Mitä lopulta jäin kaipaamaan

Viimeinen viikko on kulunut lumisessa kotimaassa, ja olen jäänyt pohtimaan, mitä lopulta viimesyksyn aikana kaipasin täältä. Ennen lähtöä koostin aiheesta listan. Tässä pohdintaa sen perusteella:

Kesäöitä ei tullut lopulta kaivattua, koska vaikka Atlantan yöt olivat pimeitä, ne olivat lämpimiä, ja uima-allas ja grillialue olivat valaistuja. Lisäksi loppusyksystä on ollut aika mukavaa, että päivisin aurinko paistaa pään päällä eikä horisontissa.

Merta, saaristoa ja purjehtimista tuli hieman ikävöityä jossain vaiheessa, erityisesti sitä purjehtimista saaristossa, jossa saa mennä eteenpäin niin pitkään kuin sielu sietää. Toisaalta lämpimät kesäpäivät – jotka jatkuivat vielä lokakuulle – Allatoona-järvellä olivat myös rentoja ja järvi oli juuri optimaalinen uimiseen.

Käveltäviä katuja olen kaivannut ihan älyttömästi. Siis sellaisia katuja, joiden varrella voi kävellessään ikkunashoppailla, tai aluetta, josta voi todeta, että ”mennään sinne ja katsotaan, jos löytyisi joku kiva kahvila/ravintola”. Täällä pitää käytännössä aina etukäteen tietää, mihin kahvilaan tai ravintolaan on menossa, jotta osaa ajaa oikealle parkkipaikalle, ja katukahviloita, joissa voi terassilta tarkkailla ihmisvilinää, ei juuri löydy. Samaten julkista liikennettä on ollut ikävä tasaisin väliajoin, esim. silloin, kun en ole muistanut tehdä ranskanläksyjä. Bussissa läksyjä voisi tehdä, autonratissa ei. Myös se ottaa päähän, että aina pitää pippaloihin mennessä olla kuski mukana, koska vaihtoehtoisia liikkumismuotoja ei ole.

Talvea ei ollut ikävä kuin silloin, kun joululaulut soivat kaupoissa ja yritti päästä joulutunnelmaan. Suomeen sitten kun saapui niin joulu iski ryminällä päälle ja olen viimeisen viikon hymyillyt vähän vajaan oloisesti aina lunta nähdessäni – ja sitähän täällä riittää. Nyt on tullut myös tunne, että mökille olisi kiva päästä, mutta se taitaa jäädä toteutumatta.

Sitä kun sen pitkän lumipyryn ja loskan jälkeen tulee vihdoin kesä ja voi mennä piknikille ei varsinaisesti kaipaa, mutta sen huomasi, ettei hyviä säitä osannut arvostaa enää niin paljon, kun aina oli hyvä sää.

Kavereita on ollut ikävä tasaisin väliajoin ja erityisesti silloin, kun tietää heidän tekevän yhdessä jotain kivaa. Toisaalta kaveriporukkamme toinen ulkosuomalainen puki tämän loistavasti sanoiksi: ”Lohduttaudun sillä tiedolla, että kaikki ystäväni eivät ole myöskään Suomessa ja monet niistä jotka ovat, ovat liian kiireisiä uusien vauvojensa kanssa (eläin-tai ihmis) niin, ettei niistä muutenkaan olisi mitään iloa.”

Vanhempieni kissoja ei erityisesti ollut ikävä – mutta viimeisen viikon aikana olen rapsutellut niitä senkin edestä.

Kunnollista lakua saa Atlantastakin, sekä Pandaa että paikallista, eikä karkkejakaan oikeastaan ollut ikävä, koska kaikki suomalaisvieraamme toivat niitä tuliaisiksi. Lopulta meillä on ollut kaapeissa enemmän karkkia kuin koskaan Suomessa.

Näiden lisäksi minulla on ollut ikävä suomalaista ruokakauppaa ja sen laajaa perusraaka-ainevalikoimaa. Puoli- ja täysvalmisteiden sijaan keskitytään tarjoamaan kaikenlaista ryyniä, maustetta ja vihannesta. Jos asuisin Whole Foodsin vieressä, en välttämättä kaipaisi tätä niin paljon, mutta meidän lähiruokakauppojamme ei ole siunattu valikoimalla.

Käsityöharrastajana minulla on ollut ikävä suomalaisia lankakauppoja. Atlantalaiset lankakaupat ovat täynnä ihmeellisiä polyesterilankoja ja ne paikat, joissa myydään oikeasti kivoja lankoja, ovat törkykalliita suomalaisiin vastaaviin verrattuna. Muissa käsitöissä korttiaskartelusta vaatteiden ompeluun amerikassa onkin sitten aika kissanpäivät…

Ja sitten on ollut ikävä ihmisiä. Ei pelkästään kavereita, vaan suomalaisia yleisesti, erityisesti asiakaspalvelutilanteessa. Sitä, ettei aina tarvitse vastata kysellä kuulumisia, ettei ravintolassa koko ajan tulla kyselemään onko kaikki hyvin, että asiat voi hoitaa selkeästi ja tehokkaasti ilman ylimääräistä small-talkia tai – mikä pahinta! – vitsin vääntöä. Että voin käydä läpi kokonaisen asiakaspalvelutilanteen ilman, että pitää hymyillä suu vääränä, ja silti tulee kummallekin osapuolelle olo, että tässä oltiin kohteliaita.

Mutta nyt joulun viettoon. Happy Holidays kaikille blogin lukijoille!

Kaksi ihanuutta

Macy's Red Carpet

Syyskuun loppupuolella meille saapui lähetys, joka tuotiin sisään oikein punaisella matolla… ja kerrankin lähettimiehillä oli mukana kenkäsuojat!

Mom on our New Sofa

Kaksi ihanuutta: sohva ja äiti!

Etsintä oli pitkä mutta vihdoin meillä on Maailman Paras Sohva. Tuolloin vierailulla ollut äitinikin antoi sille siunauksensa testi-istunnan jälkeen.

Pakunvuokraus

Koska huonekaluliikkeen tavarantoimitus oli hervottoman hintainen, päätimme vuokrata pakun ja käydä hakemassa itse huonekalumme keskusvarastosta 40 mailin päästä. Suomalaiseen tyyliin mietimme ensin jotain Paku Ovelle -tyyppisiä palveluita, pickupin vuokraamista Home Depotista, ja olisiko jollakulla lainata peräkärryä… kunnes tajusimme, että autovuokraamosta saa vuokrattua cargo vanin hintaan $60/päivä, vakuutuksineen ja veroineen kaikkineen.

Iiro & cargo van

Parkkeerasimme invapaikalle vain tavaroiden purkamisen ajaksi!

Hieman huoletti etukäteen, onko cargo van tarpeeksi pitkä sängyllemme ja mahtuuko siihen myös lipasto, mutta huoli oli aika turha. Sängyn, lipaston ja kokovartalopeilin lisäksi autoon mahtui ei-rullalla-oleva 195cm leveä patja sekä sentään-rullalla-oleva petari, parvekekalusteet (kaksi nojatuolia, yksi kahden istuttava sohva, pöytä) ja autotalliin kaksi isoa hyllyä. Kaikki samanaikaisesti, ja vielä jäi vähän tilaa.

The Bed

Makuuhuoneen suunnittelua

Maanantaina oli juhlan paikka, kun pitkällisen suunnittelun, pohdinnan ja arvonnan jälkeen marssimme huonekaluliikkeeseen ja tilasimme makuuhuoneeseen sängyn ja lipaston.

Juhlatarjoilut: puoli pulloa Avery IPAa ja pari palaa Fazerin sinistä

Kalusteet käymme hakemassa liikkeen jakelukeskuksesta lauantaina, sillä sinne on sen verran pitkä matka, että matka-aika venyisi liikaa arkipäivänä matkustaessa. Atlantassa on ruuhka arkisin lähes koko ajan.

Täydellisen sohvan metsästys

Löysimme toissaviikonloppuna eräästä huonekaluoutletista Woodstockista täydellisen sohvan.

Kuva: Rana Furniture

Sävy oli maltillinen, kangas kivan tuntuinen, sohva hyvä istua, divaanissa kulmasohvamaisesti selkäpalat sivulla, koko juuri täydellinen olohuoneen makuuhuoneen puoleista seinää vasten ja hintakin oli sopiva. Täydellinen siis kaikilla muilla tavoin, paitsi että divaani oli sohvan oikealla puolella. Me tarvitsemme divaanin vasemmalle puolelle.

En luovuttanut vaan laitoin kyselyä valmistajalle, onko sohvaa tehty toisin päin ja mistä sitä saisi. Ei ole tehty toisin päin, vaan valmistaja suositteli muita vaihtoehtoja, jotka kaikki olivat vääränlaisia: päällinen kiiltävää tummaa nahkaa tai rumaa kangasta, sohva todella möhkälemäinen (kuten monet sohvista täällä ovat) tai selkänoja koostui pienistä erillisistä tyynyistä, joiden löhöilymukavuuteen ja paikallaan pysymiseen emme usko.

Kiersimme monta muuta huonekaluliikettä ilman mitään hyviä löytöjä, kunnes eilen Rooms To Gossa spottasin sohvan, josta saisi yhdistelemällä tarvitsevamme muotoisen, ja joka oli todella hyvä istua.

Metropolis Hydra Rooms To Gosta

…haluammallamme konfiguraatiolla alkaen $1399 + shipping + tax. Ja me kun olimme toivoneet alle tonnin sohvaa.

Sohvanmetsästys siis jatkukoon.