Boulder, Colorado: vuoria, luontoa, kävelykeskustaa ja hippejä

Vuoria, lunta, yhtä kova auringonpaiste kuin Etelä-Espanjassa, ja +13 astetta lämmintä keskellä helmikuuta. Tämä on Colorado. Ajattelin nyt kertoa vähän enemmän Boulderin kaupungista, jonne Iiro muutti viime jouluna, ja jossa olen vieraillut tähän mennessä kolmesti – ja tykännyt ihan mielettömästi.


View Larger Map

Koska eräskin kaverini kysyi minulta kertoessani Iiron muutosta, että onko Colorado kaupunki vai osavaltio, niin tiedostan, ettei alueen maantiedon tuntemus ole suomalaisille itsestäänselvyys. Yllä kartta, josta sitä voi vähän kerrata. Colorado on siis aikalailla keskellä Yhdysvaltoja, yhtä kaukana kummastakin merestä, virallisesti osa Länttä muttei kuitenkaan mitään Kaliforniaa, ja sopivasti preerian ja Kalliovuorten taitekohdassa. Boulder taas on sadantuhannen asukkaan kaupunki keskellä Coloradoa, vähän pääkaupunki Denveristä pohjoiseen.

Näkymä Boulderin kaupunkiin vuorilta katsottuna

Boulderista puuttuvat monelle amerikkalaiskaupungille luonteenomaiset pilvenpiirtäjät. Syy tähän on, että jo vuonna 1972 säädettiin laki, joka rajasi rakennukset korkeintaan nelikerroksisiksi. Kaupunginisät halusivat tällä suojella kaikkien kaupunkilaisten oikeutta hyviin maisemiin: jokaiselle kuuluu mahdollisuus nähdä Kalliovuoret olohuoneen ikkunastaan. Meillä tosin olohuone on toiseen suuntaan, koska mountain view olisi kohottanut vuokraa parilla satasella kuussa.

Boulder Creek soljuu kaupungin keskustan läpi

Boulder on aktiiviliikkujan paratiisi: kaupungin läpi risteilee pitkin poikin traileja, joita pitkin ihmiset lenkkeilevät ja pyöräilevät. Traileja pitkin pääsee vilauksessa myös vuorille, jos maastopyöräily sattuu kiinnostamaan, ja pyöräilyharrastajaenoni kommentti Boulderiin muutosta olikin, että se on kuulema pyöräilijöiden mekka. Tunnettu asukastyyppi Boulderissa on weekend warrior, jonka vapaa-ajan täyttää urheilu ja viikonloppuisin on hyvä vetäistä pari triathlonia. Lenkkeilijöiden paljous traileilla tuo itsellekin treenimotivaatiota, vaikka vähän tulee paineita, kun muut viistävät ohitse kiiltävissä spandex-asuissaan.

Traileista tunnetun on Boulder Creek Trail, joka halkoo kaupungin itälänsisuunnassa

1960-luvulla Boulderissa oli hippiliike voimissaan, ja hippimentaliteetti näkyy yhä katukuvassa. Boulderin keskustassa sijaitsee Pearl Street Mall, joka ei ole amerikkalaistyylinen ostoskeskus vaan eurooppalaistyylinen kauppojen ja kahviloiden reunustama kävelykatu, ja sieltä löytyy useita kauppoja, joita paremmin kuvaavan termin puutteessa kutsuisin hippikaupoiksi. Tiedättehän, Tibet-tuotteita, intialaisia kankaita, afrikkalaisia puuveistoksia, suitsukkeita, hampusta tehtyjä vaatteita, ja myyjillä on rastat tai vähintään pitkät hiukset. Nämä kaupungin kalleimmalla kauppapaikalla, joten niillä on pakko olla laaja asiakaskunta. Lisäksi keskustassa on useita kahvinpaahtimoita, eli Starbucks-imperiumiin ei täällä tarvitse tyytyä. Ja pyöräliikkeitä. Kaikkialla on pyöräliikkeitä ja pyöräkorjaamoita, ja pyöräkaistat eivät ole pelkkiä koristeita.

Kahvinpaahtamo, hippikauppa ja enemmän pyöriä kuin autoja.

Pearl Street Mall on viitisen korttelia pitkä kävelykatuosuus keskustassa

Tähän mennessä Boulder ei varmasti monelle eurooppalaiselle ole kuulostanut kovinkaan ihmeelliseltä, mutta amerikkalaiseen suburbiaan tottuneelle se on paikkana aika mieletön. Jotenkin niin… eurooppalainen. Ja silti Yhdysvaltojen paras puoli eli upea luonto on käytännössä osa kaupunkia. Toinen enemmän yhdysvaltalainen piirre Boulderissa on sen olutkulttuuri: kaupungissa sijaitsee kolmisenkymmentä pienpanimoa, joilla kaikilla on omat maisteluhuoneensa eli baarinsa ja jotka järjestävät panimokierroksia. Colorado tuottaa Yhdysvaltojen osavaltioista eniten olutta pelkästään litroissa mitattuna kiitos jättiläismäisen Coorsin, mutta on se pienpanimoiden määrässäkin mitattuna top-5:ssä melkein millä vain mittarilla mitattuna, ja Boulder on nimenomaan pienpanimoskenessä vahvoilla. Oluiden lisäksi alueella on kasvava viskikulttuuri ja Kalliovuorten rinteillä tuotetaan myös viiniä (ihan hyvää sellaista), ja kaikki varmaan ovat kuulleet Coloradon kannabislaeista. Tuntuu, että ördäyksen ja kaiken maailman lieveilmiöiden sijaan täällä korostuu kuitenkin hifistely: oluttuoppia tilatessa saatetaan pyytää maistiaisia ennen lopullisen päätöksen tekemistä, viskejä ja viinejä siemaillaan pikkusormet pystyssä, ja mediassa käydään asiantuntevaa keskustelua eri kannabislajikkeiden eroista ja siitä, mihin käyttötarkoitukseen mikäkin sopii.

Yksi Boulderia vahvasti muokkaava asia on sen yliopistomaailma. Ensimmäiset asukkaat muuttivat Boulderiin vuonna 1858, kaupunki perustettiin vuonna 1871 ja jo kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 1877, kaupunkiin perustettiin University of Colorado. Historiansa aikana yliopistossa on pyörinyt yksitoista sittemin Nobelin voittanutta opiskelijaa tai tutkijaa, kahdeksantoista yliopiston kasvattia on päätynyt urallaan astronauteiksi, ja alumneista kaksi päätyi Yhdysvaltain Korkeimman oikeuden tuomareiksi. Times Higher Educationin listalla University of Colorado on maailman 97. paras yliopisto, kun Helsingin yliopisto on listalla sadas. Nykyään yliopistokampus sijaitsee kävelymatkan päässä Boulderin keskustassa, ja sen 30 000 opiskelijaa pyörivät Boulderin kulttuuriskenessä ja yöelämässä.

Jos Coloradoon eksyy, niin Boulder on ehdottomasti poikkeamisen arvoinen. Vähän Denveristä pohjoiseen, noin tunnin matkan päässä lentokentältä, ja sopivasti matkalla Kalliovuorille.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagrammista nimimerkillä @muorra.

Laskettelua Kalliovuorilla

Laskettelukeskuksen helpoin mäki on tässä

Coloradon Kalliovuorilla on monia kuuluisia hiihtokeskuksia: Hollywood-kerman ja julkimotähtien Aspen, Yhdysvaltojen suurin ja mahtavin Vail, afterskistään tunnettu Breckenridge, snoukkaajien Snowmass ja takavuosina huumekartellilla kunnostautunut Telluride, joka imagonsa takia vetää nykyään puoleensa etenkin toimintaelokuvatähtiä. Vaikka näihin suurimpaan osaan on parin tunnin ajomatka, meillä oli laskettelutauko venynyt sen verran pitkäksi, että päätimme aloittaa vähän kevyemmin Boulderin lähikeskuksesta Eldorasta, 45 minuutin ajomatkan päästä.

Bloggaaja poseerausasennossa vuorten edessä, kun ensin on koottu maasta hissin jälkeen tippuneet hanskat ja sauvat

Boulderiin oli luvattu päiväksi aurinkoa ja +18. Kolmenkymmenen kilometrin päässä vuorilla oli aurinkoa ja +2. Loistavasta laskettelusäästä saimme kiittää jyrkkää nousua, sillä vaikka Boulderkin on yli puolentoista kilometrin korkeudessa ylängollä, Eldora on noin kolmessa kilometrissä. Jos siis lähtee Kalliovuorille laskettelemaan, ei suomalaisena ehkä ihan ensimmäiseksi kannata rynnätä rinteeseen, sillä näissä korkeuksissa piilee jo vuoristotaudin vaara. Minä olin lenkkeillyt jo reilun viikon Boulderin poluilla ja Iirohan asuu kaupungissa, joten akklimatisaatio oli suoritettu.

Toiseen suuntaan olisi ollut hienommat maisemat, mutta pelkäsin sen verran kännykän, hanskan, sauvan tai itseni tiputtamista hissistä, etten uskaltanut turhia venkoilla.

On vaikea verrata Eldoraa mihinkään kotimaiseen laskettelukeskukseen, koska speksit ovat niin erilaiset. Toisaalta hissejä oli avoinna alle kymmenen, sellaista Vihdin tai Messilän luokkaa. Toisaalta pisin rinne on melkein viisi kilometriä ja korkeuseroa korkeimman ja matalimman kohdan välillä on melkein 500 metriä; Levillä vastaavat luvut ovat 2,5 kilometriä ja 325 metriä. Eldorasta löytyi onneksi kaiken tasoisia rinteitä, aina aloittelijoille sopivasta bunny slopesta kahden tähden mustiin rinteisiin ja laajoihin off-piste-alueisiin, joista jälkimmäisiin meillä ei ollut mitään asiaa.

Kunnon lasketteluvarusteisiin kuuluu Suomen talviolympialaisjoukkueen virallinen pipo ja tietenkin kypärä. Sen jälkeen on hyvä poseerata 3300 metrissä.

Päivälippu rinteisiin maksoi $80 ja varusteiden vuokraus $45, joten päätimme maksaa neljä taalaa lisää ja ottaa all-inclusive-päiväpaketin, johon hissilipun ja varusteiden lisäksi sisältyi vielä kaksi tuntia opetusta, yhteishintaan $129. (Kausilippu muuten olisi ollut $300, eli aika nopeasti se alkaa kannattamaan.) Hiihto-opetusryhmä ei tehnyt kovinkaan suurta vaikutusta, sillä vaikka olin mielestäni vähän yliarvioinut taitomme ryhmää valitessa, olimme porukan parasta päätä, ja parin perusvinkin jälkeen jäimme hakemaan tuntumaa itseksemme, kun opettaja paimensi ylisuuren ryhmän alempitasoisia ja lohdutti erästä teinipoikaa, joka kaaduttuaan oli heittänyt sukset mäkeen.

Saimme kuitenkin hakemamme tuntuman ja muistinvirkistyksen, jonka jälkeen oli kiva lähteä isompiin mäkiin kasvattamaan tasapainoa ja itsetuntoa. Iiro oli alunperin arvioinut, että viihdymme rinteessä maksimissaan kaksi tuntia, ja minäkään en uskonut kuin ehkä kolmeen, mutta lopulta olimme rinteessä puolen tunnin lounastaukoa lukuunottamatta klo 10-16. Takaisin kaupunkiin lähdimme iloinen virne naamalla, leuka auringonpolttamana ja hassunmuotoiset pandarajaukset poskissa.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagrammista nimimerkillä @muorra.

Boulderin nykytaiteenmuseon kulttuuripläjäys

BMoCA outside view

BMoCA eli Boulder Museum of Contemporary Art

Rupesin miettimään, että miksi oikeastaan kirjoitan tästä nykytaidemuseokäynnistä. Lukijat, jotka eivät ole kiinnostuneita nykytaiteesta, tuskin jaksavat lukea tätäkään pläjäystä, ja toisaalta lukijat, jotka aiheesta jotain tietävät, saattavat nyt pahasti pettyä syväluotaavaan analyysiini tai lähinnä sen puutteeseen. En nimittäin tajunnut näyttelystä paljoakaan, mutta koska lentokentällä on tylsää, naputtelen nyt silti jotain.

Anibal Catalan: Morpho Zone

Anibal Catalan: Morpho Zone. Huoneen kokoinen häkkyrä, johon sisältyy maalattuja seiniä ja maalauksia.

Anibal Catalan: Morpho Zone

Seinämaalaus soljuu sujuvasti maalaukseen sisään ja sieltä ulos

Boulderin nykytaiteenmuseossa ei ole pysyvää näyttelyä, vaan vuodessa on neljä vaihtuvaa näyttelyä. Tällä kertaa esiteltävänä olivat taiteilijat Anibal Catalan ja Derrick Velasquez, sekä sekalaista tulva-aiheista ulkotaidetta. Anibal Catalan on meksikolainen kansainvälisesti näkyvyyttä saanut taiteilija (josta en yllättäen ollut kuullutkaan), ja joka on saanut sen verran nimeä, että Denverin lentokenttä on tilannut häneltä työn. Tuota työtä ei ilmeisesti vielä ole tehty, mutta tässä jotain esimakua siitä, mitä saattaa olla luvassa…

Anibal Catalan: Morphological Zone (Supremat II)

Anibal Catalan: Morphological Zone (Supremat II)

Anibal Catalan: Morphological zone

Catalanin listasi inspiraationsa lähteikseen 1900-luvun venäläisen avant-garden sekä erityisesti suprematismin ja konstruktivismin. Onneksi lopetin yliopistossa taidehistorian lukemisen renessanssiin, joten piti tarkistaa Wikipediasta, mistä on kyse. Suomeksi, suprematismi on sitä, että taiteilijat ovat keksineet uudestaan ympyrän ja neliön ja maalaavat niitä yksivärisesti kankaalle. Konstruktivismissa taas korostetaan taiteen rakenteellisuutta ja geometrisuutta, ja se oli yksi bauhausin innoittajista. Catalanin näyttely on nimeltään The Land, The Space, The Square, missä viimeinen sana on suora viittaus venäläisen Kasimir Malevichin teokseen Black Square. Menkää ja ihmetelkää. Miksi minä en keksinyt tuota?

Derrick Velasquez: Untitled 91

Derrick Velasquez: Untitled 91

Derrick Velasquez: Untitled 91 (detail)

Yksityiskohta edellisestä. Valkoinen juttu on vinyyliä.

Yläkerrassa odotti Coloradon oman pojan Derrick Velasquezin näyttely – siis coloradolainen vuodesta 2009, koska sai proffanviran Denverin yliopistosta. Velasquezista en myöskään varsinaisesti ”tajunnut” mitään, mutta työt olivat hauskoja. Post-minimalistisia. Post-minimalistisesti minimalistisen hauskoja.

Derrick Velasquez: Deep Hug Part III (detail)

Derrick Velasquez: Deep Hug Part III. Tässä ”patsaassa” oli kasa maalattuja vinyylinpalasia, jonka keskelle oli isketty mittatikku, sellainen noin metrin pituinen.

Derrick Velasquez: it is what it is #1 & #2

Derrick Velasquez: it is what it is osat 1 ja 2. Mielestäni ovelampi nimi kuin ”Nimetön”. Työtapa taas on tarhasta tuttu ”väritetään vahaliidulla paperia, maalataan mustaa päälle, ja kaiverretaan”.

Velasquez on listannut lempimateriaaleikseen puulankut ja kaikenlaisen muunkin puutavaran. Minäkin pidin ala-asteen puutyön tunneista. Yhdysvalloissa koulun puutyötunneilla vaan 12-vuotiaat eivät saaneet käyttää vasaroita tai poria, mutta puuliimallakin pääsee pitkälle.

Derrick Velasquez: Intermediary-ish

Derrick Velasquez: Intermediary-ish. Eli tämä on siis edistyneempää puutyötä, tai vähän sinne päin.

Derrick Velasquez: Intermediary-ish

Derrick Velasquez: Crap Part of SoHo

Derrick Velasquez: Crap Part of SoHo

Lähtiessäni museosta lipunmyyjä vielä vinkkasi, että ulkoa löytyisi taidetta liittyen Coloradon viimesyksyisiin tulviin. Tuolloin monet menettivät kotinsa ja koko omaisuutensa. Nämä seuraavat työt tajusin, ja ne koskettivat yksittäisinä enemmän kuin koko museon sisänäyttelyt yhteensä.

Boulder Boulder

Tähän siirtolohkareeseen (”boulder”) on valettu Boulderin alueen tulvissa tuhoutuneiden talojen läheltä löytyneitä esineitä, jotka todennäköisesti olivat omistajilleen enemmän tai vähemmän rakkaita.

BMoCA wall

Kun vakuutus ei kata luonnontuhoja.

BMoCA wall

4mile on yhtä kuin Four Mile Canyon, kanjoni Boulderista pari kilometriä vuorille päin.

Vielä 50 minuuttia ennen boardausta. Käynpä hakemassa lisää selleritikkuja ja dippiä.

Viikko kuvina (osa 2)

Seuraavat kuvat ovat osa Fat Mum Slimin Photo-A-Day-haastetta, jossa joka päivälle on annettu jokin teema, ja idea on ottaa päivittäin kuva tähän teemaan liittyen. Blogista löytyy myös viime viikko.

8. Water

Kävimme viikonloppuna patikoimassa. Lunta on riittänyt Boulderissa, eikä ihme, sillä sitä sataa täällä kolme kertaa enemmän kuin Etelä-Suomessa. Valtavia kinoksia ei silti pääse kertymään, sillä välillä korkealta paistava aurinko sulattaa lumen pois.

9. Detail

Luin lentokoneessa Hesaria, jossa oli torstain ruokaliitteessä juttua gourmet-hodareista. Hirveä hodarinhimohan siitä tuli, joten sunnuntaina tein leffasapuskaksi hodareita kahdella eri tapaa: steak house dogs (tuoretta tomaattia, sipulirenkaita, A1 steak saucea) ja bacon barbecue dogs (pekonia, cheddar-raastetta, BBQ-kastiketta).

10. I am…

Blogaajahan minusta on näköjään tullut. Maanantain parhaita hetkiä oli huomata, että olin päässyt Travel Blog Awardsien finaaliin parhaan ulkomailla asumista käsittelevän blogin sarjassa. Käykääs äänestämässä!

11. Mistake

Taisi olla virhe tilata nettiyhteys Comcastilta. Nyt meillä on kotona netti, mutta asennusmies ei saanut käytettyä meidän omia laitteitamme, koska ne ovat yhä ”lukittuna” Georgiaan. Ota nyt tästä selvää, mutta joka tapauksessa tiedossa on lisää säätöä.

12. Out + about

Keskiviikkona kauniina aurinkoisena päivänä kävin kääntymässä Boulderin keskustassa ja piipahdin nykytaiteen museoon, joka sijaitsee vanhassa varastorakennuksessa. Näitä 1800-luvun lopulla rakennettuja varastorakennuksia oli ennen Boulderin keskusta täysi, koska kaupungissa oli sekä rautatie että joki, joita pitkin tavarat liikkuivat. Nykyään suurin osa on purettu.

13. Perfect

Torstaina oli täydellinen talvilenkkeilysää: kirkas aurinko, sininen taivas, valkoisina loistavat hanget ja tosiaan +13 astetta. Pitkähihaiseni oli selvästi lenkillä vähän liikaa, ja suurimmalla osalla vastaan tulevista lenkkeilijöistä oli lyhythihainen tai ei paitaa ollenkaan.

14. Heart

Valentine’s day näkyy täällä kaikkialla, mutta erityisesti kaupoissa. Paikallisen Whole Foodsin pihalla oli sydänilmapalloja ja jonkinlainen ”osta sydänaiheista ruokaa”-hyväntekeväisyystempaus. Ruokaostokset eivät kuitenkaan sisältäneet ruokia täksi illaksi, sillä Iiro on viemässä minut syömään johonkin vielä toistaiseksi mysteerinä pysyvään paikkaan.

Hyvää ystävänpäivää kaikille blogin lukijoille!

Patikointia Flatironseilla

View over Boulder from the Flatirons

Kävimme sunnuntaina avaamassa tämän vuoden patikointikauden uudessa naapurustossamme. Korkattavana olivat Boulderin Flatirons-vuoret, joille patikointireitit lähtevät lähes kaupungin keskustasta Chautauqua-puistosta. Emme olleet ainoat ulkoilijat puolipilvisessä pikkupakkassäässä: paikalla oli koko kaupunki, kaikki koiranulkoiluttajista himolenkkeilijöihin ja pikkulapsia selkärepussa roudaavista perheistä nuorisoporukoihin.

Chautauqua Park Trailhead

Boulder Flatirons

Mesa Trail, Boulder

Tarkoituksenamme oli kavuta Royal Archille, joka on käsittääksemme jonkinmoinen kivimuodostelma Flatironsien huippujen lähellä. Matkaa ei ollut suuntaansa kuin 2,5km, mutta vajaa 400 metriä nousua lupaili silti kohtuullista patikointilenkkiä; jo lähtöpiste oli Boulderille tyypillisesti 1750 metrin korkeudessa, ja trailin päätepiste oli yli kahdessa kilometrissa. Matka kuitenkin katkesi puolivälissä ikävään yllätykseen:

Royal Arch Trail closed due to flood damage

Lapun mukaan sen ohittajia voidaan sakottaa jopa tuhannella taalalla ja lisäksi heittää kolmeksi kuukaudeksi vankilaan. Rangaistuksethan täällä Yhdysvalloissa ovat aina täysin kohdillaan…

Syyksi selvisi syyskuinen tulva, jonka tuhoja korjataan edelleen. Harkitsimme sen sijaan kiipeävämme jollekin Flatironsin huipulle, mutta sekään ei onnistunut:

Flatiron Raptor Closure Area

Flatirons on Yhdysvaltojen monipuolisin ja tihein petolintujen pesimisalue.

Boulder Flatirons

Huiput jäävät odottamaan seuraavaa kertaa

Tällä kertaa siis patikointi jäi lyhyehköksi, kun seurasimme matalampaa trailia eteenpäin ja käännyimme pian takaisin autolle päin. Ehkä hyvä niin, sillä liukkaaksi tampatussa lumessa sai välillä tehdä töitä pysyäkseen traililla, eivätkä vieressä avautuvat pudotukset varsinaisesti nostaneet turvallisuuden tunnetta. Joku äiti siellä kuitenkin lenkkeili vuoren rinnettä ylöspäin kivenlohkareiden ylitse vauva kantorepussa – selvästi vähän parempi tasapainoaisti ja muutenkin juoksukunto kuin meillä.

Boulder Flatirons

View over Boulder CO from the Flatirons

Boulderin kaupunki sijaitsee vuorten ja preerian yhtymäkohdassa.

Hiking at Flatirons

Koska Yhdysvalloissa joka toisessa kotitaloudessa asuu koira, nuo otukset on luonnollisesti huomioitu myös ulkoilumahdollisuuksissa. Polkukartassa oli merkitty erilaisin värein, mille reiteille sai tuoda koiria, ja pitikö koiria pitää kyseisellä reitillä kytkettynä vai ei. Koiria näkyikin runsain mitoin.

Dogs on the trails at Flatirons

View over Boulder from the Flatirons

Boulder Flatirons

Flatironin huipuista ensimmäiset kolme ovat tässä

Loppuviikoksi täällä on luvattukin sitten +17 lämpöä. Laskettelun pitäisi silti onnistua, sillä yölämpötila on -5. Aika normaali lämpötilanvaihtelu täällä päin.

Törmääminen Boulder Beer Companylla

Viime lauantaina porealtaassa likoamisen jälkeen päätimme, että tänään voisi vähän turisteilla. Tai oikeastaan minä päätin ja mies suostui vähän pitkin hampain ja totesi, että ainakaan ei tarvitse lähteä kävelemään, sillä ulkona on pakkasta miljoona ja lunta sataa vaakasuoraan. En ole yleensä mikään maailman paras suostuttelija, mutta tällä kertaa selvästi onnistuin jossain, sillä puolisen tuntia myöhemmin tarvoimme siinä miljoonan pakkasessa ja lumisateessa pari kilometriä Boulder Beer Co:n panimolle.

Boulder Beer tour

Boulder Beer Co:n oluita [kuva: David Clucas]

Boulder ja Colorado yleisemmin on tunnettu pienpanimoharrastajien keskuudessa laajasta olutvalikoimastaan: koko osavaltiossa on toista sataa pienpanimoa, asukasmäärään suhteutettuna toiseksi eniten Yhdysvalloissa, ja ihan Boulderistakin niitä löytyy parisenkymmentä. Pienpanimoskenen pioneeri on Boulder Beer Co., jonka kaksi Coloradon yliopiston fysiikan professoria pisti pystyyn vuonna 1979, kun työkaverit yllyttivät tekemään rahaa autotallissa pannuilla ilmeisen hyvillä oluilla, ja vaimotkin halusivat kyseiset oluet pois autotallista tilaa viemästä. Boulder Beer Co. oli muuten Yhdysvaltain toinen pienpanimo sitten kieltolain, joka haki panimolisenssiä, ja se ensimmäinen on jo nyt lopettanut toimintansa, eli kyseessä on Yhdysvaltain vanhin pienpanimo.

Mark Udall tours Boulder Beer Company

En itse vaihteeksi jaksanut ottaa kuvia panimokierroksen aikana, mutta Coloradon senaattori Mark Udall on käynyt samalla kierroksella, ja kuvat on laitettu jakoon nettiin. Harmi vaan, että kuvaaja on keskittynyt kuvaamaan herra Senaattoria panimolaitteiden sijaan.

Kierroksella kuivalla huumorilla varustettu partaveikko-oluenpanija kertasi yksityiskohtaisesti oluen panoprosessin sekä lateli anekdootteja yrityksen historiasta. Esimerkiksi siilo, mistä mallasohra ohjataan mäskäysastiaan, on sijoitettu kolme metriä mäskäysastiasta sivuun, ja maltaan siirtämiseen tarvitaan erillinen pitkä putki, joka sidotaan sekä siilon että mäskäysastian suulle. Kun kierroksen pitäjä kysyi taannoin panimon perustajalta, miksei siilo ole suoraan mäskäysastian yläpuolella, perustaja totesi: Hey, we are physicists, not engineers. Our designs weren’t exactly perfect.

Partaveikko-oluenpanija käytti kierroksesta myös useamman hetken isojen panimoiden markkinoinnista marisemiseen, ehkäpä aivan oikeutetusti. Esimerkiksi Miller Lite -olutta on mainostettu sloganilla Triple Hops Brewed, mikä on aika hyvä mainos ottaen huomioon, että Yhdysvalloissa suurimpaan osaan oluista on lisätty humalaa kolmesti valmistusprosessin aikana.

Boulder Beer Tour

Vasemmalla käymisastiat, oikealla pullotusjärjestelmä, ja takaseinällä Boulder Beer Co:n logo, jossa piirros Boulderin tunnusomaisista Flatiron-vuorista. [kuva: David Clucas]

Kierroksen loputtua kaikki kierroksella olleet istutettiin ison pöydän ääreen oluita maistelemaan – ja tapahtui ihme. Me tuppisuusuomalaiset rupesimme small-talkkaamaan vierustovereillemme, mitä ehkä vähän helpotti, että vierustoveritkaan eivät olleet amerikkalaisia. Felipe oli kolumbialainen fysiikan tohtoriopiskelija Coloradon yliopistosta, ja Karolina hänen puolalainen kihlattunsa, joka oli tullut pariksi viikoksi Boulderiin lomalle antropologian maisteriopintojen lomassa. He olivat tulleet paikalle panimolle kahdella bussilla, ja Karolina valitti Boulderin huonoa julkista liikennettä sekä vaikeaa käveltävyyttä, mihin minun oli muuta Yhdysvaltaa nähneenä hyvin vaikea yhtyä. Totesin Karolinalle, että Varsovan julkiset ovat hemmotelleet hänet piloille, ja hän myönsi, että näin saattaa olla; hän oli kyllä käynyt autokoulun, muttei sitten ollut jaksanut suorittaa inssiajoa, kun ei nähnyt sille tarvetta.

Not raining but pouring

Oluita maisteltiin isommista kannuista, enkä ole aivan varma, sainko lopulta 12 ihmisen ja 8 kannun pöydässä maistettua kaikkia oluita. [kuva: Quinn Dombrowski]

Felipe oli asunut Boulderissa jo toista vuotta, ja jäljellä oli enää puoli vuotta opintoja ennen väittelyä, häitä ja muuttoa Puolaan. Kysäisin, miksi Puola, että onko käynyt mielessä jäädä Yhdysvaltoihin? ja Karolina tokaisi, että ei missään tapauksessa! – I’m not very interested in waiting tables for a year. Karolina ei liioin kuvitellut saavansa helpolla alan töitä Puolasta, mutta piti sitä siltä todennäköisempänä kuin Yhdysvaltojen työmarkkinoilla onnistumista. Felipe taas oli asunut Puolassa jo aiemmin ja puhui kieltä auttavasti, vaikka hän totesi sivulauseessa, että olisihan se mahdollista palata Yhdysvaltoihin post-docia tekemään jossain välissä.

Untitled

Olutvalikoimaa, jossa yllättäen vähiten minua miellytti vehnäolut Sweaty Betty. Voiton sen sijaan vei Hazed & Infused, mikä onkin panimon suosituin olut. [kuva: Jon Marler]

Juttu luisti sen verran hyvin, että näimme Felipeä ja Karolinaa vielä uudestaan illalla, jolloin seuraan liittyi myös kuwaitilainen Ahmad, joka vietti neljättä vuotta Coloradossa opiskellen ja lasketellen mutta suunnitteli jo paluuta Kuwaitiin öljy-yhtiöiden hommiin. Lämpimiksemme kertasimme kokemuksiamme Yhdysvaltojen maahanmuuttoviranomaisista – helppo small-talk aihe expatien kokemuksessa, kun kaikilla niitä kokemuksia on – ja Ahmad kertoi, kuinka on useampaan otteeseen joutunut erikoistarkastukseen – a ”completely random” special check – johon on valikoitunut täysin sattumanvaraisesti lähinnä arabeja. Epäluuloisimman kohtelun hän on kuitenkin saanut osakseen kotimaansa Kuwaitin lentokentällä: I was going skiing, so I had my ski gloves, helmet and goggles with me. They had not the slightest idea what those were, but made some kind of connection to military gear.

Boulder Beer Company Mojo IPA

IPAt eli Indian pale alet ovat Yhdysvalloissa suosittu oluttyyli, ja myös Boulder Beer Co:lla oli ihan hyvä sellainen. [kuva: Tim Bounds]

Puhe kääntyi jossain vaiheessa stereotypioihin, ja Felipe nauroi sille, kuinka aina Kolumbian pääkaupunkia kuvatessa Hollywood-leffoissa mafiosot ajelevat avo-autoilla palmujen liehuessa – kun Bogotá on todellisuudessa ikiviileä vuoristokaupunki melkein kolmen kilometrin korkeudessa. Tähän Ahmad totesi, että häntä kanssa ärsyttää Iranin kuvaaminen yksisilmäisesti läpeensä pahana ydinasevaltiona, ja kysyi minulta, mitä minulle tulee mieleen Iranista. Myönsin, ettei paljoa mitään, mutta mutisin jotain naisten oikeuksista, johon Ahmad vastasi, että naisilla menee Iranissa ihan hyvin, paljon paremmin kuin Saudi-Arabiassa. Tässä kohtaa Felipe räjähti nauruun: So in Iran, women can drive a car! What an achievement!

Boulder Beers

[kuva: Quinn Dombrowski]

Viihdyimme lopulta uusien tuttaviemme kanssa ulkona baarien sulkemisaikaan aamukahteen asti, jonka jälkeen sain kokea pitkästä aikaa taksijonon ihanuuden yli kymmenen asteen pakkasessa.

Polar Vortex eli kuinka täällä jäädytään

Jos tänään katsoo uutisia Yhdysvalloissa, niin ykkösuutinen taitaa olla tämä:

Alleviivaus on omani, sillä ei täällä Coloradossa muuten mitään ongelmaa ole: rapsakka -15 asteen pakkanen pitää lumimassoja elossa ja jäädyttää auton Alabamasta ostetun tuulilasinpesunesteen, mutta aurinko paistaa ja kylmä ei muuten paljoa hätkähdytä. Se ainoa ongelma on, että minun piti lentää tänään Luxemburgiin.

preeriakoiratlumessa (800x533)
Pari postausta aiemmin näytin kuvia preeriakoirista. Tältä niiden asumukset näyttävät tänään.

Kun perjantaina oli vielä ollut +15 astetta, lauantaina heräsimme talveen. Ilmiön nimi on napapyörre, englanniksi polar vortex, ja sen ansiosta pohjoisesta valuu jatkuvasti kylmää ilmaa Yhdysvaltoihin. Etelä-Yhdysvallat on helisemässä, kun Atlantassa sataa lunta ja Alabamassa on kylmempää kuin Alaskassa, mutta eipä Minneapoliksessakaan hurrata, sillä pakkasta on -30C ja tuuli saa sen tuntumaan -50 asteelta. Lopputuloksena lentokone, jonka piti viedä minut Denveristä Minneapolikseen, oli jo myöhässä saapuessaan Denveriin, ja tämä sitten murskasi suunnitelmani ehtiä vaihtaa Minneapoliksessa Pariisin koneeseen.

Lohdullista on, että pakkanen on aiheuttanut tähän mennessä suhteellisen vähän kuolemia. Uutisissa kuitenkin kerrottiin, että isoissa kaupungeissa etsitään kodittomia turvaan suojiin kaduilta – heti sen jälkeen, kun oli ensin väitelty, kumoaako tämä nyt ilmastonmuutoksen vai ei.

Juttelin Deltan asiakaspalvelun kanssa varmaan kaksi tuntia, missä ajassa asiakaspalvelija toisensa jälkeen löysi minulle lennon ja sen jälkeen kadotti sen, kun joku muu ehti varata sen ensin, sillä lentoja on peruttu koko viikonlopun ajan ja paljon ihmisiä on jumissa maailmalla. Lopulta minulle kerrottiin, että minut oli siirretty lennolle, joka lähtisi Denveristä torstaina ja ehtisi Luxemburgiin perjantaiksi. Totesin, että tämä on liian myöhään, sillä töissä pitäisi olla jo keskiviikkona, ja totesin, että ehkäpä vaan menen Minneapolikseen ja yritän päästä johonkin Euroopan koneeseen standby-matkustajana. No you can’t anymore, I kicked you out of that plane, asiakaspalvelija totesi.

Anteeksi siis teit mitä? Eikä!

Tässä vaiheessa olimme Iiron kanssa jo ajaneet lentokentälle, missä siirryin juttelemaan checkinin naisen kanssa. Hän soitteli läpi pari muuta lentoyhtiötä, mutta kaikkialla myytiin eioota. Ongelmana ei ollut pelkästään pääsy Eurooppaan, vaan iso osa Yhdysvaltain sisäisistä koneista, joilla olisin halunnut päästä vilkkaammille lentokentille, oli täynnä. Eipä tässä auta muuta kuin laittaa mailia pomolle ja syyttää myöhästymisestä säätä.

pooltalvella3 (800x533)
-15 asteen pakkasessa on syytä pitää pipo päässä, vaikka vesi olisikin lämmintä

pooltalvella2 (800x533)

Kaupunkiluontoa Coloradossa

Jos lenkkeilee Boulderissa teollisuuskiinteistöjen välistä joutomaapläntin reunaa, kannattaa pitää silmät auki tällaisen yleisen näyn varalta:

Prairie Dog

Tai sitten ei, jos ei halua pysähtyä kesken lenkkiä pällistelemään söpöjä elukoita.

Boulderista on varattu useita maaplänttejä preeriakoirayhdyskunnille, ja tämän lisäksi ne levittäytyvät innokkaasti esim. moottoriteiden varsille. Yhdyskuntien alueet ovat täynnä tunneleiden sisäänkäyntejä, ja päiväsaikaan melkein joka tunnelin suulla istuu otus. Välillä ne päästävät korkeita kiljahduksia toisilleen ja juoksevat tunnelilta toiselle, mutta enimmäkseen ne lenkkeilijän tai muun häirikön bongattuaan istuvat hievahtamatta lukuunottamatta niiden pientä töpöhäntää, joka vispaa vimmatusti.

Prairie Dogs

Ihminen tuijottaa mua! Tuijotan siis takas, vaikka hetkeä aiemmin olin mussuttanut maapaakkua.

Maanviljelijät eivät täällä erityisemmin preeriakoirista perusta, sillä ne syövät ruohoa, juuria ja siemeniä ja saattavat tuhota peltoja, mutta Boulderin kaupunki on aktivoitunut suojelemaan niitä sen jälkeen, kun joku valopää oli mennyt reilu vuosikymmen sitten myrkyttämään pari isoa yhdyskuntaa. Nyt laissa on määrätty, että preeriakoiran tappaminen saa olla vasta viimeinen keino, jos yhdyskuntaa yritetään siirtää, mutta siihenkin on välillä jouduttu turvautumaan väkirikkaissa piirikunnissa, sillä Coloradon osavaltionlaissa on kielletty preeriakoirien kuljettaminen toisen piirikunnan alueelle, ellei vastaanottava piirikunta anna toimelle erikseen lupaa – mitä yleensä ei anneta, koska preeriakoiria pidetään tuholaisina.

Prairie Dogs

Nämä otukset eivät vielä olleet huomanneet kuvaajaa.

Näytin erään löytämistäni yhdyskunnista Iirollekin, ja hän oli yllättynyt preeriakoirien pienestä koosta, koska oli luullut niiden olevan samaa kokoluokkaa työpaikkansa parvekkeella selällään aurinkoa ottaneen otuksen kanssa. Preeriakoirat olivat kuitenkin puolet pienempää kokoluokkaa kuin tuo otus, jota veikkaamme tarkemman lajimäärittelyn uupuessa pesukarhuksi.

Myöhäinen kiitospäiväateria

Huhhuh, no nyt on sitten kalkkunat popsittu. Ruoat onnistuivat suurimmaksi osaksi stuffingia lukuunottamatta. Ensi vuonna koitan jollain perinteisemmällä reseptillä, enkä yritä leipoa niitä muffinseiksi… Onnistuneista ruoista lisää postauksen lopussa, mutta ensin esittelen hieman vuokramökkiämme.

Romantic Cabin, Annie's Mountain Retreat

Kolmesta vuokramökistä tämä oli taaimmaisin, joten toisin kuin kahdessa muussa mökissä, autotie ei kulkenut ovemme editse.

Vuokraamamme mökki sijaitsi Big Thompson Canyonissa, viitisen kilometriä Estes Parkista itään. Pikkukaksion kokoisen mökin jokainen neliö oli käytetty hyödyksi, ja tilaa olisi tuntunut olevan suorastaan ruhtinaallisesti, elleivät neljä matkalaukkuamme olisi tukkineet onnistuneesti kaiken lattiapinta-alan. Mökki oli aivan joenrannassa mutta kuitenkin tarpeeksi korkealla penkalla, etteivät syyskuun tulvat olleet vieneet tönöä mennessään.

View from Romantic Cabin, Annie's Mountain Retreat

Näkymä terassilta joelle

Romantic Cabin, Annie's Mountain Retreat

Terassi. Etualalla oikealla peitelty poreamme.

Mökkiterassilla meillä oli oma poreamme, joka erittäin energiatehokkaasti oli päällä ja käyttövalmiina jatkuvasti, vaikka pakkanen paukkui ulkona. Samanaikaisesti meitä pyydettiin säästämään olemalla vetämättä vessaa joka käyttökerran jälkeen… Joka tapauksessa poreamme toimitti niin aamusaunan virkaa kuin toimi mitä parhaimpana tähtienkatselupaikkana.

Romantic Cabin, Annie's Mountain Retreat

Romantic Cabin, Annie's Mountain Retreat

Romantic Cabin, Annie's Mountain Retreat

Karhut olivat mökin kantava sisustusteema, ja niitä liikkuikin alueella. Yhdysvalloissa on kolme eri karhulajia: jääkarhut Alaskassa, harmaakarhut Sierra Nevadan vuoristossa ja mustakarhut vähän kaikkialla muualla. Harmaakarhuista varoiteltiin Yosemitessa – älä jätä autoon edes tyhjää limsatölkkiä, koska karhu saattaa haistaa sen ja tehdä autostasi avoauton – ja syystäkin, sillä karhun latinankielisen nimen pääte horribilis kuvaa suht hyvin sitä, miten ne saattavat käyttäytyä joutuessaan nokatusten ihmisen kanssa. Sen sijaan Kalliovuorilla tavattavat mustakarhut ovat pienempiä ja vähemmän agressiivisempia, ja vaikka täälläkin roskat piti laittaa lukittuihin astioihin, syynä ei ollut ihmisten vaan karhujen turvallisuus. A bear’s life depends on it! sanoo iskulause roskisten kansissa.

Romantic Cabin, Annie's Mountain Retreat

Romantic Cabin, Annie's Mountain Retreat

Romantic Cabin, Annie's Mountain Retreat

Mökissä oli kaksi takkaa, joista kuvassaoleva toimi sähköllä ja toinen kaasulla, ja kumpikin olivat lämpöä tuottavilta ominaisuuksiltaan ihan parhaita.

Mutta sitten itse kiitospäivän (jälkeisen päivän) ateriaan.

thanksgiving1

Kalkkkuna onnistui hyvin, mutta leikkaaminen mökin supertylsien veisten kanssa oli oma taiteenlajinsa

thanksgiving2

Ruusukaalit onnistuivat ihan hyvin, mutta niiden päälle piti tulla pekonia, joka kärähti pannulla kalkkunan kanssa säätäessä. Sen sitten korvasi kaapista löytynyt prosciutto.

thanksgiving3

Parhaiten onnistunut lisuke oli kermainen pinaattisörsseli vasemmalla (sis. punasipulia, pakastepinaattia, kermaa ja muskottipähkinää, pannulla sopivassa mittasuhteessa sekoitettuna), mutta ei banaanilla maustettu bataattimuusikaan ollut Pekkaa pahempaa

Näiden lisäksi väänsin kalkkunalle kastikkeen, joka näytti kamalalta mutta oli hyvää, ja juomaksi oli viinin lisäksi omenasiideriä, sitä alkoholitonta erinomaiselle omenamehulle maistuvaa, jota varmaan kaikki amerikkalaismummot tarjoavat ruusuin koristelluista laseista lapsenlapsilleen.

Tässä kohtaa sopi olla kiitollinen siitä, että on ihanan miehen kanssa mahtavissa maisemissa ja vaikkemme olleetkaan täysin terveitä niin kuitenkaan ilman mitään pysyviä vaivoja, mutta myös perheestä Suomessa, ystävistä kolmella eri mantereella ja kaikesta kauniista, mitä elämä tällä hetkellä tarjoaa. Sekä toki jälkkärinä olleesta pekaanipiirakasta.

Kiitospäivä Kalliovuorilla

Koska Thanksgiving on täällä yksi suurimmista juhlapyhistä palkallisten vapaiden määrällä mitattuna, se oli meille hyvä hetki lähteä mökkeilemään vähän isompiin ympyröihin: Coloradon Kalliovuorille.

Four Mile Canyon
Boulderin kaupungista pääsee vuorille Four Mile Canyonia pitkin

On the road from Boulder to Nederland

Vietimme ensin pari päivää Boulderin hippikaupungissa tasaamassa hengitystä, jotta pyhät eivät menisi vuoristotaudista kärsimiseen. Jo Boulder on noin 1600 metrin korkeudessa, ja mökki, jonka varasimme Estes Parkin läheisyydestä, on 2200 metrissä.

Nederland, Colorado
Nederlandin pikkukaupunki on nimetty hollantilaisen Nederland Mining Companyn mukaan ja tarkoittaa suomeksi ”alavaa maata”… sopiva nimitys 2,5 kilometrin korkeuteen.

On the way to the Mountains

Kävin pari kertaa aamulenkillä Boulderissa, ja jo täällä kaupunkiluonto näyttäytyi aivan erilaiselta kuin mihin on tottunut. Aivan keskustan läpi virtaa puro, jonka vartta lenkkeilin, ja purossa näkyi sorsien lisäksi yksi uiva pitkähäntäinen nisäkäs, joka huomattuaan minut sukelsi. Majava? Toisella kertaa juoksin teollisuusalueen varastorakennuksien välissä sijaitsevan tyhjän tontin ohitse, kun tajusin kymmenien silmäparien tuijottavan minua koloistaan. Preeriakoiria.

View from the Rockies to Bulder
Vuorten välistä näkyy vilaukselta alanko, jossa Boulderkin sijaitsee

Rocky Mountains

Boulderista mökille ei ollut kuin tunnin ajomatka, jota pidensimme puolella tunnilla kiertämällä Peak to Peak Highwayn kautta. Tie ei mennyt aivan nimensä mukaisesti korkeimpien huippujen kautta, sillä ne olisivat olleet lähes neljän kilometrin korkeudessa ja muodostavat mantereen vedenjakajan. Alempana Highwayn varrella oli useampia kyliä, joissa suurin tulonlähde näytti olevan kalastus- ja ratsastusturismi. Kuten usein USAssa, tienpätkien ylläpitoon saatiin rahaa antamalla tiet ”adoptoitaviksi”, ja eräänkin pätkän oli adoptoinut ”Wardin postitoimiston ystävät” – eli postikaan ei tainnut pyöriä pelkästään julkisilla määrärahoilla.

Lookout Mountain
Lookout Mountainin huipulle (3266m) kulkee patikointipolku, pituus vain 3,5 km yhteen suuntaan. Sinne?

Road work near Allenspark

Moni vuoristoteistä oli ollut kiinni koko syksyn syyskuun tuhoisien tulvien jälkeen ja niistä viimeisin, jota pitkin ajoimme, oli avattu vasta päivää aiemmin. Lehtijuttujen mukaan Allensparkin kylän asukkaat olivat juhlineet kaduilla, kun ajoreitti alangolle oli lyhentynyt usealla kymmenellä kilometrillä.

Rocky Mountain Elks
Boulderissa meitä varoiteltiin, että Estes Parkissa kannattaa pitää silmänsä auki vapitien varalta
Rocky Mountain Elks
Varoitus tuli tarpeeseen. Vapitit pomppivat missä sattuu eivätkä olleet huomaavinaankaan autoja.
Rocky Mountain Elks
Vapitit ovat vähän hirviä pienempiä mutta poroja suurempia hirvieläimiä. Ei siis kannata törmätä.

Saavuimme mökille jo keskiviikkona, ja torstaina suuntasimme kohti alueen vetonaulaa, Kalliovuorten kansallispuistoa. Alunperin tarkoituksena oli ollut käydä käppäilemässä, mutta alkava flunssa muutti suunnitelmat näkymien bongaamiseksi lähinnä autosta käsin.

Beaver Ponds
Beaver Ponds (2835m) eli jäätynyt suo on opastaulujen mukaan erityisen tärkeä paikka alueen eläimistölle
View from Many Parks Curve
Näkymä Many Parks Curvesta (2976m) Moraine Parkin suuntaan

Puiston läpi kulkee Yhdysvaltojen korkeimmalla oleva päällystetty läpikulkutie, korkeimmillaan noin 3,7 kilometrissa, mutta se on suljettu lumen takia lokakuusta kesäkuuhun. Nyt marraskuussa puiston läpi ei siis päässyt kulkemaan, ja meidän piti kääntyä takaisin päin Many Parks Curven kohdalla.

Many Parks Curve

Jenni at the Rockies
Lämpötila oli nollan tuntumassa, mutta auringonpaiste sai raottamaan takkia
Bear Lake iced over
Bear Lake (2888m) oli jäätynyt, ja lapset leikkivät sen jäällä kun me istuimme järven laidalla syömässä eväitä

Kalliovuorilla tasaisia alueita kutsutaan nimellä ”park”: Estes Park, Moraine Park… Nimitys tulee 1880-luvulla alueelle saapuneista ranskalaisista uudisraivaajista, jotka käyttivät alueita karjan laidunalueena, parque. Nykyään laiduntaminen taitaa olla lakannut, sillä yhtään lehmää emme vuoristossa nähneet. Hevosturismiin keskittyneitä rancheja sen sijaan näkyi useampia.

Moraine Park
Moraine Park, hyvää laidunmaata vain 2500 metrissä

Beaver Mountain

Illalla oli tarkoitus juhlia kiitospäivää, mutta pahentunut flunssa siirsi kalkkunanpaistoa. Mietimme hetken pizzojen tilaamista, mutta eipä pyhäpäivänä ollut mikään auki. Onneksi kiitospäiväksi aikomastani alkuruoasta, chilisestä kurpitsakeitosta, riitti hyvin myös vähän pienemmäksi pääruoaksi. Uusi yritys kiitospäivän juhlintaan kalkkunan kanssa nyt perjantaina.