7 päivää Luxemburgin arkea

Edellisen kerran, kun yritin pitää kirjaa tavallisesta viikostani, yritys kaatui lentokoneiden myöhästelyyn, kipeilyyn ja yleismaailmalliseen sekavuuteen. Tässä siis vähän tavallisempi viikko, joka päättyi eilen. Tällaista on minun arkeni Luxemburgissa.

Maanantai

8.20 Ylös sängystä. Saavuin sunnuntaina kotiin niin myöhään, että myös aamu alkaa normaalia myöhemmin.

9.05 Pyörä ulos kellarikomerosta; talossani ei ole pyöräkellaria tai -vajaa, joten pyörän säilytykselle ei ole käteviä ratkaisuja. Polkaisu töihin.

9.30 Kuppi teetä ja mailien jälkeen hetki Hesarin lukua. Työpaikalla on yritystunnukset, joilla pääsee selaamaan digi-Hesaria.

10.30 Ensimmäinen suunnittelupalaveri uuden projektin tiimoilta. Käymme läpi vanhaa sivustoa, miten sitä voisi uudistaa, ja keskustelemme pitkään erilaisista karttaprojektioista – pitäisikö Mercatorin sijaan käyttää jotain muuta – ja muistelemme aiempia projekteja, joissa yksikään kartta ei ole kelvannut kaikille osapuolille.

12.15 Lenkille, ulkona pilvistä ja +8C. Paluumatkalla nappaan patongin, jonka syön työpöydän ääressä.

20150323_132738

IT-tuki on jo kerran huomauttanut minulle näppiksen ääressä syömisestä. Sori, tämä on tapa, josta en luovu.

13.25 Käynnissä olevan projektin tehtävien jakoa kehittäjien kesken, avoimien kysymysten selvittelyä, ja se fiilis, kun voi muuttaa tehtävien tilaksi Completed.

15.30 Erään avoimen softan tutkimista ja analyysin naputtelua siitä, sopisiko se tarpeisiin vai ei, ja mitä softan käyttöönotto vaatisi.

18.40 Lähtö töistä. Luikahdan aseman lähistön etnokauppaan sisään juuri ennen sen sulkeutumista ostamaan intialaisia tahnoja.

19.20 Kotona, pyykit pyörimään, ranskan oppikirjat auki, kotiläksyjen tekoa ja futuurin epäsäännöllisten verbien kertausta.

20.30 Yksi jakso Breaking Badia samalla, kun syön illalliseksi pakastimesta aiemmin tekemääni chicken kormaa. Lakkaan kynnet sinisiksi, lakkana I Saw.. U Saw… We Saw… Warsaw.

21.30 Lähisukulaisen kuolinpesästä otettujen valokuvien läpikäyntiä ja miettimistä, mitä tavaroista haluaisin itselleni. En raaskisi olla sanomatta ”joo” millekään, mihin liittyy minkäänlaisia muistoja, mutta kuljetus- ja säilytysmahdollisuudet ovat rajalliset. Sänkyyn makoilemaan kirjan kanssa vähän kymmenen jälkeen.

Tiistai

07.15 Ylös sängystä. Kulkulupani on hukassa, ja etsin sitä vartin turhaan.

08.10 Bussiin. Yritän välttää bussien käyttöä klo 8.20-8.50, koska silloin ne ovat pysäkkini kohdalla tupaten täynnä.

8.30 J’ai oublié mon badge, ja samoin kulkulupansa on unohtanut pari muutakin samalla bussilla tullutta. Turvamies naureskelee henkilöllisyyksiämme tarkistaessaan, että eihän nyt ole edes maanantai.

8.45 Aamu menee sekalaisen silpun hoitamisessa: sähköposteihin vastailua, projektiraportointia, tulevien työmatkojen järjestelyä. Päätän lähteä keskiviikkona Brysseliin.

11.50 Lähtö kotiin lounaalle. Iltapäivän ranskan kurssi on toisella puolella kaupunkia ja koti matkan varrella.

13.30 Ranskan kurssilla päivän teemana on expat-elämä. Kertaan työhistoriaani kurssitovereille ja identifioidun kuullunymmärtämisen génération Erasmus -porukkaan. Kun puhutaan siitä, mitä mieltä ollaan vanhan kotimaan asukkaista, totean monen suomalaisen kärsivän l’herbe est plus verte ailleurs -syndroomasta.

15.45 Kahvitauolla käyn moikkaamassa yläkerrassa istuvaa suomalaista työkaveria, joka printtaa minulle seuraavan päivän junaliput ja lähtee turisemaan hetkeksi kahville.

20150324_160853

Ajanhetkien kertausta

17.40 Kävely kaupunkipyöräasemalle ja viiletys alamäkeä pitkin kauppaan.

18.30 Kotona. Viikonlopun Hollannin reissun kuvien editointia.

19.00 #TL_Chat-keskustelu Twitterissä Berliinistä.

19.30 Sovin Karlsrühessa asuvan Teean kanssa, että lähdemme yhdessä Saarbrückeniin perjantaina. Selvittelen busseja ja nähtävyyksiä.

20.40 Ilmoittaudun Floridassa ensi lokakuussa järjestettävään TBEX-seminaariin. Jee!

21.00 Saan kuvat editoitua valmiiksi ja rupean tiskaamaan ja laittamaan illalliseksi hoisin tofua.

21.50 Illallinen Breaking Badin finaalin ääressä. Aina vähän haikea olo kun hyvät telkkarisarjat tulevat päätökseen.

22.50 Kirjoitan postauksen viime viikonlopusta. Nukkumaan vasta aamuyöstä.

Keskiviikko

7.20 Meinaan lähteä aamulenkille, mutta kylmä ja sateinen aamu saa vaihtamaan suunnitelmat lihaskuntoharjoitteluun ja venyttelyyn kotona.

9.05 Juna-aseman Oberweisista teetä ja croissant, jotka nautin junassa päivän lehteä lukien. Décimée on tosi ikävä sana, kun sen yhdistää kokonaiseen luokalliseen koululaisia. Luxemburgissa taas ketunmetsästyksen sallimiseen tähtäävä kansalaisaloite on edennyt parlamenttiin. Lehden loppupuolella luxemburgilainen opiskelija kertoo vaihtarikokemuksistaan Suomessa: järvessä uimista ja ”vielä luxemburgilaisiakin hiljaisempia” ihmisiä.

10.15 Kaivan esiin läppärin ja keskityn työstämään dokkaria, mikä sujuu erinomaisesti ilman internet-pohjaisia häiriötekijöitä.

12.10 Vihdoin Brysselissä, ja suoraan lounaalle Ainon kanssa. Juttu luistaa ja lounas venähtää, kun kummallakaan ei ole sovittuja menoja ennen kahta.

14.15 Koulutus hakukoneoptimoinnista, jonka jälkeen käyn kyselemässä eksperteiltä tarkennuksia.

16.05 Kahville kollegan kanssa. Puhumme siitä, minkälaisia virallisen tiukkoja maileja aiomme lähettää toisillemme, jotta pomot pysyvät tyytyväisinä, ja mietimme jo valmiiksi mahdollisia ratkaisuja yksiköiden väliseen pattitilanteeseen. Sitten puhumme surffauksesta.

16.55 Juna Luxemburgiin on tupaten täynnä. Luen Terry Pratchettiä.

17.45 Namurin kohdalla ruuhka helpottaa ja saan pöytäpaikan, jossa jatkan dokkarin naputtelua koneella.

20.05 Kävelen asemalta suoraan kaverille viettämään elokuvailtaa. Katsottavana Blackfish, minkä jälkeen kukaan meistä ei taatusti halua enää käydä delfinaarioissa.

23.00 Kävely kaverilta kotiin ja suoraan nukkumaan.

Torstai

8.20 Ylös sängystä ja töihin, taas ilman kulkulupaa. Normaalisti unohdan sen korkeintaan kerran kuussa.

9.05 Aamupäivä kuluu eilisen työmatkaa purkaen: juttelua työkavereille erinäisistä aiheista, miittareiden sopimista ja matkalaskun tekoa.

20150326_094644

En juo kahvia, mutta teetä kuluu paljon. Tällä hetkellä töissä avattuna on Provinsin kylästä ostettu ruusutee.

12.20 Lounaalle työkavereiden kanssa. Lounaan jälkeen nautimme kakkua ja punkkua ja tuemme samalla syöpäjärjestöjä; porukka samasta kerroksesta kerää rahaa lauantain hyväntekeväisyystapahtumaa varten.

13.30Tutkin metadataskeemoja. Aikani ihmeteltyäni pidän ”pienen breikin” ja luen hetken Hesaria… Toista tuntia myöhemmin havahdun ja joudun pitkään miettimään, mitä seuraavaksi pitikään tehdä. Tiedän, että keskittymisen ajoittainen herpaantuminen on normaalia tietotyöläisille, mutta poden silti lievää huonoa omatuntoa. Päivän päätteeksi rustaan yksityiskohtaisen todo-listan huomista helpottamaan.

18.40 Lähden töistä vähän myöhässä ja missaa bussin. Seuraavalla myöhästyn vaihdosta ja odottelen sateisella pysäkillä bussia 20 minuuttia.

19.25 Elegantisti 25 minuuttia myöhässä Bollywood-tanssitunnilta, mutta se ei haittaa menoa. Alamme harjoitella uutta kappaletta, ja tauoilla esittelemme toisillemme omien kulttuuriemme kansantansseja. Espanjalainen rouva esittää flamencoa, minä vedän letkajenkkaa.

Koreografiassamme on mukana liikkeitä, jotka ovat esiintyneet myös leffassa, esim kohta 00:30, jossa pääosan esittäjä laulaa miehen rakkauden olevan kuin jungle balmia, kanelipuusta tehtyä öljyä, jota voi hieroa alaselkään kipuja lievittääkseen. Tsekkaa myös, kuinka monta kertaa naisen asu vaihtuu videon aikana.

21.15 Kotona lämmitän tofua ja katson uusimman John Oliverin. Sitten suunnittelen viikonloppua ja päätän lähteä lauantaina Dijoniin. Nukkumaan yhdentoista maissa.

Perjantai

6.30 Sängystä ylös, teetä ja Skypen ääreen. Atlantin toisella puolella on vielä ilta.

8.30 Lopetan puhelun Iiron kanssa, pikaisen valmistautumisen jälkeen töihin.

9.30 Työstän dokkaripohjaa hakukoneoptimoiduista metadatoista ja selvitän samalla pitkää listaa avoimia kysymyksiä. Aamupäivän aikana kävelen seitsemän kertaa jonkun työkaverin huoneeseen, ja huoneet ovat useamman kymmenen metrin päässä, joten ainakaan en kärsi liikkumattomuudesta.

13.00 Lähden työpaikan viereiselle bussipysäkille odottelemaan bussia Saarbrückeniin. Vastapainona normaalia pidemmille työpäiville perjantait ovat meillä usein vain puolikkaita päiviä. Syy järjestelylle on, että lähinnä expateista koostuva työntekijäkunta pääsisi halutessaan kotimaahan viikonlopuksi.

13.45 Bussi vihdoin saapuu, 40 minuuttia myöhässä. Vihdoin.

15.05 Tapaan Teean Saarbrückenin bussiasemalla ja kävelemme kauniin Ludwigskirchenin kautta linnalle, jossa sijaitsee historiallinen museo. Tutkimme museoa hitaasti ja perusteellisesti tulkiten yhdessä ranskan- ja saksankielisiä lappuja (minä ranskaa, Teea saksaa), ja olemme juuri päässeet historiassa toiseen maailmansotaan, kun museovahti tulee ilmoittamaan museon sulkeutuvan. Yhteenvetona ei ollut tavallisen saksalaisen elämä viime vuosisadan vaihteessa hääppöistä.

Ludwigskirchen, Saarbrücken

Saarbrückenissa paistoi aurinko.

18.05 Käppäilemme St. Johanner Marktille syömään melkein täyteenvarattuun Zum Stiefeliin: täyttävää saarilaista ruokaa, maukasta pääsiäisolutta ja hyvää juttuseuraa.

19.40 Teean juna lähtee 20.02, mutta mehän olemme ihan juna-aseman vieressä, joten ei ole kiire. Maksamme laskun ja jäämme vielä juomaan oluemme tyhjiksi.

19.53 Astumme ulos ravintolasta, lähdemme kävelemään juna-aseman suuntaan, ja tajuamme samalla, että mehän emme ole juna-aseman vieressä, vaan melkein kilometrin päässä. Pää kolmantena jalkana juoksua, sillä junasta ei ole varaa myöhästyä.

20.01 Hyvästelen Teean juna-aseman ulkopuolella. Parin minuutin päästä astuessani sisään omaan bussiini saan viestin: HUH! Ehdin!

21.15 Bussini saapuu Luxemburgiin. Kävelen asemalta kotiin ja menen suoraan nukkumaan.

Lauantai

06.30 Nousen pakkaamaan ETYK-kassia. Tarkoittaa siis En Tule Yöksi Kotiin.

08.00 Saavun asemalle tarpeeksi ajoissa, että ehdin käydä hakemassa kaupasta tuliaisiksi luxemburgilaista kuoharia ja suklaata. Varttia myöhemmin Philippe ja Jean-Philippe kaartavat asemalle mustalla Alfa Romeolla. Suuntaan kahden belgialaisen melkein eläkeiässä olevan pankkiirin kyydissä etelään. Matkassa menee normaalia pidempään, koska ajamme pikkuteitä pitkin osittain välttääksemme tietulleja ja osittain ihastellaksemme Champagne-Ardennen pikkukyliä ja Maas-joen laaksoa.

12.40 Philippe ja Jean-Philippe jättävät minut Dijoniin erään leipomon eteen, jossa tapaan Célinen ja Anaïsin, kaksi sohvasurffaajaa, joista toisen luona olen sopinut yöpyväni. Jatkamme Célinen autolla Bourgognen maaseudulle ja Fontenayn apottiluostariin.

14.05 Kaarramme apottiluostarin pihaan ja tajuamme juuri missanneemme tasatunnenin lähtevän opastetun kierroksen. Kierrämme tihkusateessa luostarin puutarha-alueita, ja minä luen valmiiksi englanninkielisen kierrospaprun.

Fontenayn luostari

Luostari on rakennettu 1200-luvulla. Melkein tuhat vuotta vanhat rakennukset herättävät minussa aina kunnioitusta.

15.00 Kierros alkaa, ja tajuan kovasti keskittymällä enemmistön opastuksesta. Oppaan ranska on suhteellisen selvästi artikuloitua, mutta hän voisi puhua vähän hitaammin ja vähän kovempaan ääneen. Katedraalissa en jaksa kaiun takia edes yrittää vaan ihmettelen romaanista kirkkoarkkitehtuuria.

16.15 Paljasjalkainen dijonilainen Céline saa idean viedä minut ja juuri Pariisista muuttaneen Anaïsin katsomaan Alesian taistelukenttiä, missä Julius Caesar roomalaisjoukkoineen piiritti aikoinaan gallialaisia. Etsimme alueelta suuren Vercingetorixin patsaan, jonka Napoleon III pystytti 1800-luvulla kunnioittaakseen tuota suurta esiranskalaista sotapäällikköä.

Alise-Sainte-Reine, Burgundy, France

Alesian taistelukenttien paikalla sijaitsee nykyään Alise-Sainte-Reinen kylä. Täällä satoi.

17.30 Piipahdamme Alesian läheisessä Flavigny-sur-Ozerainin kylässä kaakaolla. Kylä on kuuluisa burgundilaisten keskuudessa aniskarkeistaan, joita ostan ison kassillisen, mutta maailmalla se tunnetaan paremmin Chocolat-elokuvan (suom. Pieni suklaapuoti) kuvauspaikkana.

19.30 Saavumme takaisin Dijoniin ja käymme hakemassa kehämarketista guacamole-tarvikkeita, nachoja, sinappisipsejä, paikallista Époisses-juustoa ja minulle matkamuistoksi laajan lajitelman erilaisia sinappeja.

20.40 Etkoilemme iltaa Célinen luona, jonne saapuu myös muita sohvasurffaajia: chileläinen politiikanopiskelija, turkkilainen raksatyöntekijä, sekä chileläisen paikallinen tyttöystävä, joka kovasti vakuuttaa, ettei osaa englantia. Myöhemmin juttelen tyttöystävän kanssa pitkät pätkät maailman menosta, eikä hänen englannintaidossaan ole mitään vikaa.

23.30 Lähdemme puolijuoksua bussipysäkille ja olemme pysäkistä 50 metrin päässä, kun bussi ajaa ohi. Bussi oli illan viimeinen. Kävelemme neljän kilometrin matkan Les Tanneries -klubille.

00.20 Klubilla paikallisbändit soittavat ranskalaista punkkia. Kyseessä on paikan viimeiset pippalot, sillä seuraavana päivänä paikkaa aletaan purkaa. Minulle tulevat etäisesti mieleen jutut, joita olen kuullut Helsingin Lepakko-klubista.

02.00 Ensimmäisen kerran mietin, että nyt väsyttää sen verran, että voisi lähteä kotiin, mutta meillä ei ole kuin yksi avain.

05.00 Lähdemme vihdoin takaisin kaupunkiin. Takseja ei näy, joten kävelemme taas neljän kilometrin matkan. Célinen luona rojahdan rättiväsyneenä vierashuoneen sänkyyn.

Sunnuntai

11.15 Aamiaiseksi syömme eiliseltä ylijääneitä sinappisipsejä ja paahdettua patonkia Époisses-juuston kanssa, joka on muuten ihan pirun hyvää, suorastaan suussasulavaa. Ei ihme, että tämä oli Napoleonin suosikkijuustoja.

12.00 Lähdemme kävelylle katsomaan Dijonin nähtävyyksiä jatkuvassa tihkusateessa. Kaupungissa on useampi upea goottilaiskatedraali, ja Musée des Beaux-Arts, Burgundin herttuoiden palatsissa sijaitseva taidemuseo, on sen verran upea, että viihtyisin varmaan koko päivän, jos aikaa vain olisi. Silitän onnea tuottavaa pöllöä erään katedraalin kiviseinässä ja ihastelen vanhoja taloja.

Rainy day in Dijon

Dijonissakin satoi, mutta se ei erityisemmin haitannut.

13.55 Céline soittaa kimppakyytikuskilleni Arnaudille selvittääkseen, missä meidän oikein pitää tavata. Asia selviää, ja hetkeä myöhemmin istun jo Arnaudin Bemarissa matkalla takaisin Luxemburgiin, tällä kertaa moottoritietä pitkin. Juttelen vartin verran niitä näitä – selviää, että Arnaud on alunperin Dijonista mutta ollut jo monta vuotta töissä Luxemburgissa pankissa – ja nukun loppumatkan.

17.00 Arnaud heittää minut kotiovelle ja toivottaa hyvät jatkot. Kotona lämmitän hoisin tofua ja katson useamman jakson Girlsiä.

20.00 Skypetän Iiron kanssa ja mietimme tulevaa kesää ja reissuja. Päätämme lähteä Memorial Dayna Lounais-Coloradon kansallispuistoihin. Loppuilta menee telttailumahdollisuuksien ja ohjelman selvittelyssä, ja nukkumaan pääsen puolilta öin.

Uskomaton luksushotelli: Park Hyatt Paris

Se alkoi jo ovella: hotellin portsari pysäytti meidät raahatessamme laukkuja sisään ja vaati saada laukut itselleen. Vähän ymmällämme selitimme, että olemme vasta kirjautumassa sisään, ja kyllä meillä pitäisi tähän aikaan päivästä jo olla huone tarjolla, mutta tämä ei vaikuttanut portsariin. Sen sijaan sain lapun, johon portsari kirjoitti sukunimeni, ja meidät ohjattiin kohteliaasti peremmälle. Madam, please.

Olimme kirjautumassa sisään Park Hyatt Paris-Vendôme -hotelliin, yhteen Pariisin arvostetuista Palace-hotelleista, jossa huonehinnat pyörivät seitsemästä sadasta tonniin per yö. Me olimme saaneet hotellin huomattavasti halvemmalla, ja tarkoituksena oli 30-vuotissynttäreitteni juhlimisen lomassa ihmetellä, millaista on yöpyä huippuhotellissa.

Park Hyatt Paris Vendome sisäpiha
Hotellin sisäpiha, jonka perällä sveitsiläinen chalet

Sisäänkirjautuminen sujui mukavasti, ja täyttäessämme lomakkeita eräs vastaanoton työntekijöistä tiedusteli meiltä kohteliaasti, kuinka matkamme meni. Saatuamme huoneemme avaimen hän ilmoitti esittelevänsä meille seuraavaksi hotellin. Ahaa? Kuljimme naisen perässä pitkin hotellin käytäviä, kun hän osoitteli meille paikkoja hotellissa: tuosta saa aamiaista taikka lounasta, tässä on meidän Michelin-tähden ravintolamme, tuolla taas baari, ja tästä sisäänkäynti sisäpihalle, jonka perällä on chalet, tuotu suoraan Sveitsistä, jossa voi halutessaan illallistaa intiimisti korkeintaan neljän hengen seurueen kesken. Ylimmästä kerroksesta löytyy kynsistudio, kakkoskerroksessa taas palvelee hiustaiteilija, jolla Nicole Kidmankin käy aina ennen Cannesia – hiustenleikkuu maestrolla alkaen 700 euroa.

Park Hyatt Paris Vendome Deluxe hotellihuone arvostelu

Huoneeseen päästyämme kohtelias vastaanottovirkailija kysyi, haluaisimmeko, että hän vielä esittelisi meille huoneen. Normaalisti olisimme saattaneet sanoa ”ei”, mutta tässä vaiheessa tähän vähän omituiselta tuntuvaan smalltalkiin oli jo tottunut, joten kuulimme vielä, missä vessassa on hiustenkuivaaja, miten television saa päälle, miten kahdesti päivässä käyvä siivouspalvelu toimii ja millainen kahvi- ja teevalikoima huoneessa on. Tämän jälkeen meille toivotettiin oikein mukavaa päivänjatkoa, ja saimme jäädä ihmettelemään huonetta kahdestaan.

Park Hyatt Paris Vendome hotelli arvostelu
Kylpyhuone, jossa amme ja sen vieressä suihku, ja pyyhkeitä vaikka kokonaiselle komppanialle

Park Hyatt Paris Vendome room

Park Hyatt Paris Vendome amenity kit
Kylpyhuonetarvikkeita oli noin kaksinkertainen määrä verrattuna normaaliin: löytyi mm. manikyyrisettiä, parranajosettiä ja jalkaraspia. Minä ihastuin hotellin vartalokuorintaan, joka kulkee minulla nykyään mukana uimahallikamppeissani.
Tea and Coffee at Park Hyatt Paris Vendome
Kahvi- ja teevalikoima, josta erityisesti jälkimmäinen saa minulta kehuja. Aivan ihana määrä ihanan vaihtelevia korkealuokkaisia teepusseja!

Kahvien keittämisen jälkeen lähdimme katsomaan Charlie Hebdon toimituksen edustaa, ja takaisin tullessamme iloiseksi yllätykseksemme löysimme huoneesta pullon samppanjaa tervetuliaistoivotuksena. Seuraavana päivänä hotelli antoi minulle synttärilahjaksi tuoksukynttilän, ja kummallakin kerralla joku oli käsin rustannut tervetulotoivotukset ja onnittelut tyylikkääseen mustavalkoiseen Pariisi-teemaiseen korttiin. Henkilökohtainen tyyli tuntui samanaikaisesti kivalta ja todella hämmentävältä, kun sellaiseen harvemmin on isoissa hotelleissa tottunut.

Champagne at Park Hyatt Paris Vendome

Vaikka huippuhotelleihin olisi päässyit yöpymään kuinka halvalla tahansa, niin aina pitää varautua siihen, että jostain niitä lisäkuluja kuitenkin tulee. Meillä näin kävi, kun upean synttäri-illallisen jälkeen saavuimme takaisin hotellille, ja päätimme mennä hotellin baariin ”vielä yksille”. Istuimme alas tyylikkääseen baariin ja baarimikko tuli tuomaan meille cocktailmenut selailtavaksi… ja hinnat olivat aika omaa luokkaansa. Hetken mietimme, pitäisikö lähteä vain johonkin lähialueen baariin niille yksille, mutta kun nyt kerran täällä ollaan-ajatusmaailma voitti, ja tilasimme 27 euron drinkit. Baarimikko rustasi niitä antaumuksella, ja jos eivät olleet parhaat drinkit ikinä, niin ainakin sieltä parhaimmasta päästä, mutta tuolla hinnalla sietikin olla.

Park Hyatt Paris Vendome aamiainen

Sunnuntaiaamuna suuntasimme hotellin aamiaiselle, joka olikin sitten ihan varmasti paras, mitä olen ikinä syönyt. Kahvit, teet ja tuorepuristetut mehut tilattiin pöytään, kuten myös munat ja omeletit, mutta loput saikin hakea buffet-pöydästä, joka pursusi herkkuja. Ranskalaiseen tyyliin erityisesti aamiaisleivosten – viennoiseries – tarjontaan oli panostettu, mutta ilokseni huomasin, että buffetissa oli myös kattavasti pohjoismaiseen makuun sopivia maalaisleipiä, paljon erilaisia myslejä, puuroa (!)… ja ah ne juustovalikoimat! Aivan ihania ranskalaisia juustoja montaa eri sorttia, ja sen lisäksi suussa sulavaa mozzarellaa. Miksei laadukas mozzarella, kirsikkatomaatit ja hyvä balsamico kuulu jokaisen hotellin aamiaisvalikoimaan?

Park Hyatt Paris Vendome breakfast table
Haluan tuollaisen etualalla olevan juustomyllyn kotiin. En tosin tiedä mitä sillä varsinaisesti tekisin, mutta sen tuottamat vähän kantarellin näköiset juustotupot olivat vaan niin söpöjä.

Normaalisti aamiainen maksaa 49 euroa, mutta Hyatt Gold -kortilla (joka minulta löytyy) sen saa puoleen hintaan, 25 eurolla. Tuohon puoleen hintaan aamiainen on aivan ehdottomasti hintansa väärti, ja täyteenkin hintaan sitä kannattaa harkita, jos aikoo syödä pitkään ja hartaasti. Tässä muuten tulee taas ilmi, miten hotellien kanta-asiakaskorteista voi olla vissiä hyötyä: tuon aamiaisalennuksen lisäksi kortilla sai ilmaisen internetin, joka olisi muuten maksanut maltaita.

Park Hyatt Paris Vendome breakfast
Siis katsokaa tuota jugurtti-mysli-crumblea! Vihreä kippo taustalla on guacamolea – vähän omituinen mutta täysin vastustamaton lisä aamiaispöytään.

Sunnuntai-iltana palattuamme rauhanmarssilta kävimme vielä katsomassa hotellin spa-aluetta, joka yllätti pienuudellaan – mutta se ei haitannut, sillä olimme ainoat paikalla. Spassa oli isohko poreamme ja kaksi saunaa – yksi suomalaistyyppinen jossa kalat uivat TV-akvaariossa, yksi höyrysauna – sekä loikoilualue, jossa makasimme välillä divaaneilla kera pulloveden ja sisustuslehtien. Pukeutumistilat span yhteydessä olivat viimeisen päälle mietittyjä: kylpytakit sai paikan päältä, päällä olleet vaatteet pystyi ottamaan mukaansa erikokoisissa kangaspusseissa, ja suihkutiloista löytyivät kaikki samat tökötit mitä huoneestakin. Kaikkialla soi rauhallinen tilulilumusiikki.

Seuraavana aamuna lähdin ensimmäisellä aamujunalla Luxemburgiin ja suoraan töihin. Täydellinen viikonloppu.

Melkein epäonnistunut matka Pariisiin

Torstaina pakkasin laukkuja Pariisia varten, missä olin tapaamassa viikonloppuna kavereita sekä Suomesta että Englannista. Samalla varmistelin viimeisiä käytännön asioita – missä tavattaisiin, milloin, varattaisiinko valmiiksi jotain ravintoloita – kun Lontoossa asuva Lisa otti minuun yhteyttä lähettämistäni hotellivarausmaileista:

Lisa: Jenni. The check in date seems to be incorrect?
Minä: what do you mean?
Minä: it’s this weekend?
Lisa: Yes
Minä: aren’t we going this weekend?
Lisa: No next weekend
Minä: WHAAAT

Tätä seuranneiden viestien vaihtojen aikana kävi ilmi, että olimme kyllä lokakuun lopussa sopineet oikean viikonlopun yhdessä, mutta marraskuun alun jälkeen emme olleet missään vaiheessa puhuneet viikonlopusta päivämäärin – ja minä olin joulukuussa junia ja hotelleja varatessa muistanut väärän päivämäärän niin suurella varmuudella, ettei sitä ollut tultua edes tarkistettua. Katastrof, totesin ja hakkasin päätäni seinään. Tässä vaiheessa päivämäärien vaihto ei mitenkään onnistuisi, sillä seuraavana viikonloppuna olen menossa Suomeen.

Itsesäälini ja morkkikseni taisi olla niin ylitsevuotavalla tasolla, ettei kukaan kavereistani sanallakaan kritisoinut lopputulosta. Suomesta tuleva kaverini sai nopeasti yhteyden Pariisissa asuvaan opiskelijakaveriinsa ja totesi, että lopputulos on hänelle ihan yhtä hyvä: pääseepä näkemään vanhaa kaveria viikonlopuksi. Englannista tuleva Lisa oli joka tapauksessa tulossa kaverinsa kanssa, ja he päättivät suunnata sittenkin Moulin Rougen cabaret-näytökseen, joka ei meitä muita ollut niin kiinnostanut.

Minä taas selvitin, mitä saisin tässä vaiheessa peruttua, ja lopputulos oli, etten paljon mitään. Auto, jonka olimme olleet vuokraamassa lauantaista sunnuntaihin käydäksemme Provinsin kaupungissa, oli peruutuskelpoinen, mutta hotelleita ei enää näin myöhään voinut peruuttaa ja junaliput olin alunperinkin ostanut ilman peruutusoikeutta. Pariisiin oli siis melkeinpä pakko lähteä, koska useamman satasen tappioiden kärsiminen kaiken muun päälle olisi ollut vain Tyhmää isolla T:llä.

Useamman tunnin mähkimisen ja ähkimisen jälkeen sain vihdoin yhteyden Pariisissa asuvaan kaveriini Sassaan, joka nauroi makeasti säälittävälle sähläystarinalleni, vakuutti että sitä sattuu, ja totesi iloisesti, että hän ja miehensä lähtisivät mieluusti kanssani Provinsiin viikonlopuksi. Kun vielä Luxemburgissa asuva kaverini Kukka totesi, ettei hänellä ollut mitään ihmeempiä suunnitelmia ja spontaani Pariisin reissu ei kuulostanut hullummalta, vihdoin tälläkin myrskypilvellä vaikutti olevan hopeareunus.

Ja ihan kiva viikonloppuhan siitä lopulta sukeutui.

Louvre at Night

Perjantaina kävin itsekseni Louvressa, koska Kukka oli tulossa kimppakyydillä vasta paljon myöhemmin illalla. Louve on perjantai-iltana kivan tyhjä – siis ei ollenkaan tyhjä, mutta paljon siedettävämpi kuin vaikkapa sunnuntai-iltapäivisin.

Inside the Louvre

Taiteen sijaan keskityin Louvressa historiaan ja arkkitehtuuriin. Tiesitkö, että Louvre rakennettiin alunperin Ranskan kuninkaanpalatsiksi?

Kukka ja minä terassilla Louvren jälkeen. Ei ollut erityisen lämmin sää, mutta Pariisissa lämpölamput takaavat terassikelit vuoden ympäri.
Kukka ja minä terassilla Louvren jälkeen. Ei ollut erityisen lämmin sää, mutta Pariisissa lämpölamput takaavat terassikelit vuoden ympäri.

Boats in Paris near Bastillion

Lauantaina Pariisissa paistoi aurinko.

Place des Vosges, Paris

Täydellinen brunssipaikka Les Bonnes Soeurs löytyi Maraisista läheltä Place des Vosgesin katettuja käytäviä.

Museum Carnavalet, Paris

Brunssipaikasta oli lyhyt matka Carnavalet-museoon, joka on ilmainen kaupunginmuseo. Näyttely pariisilaisista eri aikakausilla oli mielenkiintoinen mutta täysin ranskaksi, joten ranskantaidottomien kannattanee vuokrata ääniopas.

Villa Seurat, Paris

Katakombeihin oli niin pitkät jonot, että päätimme jättää kokemuksen väliin ja sen sijaan kierrellä 14. arrondismenttia jalan. Villa Seuratin umpikujalla on pitänyt studiota moni taiteilija, mm. Salvador Dali.

Square de Montsouris, Paris

Square de Montsourisia tuskin uskoisi Pariisiksi. Tästä jatkoimmekin sitten matkaamme illaksi provinsseihin…

Jenni at Provins

…tarkemmin Provinsin keskiaikaiseen pikkukaupunkiin, jonka 1200-luvulla rakennetut kaupunginmuurit ovat vaikuttavat eivätkä suotta UNESCOn maailmanperintökohde. Sunnuntainakin paistoi aurinko.

Sassa at Provins

Sassa Provinsin keskustassa. Tuosta takana olevasta kaupasta ostin ruususuolaa, koska Provins on tunnettu myös ruusuistaan.

Cesar Tower, Provins

Maailman ainoa neliskulmaiselle pohjalle rakennettu oktagonaalisen muotoinen torni, Cesarin torni Provinsissa. Vähän hassusta kuvauksesta huolimatta ihan hieno paikka, jossa pulut pelästyttävät ylimpään kerrokseen kiivetessä ja porraskäytävät ovat klaustrofobisen kapeita.

Junassa matkalla takaisin Luxemburgiin hymyilytti. Viikonloppuun liittyvä säätö ja harmistus olivat haalentuneet hauskan lopputuloksen ansiosta.

#JeSuisCharlie – Pariisi terrori-iskujen jälkeen

Oli täyttä sattumaa, että osuimme Iiron kanssa Pariisiin juuri nyt. Meidän oli tarkoitus keskittyä juhlistamaan synttäreitäni, ehkä käydä katsomassa joku nähtävyys, syödä hyvin ja nauttia hyvästä hotellista. Sitten keskiviikkona kuulimme shokkiuutiset Pariisista, ja sen jälkeen on tuntunut, ettei paljon muita puheenaiheita täällä päin ole.

Perjantaina aamujunassa matkalla Brysseliin juttelimme parin ranskalaisen työkaverin kanssa siitä, kuinka todennäköisesti poliisi saisi pahantekijät kiinni. Omasta mielestäni huoltoasemavihje vaikutti aika heppoiselta, mutta työkaverit nyökyttelivät, että varmasti tekijät saadaan kiinni, selittivät minulle eri poliisien toimintajoukoista (Raid tarkoittaa hyönteismyrkyn lisäksi Ranskan peruspoliisin SWAT-ryhmää) ja ryhtyivät sen jälkeen muistelemaan vuoden 1995 Pariisin metropommi-iskuja. Kumpikin heistä epäili, että seuraavaksi ne iskevät metroon.

RIP Charlie

”Lepää rauhassa, Charlie”, on joku kirjoittanut. ”Ei edes ole kuollut!” on seuraava jatkanut perään.

Päivän aikana saimme tietää panttivankitilanteista, ja iltapäiväjunassa Brysselistä Pariisiin päädyin juttelemaan uusseelantilaisen vierustoverini kanssa, joka avasi keskustelun tokaisemalla: There’s another hostage situation! Meitä kumpaakin kiinnosti tietää itse faktojen lisäksi vaikuttaisiko tämä Pariisin julkiseen liikenteeseen (totta kai vaikuttaisi) ja miten, mutta Pariisin liikennelaitoksen nettisivuilla ei ollut muuta kuin poliisin etsintäkuulutus, eikä edes sosiaaliseen mediaan oltu jaksettu päivittää mitään aiheesta.

Lopulta minulla kävi hyvä tuuri, ja juna-asemalta hotellille metro kulki ongelmitta. Sen sijaan kaverini Sassa, jota olimme näkemässä illalla, ei ollut yhtä onnekas: hänen käyttämällään metroasemalla kaikkien laukut tarkistettiin, ja pari suurta metrolinjaa, joista toista hän oli aikonut käyttää, oli tyhjennetty. Pari tuntia myöhemmin istuessamme suositussa ravintolassa (Boursen metroaseman läheinen Bissac, suosittelen lämpimästi, kohtuuhintaista gourmet-ruokaa!), jossa olimme perjantaina parhaaseen illallisaikaan ainoat asiakkaat, Sassa kertoi, kuinka pariisilaisia pelottaa. Ihmiset eivät lähde ulos niin kuin normaalisti siksi, että iskut järkyttävät heitä, mutta myös siksi, ettei kukaan tiedä, missä seuraavaksi tapahtuu ja mitä. ”Kahta suurta metrolinjaa ei tyhjennetä keskellä pahinta ruuhka-aikaa ilman hyvää syytä”, Sassa totesi ja tilasi illan päätteeksi taksin.

Lauantaina pohdimme hetken, lähteäkö katsomaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Katakombeja, mutta aika nopeasti totesimme, että juuri nyt kaupungissa oli muutakin katsottavaa, ja ajoimme metrolla Saint-Ambroisen kortteliin 11. arrondissementtiin, jossa Charlie Hebdon toimitus sijaitsee. Vähän aikaa alueella palloiltuamme osuimme keskelle kukkamerta ja tunnelmaa, joka veti hiljaiseksi.

Police on front of Charlie Hebdo building

Poliisiauto, joka on parkkeerattu toimituksen ulkopuolelle. Alue oli aidattu, ja taustalla näkyy ihmisjoukko ”päämuistopaikan” kohdalla.

TV Crew on the streets of Paris after Charlie attacks

Kiertäessämme sulkualueen ympäri näimme useamman TV-kamera-auton.

Street close to Charlie Hebdo

Oikea kadunpätkä löytyi helposti ihmismassaa seuraamalla.

Police with Rifles guarding Charlie Hebdo area

Katuja turvasivat kiväärein asestautuneet poliisit

#JeSuisCharlie

Paikalla näyttävimmät uutispisteet oli kyhännyt Eurovision, jolla oli paikalla kaksi kameraa teipein rajatussa kadunkulmassa, ja CNN, jolla oli kokonainen katos täynnä tekniikkaa. Suora lähetys oli käynnissä juuri, kun me saavuimme paikalle, ja jäimme seuraamaan sitä hetkeksi. Aina siitä saakka, kun kävimme Atlantassa CNN:n päämajassa, amerikkalaistyylinen uutistentuotto masiivisuudessaan on kiinnostanut minua, ja pääsin taaskin yllättymään, kuinka suurella kalustolla CNN oli paikalla. Suoraan Washingtonista oli lennätetty kameran, uutisreportterin ja kameramiehen lisäksi ohjaaja, useampi teknikko, studiolamput ja teleprompteri, eikä uutisreportteri ollut kuka vaan jannu vaan pitkäaikainen uutisankkuri ja oman talkshownsa stara Jake Tapper, joka oli 90-luvulla kunnostautunut myös poliittisten sarjakuvien piirtäjänä.

CNN Newscrew at Charlie Hebdo

Tältä näyttää, kun CNN pörhältää paikalle kuvaamaan.

…ja kun kerran tilaisuus tarjoutui kuin tarjottimella, totta kai tungimme mukaan lähetykseen. Jos joku tietää, miten CNN:n vanhoja lähetyksiä pääsee katsomaan netistä, niin oikea hetki on 10. tammikuuta 10:36 AM ET!

Iiro on CNN!

Jake Tapperin oikealla puolella Iiro vakavana

Flowers for Charlie Hebdo

#JeSuisCharlie

Paikalla oli käynyt viestejä jättämässä paljon ulkomaalaisiakin.

Message to Charlie from Joseph, 8 y.o. #JeSuisCharlie

8-vuotias Joseph oli jättänyt oman viestinsä

Toimituksen luona käynti oli koskettava kokemus, oikeastaan paljon koskettavampi kuin olimme etukäteen kuvitelleet. Kukaan ei itkenyt, mutta paikalla vallitsi vakava hiljaisuus. Mekin päädyimme puhumaan toisillemme korkeintaan kuiskaten, ja kävelimme hiljaisuudessa poispäin useamman korttelin ennen kuin saimme sanaa suustamme.

Parisians mourning Charlie Hebdo

Illalla synttäri-illallisellani olimme taas ainoat asiakkaat. Sternen tarjoilija kantoi pöytään ravintolan vakioäyriäislautasen – ostereita, rantakotiloita, simpukoita, pieniä ja isoja rapuja sekä yksi taskurapu – ja summasi tilanteen: C’est une catastrophe! Kolme suurta seuruetta olivat ilmoittamatta jättäneet illallisen väliin, ja sama juttu oli toistunut eilenkin. Koska asiakkaita ei ollut, tarjoilija ja kokki olivat kutsuneet pari kaveriaan kylään, ja meille tarjoilu sujui siinä ohessa. Ruoan loppupuolella kokki tuli yhteisöllisyyden nimissä kaatamaan meille seurueen pullosta eau de vie -hedelmäviinaa ja mutisemaan jotain pelokkaista pariisilaisista.

Seuraavan päivän vietimme hotellilla katsellen ensin ranskalaista uutislähetystä, sen jälkeen CNN:ää. Tarpeeksi menoa ihmeteltyämme totesimme, että pakko kai se on lähteä tuonne itsekin katsomaan menoa. Metrolinjastosta oli ilmoitettu useita asemia suljetuksi, mutta RER-lähijunat netin mukaan kulkivat, joten suuntasimme asemalle suuntana Nationin pysäkki. Asemalla sitten ilmoitettiin, että Nation on suljettu, joten päädyimme kävelemään Gare de Lyonilta – ja mitä lähemmäksi pääsimme itse tapahtumapaikkoja, sitä paremmin ymmärsimme, miksi asemat oli suljettu. Onneksi Pariisin poliisilla on kokemusta mielenosoitusten hallitsemisesta.

On the way to Paris Rally on January 11

Tässä kohtaa kaduilla oli vielä aika vähän ihmisiä.

Nous Sommes Charlie

Mitä lähemmäs saavuimme Place de la Nationia, sitä täydemmiksi kadut kävivät, kunnes aivan aukion suulla jouduimme todelliseen ryysikseen.

#JeSuisCharlie

Vapaasti käännettynä miehen kyltissä lukee ”Voisitteko vihdoin viimein oppia pitämään toisistanne?”, ja naisen kyltissä on listattu Charlie Hebdon jäljelle jäänyttä toimitusta ja todettu ”Me olemme selviytyjiä”. Mutta mitäköhän pitäisi ajatella kahden vasemmalla kuvassa olevan vanhan herran kyltistä: ”Je Suis Un Con!” eli ’Minä olen mulkku!’

#JeSuisCharlie

JCDecaux oli vetänyt mainoksensa pois kaduilta ja korvannut ne solidaarisuuden sanomalla.

Lighting a candle at the Paris Rally of January 11th

Place de la Nation, Paris, January 11th

Mikähän siinä muuten on, että kun jotkut hullut murhaavat ihmisiä islamin nimissä, heitä kutsutaan ”muslimeiksi”, mutta kun joku hullu murhaa lähes 100 nuorisoleiriläistä tavallisten norjalaisten nimissä, kaikki kyllä tajuavat, ettei hän edusta tavallista norjalaista pätkän vertaa vaan on yksinkertaisesti hullu. Sen sijaan näiden terrori-iskujen ja tavallisten muslimien välinen yhteys tai sen puute ei ole ollut selvä kaikille, vaan Ranskassakin on vandalisoitu ja poltettu parin päivän aikana useita moskeijoita. Ehkä tämän takia Ranskan muslimit kokivat tarpeelliseksi lähteä kaduille erityisen sankoin joukoin mm. näillä iskulauseilla varustettuna:

#JeSuisCharlie - Pas en Mon Nom

Pas en mon nom – Ei minun nimissäni.

Je suis musulman, je n'ai pas de haine

”Minä olen muslimi enkä tunne vihaa.”

Paikan päällä näkyi monenmoista performanssia ja välillä aplodit raikuivat osanottajajoukossa. Sieltä vaikuttavimmasta päästä oli suurikokoinen Marianne, Ranskan kansallissymboli, joka hakkasi välillä mustia variksia miekalla.

Marianne at the Paris Rally

Marianne taistelee ja kansa hurraa.

Fraternite, Liberte, Egalite - Charlie

Tänään aamujunassa matkalla Luxemburgiin nappasin luettavaksi Líberation-uutislehden. Kaikki ranskalaiset lehdenkannet näyttivät tismalleen samalta, joten valintani perustui siihen, että käsittääkseni Charlie Hebdon toimitus tekee tällä hetkellä väliaikaisesti töitä Líberationin tiloissa – siispä lehdellä saattaisi olla jotain sisäpiirin infoa aiheesta! Lehdessä olikin eloonjääneiden haastattelu, jossa he yllättäen suhtautuivat kriittisesti, jopa nihkeästi sunnuntain marssiin. Yksi valitti siitä, että poliitikot olivat tehneet Charlie Hebdosta jonkinlaisen symbolinsa – siis ne samat poliitikot, joita lehti vastusti ja pilkkasi. Erityisesti Turkin pääministerin ja Venäjän ulkoministerin läsnäoloa marssilla kritisoitiin. Yksi totesi, että on kyllä kiitollinen kaikille yksityishenkilöille, jotka osallistuivat marssille, mutta Ça ne va pas changer le pays, ei tämä maata muuta, ja marssin synnyttämät tunteet unohtuisivat kahdessa viikossa. Et je suis optimiste.

Flags flying at the Paris Rally

Mielenosoituksessa liehui monen eri maan ja paikan liput.

Place de la Nation, #JeSuisCharlie

Töissä yksi työkaveri kertoi, että oli suuresti yllättynyt, että hänen maanmiehensä olivat kyenneet moiseen: Ranskan suurin mielenilmaus sitten toisen maailmansodan, yli 4 miljoonaa osallistujaa ympäri maata! Jopa mielenosoitusten luvatussa maassa tämä oli suuri saavutus ja kertoi siitä, että Charlie Hebdon tapaus oli osunut ja uponnut ranskalaisten kansallistunteisiin. Americans have power, Germans have economy, the North has a perfect social system… but we, we French have the freedom of speech at least! hän vakuutti ja piti pitkän polveilevan luennon Ranskan ilmaisunvapauden historiasta Voltairea lainaten. Hän ei olisi itse nauranut Charlie Hebdon piirroksille, ei olisi kuulema kovin moni muukaan, mutta tässä ei ollutkaan enää kyse mistään piirroksista vaan ranskalaisten kansalaisoikeuksista. Mutta vaikka eilinen oli kuinka hieno päivä tahansa, niin tuskin tästä mitään hyvä seuraa, totesi työkaverini ja povasi synkkään sävyyn Ranskaan omaa Patriot Actia.

#JeSuisCharlie

Vaikka viikonloppu kului aika eri merkeissä kuin oli alunperin ajateltu, ja vaikka Ranskan viime päivien tapahtumat ovat olleet kauheita, olen silti tyytyväinen, että pääsin näkemään ne aitiopaikalta. Nämä synttärit muistan lopunikääni.

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vuoden alku on minulle aina mieluista aikaa, eikä vähiten siksi, että minulla on synttärit. Tällä kertaa täytän tasavuosia, ja sen kunniaksi Iirokin kipaisee Euroopassa, jotta pääsemme juhlistamaan yhdessä ensi viikonloppuna.

Aluksi ajattelimme viettää viikonlopun ihan vaan luonani Luxemburgissa, mutta sitten mieleeni pälkähti pari ilmaista hotelliyötä, jotka olin saanut erään luottokortin kylkiäisinä. Kyseessä oli ”kaksi ilmaista yöpymistä missä tahansa Hyatt-hotellissa maailmassa”, ja Iiro oli joskus aiemmin heittänyt vitsinä, että pitäisikö lähteä Tokioon tai Pariisiin, koska siellä sijaitsisivat maailman hienoimmat (ja kalleimmat) Hyattit. Tokioon emme ole edelleenkään lähdössä, mutta Pariisi… hmm… mikä ettei?

Soitin vihdoin eilen Hyattin asiakaspalveluun. Olin käsittänyt, että yöt saisi, jos hotellissa vain olisi vapaata, mutta tämä oli väärin käsitetty. Sen sijaan yöt saisi käyttää, jos hotellin ”palkintoyökategoriassa” olisi vapaata, ja tätä ei enää perjantain ja lauantain väliselle yölle löytynyt. Pienen pettymyksen jälkeen tajusimme kuitenkin, että ihan yhtä hyvin voisimme yöpyä hotellissa lauantaista maanantaille, koska ehtisin töihin vielä maanantaiaamun ensimmäisellä TGV-junalla. Siispä nyt olen pikkuisen normaalia enemmän innoissani tästä hotellista:

ParkHyattParisVendome

Park Hyatt Paris Vendome tarjoaa asiakkaidensa käyttöön mm. spa-osaston. Tuskin maksaisin ihan heti hotellista lähemmäs tuhat euroa yöltä, mutta todella mielelläni kyllä käyn katsomassa, miten luksushotellissa yövytään! [Kuva: Pyonko Omeyama]

Seuraavaksi pitikin sitten hommata itsensä Pariisiin. Junaliput olivat näin myöhään ostettuna kalliimmasta päästä, mutta eivät poskettomia. Ongelmaksi sen sijaan meinasi muodostua Iiron lentolippujen muutos. Piti olla ihan läpihuutojutto muuttaa lennot Deltalla niin, että Luxemburgin sijaan Iiro lentäisikin suoraan Pariisiin, mutta puhelimessa koimme ikävän yllätyksen: vuodenvaihteessa oli muuttunut sääntö jos toinenkin, ja mikä olisi onnistunut heittämällä kaksi päivää aiemmin, ei nyt mitenkään kävisi päinsä.

Voi ärsytyksen huippu! Olisi tietenkin pitänyt tajuta, että jos jotain tarvitsee muuttaa puhelinpalvelun kanssa, se on parempi hoitaa ennen vuodenvaihdetta kuin sen jälkeen, koska tietenkin meillä oli tiedossa, että joku epämääräinen läjä muutoksia Deltan kanta-asiakasohjelmissa tulisi voimaan 1. tammikuuta. Ei vaan käynyt mielessä, että ne muutokset saattaisivat vaikuttaa tähänkin.

Soita aina ennen vuodenvaihdetta -säännön lisäksi lentoyhtiöiden ja muiden isojen yritysten kanssa toimiessa on kuitenkin voimassa myös toinen sääntö: Jos et ensimmäisellä kerralla saa haluamaasi, soita uudestaan. Iiro yritti uudestaan seuraavana aamuna, ja tällä kertaa puhelinpalvelija suoranaisen kieltäytymisen sijaan kutsui esimiehensä paikalle – ja melkein tunti siihen meni puhelimessa, mutta lopulta toisessa päässä saatiin manuaalisesti ohitettua uudet säännöt, ja saimme haluamamme. Jee!

Hôtel de Ville, Paris

Pariisi, täältä tullaan!

Tämän reissun kanssa kävi siis hyvä onni. Nyt tarvitsisin vielä ripauksen sitä samaa onnea, sillä minun paluuni Eurooppaan ei tällä hetkellä ole menossa ihan nappiin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun pitäisi olla jo lentokoneessa matkalla Minneapolista, mutta pohjoisessa ilmeisesti on -20C ja lunta pyryttää vaakasuoraan – déjà vu vuoden takaisesta – joten kyseinen kone ei ole ehtinyt vielä edes tänne Denveriin. Ainoa vaihtoehtoinen reititys tälle päivälle oli New Yorkin kautta ja sisältää lentokentän vaihdon La Guardianilta JFK:lle, johon minulla on tällä hetkellä aikaa 1h50min, eli todella vähän. Jätin jo ruumalaukkuni Iirolle tuotavaksi, mutta saa nähdä, miten ehdin edes pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa. Jos en ehdi, joudun omalla rahalla etsimään itselleni hotellin New Yorkista, ja vaikka ehtisin, minulla on silti 25 minuutin vaihto Charles de Gaullella Luxemburgin koneeseeni, eli ei tämä nyt ihan hyvältä näytä.

Ainoa hyvältä näyttävä asia tässä on, että boarding passissani lukee tällä hetkellä Atlantin ylittävälle lennolle matkustusluokaksi ”business”. Ei mitään havaintoa, onko tämä virhe vai ei, mutta sormet ristissä että ei ole!

Positiivinen sunnuntai Ranskassa

Tämä matka -blogin Anna lähetti minulle positiivisuushaasteen, jonka tarkoitus on listata viisi posiitiivista asiaa viitenä eri päivänä (ei pakko olla peräjälkeen) sekä joka päivä haastaa joku uusi ihminen mukaan. Tänä viikonloppuna on ollut helppo olla positiivinen, kun sää on ollut loistava ja ystäväni Epp ja Ji?í ovat täällä käymässä Tallinnasta. Listamuotoon laitettuna tämä oli hyvää sunnuntaissa:

1. On aina mukavaa kun kaverit tulevat käymään. Tämän vierailun aikana olen lisäksi miettinyt, että on ihan mahtavaa, että vaikka yliopistovaihdosta on jo pieni iäisyys, olen yhä yhteydessä useampaan vaihtokaveriin – Epp heidän joukossaan. Jos joku nuori tätä blogia lukee, niin lähde vaihtoon jos vain mitenkään mahdollista!

2. Epp ja Ji?í vuokrasivat jonkun miniauton, mutta Europcar antoi heille sen sijaan tilavan Volkswagen Caddyn, jonka takapenkillä mahtuu pidempien siirtymien aikana ottamaan kunnon torkut.

Taking a photo with Volkswagen Caddy

3. Elän Euroopassa, jossa Saksan ja Ranskan välillä vallitsee luja rauha. Käytiin siis tänään Verdunissa, josta olen kirjoittanut aiemminkin, ja vaikka siinä järjettömyydessä ei ollut itsessään mitään positiivista – Verdunin taisteluissa kuoli tai haavoittui noin miljoona sotilasta, siis miljoona!! – niin ihan pikkuriikkisen tuntui ristimereä katsoessa helpottuneelta, että tuota samaa järjettömyyttä ei toivottavasti enää ikinä käydä läpi näillä main.

Verdun military cemetary

4. Fort de Vauxin audioguide oli todella hyvä, ja ei-niin-mairittelevasti säilynyt linnake heräsi eloon mielenkiintoisen selostuksen ja kuvien ansiosta. Tai eloon ja eloon; saksalaiset yrittivät vallata linnaketta viikon verran ja vihdoin ranskalaiset luovuttivat, koska vesi oli loppu (myös se vesi, joka oli lievästi myrkyllistä), ruoka oli loppu, kirjeenvaihtokyyhkyset olivat loppu ja oikeastaan ilmakin oli loppu, sillä linnakkeen ilmassa sekoittui räjäytettyjen vessojen lemu, sortuneiden kattojen pöly sekä pakokaasut, jotka saksalaiset olivat onnistuneet johtamaan linnakkeen sisälle ujuttamalla putkia kaikista mahdollisista raoista.

View from Fort Vaux, Verdun, France Fort Vaux, Verdun, France

Kalsean sisätilakierroksen jälkeen kiertelimme linnakkeen päällä, josta oli näkymät pitkälle ympäröivää maaseutua

5. Matkalla Verdunista takaisin päin bongasimme tien varresta kyltin uimarannalle, ja koska olimme ”kaiken varalta” ottaneet takakonttiin uimakamppeet, mikäs sen parempi tapa hyödyntää hellepäivää. Rannalla loikoilu ja pulikointi teki kyllä terää.

Base de Loisirs du Col Vert

Positiivisia asioita jakamaan haastan Tea and Totsin Inan.

Vapautta Atlantin kummallakin puolen

1860-luvulla ranskalainen poliitikko ja historioitsija Édouard de Laboulaye sai idean: Yhdysvallat tarvitsee monumentin juhlistamaan vapauden aatetta, jota juuri päättynyt sisällissota vahvisti vapauttamalla orjat. Laboulaye halusi myös Ranskasta vahvan demokratian ja kannatti orjuuden lakkauttamista siirtomaista, ja hän mietti, että jos Ranska lahjoittaisi tämän muistomerkin Yhdysvalloille, ehkäpä nämä aatteet saisivat vahvemmin jalansijaa myös vanhalta mantereelta.

Onneksi Laboulayella oli kaverina kuvanveistäjä Auguste Bartholdi, joka juuri työsti suunnitelmia suuren naisfiguurin pystyttämiseksi Suezin kanavan suulle Rodoksen kolossin tapaan. Bartholdin suunnitelmat eivät kuitenkaan ottaneet tulta, joten Saksan–Ranskan sodan päätyttyä vuonna 1871 parivaljakolle jäi aikaa miettiä tätä amerikkalaista vapauden monumenttia. Bartholdi lähti matkalle Yhdysvaltoihin keräämään rahaa ja kontakteja, tapaamaan liikemiehiä, kulttuurimesenaatteja ja presidenttiäkin, ja lopulta vuonna 1875 kontakteja oli kertynyt tarpeeksi ja Ranskallakin oli sopivasti talouskasvu päällä, että Bartholdi ja Laboulaye julkistivat projektinsa: Vapaudenpatsas.

Työnjako oli seuraava: Ranska lahjoittaisi itse patsaan, Yhdysvallat taas antaisi käyttöön saaren New Yorkin edustalla ja rakentaisi paikalle patsaan korkuisen jalustan. Ranskassa järjestettiin iso rahankeräys patsasta varten, ja vaikka keräys suunnattiin eliitille – hyväntekeväisyysoopperailtoja, anyone? – myös rahvas osallistui innolla lahjoittamaan. Patsaan rakentajaksi pestattiin insinööri Gustave Eiffel, joka suunnitteli patsaalle kantavan rungon, jonka varaan metallilevyt ripustettaisiin. Vihdoin kesällä 1884 Ranskan hallitus julisti maksavansa patsaan laivauksen Yhdysvaltoihin, jossa se pystytettiin jalustalle vuonna 1886.

Näkymä Vapaudenpatsaalle Liberty State Parkista New Jerseyn puolelta

Tarkoituksemme oli käydä patsaan kruunussa pari viikkoa sitten NYCin reissulla, mutta mokasimme helmikuussa lippujen oston. Tajusin silloin, että liput menevät ajoissa, ja tarkistin perjantaina, että niitä vielä oli. Viikonloppuna sovin Iiron kanssa niiden ostosta, ja… maanantaina niitä ei enää ollutkaan. Lipputilanne toki elää, sillä lippujen peruuttaminen on ilmaista vielä vuorokautta etukäteen, mutta pääsiäiseksi niitä ei missään vaiheessa vapautunut. Ei mikään ihme, sillä patsas on ollut suljettu 2000-luvulla monta vuotta ensin terrorismiuhan ja sen jälkeen hurrikaani Sandyn jälkeisten korjausten takia, ja kruunuun on päässyt vierailulle vasta viime kesästä, joten jos kruunuun haluaa, niin kannattaa ruveta katsomaan lippuja jo kolme kuukautta etukäteen. Jalustalle olisi saanut ostettua liput vielä kaksi viikkoa etukäteen, mutta päätimme sen sijaan jättää koko risteilyn väliin ja korvasimme sen retkellä New Jerseyn puolelle Liberty State Parkiin, josta käsin patsasta pystyi ihailemaan.

New York ei kuitenkaan ole ainoa paikka, jossa olen kyseisen patsaan vuoden sisään nähnyt. Kuukausi sitten Pariisissa lenkkeillessäni Seinen vartta pitkin hoksasin tutun näköisen patsaan saaren päässä joen keskellä.

Grenellen sillan Vapaudenpatsas

Grenellen sillan kohdalle rakennettiin Vapaudenpatsaan kopio pari vuotta New Yorkin version jälkeen. Tämän kopion kustansi Pariisissa asuvien amerikkalaisten komitea, ja sijainti valittiin niin, että siitä oli näkymä kuvanveistäjä Bartholdin ateljeeseen, ja patsas katsoo suoraan kohti New Yorkia.

Grenellen sillan patsaan lisäksi Pariisissa on kaksi muutakin Vapaudenpatsasta: pienehkö pronssipatsas Luxemburgin puistossa, joka on isoa patsasta vanhempi ja jonka Bartholdi valoi malliksi suuren patsaan tekovaiheessa, ja sitäkin vielä vanhempi kipsivedos Musée des Arts et Métiersin taidemuseossa. Tämän lisäksi kopioita on ympäri maailmaa, ja Suomea lähin niistä sijaitsee Norjassa Visnesin kylässä, mistä suuren patsaan kuparin sanotaan osittain olevan peräisin.

Kolmas vuoden sisään nähty Vapaudenpatsas löytyi sen sijaan yllättävästä paikkaa: Alsacessa sijaitsevan Colmarin pikkukaupungin ulkopuolella olevan liikenneympyrän keskeltä. Ihmettelimme sitä viime toukokuussa Iiron kanssa, mutta opaskirjasta löytyi pian selitys kummalliselle paikalle. Colmar on Bartholdin synnyinkaupunki ja patsas pystytettiin sinne vuonna 2004, kun hänen kuolemastaan oli tullut kuluneeksi sata vuotta. Itse en silloin tajunnut napata kuvaa, mutta onneksi joku muu on tajunnut ja laittanut sen jakoon Instagramiin:

Wikipediasta löytyy lista Vapaudenpatsaan kopioista ympäri maailman. Oletko sinä törmännyt niistä mihinkään?


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Lenkkeilyä: Bryssel, Lontoo, Pariisi ja New York

Neljä päivää New Yorkissa on ohitse, ja tänään olen jatkanut lomaa Coloradon Boulderissa samalla, kun Iiro on palannut töihin. Päivän vähemmän mukaviin hetkiin kuului asunnossa kaikunut palohälytys, jonka aikana pihalla odotellessani onnistuin tiputtamaan puhelimen kivetykselle – ja rikkihän se lasinäyttö viimein meni. Pähkäilin, että korjaaminen on todennäköisesti halvempaa täällä kuin Euroopassa, joten pyörä alle ja keskustaan elektroniikkaliikkeeseen, ja parin tunnin päästä pitäisi käydä hakemassa korjattu luuri ja samalla köyhtymässä sadan taalan verran. Mukavampia hetkiä taas oli aamulenkki: polulla aurinko paistoi ja helle helli (vähän liikaakin lenkkeilyn kannalta), ja kaiken aikaa horisontissa loistivat lumihuippuiset vuoret. Ja tästä sitten sainkin ajatuksen kertoa teille viimeaikaisista lenkkipoluistani…

Juoksukengät mahtuvat mukaan pieneenkin matkalaukkuun

Olen käynyt viime marraskuusta lähtien puolimaratontreenauksen merkeissä lenkillä 3-4 kertaa viikossa, ja toisin kuin yleensä, olen urheillut myös reissun päällä. Lenkkeily on mielestäni mahtava tapa nähdä vierasta kaupunkia, eikä sopivien lenkkimaastojen löytäminen suurkaupungeissakaan ole tuottanut tuskaa. Tässä minun juoksureittini neljästä suurkaupungista:

New York

Pilvenpiirtäjät reunustavat Central Parkin eteläpäätyä

NYCin hotelliamme valitessa hinta ja hotellin laatu olivat keskeisiä valintakriteereitä, mutta kun lopulta vaihtoehtoja oli pari, nappasin sen, josta oli lyhyin matka Central Parkiin. Kävin juoksemassa vain kerran, sunnuntaiaamuna ennen yhdeksää, ja silloinkin paluumatkalla hotellille kaduilla oli hitusen liikaa jengiä, jota piti väistellä. Central Park on mahtava ja olisi sopinut hyvin pidemmällekin lenkille vaihtelevine maisemineen ja kauniine polkuineen, mutta sille ei nyt ollut aikaa, kun piti ehtiä WTC-muistomerkille. Koirakammoisille Central Park ei kuitenkaan ole paras paikka, sillä puisto oli täynnä vapaana juoksevia koiria, joista yksi räksytti ja teki valehyökkäyksiä kimppuuni.

Pariisi

Eiffeltornin juurella juoksijoita riittää

Pariisissa hotellimme sijaitsi aivan Champ de Marsin puiston eli Eiffeltornin vieressä, joten juoksin lauantaiaamuna puistoa ristiin rastiin. Puisto oli täynnä lenkkeilijöitä, mutta sekaan mahtui hyvin muuten paitsi puiston pohjoispäädyssä, missä turistit parveilivat odottaen Eiffeltornin avautumista. Pariisilaiset selvästi tykkäävät juoksemisesta: samana viikonloppuna sunnuntaina oli Pariisin maraton, ja lauantaina oli kaikenlaista oheistapahtumaa, mm. Champ de Marsin puistossa lasten maraton, jota ihmettelin lenkillä. Takaisin hotellille saavuttuani kuulin ikkunasta kovaäänistä musiikkia, ja pääsimme ihmettelemään vuorostaan breakfast runia, jossa seuraavan päivän maratoonarit juoksivat viisi kilometriä maidensa lippuja heilutellen, ja joka kulki suoraan hotellimme ohitse.

Sunnuntaina kavereiden lähdettyä lentokentälle lenkkeilin vähän pidemmälle Seinen vartta pitkin kuunnellen tarinointia Ranskan kahvila- ja juomakulttuurin historiasta. Seinen varsi on mahtavaa lenkkimaastoa: jokivarren reitti alittaa sillat, liikenne ja sen melu jää ylemmälle tasolle, ja joen vartta seuratessa matka on mukavan tasaista verrattuna esimerkiksi Luxemburgin rotkoissa poukkoiluun. Aamulenkin jälkeen onkin hyvä suunnata Marais’iin brunssille energiavajetta pain au chocolatilla täyttämään.

Jälkimmäisen lenkkini kääntöpisteessä, Parc André Citroënissa, on sääpallo, jonka kyydissä voi päästä ihailemaan Pariisia 150 metrin korkeuteen.

Lontoo

Kukkaistutuksia ja kultakoristeisiä portteja Kuningatar Maryn puutarhassa

Lontoossa hotellin sijainti oli töiden takia lähellä Regent’s Parkia, jonne pinkaisin iltalenkille perjantaina töiden jälkeen ennen systerin saapumista paikalle viikonlopun viettoon. Queen Mary’s Gardenin kukkaistutukset hieman häiritsivät juoksua – niitä olisi halunnut pysähtyä ihastelemaan! – ja pidemmällä puiston puolella oli hauska seurata brittinuorten futis- ja rugbyharjoituksia. Parasta puistossa kuitenkin oli polku, joka kulki Lontoon eläintarhan ohitse, ja jolta käsin näki kameleita! New Yorkin Central Parkissa muuten on sama, että lenkkipolulta näkyy elukoita, siellä tosin merileijonia.

Regent’s Parkin järvi

Bryssel

Iltalenkki iltahämärässä Parc de Forestissa

Brysselissä olin melkein viikon, joten lenkkejäkin kertyi kolme. Ensimmäiselle lähdin katsomalla Google Mapsista, missä olisi lähin viheralue. Virhe! En nimittäin huomannut katsoa korkeuskäyriä, joten lenkkeilymaastoksi valikoitui Parc de Forest, joka toimii konserttipuistona sen luontaisen ”auditoriomaisuuden” ansiosta, sekä viereinen Parc Duden, jonka metsäpoluilla on parhaimmillaan kolmisenkymmentä metriä korkeuseroa. Puistossa ei myöskään ollut valaistusta, mikä oli vähän harmi, sillä aurinko oli juuri laskemassa lähtiessäni lenkille töiden jälkeen, ja loppulenkin juoksin ympäri puistoa valaistua jalkakäytävää pitkin.

Bois de La Cambren puistossa

Seuraavaa lenkkiä varten kysyin paikalliselta työkaverilta neuvoja lenkkeilymaastoista, ja hän neuvoi minut Bois de La Cambren puistoon, jonne pääsi mukavasti Ixellesin lävitse, mitä nyt matkalla pari autoa yritti ajaa päälle; Brysselin liikenne on suoraan sanottuna ihan kaistapäistä, eikä jalankulkijaa paljon kunnioiteta, edes jalkakäytävällä. Itse puisto oli kaunis, sää suosi, ja olin liikkeellä sen verran ajoissa että auringonvaloakin riitti. GPS sen sijaan temppuili, joten minulla ei ole jakaa reittiä.

Tyytyväinen johdottunut lenkkeilijä Ixellesin lampien luona

Kolmas lenkki osui aamuun, ja olin jo suuntaamassa ulos kun tajusin, että siellä oli tihkusateinen nollakeli, mikä ei ihan sopinut yhteen lenkkeilyvarustukseni kanssa. Tällaisia tilanteita varten hotelleilla on kuntosalit ja niissä juoksumatot.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Pariisi ilman paineita

Tiedättekö sen tunteen, että nyt kun on tänne maailman ääriin tultu, niin on pakko nähdä kaikki, koska todennäköisesti tänne ei ikinä eksy uudestaan? Minä tiedän, sillä tuo fiilis on minulla hyvin yleinen matkakumppani. Parhaimmillaan se saa tutustumaan paikkaan kunnolla, mutta pahimmillaan (ja yleisemmin) se aiheuttaa stressin tunnetta ja kärttyisyyttä, jos jokin asia ei sujukaan ihan suunnitelmien mukaan.

Pariisissa ei tätä fiilistä ole.

Eiffel Tower at Night View of Eiffel Tower from Hotel Eber Mars

Hotellimme sijaitsi Eiffeltornin puiston vieressä ja ikkunasta oli näkymä tornille

Viimeviikonloppuinen Pariisin reissuni – kolmas vuoden sisään – oli rentouden multihuipentuma. Kaikki isot ja pakolliset nähtävyydet olin jo nähnyt, ja olin myös oivaltanut, että kaupungissa olennaisinta on lopultakin fiilis: se, kun istuu Seinen varrella tai Maraisin katukahvilassa aurinkolasit nenällä ja kir-lasillinen kädessä. Matkakumppanini V ja J (joka myös ÄitiQ:na tunnetaan, pikkulasten vanhemmille blogivinkki!) olivat kumpikin kaupungissa ensikertalaisia, mutta heillä on selvästi minua paremmin hanskassa tuo rauhassa ottamisen jalo taito.

Breakfast at Père-Lachaisse graveyard

J ja V sekä croissant ja banaani Père-Lachaisen hautuumaalla

Père-Lachaise cemetary

Tänne on haudattu monta kuuluisuutta, mutta lopulta ne tavallisten ihmisten haudat olivat kaikkein kiinnostavimpia

Seine river

Seine virtaa Pariisin läpi ja jakaa sen pohjoiseen ja etelään – tai kuten pariisilaiset sanovat, oikeaan ja vasempaan puoleen jokea. Oikea on pohjoinen, vasen etelä.

Viikonloppuun kuului meillä usean hyvän ravintolan ja parin rennon kahvilahetken lisäksi kävely Père-Lachaisen hautausmaalla kauniiden paasien ja ”hautamökkien” välissä sekä maleksinta pitkin Passage Jouffroyn katettua ostoskujaa, josta J löysi kesähatun ja tuliaisia lapsille, V kauniin violetin kaulakorun ja minä värikkään kesämekon ja ranskankielisiä sarjakuvia. Sarjakuvakauppias vaihtoi englanniksi heti, kun kuuli ranskassani ulkomaisen korostuksen – hyvin yleistä Pariisissa – ja tiedusteltuaan kotimaani kehui, kuinka Suomi on ihana matkailumaa, because I like snow, dark, cold and everything. And because you speak so good English.

Passage Joffrey

Shop window at Passsage des Panoramas Tourist shop at Passage Joffrey

Comic books at Passage Joffrey

Tästä laarista minulle tarttui mukaan pari Tinttiä ja Asterixia

Jewelry at Passage Joffrey

Toy store at Passage Jouffroy

Doll house accessories at Passage Jouffroy Cane shop at Passage Jouffroy

Myynnissä oli mm. nukketalon osia (vasemmalla) ja kävelykeppejä (oikealla).

Patisserie cakes and goodies at Passage Jouffroy

Passage Jouffroy sijaitsee Seinen pohjoispuolella lähellä Grands Boulevardsin metroasemaa, 2. ja 9. arrondissementien rajalla

Sarjakuvakauppias suositteli minulle bussien käyttöä metrojen sijaan, sillä busseista näkee kaupunkia, kun taas metrot ”haisevat”. Näkemys tuokin, mutta busseihin ei enää meidän kärsivällisyytemme riittänyt, sillä ne ovat ruuhkien ja pikkukujien takia auttamattomasti hitaampi kulkuväline kuin helppokäyttöiset, nopeat ja tiheällä vuorovälillä varustetut (vaikkakin vanhat ja rämisevät) metrot. Vinkki muuten julkisiin liittyen: Pariisin kulkuvälineisiin saa päivälippuja (1 päivä 12 euroa, 2 päivää 19,40 euroa), mutta en suosittele niiden ostamista kenellekään, ellei oikeasti halua viettää koko valveillaoloaikaansa metrossa. Halvemmaksi tulee ostaa 10 lipun carnet, joka maksaa reilu 13 euroa ja on yhtä kuin kymmenen kertalippua, jotka voi jakaa seurueen kesken. Minulla oli edelliseltä reissulta kertalippuja mukana; J ja V taas ostivat yhden carnetin puoliksi, ja se riitti koko viikonlopuksi, vaikka loppuajasta julkistenkäyttökynnyksemme oli vihoittelevien jalkojen takia aika matala.

Notre-Dame cathedral

Kuuluisa Notre-Damen katedraali, jossa asuneesta kuvitteellisesta kellonsoittajasta tehtyä musikaalia kävin vastikään katsomassa ja jota lämpimästi suosittelen kaikille musikaalien ystäville

Luotijunilla Ranskassa

Suuntana Paris!

Viime viikonloppu oli ihana, rento, mahtava, sydämellinen ja monta muuta adjektiivia, ja mitäpä muutakaan se olisi voinut olla, sillä vietin sen Pariisissa parhaassa seurassa, kun kaksi vanhaa ystävää lennähti paikalle Suomesta. Viikonlopusta lisää ensi postauksessa, sillä tässä keskityn kertomaan, miten sinne täältä Luxemburgista pääsee: luotijunalla. TGV eli Train à Grande Vitesse, suomeksi vapaasti käännettynä ”tosi nopea juna”, taittaa matkan noin kahdessa tunnissa, ja samoilla junilla pääsee kiitämään muuallekin Ranskaan.

TGV:n kakkosluokkaa sisältä päin. Ykkösessä penkit ovat vähän leveämmät ja ne saa enemmän takakenoon, joten kun kerran viikonlopun aikaisessa aamujunassa hintaero luokkien välillä oli kymmenen euroa, maksoin summan saadakseni nukuttua paremmin.

TGV-verkko Pohjois-Ranskassa on Pariisi-keskeinen, joten monesti pienemmästä kaupungista toiseen pienempään kaupunkiin joutuu kulkemaan sen kautta. Esimerkiksi Luxemburgista Champagneen olisi kannattanut mennä Pariisin kautta, vaikka Champagnen TGV-asema on Pariisin ja Luxemburgin puolivälissä. Käytin sen sijaan yhdistelmää bussi Ranskaan oikean linjan varrella olevalle TGV-asemalle ja sieltä eteenpäin. Pariisissa vaihtaessa kannattaa huomioida, miltä juna-asemalta junat lähtevät, sillä TGV-junat käyttävät Pariisissa neljää eri juna-asemaa ilmansuunnasta riippuen, eikä mikään näistä ole Gare du Nord, jolle Lontoon EuroStar ja Brysselin-Amsterdamin Thalys saapuvat.

TGV-lippujen hinnat vaihtelevat ostohetkestä riippuen todella paljon. Halvimmillaan Luxemburg-Pariisi-lipun saa 25 eurolla suunta, mutta itse en ole onnistunut vielä kertaakaan löytämään lippua alle 35 eurolla, ja viimeksi maksoin 49 euroa per suunta. Tämä on kuitenkin vielä halpaa verrattuna saman päivän lippuhintoihin, jotka voivat huidella yli sadassa eurossa. Hinnat eivät harvoja poikkeuksia lukuunottamatta laske, joten kannattaa varata lippu mahdollisimman ajoissa. Lipunmyynti aukeaa noin kolme kuukautta ennen, ja esimerkiksi tällä hetkellä on käynnissä lomakauden alennusmyynnit, jotka heinä-elokuussa Ranskaan aikovien kannattaa tsekata. Esim Pariisi-Nizza alk. 25 euroa, Pariisi-Bordeaux alk. 20 euroa, Pariisi-Reims (eli shamppanjapääkaupunki päiväretken päässä Pariisista) alk. 15 euroa.

Luxemburgin junat lähtevät Gare de L’Estiltä, itäiseltä rautatieasemalta, jota vartioi Strasbourgin neito. Asema kun toimii Alsacen Strasbourgiin suuntaavan runkoreitin lähtöpisteenä.

Kaukojunia Luxemburgin lisäksi mm. Nancyyn, Troyesiin ja Strasbourgiin.

Edestakainen junalippu Pariisiin siis pyörii minulla noin satasen paikkeilla, mikä alkaa olla jo melkein lentolipun hinnoissa. Juna on silti täysin selvä valinta, sillä vaikka lento kestää vain 50 minuuttia ja juna noin kaksi tuntia, lentoasemalle pitäisi mennä noin puoli tuntia ennen (siis täällä Luxemburgissa, missä kenttä on minimaalinen; Pariisin päässä sitten se kaksi tuntia…) kun taas juna-asemalla riittää kymmenisen minuuttia jääteen, sämpylän ja matkalukemisen ostoon. Lisäksi juna-asemat sijaitsevat kummassakin päässä keskeisellä paikalla, lentoasemat taas tunnetusti hornantuutissa, ja pelkkä lippu Charles de Gaullen lentokentältä Pariisin keskustaan maksaa edestakaisin noin 25 euroa. Järkiperusteiden lisäksi junaa kohti vetävät tunteet: itse tykkään katsella maisemia enemmän junan kuin lentokoneen kyydistä, junassa ei tarvitse missään vaiheessa sulkea elektronisia laitteita, ja junassa voi tuoda takaisin kotiin sen verran shamppanjaa kuin jaksaa kantaa ilman nesterajoituksia.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.