä, marssin läheiseen isoon kauppaan, jossa on kattava lihatiski.

Sitten marssin Whole Foodsiin.

Sitten harkitsin marssimista johonkin lihatukkuun ja päädyin googlaamaan.

Trail blaze

Asiaan melkein täysin liittymättömiä kuvituskuvia läheisestä Red Top Mountain State Parkista, jossa kävimme syksyllä patikoimassa

Kävi ilmi, että riistan myyminen peurasta karhuun ja villikalkkunasta sorsaan on laitonta Georgiassa ja monessa muussakin osavaltiossa, eikä kalansaalistakaan saa myydä, ellei ole rekisteröity kalastaja. Myös Suomessa kuulema metsästysseurojen riistanmyynti on tehty vaikeaksi, mutta Suomessa syynä on terveysviranomaiset. Georgiassa tällä ei ole mitään tekemistä terveyden kanssa, sillä riistaa saa kyllä luovuttaa ilmaiseksi muille. Myös riistan vaihtaminen johonkin toiseen hyödykkeeseen on sallittua, mutta tätä varten vaihtokaupan osapuolten pitää olla jomman kumman osapuolen kotona.

Ja tätä jopa oikeasti valvotaan. Viime syksynä Washingtonin osavaltiossa saatiin kahden vuoden intensiivisen peiteoperaation jälkeen kiinni oikea riistakauppajengi. Overall, as many as five dozen people may end up being charged with several hundred criminal counts, according to WDFW deputy chief Mike Cenci. Huumekauppa ei ole mitään tähän verrattuna – tyypit olivat myyneet peuraa, hirveä ja sampea!

Lake Allatoona

Allatoona-järven rannalla sijaitseva Red Top Mountainin luonnonpuisto on saanut nimensä maan punaisesta väristä, joka johtuu sen korkeista rautapitoisuuksista. 1800-luvulla auleella toimi rautakaivos ja kauempana nykyisen padon paikalla oli ruukki.

En ole varma, mikä perimmäinen syy tälle laille on, mutta olen saanut käsityksen, että se johtuisi siitä, ettei kenenkään haluta rahallisesti hyötyvän osavaltion luonnonvaroista. Syynä on myös se, että ajatellaan, että jos metsästyksellä voisi rahastaa, villieläimet metsästettäisiin kohta loppuun. Kaatolupia jaetaan vain luonnonpuistoihin, ja omalla maalla saa metsästää niin paljon kuin sielu sietää. Syksyllä luonnonpuistojen nettisivuilla näkyi metsästysviikonloppu-ilmoituksia, jolloin puisto on suljettu muilta paitsi arvonnassa luvan voittaneilta metsästäjiltä.

Hiking at Red Top

Red Top Mountainilla oli ollut edellisenä viikonloppuna metsäpuolimaratoni

Koska peurasta ei saa hyötyä rahallisesti mutta metsästys on osan porukasta mielestä hauskin harrastus ikinä, Georgiassa toimii useampi hyväntekeväisyysjärjestö, joka ottaa vastaan peuranruhoja ja ruokkii niillä vähävaraisia. Tunnetuin järjestö on Georgia Hunters for the Hungry, joka toissa vuonna keräsi 12 tonnia peuranlihaa köyhille jaettavaksi. Täällä pitää siis peuraa saadakseen olla joko hyvää pataa metsästäjien kanssa tai köyhä, eikä jälkimmäisillekään riitä tarpeeksi, sillä lehtijuttujen perusteella hyväntekeväisyysjärjestöjen saamat lahjoitukset ovat vähentyneet, kun samanaikaisesti kannat ovat heikentyneet ja taloustilanteen takia metsästäjillä ei ole enää varaa maksaa prosessointikustannuksia.

Jenni at Red Top Mountain

Patikoimme lokakuun puolivälissä näissä varusteissa. Syksy oli oikeastaan aika jees.

Googlaamalla selvisi, että kolmas tapa saada käsiinsä peuranlihaa on soitella ympäriinsä riistalihanleikkaamoihin, joissa on aina välillä ylijäämäpeuraa, kun metsästäjät eivät ole tulleet noutamaan saaliitaan. Siis häh, miksi eivät noutaisi? Nettifoorumeiden mukaan siksi, että osa metsästäjistä ei pidä peuran mausta. Selvä.

Harkitsin hetken soittamista netistä löytämiini epämääräisiin numeroihin, mutta menin sitten helpomman kautta ja hain kaupasta nautaa.

Asiakaspalvelun sietämätön positiivisuus

Asuntomme on kaapeliverkossa kiinni, mikä täällä tarkoittaa sitä, että perus-TV-kanavatkin maksavat peruskaapelipaketin verran, ellei hanki kotiinsa jonkinlaista antenniviritystä. Me tilasimme ensimmäiset neljä kuukautta kaapeliyhtiöltä pelkkää internettiä ja jätimme TV-kanavat väliin; Netflixistäkin löytyi aivan tarpeeksi katsottavaa. Pari viikkoa sitten kävi ilmi, että internetin tarjoushinta oli päättymässä ja nousemassa, joten tulisi yhtä kalliiksi ottaa paketti, johon kuuluisi nopeampi internetyhteys, peruskanavapaketti sekä kaapeliyhtiön oma Netflix-tyyppinen On Demand -palvelu.

Viime viikon keskiviikkona vanhempi teknikkomies koputti ovelle, jonkin verran myöhässä sovitusta aikaikkunasta, totesi It’s been one of those days! ja kiitti minua, että asumme maan tasalla emmekä kuudennessa kerroksessa hissittömässä talossa kuten kaikki aiemmat päivän kotikäynnit. Siinä piuhoja pyöritellessään teknikko kysäisi minulta, You’re from the other side of the pond, aren’t you? Aivan oikein, olen Euroopasta. You’re from Scotland, right? Ömmm, no en kyllä ihan… Kun kerroin, että Suomesta, teknikko vastasi, että on itsekin käynyt Suomessa vuonna 1972. Totesimme yhdessä, että on saattanut maa vähän muuttua 40 vuodessa.

Käynnin loppuvaiheessa teknikko näytti minulle, miten kaukosäädintä käytetään. On Demand -valikon kohdalla palvelu heitti virheilmoituksen, ja teknikko totesi, Oh my bad, you don’t have On Demand included. That’s why it’s not working. Aijaa? Ja tästä sitten alkoikin kunnon selvittelyrumba, joka ei vielä ole päättynyt.

My name is Natividad and you have reached Xfinity TV email support. I will do my best to assist you with your concern. […] I understand that you would like to have this issue discussed via email correspondence. At Comcast, we are focused on providing our customers with the most secure customer support experience. [… kaksi kappaletta tekstiä …] We are unable to handle billing related inquiries via email.

Teknikon käynnin jälkeen sain automaattipuhelun, jossa kysyttiin palvelukokemukseni laatua, ja valitin, että tilaamani palvelu ei toimi. Tämän jälkeen kolme eri asiakaspalvelijaa soitti minulle aiheesta. Kaksi ensimmäistä totesi, ettei minulla kai kyseistä palvelua pitänyt kuuluakaan tai eivät he ainakaan mistään tiedä, ja kolmas yritti myydä minulle puhelinliittymää. Laitoin sähköpostia yhtiölle asiasta ja sain oikein mukavan seitsemän kappaleen pituisen vastauksen, jonka olennaisin osio oli, etteivät he hoida tällaisia asioita sähköpostitse. Inhoan puhelimitse valittamista kenellekään, mutta onneksi kaapeliyhtiö tarjosi myös chattiasiakaspalvelua.

Jewel: Oh my! Jenni, I can’t imagine myself having those issues especially that cable TV is part of my daily routine. I certainly understand how you really feel about this, I apologize for the inconvenience this error 7 may have caused you. Rest assured that I will do my best and all by means to fixed this issue and get this resolved.

Billing-asiakaspalvelija totesi, että minulla on kyllä On Demand, mutta hän ei voi auttaa, voinko siirtää TV-osastolle? No voit. Asiakaspalvelija siirsi minut eteenpäin puhelinosastolle. Vähän aikaa chattailtuani kävi ilmi, että jannu oli väärä, ja sain taas siirron, tällä kertaa oikeasti TV-osastolle. Kävin asiakaspalvelijan kanssa läpi tunnin ajan erilaisia troubleshooting-askelia ja lopulta sain lupauksen, että palvelu tulee toimimaan noin tunnin tai kahden kuluessa, hyvää päivänjatkoa vaan.

Jewel: While waiting, let me share with you one of our free services– My Account (formerly known as Comcast CustomerCentral). You will not only be able to view and pay your bill online but you can also check Service Health Status for outages in all lines of services.

No arvatkaa vaan toimiko. Seuraavana päivänä uusi yritys. Asiakaspalvelija halusi lähettää luokseni teknikon käymään, mutta ei suostunut lupaamaan, että käynti olisi ilmainen, sillä teknikon käyntimaksu poistettaisiin vain, jos teknikko löytäisi kaapeliyhtiöstä riippuvan vian. Vänkäsin puoli tuntia aiheesta, uhkasin peruuttaa koko kanavapaketin ja vetosin amerikkalaisten kovasti arvostamaan integrityyn ja valitin, että koko palvelu oli dishonest. Lopulta asiakaspalvelija tajusi, mistä kiikastaa: minulle oli myyty kanavapaketti, joka oli niin alkeellinen, että ei ollut teknisesti mahdollista tarjota minulle sen kanssa On Demand -palvelua. Tämä siitä huolimatta, että On Demand -palvelu oli myyty minulle erikseen. TV-asiakaspalvelu siirsi minut taas laskutusasiakaspalvelijalle, jolle sain uudestaan selittää ongelman alusta asti.

Kathleen: How are you doing today, Jenni?
Jenni: I could be doing better if I didn’t have to sort out this problem, thanks
Kathleen: I am so sorry for that, Jenni.
Kathleen: That is alright. I will be very glad to help you with your concern to make you feel better.

Nyt sitten parhaillaan selvittelen tätä sotkua. Iiron paikallinen työtoveri sanoi kerran, että täällä kun tarpeeksi valittaa, yleensä saa tahtonsa läpi. Toivottavasti näin, sillä en kestä enää yhtään uutta tekopirteää asiakaspalvelukontaktia.

Hyvää Thanksgivingiä kaikille!

Thanksgiving eli kiitospäivä on paikallisia suurimpia juhlapyhiä ja ainoa pyhä, jolloin isolla osalla kansasta on kaksi peräkkäistä arkipyhää; jouluna vapaata on yleisesti vain joulupäivänä, ja juhlapyhiä ei ole edes yleisesti säädetty, vaan ne vaihtelevat työnantajasta riippuen. Kiitospäivä juontaa juurensa 1600-luvulle, jolloin nykyiseen Massachusettsiin saapui satakunta syvästi uskonnollista siirtolaista. Ruoka loppui, puolet porukasta kuoli, mutta paikalliset intiaanit auttoivat loppuja selviämään talven yli. Seuraavan sadon tultua vietettiin kiitospäivää yhdessä intiaanien kanssa. Myöhempinä vuosina jatkettiin kiittämistä, mutta nyt siirryttiin kiittämään jumalaa eikä intiaaniheimoa, joka puoli vuosikymmentä myöhemmin tuhottiin tappamalla puolet ja myymällä toinen puoli heimolaisista orjuuteen.

Thanksgivingin olennaisin osuus on syödä itsensä ähkytäyteen, ja niin mekin tulemme tekemään huomenna itse juhlapäivänä tuttavaperheen luona. Viime lauantaina taas heräsin vähän tavallista aikaisemmin puuhastelemaan, jotta heikompiosaisemmatkin saisivat mahan täyteen.

Food Drive

”Leipää” eli ”lisää vain vesi”-leipä- ja muffinssitaikinapusseja

Meidän lähellämme järjestettiin ruokakeräyksen eli food driven organisointitapahtuma, jonne toivottiin vapaaehtoisia lajittelemaan ja järjestelemään ruokaa. Paikallisissa kaupoissa oli jo viikkoja ollut jättimäisiä pahvilaatikoita, joiden tarkoitus oli, että ostoksilla ihmiset voisivat ostaa pari ylimääräistä säilykepurkkia ja tiputtaa ne kassojen jälkeen hyväntekeväisyyslaatikoihin, joista ruoka lähetettäisiin thanksgivingiksi Atlantan alueen 2800:lle yösuojissa asuvalle kodittomalle lapselle. Näitä laatikoita sitten tuotiin rekoilla food drive -tapahtumaan, jossa purimme laatikoita erilaisiin kasoihin: ”Breads” ”Corn” ”Sweet Potatoes” ”Other Vegetables” ”Ketchup” ”Noodles” ”Snacks”… Thanksgiving-hengessä ihmiset olivat lahjoittaneet paljon vihreitä säilykepapuja, karpalohilloa ja kalkkunakastiketta, mutta laatikoista löytyi lopulta mitä tahansa vauvanruoasta sipseihin (kyllä, sipsejä leipäjonoon).

Kun ruoka oli saatu lajiteltua, siirryttiin keräilyvaiheeseen. Saimme pienryhmissä kontollemme aina yhden kodittomien asuntolan, jolle keräsimme ostoslistan mukaisesti ruokaa. Sipsien lisäksi ihmiset olivat lahjoittaneet lapsille kaikenlaista muutakin alennuksessa ollutta halpaa ja epäterveellistä ”ruokaa”. Kun ostoslistassa luki sitten ”kolme aamiaistarviketta”, poimin sokerilla päällystettyjen kaakaohöttömurojen joukosta täysjyvämurot ja puurohiutaleet. Kun yleisesti on tiedossa, että tässä maassa köyhillä on valtavasti terveysongelmia huonolaatuisen ruoan takia, pitääkö sitä heille varta vasten ostaa?

Food Drive

Paikalle oli saapunut lähes sata kaikenikäistä ja -näköistä vapaaehtoista

Loppuvaiheessa aherrusta eräs toinen vapaaehtoinen kysyi minulta, Do you have this in Finland? Jaa mitä, ruokakeräyksiä kodittomille? Mietin, miten muotoilla ajatus sosiaaliturvasta, joka yrittää kaikin mahdollisin tavoin estää kansalaisten ja erityisesti lasten päätymisen kadulle sekä siitä, että ihmisistä pidetään huolta ensisijaisesti verotuottojen eikä hyväntekeväisyyden avulla, ja pohdin, onko Atlantassa enemmän kodittomia lapsia kuin Suomessa kodittomia ylipäätään ja kehtaisiko tätä sanoa tuntemattomalle… mutta onneksi mies selvensi: I mean, do you have Thanksgiving? Jaa, ei meillä, mutta hyvää kiitospäivää silti kaikille!