Lumivuohi

Kalliovuorten 5 söpöintä eläintä

Coloradon Kalliovuorten eläinkunta on vähän erilainen kuin mitä Suomessa. Tässä viisi söpöintä summittaisessa järjestyksessä. Mikä on sinun lempparisi?

Paksusarvilammas

engl. big horn sheep
Big Horn Sheep / Paksusarvilammas

Paksusarvilampaat laiduntavat pienissä laumoissa. Kesäisin ne vaeltavat Kalliovuorten korkeuksissa, mutta talvisin ne laskeutuvat sinne, missä on helpommin syötävää. Naaraiden sarvet ovat suorahkoja ja lyhyitä, mutta uroilla ne voivat kääntyä käyräksi koko pään ympäri kuin Prinsessa Leian kampaus. Sarvista voi päätellä lampaan iän.

Me olemme nähneet paksusarvilampaita Kalliovuorten, Yellowstonen ja Badlandsien kansallispuistoissa.

Murmeli

engl. marmot
Murmeli / Marmot

Kalliovuorten keltavatsamurmelit ovat suurempia kuin eurooppalaiset serkkunsa alppimurmelit, enkä osaa sanoa miksi, koska Kalliovuorilla ei paljoa syötävää ole. Naapurimme arveli syyksi turisteja, jotka ruokkivat täkäläisiä murmeleita pähkinöillä, mikä tuskin pitää paikkaansa. Jos murmeli syö liikaa ihmisten antamaa sille sopimatonta ruokaa (esim juuri pähkinöitä), sen vartalon rasvakoostumus muodostuu vääränlaiseksi, mikä voi olla kohtalokasta talvihorroksessa. Murmelit nimittäin vaipuvat koko pitkäksi talveksi syvään horrokseen, jossa ruumiinlämpö laskee alle 5 asteen ja sydän lyö vain pari kertaa minuutissa, ja horroksesta herätäkseen ne tarvitsevat oikeanlaista rasvaa herättääkseen kehonsa taas henkiin.

Murmeleita näkee Kalliovuorilla lähes aina puurajan yläpuolelle kiivettäessä.

Lumivuohi

engl. mountain goat
Lumivuohi

Lumivuohet on helppo tunnistaa niiden valtavasta turkista; kuvassa olevalla lumivuohella on päällä kesäturkki, joka vielä kaksinkertaistuu pituudessa ja tuuheudessa talvea varten. Lumivuohet ovat isompia ja rotevampia kuin tavalliset vuohet, ja poikasiaan puolustaessaan ne saattavat olla jopa pelottavia. Ne elävät korkealla puurajan yläpuolella päivät mutta laskeutuvat iltahämärällä laaksoon syömään. Lumivuohet ovat paksusarvilampaiden lisäksi uskomattoman hyviä kiipeilijöitä, ja ne kisailevat osittain samasta elintilasta.

Lumivuohia olemme nähneet vain kerran, Quandary Peakille kiivetessämme.

Pika eli piiskujänis

engl. pika
Pika / Piiskujänis

Piiskujäniksen eli pikan kuulee helpommin kuin näkee: kimittävä ”hip hip” ääni raikuu puurajan yläpuolella tundralla, mutta pikkuiset hamsterin kokoiset eläimet vipeltävät salamana kivenkoloissa niin, että niitä nähdäkseen pitää olla haukan katse. Nimestä mukaisesti pikat ovat läheisempää sukua jäniksille kuin hamstereille, vaikka ulkonäöstä sitä ei voisi päätellä, ja huhun mukaan ne ovat myös toimineet esikuvana eräälle toiselle salaman lailla liikuvalle otukselle – Pokémon-hahmo Pikachulle.

Pikoja näkyy vain korkeimmilla vuorilla, kaukana puurajasta.

Vapiti eli kanadanhirvi

engl. elk
Elk / Vapiti

Vapiti on nimenä cree-intiaanikieltä ja tarkoittaa ”valkoista paistia”. Tämä vain vähän suomalaista hirveä pienempi hirvilaji vaeltaa suurina laumoina Kalliovuorilla ja laskeutuu talvisin asutuskeskuksiin möllöttämään. Juuri nyt syyskuussa on paras hetki nähdä vapiteja Kalliovuorten kansallispuistossa, koska silloin niillä on kiima, ja tienvarret täyttyvät turisteista, jotka ihailevat niityillä sarviaan kalistelevia vapitiuroksia. Vapiti on tämän listan eläimistä ainoa, jota yleisesti metsästetään ruoaksi, ja jota saa monista alueen ravintoloista.

Vapiteihin törmäsimme ensimmäistä kertaa Kalliovuorille ajaessamme, ja siitä lähtien ne ovat olleet yleinen näky Estes Parkin ja Kalliovuorten kansallispuiston tietämillä.

 

PS. Kuudes söpö eläin olisi karhu, joita elää Kalliovuorilla niin paljon, että niitä näkee usein myös kaupunkialueella. Tsekkaa blogin Facebookista kuvia karhuista ”pomppimassa trampoliinilla”, ja seuraa Facebookissa niin saat uutisvirtaasi lisää näitä pikkujuttuja Coloradosta!


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu,Kaukokaipuun Nella ja Veera Bianca. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

35 kommenttia postaukseen “Kalliovuorten 5 söpöintä eläintä”

  1. Ei täällä meidän Pyreneillä vaan näe noin paljon eläimiä, kade olen :). Viime viikonloppuna näin pari vuorikaurista (niitä näkee melkein aina) ja muuten vaan ihmisen tuomia eläimiä eli lehmiä, hevosia ja koiria. Murmeleita näkee joskus hyvin korkealla, mutta eipä juuri muita eläimiä. Eläinbongaus, oli se sitten vaan vuorikauris, kruunaa aina mun retken :)
    Ansku BCN on viimeisimpänä kirjoittanut: Elokuun puuhat (Instagram Travel Thursday)

    1. Siellä onkin aika paljon enemmän populaa, ja mm. noita lehmiä ja hevosia… Täällä kun lähtee vuorille niin tuntuu, että useammin näkee villieläimiä kuin lehmiä (vaikka niitäkin riittää tasangoilla). Välillä jopa ärsyttää, kun turistit liikenneruuhkauttavat tiet eläimien takia.

    1. Ja kaikkein söpöintä niissä on, kun lähtevät kävelemään, ja niiden häntä vispaa ympyrää… :D

  2. On ne vaan kaikki otukset ihania, mutta murmeli nyt jotenkin vaan on ihan älyttömän symppis ja lumivuohi komea kuin mikä. Vapitin nimestä en tykkää yhtään ja noin uljas eläin ansaitsisi paremman nimen! Tämä oli postaus mun mieleen :)

    1. Mä sain selville tuon vapitin nimen käännöksen vasta, kun lähdin asiaa selvittelemään. Sitä ennen pidin sitä hauskana ja jännänä, mutta joo, intiaaneilla oli selvästi eri käsitys eläimestä kuin mulla. :D

    1. Jos se leffa on Päiväni murmelina, niin siinä muuten eläin on käännetty väärin. Murmeli on marmot, groundhog taas on metsämurmeli ja ihan eri elukka!

    1. Mä olen nähnyt välillä kuvia noista talvella, kun turkki on täynnä paakkuuntunutta lunta. Ihan ihmeellisiä otuksia!

    1. Nojoo, ehkä ”suloinen” ei ole ensimmäinen adjektiivi joka tulee vapitista mieleen… mutta on vapitivasat suloisia kanssa. :D

  3. Wapitit on hienoja!! Murmeleista olen ehtinyt saada jo melkein tarpeekseeni vaelluspoluilla, mutta pikaa en vielä ole onnustunut näkemään, ainoastaan kuulemaan. Lumivuohtakaan en ole nähnyt Kalliovuorilla vielä! Kesäkuussa näin piikkisian lyllertämässä tienpientareella. Se oli aika sympaattinen… :) Viime kesänä todistin pienten paksusarvilammasvauvojen hätääntymistä, kun niiden emo jäi turustilauman toiselle puolelle… :/ Onneksi pikkuiset pysyivät turvassa jyrkällä kallioseinällä, ja äitikin löysi lopulta reitin niiden luokse. Siinä taas tajusi, kuinka paljon ihmisten läsnäolo voi villieläinten elämää häiritä. — Mutta näistä valitsen suosikikseni wapitin!! :)

    1. Oih, piikkisika! Sellainen olisi hieno nähdä, mutta tähän mennessä olen spotannut vain piikkisian jälkiä Badlandsien pehmeässä mudassa.

      Joskus turistit intoontuvat eläimistä ihan liikaakin ja alkaa mennä häirinnän puolelle. Kansallispuistoissahan aina ohjeistetaan, että 25 metriä vähintään pitäisi jättää tilaa eläimiin, mutta aika moni jättää seuraamatta… ja sitten jengi loukkaantuu, kun biisoni pillastuu.

    1. Niitä varmaan on paras nähdä hämärän aikoihin ellei aio kiivetä korkealle tuon takia, että ne päivisin pakenevat ylös vuorille. Mutta aika varma olen, että vielä ehditte niitä näkemään!

    1. Tuntuu siltä että pitäisi lähteä kiipeämään samalle vuorelle uudestaan, että näkisi noita taas!

  4. Eikä miten ihania! Vuoriotukset on kyllä yksi syy, miksi jaksaa jalkaa aina korkeuseroissa vähän ylemmäs nostaa. Kun näin Alpeilla ensimmäistä kertaa murmeleita, ihmettelin, että onpas valtavia! Että kuinka isoja nuo Kalliovuorten murmelssonit sitten onkaan…
    Sunna on viimeisimpänä kirjoittanut: Jäähyväisvaellus Oberblegiseelle

    1. Sellaisia mäyräkoiran kokoisia? Mä en ole ikinä nähnyt alppimurmeleita, katselin vaan Wikipediasta kuvauksista että vähän pienempiä olisivat. :D Ja aikamoista opettelua on kyllä ollut näiden eläinten kanssa välillä. Olen kutsunut mm. preeriakoiria sopuleiksi ja siiseleitä hamstereiksi, kun ei vaan ole ollut tietoa, mikä olisi oikea nimi!

  5. No en todellakaan osaa valita vain yhtä söpöintä! :D Ihania kaikki. Ja miten ootkin onnistunut saamaan ne noin hyvin kuviin… itse yritän Lontoossa usein kuvata kettuja, joita täällä asuu paljon, mutta ne lähtevät yleensä liikkeelle jos huomaavat ihmisen lähestyvän.
    Liza in London on viimeisimpänä kirjoittanut: Pysähtyneitä hetkiä

    1. Ketut varmaan kokee enemmän säikyttelyä Lontoossa? Puurajan yläpuolella ei ole kuin patikoijia, jotka ei lähde eläimiä säikyttelemään, ja lumivuohienkin kanssa ongelmana oli ennemminkin, että vuohi on keskellä patikointipolkua eikä sen läheltä uskalla kävellä, koska entä jos se päättää puskea. ;)

  6. Me bongattiin näistä kesäreissulla lumivuohia ja paksusarvilampaita. Glacierissa joku pikan ja murmelin välimuoto juoksi tien yli mutta ei käryä oliko se jompikumpi näistä… Yellowstonessa myös näkyi jotain hirviä, mutta ei hajua oliko just tollanen. Murmelit ehkä vie voiton :D
    Marikaw on viimeisimpänä kirjoittanut: SUMMERTIME

    1. Pika on kämmenen kokoinen, murmeli puoli metriä, joten ne kyllä erottaa. ;D Välimuoto voisi olla esimerkiksi siiseli, joita varmaan niitäkin näkyy siellä. Yleisesti nuo jyrsijöiden lajimääritykset ovat vähän vaikeita, jos niihin ei ole tottunut, koska niitä on niin paljon suomalaiselle täysin tuntemattomia.

  7. Eläimiä on ihan huippua bongailla! Suosikkini näistä on tuo lumivuohi, kaikessa koomisuudessaan (siis karvaisuudessaan). Kyllä vain pitäisi päästä tuonne Kalliovuorille käymään!
    Jenni / Unelmatrippi on viimeisimpänä kirjoittanut: Unelmatripin alku

    1. Kannattaa, ja jos lumivuohia haluaa bongata niin elokuussa! Silloin niillä on poikasia, ja ne ovat todella hellyyttäviä. :)

  8. Kiva aihe!:) olen nähnyt kerran pienen murmelin Tirolissa Italiassa, sattui vielä olemaan kaupungissa. Hauskaa että siellä on lähes samanlaisia eläimiä kuin Alpeilla
    Susanna on viimeisimpänä kirjoittanut: Ajatuksia matkojen varrelta

    1. Murmelit ovat söpöjä, mutta itse toivoisin, että niitä ei näkyisi kaupungissa, koska varmaan syövät siellä ihmisten niille jättämiä ruokia. Luontoon ne kuuluisivat!

  9. Paksusarvilammas <3 ja myös lumivuohi <3 Olen viettänyt lapsuuteni äidin, isän , siskon ja mummon lisäksi juuri lampaiden kanssa. Niitä olen hoitanut, niillä ratsastanut, pitänyt karitsoita sylissä jne.jne. Isä oli siis lammasfarmari, ehkä siitä syystä lampaat ja muut sen kaltaiset on edelleen ehdottomia lemppareita <3 Kyllä se murmelikin oli suloinen, tosin ;)

      1. Siinä on välillä jotain häikkää, joskus näkyy, joskus ei. Ei kannata antaa vaivata. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge