10 Pohjois-Amerikan parasta lomakaupunkia

Matkailulehti Travel+Leisure julkaisi taannoin amerikkalaisten lukijoidensa äänestämän listan kymmenestä parhaimmasta kotimaisesta (ml. Kanada) lomakaupungista. Ilahduin ensin siitä, että olen käynyt listan kaupungeista kuudessa, ja sen jälkeen vielä lisää siitä, että korkeimmilla sijoilla ei ollut eurooppalaisten tuntemia jättiläisiä vaan niitä pienempiä, vähän ”sivussa” olevia helmiä, jotka minäkin olen parin viimeisen vuoden aikana löytänyt.

Jos siis tänä vuonna suunnittelet roadtripia Pohjois-Amerikkaan niin ota tästä listasta koppi:

10. Asheville, Pohjois-Karolina

 Asheville on toinen tämän listan kahdesta kaupungista, joka on jäänyt minulta väliin, vaikka tarkoitus on ollut toinen. Suunnittelimme siellä poikkeamista Georgiassa asuessamme, mutta vihdoin Great Smoky Mountainseille suunnatessamme ehdimme poiketa Pohjois-Karolinan puolella vain Cherokeen intiaanikapungissa.

Ashevilleen olisin halunnut, koska kuulin paljon juttua alueen koskenlaskumahdollisuuksista, ja lisäksi moni mainosti kaupunkia new age -hippien kotipaikkana vuorten keskellä. Asheville tunnetaan kuitenkin ehkä eniten Etelän Pariisina, jonka lempinimen se on eittämättä saanut Biltmore Estaten ansiosta: tämä ranskalaiseen renessanssityyliin rakennettu yli 16 000 neliömetrin kartano on Yhdysvaltain suurin yksityisomisteinen talo.

Biltmore Estate
Biltmore Estaten renessanssicharmia, jota myös turistit pääsevät ihastelemaan. [kuva: Blake Lewis]

9. Victoria, British Columbia, Kanada

Victoria on pienempi kaupunki lähellä Vancouveria, joka kuitenkin peittoaa isoveljensä monessa asiassa, ainakin säässä: siellä sataa vain kolmasosa siitä mitä Vancouverissa. Victoriassa on vain 80 000 asukasta, ja brittivaikutteinen keskusta on kaunis ja helposti hahmotettavissa. Seattle/Vancouver-nurkkaus Pohjois-Amerikasta on jäänyt minulta vielä väliin, mutta kun tuonne suunnalle eksyn, niin Victoriaa ei voine jättää välistä.

Victoriasta juttua blogeissa:

Victoria night
Victoria on British Columbian pääkaupunki. Tässä parlamenttitalo yövalaistuksessa. [kuva: Annika / Tarinoita maailmalta]

8. New York City, New York

Ei varmaan yllätä ketään, että vanha kunnon NYC on päässyt listalle? Sen sijaan yllätyksenä saattaa tulla sen sijoitus, vasta kahdeksas! NYC on ikoninen, erilainen, ihan omaa luokkaansa, yksi minunkin lempikaupungeistani, mutta myönnettävä on, ettei se ole matkailijalle niitä helpoimpia kohteita. Hotellien hinnat kun ovat suoraan sanottuna aivan poskettomia.

Jos kuitenkin majoitus järjestyy, niin NYCissä riittää nähtävää ja koettavaa vuoden jokaiselle päivälle, ja ravintolatarjonta hakee vertaistaan. Lisää juttua New Yorkista löytyy tästäkin blogista:

…ja lisää varmasti tulee. Ostimme nimittäin eilen lennot New Yorkiin hääpäiväksemme!

New York Street View

7. Chicago, Illinois

Olen käynyt päiväreissulla Chicagossa vuonna 2007, ja tuolloin todellakin kaupungin lempinimi, The Windy City, piti kutinsa. Melkein jäädyin kävellessäni Michiganjärven rantaa, vaikka ei ollut kuin ”vasta” lokakuu.

Chicagossa vaikutuksen minuun teki kaupunki. Kiipesin heti alkajaisiksi Willis Towerin (silloinen Sears Tower) huipulle ja ihailin alla levittäytyvää kaupunkimattoa, josta siellä täällä kohosi pilvenpiirtäjiä. Arkkitehtuuri ja urbaani kulttuuri mainitaankin amerikkalaisessa mediassa suureksi syyksi suunnata Chicagoon, ja se meillä on aikomuksena.

Lisää juttua Chicagosta löytyy ainakin Auringon alla -blogista.

The bean - Chicago, United States - Travel photography
Chicagon tunnetuin taideteos on Bean, josta rakennukset tässä heijastuvat. [kuva: Giuseppe Milo]

6. Quebec, Québec, Kanada

Eurooppalaisin pala Kanadaa? Se lienee Quebec.  Kaupunki ja sitä ympäröivä samanniminen provinssi taitavat olla ainoita alueita Yhdysvalloissa ja Kanadassa, joissa pelkällä englannilla ei välttämättä tule toimeen, ja jossa matkailijankin oletetaan puhuvan ranskaa.

Itse en ole Quebecissä käynyt, mutta olen sinne halunnut siitä lähtien, kun tajusin, että Quebecin vanhakaupunki on UNESCOn maailmanperintökohde. Vanhat söpöt kaupungit vievät minulta aina jalat alta.

Quebecistä löytyy lisää juttua Tarinoita maailmalla -blogin Annikalta, joka on opiskellut kaupungissa.

Quebec
Joku vanha eurooppalainen kaupunkikeskusta? Ei kun Quebec! [kuva: Annika / Tarinoita maailmalta]

5. San Francisco, Kalifornia

San Franciscon kaupunkia ei ole lämmöllä pilattu. Kävimme täällä pari vuotta sitten keskellä elokuuta, ja ensimmäistä kertaa roadtrippimme aikana piti vetää pitkähihaista päälle. Tämä ei kuitenkaan menoa haitannut.

Kaupungissa parasta omasta mielestäni oli sen monet erilaiset kaupunginosat, jotka poikkesivat toisistaan välillä kuin yö ja päivä. Tietenkin ratikatkin hurmasivat kolistellessaan ylös alas katuja. Vietimme kaupungissa vain kaksi päivää, ja tuntui, että jäi niin paljon näkemättä, että tänne on pakko tulla uudelleen. Ja eiköhän me tulla!

San Franciscosta lisää juttua löytyy muista blogeista:

San Francisco view from Lombard Street

4. Santa Fe, New Mexico

Nyt aletaan päästä niihin kaupunkeihin, jotka johdannossa mainitsin sivussa oleviksi helmiksi! Santa Fe taitaa olla tuttu nimeltä monelle suomalaiselle, mutta kovinkaan moni tuskin on paikan päällä pyörähtänyt, koska New Mexicoon on matkaa vähän kaikkialta. Tänne kannattaa kuitenkin tulla pidemmältäkin!

Santa Fen keskusta on rakennettu lähes kokonaan pueblo-tyyliin savitiilistä, ja välillä tuntuu, kuin aika kaupungissa olisi pysähtynyt jonnekin 1600-luvulle. Kaupunki on tunnettu monista museoistaan, joista kaikki, joissa ehdimme käydä, olivat kiinnostavia, ja museoiden suljettua ovensa ei ollut mitään parempaa kuin istuminen helteistä iltaa viettäen yhdellä kaupungin monista terasseista.

Santa Festä olen kirjoittanut aiemmin blogiin: Savitiilinen Santa Fe, konkistadoreja ja intiaaneja.

Santa Fe

3. Savannah

Savannah, kaupunki josta en ollut kuullutkaan ennen muuttoamme Georgiaan, ja johon ihastuin täysin. Lähetimme tänne useammatkin suomalaiset vieraamme, ja kenelläkään ei ollut muuta kuin hyvää sanottavaa kaupungista. Eli siis mikä Savannah?

Savannahin kaupunki on satoja vuosia vanhoja antebellumhuviloita ja puutarhoja, ja sen asemakaavaa hallitsevat vanhat puistomaiset aukiot, joiden tammet ovat aavemaisesti naavatillandsian peitossa. Paikallinen taideteollinen yliopisto, yksi maailman arvostetuimmista, on tainnut vaikuttaa positiivisesti kaupungin henkeen, ja kadut ovat täynnä pieniä gallerioita, design-kauppoja, söpöjä kahviloita ja hyviä ravintoloita.

Olen kirjoittanut blogiin parin vuoden takaisesta vierailustamme Savannahiin, ja lähtisin tänne mieluusti uudestaan, ihan koska vaan.

Owens-Thomas House
2. New Orleans, Louisiana

New Orleans koki kauheuksia hurrikaani Katrinan kynsissä, eikä tämä köyhähkö etelän kaupunki ole vieläkään palautunut täysin yli kymmenen vuoden takaisista tapahtumista. Kaupungin turistikeskustassa, French Quarterissa, sitä ei kuitenkaan huomaa, ja Yhdysvaltojen virallinen bilekaupunki pyörii yötä päivää. Viemärit saattavat kesäisin haista ja kaduilla näkyy rottia, mutta siitä viis.

Myös French Quarterin ulkopuolella kannattaa matkailijan vierailla. Garden Districtissä on paljon upeita isoja huviloita, kun taas Saint Louisin hautausmaalta löytyy monia kiinnostavia vanhoja hautoja.

Blogistani löytyy lisää juttua The Big Easysta.

Bourbon Street at Night

1. Charleston, Etelä-Karolina

Tämä ei ole suinkaan ainoa lista, jossa Charleston on keikkunut kärjessä. Kaupunki on kehuttu maasta taivaisiin kaikissa matkailumedioissa, se pärjää myös hyvin elämänlaatuindekseissä, ja sitä yritetään kovasti saada UNESCOn maailmanperintölistalle.

…joten arvatkaa vaan ärsyttääkö, että emme ehtineet tänne asuessamme Georgiassa! Charlestonista moni tuttu sanoi, että se on ”vähän kuin Savannah, paitsi kivempi”, eli potentiaalisesti olisi ollut minunkin lempikaupunkini. Etelä-Yhdysvaltojen romanttinen helmi, ruokakulttuurin keskus, ja nyt sinne vaan on vähän pidempi matka.

Charlestonissa on käynyt mm. Pohjois-Karolinassa asuva Leena.

Charleston, South Carolina
[kuva: JR P]
Oletko sinä käynyt näissä kaupungeissa? Entä minne näistä sinä lähtisit mieluiten?

PS. Jos Yhdysvalloissa matkailu kiinnostaa, niin tule linjoille Twitteriin ensi maanantaina. Silloin keskusteluaiheena #matkachatissa Yhdysvallat!

yhdysvallat

50 vuotta eräästä puheesta

I have a dream that my four little children will one day live in a nation where they will not be judged by the color of their skin, but by the content of their character.

Tasan 50 vuotta sitten Yhdysvaltojen pääkaupungissa kuhisi, kun orjat vapauttaneen lain 100-vuotispäivän kunniaksi järjestettiin March on Washington -mielenosoitus keskellä pahimpia rotuerottelumylläköitä. Parisataatuhatta osanottajaa, joista viidesosa oli valkoisia ja loput mustia, marssi National Mallia pitkin Lincolnin patsaan luokse kuulemaan puheita, joista kuuluisimmaksi jääneen, yhden viime vuosisadan kuuluisimmista puheista, piti Martin Luther King Jr. Jos et ole tätä puhetta koskaan kuullut, niin nyt voisi olla hyvä hetki käyttää vartti päivästäsi tähän:

Videosta saa CC-nappia painamalla päälle englanninkielisen tekstityksen.

The absence of freedom is the presence of death. Any nation or government that deprives an individual of freedom is in that moment committing an act of moral and spiritual murder. Any individual who is not concerned about his freedom commits an act of moral and spiritual suicide.

Koska Martin Luther King Jr. sattuu kaikkien muiden hyvien puoliensa lisäksi olemaan Atlantan oma poika, kävimme viime keväällä kävelyllä hänen synnyinkorttelissaan, joka on säästetty lähes sadan vuoden takaisessa asussaan. Synnyinkorttelin vieressä on pieni museo, jossa esitellään ihmisoikeusliikettä, jonka yksi päävetäjistä King oli, sekä segregaation aikaisia Jim Crow -lakeja, jotka jakoivat valkoisten ja mustien ”erillisiin mutta tasa-arvoisiin” (hahhah, niin varmaan) puoliin niin asuinalueet, koulut, julkiset laitokset, yleiset käymälät, ravintolat, hotellit, julkiset juomapisteet, puistot, bussit, armeijan yksiköt kuin vankiloiden vankisellitkin.

Martin Luther King Jr.'s Birth home

Kingin synnyinkoti, jossa emme päässeet käymään sisällä, koska kierroksia on rajoitettu määrä ja ne varataan loppuun yleensä ennen puolta päivää.

Yes, if you want to say that I was a drum major, say that I was a drum major for justice; say that I was a drum major for peace; I was a drum major for righteousness. And all of the other shallow things will not matter.

Shotgun houses

Kingin kotitaloa vastapäätä olevia shotgun-taloja, jotka ovat saaneet nimensä siitä, että niissä kaikki huoneet ovat peräjälkeen, joten jos ampuisi pyssyllä etuoven läpi, luoti menisi kaikkien huoneiden läpi ja ulos takaovesta.

Martin Luther King Jr. oli syntymänimeltään Michael King Jr, mutta hänen isänsä, pastori Michael King, sai 30-luvulla saksanmatkallaan idean uudelleennimetä sekä itsensä että poikansa Martti Lutterin mukaan. Martin Luther King vanhempi oli pastori, ja yhdessä vaimonsa ja lastensa kanssa he asuivat Atlantassa keskituloisten mustien getossa; siis getossa, koska kuten juutalaiset samoihin aikoihin, myös mustat saivat asua vain tietyillä mustille määrätyillä asuinalueilla. Vielä leikki-ikäisenä Martin Luther nuorempi leikki läheisten talojen valkoisten lasten kanssa, mutta myöhemmin rotuerottelu tiukentui, ja koulut käytiin erillään niin, että mustien kouluissa käytettiin valkoisten koulujen jämäkirjoja. Lukion jälkeen King lähti opiskelemaan teologiaa pohjoiseen ja palasi sieltä pastoriksi Alabaman Montgomeryyn, jossa päätyi Montgomeryn bussimielenosoitusten vetäjäksi, ja loppu onkin historiaa.

Ebenezer Baptist Church

Ebenezerin baptistikirkko, missä Martin Luther King vanhempi toimi saarnamiehenä

Vaikka Georgian osavaltio ei ollut yhtä pahaa Jim Crow -aluetta kuin Alabama tai surullisenkuuluisa Mississippi, myös siellä oli segregaatio voimissaan. Erikseen osavaltiolaissa oli säädetty mm. että yksi ravintola sai palvella vain yhtä rotua – edes väliseinillä eroteltuja tarjoilutiloja ei hyväksytty – ja että musta baseball-joukkue ei saanut pelata palloa kahden korttelin säteellä valkoisesta leikkipaikasta. Kuten monessa muussakin osavaltiossa, myös Floridassa mustien ja valkoisten väliset avioliitot (ja mustiksi laskettiin kaikki, joilla oli vähintään yksi musta isoisoisovanhempi) olivat lailla kielletty, ja avoliitosta pistettiin vuodeksi vankilaan. Mississipissä edes rotujen välisen avioliiton ehdottamisesta tai puolestapuhumisesta saattoi saada sakkoja tai jopa vankeutta. Tuleeko muuten kellekään muulle mieleen tästä jälkimmäisimmästä Venäjän nykymeininki?

Injustice anywhere is a threat to justice everywhere.

Signs aginst Jim Crow laws

A nation that continues year after year to spend more money on military defense than on programs of social uplift is approaching spiritual death.

Tunnetumman ihmisoikeuspuolen lisäksi Martin Luther King Jr kannatti myös laajempaa yhteiskunnallista muutosta. Hän vastusti Vietnamin sotaa sekä kylmän sodan asevarustelua ja olisi mieluummin suunnannut rahat koulutukseen tai terveydenhuoltoon. Kun museossa luki hänen pitkän tähtäimen tavoitteitaan, tuli tunne, että Martin olisi lopulta halunnut muuntaa Yhdysvallat hyvinvointivaltioksi, ja hän perustikin vuonna 1968 yhdistyksen nimeltä Poor People’s Campaign, mutta hänelle ei jäänyt aikaa yhdistyksen vetämiseen, sillä pari kuukautta myöhemmin huhtikuun alussa hänet ammuttiin memphisiläisen hotellin parvekkeelle. Ampujaksi leimattiin yksinäinen hullu, mutta kuten Kennedyn tapauksessa, salaliittoteoriat jylläävät, ja 90-luvun lopulla Kingin perhe voitti oikeudenkäynnin, jossa Memphisin poliisi ja pari valtionlaitosta todettiin syyllisiksi murhaan. Tämän jälkeen USA:n Oikeusministeriö teki oman tutkimuksensa ja kielsi kaiken.

The Grave of Martin Luther King Jr.

Kingin ja hänen vaimonsa Coretta Scott Kingin hauta Atlantassa hänen synnyintalonsa lähellä

Pohjois-Georgian viinitiloilla

Pääsiäislomalle emme olleet suunnitelleet etukäteen mitään. Lauantaiaamuna sitten heräsin aikaeron takia pirteänä kukonlaulun aikaan, Iirokin repi itsensä solidaarisesti ylös ja totesimme: mitäs nyt? Kysymys ei onneksi ollut vaikea, sillä lipaston nurkkaan oli kerääntynyt jo vino pino erinäisiä ”sitten joskus kun on aikaa”-turistiesitteitä, joista löytyi ihan täydellistä tekemistä lämpimälle kevätpäivälle.

Frogtown Winery

Vaviskaa Napa Valley ja Toscana – täältä tulee Pohjois-Georgia!

Parin tunnin ajomatkan päässä Dahlonegassa Appalakkien juurella oli kourallinen viinitiloja, jonne päräytimme fiilistelemään. Olimme tätä ennen juoneet peräti yhden pullon paikallista viiniä, joten karautuimme kyseiselle tilalle, Frogtown Cellarsille. Viinimaistelupaketit olivat hinnoissaan, $20 per henki, joten kun nälkäkin vähän vaivasi, päätimme sen sijaan maistella viiniä laseittain, lasi per henki, kera paikan panninien ja paahtavan auringon vaalealla plantaasityylisellä terassilla, josta oli näköala vuorille.

Frogtown Winery Panninis

Panninin lisukkeena oli tuttujen sipsien lisäksi jotain vihreää

Dog @ Frogtown Winery

Viinitilan viisi koiraa köllöttelivät terasilla auringossa ja kerjäsivät rapsutuksia, yllättäen juuri niiltä asiakkailta, joilla oli pannineja

Dogs of Frogtown Winery

Ovela hurtta näki tilaisuutensa tulleen!

Frogtown mainosti ovellaan, että olivat eronneet juuri paikallisesta viinintuottajayhdistyksestä, koska olivat tuohtuneita yhdistyksen alhaisiin laatustandardeihin, jotka sallivat mitä tahansa kuraa kutsuttavan georgialaiseksi viiniksi – sillä toki Frogtownin viinit olivat oikeita laatuviinejä! Tehtyämme lasillisistamme liudan erittäin älykkäitä havaintoja (joista yhtäkään en enää muista) päätimme jatkaa matkaa jonnekin, missä kasvojen orastava punotus ei pahenisi. Siis sisätiloihin, toiselle viinitilalle, Frogtownin vieressä sijaitseville Three Sisters Vineyardseille.

Jenni at Three Sisters Vineyards

Kuivat köynnösrivit ja taustalla kolme vuorta, joiden mukaan viinitila oli nimetty. Koin tulleeni huojatuksi, kun sain tietää, että viinitilan omistajamiehellä oli kolmen siskon sijaan vain veli.

Täällä jostain syystä koimme, että 15 dollarin maistelupaketti olisi hyvinkin hintansa väärti, koska siinä tuli mukana viinilasi (markkinoinnin uhri, minäkö?), joten päädyimme maistelemaan viinejä tilanomistajan veljen johdolla. Veli asui itseasiassa meistä vain parin kilometrin päässä mutta oli tullut viikonlopuksi vuorille auttelemaan viinitilan kanssa. Hän kertoi, että alunperin hänen veljensä oli perustanut tilan kymmenisen vuotta sitten, jolloin alueella ei vielä ollut viinistä oikein tietoakaan. Veli oli asunut aiemmin Atlantassa mutta oli jossain vaiheessa – keski-iän kriisin mainingeissa? – todennut perheineen, että nyt olisi hyvä hetki jättää päivätyö ja perustaa viinitila. He sitten olivat ruvenneet kasvattamaan chardonnayta, merlota, pinot blancia sekä Kaakkois-USAn omaa viinilajiketta cynthianaa, jota jo Thomas Jefferson aikoinaan kasvatti täällä päin, ja joka oli meistä erittäin pihviviinisää.

Iiro at Three Sisters Vineyard

Iiro maistelee cynthianaa, takana viinitilanomistajan veli, joka teki meihin vaikutuksen tietämällä, missä Luxemburg sijaitsee

Tilanomistajan veli kertoi myös eräästä paikallisesta kuuluisuudesta, maailmankuulusta näyttelijästä, joka näytteli Forrest Gumpissa pääosaa. Tämän lisäksi tuo paikallinen kuuluisuus harrastaa lasimaalausta, joten hän oli maalannut viinitilan maistatustiskin takana olevan lasisen Three Sisters -logon. Tästä kiitokseksi maistatushuoneen seinällä oli kuva hänestä keskellä vaativaa roolisuoritusta.

threesistersgump

Kuuluisa näyttelijä on tuossa valokuvassa siis se keskimmäinen. Jos totta puhutaan, minä en edes muistanut koko miehen olemassaoloa, sillä mieleeni oli jäänyt vain penkillä istunut vanha nainen, mutta nyökyttelin mukana. Sen sijaan maistatustiskin takana olevia saviruukkuja olin nähnyt aiemminkin kaupunginmuseossa.

facejugs

Kyseessä on face jug, naamaruukku, eteläosavaltioiden perinnekäsityötä parhaimmillaan. Kaupunginmuseon mukaan ei ole mitään hyvää selitystä sille, miksi ruukkuihin on satojen vuosien ajan väkerretty naamoja, se on vain ollut tapana. Tilanomistajan veli sen sijaan tiesi oikean vastauksen: They used to store wine in those jugs, and the ugly faces scared the kids away.

Valitettavasti ällösöpöt ruukut eivät olleet myynnissä, joten ostimme lohdutukseksi pari pulloa viiniä. Mahdollisesti tähänastisen elämäni kalleimmat viinipullot. Perustelimme tätä itsellemme epämääräisellä sekoituksella ”pitäähän sitä paikalliyrityksiä tukea” ja ”kerrankos sitä vaan täällä käydään” -selityksiä, sokerina pohjalla ”etiketti oli hauska niin tämä näyttää sitten hyvältä kynttilänjalkana”.

Olet asunut liian kauan Georgiassa kun…

  • …et käytä ajaessasi vilkkua vaan livut hitaasti kaistalta toiselle. Myöskin turvaväli on tuntematon konsepti muuten paitsi liikennevaloihin pysähtyessä, jolloin on hyvä jättää autojen väliin vähintään autonmitallisen verran tilaa.
  • …mielestäsi perunalastut ovat hyvä lisuke arkiruoalle, vaikkapa grillisapuskalle tai hampurilaisille, ja ne vain paranevat, kun niiden päälle pirskottaa etikkaa.
  • …mittaat etäisyyksiä minuuteissa pituusmittojen sijaan. Ei kai kukaan kuitenkaan kulje millään muulla välineellä kuin autolla?
  • …juot kahvisi kermalla ja kermaviilisi on smetanan paksuista. Ruokakermaa ei ole.
  • …kauniina kesäpäivänä lounaalle mennessä istut tietenkin sisällä terassin sijaan. Ulkonahan on kuuma!
  • …ohittaessasi jonkun kaupan käytävällä mutiset ”excuseme”, vaikka väliin jää metri.
  • …avolava-auto eli pickup on mielestäsi kaikille ja kaikkialle sopiva automalli: pukumiehille työmatka-autoksi punaisen kiiltävänä, perheille takapenkillinen versio.
  • …talossasi ei ole eteisessä kenkätelinettä taikka naulakkoa.
  • …moikkaat ihmisiä sanomalla ”How are you” tai ”How you doing”, joihin voi hyvin vastata samalla tervehdyksellä tai toteamalla ”Thanks, I appreciate it”. Sillä ei ole mitään väliä, onko viestissä järkeä, kunhan kumpikin taho hymyilee ja kuulostaa kohteliaalta.
  • …olet tottunut siihen, että koulujen kohdalla nopeusrajoitukset laskevat puoleen, ja koulubussin pysähtyessä koko ympärillä kulkevaan liikenteen tulee myös pysähtyä.
  • …leipominen tarkoittaa veden ja ruokaöljyn lisäämistä valmiiseen kakku-, brownie- tai keksijauhosekoitukseen. Leipätaikina haetaan pakastealtaasta.
  • …pääasiallinen sisäänkäynti kotiisi on ovi autotallista keittiöön tai sen välittömään läheisyyteen.
  • …kaupassa pakkaat ostokset pusseihin tyylillä yksi maitotölki tai kolme muuta tarviketta per pussi.
  • …urheilun aloittaminen voi tarkoittaa kahden kilometrin kävelylenkkejä kerran tai kaksi viikossa.
  • …mielestäsi on täysin normaalia omistaa kaksi asetta: toinen kotiin, toinen auton hansikaslokeroon.
  • …maksat velkasi kaverille takaisin shekillä.

Vaikka myönnän oppineeni neljässä kohdassa tavoille (arvauksia kohdista otetaan vastaan), en tosiaan ole asunut liian kauan Georgiassa. Tuntuu vähän haikealta jättää osavaltio ja maa nyt, kun tänne on ehtinyt asettua, vaikka kyllähän tänne tulee vielä palattua. Lennot Luxemburgiin on varattu nyt huomiselle, ja majoituskin ensimmäiselle parille viikolle on kunnossa. Vielä tarvitsee pakata laukut, ja olen valmis lähtöön.

 

Disclaimer: Kuten kaikkialla muuallakin, myös täällä kansan kirjo on laaja, aina löytyy poikkeuksia, ja tuntuu, että elintapojen terveellisyydessä on vahvaa kahtiajakautumista, jossa terveellisempi leiri panostaa terveyteensä merkittävästi keskimääräistä suomalaista enemmän. Tämän lista ei ole tarkoitettu viiltäväksi analyysiksi Georgian osavaltion kansankuvasta vaan listaksi anekdootteja, jotka pistävät suomalaiseen silmään.

Pienemmän kaukalon kiekkoa

KSU versus GT hockey

Lokakuussa kävimme katsastamassa paikallisella jääkiekkoareenallamme yliopistokiekkoa, kun Kennesaw State University, käytännössä paikallinen AMK, kohtasi Georgia Techin, yhden maan parhaista teknillisistä yliopistoista. Toisin kuin jenkkifutiksessa, jääkiekkoilijat eivät täällä päin mitään stipendejä keräile, vaan nämäkin joukkueet rahoittavat niin jäätiimansa ja pelimatkansa kuin yliopisto-opintonsakin täysin itse, ja kiekon taso oli sen mukaista: Iiro arvioi, että pienellä harjoittelulla pysyisi itsekin pelaajien vauhdissa. Tämä ei satakuntaa katsojaa haitannut yhtään, vaan kaikki hurrasivat ihan messissä, kun kotijoukkue KSU voitti 5-3. Katsomossa oli muutenkin aika intiimi tunnelma, kun ihmiset seisoivat kaukalon laidalla pleksin takana kiinni toisissaan, ja peli oli kokonaisuutena ihan viihdyttävä.

KSU vs GT

Keväällä sitten kiekon saralla tapahtui se, mitä olimme jo vähän odotelleetkin, eli NHL sai sählättyä sopimuksensa kuntoon ja NHL-kausi vihdoin alkoi. Atlantasta siirrettiin kotijoukkue pois pari vuotta sitten, koska ilmeisesti georgialaisia ei kiinnostanut maksaa lipuista, joten sisällytimme NHL-pelin Nashvillessa osaksi viime viikonlopun Tennesseen ja Kentuckyn roadtrippiamme.

Bridgestone Arena

Nashvillen jääkiekkohalli oli keskuskatu Broadwayn varrella ja helposti eiffeltornimaisesta tötteröstä tunnistettavissa

Nashville Predators

Nashville Predators eli saalistajat, logona lempparieläimeni sapelihammastiikeri

Nashville Predatorsien vieraana oli lauantaina Minnesota Wild, ja me jätimme suvereenisti miettimättä, kumpaa joukkuetta sopisi kannattaa, ja hurrasimme sen sijaan näille kolmelle pelaajalle:

Pekka Rinne

Predatorsin maalivahti Pekka Rinne, pelannut aiemmin Oulun Kärpissä

Niklas Bäckström

Wildin maalivahti Niklas Bäckström, pelannut aiemmin Kärpissä

Mikko Koivu

Wildin kapteeni Mikko Koivu, pelannut aiemmin Kärp.. no ei kun Leijonissa

Wildista olisi saattanut löytyä jäälle vielä neljäs suomalainen, ilmaveivijannu Mikael Granlund, mutta kun Wildilla on seitsemän sentteriä ja jäälle tarvitaan vain neljää, niin Granlund oli taidettu jättää kotiin nauttimaan Minnesotan paukkupakkasista. Pettymys!

Predators vs Wild

Ennen peliä Broadwayn varrella baarissa huomasin porukan, jossa puolella oli Koivu-paidat päällä. Ensireaktioni: ”Suomalaisia!” Sitten tajusin, että vähintään joka toisessa kannattajapaidassa pelaajan nimi oli suomalainen, kun Koivu on Koivu ja Rinne taas on Nashvillessa suurikin stara, joka tunnetaan paremmin nimellä Pekha.

Pekka Rinne fan

Katsomo seisoo kansallislaulun aikaan, paitsi pieni Rinne-fani istuu isin sylissä

National Anthem

Kansallislaulun lauloi joku country-laulaja. Myöhemmin pelin aikana isolla screenillä näytettiin sotakuvia Irakista ja nostettiin esille katsomosta Soldier of the Day, jonka sotilasuraa esiteltiin.

Pekka Rinne fans

Isä ja poika Rinnefani, sekä mahdollisesti isoisä, joka tunki kuvaan mukaan

Fan of Pekka Rinne

Edessämme istui kanssa Rinne-faneja. Istumapaikatkin olivat ihan kelvolliset.

Katsomo oli aika kotijoukkuepainotteista, minkä ansiosta aina Wildin hyökätessä koko katsomo reilukerhomaisesti buuasi täysiä. Ilmeisesti joku Wildin pelaajista oli aiemmin pelannut Predatorsissa, ja hän sai kuulla katsomolta kaikenlaista äidistään ja seksuaalisesta suuntautumisestaan. Hurraamaan taas katsomo purskahti aina, kun pelaajat tuuppivat toisiaan ja näytti, että saattaisi syntyä tappelu. Ei syntynyt. Onneksi.

Pelissä tehtiin kaksi maalia peliajalla, kumpikin meistä kauempaan maaliin, ja koska jatkoajallakaan ei maaleja syntynyt, mentiin rangaistuslaukauskilpailuun, jonka vierasjoukkue Wild voitti täpärästi.

Shootouts, Koivu vs Rinne

Koivu vetäisi rankkarin tolpan kautta Rinteen taakse. Jee! eiku? Ketä tässä piti kannattaa?

Kävellessämme pois päin hallilta lämpötila oli laskenut reilusti alle 10 asteen ja hytisimme ohuissa kesätakeissamme, kun suurin osa paikallisista käveli ilman takkia tai edes pitkähihaista. Liikennevaloihin seisahtuessamme huomasin, että sentään edessämme miesporukka oli järkevästi ottanut villakangastakit mukaan, ja tämän huomasi vieressäni seissyt paikallinenkin, joka kysyi miehiltä: Are you feeling cold? ”A little bit yes”, yksi miehistä vastasi tutun kuuloisella murteella. Suomalaisia. Tämän kuultuaan Rinne-paita päällä seisova paikallinen kysäisi: Where is Finland?

Fan of Finland

Myös pelissä näkyi pari Suomi-paitaa. Emme tietenkään menneet juttelemaan.

Hyvyysjugurttia

Whole Foods on kauppaketju, josta monet täällä päin asuvat suomalaiset puhuvat: sieltä saa ruisjauhoja, siellä on hyvät kalavalikoimat, sieltä saa melkein mitä vaan. Hinnat sen sijaan ovat Stockan Herkun tasolla, ellei korkeammalla, joten mietin välillä, että taitaa olla taloudellemme hyväksi, että meitä lähin Whole Foods sijaitsee niin kaukana Atlantan suunnassa, ettei sinne tule erikseen lähdettyä. Käynkin siellä yleensä korkeintaan kerran viikossa matkalla ranskantunnilta ostamassa jotain, mitä lähikaupoista ei saa.

Viimeisin Whole Foods -löytöni ovat AtlantaFreshin kreikkalaiset jugurtit:

Atlanta Fresh yoghurts

Sananen kreikkalaisista jugurteista tähän väliin. Suomessa ollaan taidettu tottua siihen, että kreikkalainen jugurtti on rasvaista, proteiinipitoista jugurttia, jota erityisesti karppaajat tykkäävät popsia aamiaiseksi ja välipalaksi. Täällä taas kreikkalainen jugurtti on yleensä rasvatonta tai korkeintaan 2%:ista ja olennaisempaa on, että se on paksumpaa ja vähäsokerisempaa kuin normaali jugurtti. Siis ihan kelpo tavaraa.

AtlantaFresh on paikallinen artisaanijugurttivalmistaja, ja artisaanityylisesti jugurttien makuyhdistelmät ovat, köhöm, kiinnostavia. Vai miltä kuulostaa portviinikirsikkajugurtti? Tai vaniljakinuskijugurtti? Iiron lemppari on mangoananashabanerojugurtti nimeltä Tropical Sweet Heat. Minä ihastuin – wait for this – vaahterasiirappipekonijugurttiin.

atlantafreshbacon

Jugurttia, jossa on oikeita pekoninpaloja, vaahterasiirappia ja kahvia. Tastes like breakfast!

Hyvien makuyhdistelmien lisäksi minua kiehtoo AtlantaFreshin jugurteissa tuotantoketjun läpinäkyvyys. Maito lypsetään Pohjois-Georgiassa ulkona hengailleista ruohoa popsineista lehmistä, ja vuorokauden sisään se on jo purkitettu jugurtiksi Atlantasta parikymmentä kilometriä koilliseen sijaitsevassa pienessä tehtaassa. Muidenkin raaka-aineiden alkuperä on tiedossa: pekonijugurtin pekoni tulee aivan Georgian ja Floridan rajalla sijaitsevasta Dixien kylästä. Eurooppaa ravistelleen tuotantoketjuskandaalin jälkimainingeissa tuntuu, että juuri tällä tasolla tiedonkulun pitääkin olla. Toki hintakin on sen mukainen, yli $2 per jugurtti, mutta ehkä on vain niin että halvalla ei voi tässä tapauksessa saada hyvää.

Atlanta Fresh yoghurts

AtlantaFreshin tuotteita saa WholeFoodseista Kaakkois-Yhdysvalloista ja Keskilännestä, tarkemmat listat kaupoista täältä. Suosittelen, etenkin sitä pekonijugurttia.

Aamiainen

Aamiainen, päivän tärkein ateria. Itseleivottujen sämpylöiden päällä pumpkin-levitettä.

”Katseemme kohtasivat, otathan yhteyttä”

Tiedättehän ne sellaiset Henkilökohtaista-ilmoitukset, joissa kerrotaan, että oltiin helmikuun viidentenä kello se ja se metrossa tai kaupassa tai baarissa ja nähtiin joku, joka teki (yleensä) ulkonäöllään lähtemättömän vaikutuksen, mutta syystä tai toisesta, yleensä ujouden takia, ei saatu sanaa suusta, ja nyt sitten etsitään kyseistä henkilöä jälkikäteen. Niitä on täälläkin Craigslist täynnä.

Nyt sitten joku psykologi on analysoinut näitä ilmoituksia ja mm. listannut, missä paikassa ihmiset tämän maagisen mahdollisen sielunkumppaninsa ovat nähneet. Tämän jälkeen psykologi on laatinut kartan, jossa näkyy yleisin melkein-rakkauden kohtauspaikka osavaltioittain:

New Yorkissa kohdataan metrossa, Las Vegasissa kasinolla ja Kaliforniassa kuntosalilla. Etelä-Yhdysvallat on vahvasti Walmart-kohtaamisten seutua, mutta Georgia tekee tässä poikkeuksen: täällä kohdataan autossa.

Siis autokaupunki-Atlantan surullisenkuuluisissa ruuhkissa mahdollinen rakkaus löytyy viereisestä autosta.

Panimokierroksilla

Pint at Monday Night Brewing

Seuraa olutaiheinen kirjoitus. Only for adults 21 and above!

Voiko olla romanttisempaa tekemistä kuin vierailu pienpanimossa? No ei voi, totesimme ja kävimme ystävänpäivän kunniaksi Monday Night Brewingin maistelu- ja panimokierrosillassa, jossa teemapäivän mukaisesti soitettiin hempeitä ysärirakkauslauluja. Kymmenellä taalalla sai panimokierroksen sekä neljä 2,5 desin maisteluannosta, jotka olivat kyllä lähempänä neljää desiä ja joita emme kaikkia juoneet, koska olimme atlantalaistyyliin liikkeellä autolla.

Atlanta Skyline on the Wall

Seinägrafiikkaa feat. Atlanta skyline

Panimo oli vastikää siirtänyt tuotannon omiin tiloihinsa sopimuspanimotuotannon sijaan, ja paneloimattomaan teollisuushalliin oli kerätty yhteensopimattomia pöytiä ja tuoleja, pari virttynyttä sohvaa, retrovideopelikonsoleita, valtavat irtoviikset, graffiteja, kokonainen seinällinen kravatteja… kyllä, asiakaskunta oli hipsteripainotteista.

Brewery tanks

Neljän tankin panimojärjestelmä ja viimeisiä IPAn tippoja kurkkuun kaatava Iiro

Kierroksella yksi perustajista kertoi panimon syntytarinan: neljä parikymppistä miestä oli kokoontunut kirkon raamattupiiriin kuudelta joka perjantaiaamu. And we figured, you know, it’d be more interesting to talk about the big questions in life if we actually knew eachother… so we figured we’ll start brewing beer every Monday evening in my garage. Ja niin aikaisten perjantaiaamujen lisäksi miesporukka alkoi kokoontumaan myös maanantaisin, ja ennen pitkää maanantai-iltoihin kutsuttiin myös naapureita, kavereita, muita kirkon porukoita, ja lopulta juttu paisui niin, että päätettiin pistää pystyyn panimo.

The beginning of the brewery

Tässä ämpärissä miehet panivat ensimmäisen olutsatsinsa…

Brew Magic

…ja kun innostus kasvoi, hankittiin tällainen systeemi. Brew Magic!

Tähän mennessä panimon olutta on saanut ravintoloista vain hanassa, mutta nyt panimo oli hankkinut pullotuskoneen, jota perustaja ylpeänä meille esitteli. Joku kierroksella olleista kysäisi, aiotaanko olutta myös tölkittää, ja perustaja vastasi: Well I know cans are really cool these days… Stop, hetkinen, siis mitä? Tölkit ovat ”siistejä”? Mistä lähtien? …but it’s also more of an investment to get a canning machine, so we’re sticking with bottles for now. Pullotetun Monday Nightin perustaja arveli saapuvan kauppoihin parin kuukauden sisään.

Bottling works

Pullotusjärjestelmä, vielä testausta vailla

Bottles

Etiketti näyttää tältä

Jos olisin kunnon gourmet-hifistelijä, kertoisin nyt tähän viiltäviä analyysejä oluiden mausta, IPAn kirpeydestä, scotch alen tumman täyteläisestä väristä ja witbierin pehmeydestä… mutta tyydyn toteamaan, että oli ihan hyvää. Katsokaa vaikka tyytyväistä ilmettäni:

Weekends are overrated.

Monday Night ei suinkaan ole Atlantan alueen ainut pienpanimo, vaan täällä pienpanimokierroksia riittäisi jokaiselle viikonpäivälle (paitsi tiistaille – silloin ne ovat kaikki kiinni). Siispä pari päivää myöhemmin suuntasimme kaikkein läheisimpään pienpanimoon, omaan Kennesawn kylämme Burnt Hickory Breweryyn, jonka avoimista ovista panimo oli vihjannut epämääräisesti Facebook-sivujensa statuksissa, ja joiden varsinainen aukioloaika piti kaivaa jostain kommentin kommentin kommentista, höystettynä sanoilla probably ja we think. Markkinoinnin lähes totaalisesta laiminlyönnistä huolimatta joku muukin oli löytänyt paikalle.

Queue at the brewery tasting

Jonoa sisällä olevalle tiskille. Jono kesti parikymmentä minuuttia, ja suurin osa ajasta oli +5 asteessa ulkona, jonka kirkas auringonpaiste sai tuntumaan lämpimämmältä.

Siinä missä Monday Nightin tyypeillä oli sliipattu graafinen tyyli, elegantit nettisivut ja aktiivinen yhteydenpito mediaan – mekin saimme tietää paikasta paikallislehdestä lukemalla – Burnt Hickoryn jampat taas kuuluvat kategoriaan ”me pannaan olutta koska olut on hyvää ja jos joku haluaa niin saa tulla paikalle, me ollaan täällä aina välillä ehkä kai”. Burnt Hickorylla oluita pannaan satseittain kun jampat inspiroituvat jostain (esim. red velvet cake porter) ja avoimia ovia varten joku päästetään tilaamaan ”eiks ole siistin näköinen”-olutlaseja aina sen näköisillä grafiikoilla kuin omistajista kulloinkin tuntuu hyvältä. Konsepti näytti toimivan ihan hyvin.

On Draft...

Oluita pyyhittiin yli kun niitä loppui, ja kesken kaiken lisättiin yksi takahuoneesta löytynyt kegi lisää listalle. Kymmenellä taalalla viisi reilun kahden desin maisteluannosta oli autoilijoille taaskin enemmän kuin tarpeeksi.

Taps of Burnt Hickory

Pääsääntöisesti juomia jaeltiin hanoista, mutta jonoja lyhentääkseen välillä joku kävi kaatamassa muovikannusta IPAa halukkaille

Osa vierailijoista oli tuonut mukanaan musiikkia ja retkituolia, ja koska läheskään kaikki eivät mahtuneet sisälle, ulos syntyi chillailuporukoita. Iiro totesi minulle, että tällaiseen tapahtumaan jonkun paikallisen snägärin olisi pitänyt tajuta tulla myymään makkaraperunoita… ja sitten huomasimme, että näin oli tehtykin.

Grill food at Burnt Hickory Brewery

Snägäri

Big Shanty Bakeshop

Chocolate chip cookiet olivat hyviä

Törmäsimme tapahtumassa tuttuihin ja liityimme heidän seuraansa istuskelemaan. Paikalliseen tyyliin istumapaikat hankittiin pickupin perälaudalta. Kysyin yhdeltä tutuistamme, kenen pickupia oikein hyväksikäytimme. I dunno, maybe Dave’s. Or maybe Rick’s. Why do you care? It’s a fine pickup!

Biggie & Jenni

”Biggie”, minä, ja kaasulämmitin, jonka energiatehokkuus ulkoilmassa tuulessa lienee huipussaan

Joutsentalo ja Nälkäpelit

Swan House

Talon sisäänkäynti [kuva: Greg Williams]

Swan House, joutsentalo, sijaitsee Atlantan kaupunginmuseon pihalla ja rakennettiin 1920-luvulla eräälle atlantalaiselle puuvillamiljonäärille ja tämän vaimolle vanhuudenpäivien kodiksi. Talon emäntä oli ihastunut antiikkipöytään, jonka jalka oli joutsenen muotoinen, joten koko talo rakennetuttiin täyteen joutsenreliefejä ja -figuureita.

Atlanta History Center - Swan House

Pramea takapiha [kuva: Milos Kravcik]

Vain pari vuotta talon valmistumisen jälkeen herra puuvillamiljonääri kuoli. Emäntä ei halunnut asua yksin suuressa talossa, joka muistutti hiljaisena häntä lähinnä kuolemasta, joten hän kutsui luokseen asumaan poikansa perheineen. Emäntä ei halunnut kuitenkaan villien lastenlasten tuhoavan hienoa taloaan, joten hän kielsi lapsenlapsilta päärappuset ja salli heidän kulkevan vain palvelijoiden rappukäytävää pitkin. Myös ruokahuoneeseen oli lapsenlapsilta pääsy kielletty, ja sen sijaa he söivät hoitajansa kanssa pienessä ”brunssihuoneessa” eteisen nurkassa.

Swan House Fountains

Takapiha oli suljettu silloin, kun itse vierailin talossa, mutta ikkunoidenkin läpi suihkulähteet olivat komeat [kuva: Peter Elmon]

Talossa oli valokuvaaminen kielletty, joten sisäkuvakavalkadia ei ole näyttää, mutta sen verran voin kertoa, että joutsenteema oli päästetty valloilleen sisällä, ja joka huone oli eri värinen – tosin kulta oli kaikissa huoneissa läsnä. Sen sijaan Joutsentaloon pääsee tutustumaan kotisohvalta käsin hieman odottamattomasta lähteestä: käydessäni talossa marraskuun alussa kaikki huonekalut olivat pois paikoiltaan, sillä talossa oli juuri saatu päätökseen Nälkäpelit-elokuvatrilogian toisen osan kuvaukset. Ensi marraskuussa leffassa kannattaa siis olla silmä tarkkana.

Museokaupasta tarttui mukaan postikortti, jossa on kuvattu joutsentalon aulaa upeine kierreportaineen ja mieleenpainuvine lattioineen

Cherokeetä, onko heitä

Anna kysyi viikko sitten jossain kommentissa, näkyykö täällä intiaaneja. Lyhyt vastaus on, että ei näy – tosin en varmaan tunnistaisi, jos sellaisia vastaan kävelisi. Alla sitten pidempi vastaus.

Pohjois-Georgiassa eleli cherokee-intiaaneja järjestäytyneenä Cherokee Nationiksi 1800-luvun alkupuolille saakka, jolloin Georgian osavaltio diilasi liittovaltion hallinnon kanssa, että Georgia luovuttaa läntiset alueensa (nykyiset Alabama ja Mississippi) liittovaltiolle, josta vastineeksi liittovaltio hankkiutuu eroon Pohjois-Georgian intiaaneista ja luovuttaa alueet osavaltiolle uudisasutettavaksi. Liittovaltio tämän jälkeen perusti Arkansasiin intiaanireservaatin, jonne pieni osa cherokeesta vapaaehtoisesti muutti, mutta yllättäen kaikki eivät olleet innoissaan lähdössä länteen.

Cherokee dress, 19th century

Cherokee-muotia 1800-luvun alusta. Ei mitään lannevaatteita ja Hiawatha-päähineitä.

Vuonna 1829 Pohjois-Georgian Appalakkivuorilta löytyi kultaa (kultaa! kultaa!!!) ja kultakuume suuntautui sopivasti suoraan keskelle cherokee-alueita. Tämän seurauksena osavaltio lobbasi liittovaltiota kaksin käsin, että nyt ne inkkarit pois täältä vähän äkkiä ja maat ja mannut valkoisille, joten presidentti Andrew Jackson ajoi läpi lain, joka salli cherokeiden ulosheiton osavaltiosta. Kunnon amerikkalaisina cherokeet vastavetona haastoivat osavaltion oikeuteen ja cherokeepäällikkö John Ross lähti Washington DC:hin lobbaamaan tukea kansalleen republikaanisenaattoreiden joukosta.

Demokraattipuolueen perustaja evil-presidentti Jackson kuitenkin jätti korkeimman oikeuden cherokeemyönteisen päätöksen omaan arvoonsa. Hän laati New Echotan sopimuksen, jossa määriteltiin hinta, joka cherokeelle maistaan maksettaisiin, ja sai tämän allekirjoittajaksi pienen joukon cherokee-gryndereitä. Cherokeepäällikkö Ross keräsi 15 000 allekirjoitusta vetoomuksen, jossa sanottiin, ettei sopimus ole lainvoimanen, koska allekirjoittajat eivät edusta cherokee-kansaa, mutta sopimus muutettiin lopulta laiksi Yhdysvaltain senaatissa yhden äänen enemmistöllä ja cherokeet lempattiin kodeistaan.

Cherokeebingo: kuinka monen tunnistaisit intiaaniksi, jos kadulla kävelisi vastaan? [Kuva: Wikipedia]

Omat B-luokan länkkäreihin perustuneet mielikuvani intiaanien pakkosiirroista olivat joskus taannoin luokkaa ”lannevaatteisiin sonnistautuneet villi-ihmiset raijaavat tiipiinsä länteen valkoisen miehen pyssyjen edessä”, ja vaikka sekin tuntui epäoikeudenmukaiselta ja raa’alta, totuus on suorastaan käsittämätön. Cherokeet eivät olleet sivistymätön metsästäjäheimo, johon valkoisten olisi ollut helppoa suhtautua alentuvasti, vaan kansa, joka asui kylissä ja kaupungeissa, viljeli maata, hoiti metsää ja patosi jokia. Cherokeet pukeutuivat 1800-luvun alkupuolella eurooppalaisesti, monet olivat kaksikielisiä puhuen sekä cherokeetä että englantia, monella oli eurooppalaisia juuria ja esimerkiksi cherokeepäällikkö Ross oli puoliksi skotti ja käynyt amerikkalaista upseerikoulua. Cherokeella oli (ja on yhä) tavuaakkosiin perustuva kirjoitettu kieli ja he julkaisivat kaksikielisesti sekä englanniksi että cherokeeksi sanomalehteä, jossa julkaistiin uutisten lisäksi uusimmat demokraattisesti valitun heimohallinnon säätämät lait.

Ja sitten liittovaltio näki tarpeelliseksi armeijan avustuksella häätää 16 000 cherokeeta kodeistaan ja lähettää kävellen kohti länttä ”kyynelten marssille”, jossa kolmasosa kansasta kuoli matkalle sairauksiin ja nälänhätään. No, enpä ole Hitlerinkään motiiveja koskaan käsittänyt.

Cherokee Phoenix: muuten tavallisen oloinen sanomalehti, mutta lakimuutoksen allekirjoittajiksi on listattu ”Fox Under the Bridge”, ”Mythical Bird” ja muita vastaavia. Toisaalta, ovathan Suomenkin yleisimmät sukunimet ”Of the Stream” ja ”Does Not Hear Well”.

Kyynelten marssilta jotkut pakenivat takaisin kotiin Appalakeille, kun taas osa onnistui valkoisten sukulaistensa avulla ostamaan maansa takaisin ja sai jäädä aloilleen. Nykyään Pohjois-Karolinassa sijaitsee Itärannikon ainoa cherokeereservaatti, jossa asuu reilu kymmenentuhatta cherokeeta. He pitävät yllä perinteitään, pyörittävät kasinoita ja matkaoppaan mukaan välillä esiintyvät turisteille korvausta vastaan. Me emme ole siellä käyneet, ja Georgian puolella alkuperäisasukkaat elävät vain paikannimissä.