Purojen varressa kasvava narrowleaf cottonwood, eräänlainen poppeli, loistaa juuri nyt täällä keltaisena.
Eniten tottumista täällä Coloradossa on minulla ollut sään kanssa: eilisen sään perusteella ei pysty sanomaan mitään huomisesta, ensilumi tuli jo syyskuussa, mutta shortsikelejä saattaa silti olla vuoden ympäri. Talvivaatteita ei voi pakata pois kesälläkään, koska reilun tunnin ajomatkan päässä vuorilla voi sataa lunta kesälläkin, ja kesävaatteita taas tarvitsi eilen, kun lähdimme patikoimaan mukavassa hellesäässä (+27, aurinkoista) ruskan peittämille Flatirons-vuorille, jotka kohoavat kaupungin vieressä.
Chautauqua-puisto näytti hieman erilaiselta kuin helmikuussa.
Joku muukin oli keksinyt lämpimänä lauantaina lähteä reippailemaan kaupungin puistoihin. Joka toisella kiipeäjällä oli mukana haukku.
Me otimme suunnaksi oikeanpuoleisimman Flatirons-vuorista, noista hieman vanhalta silitysraudalta näyttävistä kivimuodostelmista.
Ruskankeltaiset saarnivaahterat vaihtuivat ylöspäin kiivetessä kelta- ja pähkinämännyiksi.
Patikointireitti kulki ensimmäisen ja toisen Flatironin välistä ja nousua oli noin puoli kilometriä (1600 metristä 2100 metriin). Polulla oli yllättävän paljon porukkaa ottaen huomioon, ettei maasto ollut sieltä helppokulkuisimmasta päästä, ja osa reippailijoista kantoi koiriaan vaikeiden kohtien ylitse.
Vasemmalla meidän kulkemamme reitti. Oikealla reitti, jota vuorikiipeilijät käyttivät.
Oikea ylä: Chautauqua-puisto näkyy preerialänttinä kaupungin reunassa. Oikea ala: Yliopiston stadionilla CU Buffaloes pelasi jenkkifutista kalifornialaista haastajaa UCLA Bruinsia vastaan, ja välillä yleisön ja väliaikaohjelman melu kuului vuorille asti.
Toisen Flatironin huippu, jonka luota polku vielä nousi ensimmäiselle Flatironille.
Näkymä toiselta Flatironilta Denverin ja Goldenin suuntaan. Kaupunkien välissä, missä ei ole asutusta taikka ihmisten istuttamia puita, on pelkkää preeriaa. Ylängöllä sijaitsee NCAR, yksi Yhdysvaltain meteorologian ja ilmastotieteellisen tutkimuksen keskuspaikoista.
Kolmas Flatiron on Flatironeista suurin ja vaikeapääsyisin. Flatironit syntyivät, kun Laramiden vuorijonopoimutus puski hiekkakiveä pystysuuntaan 70-40 miljoonaa vuotta sitten.
Hetki piti siristää silmiä ennen kuin tajusi, että kyllä, siellä kolmannen Flatironin päällä kalliokiipeilijät tosiaan ottavat aurinkoa.
Noin parin tunnin kiipeämisen jälkeen saavutimme vihdoin ensimmäisen Flatironin huipun. Tai ei ihan huipun, mutta melkein, sillä polku pysähtyi parikymmentä metriä huipun alapuolelle Flatironin ”kääntöpuolelle”. Tässä kohtaa oli hyvä tankata vettä ja ihastella maisemia.
Iiro ja ensimmäisen Flatornin huippu
Boulderin kaupunki alkaa siitä, mihin vuoret loppuvat.
Vuorten lumihuiput näkyvät kotipihastammekin, mutta eivät ihan näin hyvin.
Patikointi helteessä oli tuonut mukanaan sen verran kesäisen fiiliksen, että päästyämme alas suuntasimme lähimpään Dairy Queeniin jäätelölle (minulle double fudge cookie dough, Iirolle mint Oreo), jonka jälkeen vietimme loppupäivän uima-altaalla nauttien auringosta. Suomessa en ole koskaan ollut syksyn ystävä, mutta tällaiset syksyt kelpaavat minullekin.
Hyvää syksyä Boulderista! T. Jenni
Syksy oli myös Islannissa ihan mieletöntä! Patikkaretket on parhaita juurikin näihin aikoihin kun ei ole enää hyttysiä, mutta lämmintä riittää. Nyt vasta ymmärtää ruskaretkien hienouden. Teillä vielä astetta eeppisemmät maisemat. :)
Pitäisi varmaan joskus lähteä ruskaretkelle ihan koti-Suomessakin. :D Tällaiset sateettomat kauniit syyspäivät ovat ihan parhaita, enkä nyt sanoisi, että Islanti maisemien eeppisyyden puolesta erityisesti Coloradolle häviää. ;)
Voe elämä tuota Coloradoa :D Minun mielikuvani siitä on muutaman vuoden takaiselta toukokuulta hyvin luminen, joten voin erinomaisesti uskoa kuvauksesi säiden vaihteluista. Teiltä ei tunnu lähistöltä uudet vaellusmaastot loppuvan!
Juu ei lopu trailit vähään aikaan, ostettiin lähiseudun vaelluskartta ja varmaan aika monta vuotta tarvitsisi, että tämän ehtisi kahlata lävitse. :) Nyt syksyllä tosin valikoima on vähän rajoittuneempi, sillä esim Mt Audubonin alue on jo suljettu lumen takia.
Aiemmin Bostonin seudulla pystyi hyvin pukeutumaan kalenterin mukaan, mutta enaa se ei onnistu.
Kavin asken ulkoilemassa ja viela klo 15 jalkeen on 24C+ – ja kevyt takki oli ihan liikaa. Tosin meillakin on aamulla jo varsin kirpakkaa – mutta lokakuun lopuksi tuo 24C on aika mukavaa…
No huh joo, ei ihan takkikeli tuo! Minulla on muistikuva lapsuudesta siellä päin asuessa, että sielläkin oli välillä säät vähän mitä sattuu – eräänä joulupäivänä oli +20 astetta – mutta kuitenkin paljon vähemmän hassua vaihtelua kuin täällä.
Voi kuinka kauniita ruskakuvia! Ihan mielettömät maisemat kyllä, tuolla tuolla kelpaa patikoida!
Kiitos! :)
Aikas upeita maisemia teidän takapihalla, kelpais! :)
Oon kerran käyny Denverissä ja Boulderissa mut en harmikseni ehtiny käydä tutustumassa ympäristöön niin paljon kun olisin halunnut. Muistan vaan Boulderista Celestial Seasoningsin tee-tehtaan ja sit Denverin läheltä Red Rock Amphiteaterin, jossa oltiin kuuntelemassa Black Keysia ja My Morning Jacketia… sieltäkin oli aika näyttävät näkymät!
Mä muistan tuon teetehtaan 90-luvulta. On jo pitkään pitänyt käydä siellä uudestaan, mutta tässä on näitä muitakin nähtävyyksiä aika paljon. :D
Mä olen puolella silmällä kytännyt, jos tuonne Red Rock Amphiteateriin tulisi joku stara, jota voisi käydä kuuntelemassa ilman, että liput ovat aivan poskettoman hintaisia. Oon kuullut, että se on tosi hieno. Tai sitten käyn vaan siellä joku aamupäivä juoksemassa portaita ylös ja alas. :)
Ihana ruska tuolla alhaalla laaksossa! Ei huonot maisemat :)
Juu noita oli kiva ihailla aina, kun puiden välistä avautui näkymät!
Toi ekan flatironin huippu näyttää ihan jättiläissammakolta, joka on hyökkäämässä Iiron kimppuun. :)
Sammakosta tulikin mieleen: kun oltiin Ruotsin lapissa, niin sielläkin oli hauskaa bongailla vuorenpeikkoja rinteiltä. Niitä löytyy paljon helpommin kuin mitä tahansa kumpupilvistä.
Nonni nyt en enää pysty katsomaan tuota kuvaa näkemättä sammakkoa! :D
Upeat on maisemat! Katsoin vaan noita teidan kiipeamia polkuja etta kyllahan noita nyt viela ylos kiipeaisi mutta etta alaspain. Oliko reitti alas sama vai joku toinen?
Samaa reittiä piti tulla alaskin. Ei tuossa ollut kovinkaan montaa erityisen vaikeaa kohtaa, ja vaikeissa kohdissa pystyi tulemaan pyllyllään. ;) Nuo kolmannelle flatironille kiivennet sen sijaan lähtivät laskeutumaan kanssamme samaan aikaan, ja se näytti aika komealta menolta, kun swengailivat alas pystysuoraa seinämää.