Säätiedotus: LUNTA!

Meille on luvattu täksi illaksi lunta, joten vuokrataloyhtiömme management muisti meitä muistutuskirjeellä for inclement weather, myrskyisälle säälle. Siis muistathan:

  • Päätä itse lähdetkö kotoa vai ei, based on your specific situation and weather conditions.
  • Valitettavasti taloyhtiöllä ei ole minkäänlaisia edellytyksiä poistaa lunta tai jäätä parkkipaikoilta tai jalkakäytäviltä. (Jalkakäytäviltä? Missä meillä on sellaisia?)
  • Muistakaa sitten, että paikallisuutisten säätiedotukset kertovat säätilanteesta vain pääteillä, ei esimerkiksi siitä millainen tilanne on omassa pihassasi.
  • Talonmies kiertää ympäriinsä parhaansa mukaan pistämässä pystyyn varoitustötteröitä ja levittämässä suolaa, mutta valitettavasti conditions change ja vesi voi jäätyä niin nopeasti, että maassa saattaa olla jäätä.
  • Huoltoyhtiö yrittää myös poistaa jäätä parhaansa mukaan, mutta this is not a guarantee that the area won’t be slick and dangerous.
  • Kaikkien asukkaiden sekä asukkaiden vieraiden tulee käyttäytyä suurella varovaisuudella, extreme caution, esimerkiksi noustessaan autosta parkkipaikalla ja kävellessään kotiinsa. Taloyhtiö suosittelee, että ihmiset käyttäisivät jääkenkiä ja kävelisivät erittäin hitaasti, testing every area as they walk.
  • Ja viimeisenä mutta tärkeimpänä: Driving and walking on property with ice and snow conditions is at each individual’s own risk! Vaikka olisi todella varovainen ja käyttäisi jääkenkiä, saattaa silti liukastua, ja se ei sitten ole taloyhtiön vika, että älkääpä haastako oikeuteen.

Lunta on luvattu ehkä sentti, illaksi on luvattu +5 ja huomiseksi +13. Taidanpa lähteä kohta tuonne hurjan raivoisaan talvimyrskyyn kumisaappaat jalassa.

Jatkoa Todd Akinin raiskauskommenteille

Kertauksena: Todd Akin on se jannu, joka haki viime vuonna senaattoriksi ja olisi varmaan muuten päässytkin, ellei olisi ottanut kantaa raiskaudesta johtuneisiin abortteihin toteamalla, ettei sellaisia ole, koska naisten ruumiit pystyvät ”oikeutetuissa raiskauksissa” (engl. legitimate rape) jotenkin olemaan tulematta raskaaksi. Akin ei päässyt senaattiin, ja samalla hänen uransa edustajainhuonejäsenenä päättyi.

Luulisi, että keskustelu tästä aiheesta olisi jo ohi, mutta ei. Viime viikolla georgialainen edustajainhuonejäsen ja synnytyslääkäri Phil Gingrey lähti puolustamaan Akinin kommentteja toteamalla:

”But then he went on and said that in a situation of rape, of a legitimate rape, a woman’s body has a way of shutting down so the pregnancy would not occur. He’s partly right on that. And I’ve delivered lots of babies, and I know about these things. It is true. We tell infertile couples all the time that are having trouble conceiving because of the woman not ovulating, ’Just relax. Drink a glass of wine. And don’t be so tense and uptight, because all that adrenaline can cause you not to ovulate.’ So he was partially right, wasn’t he?”

Onneksi tänään paikallislehti oli käsitellyt aihetta näkyvästi Truth-O-Meterissään ja todennut, että ei näin, raiskauksista aiheutunut stressi ei tutkimusten mukaan vaikuta ovulaatioon. Mutta silti, mistä ihmeestä näitä ”raiskaudet eivät aiheuta raskauksia” -tyyppejä tulee?

Ai niin, juuri täältä meidän kulmiltamme. Me asumme Gingreyn äänestysalueella, ja viime vaaleissa Gingrey sai 68% alueemme äänistä.

Catfish Tacos

Ettei tämä kirjoitus loppuisi liian masentavasti, kuvituskuvana hyviä kissakalatacoja, joita eilen väänsimme tätä reseptiä seuraillen.

Kävelyllä sotatantereella

Georgian forest in winter

Tänne suuntaan jetlagissa tulee herättyä jo seitsemältä lauantaiaamuna. Koska päivälle oli luvattu +23C, päätimme lähteä reippailemaan ja olimme pääkallopaikalla vähän ennen kymmentä, jolloin Pickett’s Mill Battlefield Historical Sitella alkoi opastettu behind-the-scenes-kierros eräälle sisällissodan Atlanta-kampanjan loppukevän 1864 taistelutantereelle.

Guide in Confederate winter uniform

Opas Pickett Mill Creekin sillalla

Oppaamme oli pukeutunut konfederaattien talviuniformuun viimeistä piirtoa myöten: kengät eivät todellakaan näyttäneet mukavilta, mutta olivat sentään varta vasten suunniteltu vasemmalle ja oikealle jalalle… Kun aamu lämpeni pikkuhiljaa ja riisuimme kaikki päälikerroksia pois, opas kertoi, että talviuniformussa vain takki ja housut tulivat armeijalta, mutta uniformun alla olevan liivin kaikki hankkivat itse. Tästä johtui, että liivit olivat kaiken maailman kankaista ja rikkoivat räikeästi ajan etikettiä olemalla yhteensopimattomia housujen kanssa. Kenraalit olivat tuolloin valittaneet joukkuejohtajille kirjeitse miehistä, jotka kulkivat takitta, koska sen lisäksi, että sotilaita oli tuolloin vaikeampi tunnistaa sotilaiksi, he näyttivät kenraalien silmissä pummeilta.

Pickett Mill Creek

Pickett’s Millin alue on kolme neliökilometria metsää, jossa normaalisti saa liikkua vain polkuja pitkin, mutta nyt opas kierrätti meitä pitkin maita ja mantuja. We can’t do this after March, because the underbrush is too thick, opas kertoi syyksi talviselle kävelylle niin vahvalla etelän aksentilla, että sitä oli välillä todella vaikea ymmärtää. Ymmärtämistä ei helpottanut se, että puolet ajasta opas selosti joukkojen sijaintia maastossa käyttäen kenraaleiden nimiä, koska totta kai kaikki tietävät kummankin puolen kenraaleiden nimet. Kun jossain vaiheessa opas ja eräs kierroksella olleista naisista pohtivat 10 minuuttia naisen kaukaisen sukulaisen, jomman kumman puolen kenraalin, persoonallisuutta sekä sitä, muistuttivatko naisen korvat ehkäpä tuon kenraalin korvia, hymyilimme ja nauroimme mukana, ihan pihalla siitä mistä puhuttiin.

Bridge over Pickett Mill Creek

Pickett’s Millin alue on nimetty ennen sotaa paikalla olleen maatilan mukaan. Alueella oli tuolloin toinenkin maatila, jossa perhe kasvatti maissia ja vehnää, mutta sota ajoi kummankin perheen pakosalle, ja kun sotilaat polttivat talot, perheet eivät nähneet syytä palata. Alueen läpi virtaava pieni joki on yhä nimetty isomman maatilan mukaan Pickett’s Mill Creekiksi, ja vuonna 2009 se näytti voimansa tulvimalla viitisen metriä yli normaalin, viemällä mukanaan sillan ja tuhoamalla ison osan joenvarren kävelyreiteistä.

Trench earthworks

Eroosion jälkeen juoksuhaudat näyttävät tältä, mutta aikoinaan niihin mahtui seisomaan rintaa myöten

Pickett’s Millin alue on viimeinen kohta Atlanta-kampanjassa, jossa etelän puolella sotilaat kaivoivat juoksuhaudat; tästä etelään ne on tehty orjatyövoimalla. Pohjoisen joukkojen juoksuhautatuotanto ei ollut paljoa eettisempää, sillä hautoja pestaattiin kaivamaan vapaita mustia miehiä, joille maksettiin kyllä palkkaa, mutta joilta veloitettiin ylläpidosta palkkaa suurempi summa, joten ennen pitkää mustat työntekijät olivat velkavankeudessa armeijalle.

Rifle Pit

Tuohon kuoppaan pitäisi mahtua kuusi miestä kyyristelemään

Lähimmillään vihollislinjat olivat 20 metriä toisistaan. Siis miehet kyyristelivät kuopissa, viitisen kuutisen miestä per kuoppa, kiväärien kanssa tietoisina siitä, että 20 metrin päässä kyyristelee vihollinen. Aseet olivat tuossa vaiheessa niin kehittyneitä, että niillä hyvä ampuja pystyisi osumaan ihmiseen 200 metrinkin päässä – ja suurin osa etelän sotilaista oli metsästäjiä.

Jenni near the rifle pits

Georgialainen metsä ja metsävarusteet tammikuulle. Näin lämmin sää ei kai ole oikeasti ihan normaalia.

Jossain vaiheessa opas kysyi, mitä luulemme joukkojen tuohon aikaan syöneen. Minä veikkasin perisuomalaisesti perunaa, ja opas naurahti takaisin, If they were lucky! Kävi ilmi, että pohjoisen joukot söivät suolattua ja kuivattua sikaa ja laivakorppuja, kun taas etelän joukoilla oli järjestetty ruokahuolto ja kanttiinit tekivät ruoaksi lihapataa ja tuoretta leipää. Tämän lisäksi siviilit olivat järjestäneet taistelulinjojen taakse relief kitchenejä, joissa tarjoiltiin vuorosta pois päässeille sotilaille kasviskeittoa. Tässä vaiheessa en enää ymmärtänyt, oliko kommentti perunoista vitsi vai ei, sillä minusta nämä kaikki kuulostivat paremmilta vaihtoehdoilta.

Leaves disturbed by turkeys

Epätasainen lehtimatto, hm, ja syynä on…?

Jossain vaiheessa opas pysähtyi ja näytti meille maassa olevia lehtiä: huomaatteko, ne eivät ole enää tasaisesti. Opas kertoi, että lehdistä näki, että kalkkunat ovat käyneet tonkimassa niitä etsiessään hikkoripähkinöitä. Niitä ei ollut vaikea löytää, sillä metsä ympärillämme oli suurimmaksi osaksi hikkoria ja tammea sekä pari vaahteraa siellä täällä.

Crossing Pickett Mill Creek

Iiro pääsi joen yli kuivin jaloin, minä pludasin.

Bird of Prey

Haukkoja näkee täällä jatkuvasti

Kolmen tunnin kävelyn jälkeen suuntasimme kohti autoa ja lähdimme piknikpöytien ääressä nautitun lounaan jälkeen eteenpäin. Seuraavasta kohteesta joskus myöhemmin.

Leaves of Hickory & Oak

Drinkkejä kasvitieteellisessä puutarhassa

Waterlilies

Syyskuussa rento jazz soi hämärtyvässä illassa, kun vierailimme minun vanhempieni kanssa Atlantan kasvitieteellisessä puutarhassa. Vaelsimme pitkin jo kovin nuukahtaneita ulkoalueita ja vehreitä kasvihuoneita käsissä drinkit, jotka olimme poimineet mukaamme jostakin puutarhaan pystytetyistä baareista, sillä kesätorstai-iltaisin puutarhassa oli Cocktails in the Garden -tapahtuma.

Cocktails in the Garden

Midtownin pilvenpiirtäjät näkyivät puutarha-alueiden taustalla

Bumble bee

Ulkona syyskuun lopussa ei kukkinut enää oikein mikään, joten kiinnostavin osio oli metsäpuutarha, jonne oli rakennettu korkealle puiden latvastoon leveä kävelysilta, josta käsin pystyimme ihailemaan puita. Sisätiloissa taas parhaimmassa iskussa olivat orkideat, joita oli varmaan toistasataa eri laatua.

Canopy Bridge

Tämäkin silta oli jollakin mittarilla maailman suurin tai pisin tai korkein tai jotain

Orchid

Orchid

Orchid

Cocktails in the Garden -konseptia ei voi kuin kehua. Puutarhainnostelijaäitini pääsi rauhassa tutustumaan kasveihin ilman ”lähetään jo” -painostusta, kun isäni ja me pysyimme tyytyväisinä lämpimässä syysillassa cosmopolitan- ja olutlasien äärellä.

Marimekko's Joonas-dress

Cocktail-tilaisuuden hengessä kävijät olivat panostaneet pukeutumiseensa, niin myös minä kera Marimekon Joonaksen

Keskiyön puutarhan kautta seurapiirien keskelle

Syyskuussa Savannahista tarttui mukaan John Berendtin kirja Midnight in the Garden of Good and Evil, jonka sain vihdoin viimein luettua. En ollut järin kiinnostunut kiertämään ”kirjan paikkoja” syyskuussa, kun en ollut koko kirjaa edes lukenut, mutta nyt tuntuu, että pitänee käydä kaupungissa uudestaan kiertämässä Williams-Mercer-talossa, aamiaisella Clary’s Cafessa ja Club Onessa katsomassa Lady Chablisin esiintymistä. Kirja on nimittäin dokumenttiromaani ja loppukommentissaan kirjailija toteaa, että yksityisyyden suojan takia parin henkilön nimet on muutettu, mutta tapahtumat ja repliikit ovat aitoja.

Kirja kuvaa 80-luvun Savannahia, mutta kirjan lukenut kaverini luuli aluksi kirjan kertovan 1900-luvun alusta – sen verran vanhanaikaista Savannahin seurapiirielämä oli vielä tuolloin. Vaikka kirja pyöriikin Jim Williamsin murhaoikeudenkäyntien ympärillä, kirja ei ole dekkari tai oikeussalidraama vaan enemmänkin kokoelma havaintoja, välähdyksiä ihmisten elämästä, ilman selkää punaista juonta. Toinen kaverini totesi, että tämän takia kirja sopii paremmin ”luku illassa”-lukemiseen kuin parissa päivässä läpiposottamiseen.

Ja millaisia ne ihmisten elämät ovatkaan… Ajoittain on todella vaikeaa uskoa, että kirjan tapahtumat ja henkilöhahmot ovat oikeasti tosia. Joe Odom, joka keplotteli itselleen tyhjänä olevan talon avaimen ja järjesti taloon samanaikaisesti 24/7-päällä olevat bileet ja turistikierroksia; Lady Chablis, dragqueen, joka aiheutti skandaalin mustien tyttöjen ensitansseissa; ja että Jim Williams käytti oikeudenkäynnissä apunaan voodoota?

Kirja ei tarjoa vastausta siihen, tappoiko Jim Williams nuoren homorakastajansa itsepuolustukseksi, vai oliko kyseessä murha. Itse veikkaan, että kyse ei ollut itsepuolustuksesta mutta ei myöskään ollut ennalta suunniteltu murha vaan hurjistuksissa suoritettu tappo. Mitäs muut kirjan lukeneet ovat mieltä?

Kokiksen piilomainosmaailma

Coca-cola signs

Atlantalainen Coca Cola Company on perustanut kotikaupunkiinsa World of Coca Cola -museon, jossa kävimme syksyllä. En voi rehellisesti suositella museota kuin suurimmille kokisfaneille, juuri sopivan ikäisille lapsille tai niille, jotka tykkäävät maksetuista mainoksista, joissa maksajana on itse.

World of Coca Cola

Tämän tytsyn piti olla joku ”the famous” kokismaskotti. Onko kukaan nähnyt ennen?

Museo alkaa we’ve got people from all over the world visiting, where you all from?-hehkutuksella ja viiden minuutin mainosvideolla, jonka jälkeen museossa saa kierrellä vapaasti. Suurimpana nähtävyytenä hehkutetaan The Vaultia, jossa kerrotaan yrityksen historiasta hyvin hehkutuspainotteisesti, suurimpana hehkutuksen aiheena – ooh – kokiksen salainen resepti! Jotta historiassa pääsee eteenpäin, ainakin osan ryhmästä täytyy hyppiä ja pomppia (eli ”saada kiinni varas” tai ”noutaa reseptin ainesosat”), ja viimeisenä pääsee näkemään valo- ja savuefektein koristellun turvaholvin, jossa reseptin sanotaan olevan. Uppoaa tietyn ikäisiin lapsiin, harvemmin aikuisiin.

The Vault

Ovi, jonka takaalta resepti löytyy. Cool, eh?

Aikuisiin uppoaa sen sijaan hyvinkin kirjaimellisesti laaja maistelualue, jossa on tarjolla hanoissa kaikkia kokismakuja sekä useita Coca Cola Companyn muita juomia ympäri maailmaa. Suomella ei ollut hanaa, mutta jotain virolaista litkua, josta en ollut aiemmin kuullutkaan, sai juoda niin paljon kuin napa veti.

Coke Tasting

A Taste of Africa

Miehet totesivat tässä vaiheessa, että museon kiinnostavin osio on tässä, ja suuntasin yksin taide- ja esinenäyttelyihin. Vaihtuvana taidenäyttelynä oli David Claymanin mielettömän hienoja puuleikkaustöitä, jotka olivat teeman mukaisesti kokispullon muotoisia.

David Clayman: Abstract Wood Constructions

David Clayman: In Gear

David Clayman: In Gear. Tällaisen voisin ottaa seinälleni.

Coke Shoe

Esinenäyttelyssä esiteltiin kokistölkeistä askarreltuja käyttötavaroita

Memory of Coke

Näyttelyyn sai jättää oman henkilökohtaisen Kokismuistonsa

Esinenäyttelyssä käsiteltiin myös Kokiksen vuoden 1985 skandaalimainen maunmuutosyritys. Kokis vaihtoi reseptiään pariksi kuukaudeksi, jonka aikana julkinen vastustus oli niin kovaa, että alkuperäinen resepti palautettiin. Näyttelyssä oli esillä mm. vanhan reseptin muistokonsertti-LP.

RIP Coke

Old Coke Commercials

Pienessä elokuvateatterissa esitettiin vanhoja TV-mainoksia eri vuosikymmeniltä

Tässä vaiheessa palasin nappaamaan miehet mukaan ja kävimme vielä yhdessä katsomassa museossa sijaitsevan pullotusjärjestelmän, jota juuri sillä hetkellä pestiin, joten emme nähneet sitä toiminnassa. Jo pullotetut pullot sen sijaan vilisivät museon katossa kohti uloskäyntiä, missä jokainen sai ikioman museokokispullonsa muistoksi.

Coke Bottling Line

Olen nähnyt varmaan kymmenisen eri pullotuslinjastoa elämäni aikana, ja jostain syystä vain yksi tai kaksi on ollut toiminnassa vierailuhetkelläni. Kertooko tämä järjestelmien käyttöasteesta vai minun karmastani?

Coke Bottling Line

Loppujenlopuksi museon esine- ja taidenäyttelyt olivat ihan mielenkiintoiset, ja toki oli hauskaa päästä litkimään limsaa. Silti koko ajan oli tunne, että on sisällä massiivisessa mainoksessa, erityisesti kun museon joka kulmassa yritettiin saada vierailijat kuvauttamaan itsensä kokiskarhun tai kokisjoulupukin kanssa (ja lunastamaan kuva myöhemmin sievoiseen hintaan), ja museokauppa oli sekä valtava että ylihintainen. Itse vierailimme museossa osana Atlanta Citypassia, mutta täyteen 16 dollarin hintaan en voi suositella.

Coke Bottle Art

Mongooleja luonnontiedemuseossa

Genghis Khan

Herra Tšingis hevosenhäntästandaareineen, tai niiden replikoineen, sillä kuulema toveri kommunistit polttivat alkuperäiset Tšingiksen standaarit Stalinin aikana

Joulukuun alkupuolella suuntasimme Fernbankin luonnontieteelliseen museoon, jossa oli kiertävä näyttely Tšingis-kaanista. Heti alkuun totean, että näyttely oli kiinnostava, ja jos se joskus läheiseen museoon tupsahtaa, kannattaa käydä tsekkaamassa. Atlantaa ennen näyttely on kiertänyt mm. Chicagossa, Denverissä ja Houstonissa.

Half of a Mongolian Yurt

Lehdessä oli haastateltu intendenttiä, joka oli koonnut näyttelyn jurtan, ja kuulema se oli hieman odotettua hankalampaa.

Tšingis oli pojankloppi, joka onnistui älykkyyden, karismaattisuuden, taistelutaidon ja tuurin yhdistelmällä yhdistämään mongoolit yhdeksi kuningaskunnaksi ja ansaitsi näin kaanin arvonimen. Mongoolien valtakunnan mahtavin hetki ei kestänyt kovinkaan kauaa, sillä Tšingiksellä oli neljä poikaa, joiden kesken valtakunta jaettiin, ja jotka Tšingiksen kuoleman jälkeen kävivät valtakamppailujaan. Tšingiksen perintö kuitenkin elää yhä…

Mongolian bronze passports from 13th century

Ei mitään turhia 1200-luvun pronssilätkiä

…esimerkiksi passeissa. Jotta lähetit ja diplomaatit pääsisivät reissaamaan ympäri valtakuntaa, heille lyötiin käteen passeja, jotka todistivat henkilöllisyyden ja joiden avulla näin ollen vältti ylimääräisen häslingin.

Mongolian Sake Set, circa 1300 AD

Mongolialaisia sakekuppeja 1300-luvulta. Näimme myöhemmin muualla museossa intiaanien savikuppeja samoilta ajoilta ja käsityötaidot olivat pikkasen eri luokkaa.

Mongolian chess set, 19th century

Shakkinappuloita: sotilaat ovat pikkusikoja, kuningas isosika, kuningatar kaunis heppa ja torni luonnollisesti kameli

Traditional Mongolian Man's Costume

Kaunis mekko, haluan tuollaisen! …eikun se olikin miesten puku

Tullessamme museoon aulassa oli juuri alkamassa sirkusesitys, jonka tarkoituksena oli saada lisää ilmoittautumisia paikalliseen sirkuskouluun. Olimme juuri edellisellä viikolla nähneet Cirque du Soleilin esityksen, joka oli himpun verran kiinnostavampi, mutta emme tainneetkaan kuulua tämän Fernbankin esityksen kohderyhmään. Esityksen jälkeen esiintyi museon talviriehan bändi, jonka nimi liittyi jotenkin popcorniin.

Circus Show

T-Rex

T-Rex syö ihan just taustalla näkyvän joulukuusen. Joulukuusinäyttelyyn oli rakennettu eri maiden joulukuusia, mutta paikallinen Suomi-Atlanta-seura oli näköjään pihistellyt, eikä yksikään kuusista ollut koristeltu suomenlipuin.

Fernbankin pysyvissä näyttelyissä kerrattiin elämän syntytarina maapallolla – feat. dinosaurusten luurangot – sekä esiteltiin Georgian vaihtelevaa luontoa sen viidessä eri ekosysteemissä. Lapsille tämä on hitti, mutta aikuisiakin kiinnosti, eli kelpo sadepäivän nähtävyys. Lopuksi kävimme paikallisessa IMAXissa katsomassa To the Arctic-jääkarhuleffan, jossa toiseltiin parin lauseen välein, että kohta tulee ilmastonmuutos ja ajatelkaa edes jääkarhuja. Me jatkoimme lämpimään joulukuun iltaan pihajuhliin, jossa grillailtiin teepaitasillaan ja polskittiin porealtaassa.

Dinosaur and us

Poseeraus vanhan kunnon stegosaurus-kamumme kanssa

Paikallisyritys nimeltä Delta

Spirit of Delta

Maailman suurin lentoyhtiö lentokoneiden, laskujen ja matkustajien määrällä mitattuna on atlantalainen Delta, ja maailman vilkkain lentokenttä on Atlantan lentokenttä. Deltalla on kentän kupeessa oma museonsa, jonne pääsee normaalisti arkipäivisin toimistoaikaan etukäteisilmoittautumisella, mutta lokakuun alkupuolella oli erikoislauantai, jolloin museolla oli lentoyhtiökrääsäkeräilijöiden kokoontumisajot ja pääsimme vierailulle ilman kummempaa säätöä.

The Spirit of Delta

Museon suurin nähtävyys on The Spirit of Delta, yhtiön ensimmäinen Boeing 767-200, johon työntekijät yhdessä keräsivät rahat ja lahjoittivat yhtiölle vuonna 1982. Työntekijät olivat kiitollisia siitä, että yhtiö oli pysynyt kasassa, vaikka lentoliikenteen säännöstely oli lopetettu joitain vuosia aikaisemmin, ja halusivat edesauttaa työpaikkojensa säilymistä vastedeskin yhtiön tappioista huolimatta.

Spirit of Delta

Delta sai vuonna 1982 vähän isomman joululahjan, jonka lahjanaru painoi yli 30 kiloa

Delta Flight Attendant Dresses from 1959

Kone on ollut vuodesta 2006 asti museossa, ja nyt sen sisällä oli historianäyttely, jossa oli näytillä mm. kaikki Deltan historian aikana käytössä olleet lentoemäntien uniformut. Kun tiirailin yllä olevia uniformuja, takanani seissyt museo-opas tokaisi, The blue one is really nice, and that’s the one I thought I’d get when I started working, but it’s a summer uniform and I got hired in October, so I had to wear that ugly brown uniform for the first 6 months into my job! Lentoemäntä kertoi olleensa töissä 60-luvulta asti aina vuoteen 2001, jolloin hän jäi eläkkeelle pian WTC-terrori-iskujen jälkeen. Yhtiö oli hänelle sen verran rakas, että eläkepäivinään hän toimii vapaaehtoisena museo-oppaana.

Delta Flight Attendant Dresses

Lisää uniformuja. Vasemmanpuoleinen on lempparini: ihana takki ja hame!

Delta Flight Attendant Dress

80-luvulla uniformuissa oli aikamoinen Star Trek -fiilis

In the Cockpit

Miehet olivat kiinnostuneempia ohjaamosta kuin uniformuista

Vuonna 1928 eräs Collett E. Woolman osti hyönteismyrkytysyhtiön, siis sellaisen, joka lentää peltojen yllä ja heittää hyönteismyrkkyjä ilmaan. Woolman ei ollut erityisen kiinnostunut hyönteismyrkyistä vaan muutti yhtiön nimen Huff-Daland Dusterista Deltaksi (viitaten Mississippin suistoalueeseen) ja aloitti liikennelentobisneksen Texasin Dallasista Mississippin Jacksoniin. Matkan varrella viisipaikkaisen matkustajapotkurikoneen piti pysähtyä kaksi kertaa tankkaamaan. Sittemmin bisnekset hieman kasvoivat, ja vuonna 1941 Delta siirsi pääkonttorinsa Atlantaan.

Delta Air Service

Ensimmäisen Deltan matkustajakoneen kopio

Airline Collectibles Show

Niin, paikalla oli tosiaan lentoyhtiökrääsän kerääjiä ostamassa ja myymässä omaisuuttaan. Myynnissä oli kaikkea mahdollista postikorteista ykkösluokan astiastosettiin ja turvallisuusohjeistuksista lentokoneen penkkeihin. Minä löysin sieltä kokoelman 60- ja 70-luvun lentoyhtiölogolaukkuja ja päädyin ostamaan Japan Airlinesin olkalaukun, joka mainosti vuoden 1964 Tokion olympialaisia. Tällaista insinöörille sopivaa vintagea.

Me

Kirkkaassa auringonpaisteessa valkoinen laukku ei paljon näy, mutta kyllä, meillä oli hellettä vielä lokakuussa

Paikallisyritys nimeltä CNN

Eräs atlantalainen TV-kanava nimeltä CNN järjestää täällä kierroksia studioilleen. Pari viikkoa sitten liityimme pällistelijöiden joukkoon.

CNN Center

Kierros alkoi nousemalla liukuportaita ylimpään kierrokseen. Tai oikeasti kierros alkoi pitkään kestävällä turvatarkastuksella, mutta sen jälkeen nousimme näitä awesome-makeita maailman pisimpiä ilmassa kulkevia liukuportaita. Aiemmin CNN Centerin tiloissa toimi huvipuisto, ja liukuportaat toimivat huvipuiston sisäänkäyntinä.

Stairs to CNN Studios

Kierroksella selostettiin, miten CNN:n lähetyksiä teknisesti tuotetaan. Näimme lähetyksen ohjaajan näkymän ja kuuntelimme livenä, kun tuolloin vuorossa ollut ohjaaja antoi käskyjä siitä, mitä kulloinkin piti ruudulla näkyä. Pääsimme myös näkemään toimittajien, faktantarkistajien ja tuottajien avokonttorin, jossa oli lauantainakin töissä ihmisiä – tietenkin, koska CNN tuottaa uutisia vuorokauden ympäri.

Live CNN broadcasting

CNN:n sekä kakkoskanava HLN:n kameranäkymät, itse ohjelma sekä ”preset”-näyttö, jolle seuraava kuvakulma kootaan ennen ruutuun siirtämistä

CNN Editors at Work

Oikealla muistaakseni toimittajat, vasemmalla faktatsekkaajia ja tuottajia

Näimme kierroksella myös studion, jossa juuri sillä hetkellä oli livelähetys käynnissä, mutta studiota ei saanut kuvata. Ei ihme, sillä joku kuitenkin unohtaisi laittaa salamanvalon pois kamerasta, ja lähetys häiriintyisi. Tämän lisäksi näimme CNN:n mainosvideon – ”Yhdessä tuotamme maailman parhaita uutisia! Meillä on yhteisiä muistoja!” – ja kierros tietenkin loppui kauppaan. Ihan hauska kierros, mutta ei ehkä ihan täysin rahan arvoinen, ja kierroksen vetäjän puujalkavitsit alkoivat jossain vaiheessa ottaa aivoon. Suosittelen, jos on oikeasti kiinnostunut, muille ehkä en.

CNN Center's World Map

CNN Centerin lattiassa oli laatoista koottu maailmankartta. Aiemmin huvipuistoaikaan tässä oli luistelurata.

Jenni at CNN

Pakollinen ”I was here”-poseerauskuva

Hyvää Thanksgivingiä kaikille!

Thanksgiving eli kiitospäivä on paikallisia suurimpia juhlapyhiä ja ainoa pyhä, jolloin isolla osalla kansasta on kaksi peräkkäistä arkipyhää; jouluna vapaata on yleisesti vain joulupäivänä, ja juhlapyhiä ei ole edes yleisesti säädetty, vaan ne vaihtelevat työnantajasta riippuen. Kiitospäivä juontaa juurensa 1600-luvulle, jolloin nykyiseen Massachusettsiin saapui satakunta syvästi uskonnollista siirtolaista. Ruoka loppui, puolet porukasta kuoli, mutta paikalliset intiaanit auttoivat loppuja selviämään talven yli. Seuraavan sadon tultua vietettiin kiitospäivää yhdessä intiaanien kanssa. Myöhempinä vuosina jatkettiin kiittämistä, mutta nyt siirryttiin kiittämään jumalaa eikä intiaaniheimoa, joka puoli vuosikymmentä myöhemmin tuhottiin tappamalla puolet ja myymällä toinen puoli heimolaisista orjuuteen.

Thanksgivingin olennaisin osuus on syödä itsensä ähkytäyteen, ja niin mekin tulemme tekemään huomenna itse juhlapäivänä tuttavaperheen luona. Viime lauantaina taas heräsin vähän tavallista aikaisemmin puuhastelemaan, jotta heikompiosaisemmatkin saisivat mahan täyteen.

Food Drive

”Leipää” eli ”lisää vain vesi”-leipä- ja muffinssitaikinapusseja

Meidän lähellämme järjestettiin ruokakeräyksen eli food driven organisointitapahtuma, jonne toivottiin vapaaehtoisia lajittelemaan ja järjestelemään ruokaa. Paikallisissa kaupoissa oli jo viikkoja ollut jättimäisiä pahvilaatikoita, joiden tarkoitus oli, että ostoksilla ihmiset voisivat ostaa pari ylimääräistä säilykepurkkia ja tiputtaa ne kassojen jälkeen hyväntekeväisyyslaatikoihin, joista ruoka lähetettäisiin thanksgivingiksi Atlantan alueen 2800:lle yösuojissa asuvalle kodittomalle lapselle. Näitä laatikoita sitten tuotiin rekoilla food drive -tapahtumaan, jossa purimme laatikoita erilaisiin kasoihin: ”Breads” ”Corn” ”Sweet Potatoes” ”Other Vegetables” ”Ketchup” ”Noodles” ”Snacks”… Thanksgiving-hengessä ihmiset olivat lahjoittaneet paljon vihreitä säilykepapuja, karpalohilloa ja kalkkunakastiketta, mutta laatikoista löytyi lopulta mitä tahansa vauvanruoasta sipseihin (kyllä, sipsejä leipäjonoon).

Kun ruoka oli saatu lajiteltua, siirryttiin keräilyvaiheeseen. Saimme pienryhmissä kontollemme aina yhden kodittomien asuntolan, jolle keräsimme ostoslistan mukaisesti ruokaa. Sipsien lisäksi ihmiset olivat lahjoittaneet lapsille kaikenlaista muutakin alennuksessa ollutta halpaa ja epäterveellistä ”ruokaa”. Kun ostoslistassa luki sitten ”kolme aamiaistarviketta”, poimin sokerilla päällystettyjen kaakaohöttömurojen joukosta täysjyvämurot ja puurohiutaleet. Kun yleisesti on tiedossa, että tässä maassa köyhillä on valtavasti terveysongelmia huonolaatuisen ruoan takia, pitääkö sitä heille varta vasten ostaa?

Food Drive

Paikalle oli saapunut lähes sata kaikenikäistä ja -näköistä vapaaehtoista

Loppuvaiheessa aherrusta eräs toinen vapaaehtoinen kysyi minulta, Do you have this in Finland? Jaa mitä, ruokakeräyksiä kodittomille? Mietin, miten muotoilla ajatus sosiaaliturvasta, joka yrittää kaikin mahdollisin tavoin estää kansalaisten ja erityisesti lasten päätymisen kadulle sekä siitä, että ihmisistä pidetään huolta ensisijaisesti verotuottojen eikä hyväntekeväisyyden avulla, ja pohdin, onko Atlantassa enemmän kodittomia lapsia kuin Suomessa kodittomia ylipäätään ja kehtaisiko tätä sanoa tuntemattomalle… mutta onneksi mies selvensi: I mean, do you have Thanksgiving? Jaa, ei meillä, mutta hyvää kiitospäivää silti kaikille!