Kolme parasta asiaa Ruotsin risteilyissä

Oletteko koskaan jutelleet muunmaalaisten kanssa Ruotsin risteilyistä? Siis ei ruotsalaisten tai virolaisten, vaan kauempaa kotoisin olevien kanssa. Eikö olekin vaikea yrittää selittää koko konseptia?

Ruotsin risteilyt ovat maailman mittakaavassa vähän hassu sekamelska autolauttaa ja suuren maailman risteilyaluksia. Risteilyalusten buffetit vetävät vertoja joidenkin Karibian risteilyalusten tarjonnalle, ja Siljan alusten useita kerroksia korkeat promenadit henkivät luksusta. Toisaalta Helsingistä lähtevä kahden yön Tukholman risteily on niin lyhyt, että vastaavaa saa muun maailman risteilytarjonnasta hakea – ja koko konsepti autokannen alapuolisista hyteistä on monessa muussa maailmankolkassa outo, koska muuten risteilyalus ei näytä pätkääkään autolautalta. Olen ollut yön-yli-autolautalla myös Italiassa matkalla Sisiliasta Napoliin, ja sillä laivalla yhdestä kanttiinista sai huonoa pastaa, eikä koko laivassa ollut kaupan kauppaa. Vähän tuli ikävä Itämeren tarjontaa.

Entäs sitten ne puolet, joita ei oikein edes pysty selittämään? Tax free -myymälät ja se, että laivat pysähtyvät keskellä yötä Ahvenanmaalla ihan vaan, jotta voidaan myydä halvempaa viinaa ja kosmetiikkaa. Se, että ylimmän kerroksen yökerhon suosituin ohjelmanumero on karaoke, jossa hoilataan häpeilemättömän epävireisesti iskelmiä. Tai se, kun marraskuisella Itämeren risteilyllä Hunksit meinaavat tanssiesityksen aikana tippua lavalta myrskyaallokon ansiosta, ja kannella sataa vaakasuoraan räntää.

En ole käynyt Ruotsin risteilyllä sitten muutettuani ulkomaille, joten mielikuvani risteilyistä on sekä hitusen vanhentunut että roimasti romantisoitunut (ah, nostalgia!). Ehkäpä seuraavalla Suomi-lomalla voisi pistäytyä taas Itämeren aalloilla? Sitä odotellessa muistin syövereistä kaivettu Ruotsin risteilyjen top-3 parasta asiaa. Sori turkulaiset, nämä on kirjoitettu kotikaupunkini Helsingin näkökulmasta.

1. Saaristo, kummassakin päässä

Helsingistä lähtiessä kesällä kivutaan kannelle huiskuttamaan Suomenlinnan turisteille. Talvella on hyväksyttävää vetäytyä sisätiloihin, mutta merta pitää silti kytätä, kunnes Harmaja jää taakse.

Silja Line ship at Kustaanmiekka

Toisessa päässä, ellei ole aamuvirkku, laiva lipuu herätessä jo keskellä saaristoa. Jos aamupalaa aikoo nauttia laivalla, kannattaa pyrkiä ikkunapöytään ihastelemaan Tukholman saariston mökkejä ja rantahuviloita. Itämeren saaristot ovat yksi maailman kauneimmista näyistä, joten niistä kannattaa todellakin nauttia.

Silja Symphony

2. Päivä Tukholmassa

Olen käynyt Tukholmassa lukemattomia kertoja, ja silti melkein joka kerta sinne lähtiessä löytää uutta. Opiskeluaikoina joidenkin kavereideni Tukholman risteilyn kohokohta oli vierailu Sergels Torgin Burger Kingissä, ja tämä ärsytti minua niin vietävästi, koska kaupungilla oli vaikka mitä tarjota. Omat Tukholman lempparini ovat:

  • Hortoilu pitkin Gamla Stanin kujia. Olen tainnut käydä Tukholmassa yleensä muulloin kuin kesällä, ja kylmää viimaa on ihana päästä pakoon johonkin Gamla Stanin lukuisista kotoisista kahviloista.
  • Tukholman ehkäpä aliarvostetuin nähtävyys on kaupungintalo eli Stadshus, jossa erinomaiset opastetut kierrokset vievät katsomaan saleja, joissa Nobel-palkinnot jaetaan, tukholmalaiset solmivat avioliittoja ja ruotsalainen demokratia on toiminut satoja vuosia. Lisäksi pihamaalta on ehkäpä parhaat näkymät merelliseen Tukholmaan.
Yksi Stadshusetin suurista saleista
Yksi Stadshusetin suurista saleista
  • Kesäisin Gröna Lund on parasta – ja kauheinta. Vieläkö Gröna Lundissa on kauhutalo, jonka läpi kävellään, ja jossa palkatut näyttelijät säikäyttelevät ihmisiä? Näin Halloweenin alla samanlaisia kauhutaloja nousee ympäri Yhdysvaltoja, mutta sain ruotsalaisversiosta aikoinaan sellaisen sätkyn, etten ole vielä uskaltanut toistaa kokemusta.
  • Kaikista Tukholman monista erinomaisista museoista lempparini on Vasamuseet. Sen lisäksi, että merestä nostettu laiva itsessään on vaikuttava, museossa saa myös hyvän käsityksen siitä, millaista merenkulku ja merimiesten arki oli satoja vuosia sitten.
  • Tukholman alueella on kolme UNESCOn maailmanperintökohdetta, ja tähän mennessä olen harmikseni nähnyt niistä vain yhden: Skogskyrkogården on hautausmaa keskellä metsää, jossa voi käydä rauhallisella kävelyllä ja bongata Greta Garbon haudan. Suosittelen lämpimästi kesällä, kun on lämmintä. Itse kävin kävelyllä keskellä talvea, ja oikealla vaatetuksella ja asenteella sekin on ihan mukavaa.

3. Ilta laivalla

Olen risteillyt usemmin Siljalla kuin Vikingillä, ja Siljan laivoilla parasta on pitkän Tukholman päivän jälkeen väsyneiden jalkojen rentouttaminen laivan kylpyläosaston porealtaissa. Omat kylpyläkokemukseni ovat olleet kavereiden kanssa rentoutumista, mutta kuuluupa ystäväpiiriini pariskunta, joka tapasi tuolla ensimmäistä kertaa. Siljan kylpyläosasto on laivan ylimmillä kansilla, ja sieltä käsin voi myös katsella laivan lähtöä.

Silja Symphony's spa

#matkachat – Tulevaisuuden risteilyt

Tänään illalla järjestetään Twitterissä taas jokaviikkoinen #matkachat klo 20.30, ja tällä kertaa aiheena on Tulevaisuuden risteilyt! Mukana sponsorina on Tallink Silja, ja jokainen chatin osallistuja saa alekoodin syksyn risteilylle, joten kannattaa senkin puolesta osallistua. Jos et tiedä, mistä on kyse, tsekkaa osallistumisohjeet täältä. Tällä kertaa poikkeuksellisesti chatin kysymykset julkaistaan etukäteen, ja ne ovat tässä:

K1: Suomalaisilla on #miljoonatapaaristeillä. Millainen on sinun tapasi, miksi sinä lähdet nykyään risteilylle?
K2: Kun mietit tulevaisuuden risteilyjä, minkälaisia ruoka, viihde- ja ostosmahdollisuuksia toivoisit laivojen tarjoavan?
K3: Mitä täysin uutta toivoisit Itämeren risteilylaivoille tai risteilyiltä tulevaisuudessa muutoin? Anna mielikuvituksesi liitää!
K4: Mistä ja miten haluaisit tulevaisuudessa saada tietoa sekä inspiraatiota risteilyjesi suunnitteluun?
K5: Mitä haluaisit tehdä tulevaisuudessa risteilyjen kohdekaupungeissa?
K6: Onko sinulla toiveita tulevaisuuden teemaristeilyjen aiheiksi ja sisällöiksi?

Nähdään Twitterin puolella!

tulevaisuuden-risteilyt

Yhteistyössä Tallink Silja

Onnistuneen Suomi-loman ainekset

Ulkosuomalaisen Suomi-loma on ilmiö, jonka kunnolla ymmärtää vain toinen ulkosuomalainen. Yleensä ulkomaailman lomakausien sanelema lyhyt viikon tai kahden loma (verrattuna suomalaisiin neljän viikon kesälomiin – huhheijakkaa!), johon on ladattu paljon odotuksia (Suomen kesä! Kai siellä paistaa aina aurinko?) ja jonka aikana pitäisi ehtiä nähdä kaikkia mahdollisia sukulaisia, kavereita ja tuttuja, joita ei taas sitten ehdi näkemään moneen kuukauteen (tai vuoteen). Kuulostaako tutulta?

Me kävimme Iiron kanssa viikon lomalla Suomessa heinäkuun alussa. Koska olin juuri aloittanut uudet työt, koko loman onnistuminen oli epävarmaa, mutta onneksi työnantaja oli suopea ja pääsin minäkin matkaan. Lopulta lomasta tuli yksi parhaiten onnistuneista Suomi-lomista ikinä, kiitos näiden neljän vuoden aikana kantapään kautta opittujen niksien:

View over Rooftops of Helsinki

1. Älä ahda lomaa liian täyteen. Niitä tulee myöhemminkin.

Suomalaisia matkablogeja aktiivisesti lukevana kärsin varmaan tavallista enemmän inspiraatioähkystä Suomi-loman kanssa, kun tuntuu, että pitäisi päästä yhden viikon aikana sekä purjehtimaan Saaristomerelle, kiertämään vanhaa Raumaa, vaeltamaan Lappiin että pyöräilemään Ahvenanmaalle. Suomi-nostalgia iskee sitä vahvemmin, mitä kauempana asuu: miksi en tajunnut Nuuksion ihanuutta jo Suomessa asuessa?

Piti kuitenkin hyväksyä, ettei viikko riitä kaikkeen, joten valitsin pari Suomi-lomajuttua, jotka oli sekä helppo toteuttaa että mahdollista yhdistää ystävien ja suvun näkemiseen: Helsingin fiilistely mm. Hotelli Tornin kattobaarista käsin, Turussa päivän paistattelu jokilaivan kannella ja mökkeily kauniissa saaristossa. Jälkikäteen arvioituna ne riittivät vallan mainiosti, ja ainahan voi käydä siellä Raumalla sitten ensi vuonna.

Fog at the Island

2. Perusta itsellesi tukikohta ja pyydä ystäviä matkustamaan luoksesi.

Jotta koko loma ei olisi kulunut eri kulkuvälineissä istumiseen, perustimme parin päivän maakunta- ja mummokierroksen jälkeen tukikohdan mökille, jonne kutsuimme ystäviä ja sukua kylään aina päiväksi tai pariksi kerrallaan. Joskus ulkosuomalaiset valittavat, että kun itse tulee 8000 kilometrin päästä paikalle niin kaverit eivät jaksa liikahtaa edes 8km sinua tapaamaan, mutta meillä ei ollut tietoakaan tästä ongelmasta. Päinvastoin, mökkikutsut otettiin vastaan ilolla.

Viisi päivää saaristossa hurahti kuin siivillä, ja pidempään yhdessä aikaa viettäessä sai myös vaihdettua kuulumiset syvemmällä tasolla – sekä ihan vaan rentouduttua, kuten lomalla kuuluukin. Vaikka loman mökkeilyosioon kuului myös ei-niin-rentouttavia vastoinkäymisiä, niistäkin selvittiin ystävien avustuksella.

Aurajoki, Turku

3. Mieti etukäteen, mitä ehdottomasti haluat lomalla syödä.

Kaipaan aina ulkomailla asuessa karjalanpiirakoita. En jaksa leipoa niitä itse. Kun Turussa hotellin aamiaisella oli karjalanpiirakoita, olin ratketa onnesta. Jos taas olisin palannut Yhdysvaltoihin ilman karjalanpiirakkakokemusta, varmaan harmittaisi, koska karjalanpiirakkahimo on iskenyt taas.

Suomi-lomalla tulee syötyä lähinnä ravintoloissa tai sukulaisten pöydissä, koska omaa keittiötä harvemmin on käytettävissä, joten monesti joku muu päättää puolestasi, mitä syödään. Kukaan muu ei kuitenkaan voi tietää, mitä juuri sinä kaipaat Suomesta, joten toiveita kannattaa esittää. Ääneen huutelemalla sain syödäkseni myös näitä kaipaamiani herkkuja:

  • Uusia perunoita ja silliä. Tai ihan vaan uusia perunoita. En muistanutkaan, kuinka hyviltä vasta maasta nostetut perunat maistuvat.
  • Mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta. Taivaallista, eikä täältä saa suomalaisia mustikoita.
  • Raparperipiirakkaa. Tiedän, että raparperi on tuttu juttu täälläkin, mutta en ole vielä onnistunut sitä kaupasta löytymään.
  • Poroa ja hirveä. Makuero ei ehkä ole valtava wapitiin, mutta on kuitenkin.
  • Halloumia. Ostin kerran pienen palan täältä lähikaupasta, ja se maksoi $12. Vastedes säästän tämän grilliherkun Suomeen.
  • Piimäjuustoa. Tätä tosin huutelin vain mielessäni, joten onneksi Iiron isoäiti on jonkin tasoinen ajatustenlukija.
  • Ruisleipää aamupalaksi ihan joka ikinen aamu, ja päälle oltermannia.

Seuraavaan Suomi-lomaan jäivät odottamaan maksalaatikko ja hernekeitto. Kyllä, niitäkin voi kaivata.

Helsinki's best toilet with a view
Helsingin parhaat näkymät vessan ikkunasta on Hotelli Tornin Ateljé Baarin naisten vessasta.

4. Varaa aikaa myös itsellesi.

Yksi loman tärkeimmistä hetkistä oli mökkipäivä, jonka vietimme Iiron kanssa ihan kahdestaan. Edes sateinen päivä ei haitannut, kun poltimme takkaa, ratkoimme ristikoita ja mietimme saunan lämmittämistä. Ehkä joku jaksaa viettää koko loman muiden ihmisten kanssa, mutta minä kaipaan edes hetken omaa rauhaa, jotta jaksan taas seurata sitä tärkeintä niksiä, joka tulee viimeisenä.

Sunset at the Island

5. Keskity olennaiseen.

Niihin loman parhaisiin kohtiin, joiden takia tulit juuri Suomeen etkä minnekään muualle. Minulle ne eivät kaikesta fiilistelystä huolimatta olleet yöttömät yöt, Helsinki, saaristo tai edes karjalanpiirakat, vaan jotain aivan muuta.

  • Syvälliset keskustelut ystävien kanssa hämyisässä saunassa.
  • Se, kun sukulaispoika sai virvelillä kalan.
  • Brunssi viimeisillään raskaana olevan hyvän ystävän kanssa, joka pyysi lapsensa kummiksi.
  • Tiukka Scrabble-ottelu vanhempien kanssa.
  • Se, kun ystävä, jota en uskonut ehtiväni tapaamaan, lähti tunnin varoitusajalla treffaamaan minua toiseen kaupunkiin.
  • Sukulaislasten perässä juokseminen Heurekassa ja sen kaiken innon ja energian seuraaminen.
  • Lounaat ja päivälliset mökin kuistilla mitä parhaimmassa seurassa.

Näistä asioista riittää taas muisteltavaa ennen seuraavan kesän reissua.


Kaikki kirjoituksen kuvat on julkaistu aiemmin Instagramissa, ja tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA, Travellover ja Muru Mou. Minua voi seurata Instagramissa käyttäjätunnuksella @globecalledhome.

Hyvää uutta vuotta 2016!

On taas se aika vuodesta, kun pitää opetella uusi vuosiluku. Suomessa vuoden vaihteeseen kuului minulla yliopiston aikataulujen tarkistaminen, Helsingin tanssiopiston tarjonnan läpikäynti sekä tietysti ilmoittatuminen työväenopiston kursseille – eläköön kurssitarjonta merenkulusta maalaukseen! Nyt täällä Coloradossa olen intoutunut googlailemaan lätkän alkeiskursseja, koska joululomalla sidoin ensimmäistä kertaa jalkaani hokkarit ja huterasta menosta huolimatta mailan kanssa suhailu oli hauskaa kuin mikä. Lisäksi lisäsin kalenteriin paikallisen vuorikiipeilyseuran uusien jäsenten illan, koska paluumatkalla Suomesta katsoin lentokoneessa Everest-elokuvan, ihailin Seattlen välilaskulla Mount Rainieria, ja päätin kaksi asiaa:

  1. Ikinä en kiipeä Everestille.
  2. Jonnekin voisi silti kiivetä.
Mount Rainier
Rainier-tulivuori lentokoneen ikkunasta. Mount Rainier on manner-Yhdysvaltojen prominentein huippu, eli se nousee eniten ylöspäin ympäröivästä alueesta.
Jenni in Delta business class
Lento Amsterdamista Seattleen sujui mukavasti Deltan bisnesluokassa, kiitos Iiron kanta-asiakastason.

View over Seattle

Palasimme siis eilen Suomesta, jossa vietimme reilut kaksi viikkoa. Turun joulurauhan julistuksen ja Helsingin joulumarkkinoiden lisäksi kaverimme kaappasivat meidät polttareihin,  ja uuttavuotta vietimme hyvässä seurassa samalla juhlistaen syyskuussa Kalliovuorten kansallispuistossa solmimaamme avioliittoa. Jos minulta kysytään, niin nämä olivat parhaat uudenvuoden juhlat, joissa olen koskaan ollut, vaikka saatankin olla vähän puolueellinen.

Jenni & Iiro häissä
Jenni dancing at the wedding

Juhlat järjestettiin kiireellä ja tehtävää kasaantui eritysesti viimeiselle parille viikolle, joten blogi on elänyt vähän hiljaiseloa. Pidemmän postauksen sijaan ilmoitankin nyt vain, että elossa ollaan ja hyvin pyyhkii, sillä Coloradossa paistaa aurinko ja ulkona on täydellinen talvipäivä, joka maanittelee pienelle talvilenkille. Lisäksi laukut pitäisi purkaa, mikä tosin ei täysin onnistu tänään, koska neljästä ruumalaukustamme yksi jäi jonnekin Helsingin ja Amsterdamin välimaastoon eikä ole vieläkään löytynyt.

Mercier Champagne
Uudenvuoden vietimme Hotelli Kämpissä, joka hyvin ystävällisesti lähetti huoneeseemme pullon samppanjaa kuullessaan juhlivamme häitä.

Seuraavan parin viikon aikana olisi tarkoitus kirjoittaa täällä blogin puolella aiemmin julkaisemattomia tarinoita viime vuodelta, jakaa pari kirjavinkkiä uudelle vuodelle viime vuoden tyyliin, sekä tietenkin kertoa vuoden 2016 matkasuunnitelmistamme. Lähdemme jo parin viikon päästä häämatkalle, josta kerroin joulukuun kuukausikirjeessä, mutta tarkempi kertaus blogista on puuttunut. Tähän liittyen on tiedossa myös arvonta, joka kiinnostanee erityisesti Etelä-Suomessa asuvia matkailijoita, mutta siitä lisää myöhemmin.

Vuoden 2016 matkasuunnitelmat
Twitterin käyttäjille tiedoksi, että huomeniltana vuoden 2016 matkasuunnitelmista keskustellaan siellä #matkachat-hashtagin alla.

Kulunut vuosi 2015 oli yksi elämäni parhaimmista. Pidetään peukkuja, että ensi vuodesta tulee vielä parempi. Hyvää uutta vuotta kaikille!

Hei sehän on metro! – ja muita Helsingin ääniä

Terveiset Helsingistä, kaupungista, joka on ja pysyy rakkaana kotikaupunkinani. Vaikka taas hätkähdin uutta – mihin Bakers on hävinnyt? mikä ihmeen 2-ratikka? miten joka kulmassa mainostetaan nykyään sushi-buffeteja? ja eikö P-junalla enää mennäkään Malmille? – tuntuu kaupunki silti hengittävän kanssani samaa tahtia. Kauppatorin myyjien hymyt eivät muutu, Stockan Hullujen päivien hulabaloo on joka vuosi samanlainen, busseissa istuessa voi torkkua ja silti havahtua oikealla pysäkillä ja Fredalla, Lönkalla ja Iso-Roballa liikkuessa vanhat talot henkivät kotia. Töölönlahti on täynnä lenkkeilijöitä, Linnunlaulun huvilat paikallaan, Kalliossa yhä samat antiikkielektroniikkakaupat thaihierontojen vieressä ja pimeä kaupunki ei tunnu pelottavalta – päinvastoin.

Pasilasta uuden passin haettuani harhailin 0-lipulla päättömästi ympäri kaupunkia katuja katsellen, kunnes ratikkani kolisteli pitkin Aleksia ja tajusin, että vajaassa tunnissa ehtisin juuri sopivasti kiertämään Helsingin kaupunginmuseon näyttelyn. Kaupunginmuseot (kyllä, niitä on monta) ovat ilmaisia ja siksi niihin pistäytymiseen on kynnys erityisen matalalla. Minä jäin pois 6T:stä tuomiokirkon edessä ja kurvasin Sofiankadulle.

Näyttelyssä esiteltiin helsinkiläisten lempipaikkoja – tuomiokirkon portaat vappuna, Suomenlinna, Kaivari – ja minä huokailin. Yläkerrassa käytiin läpi tunnettuja helsinkiläisiä lähinnä 1800-luvulta, ja minä muistin taas, miksi vähän fanitan Aurora Karamziniä. Huone, johon jäin istumaan, oli kuitenkin lähes tyhjä. Pari puiston penkkiä, säkkituoleja, yksi heijastettu video jossa vähän katukuvaa, ei erityisen kiinnostavia vesivärimaalauksia. Minä jäin kuuntelemaan ääniä.

Kun huone täyttyi metron jarrutusäänistä, siirryin mielessäni Kaisaniemen metroasemalle. Sitten ratikat jo kolistelivatkin ohitseni, pulut visersivät, ja suojateiden merkkiäänet piipittivät tavalla, jota ne eivät piipitä missään muualla. Mukulakivikaduilla askelten kopinan lomasta kuuluvat kirkonkellot, bussit sanoivat ”tsih tsih” ja joku sanoi ”kiitos”. Sitä ei oikeastaan huomaa, ennen kuin lähtee pois, miten ominaisia jotkut äänet ovat jollekin tietylle paikalle, ja tähän huoneeseen oli koottu minun Helsinkini. Pariisin metrot kuulostavat ihan eriltä, New Yorkin suojatiet tuntuvat vierailta, ja ne kirkonkellot, niitä ei Coloradossa kuule.

Äänitaiteilija Mikko H. Haapojan teos Luotisuora, jossa kuljetaan Tähtitorninmäeltä Kallion kirkolle, on esillä Helsingin kaupunginmuseon Sofiankadun pisteessä 18.10. saakka. Sisäänpääsy on ilmainen ja museo on auki torstaisin klo 19 saakka, muina päivinä klo 17 saakka. Suosittelen lämpimästi kaikille tähän kaupunkiin rakastuneille.

Parasta elämässä juuri nyt

Teksasissa asuva Emmi esitti minulle blogissaan 11 kysymystä. Bloggaustahti on ollut viimeaikoina aika hidasta, koska kotiin väsyneenä töiden jälkeen raahautuessa ei enää jaksaisi naputella yhtään koneella – keskityn sen sijaan True Detectiven katsomiseen loppuun ennen muuttoa, jotta voin palauttaa DVD:n työkaverille – mutta itsestään jaksaa aina kertoa (tietenkin!). Ensi kerralla lupaan tarinoida joko toissapäiväisestä Frankfurtista, pari viikonloppua sitten katsastetusta Dublinista taikka edes työmatkoista Brysseliin! Kuvituksena pari kuvaa vapusta Helsingissä.

1. Jos nyt saisit päättää yhden paikan, minne lähtisit reissuun niin mikä se olisi?
Vakiovastaukseni tähän kysymykseen on ollut jo parikymmentä vuotta Madagascar. Todenmukaisemmin jos reissuun pitäisi lähteä Luxemburgista pelkästään viikonlopuksi, niin Normandiaan; Coloradosta alle viikoksi Etelä-Dakotaan, yli viikoksi Väli-Amerikkaan tai Alaskaan ja yli kahdeksi viikoksi Australiaan. Nykyään aika tuntuu olevan suurin rajoittava tekijä matkustamisessa.

2. Jos voisit asua missä vaan, niin mikä se maa/kaupunki olisi?
Boulder, Colorado, Yhdysvallat. Enää 10 päivää muuttoon!!

3. Mikä oli eka (kesä)tyosi?
14-kesäisenä siirsin pari viikkoa erään naistenlehden toimituksen asiakaspalvelussa uusien tilaajien tietoja paperilapuilta tietokoneelle. Ensimmäinen pidempi kesäduuni oli Tiedekeskus Heurekan näyttelyesineistä kuvausten kirjoittaminen nettisivuille.

Mantan lakitus 2015
Mantan lakitusvuorossa oli tänä vuonna oma yliopistoni, ja lakki tuotiin paikalle ilmateitse dronella.

4. Mitä olet opiskellut?
Virallisesti tuotantotaloutta, käytännössä aika paljon kaikkea muutakin tietotekniikasta brändinhallintaan ja visualisoinnista taidehistoriaan.

5. Mitä teet työksesi nyt?
Vedän IT-projekteja.

6. Mikä olisi unelmatyösi?
Kirjoitin juuri äidille postikorttiin Irlannista, että joko on liian myöhäistä vaihtaa alaa ja ryhtyä arkeologiksi? Äiti vastasi, että taitaa olla. Historiaan liittyvät työt ovat aina kiinnostaneet minua, mutta opiskelupaikkaa valitessa päädyin muualle alan epävarman työtilanteen takia.

7. Tekeekö raha onnelliseksi?
Ei, mutta rahahuolet saattavat tehdä onnettomiksi. Raha merkittävästi edesauttaa tyydyttämään Maslow’n tarvehierarkian kahden alimman tason tarpeita (fysiologiset ja turvallisuuden tarpeet), mutta ne kolme ylempää (yhteenkuuluvuus, arvonanto, itsensä toteuttaminen) riippuvat muista asioista ja etenkin jokaisesta itsestään.

Kommunistien vappumarssi 2015
Vappupäivän aamuna anarkistit marssivat hotellihuoneemme ohitse valmistautuessamme lähtöön, ja kommunistit olivat pysäyttäneet kaupungin keskustan ratikat. Vähän huvitti, kun mukana oli myös mm. Eiran kommunistien lippu. Kuinkahan monta kommunistia Helsingin rikkaimmasta kaupunginosasta löytyy?

8. Pidätkö enemmän ranta, kaupunki vai luonto/aktiivilomista?
Kaikista! Viimeaikoina luonto-/aktiivilomat ovat rulettaneet, ja ihan pelkällä rantalomalla en viihtyisi, vaan jotain pitää olla myös rannan lisäksi.

9. Mikä on parasta elämässäsi juuri nyt?
Juuri nyt juuri nyt? Octave-pyhiinvaellusmarkkinat, jotka pyörivät Luxemburgin keskustassa, ja josta saa markkinaruokia kuten gromperekichelcher-perunalättyjä omenasoosilla.

10. Koska aloit haaveilemaan ulkomaille muutosta vai tapahtuiko muutto ”vahingossa”?
Vahingossa: muutin ulkomaille enemmän kiinnostavan työsuhteen kuin ulkomaiden perässä. Ulkomaille muutto ei ollut minulle erityinen haave, koska olin jo asunut ulkomailla pariin otteeseen lapsena perheen ja vähän vanhempana opiskeluiden takia.

Ullanlinnanmäki vappuna 2015
Ulliksella oli vappupäivänä vilpoista, mutta ei sentään satanut. Ihmisiä oli paikalla ihan riittämiin, ja kaikkia kavereita en edes löytänyt ihmismeren keskeltä.

11. Ja loppuun vielä ihan erilainen kysymys: Mikä on suhtautumisesi muotiin/shoppailetko paljon ja mietitkö pukeutumistasi/tyylia?
Kyllä ja ei. Tykkään seurata muotia, etenkin pienempiä suomalaisia suunnittelijoita, ja tykkään ostaa laadukkaita muotivaatteita. Ja sitten toisaalta esimerkiksi tänään menin töihin hupparissa ja Atlanta Bravesin baseball-paidassa. Tyylini ei siis ole erityisen johdonmukainen, enkä anna sen haitata.

Tämän yhteydessä olisi pitänyt kertoa faktoja itsestään ja kysyä kyssäreitä muilta bloggaajilta, mutta koska sen olen tehnyt jo pariin otteeseen, taidan sen sijaan keittää toisen kupin teetä.

PS. Jos et ole jo lahjoittanut rahaa Nepalin maanjäristyksen uhreille, niin nyt viimeistään on aika tehdä niin!

Rento sunnuntai Helsingissä & Hotelli Helka

Viime viikonloppu oli periaatteessa aika kiireinen: perjantaina suoraan töistä lentokentälle, Helsingissä vähän ennen puolta yötä, lauantaiaamuna aikaisin ensin häävalmisteluja, sitten jännäystä, lopulta häät jotka jatkuivat iltaan saakka. Olikin ihanaa, että kerrankin en ollut sopinut sunnuntaille minuuttiaikataulua, vaan saimme Iiron kanssa tehdä juuri sitä mitä huvitti… eli ei oikeastaan yhtään mitään.

Hotelli Helka

Yövyimme viikonlopun hotelli Helkassa, joka sijaitsee Pohjois-Kampissa, siinä Domman kulmassa Baanan varrella, eli lyhyen kävelymatkan päässä ”kaikesta” – vaikka matka Rautatieasemalta tuntuikin piinaavan pitkältä, kun taitoimme sen kylmässä viimassa ja tihkusateessa keskellä yötä juhlatamineissa. En ollut koskaan aiemmin yöpynyt Helkassa, mutta olin kuullut sen lounasravintolasta hyvää, ja tiesin, että hotelli panostaa sisustuksessaan suomalaiseen designiin. Tämä oli helppo huomata sisään astuessa.

Hotelli Helkan aulabaari
Spottaa aulan design: Aalto-jakkaraa, Octo-kattolamppuja, Helmat-jalkalamppuja, Artekin pöytiä ja tuoleja… Helmat-jalkalamppu löytyi myös huoneesta, ja nyt mietin, viitsisinkö maksaa valaisimesta monta sataa euroa; tykkäsin siitä nimittäin tosi paljon.

Hotel Helkan sisustus: suomalainen design

Sama meininki jatkui myös kerrosten hissiauloissa, joissa oli tilaa istuskella. Seiniä koristivat valokuvat karhuista, metsoista, marjoista ja kaikesta siitä kauniista, mitä tuolta metistä löytyy. Minä pyörin Suomi-nostalian kourissa ympäriinsä siitä huolimatta, etten ole ikinä nähnyt luonnossa sen kummemmin karhua kuin metsoakaan, ja vannoin, että palaan Suomeen seuraavaksi kesällä.

Hotelli Helka aamiainen
Ravintolan tuolit olivat mummolasta tuttuja. Tämä kuva on Helkan pressiarkistosta, koska unohdin ottaa kameran aamiaiselle. Se oli kuitenkin hyvä, laaja buffet, josta löytyi niin leipätarvikkeita, muroja ja myslejä, pekonia ja munia kuin lemppareitani karjalanpiirakoita.

Sunnuntaina köllöttelimme aamiaisen jälkeen huoneessa yli puolille päivin. Olin alunperin elätellyt mielessä ajatusta toiminnantäytteisestä Helsinki-päivästä, jossa kiertäisimme pari museota, kävisimme ryystämässä kahvia jossain ihanan söpössä kahvilassa joita ihastelen aina blogeissa, kävelisimme pitkin keväistä rantaviivaa ja nauttisimme keskustan humusta, mutta masentava sää sekoitettuna pieneen juhlien jälkeiseen väsymykseen sai kaivautumaan syvälle hotellisänkyyn nauttimaan siitä, että ei ollut pakko lähteä minnekään.

Hotel Helkan Premium huone
Sisällä mukava sänky, valoisa huone ja katto, joka saa haaveilemaan lakkahillosta, ehkäpä leipäjuuston päällä…
Näkymä Hotelli Helkasta
…ulkona pilvinen ja tuulinen alkukevään päivä, jossa ihmiset tarpovat märällä asfaltilla kiskoen huivia tiukemmin kaulan ympärille. Kesäaikaan tämä muuten olisi varmaan loistava sijainti, koska hotellilta saa vuokrata pyöriä ja Baana kulkee nenän edestä.

Kun vihdoin päätimme lähteä liikkeelle, suuntasimme ensin hierontaan – Helsingin paras hieroja on Hieronta Kellarin Mika – jossa minun laskettelusta lukkoon menneet reiteni avautuivat ja Iiron olkapäät siirtyivät eri paikkaan, ja sitten kävimme tervehtimässä mummoani. Keskustaan palattuamme päädyimme aikaiselle pizzapäivälliselle Dennisiin, jonka jälkeen palasimme hotellille. Olimme nimittäin huomanneet, että hotellivieraiden käytössä on klo 07-21 sauna!

Hotel Helka kylpyhuone
Pyyhkeet hotellihuoneen kylppäristä mukaan…
Hotel Helka vierassauna
…ja sitten ylimpään kerrokseen saunaa ihmettelemään.

Joku muukin oli keksinyt saunan ihanuuden, ja sekä miesten että naisten saunassa oli lauteilla porukkaa. Naisten puolella sisään tullessa kaksi naista esitteli kilvan vahvan suomalaisaksentin höystämällä englannilla kolmannelle, mitä kaikkea Helsingissä on nähtävää. Toisen suomalaisnaisista poistuessa toinen jäi vielä paikalle valittelemaan ulkosuomalaisen elämän rankkuutta, kun Suomen reissuilla on aina minuuttiaikataulu, että ehtii näkemään kavereita, ja oma fiilis onnistuneesta rentouttavasta sunnuntaista vain parani. Se kolmas saunoja oli saksalaisnainen, joka oli tullut Suomeen moikkaamaan täällä vaihdossa olevaa poikaansa. Miesten puolella Iiro tapasi saksalaisen miehen lisäksi ranskalaiset, belgialaiset ja norjalaiset saunakumppanit. Kunnon saunatyyliin kukaan meistä ei esittäytynyt, vaikka kävimme lauteilla alasti läpi elämäntarinoitamme. Löylyt tuntuivat ihanilta, ja toinen suomalaisnaisista kehui, että kesäiltoina vierassaunan ikkunan voi avata ja katsella näkymää Helsingin kattojen yllä.

Saunan jälkeen korkkasimme vihdoin skumpan, jonka hotelli meille tarjosi, ja katsoimme pitkästä aikaa suomalaista telkkaria. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ihanaa.

Cava at Hotel Helka
Cavan lisäksi Fazerin suklaakarkit päätyivät parempiin suihin.
Hotel Helka Block valaisin
Yöpöytinä toimivat Aalto-jakkarat ja yölamppuina Block-valaisimet
Hotel Helka Chillin'
Tämä. Parasta. Vaikka täytyy sanoa, että suomalainen TV-tarjonta oli vähän hassua. Mikä ihmeen Loirinuotio? Onko Tähdet Tähdet joku kilpailu vai huvikseenko ne lavalla joraavat? Ja pyöriikö telkkarissa oikeasti vieläkin suomalainen versio Selviytyjistä?

Jos joku on suuntaamassa Helsinkiin, niin voin aidosti suositella Hotelli Helkaa yöpymiseen. Me totesimme, että valinta osunnee useamminkin tähän hotelliin. Tuntui, että Helka tarjosi paremman vastineen rahoille kuin lukuisat keskustan ketjuhotellit, ja erityiskiitos täytyy antaa todella ystävälliselle yöpäivystäjälle. Olimme tilanneet maanantaiaamuksi mukaanotettavat aamiaispussukat, koska lentokentälle piti lähteä jo ennen aamuviittä, ja iloinen ja ajankohtaan nähden häkellyttävän reipas vastaanottovirkailija halusi vielä ehdottomasti keittää meille mukaan kahvit siinä taksin soiton yhteydessä.

Hotel Helka's Breakfast to Go
Aamiaiseksi voileipä, jugurttia, mehua, appelsiini… ja pohjalta löytyi suklaata! Näitä mussutin vielä Münchenissakin jatkolentoa odotellessa.

Mutta mites ne lauantain häät? En niistä tänne ajatellut kirjoittaa, mutta en voi vastustaa kiusausta hehkuttaa yhden kuvan verran. Tässä menee mun systeri:

...vierellään uusi lankoni. Ei yhtään haittaa matkustaa Suomeen, kun tiedossa on jotain näin koskettavaa, ihanaa, upeaa ja mahtavaa!
…vierellään uusi lankoni. Ei yhtään haittaa matkustaa Suomeen vain lyhyeksi viikonlopuksi, kun tiedossa on jotain näin koskettavaa, ihanaa, upeaa ja mahtavaa!

 

Yhteistyössä Hotelli Helka

Omituisen ihmeellinen Suomi

Saavuin Suomeen pitkää viikonloppua viettämään torstaina. Mitä pidempään on asunut ulkomailla, sitä enemmän huomaa, että ennen niin tutut asiat, tavat ja ilmiöt vaikuttavat omituisilta tai vähintäänkin vähän hassuilta. Tällä kertaa hätkähdyttävien juttujen aalto alkoi jo matkalla lentokentältä vanhempieni luokse, niinkin arkisessa paikassa kuin S-marketissa.

  • Kaupassa kävelen Oltermanni-paketti kädessä isäni ostoskärryjen luokse ja olen juuri aikeissa valittaa juuston törkeän kalliista kilohinnasta, kun kuulen vieressä naisen puhuvan suomea. Suljen suuni, koska… koska muuten nainen saattaisi tajuta, että olemme suomalaisia!
  • Stockmann at Night, Helsinki

  • Yhtäkkiä olen korostetun tietoinen siitä, että kaikki ympärillä kulkevat ihmiset ymmärtävät puhettamme, joka ikisen sanan. Mietin joka lauseen kohdalla, viitsinkö sanoa sitä ääneen, koska taatusti vieressä ihmiset keskittyvät salakuuntelemaan keskusteluamme. Mitä oikein olen ehtinyt hölöttää tähän mennessä?
  • Kassalla olen aikeissa sanoa ”Bonjour” kun kassan poika huikkaa minulle iloisen Moin. Hämmennyksissäni murahdan ”örrmh” ja puikahdan kassan ohitse pakkaamaan.
  • Matkalla kaupungille vastaantulijat näyttävät hämmentävän tutuilta. Mietin pariinkin otteeseen katseen viipyessä, tunnenko tuon tyypin? Pitäisikö moikata? Ei, ei pitäisi, kaikki suomalaiset vaan näyttävät samalta. Viimeksi Suomessa käydessä olin tullut samaan lopputulokseen ja jättänyt moikkaamatta serkkuni näköistä nuorta miestä junassa, koska eihän serkkuni liiku Helsingin lähijunissa, joten kyseessä oli pakko olla vain joku hämäävä kaksoisolento. Myöhemmin kävi ilmi, että serkkuni oli juuri vaihtanut työpaikkaa junaradan varrelle…
  • Street musician in Helsinki

  • Pelmahdan asematunnelista Forumin alakertaan ja mietin, olenko tullut väärään paikkaan. Mitä täällä on tapahtunut? Missä ovat tutut etnoravintolat? Mistä lähtien tässä on ollut Gigantti? Elisan putiikkia ei löydy tutusta paikkaa – olen taas hukannut SIM-korttini – ja Forumin yläkertakin on todella omituisen näköinen.
  • Vero Modasta sukkahousuja ostaessani kassa sanoo, että ”laitan tänne tällaisen alennuskupongin ensi kuulle”. Totean, etten tarvitse, koska ”en mä tänne kuitenkaan ensi kuussa tule”. Kassa reagoi nielaisemalla naurunhörähdyksen ja moikkaa omituisesti lähtiessäni. Vasta jälkeenpäin tajuan, että hän varmaan luuli kommenttini olevan kannanotto kyseistä vaateketjua kohtaan. Eipä käynyt mielessä selitellä.
  • The Stone Men of Helsinki

  • Saavun baariin, jossa olen sopinut treffaavani kaveria, vähän etuajassa ja istun alas. Säädän hetken takkiani ja mietin, pitäisikö käydä hakemassa olut tiskiltä vai odotella, että baarimikko tulee hakemaan tilauksen, kun tajuan, ettei tässä asiassa taida olla paljoa valinnanvaraa.
  • Kai te kaikki helsinkiläiset tajuatte, että oluen hinta baareissanne on aivan pöyristyttävä? 8,5 euroa oluttuopista?? Ja kyseessä vieläpä niitä samoja oluita, jotka Coloradossa maksavat $4 per tuoppi! No, välillä luxemburgilaisissakin baareissa on kalliit oluen hinnat, joten etsin katseellani kolmen euron viinilaseja… 6,8 euroa lasista viiniä??? Vihdoin huomaan 6,5 euron Happy Hour -tuopin, joka ei ole juuri sellaista olutta, mitä minun tekisi mieli… mutta en vain kyennyt maksamaan yli seitsemää euroa oluesta!

    Pari päivää myöhemmin Brew Dogin uudessa pubissa en saa aivan samanlaista sätkyä, mutta pohdin valintaani epätavallisen paljon. Baarimikko luuli minun varmaan hämmentyneen valinnanvarasta, mutta oikeasti mietin, löytyykö listalta yhtäkään olutta, josta viitsisin maksaa 9,5 euron ryöstöhinnan. Miten Punk IPA voi maksaa täällä kaksi kertaa niin paljon kuin Luxemburgissa!

  • Helsinki Bus Station & Finnish National theater

  • Ravintolassa pyydämme laskut erikseen. Tarjoilija tuo meille ensin yhdet laskut, mutta nopeasti nappaa ne takaisin, rypistää ja pahoittelee: laskuissa olivat pääruoat menneet väärte päin. Pääruoat olivat arvoltaan 22 ja 23 euroa, joten ero kahdella laskulla oli peräti euron. Luxemburgissa usein laskut jaetaan niin, että loppusumma jaetaan paikalla olleiden pääluvulla.
  • Kaikesta huolimatta yhäkin parasta on tuttu kaupunki, tuttu kulttuuri, tutut (lohtu)ruoat, tutut kadut. Syy yllättävälle Suomen-vierailulleni on surullinen ja siihen liittyen olen viettänyt aikaa haudoilla ja palvelutaloissa, mutta olen ehtinyt myös nähdä rakkaita sukulaisia ja hyviä ystäviä, käydä teatterissa ja brunssilla.
    Stockmannin brunssi - Fazer à la Carte

    Stockmannin yläkerrassa Fazer à la Carten brunssi oli erinomainen, myös hintalaatusuhteeltaan. Käytännössä kolmen ruokalajin lounas 24 eurolla!

    Kaiken lisäksi olen nauttinut täysin rinnoin vanhempieni kissakatraan seurasta, jotka aamulla yksi kerrallaan rötkähtävät Hesarini päälle kerjäämään rapsutuksia. Tämäkin postaus on kirjoitettu kissa sylissä. Se tunki siihen ihan itse.
    Cat on the Lap

    Kiinnostiko juttu? Tykkää Facebookissa ja saat jatkossa jutut uutisvirtaasi!

Saari josta et ole ikinä kuullut: Ahvenanmaa

Tykkään amerikkalaisessa mediaskenessä siitä, että aikakauslehdet eivät koskaan lopu kesken. Barnes & Noblen lehtiosastolla on lehtiä mitä kummallisimmista aiheista: viimeksi vein tuliaisiksi Suomeen hääaskartelulehden, perinnekasvienkasvatuslehden, triathlon-lehden ja ”näin selviät sissimuonalla sekä vähän aseista”-lehden. Whole Foodsin kassalta tarttuu aina välillä mukaan joku kiinnostava lehti, sillä kuka voisikaan vastustaa lehteä nimeltä Garden & Gun? Viimeksi mukaan tarttuva lehti herätti kuitenkin huomioni omituisuuden sijaan tuttuudella. Vai mitä sanotte tästä kannesta:

20141107_153546

Ilman viirin huomaamistakin, voiko tämä kuva olla mistään muualta kuin Itämeren saaristosta?

20141107_153554

Kyseessä oli Afar, amerikkalainen matkailulehti, ja erityisesti tämän saari-teemanumero, joka kannessa mainosti Itämeren Ahvenanmaan saariston 6500 ”idyllistä saarta”.

20141107_153614

Jutun nimi on ”Skandinavian salaiset saaret”. Ahvenanmaan saaristo on rentouttavin paikka, josta et ole ikinä kuullutkaan.

20141107_153627

Juttu pyöri erään graafinen suunnittelija Lotta Jansdotterin ympärillä: syntynyt ja viettänyt lapsuuden kesiä Ahvenanmaalla, varttunut Tukholmassa ja asuu nykyään Brooklynissa. Jutussa haastatellaan yhtä toista ihmistä, Judy Kuitusta, brittiä, joka muutti Ahvenanmaalle 36 vuotta sitten. Jutussa Jansdotter suunnittelee kesämökin taikka kakkoskodin (”own house”) rakentamista Ahvenanmaalle, kertoo idyllisestä elämästään korkealla pohjoisessa ja mainostaa ensi kesänä vetämäänsä viiden päivän tekstiilityöpajaa, jonka yhteydessä pääsee saunan jälkeen nakuna yöuinnille, ”very much a Scandinavian nature experience”.

20141107_153640

20141107_153654

Jännää koko jutussa oli sanojen määrä. ”Finland” mainittiin kahdesti, kummatkin kerrat tässä lauseessa:

Located midway between Finland and Sweden, the Åland archipelago is a semi-autonomous part of Finland, but it holds a population that largely speaks Swedish.

Sen sijaan ”Scandinavian” mainittiin peräti yhdeksän kertaa, niin usein, että se pisti silmään: on skandinaavisia käsitöitä, skandinaavinen hiljaisuus, skandinaavinen unelmakesäkohde ja kaiken huipuksi epävirallinen skandinaavinen motto, joka kuulema on: ”Can’t find what you want? Make it. Don’t know how? Then learn!” Jäin miettimään, oliko kyseessä tietoinen ”Ahvenanmaa ei ole oikeastaan Suomea”-ajattelu vai se, että toimittaja uskoi Skandinavian vetoavan paremmin lukijoihin kuin jonkun tuiki-tuntemattoman Suomen ja veikkasin, että todennäköisesti jälkimmäinen.

20141107_153706

Että sellainen Ahvenanmaa. Nyt tekin olette kuulleet siitä!

Helsingin kesä: saaristoa, yläilmoja ja hyvää teetä

Saaristo

Olen hieman kateellisena seurannut ihmisten sosiaalisessa mediassa ja blogeissa jakamaa Suomi-kesä-hehkutusta. Suomen kesä parhaimmillaan nyt vaan on jotain aivan upeaa, ja näytti siltä, että tänä kesänä se parhaimmillaan-osuus kesti monta viikkoa. Onneksi viime viikonloppuna sää oli vielä hyvä, kun itse lennähdin Suomeen. Tavoitteena oli ottaa viikonlopusta kaikki irti, oikea ”vanha kunnon Suomen kesä”-kokemus, ja jälkeenpäin ajateltuna taisin siinä onnistua.

Rapujuhlat

Viikonlopuksi suuntasimme mökille Sipoon saaristoon. Koko perhe oli saatu paikalle rapujuhliin, aurinko paistoi, sauna lämpeni. Juoruiltiin siskojen kesken lauteilla ja lätkittiin korttia sillä välin, kun miehet saunoivat. Meren lämpö olisi riittänyt uimiseen, mutta sinilevä oli tällä kertaa vallannut mökkirannan. Kokonaan ilman pulikointia ei kuitenkaan voinut olla, joten varovasti veteen, pää pinnalla, ja sen jälkeen saunaan peseytymään huolellisesti.

Sipoo Archipelago
Tässä kohtaa satamaa oli peräaaltojen tekeminen kiellettyä, mutta lapsilla näytti olevan sen verran hauskaa, ettei siitä viitsinyt kovinkaan tuohtunut olla.

Sunnuntaina oli Ravintolapäivä, joten hetken emmittyämme suuntasimme veneellä Sipoonrantaan, jonne pari naapuruston perhettä oli pystyttänyt keskikahvilan. Keksit olivat juuri loppuneet, mutta tilalle oli tuotu jotain vielä parempaa: mustikkapiirakkaa murupohjalla. Innosta halkeavat lapset laskivat yhteen summia äitinsä pienellä avustuksella ja toistivat kuorossa, että ottakaa vaan isompi pala. Ravintolapäivä on mielestäni yksi parhaimmista ruokafestivaaleista maailmassa, ja oli kiva pystyä taas pitkästä aikaa osallistumaan.

Ravintolapäivä 2014 Sipoonrannassa
Sipoonrannan keksikahvilan asiakkaita ja pyörittäjiä

Maanantaina oli vuorossa turisteilua Helsingissä. Olimme miettineet treffiseurani Marian kanssa suppailua tai Stadikalla uimista, mutta sää oli sen verran kolea, että vaihdoimme lennosta suunnitelmaa ja suuntasimme kohti Kauppatoria.

Helsinki Bad Boy
Kuvataiteilija Tommi Toijan veistos Bad Bad Boy pissii Itämereen. Häntäkö on kiittäminen mökkirannan sinilevälautoista?

Kohde Kauppatorilla oli selvä: Helsinki yläilmoista. Kauppatorin viereen pystytetty Finnair SkyWheel oli avain tähän, eikä ensimmäisten joukossa maailmanpyörään kiivetessä tarvinnut jonottaa.

Untitled

View of Kauppatori
Tallinnaan ei näkynyt, mutta mitä sillä väliä, sillä Itämeren helmi levittäytyi alla.

Uspenskin katedraali

Maailmanpyörässä pyörittiin noin vartin verran, ja näkymät olivat ikkunoiden värin ansiosta aika siniset. Tavallisen kierroksen saa 12 eurolla, mutta jos laittaa vähän enemmän rahaa tiskiin, saa VIP-kohtelua: pullo samppanjaa ja spessuhytti. Ihan mielenkiintoinen idea, mutta kuinkakohan moni tuosta VIP-kohtelusta on tähän mennessä maksanut?

Helsinki Ferris Wheel
VIP-hytti pyöri ympäri tyhjänä, kuten suurin osa hyteistä sateisena maanantaiaamuna.

Pyörimisen jälkeen totesimme Marian kanssa, että aamukahvit jäivät kummaltakin väliin, ja Maria ehdotti, että lähtisimme läheiselle Johan & Nyströmille. Siis mihin? ”Miten sä et voi tietää Johan & Nyströmiä??” Maria ihmetteli, ja totesi, että tämä asianhaara oli pakko korjata.

Johan & Nyström Cafe
Katajanokan Kanavarannassa sijaitsevassa kahvilassa olisi voinut istua ulkonakin, mutta me suuntasimme tällä ilmalla sisätiloihin.
Johan & Nyström Cafe
3 euroa teekupista tuntuu paljolta, mutta tällä kertaa se oli täysin sen arvoista. Kahvilaan oli useampikin ihminen linnoittautunut läppärin kanssa tekemään töitä.

Minähän en juo kahvia, joten minulle ”aamukahvi” on yhtä kuin kupillinen teetä. Olen tottunut siihen, että monessa paikkaa ei hyvän teen päälle oikein ymmärretä, ja erityisesti Luxemburgissa ja Ranskassa on ihan normaalia, että ainoa tarjolla oleva musta tee on sitä perus-Liptonia, joka ei voi olla hyvää kenenkään mielestä. Johan & Nyströmillä oltiin toisessa ääripäässä: en ole ikinä Helsingissä nähnyt näin hyvää teevalikoimaa. Kahvilan ylivertaisuuden puolesta puhui jo se, että tarjolla olisi ollut lapsang souchongia ja oolongia, mutta minä valitsin tällä kertaa kuppiini senchaa – ja olin valintaani erittäin tyytyväinen.

Untitled
Ai miksi en ollut kuullut J&N:stä? Näköjään kahvila on perustettu suunnilleen samoihin aikoihin kun muutin pois Suomesta. Olen nykyään ihan pihalla Helsingin kahvila- ja ravintolatarjonnasta.

Teehetken jälkeen suuntasimme vielä shoppailemaan. Tykkään ostaa pienten suomalaisten merkkien tai yksittäisten käsityöntekijöiden tuotoksia, ja Helsingissä yksi hyvä paikka ostoksille on MadeBy Tuomiokirkon kupeessa. Itselleni tarttui mukaan Minkan nahkaiset kalakorvakorut, Maria taas kertoi viimeksi ostaneensa kaksi vai peräti kolme heijastinta. En ollut käynyt kaupassa aiemmin, koska olin ennakkoluuloisesti ajatellut sen olevan suunnattu turisteille, mutta hinnat ja valikoima tuntuivat olevan kohdallaan myös paikallisesta näkökulmasta.

Fashiontaivas
Piipahdimme myös FashionTaivaassa, joka on pop-up-vaatekauppa Kiseleffin talossa, auki elokuun loppuun. Olisin ostanut Katri Niskasen topin, jos sitä olisi löytynyt oikeassa koossa.

Helsingissä tuli käytyä viikonlopun aikana myös Ateneumin Tove Jansson -näyttelyssä, lounaalla Kappelissa ja kahvilla Fazerin kahvilassa, mutta parasta oli taaskin nähdä ystäviä ja sukulaisia. ”Nytkö jo”, kävi mielessä, kun maanantai-iltana raahauduimme laukkujemme kanssa Helsinki-Vantaalle. Lennot lähtivät sekä Iirolla että minulla sen verran aikaisin, että yövyimme lentokentän GLO-hotellissa, joka sijaitsi melkein suoraan checkin-aulan alapuolella. Ikkunattomasta huoneesta tuli vähän mieleen risteilyalusten autokannen alapuoleiset hytit, mutta siihen ne yhteneväisyydet onneksi loppuivat. Tältä se huone näytti:

GLO Hotel Helsinki-Vantaa

Meidän kahden laukut mahtuivat hädin tuskin sisään pieneen koppiin, mutta huone oli siisti, sänky erittäin hyvä ja tosiaan, se sijainti. Heräsimme vasta puoli tuntia ennen check-inin sulkeutumista, ja se riitti.

PS. Globe Called Home löytyy nykyään Matkabloggaajat.fi-palvelusta, joka kokoaa yhteen monta lukemisen arvoista matkablogia. Jatkuvasti päivittyviä lukutärppejä löytyy myös tuosta sivupalkista, joten kannattaa aina täällä vieraillessa kurkata, josko siellä näkyisi mielenkiintoista luettavaa.

Kesä majakanvartijana

söderskär1

Olen tehnyt kesäisin milloin mitäkin – yleisötutkimusta museossa, lehtikustantamon tilauskäsittelyä, yksi karmaiseva kesä pesulatyöntekijänä – mutta ehdottomasti paras kesätyöni oli Söderskärin majakanvartijana.

söderskär4

Söderskärin majakka sijaitsee Porvoon saaristossa, noin kahden tunnin venematkan päässä Helsingin Kauppatorilta. Se rakennettiin vuonna 1862, automatisoitiin 1957 ja lopulta sammutettiin vuonna 1989. Tästä syystä virallinen tittelini ei ollut majakanvartija vaan majakkaopas, sillä päätehtäväni oli vetää opastettuja kierroksia risteilyvieraille ja veneilijöille. Vartija silti kuvasi omasta mielestäni tehtävääni paremmin, koska kahden työtoverini kanssa pidimme myös auki majakkakauppaa, paistoimme lettuja kahvilassa ja pyöritimme bed&breakfastia. Tämän lisäksi kesän aikana maalasin talojen seiniä, kannoin useamman motin halkoja rannasta vajaan talvea varten, lämmitin saunaa (ja kerran melkein poltin koko 130-vuotiaan saunan) sekä vein sateella ämpäreitä majakkaan ja asettelin niitä samaan tyyliin kuin mitä sarjakuvissa, kun katto vuotaa. Onneksi majakan vesikatto sittemmin on remontoitu. Lisäksi ennen elokuuta hätistelin rantautujia tiehensä, sillä saarille on maihinnousukielto pesinnän takia, ja vedin köysiä pääsaarella pesivien pilkkasiipien pesien ympärille, että risteilyvieraat osaisivat kiertää ne tarpeeksi kaukaa.

söderskär3

Kukaan ei tunnu uskovan, kun kerron, miten oikein päädyin majakalle töihin: työvoimatoimiston kautta. Netissä oli hieman erilainen työpaikkailmoitus, johon vastasin ja kovasti hehkutin, että osaan ajaa venettä, olen viettänyt monta kesää alueen saaristossa mökkeillen ja olen suorittanut ensiapukurssin. Kun vielä hakemuksia läpikäynyt tuleva työkaveri sekoitti minut ja jonkun Karibialla merikilpikonnia suojelemassa olleen tytön keskenään, kutsu työhaastatteluun oli taattu. Siinä onnistuin vakuuttamaan hänet, että olen ihminen, jonka kanssa sietää viettää aikaa samalla pienellä saarella kellon ympäri viisi päivää viikossa. Onneksi työhaastattelussa ei puhuttu merikilpikonnista, vaan asia tuli ilmi vasta jälkeenpäin.

Työntekijänä vaihdoin nukkumapaikkaa sen mukaan, miten vieraat majoittuivat ja miltä itsestä tuntui, mutta yleensä nukuin Majakanvartijoiden talon peräkammarissa.
Työntekijänä vaihdoin nukkumapaikkaa sen mukaan, miten vieraat majoittuivat ja miltä itsestä tuntui, mutta yleensä nukuin Majakanvartijoiden talon peräkammarissa.

Aamut Söderskärillä olivat hidastempoisia: usein kävin aamu-uinnilla, monena aamuna siivosin, välillä tein kunnostus- tai inventaariohommia tai yövieraille aamupalaa, joskus aurinkoisena päivänä linnoittauduin kallionkoloon viltin ja hyvän kirjan kanssa. Vähän ennen puolta päivää ryhdyimme tekemään 36 munan lettutaikinaa – muistan ikuisesti sen, kun kerran se 34. muna oli pilaantunut – ja vispaamaan kermaa ja keittämään kahvia. Puolen päivän jälkeen aloimme tiirailla ikkunasta, milloin risteilyalus näkyy horisontissa. Siitä oli vielä vartti rantautumiseen ja hälinän alkuun, jota kesti kolmisen tuntia. Sen päätteeksi hyvästelimme laivan (heti kun olimme täyttäneet vesivarantomme ja vaihtaneet vähän lettuja laivan lohikeittoon) ja huoahdimme. Vaikka joku olisi jäänyt yöksi tai saareen tulisi vieraita omalla veneellä vielä illan päätteeksi, illalla palasimme takaisin rauhalliseen saaristolaisrytmiin.

Myrskypäivinä rytmi oli erilainen, sillä risteilyalus ei päässyt rantautumaan liian kovassa tuulessa. Saimme silloin pakollisen vapaapäivän, ja jos jonkun piti päästä tuona päivänä saarelta pois, niin välillä pääsi, välillä ei. Kerran majakan omistaja tuli hakemaan minua ja saarelle majoittunutta pariskuntaa pois pikkuveneellä Vuosaaresta, kerran majoittujat taas pääsivät lähtemään olikohan-se-nyt Merenkulkulaitoksen aluksella, joka oli tullut tarkastamaan, että merimerkit olivat vielä paikoillaan. Ainakin kerran jäin odottamaan seuraavaa päivää, jolloin sain kyydin läheiseen Kaunissaareen, josta kulki yhteysalus. Piti hyväksyä, että ulkosaaristossa luonto määrää välillä tahdin.

söderskär0

Majakan historia on laaja, värikäs ja erittäin mielenkiintoinen. Loppukesästä minulla oli päässäni juttua noin kahdeksi tunniksi, mutta ei auttanut, sillä ryhmä oli saatava ulos tunnissa, koska tunnin päästä piti usein olla vetämässä seuraavaa ryhmää. Ryhmästä riippuen saatoin kertoa siitä kuinka jatkosodan aikana majakassa toimi lottien ilmavalvontayksikkö ja majakkaa pommitettiin, tai siitä kuinka majakanvartijat menivät lakkoon 1900-luvun alussa ja heidät vaihdettiin venäläisiin virkaveljiin, tai siitä miten Suomen luotsilaitos on toiminut läpi vuosien ja miten lähisaaren luotsit kommunikoivat majakan kanssa, tai millaista majakkamestarin, kolmen majakanvartijan ja heidän perheidensä elämä oli saarella kylminä ja pimeinä talvina. Lisäksi tarinoin saaren linnustosta, hylkeenmetsästyksestä, majakan arkkitehtuurista ja rakennusvaiheista sekä linssin toiminnasta ennen ja jälkeen automatisoinnin.

Vain kerran minulla meni opastus kunnolla solmuun: paikallinen kalastaja oli kärrännyt ilman ennakkovaroitusta suomenruotsalaisen autistilasten kesäleirin tutustumaan saareen, ja jotenkin minä päädyin opastamaan heitä. Aloitin kertomalla majakan historiasta ja totesin, että alussa tällä saarella oli en stor bög. Lapset olivat jo hyvää vauhtia tikahtumassa nauruun, kun kesäleirin vetäjä huomautti, että pooki eli tunnusmajakka on kylläkin ruotsiksi båk.

Majakan Fresnel-linssi on yksi kahdesta Suomessa jäljellä olevasta tuon tyyppisestä linssistä, ja se tilattiin aikoinaan postimyynnillä Pariisista.
Saarella on Majakkamestarin talon (vas) ja Majakanvartijoiden talon (kesk) lisäksi iso halkoliiteri (oik), sauna (ei kuvassa) ja toisessa saaressa lintubongareiden tupa. Majakan Fresnel-linssi on yksi kahdesta Suomessa jäljellä olevasta tuon tyyppisestä linssistä, ja se tilattiin aikoinaan postimyynnillä Pariisista.

Saarelle tuli välillä myös tilausristeilyitä, ja kerran erään sähköyhtiön virkistyspäiväläisten huuliveikko keskeytti opastukseni alkuunsa ja halusi tietää ”tärkeimmän ensin”, eli milloin majakka on sähköistetty. No ei ole. ”Pärjäämme hyvin ilmankin”, totesin, mitä ei meinattu ensin uskoa. Södessä ei ole sähköä muuta kuin mitä pieni aurinkopaneeli tuottaa, ja onneksi siitä riitti sekä kännyköiden akkujen lataamiseen että sähkövatkaimen käyttöön, sillä kuulema ennen sitä kaikki lettukahvilan kerma oli vatkattu käsin. Jääkaapit ja liesi toimivat kaasulla, sauna ja talot lämmitetään haloilla. Valoa tulee öljylampuista, jonka ensimmäisen kerran sytytimme vasta elokuun alussa, koska laakean ulapan keskellä ei Suomen kesässä ollut aiemmin tullut tarvetta. Meillä oli myös kaasugrilli, mutta puolet ajasta söimme iltaisin täytettyjä lettuja, mihin kumma kyllä ei ehtinyt kesän aikana kyllästyä.

söderskär7

Söderskär on tänä vuonna erityisen ajankohtainen, koska nyt tulee kuluneeksi 100 vuotta Tove Janssonin syntymästä, ja jos joku joskus on miettinyt, missä se muumien majakka sijaitsi, niin Södessähän se. Janssonin perhe kävi Toven lapsuudessa usein vierailulla Söderskärissä, ja vanhempana Jansson elämänkumppaneineen pisti pystyyn kesämökin läheiseen saareen. Luin Muumipappa ja meri -kirjan majakkakesänäni, ja vaikka kuvaukset eivät olleet aivan yksi-yhteen, eikä Jansson ole suoraan sanonut ottaneensa Söderskäristä vaikutteita, niin sekä kirjasta että saarelta löytyvät mm. makean veden allas ja pieni metsä (hyvin pieni). Ja kopioihan Jansson muumitalonkin oikean elämän majakasta, joka sijaitsi ihan Söderskärin lähellä, kunnes se räjäytettiin päivä talvisodan päättymistä seuraavana päivänä.

Royal Linen risteilyalus, jota me käytimme yhteysaluksena, sekä ruotsalainen paatti, joka päätti tulla vierailulle samaan aikaan.
Royal Linen risteilyalus, jota me käytimme yhteysaluksena, sekä ruotsalainen paatti, joka päätti tulla vierailulle samaan aikaan.

Majakalle pääsee risteilyllä Helsingistä kauppatorilta tai Vuosaaresta vielä syyskuun puoliväliin asti, mutta itse suosittelen lämpimästi yöpymistä majakalla. Majakan sviitti on tunnelmallinen, mutta kannattaa silti harkita majakanvartijoiden talossa yöpymistä, sillä majakasta on aikamoinen kapuaminen huussiin keskellä yötä. Saareen pääsee myös omalla veneellä, ja laituriin voi jäädä yöksi. Ensi sunnuntaina on vieläpä kansainvälinen majakkapäivä!

Lopuksi pari kuvaa majakanvartijoiden arjesta:

10.07.200910.07.2009


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.