Mikä tekee kaupungista pyöräily-ystävällisen

Suomessa lehdet ovat viimeiset pari viikkoa olleet täynnä pyöräilyä, onnettomuuksia ja erään pyöräilijän kuolemaa. Olen seurannut uutisointia masentuneena, monestakin syystä. Pyöräilin itse Helsingissä asuessa usein kyseisestä risteyksestä, ja on masentavaa ajatella, että milloin vain elämä olisi voinut päättyä jonkun urpon takia. (Poliisi epäilee, että yliajo oli tahallinen. Vaikka se olisi ollutkin vahinko, niin noin huolimattomasti autoa ajava ja sen jälkeen paikalta pakeneva on urpo.) Masentaa myös Hesarin keskustelupalstat ja Facebookissa näkemäni kommentointi, jossa pyöräilijät ja autoilijat syyttelevät toisiaan, sekä se, että ainoana ratkaisuna tilanteeseen nähdään pyörätiet, jotka kyseiseen kohtaan tulisivat Helsingin kaupungin mukaan aikaisintaan vuonna 2017.

Vaikka Yhdysvallat kokonaisuutena ei olekaan tunnettu pyöräily-ystävällisyydestään, oma kotikaupunkini Boulder tuntuu hakkaavan Helsingin tässä asiassa mennen tullen. Yhdysvaltojen pyöräily-ystävällisimmistä kaupungeista listoja laadittaesa Boulder on aina kärjen tuntumassa (Travel Channelin 1. sija, TIMEn 7. sija, Bicycling.comin 3. sija), ja jos joskus näet USAssa pyöräilystä kertovan artikkelin, jossa Boulderia ei ole mainittu, niin artikkelin tekijä ei selvästikään tiedä, mistä puhuu. Boulderissa pyöräily toimii, ja antakaapas kun kerron teille, miksi.

Lisää pyöräteitä – vaiko sittenkin ei?

Amerikan mittakaavassa Boulder on tunnettu kattavasta pyörätieverkostostaan, joka palvelee niin vapaa-ajanpyöräilijöitä ja niitä, jotka haluavat polkea maastopyörällään vuorille, kuin työmatkapyöräilijöitä, jotka polkevat kaupungin laidoilta keskustaan; joka kymmenes boulderilainen pyöräilee töihin, mikä on yli kymmenen kertaa enemmän kuin Yhdysvalloissa keskimäärin. Pyörätiet ovat usein traileja, jotka eivät kulje teiden varsia vaan seuraavat esimerkiksi kaupungin keskellä kulkevan puron vartta, kulkevat teiden kohdalla alikulkujen kautta ja joihon pääsee liittymään luiskia pitkin. Sopiva ja ainoa vertailukohta Helsingissä olisi Baana, paitsi että näillä Boulderin traileilla pyöräilijät ja kävelijät kulkevat sulassa sovussa, ja vauhdit pitää siksi pitää hitaampina.

Eivät nämä baanat silti ulotu minne vain, eivätkä kaikki pyöräilijät (johon ryhmään kuuluu joskus lähes jokainen boulderilainen ainakin joskus) asu niiden varrella. Siksi kevyen liikenteen trailit ovat vain runkoväyliä, ja pääpaino pyöräilyn infrassa tuntuu olevan pyöräkaistoissa – siis pelkät maalatut viivat tiessä, ei mitään sen kummempaa. Tällöin pyöräilijät ovat autojen seassa, mutta heillä on silti enemmän tilaa ja turvaa kuin ilman kaistoja.

Olen pyöräillyt Boulderissa aika paljon, ja ikinä en ole kokenut yhtäkään läheltäpiti-tilannetta pyöräkaistoilla pyöräillessä, koska olen kaistoilla pyöräillessä siellä, missä autot olettavat minun olevan. Ainoa kokemani läheltäpiti-tilanne oli yhdistetyllä kevyen liikenteen väylällä autotien sivussa, kun olin ylittämässä tietä vihreillä valoilla, ja samanaikaisesti punaisia päin oikealle kääntyvä autoilija ei tajunnut katsoa muuhun suuntaan kuin siihen, mistä oli tulossa autoja.

Minun näkökulmastani on siis selvää, että toimiva pyöräinfra keskittyy pyöräkaistoihin. Toisaalta on selvää, ettei näitäkään voi rakentaa kaikkialle, ja ajatus, että pyöräily vaatii toimiakseen jotain erityisesti pyöriä varten rakennettua infraa, on absurdi. Sen sijaan yksi iso osa pyöräilyinfraa täällä ovat yksinkertaiset muistutusliikennemerkit: Share the Road! Tiet kuuluvat kaikille, ja esimerkiksi maantiepyöräilijöitä varten erityistä infraa ei ole olemassa, vaan aamuisin Boulderista pohjoiseen päin autoillessani 60mph (96km/h) nopeusrajoituksen maantiet ovat täynnä yksittäisiä ja ryhmässä painavia pyöräilijöitä. Näitä sitten ohitan sopivissa kohdissa ja väistän kunnolla toisen kaistan puolelta, jos pyöräilijällä ei ole penkkaa, missä ajaa. Vaarallisia ohituksia ei näy, ja mitään selityksiä siitä, että oli suorastaan pakko ajaa pyöräilijän päälle, koska keltaista sulkuviivaa ei voinut ylittää, ei täällä todellakaan hyväksyttäisi.

Pyöräkaista
Tältä näyttää pyöräkaista meidän kotimme lähellä.

Pyöräilijöille ajokortti! – varma tapa tappaa pyöräilykulttuuri

Viimeisen viikon aikana olen pariin otteeseen nähnyt keskusteluissa vaatimuksen siitä, että pyöräilijöiltä pitäisi vaatia oma ajokorttinsa, ennen kuin heidät päästetään liikenteeseen. Ajatus istuu hyvin sääntö-Suomeen – siis siinä mielessä, että heitetään lapsi pesuveden mukana ja pidetään sääntöjä tärkeämpänä kuin sitä, ajaisiko joku moisen sääntömuutoksen jälkeen enää pyörällä  –  mutta Yhdysvalloista katsottuna se on aivan ihmeellinen. Eiväthän autoilijatkaan osaa täällä liikennesääntöjä, ja silti pyöräilijänä koen täällä oloni turvallisemmaksi kuin omista oikeuksistaan varmojen suomalaiskuskien seassa.

Koska liikennesääntöjen osaaminen on vähän niin ja näin (ja autoillessa se kyllä ärsyttää – tästä lisää joskus toiste), niin autoilun lähtökohta on sama kuin mitä amerikkalaisessa yhteiskunnassa muutenkin: Jos et ole varma, ole kuitenkin kohtelias ja toista kunnioittava. Siinä missä Suomessa kaikki tienkäyttäjät kiukuttelevat siitä, kuinka taas heidän etuajo-oikeuttaan loukattiin ja sekin tyyppi tuli kolmion takaa, niin amerikkalaiset saavat sisäistä tyydytystä voidessaan olla kohteliaita toisilleen. Moottoriteillä tai ruuhkissa tämä ei välttämättä päde, mutta kaupunkiliikenteessä on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että autoilija antaa tietä pyörälle siellä, missä se ei olisi sääntöjen mukaan tarpeen, ja liikennevaloissa saatetaan odottaa, että pyöräilijä pääsee omalla kaistallaan liikkeelle, ennen kuin varovasti toinen huomioiden lähdetään itse matkaan. Jos vastakkain on minäminä-asenne ja kohteliaisuus, omat oikeudet ja heikomman tienkäyttäjän turvallisuus, kumpi näistä on oikeasti tärkeämpi?

Joskus tämä kohteliaisuudelle perustuva liikennekulttuuri aiheuttaa näppyjä minullekin: en esimerkiksi alkuviikosta suostunut lähtemään pyörällä liikkeelle Stop-merkin takaa, kun valtaväylällä kulkeva auto pysähtyi päästääkseen minut kulkemaan, koska valtaväylä oli kaksikaistainen  enkä kokenut tilannetta täysin turvalliseksi tai edes järkeväksi. Samasta syystä en ikinä lähde jalankulkijana punaisia päin, vaikka vihreän suunnasta tuleva autoilija pysähtyisi ja ystävällisesti viittoilisikin minut matkaan, vaan yhtä kohteliaasti hymyillen viittoilen, että mene sinä vaan. Tämä on ehkä sitä sääntöorientoitunutta suomalaisuutta minussa, joka toimii, jos kaikki osaavat säännöt, ja käytännössä ei toimi, koska Suomessakin pyöräilijöiden väistösääntöjä eivät osaa kunnolla sen kummemmin autoilijat kuin pyöräilijätkään. Tapasin juuri vähän aikaa sitten moottoripyöräilijän, joka oli pyöräillyt maailman ympäri, ja hänestä kaikkein pelottavin liikennekulttuuri oli Saksassa, koska siellä ihmiset luottivat sääntöihin ja ”etuajo-oikeuteen” sen sijaan, että olisivat oikeasti huomioineet muuta liikennettä. Kyseinen tyyppi ei ollut käynyt Suomessa, mutta voinee arvata, mitä mieltä hän olisi ollut siitä.

Parhaimmalta tämä kohteliaisuuspohjainen liikennekulttuuri tuntuu silloin, kun jotain sattuu ja tapahtuu. Siinä ainoassa läheltäpiti-tilanteessa, jonka aiemmin mainitsin, autoilija rullasi välittömästi ikkunansa alas ja pahoitteli vuolain sanankääntein. Sen sijaan, että olisin jäänyt miettimään ”sitä punaista autoa joka melkein tuli ja töytäisi!!”, mieleen jäi keski-ikäinen nainen, ihminen hänkin, joka oli vilpittömästi pahoillaan tilanteesta. Virheitä sattuu kaikille, eikä se tarkoita, että virheen tehnyt olisi vihattava kusipää.

20150817_102316

Turvallisen pyöräilykulttuurin kolme taikasanaa: asenne, asenne ja asenne

Tässä kirjoituksessa on tainnut tähän mennessä tulla jo aika selväksi, miksi minun mielestäni Boulderin liikenne toimii ja mikä Suomessa kiikastaa, mutta jos se on jäänyt vielä epäselväksi, niin otetaanpa kertausta. Tässä ihan aitoja kommentteja Facebookin puolelta taannoisen pyöräilijän kuoleman jälkimainingeissa.

Nykyisin kaupunki on täynnä autojen seassa holtittomasti ajavia pyöräilijöitä, ei valoja pimeässä ja ei kypärää päässä. Ei ihme että noin surkeasti käy.

Kyllä on nyt pyöräilijöiden hoidettava ensin oma tontti kuntoon ennen kuin uhriutuvat. Kusipäitä on pyöräilijöissäkin.

Ikävä tosiasia on se, että monet pyöräilijät ajavat tiellä vaikka heillä olisi pyörätie vieresssä. Lisäksi porukkapyöräilijät ovat vihon viimeinen joukko – monta rinnakkain tukkien tien.

valitettava tapaus mutta kyllä pyöräilijät voivat toimia toisin ketkä ajaa enemmän päin punaista kun fillaristit

Noi pyörillä liikkuvat vihaiset kateelliset ex kommunistit pitäis laittaa kuriin…

Täytyy sanoa, että kun pyöräilijä kuolee ja keskustelupalstat täyttyvät pyöräilijöitä  syyllistävistä kommenteista, niin se tuntuu aika makaaberilta. Kuinka empatiakyvytön täytyy olla, että mielessä edes vilahtaa autoilijan tappaessa pyöräilijän, että ”on niissä pyöräilijöissäkin vikaa”? Ja mistä tämä yleistäminen edes kumpuaa – pyöräilijät sitä, autoilijat tätä, jalankulkijat tota. Itse olen tilanteesta riippuen pyöräilijä (minä ja valkoinen Diamondbackini), autoilija (sininen avoautoni ei aina toimi niin kuin pitäisi mutta on silti ihana) ja jalankulkija (sekä välillä myös lenkkeilijä!), ja törppöjä on kaikissa tienkäyttäjäryhmissä  – etenkin Suomessa.

Metsään mennään siinä vaiheessa, kun nähdään itselle vieraamman liikennevälineen kuljettajat yhtenäisenä vihamielisenä törttöilevänä massana sen sijaan, että todettaisiin heidän kaikkien olevan ensisijaisesti yksilöitä ja ihmisiä. Varmaan tietenkin myös helpottaisi, jos kaikilla autoilijoilla olisi yhtä paljon kokemusta pyöräilystä kuin täällä Boulderissa ja kaikilla yli 16-vuotiailla pyöräilijöillä ajokortti ja ajokokemusta, mutta avainasemassa on kuitenkin toisen asemaan asettuminen. Suomessa on kuulema Facebookissa ryhmä, jonne postataan vihaisia valokuvia autotiellä pyöräilevistä pyöräilijöistä, tyyliin ”menisivät sinne minne kuuluvat, pois täältä autojen seasta”. Viime viikonloppuna ajoimme Iiron kanssa autolla kanjonia pitkin vuorille ja jouduimme hidastelemaan autotiellä pyöräilevän maantiepyörän takana jonkin aikaa, ennen kuin sopiva ohituspaikka löytyi. Ensireaktiomme ei kuitenkaan ollut ”voi v— mikä hidastelija urpo succispelle!” (sivumennen sanoen, jos kokee tarvetta kutsua toista tienkäyttäjää alentavalla termillä pelkän vaatetuksen perusteella, niin kannattaa tarkistuttaa päänsä), vaan ”voi raukkaa, se on varmaan eksynyt pois tuolta joen toisella puolella kulkevalta sileältä pyörätieltä ja sitä varmaan harmittaa nyt, no toivottavasti pääsee turvallisesti sinne liittymään jossain vaiheessa”. Pyöräilijän ohittaminen turvallisesti hidasti matkaamme ehkä 30 sekuntia, joten miksi ihmeessä olisimme keränneet siitä kierroksia?

Mitä tälle sitten voi tehdä? En tiedä, en oikeasti tiedä. Kaikkialla Yhdysvalloissa ei kuitenkaan pyöräilykultturi toimi, ja esimerkiksi Georgiassa pyöräily missään autojen lähettyvillä oli kaikin puolin hasardia, joten jotain Boulder on tehnyt oikein. Ehkäpä kiittäminen on osittain pyöräilyyn kannustavia ohjelmia (esim jokakesäinen Bike to Work Day, jolloin ihmisiä kannustetaan pyöräilemään töihin matkan varrelle pystytettyjen aamiaispisteiden avulla), joilla saadaan mahdollisimman monelle pyöräilykokemuksia ja näin ollen kasvanutta empatiaa pyöräilijöitä kohtaan, ja toisaalta terveisiin elintapoihin keskittyneessä kulttuurissa pyöräily nähdään muutenkin oikeana liikkumismuotona.  Seattlessa oli kuulema ongelmia pyöräilijöiden ja autoilijoiden vastakkainasettelun kanssa joitain vuosia sitten, ja tilanne parani mm. sen ansiosta, että kielenkäyttöä muutettiin, ja ”pyöräilijöiden” ja ”autoilijoiden” sijaan ruvettiin puhumaan ihmisistä, jotka ajavat pyörää tai autoa. Koska sitähän me kaikki olemme, ihmisiä.

Jostain voidaan kuitenkin tutkimusten valossa olla yhtä mieltä, ja se on, että mitä enemmän pyöräilijöitä, sitä turvallisempaa pyöräily on. Toivotan siis kaikille intoa pyöräillä jatkossakin näistä uutisista ja keskusteluilmapiiristä huolimatta. Pyöräily kun on suuremmasta onnettomuusriskistä huolimatta silti terveellisempää kuin auton ratissa istuminen – ja lisäksi se on hauskaa!

P.S. Olen puhunut tässä kirjoituksessa paljon siitä, että autoilijat ottavat täällä huomioon pyöräilijät. Jottei kukaan pääsisi valittamaan törttöilevistä pyöräilijöistä ja kommentoimaan, että ”entäs sitten jalankulkijat??” niin todettakoon, että kohteliaisuuden liikennekulttuuri jatkuu myös heikompien suuntaan, ja pyöräilijät väistävät traileilla jalankulkijoita. Ihmisluontoon kuuluu antaa hyvän kiertää, ja kuten myös traileille pystytetyissä liikennemerkeissä muistutetaan, Courtesy is Contageous – kohteliaisuus tarttuu. Ainoa ristiriita, mistä olen kuullut, on maastopyöräilijöiden ja patikoijien väliset kärhämät vuorten suosituilla poluilla, ja tämä on ratkaistu jakamalla käyttövuoroja: parittomat viikonpäivät pyöräilijöille, parilliset patikoijille.

Coloradoon – miksi ihmeessä??

Bryssel Grand Place

Pari viikkoa sitten Brysselissä työmatkalla olin sopinut treffit kahden paikallisen matkabloggaajan kanssa terassille. Place Saint-Géry oli täynnä lämpimästä kevätillasta nauttijoita, ja siinä hoegaardeneiden ääressä istuessamme tuli puhetta tulevaisuudesta. Kerroin olevani muuttamassa poikaystävän luokse Coloradoon, johon toinen matkabloggaajista reagoi:

Colorado… yööh.

Epäuskoisena katsoin, kun toinen nyrpisti nenäänsä ja ilmaisi inhoaan. Siis mitä? Yöh?

Yeah, I mean Colorado… what’s there? Like, nothing? alunperin kanadalainen bloggaaja totesi ja pyöritteli silmiään. Siis Coloradossa on kaikkea, totesin, ja kaivoin esille Instagram-kuvani.

Colorado laskettelu

Coloradossa voi lasketella, sanoin, ja näytin kuluneen talven laskettelukuvia. I don’t like snow, bloggaaja totesi.

Coloradon Kalliovuoret

Ei se mitään, totesin, ja vaihdoin taktiikkaa: Kalliovuoret ovat upeita mihin vuodenaikaan tahansa! Näytin kuvia patiointireissuiltamme viime kesältä, mutta vastaanotto oli tyrmäävä: We have the Rocky Mountains in Canada too, and I wasn’t amazed by them there either.

Boulder, Colorado

Näytin kuvia Boulderista, jonne muutamme. Katso, nämä vuoret, Boulderin Flatironit, ovat ihan meidän kodin vieressä! You live in the middle of nowhere? Ei kun asutaan kaupungissa, mutta siinä on vuoret silti vieressä, ne näkyy uima-altaalta ja niille voi polkaista pyörällä. Mjaah… bloggaaja vastasi ja ryysti oluttaan. Ei näköjään vakuuttanut.

Colorado - preeriaa, vuoria ja dyynejä

Jos eivät vuoret kiinnosta, niin mites preeria? Silmän kantamattomiin maissipeltoja, ja preeriakoirakolonnia pääsee ihailemaan luonnossa! Lisäksi Colorado on osavaltio, missä kylän asukasluvun sijaan kyltteihin painetaan kylän korkeus – yleensä parin kilometrin hujakoilla – ja kansallispuistojakin löytyy peräti kolme, esimerkiksi tällaisia upeita dyynejä, ja…

Hey, look, I’m sure it works for you, but I’m just not interested, bloggaaja totesi. It doesn’t even have beaches. Now Rio de Janeiro on the other hand…. ja keskustelu soljui Etelä-Amerikkaan.

Minulta kysytään usein, missä Colorado oikein sijaitsee. Ei ole häpeä, jos ei tätä tiedä – eiväthän amerikkalaisetkaan aina ole perillä Suomen sijainnista – mutta muistin virkistykseksi, se on siinä keskellä kaikkea. Meri siis todellakin puuttuu.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Veera Bianca. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.

Ylipainoiset Yhdysvallat ja se yksi anomalia

Joku saattoi lukea pari päivää sitten Hesarista jutun, jossa kerrotaan, että kotikaupungissamme Boulderissa asuvat Yhdysvaltain laihimmat ihmiset. Tässä ehkä ”laiha” on väärä sana, sillä tilastoissa ei laskettu laihojen vaan lihavien osuutta kansasta. ”Lihava” eli obese tarkoittaa ihmistä, jonka painoindeksi on yli 30, ja Boulderissa näitä on 12% asukkaista, kun suomalaisista noin 20% on lihavia. Muutenkin Coloradon Front Range eli Kalliovuorten itäpuoli on tilastojen mukaan aika laihaa porukkaa, ja Colorado on samalla logiikalla Yhdysvaltojen laihin osavaltio. Colorado on päässyt painonhallinnassa kuitenkin vain Suomen tasolle, kun kaikista amerikkalaisista lihavia on 27%. Boulder on siis anomalia anomalian sisällä.

Boulderissa asuessani en ole kiinnittänyt tähän erityisesti huomiota. Lenkkeilijöitä näkyy paljon, ravintoloissa annoksia mainostetaan terveydellä, ja smoothiekioskeille on pidemmät jonot kuin hampparipaikkoihin, mutta silmä on tottunut, ja keskimäärin asukkaat vaikuttavat ”normaaleilta”. Sitten saavuin viikko sitten Las Vegasiin, ja ihmettelin, että joku täällä tuntuu nyt todella oudolta (siis joku muukin kuin Vegasin vilkkuvalot ja överimeininki). Kunnes tajusin.

Miten täällä on näin paljon ylipainoisia? Mistä nämä kaapin kokoiset miehet ja naiset oikein tulevat?

Statue of Liberty at Las Vegas, MGM Grand

Ja miten tämä kaupunki muutenkin on niin överi? Kenen mielestä oli hyvä idea rakentaa kasinon eteen vapaudenpatsas?

Tarkoitukseni ei ole tässä postauksessa moralisoida ihmisten painoja. Joidenkin lihavuus johtuu oikeasti sairaudesta, joillakin se on stressin aiheuttamaa. Monet täällä tekevät kahta työtä, eikä aika riitä kuntoiluun tai raha kuntosalijäsenyyksiin, ja ruoan halpuus ja epäterveellisyys kulkevat usein käsi kädessä. Jotkut vaan arvottavat korkeammalle lyhytkestoisen nautinnon kuin elämäntapojensa terveellisyyden, ja sekin on jokaisen oma asia. Mutta miksi juuri Boulderissa niin harva on ylipainoinen?

Osittain tämä varmasti johtuu tulo- ja koulutustasosta: pahimmillaan Yhdysvaltojen lihavuusepidemia on köyhissä ja vähemmän koulutetuissa eteläosavaltioissa, terveellisimmät elämäntavat taas löytyvät sieltä, missä ihmisillä on varaa shoppailla muutakin kuin valmisruokaa ja ostaa se salikortti tai edes uudet lenkkitossut. Boulder ei loista tulostasollaan Amerikan kärjessä – sen kunnian vievät Piilaakso ja New York – mutta täällä tienataan kuitenkin selvästi keskivertoa paremmin, ja koulutettujen määräkin on suositussa yliopistokaupungissa korkea. Sen sijaan Boulder löytyy läheltä kärkeä Parhaat amerikkalaiskaupungit asua -listalta, joten ehkäpä ihmisillä riittää jaksamista ja aikaa miettiä omaa terveyttään tavallista enemmän. Ruokakaupat, joista saa terveellisiä raaka-aineita einesruokien sijaan, ovat täällä kovassa huudossa, ja siellä yhdessä ainoassa Walmartissakin ihmiset kävelevät.

Se toinen puoli taas johtunee ympäristöstä: seura tekee kaltaisekseen.

Miten muuten Walmartissa sitten voi liikkua kuin kävellen? Tällaisilla sähkökäyttöisillä ostoskärryillä. Georgiassa näitä näkyi usein käytössä, ja vaikka joskus käyttäjät olivat huonosti liikkuvia vanhuksia, niin useammin käyttäjä oli lihava keski-ikäinen, ja harmillisen usein ruokakorin sisältö näytti ruokkivan ongelmaa.
Miten muuten Walmartissa sitten voi liikkua kuin kävellen? Tällaisilla sähkökäyttöisillä ostoskärryillä. Georgiassa näitä näkyi usein käytössä, ja vaikka joskus käyttäjät olivat huonosti liikkuvia vanhuksia, niin yleensä käyttäjä oli lihava keski-ikäinen, ja harmillisen usein ruokakorin sisältö näytti ruokkivan ongelmaa.

Coloradossa tunnetaan termi weekend warrior. Tämä kuvaa tyyppiä, joka on viikot töissä toimistossa, mutta viettää viikonloput sadan kilometrin pyörälenkeillä, kiipeämällä jollekin vuorelle tai juoksemalla puolimaratonin. Ilmiön yleisyyteen Coloradossa on varmasti syypäänä mahtavat ulkoilumaastot – vuorta ja preeriaa, upeita näköaloja ja juuri niin haastavia mäkiä kuin haluaa – sekä 300 päivää auringonpaistetta vuodessa, mikä imee ihmisiä ulkoilemaan kauniiseen säähän. Ja kun sitten maanantaina toimistolla sekä John, Ann että Matt kertovat kilvan viikonlopun urheilusuorituksistaan, harva kehtaa sanoa, että me perheen kanssa ihan vaan lötkötettiin viikonloppu sohvalla ja syötiin sipsejä.

Rocky Mountain National Park Lake

Tällaista tuossa käytännössä meidän takapihallamme.

Olen huomannut, että tämä on vaikuttanut minuunkin. En ole erityisen laiha, pikemminkin aika roteva, mutta tuntuu, että vaikka paino ei ole muuttunut miksikään täällä asuessa, ainakin pieni osa elopainosta on siirtynyt vatsan seuduilta lihaksiin. Tästä kiitos kuuluu saliharjoittelulle, jonka olen aloittanut ensimmäistä kertaa elämässäni tosissani – mitä muutakaan voi tehdä, jos taloyhtiön alakerrassa on asukkaille iso ilmainen kuntosali? – sekä viikonlopun pitkille patikoinneille, joissa upeita maisemia ihastellessa kalorit kuluvat kuin huomaamatta, ja joita ei voi jättää väliinkään, kun ilma on niin kaunis. Viikolla tulee myös helposti juostua ja pyöräiltyä, koska kaupungin kattava trail-verkosto lähtee omalta kotiovelta, ja traileja tulee käytettyä välillä myös kaupungille liikkumiseen sen ainaisen auton sijaan. Jos urheiluun tarvitsee motivaatiota, ei tarvitse kuin vilkaista ikkunasta ulos, niin aina siellä joku porhaltaa menemään shortseissa ja topissa. Jos tuo, niin minäkin!

One of the Trails in Boulder feat praerie dog

Yksi kaupungin monista traileista. Tuo möykky tien vieressä on koloaan vartioiva preeriakoira.

En tiedä, mistä tämä kaikki on saanut alkunsa, mutta kun kerran positiivinen kierre on lähtenyt liikkeelle, se ei hevillä pysähdy. Kaupunkiin putkahtaa yhä enemmän joogastudioita, juoksutapahtumia, pyöräliikkeitä ja lenkkipolkuja, jotka porkkanan tavalla houkuttelevat ihmiset liikkeelle, ja vaikka Boulderissakin asukkaat lihoivat koko 2000-luvun, pari vuotta sitten tämä trendi taittui ja kääntyi laskuun. Samalla kun melkein koko Amerikka ja Suomikin jatkaa lihoamista, Boulder laihtuu.

Ja laihtuminenhan ei tarkoita täällä mallin mittoja ja pelkkiä salaattiaterioita, vaan paikallinen ihannevartalo taitaa kuulua kestävyysurheilijalle. Niinpä minäkin suuntaan seuraavaksi lenkille ja joogaan. Kiitos, Boulder, että motivoit minua elämään terveellisemmin.

Hellepäivä ruska-aikaan

Autumn is a second spring

Purojen varressa kasvava narrowleaf cottonwood, eräänlainen poppeli, loistaa juuri nyt täällä keltaisena.

Eniten tottumista täällä Coloradossa on minulla ollut sään kanssa: eilisen sään perusteella ei pysty sanomaan mitään huomisesta, ensilumi tuli jo syyskuussa, mutta shortsikelejä saattaa silti olla vuoden ympäri. Talvivaatteita ei voi pakata pois kesälläkään, koska reilun tunnin ajomatkan päässä vuorilla voi sataa lunta kesälläkin, ja kesävaatteita taas tarvitsi eilen, kun lähdimme patikoimaan mukavassa hellesäässä (+27, aurinkoista) ruskan peittämille Flatirons-vuorille, jotka kohoavat kaupungin vieressä.

Chautauqua Park, Boulder, CO

Chautauqua-puisto näytti hieman erilaiselta kuin helmikuussa.

Chautauqua Park in October

Joku muukin oli keksinyt lämpimänä lauantaina lähteä reippailemaan kaupungin puistoihin. Joka toisella kiipeäjällä oli mukana haukku.

Box elder at the Flatirons, Boulder, CO

Me otimme suunnaksi oikeanpuoleisimman Flatirons-vuorista, noista hieman vanhalta silitysraudalta näyttävistä kivimuodostelmista.

Chautauqua Park, Boulder, CO

Ruskankeltaiset saarnivaahterat vaihtuivat ylöspäin kiivetessä kelta- ja pähkinämännyiksi.

Patikointireitti kulki ensimmäisen ja toisen Flatironin välistä ja nousua oli noin puoli kilometriä (1600 metristä 2100 metriin). Polulla oli yllättävän paljon porukkaa ottaen huomioon, ettei maasto ollut sieltä helppokulkuisimmasta päästä, ja osa reippailijoista kantoi koiriaan vaikeiden kohtien ylitse.

Alternative Routes to 1st Flatiron

Vasemmalla meidän kulkemamme reitti. Oikealla reitti, jota vuorikiipeilijät käyttivät.

Climbing the 1st Flatiron

Oikea ylä: Chautauqua-puisto näkyy preerialänttinä kaupungin reunassa. Oikea ala: Yliopiston stadionilla CU Buffaloes pelasi jenkkifutista kalifornialaista haastajaa UCLA Bruinsia vastaan, ja välillä yleisön ja väliaikaohjelman melu kuului vuorille asti.

2nd Flatiron, Boulder, CO

Toisen Flatironin huippu, jonka luota polku vielä nousi ensimmäiselle Flatironille.

View from Boulder Flatirons towards Golden

Näkymä toiselta Flatironilta Denverin ja Goldenin suuntaan. Kaupunkien välissä, missä ei ole asutusta taikka ihmisten istuttamia puita, on pelkkää preeriaa. Ylängöllä sijaitsee NCAR, yksi Yhdysvaltain meteorologian ja ilmastotieteellisen tutkimuksen keskuspaikoista.

3rd Flatiron, Boulder, CO

Kolmas Flatiron on Flatironeista suurin ja vaikeapääsyisin. Flatironit syntyivät, kun Laramiden vuorijonopoimutus puski hiekkakiveä pystysuuntaan 70-40 miljoonaa vuotta sitten.

Climbers on 3rd Flatiron, Boulder, CO

Hetki piti siristää silmiä ennen kuin tajusi, että kyllä, siellä kolmannen Flatironin päällä kalliokiipeilijät tosiaan ottavat aurinkoa.

Noin parin tunnin kiipeämisen jälkeen saavutimme vihdoin ensimmäisen Flatironin huipun. Tai ei ihan huipun, mutta melkein, sillä polku pysähtyi parikymmentä metriä huipun alapuolelle Flatironin ”kääntöpuolelle”. Tässä kohtaa oli hyvä tankata vettä ja ihastella maisemia.

2nd Flatiron from Behind

Iiro ja ensimmäisen Flatornin huippu

Boulder Foothills

Boulderin kaupunki alkaa siitä, mihin vuoret loppuvat.

Rocky Mountains as seen from Boulder Flatirons

Vuorten lumihuiput näkyvät kotipihastammekin, mutta eivät ihan näin hyvin.

Patikointi helteessä oli tuonut mukanaan sen verran kesäisen fiiliksen, että päästyämme alas suuntasimme lähimpään Dairy Queeniin jäätelölle (minulle double fudge cookie dough, Iirolle mint Oreo), jonka jälkeen vietimme loppupäivän uima-altaalla nauttien auringosta. Suomessa en ole koskaan ollut syksyn ystävä, mutta tällaiset syksyt kelpaavat minullekin.

Jenni at 1st Flatiron

Hyvää syksyä Boulderista! T. Jenni

Vapputoivotukset vuorinäkymällä

Kippis! Skål! Cheers! Alkuviikosta täällä päin Coloradoa oli kovan tuulen varoitus, ja syystäkin, totesin kun yritin pyöräillä kauppamatkalla vastatuuleen. Torstaiksi tuuli kuitenkin laantui ja nautimme lämpimästä auringonpaisteesta, sellaisesta suomalaisesta kesästä, ja samalla juhlistimme vapunpäivää. Vappu ei ole täällä sen kummemmin juhla kuin vapaakaan, sillä Yhdysvalloissa Labor Day on syyskuun alussa. Onneksi uima-altaalle ehti myös työpäivän jälkeen.

Boulder Flatirons uima-altaalla
Taloyhtiömme kattoterassin uima-allasalueelta on näkymä Boulderin Flatirons-vuorille, jotka ovat Kalliovuorten kokoluokassa pienemmästä päästä.

Kaverimme Ville on työmatkalla Boulderissa, joten pääsimme viettämään vappua vähän isommalla suomalaisporukalla: kahden sijasta kolmella. Vaihdoimme myös vapuntoivotukset altaalla istuskelleen norjalaisen kanssa, joka avasi keskustelun kuullessaan meidän pälättävän keskenämme. Yritimme norjalaisen aloitteesta vaihtaa pari sanaa toisella kotimaisella, mutta se yritys kuihtui alkuunsa.

Cheers!

Viikonlopuksi on luvattu auringonpaistetta ja hellettä, jonka pitäisi jatkua vielä ensi viikon alkuun, mutta minä en ole enää siitä nauttimassa. Lähtö takaisin kohti Eurooppaa käy sunnuntaina.

Auringonlasku Boulder Flatirons

Boulder, Colorado: vuoria, luontoa, kävelykeskustaa ja hippejä

Vuoria, lunta, yhtä kova auringonpaiste kuin Etelä-Espanjassa, ja +13 astetta lämmintä keskellä helmikuuta. Tämä on Colorado. Ajattelin nyt kertoa vähän enemmän Boulderin kaupungista, jonne Iiro muutti viime jouluna, ja jossa olen vieraillut tähän mennessä kolmesti – ja tykännyt ihan mielettömästi.


View Larger Map

Koska eräskin kaverini kysyi minulta kertoessani Iiron muutosta, että onko Colorado kaupunki vai osavaltio, niin tiedostan, ettei alueen maantiedon tuntemus ole suomalaisille itsestäänselvyys. Yllä kartta, josta sitä voi vähän kerrata. Colorado on siis aikalailla keskellä Yhdysvaltoja, yhtä kaukana kummastakin merestä, virallisesti osa Länttä muttei kuitenkaan mitään Kaliforniaa, ja sopivasti preerian ja Kalliovuorten taitekohdassa. Boulder taas on sadantuhannen asukkaan kaupunki keskellä Coloradoa, vähän pääkaupunki Denveristä pohjoiseen.

Näkymä Boulderin kaupunkiin vuorilta katsottuna

Boulderista puuttuvat monelle amerikkalaiskaupungille luonteenomaiset pilvenpiirtäjät. Syy tähän on, että jo vuonna 1972 säädettiin laki, joka rajasi rakennukset korkeintaan nelikerroksisiksi. Kaupunginisät halusivat tällä suojella kaikkien kaupunkilaisten oikeutta hyviin maisemiin: jokaiselle kuuluu mahdollisuus nähdä Kalliovuoret olohuoneen ikkunastaan. Meillä tosin olohuone on toiseen suuntaan, koska mountain view olisi kohottanut vuokraa parilla satasella kuussa.

Boulder Creek soljuu kaupungin keskustan läpi

Boulder on aktiiviliikkujan paratiisi: kaupungin läpi risteilee pitkin poikin traileja, joita pitkin ihmiset lenkkeilevät ja pyöräilevät. Traileja pitkin pääsee vilauksessa myös vuorille, jos maastopyöräily sattuu kiinnostamaan, ja pyöräilyharrastajaenoni kommentti Boulderiin muutosta olikin, että se on kuulema pyöräilijöiden mekka. Tunnettu asukastyyppi Boulderissa on weekend warrior, jonka vapaa-ajan täyttää urheilu ja viikonloppuisin on hyvä vetäistä pari triathlonia. Lenkkeilijöiden paljous traileilla tuo itsellekin treenimotivaatiota, vaikka vähän tulee paineita, kun muut viistävät ohitse kiiltävissä spandex-asuissaan.

Traileista tunnetun on Boulder Creek Trail, joka halkoo kaupungin itälänsisuunnassa

1960-luvulla Boulderissa oli hippiliike voimissaan, ja hippimentaliteetti näkyy yhä katukuvassa. Boulderin keskustassa sijaitsee Pearl Street Mall, joka ei ole amerikkalaistyylinen ostoskeskus vaan eurooppalaistyylinen kauppojen ja kahviloiden reunustama kävelykatu, ja sieltä löytyy useita kauppoja, joita paremmin kuvaavan termin puutteessa kutsuisin hippikaupoiksi. Tiedättehän, Tibet-tuotteita, intialaisia kankaita, afrikkalaisia puuveistoksia, suitsukkeita, hampusta tehtyjä vaatteita, ja myyjillä on rastat tai vähintään pitkät hiukset. Nämä kaupungin kalleimmalla kauppapaikalla, joten niillä on pakko olla laaja asiakaskunta. Lisäksi keskustassa on useita kahvinpaahtimoita, eli Starbucks-imperiumiin ei täällä tarvitse tyytyä. Ja pyöräliikkeitä. Kaikkialla on pyöräliikkeitä ja pyöräkorjaamoita, ja pyöräkaistat eivät ole pelkkiä koristeita.

Kahvinpaahtamo, hippikauppa ja enemmän pyöriä kuin autoja.

Pearl Street Mall on viitisen korttelia pitkä kävelykatuosuus keskustassa

Tähän mennessä Boulder ei varmasti monelle eurooppalaiselle ole kuulostanut kovinkaan ihmeelliseltä, mutta amerikkalaiseen suburbiaan tottuneelle se on paikkana aika mieletön. Jotenkin niin… eurooppalainen. Ja silti Yhdysvaltojen paras puoli eli upea luonto on käytännössä osa kaupunkia. Toinen enemmän yhdysvaltalainen piirre Boulderissa on sen olutkulttuuri: kaupungissa sijaitsee kolmisenkymmentä pienpanimoa, joilla kaikilla on omat maisteluhuoneensa eli baarinsa ja jotka järjestävät panimokierroksia. Colorado tuottaa Yhdysvaltojen osavaltioista eniten olutta pelkästään litroissa mitattuna kiitos jättiläismäisen Coorsin, mutta on se pienpanimoiden määrässäkin mitattuna top-5:ssä melkein millä vain mittarilla mitattuna, ja Boulder on nimenomaan pienpanimoskenessä vahvoilla. Oluiden lisäksi alueella on kasvava viskikulttuuri ja Kalliovuorten rinteillä tuotetaan myös viiniä (ihan hyvää sellaista), ja kaikki varmaan ovat kuulleet Coloradon kannabislaeista. Tuntuu, että ördäyksen ja kaiken maailman lieveilmiöiden sijaan täällä korostuu kuitenkin hifistely: oluttuoppia tilatessa saatetaan pyytää maistiaisia ennen lopullisen päätöksen tekemistä, viskejä ja viinejä siemaillaan pikkusormet pystyssä, ja mediassa käydään asiantuntevaa keskustelua eri kannabislajikkeiden eroista ja siitä, mihin käyttötarkoitukseen mikäkin sopii.

Yksi Boulderia vahvasti muokkaava asia on sen yliopistomaailma. Ensimmäiset asukkaat muuttivat Boulderiin vuonna 1858, kaupunki perustettiin vuonna 1871 ja jo kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 1877, kaupunkiin perustettiin University of Colorado. Historiansa aikana yliopistossa on pyörinyt yksitoista sittemin Nobelin voittanutta opiskelijaa tai tutkijaa, kahdeksantoista yliopiston kasvattia on päätynyt urallaan astronauteiksi, ja alumneista kaksi päätyi Yhdysvaltain Korkeimman oikeuden tuomareiksi. Times Higher Educationin listalla University of Colorado on maailman 97. paras yliopisto, kun Helsingin yliopisto on listalla sadas. Nykyään yliopistokampus sijaitsee kävelymatkan päässä Boulderin keskustassa, ja sen 30 000 opiskelijaa pyörivät Boulderin kulttuuriskenessä ja yöelämässä.

Jos Coloradoon eksyy, niin Boulder on ehdottomasti poikkeamisen arvoinen. Vähän Denveristä pohjoiseen, noin tunnin matkan päässä lentokentältä, ja sopivasti matkalla Kalliovuorille.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagrammista nimimerkillä @muorra.

Laskettelua Kalliovuorilla

Laskettelukeskuksen helpoin mäki on tässä

Coloradon Kalliovuorilla on monia kuuluisia hiihtokeskuksia: Hollywood-kerman ja julkimotähtien Aspen, Yhdysvaltojen suurin ja mahtavin Vail, afterskistään tunnettu Breckenridge, snoukkaajien Snowmass ja takavuosina huumekartellilla kunnostautunut Telluride, joka imagonsa takia vetää nykyään puoleensa etenkin toimintaelokuvatähtiä. Vaikka näihin suurimpaan osaan on parin tunnin ajomatka, meillä oli laskettelutauko venynyt sen verran pitkäksi, että päätimme aloittaa vähän kevyemmin Boulderin lähikeskuksesta Eldorasta, 45 minuutin ajomatkan päästä.

Bloggaaja poseerausasennossa vuorten edessä, kun ensin on koottu maasta hissin jälkeen tippuneet hanskat ja sauvat

Boulderiin oli luvattu päiväksi aurinkoa ja +18. Kolmenkymmenen kilometrin päässä vuorilla oli aurinkoa ja +2. Loistavasta laskettelusäästä saimme kiittää jyrkkää nousua, sillä vaikka Boulderkin on yli puolentoista kilometrin korkeudessa ylängollä, Eldora on noin kolmessa kilometrissä. Jos siis lähtee Kalliovuorille laskettelemaan, ei suomalaisena ehkä ihan ensimmäiseksi kannata rynnätä rinteeseen, sillä näissä korkeuksissa piilee jo vuoristotaudin vaara. Minä olin lenkkeillyt jo reilun viikon Boulderin poluilla ja Iirohan asuu kaupungissa, joten akklimatisaatio oli suoritettu.

Toiseen suuntaan olisi ollut hienommat maisemat, mutta pelkäsin sen verran kännykän, hanskan, sauvan tai itseni tiputtamista hissistä, etten uskaltanut turhia venkoilla.

On vaikea verrata Eldoraa mihinkään kotimaiseen laskettelukeskukseen, koska speksit ovat niin erilaiset. Toisaalta hissejä oli avoinna alle kymmenen, sellaista Vihdin tai Messilän luokkaa. Toisaalta pisin rinne on melkein viisi kilometriä ja korkeuseroa korkeimman ja matalimman kohdan välillä on melkein 500 metriä; Levillä vastaavat luvut ovat 2,5 kilometriä ja 325 metriä. Eldorasta löytyi onneksi kaiken tasoisia rinteitä, aina aloittelijoille sopivasta bunny slopesta kahden tähden mustiin rinteisiin ja laajoihin off-piste-alueisiin, joista jälkimmäisiin meillä ei ollut mitään asiaa.

Kunnon lasketteluvarusteisiin kuuluu Suomen talviolympialaisjoukkueen virallinen pipo ja tietenkin kypärä. Sen jälkeen on hyvä poseerata 3300 metrissä.

Päivälippu rinteisiin maksoi $80 ja varusteiden vuokraus $45, joten päätimme maksaa neljä taalaa lisää ja ottaa all-inclusive-päiväpaketin, johon hissilipun ja varusteiden lisäksi sisältyi vielä kaksi tuntia opetusta, yhteishintaan $129. (Kausilippu muuten olisi ollut $300, eli aika nopeasti se alkaa kannattamaan.) Hiihto-opetusryhmä ei tehnyt kovinkaan suurta vaikutusta, sillä vaikka olin mielestäni vähän yliarvioinut taitomme ryhmää valitessa, olimme porukan parasta päätä, ja parin perusvinkin jälkeen jäimme hakemaan tuntumaa itseksemme, kun opettaja paimensi ylisuuren ryhmän alempitasoisia ja lohdutti erästä teinipoikaa, joka kaaduttuaan oli heittänyt sukset mäkeen.

Saimme kuitenkin hakemamme tuntuman ja muistinvirkistyksen, jonka jälkeen oli kiva lähteä isompiin mäkiin kasvattamaan tasapainoa ja itsetuntoa. Iiro oli alunperin arvioinut, että viihdymme rinteessä maksimissaan kaksi tuntia, ja minäkään en uskonut kuin ehkä kolmeen, mutta lopulta olimme rinteessä puolen tunnin lounastaukoa lukuunottamatta klo 10-16. Takaisin kaupunkiin lähdimme iloinen virne naamalla, leuka auringonpolttamana ja hassunmuotoiset pandarajaukset poskissa.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagrammista nimimerkillä @muorra.

Boulderin nykytaiteenmuseon kulttuuripläjäys

BMoCA outside view

BMoCA eli Boulder Museum of Contemporary Art

Rupesin miettimään, että miksi oikeastaan kirjoitan tästä nykytaidemuseokäynnistä. Lukijat, jotka eivät ole kiinnostuneita nykytaiteesta, tuskin jaksavat lukea tätäkään pläjäystä, ja toisaalta lukijat, jotka aiheesta jotain tietävät, saattavat nyt pahasti pettyä syväluotaavaan analyysiini tai lähinnä sen puutteeseen. En nimittäin tajunnut näyttelystä paljoakaan, mutta koska lentokentällä on tylsää, naputtelen nyt silti jotain.

Anibal Catalan: Morpho Zone

Anibal Catalan: Morpho Zone. Huoneen kokoinen häkkyrä, johon sisältyy maalattuja seiniä ja maalauksia.

Anibal Catalan: Morpho Zone

Seinämaalaus soljuu sujuvasti maalaukseen sisään ja sieltä ulos

Boulderin nykytaiteenmuseossa ei ole pysyvää näyttelyä, vaan vuodessa on neljä vaihtuvaa näyttelyä. Tällä kertaa esiteltävänä olivat taiteilijat Anibal Catalan ja Derrick Velasquez, sekä sekalaista tulva-aiheista ulkotaidetta. Anibal Catalan on meksikolainen kansainvälisesti näkyvyyttä saanut taiteilija (josta en yllättäen ollut kuullutkaan), ja joka on saanut sen verran nimeä, että Denverin lentokenttä on tilannut häneltä työn. Tuota työtä ei ilmeisesti vielä ole tehty, mutta tässä jotain esimakua siitä, mitä saattaa olla luvassa…

Anibal Catalan: Morphological Zone (Supremat II)

Anibal Catalan: Morphological Zone (Supremat II)

Anibal Catalan: Morphological zone

Catalanin listasi inspiraationsa lähteikseen 1900-luvun venäläisen avant-garden sekä erityisesti suprematismin ja konstruktivismin. Onneksi lopetin yliopistossa taidehistorian lukemisen renessanssiin, joten piti tarkistaa Wikipediasta, mistä on kyse. Suomeksi, suprematismi on sitä, että taiteilijat ovat keksineet uudestaan ympyrän ja neliön ja maalaavat niitä yksivärisesti kankaalle. Konstruktivismissa taas korostetaan taiteen rakenteellisuutta ja geometrisuutta, ja se oli yksi bauhausin innoittajista. Catalanin näyttely on nimeltään The Land, The Space, The Square, missä viimeinen sana on suora viittaus venäläisen Kasimir Malevichin teokseen Black Square. Menkää ja ihmetelkää. Miksi minä en keksinyt tuota?

Derrick Velasquez: Untitled 91

Derrick Velasquez: Untitled 91

Derrick Velasquez: Untitled 91 (detail)

Yksityiskohta edellisestä. Valkoinen juttu on vinyyliä.

Yläkerrassa odotti Coloradon oman pojan Derrick Velasquezin näyttely – siis coloradolainen vuodesta 2009, koska sai proffanviran Denverin yliopistosta. Velasquezista en myöskään varsinaisesti ”tajunnut” mitään, mutta työt olivat hauskoja. Post-minimalistisia. Post-minimalistisesti minimalistisen hauskoja.

Derrick Velasquez: Deep Hug Part III (detail)

Derrick Velasquez: Deep Hug Part III. Tässä ”patsaassa” oli kasa maalattuja vinyylinpalasia, jonka keskelle oli isketty mittatikku, sellainen noin metrin pituinen.

Derrick Velasquez: it is what it is #1 & #2

Derrick Velasquez: it is what it is osat 1 ja 2. Mielestäni ovelampi nimi kuin ”Nimetön”. Työtapa taas on tarhasta tuttu ”väritetään vahaliidulla paperia, maalataan mustaa päälle, ja kaiverretaan”.

Velasquez on listannut lempimateriaaleikseen puulankut ja kaikenlaisen muunkin puutavaran. Minäkin pidin ala-asteen puutyön tunneista. Yhdysvalloissa koulun puutyötunneilla vaan 12-vuotiaat eivät saaneet käyttää vasaroita tai poria, mutta puuliimallakin pääsee pitkälle.

Derrick Velasquez: Intermediary-ish

Derrick Velasquez: Intermediary-ish. Eli tämä on siis edistyneempää puutyötä, tai vähän sinne päin.

Derrick Velasquez: Intermediary-ish

Derrick Velasquez: Crap Part of SoHo

Derrick Velasquez: Crap Part of SoHo

Lähtiessäni museosta lipunmyyjä vielä vinkkasi, että ulkoa löytyisi taidetta liittyen Coloradon viimesyksyisiin tulviin. Tuolloin monet menettivät kotinsa ja koko omaisuutensa. Nämä seuraavat työt tajusin, ja ne koskettivat yksittäisinä enemmän kuin koko museon sisänäyttelyt yhteensä.

Boulder Boulder

Tähän siirtolohkareeseen (”boulder”) on valettu Boulderin alueen tulvissa tuhoutuneiden talojen läheltä löytyneitä esineitä, jotka todennäköisesti olivat omistajilleen enemmän tai vähemmän rakkaita.

BMoCA wall

Kun vakuutus ei kata luonnontuhoja.

BMoCA wall

4mile on yhtä kuin Four Mile Canyon, kanjoni Boulderista pari kilometriä vuorille päin.

Vielä 50 minuuttia ennen boardausta. Käynpä hakemassa lisää selleritikkuja ja dippiä.

Viikko kuvina (osa 2)

Seuraavat kuvat ovat osa Fat Mum Slimin Photo-A-Day-haastetta, jossa joka päivälle on annettu jokin teema, ja idea on ottaa päivittäin kuva tähän teemaan liittyen. Blogista löytyy myös viime viikko.

8. Water

Kävimme viikonloppuna patikoimassa. Lunta on riittänyt Boulderissa, eikä ihme, sillä sitä sataa täällä kolme kertaa enemmän kuin Etelä-Suomessa. Valtavia kinoksia ei silti pääse kertymään, sillä välillä korkealta paistava aurinko sulattaa lumen pois.

9. Detail

Luin lentokoneessa Hesaria, jossa oli torstain ruokaliitteessä juttua gourmet-hodareista. Hirveä hodarinhimohan siitä tuli, joten sunnuntaina tein leffasapuskaksi hodareita kahdella eri tapaa: steak house dogs (tuoretta tomaattia, sipulirenkaita, A1 steak saucea) ja bacon barbecue dogs (pekonia, cheddar-raastetta, BBQ-kastiketta).

10. I am…

Blogaajahan minusta on näköjään tullut. Maanantain parhaita hetkiä oli huomata, että olin päässyt Travel Blog Awardsien finaaliin parhaan ulkomailla asumista käsittelevän blogin sarjassa. Käykääs äänestämässä!

11. Mistake

Taisi olla virhe tilata nettiyhteys Comcastilta. Nyt meillä on kotona netti, mutta asennusmies ei saanut käytettyä meidän omia laitteitamme, koska ne ovat yhä ”lukittuna” Georgiaan. Ota nyt tästä selvää, mutta joka tapauksessa tiedossa on lisää säätöä.

12. Out + about

Keskiviikkona kauniina aurinkoisena päivänä kävin kääntymässä Boulderin keskustassa ja piipahdin nykytaiteen museoon, joka sijaitsee vanhassa varastorakennuksessa. Näitä 1800-luvun lopulla rakennettuja varastorakennuksia oli ennen Boulderin keskusta täysi, koska kaupungissa oli sekä rautatie että joki, joita pitkin tavarat liikkuivat. Nykyään suurin osa on purettu.

13. Perfect

Torstaina oli täydellinen talvilenkkeilysää: kirkas aurinko, sininen taivas, valkoisina loistavat hanget ja tosiaan +13 astetta. Pitkähihaiseni oli selvästi lenkillä vähän liikaa, ja suurimmalla osalla vastaan tulevista lenkkeilijöistä oli lyhythihainen tai ei paitaa ollenkaan.

14. Heart

Valentine’s day näkyy täällä kaikkialla, mutta erityisesti kaupoissa. Paikallisen Whole Foodsin pihalla oli sydänilmapalloja ja jonkinlainen ”osta sydänaiheista ruokaa”-hyväntekeväisyystempaus. Ruokaostokset eivät kuitenkaan sisältäneet ruokia täksi illaksi, sillä Iiro on viemässä minut syömään johonkin vielä toistaiseksi mysteerinä pysyvään paikkaan.

Hyvää ystävänpäivää kaikille blogin lukijoille!

Patikointia Flatironseilla

View over Boulder from the Flatirons

Kävimme sunnuntaina avaamassa tämän vuoden patikointikauden uudessa naapurustossamme. Korkattavana olivat Boulderin Flatirons-vuoret, joille patikointireitit lähtevät lähes kaupungin keskustasta Chautauqua-puistosta. Emme olleet ainoat ulkoilijat puolipilvisessä pikkupakkassäässä: paikalla oli koko kaupunki, kaikki koiranulkoiluttajista himolenkkeilijöihin ja pikkulapsia selkärepussa roudaavista perheistä nuorisoporukoihin.

Chautauqua Park Trailhead

Boulder Flatirons

Mesa Trail, Boulder

Tarkoituksenamme oli kavuta Royal Archille, joka on käsittääksemme jonkinmoinen kivimuodostelma Flatironsien huippujen lähellä. Matkaa ei ollut suuntaansa kuin 2,5km, mutta vajaa 400 metriä nousua lupaili silti kohtuullista patikointilenkkiä; jo lähtöpiste oli Boulderille tyypillisesti 1750 metrin korkeudessa, ja trailin päätepiste oli yli kahdessa kilometrissa. Matka kuitenkin katkesi puolivälissä ikävään yllätykseen:

Royal Arch Trail closed due to flood damage

Lapun mukaan sen ohittajia voidaan sakottaa jopa tuhannella taalalla ja lisäksi heittää kolmeksi kuukaudeksi vankilaan. Rangaistuksethan täällä Yhdysvalloissa ovat aina täysin kohdillaan…

Syyksi selvisi syyskuinen tulva, jonka tuhoja korjataan edelleen. Harkitsimme sen sijaan kiipeävämme jollekin Flatironsin huipulle, mutta sekään ei onnistunut:

Flatiron Raptor Closure Area

Flatirons on Yhdysvaltojen monipuolisin ja tihein petolintujen pesimisalue.

Boulder Flatirons

Huiput jäävät odottamaan seuraavaa kertaa

Tällä kertaa siis patikointi jäi lyhyehköksi, kun seurasimme matalampaa trailia eteenpäin ja käännyimme pian takaisin autolle päin. Ehkä hyvä niin, sillä liukkaaksi tampatussa lumessa sai välillä tehdä töitä pysyäkseen traililla, eivätkä vieressä avautuvat pudotukset varsinaisesti nostaneet turvallisuuden tunnetta. Joku äiti siellä kuitenkin lenkkeili vuoren rinnettä ylöspäin kivenlohkareiden ylitse vauva kantorepussa – selvästi vähän parempi tasapainoaisti ja muutenkin juoksukunto kuin meillä.

Boulder Flatirons

View over Boulder CO from the Flatirons

Boulderin kaupunki sijaitsee vuorten ja preerian yhtymäkohdassa.

Hiking at Flatirons

Koska Yhdysvalloissa joka toisessa kotitaloudessa asuu koira, nuo otukset on luonnollisesti huomioitu myös ulkoilumahdollisuuksissa. Polkukartassa oli merkitty erilaisin värein, mille reiteille sai tuoda koiria, ja pitikö koiria pitää kyseisellä reitillä kytkettynä vai ei. Koiria näkyikin runsain mitoin.

Dogs on the trails at Flatirons

View over Boulder from the Flatirons

Boulder Flatirons

Flatironin huipuista ensimmäiset kolme ovat tässä

Loppuviikoksi täällä on luvattukin sitten +17 lämpöä. Laskettelun pitäisi silti onnistua, sillä yölämpötila on -5. Aika normaali lämpötilanvaihtelu täällä päin.