Menossa kesällä NYCiin? Toimi nyt heti!

New Yorkissa on paljon asioita, joita ei tarvitse etukäteen miettiä, vaan joiden selvittäminen onnistuu viime tingassa ja vaikka paikan päältä… ja sitten on asioita, joissa tarvitsee olla hereillä monta kuukautta etukäteen. Vapaudenpatsas kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan.

Statue of Liberty

Kaksi vuotta sitten New Yorkin matkallamme olisimme halunneet vierailla Vapaudenpatsaan kruunussa, mutta liput myytiin loppuun käytännössä katsoen nenäni edestä: kysyin Iirolta, sopiiko jos ostan liput, ja kun Iiro vastasi myöntävästi, lippuja ei enää ollutkaan. Mietimme menevämme ehkä käymään kruunun sijaan pelkällä jalustalla – ja mietimme niin kauan, että nuokin liput ehdittiin myydä.

Tuosta oppineena aloin hyvissä ajoin kyttäämään lipputilannetta ja ostin jo nyt liput syyskuista New Yorkin matkaamme varten. Liput avautuvat myyntiin noin puoli vuotta ennen, ja nyt kun lipputilannetta katsoi maaliskuun puolivälissä, niin aikaisintaan liput olisi saanut heinäkuulle.

Lippuja netissä myy Statue Cruises, ja Vapaudenpatsas-kierrokseen kuuluu aina myös käynti Ellis Islandilla, saarella, jota kautta maahanmuuttajat saapuivat Yhdysvaltoihin 1900-luvun alkupuolella. Vapaudenpatsas-lippuja on kolmea eri tyyppiä, joista yhdessä vieraillaan kruunussa, toisella jalustalla, ja kolmannella pääsee vain patsaan juurelle. Sekä patsas että Ellis Island ovat erillisillä saarilla, joihin on hintaan sisältyvä venekuljetus joko New Yorkin Battery Parkista tai New Jerseyn puolelta Liberty State Parkista.

Statue of Liberty

Jos liput jäävät hankkimatta, lähimmäs Vapaudenpatsasta pääsee ihailemaan New Jerseyn Liberty State Parkiin, josta nämäkin kuvat on otettu. Toinen vaihtoehto on napata lauttakyyti Manhattanin eteläkärjestä Whitehall-terminaalista Staten Islandille. Staten Island Ferry on osa New Yorkin julkista liikennettä, ja se kulkee kohtalaisen läheltä Vapaudenpatsasta.

10 Pohjois-Amerikan parasta lomakaupunkia

Matkailulehti Travel+Leisure julkaisi taannoin amerikkalaisten lukijoidensa äänestämän listan kymmenestä parhaimmasta kotimaisesta (ml. Kanada) lomakaupungista. Ilahduin ensin siitä, että olen käynyt listan kaupungeista kuudessa, ja sen jälkeen vielä lisää siitä, että korkeimmilla sijoilla ei ollut eurooppalaisten tuntemia jättiläisiä vaan niitä pienempiä, vähän ”sivussa” olevia helmiä, jotka minäkin olen parin viimeisen vuoden aikana löytänyt.

Jos siis tänä vuonna suunnittelet roadtripia Pohjois-Amerikkaan niin ota tästä listasta koppi:

10. Asheville, Pohjois-Karolina

 Asheville on toinen tämän listan kahdesta kaupungista, joka on jäänyt minulta väliin, vaikka tarkoitus on ollut toinen. Suunnittelimme siellä poikkeamista Georgiassa asuessamme, mutta vihdoin Great Smoky Mountainseille suunnatessamme ehdimme poiketa Pohjois-Karolinan puolella vain Cherokeen intiaanikapungissa.

Ashevilleen olisin halunnut, koska kuulin paljon juttua alueen koskenlaskumahdollisuuksista, ja lisäksi moni mainosti kaupunkia new age -hippien kotipaikkana vuorten keskellä. Asheville tunnetaan kuitenkin ehkä eniten Etelän Pariisina, jonka lempinimen se on eittämättä saanut Biltmore Estaten ansiosta: tämä ranskalaiseen renessanssityyliin rakennettu yli 16 000 neliömetrin kartano on Yhdysvaltain suurin yksityisomisteinen talo.

Biltmore Estate
Biltmore Estaten renessanssicharmia, jota myös turistit pääsevät ihastelemaan. [kuva: Blake Lewis]

9. Victoria, British Columbia, Kanada

Victoria on pienempi kaupunki lähellä Vancouveria, joka kuitenkin peittoaa isoveljensä monessa asiassa, ainakin säässä: siellä sataa vain kolmasosa siitä mitä Vancouverissa. Victoriassa on vain 80 000 asukasta, ja brittivaikutteinen keskusta on kaunis ja helposti hahmotettavissa. Seattle/Vancouver-nurkkaus Pohjois-Amerikasta on jäänyt minulta vielä väliin, mutta kun tuonne suunnalle eksyn, niin Victoriaa ei voine jättää välistä.

Victoriasta juttua blogeissa:

Victoria night
Victoria on British Columbian pääkaupunki. Tässä parlamenttitalo yövalaistuksessa. [kuva: Annika / Tarinoita maailmalta]

8. New York City, New York

Ei varmaan yllätä ketään, että vanha kunnon NYC on päässyt listalle? Sen sijaan yllätyksenä saattaa tulla sen sijoitus, vasta kahdeksas! NYC on ikoninen, erilainen, ihan omaa luokkaansa, yksi minunkin lempikaupungeistani, mutta myönnettävä on, ettei se ole matkailijalle niitä helpoimpia kohteita. Hotellien hinnat kun ovat suoraan sanottuna aivan poskettomia.

Jos kuitenkin majoitus järjestyy, niin NYCissä riittää nähtävää ja koettavaa vuoden jokaiselle päivälle, ja ravintolatarjonta hakee vertaistaan. Lisää juttua New Yorkista löytyy tästäkin blogista:

…ja lisää varmasti tulee. Ostimme nimittäin eilen lennot New Yorkiin hääpäiväksemme!

New York Street View

7. Chicago, Illinois

Olen käynyt päiväreissulla Chicagossa vuonna 2007, ja tuolloin todellakin kaupungin lempinimi, The Windy City, piti kutinsa. Melkein jäädyin kävellessäni Michiganjärven rantaa, vaikka ei ollut kuin ”vasta” lokakuu.

Chicagossa vaikutuksen minuun teki kaupunki. Kiipesin heti alkajaisiksi Willis Towerin (silloinen Sears Tower) huipulle ja ihailin alla levittäytyvää kaupunkimattoa, josta siellä täällä kohosi pilvenpiirtäjiä. Arkkitehtuuri ja urbaani kulttuuri mainitaankin amerikkalaisessa mediassa suureksi syyksi suunnata Chicagoon, ja se meillä on aikomuksena.

Lisää juttua Chicagosta löytyy ainakin Auringon alla -blogista.

The bean - Chicago, United States - Travel photography
Chicagon tunnetuin taideteos on Bean, josta rakennukset tässä heijastuvat. [kuva: Giuseppe Milo]

6. Quebec, Québec, Kanada

Eurooppalaisin pala Kanadaa? Se lienee Quebec.  Kaupunki ja sitä ympäröivä samanniminen provinssi taitavat olla ainoita alueita Yhdysvalloissa ja Kanadassa, joissa pelkällä englannilla ei välttämättä tule toimeen, ja jossa matkailijankin oletetaan puhuvan ranskaa.

Itse en ole Quebecissä käynyt, mutta olen sinne halunnut siitä lähtien, kun tajusin, että Quebecin vanhakaupunki on UNESCOn maailmanperintökohde. Vanhat söpöt kaupungit vievät minulta aina jalat alta.

Quebecistä löytyy lisää juttua Tarinoita maailmalla -blogin Annikalta, joka on opiskellut kaupungissa.

Quebec
Joku vanha eurooppalainen kaupunkikeskusta? Ei kun Quebec! [kuva: Annika / Tarinoita maailmalta]

5. San Francisco, Kalifornia

San Franciscon kaupunkia ei ole lämmöllä pilattu. Kävimme täällä pari vuotta sitten keskellä elokuuta, ja ensimmäistä kertaa roadtrippimme aikana piti vetää pitkähihaista päälle. Tämä ei kuitenkaan menoa haitannut.

Kaupungissa parasta omasta mielestäni oli sen monet erilaiset kaupunginosat, jotka poikkesivat toisistaan välillä kuin yö ja päivä. Tietenkin ratikatkin hurmasivat kolistellessaan ylös alas katuja. Vietimme kaupungissa vain kaksi päivää, ja tuntui, että jäi niin paljon näkemättä, että tänne on pakko tulla uudelleen. Ja eiköhän me tulla!

San Franciscosta lisää juttua löytyy muista blogeista:

San Francisco view from Lombard Street

4. Santa Fe, New Mexico

Nyt aletaan päästä niihin kaupunkeihin, jotka johdannossa mainitsin sivussa oleviksi helmiksi! Santa Fe taitaa olla tuttu nimeltä monelle suomalaiselle, mutta kovinkaan moni tuskin on paikan päällä pyörähtänyt, koska New Mexicoon on matkaa vähän kaikkialta. Tänne kannattaa kuitenkin tulla pidemmältäkin!

Santa Fen keskusta on rakennettu lähes kokonaan pueblo-tyyliin savitiilistä, ja välillä tuntuu, kuin aika kaupungissa olisi pysähtynyt jonnekin 1600-luvulle. Kaupunki on tunnettu monista museoistaan, joista kaikki, joissa ehdimme käydä, olivat kiinnostavia, ja museoiden suljettua ovensa ei ollut mitään parempaa kuin istuminen helteistä iltaa viettäen yhdellä kaupungin monista terasseista.

Santa Festä olen kirjoittanut aiemmin blogiin: Savitiilinen Santa Fe, konkistadoreja ja intiaaneja.

Santa Fe

3. Savannah

Savannah, kaupunki josta en ollut kuullutkaan ennen muuttoamme Georgiaan, ja johon ihastuin täysin. Lähetimme tänne useammatkin suomalaiset vieraamme, ja kenelläkään ei ollut muuta kuin hyvää sanottavaa kaupungista. Eli siis mikä Savannah?

Savannahin kaupunki on satoja vuosia vanhoja antebellumhuviloita ja puutarhoja, ja sen asemakaavaa hallitsevat vanhat puistomaiset aukiot, joiden tammet ovat aavemaisesti naavatillandsian peitossa. Paikallinen taideteollinen yliopisto, yksi maailman arvostetuimmista, on tainnut vaikuttaa positiivisesti kaupungin henkeen, ja kadut ovat täynnä pieniä gallerioita, design-kauppoja, söpöjä kahviloita ja hyviä ravintoloita.

Olen kirjoittanut blogiin parin vuoden takaisesta vierailustamme Savannahiin, ja lähtisin tänne mieluusti uudestaan, ihan koska vaan.

Owens-Thomas House
2. New Orleans, Louisiana

New Orleans koki kauheuksia hurrikaani Katrinan kynsissä, eikä tämä köyhähkö etelän kaupunki ole vieläkään palautunut täysin yli kymmenen vuoden takaisista tapahtumista. Kaupungin turistikeskustassa, French Quarterissa, sitä ei kuitenkaan huomaa, ja Yhdysvaltojen virallinen bilekaupunki pyörii yötä päivää. Viemärit saattavat kesäisin haista ja kaduilla näkyy rottia, mutta siitä viis.

Myös French Quarterin ulkopuolella kannattaa matkailijan vierailla. Garden Districtissä on paljon upeita isoja huviloita, kun taas Saint Louisin hautausmaalta löytyy monia kiinnostavia vanhoja hautoja.

Blogistani löytyy lisää juttua The Big Easysta.

Bourbon Street at Night

1. Charleston, Etelä-Karolina

Tämä ei ole suinkaan ainoa lista, jossa Charleston on keikkunut kärjessä. Kaupunki on kehuttu maasta taivaisiin kaikissa matkailumedioissa, se pärjää myös hyvin elämänlaatuindekseissä, ja sitä yritetään kovasti saada UNESCOn maailmanperintölistalle.

…joten arvatkaa vaan ärsyttääkö, että emme ehtineet tänne asuessamme Georgiassa! Charlestonista moni tuttu sanoi, että se on ”vähän kuin Savannah, paitsi kivempi”, eli potentiaalisesti olisi ollut minunkin lempikaupunkini. Etelä-Yhdysvaltojen romanttinen helmi, ruokakulttuurin keskus, ja nyt sinne vaan on vähän pidempi matka.

Charlestonissa on käynyt mm. Pohjois-Karolinassa asuva Leena.

Charleston, South Carolina
[kuva: JR P]
Oletko sinä käynyt näissä kaupungeissa? Entä minne näistä sinä lähtisit mieluiten?

PS. Jos Yhdysvalloissa matkailu kiinnostaa, niin tule linjoille Twitteriin ensi maanantaina. Silloin keskusteluaiheena #matkachatissa Yhdysvallat!

yhdysvallat

New York -vinkit – #matkachat kooste!

Maanantaina Twitterissä pulistiin yhdestä lempikaupungistani, New Yorkista – ja kävi ilmi, että se on aika monen matkailijan lempparilistalla! Pitemmittä puheitta, tässä kooste keskustelusta ja parhaista vinkeistä, mitä itse sen lomasta bongasin.

K1: Oletko käynyt New Yorkissa vai onko se vasta suunnitelmissa?

Osa keskustelijoista oli käynyt useasti…

…osa vain kerran…

…ja osalla ensimmäinen reissu oli vielä edessä.

K2: Paras vuodenaika tai ajankohta New Yorkin reissulle

Harva suositteli New Yorkia kesällä. Jotkut kannattivat kevättä, toiset syksyä…

…ja toiset olivat kokeneet New Yorkin myös juhlapyhinä.

New York toimii todistetusti myös talvikaupunkina.

Ja sitten tietenkin osa oli sitä mieltä, että kaupunki on kaunis milloin vain.

K3: New Yorkin kiinnostavimmat nähtävyydet

Joitain suosikkeja erottautui massasta, ja eniten mainintoja kaupunkien kaupungissa taisivat saada kaksi puistoa: High Line ja Central Park.

K4: New Yorkin ravintolat ja hotellit

New Yorkia kehuttiin yleisesti ravintolakaupungiksi, ja monella oli antaa ravintolavinkkejä:

Hotellivinkkejäkin löytyi jaettavaksi asti, kaikilta tasoilta:

K5: Paras vinkkisi New Yorkiin meneville

New Yorkin konkarit päästettiin valloilleen kertomaan omat parhaat vinkkinsä, ja niitähän tuli:

Vähemmän tai ei ollenkaan kaupunkia kokeneet kyselivät omia askarruttavia kysymyksiään, esimerkiksi liikkumisesta:

…tai New Yorkin matkailijoiden vitsauksesta, lutikoista:

Chatin loputtua yksi jos toinenkin taisi kärsiä akuutista matkakuumeesta…

Seuraavana maanantaina 28.9. aiheena on matkojen dokumentointi. Liity siis mukaan Twitterin puolella aina maanantaisin klo 20! Tarkemmat ohjeet täältä.

12018685_10153289330204531_1884337534_o

Onko sinulla lisättävää näihin New York -vinkkeihin? Jos on, jätä kommentti!

3 kohtuuhintaista Michelin-ravintolaa New Yorkissa

Jos olet joskus halunnut kokeilla Michelin-tähden ravintolassa syömistä, mutta hinta on ollut esteenä, kannattaa katsella New Yorkin ravintolatarjontaa, Michelin-tähdet eivät ole kovinkaan tunnettuja Yhdysvalloissa, joten hinnat eivät ole niiden takia nousseet, ja erityisesti aasialaista ruokaa tarjoavat Michelin-tähtien ravintolat ovat hintalaatusuhteeltaan loistavia. Tässä kolme ravintolaa, joissa olen itse käynyt syömässä.

Sushi at Soto, New York
Ravintola Soto tarjoili parasta sushia, jota olen ikinä syönyt. Tässä Uni Ika Roll, eli merimakkaraa ja mustekalaa.

Soto ** : uskomattomia japanilaisia makuelämyksiä Greenwich Villagessa

Tähän mennessä ainoa kahden Michelin-tähden ravintola, jossa olen käynyt syömässä, on japanilainen Soto. Soto sijaitsee Greenwich Villagessa ja on pieni ja tunnelmallinen ravintola, jossa keskustelu on hiljaista, tarjoilijat vähäeleisiä ja tarkkaavaisia ja ruoka ”miten ihmeessä tämä on tehty”-tasoa. Kala Sotossa on varmasti tuoretta, koska ravintola tuo sitä paikan päälle lentorahdilla viidesti viikossa.

Food at Soto, New York
Cyu Toro Tartare eli rasvaista suussasulavaa raakaa tonnikalaa päällystettynä samettisen sileällä avokadokerroksella sekä hyppysellisellä kaviaaria. Ponzu-kastikke täydensi annoksen.

Ideana Sotossa on maistella ensin pieniä ja suuria annoksia pöytäseurueen kesken ja sen jälkeen täyttää vatsansa sushilla. Keittiömestarin suositusmenu olisi maksanut $170 per henki, mutta me tyydyimme valitsemaan annoksemme itse ja pärjäsimme selväsi halvemmalla, vaikka olimme illallisen jälkeen aivan täynnä. Me jaoimme kahden kesken kuusi annosta (alkukeitto, kaksi pientä, kolme suurempaa) ja sushipuolelta söimme kolme nigiriä ja kaksi rullasettiä per henki, ja vähempikin olisi riittänyt. Parasta annospuolella oli ehdottomasti ylläoleva Cyu Toro Tartare, mutta kaikki oli hyvää, ja itse tykkäsin erityisesti Ika Konowatasta (mustekalaa, merikurkkua, viiriäisenmunaa), koska fermentoitu merikurkku oli yllättävän maukasta.

Soto, New York japanese restaurant
Sotossa on rivissä pöytiä sekä baaritiski.

Soto on todella suosittu ravintola, joten pöytävaraus kannattaa tehdä ajoissa. Toisaalta baaritiskille ei oteta varauksia ollenkaan, ja siinä kävikin illan mittaa vilske, kun paikalliset piipahtivat yksin tai kaksin ovesta sisään syömässä vähän sushia. Vaikka pöydissä oltiin pukeuduttu siististi, baaritiskillä näkyi vaatetusta laidasta laitaan, ja eräskin mies tuli selvästi suoraan iltalenkiltä urheilushortseissa ja lenkkareissa.

Soto Japanese Restaurant
Soton ovessa ei ole kylttiä, vaan osoite täytyy tietää.

Ravintola Soto, 357 6th Ave, New York. Pöytävarauksen voi tehdä netin kautta.

Pok Pok Ny * : rentoa ja maukasta thaimaalaista Brooklynissä

Pok Pok Ny, Brooklyn
Illallinen kahdelle – hyvää ja täyttävää.

Pok Pok Nyhyn eksyimme, kun halusimme sunnuntaina jotain halvahkoa mutta taatusti hyvää. Kyseessä on thaimaalainen ravintola Brooklynissä, jonka hinnat eivät ole merkittävästi kalliimmat kuin thaimaalaisilla ravintoloilla Suomessa – mutta erona on, että näillä ruoilla on ansaittu Michelin-tähti, ja syystä.

pok pok catfish larb
Pok Pok Nyn annokset on tehty thaimaalaiseen tyyliin jaettavaksi. [Kuva: Krista / Goodies First]
Me tilasimme illalliseksi uppopaistettuja possun riblettejä (Naem Sii Khrong Muu Thawt), jotka sulivat suussa, ja joissa ainoa huono puoli oli, että kyseessä oli vain alkuruoka-annos.  Jaettaviksi pääruoka-annoksiksi otimme rapu-simpukka-possu-nuudelisaalattia (Sunny’s Yam Wun Sen Chao Wang), joka oli niin tulista, että minun oli vaikeuksia syödä sitä, mutta Iiro tykkäsi, sekä nuudelipadan, jossa oli jättiläiskatkarapuja sekä haudutettua porsaankylkeä (Kung Op Wun Sen). Tämä oli mielestäni paras ateria illallisella, ja sen kruunasi vihreä kirpeä kastike, jonka tosin unohdimme sekoittaa ateriaan heti aluksi.

Pok Pok NY
Baaritiski, jonka ääressä ruokailimme. Tarjoilijatkin taisivat olla samoja kuin kuvassa. [Kuva: Edsel Little]
Meillä ei ollut pöytävarausta, ja sunnuntai-iltana kahdeksan maissa saimme heti paikat baaritiskille. Pienellä odottamisella olisimme päässeet myös pöytään, mutta meille sopi hyvin vähän epävirallisempi ruokailu. Paikan henki oli paikallisravintolamainen, asiakkaat olivat arkivaatteissa ja palvelu oli välitöntä. Mitään fine dining -kokemusta ei tältä Michelin-ravintolalta voi odottaa, mutta jos haluaa syödä suussasulavan mahtavaa thaimaalaista, niin kannattaa lähteä Brooklyniin saakka. Pok Pok on muuten ketju, joten kannattaa myös tsekata saman kokin muut ravintolat Los Angelesissa ja Portlandissa.

Pok Pok NY
Pok Pok Ny sijaitsee ihan Brooklynin sataman vieressä. [Kuva: Edsel Little]
Pok Pok Ny, 117 Columbia St, Brooklyn. Pöytävarauksen voi tehdä netissä, mutta noin puolet pöydistä jätetään vapaiksi niille, jotka eivät halua tehdä varauksia.

Torishin * : japanilaisen grillimestarin kanavartaita Hell’s Kitchenissä

Tori Shin
Japanilaisia kanavartaita à la keittiömestari Tori [Kuva: Kok Chih & Sarah Gan / yaokui]
Torishin oli ensimmäinen Michelin-ravintola, jossa söimme New Yorkissa, ja se oli ikimuistoinen kokemus hämyisässä ja savuisessa yakitori-ravintolassa, jossa kokki grillasi kanaa avotulella aivan nenämme edessä. Sittemmin ravintola on vaihtanut sijaintia Upper East Sidelta Hell’s Kitcheniin eli keskeisemmälle sijainnille, joten en tiedä, millaiset uudet tilat ovat. Pöytävaraus ravintolaan on aivan ehdoton, ja tänne lähtiessä kannattaa myös varautua tulkkaamaan tarjoilijoiden käsittämätöntä japanilaista englannin aksenttia. Helpommalla pääsee, kun ottaa keittiömestarin menun, omakasen ($99 per henki), ja nyökkää kaikelle ”kyllä” mitä nenän eteen tuodaan – eikä silloin voi mennä vikaan. Joka tapauksessa ruokaa tuodaan eteen enemmän kuin jaksaa syödä ja se on kaikki suussasulavaa.

Tori Shin
Me istuimme aivan kokkia vastapäätä paikoilla, johon tunsimme grillin lämmön. [Kuva: Kok Chih & Sarah Gan / yaokui]
Torishinissa ruoka on lähinnä japanilaisia kanavartaita, kaikkia mahdollisia osia kanasta, kaikilla mahdollisilla mausteyhdistelmillä. Kanan sisäelimiä käytetään laajasti, ja osat vartaista on jätetty sisältä raa’aksi. Jos tämä ällöttää, niistä voi kieltäytyä, mutta voin kertoa, että puoliraaka kana on yllättävän hyvää – ja missään muualla en sitä uskaltaisi kokeilla kuin tämän tason ravintolassa. Menussa on myös kasvisvaihtoehtoja, ja omakasessa osa vartaista on kasviksia, joten illallinen ei koostu pelkästä kanasta. Lopuksi nautitaan donburi eli riisiä ja kanaa/kananmunaa/kalaa, jota itse en enää siinä vaiheessa illallista jaksanut kuin maistaa.

Tori Shin
Riisiä ja kananmunaa, sekä paistettuna että raakana. [Kuva: Kok Chih & Sarah Gan / yaokui]
 Torishin, 362 West 53rd Street, New York. Pöytävarauksen voi tehdä netin kautta.


Kiinnostaako New York? Osallistu Twitterissä maanantaina 21.9. klo 20 järjestettävään #matkachatiin! Tällä kertaa chatissa on jaossa kaksi Mondon New York -opasta: yksi lähtee aktiivisimmalle keskustelijalle, toinen arvotaan kaikkien osallistujien kesken.

 

Täydellinen huijaus ja elämäni paras lauantai

Torstai: Olen tyhjentänyt tiskikoneen tarpeeksi monta kertaa, että olen ansainnut päästä yllätystreffeille. Olen jo pitkään ehdotellut lauantaita sopivaksi treffipäiväksi, ja torstaina Iiro vihdoin toteaa, että sopiihan se.

Perjantai-ilta: Kavereiden kanssa iltaa viettäessä Iiro huomauttaa, että meidän kannattanee lähteä kotiin nukkumaan, koska huomenna on aikainen aamu. Pyöräilymatkalla kotiin kysyn kuinka aikainen. ”Pitää herätä kuudelta.” Häh, oikeasti? Herätyskelloa säätäessä mietin, että suunnitelmissa on varmaan joku patikointi.

La klo 05:15: Iiro herättää minut ja käskee pakata laukun. ”Pakkaa sekä vaihtovaatteet päivälle että illalliselle ravintolassa. Välissä pääsee suihkuun.” Okei. ”Ja pakkaa vielä ylimääräiset vaihtovaatteet, siellä saattaa kastua.” Ööh, okei? ”Niin ja ota oikeastaan yöpymiskamppeet siltä varalta, että ei tulla yöksi kotiin.” Miten niin siltä varalta?

05:50: Alan tekemään aamiaisleipiä, kun Iiro pysäyttää minut. ”Meillä on kiire! Pysähdytään vaikka joskus tunnin päästä huoltikselle syömään.” Olen varma, että olemme suuntaamassa vuorille laskemaan koskea.

06:15: Vuoret ovat lännessä, mutta me kaarramme tielle, joka suuntaa kaakkoon. Ehkäpä olemmekin menossa etelään kohti New Mexicoa?

06:30: Ohitamme etelänsuuntaisen I-25-moottoritien ja jatkamme itään. Hm, varmaan siis Denverin kehätien kautta jonnekin,  mutta minne…

06:45: Käännymme tielle, jota pitkin ei pääse kuin Kansasiin ja lentokentälle. En usko hetkeäkään, että menisimme viikonlopuksi Kansasiin, ja ensimmäistä kertaa olen arvauksissani oikeassa.

06:55: ”Mä veikkaan, että me ollaan menossa jonnekin West Coastille, San Franciscoon tai Los Angelesiin… Ei me ainakaan mihinkään East Coastille olla menossa, koska sinne on liian pitkä matka.”

07:00: Lähestymme turvatarkastusta. Iiro toteaa, että tässä vaiheessa on pakko luovuttaa minulle boardari. Se näyttää tältä:

11997315_10153649091581667_1894465703_n
LGA eli LaGuardia, yksi New Yorkin lentokentistä.

Hymyilen kuin hullu läpi koko turvatarkastuksen, vaikka joudun erikoistarkastukseen ja kopelointiin. Portilla saamme upgraden lentokoneen bisnesluokkaan, minkä Iiro oli jo aamulla aavistanut. Huoltoaseman sijaan syömme aamiaista kymmenessä kilometrissä.

Empire State Building, New York

New York on ihana kaupunki, koska se on oikea kaupunki. Vaikka tykkään remuta metsissä, kiivetä vuorelle ja purjehtia saaristossa, sydämessäni olen kaupunkilaistyttö, city girl, ja ison kaupungin melske ihastuttaa. Kipittäessäni Iiron perässä kohti Times Squaren metroaseman uloskäyntiä hymyilyttää ja samalla vähän jänskättää. Olen tupsahtanut yhtäkkiä toiselle puolelle mannerta, enkä ole vieläkään saanut tietää paluulippuni päivämäärää.

Intercontinental Times Square, New York

Se selviää pian, kun Iiro marssii Intercontinental Times Squaren tiskille: We have a reservation for two nights. Kaksi yötä NYCissä! Tiskin naisella on pelisilmää, ja saamme huoneluokan korotuksen 19. kerroksen kulmahuoneeseen, josta aukeaa näkymä yli Manhattanin. Meillä on juuri tarpeeksi aikaa laittautua ennen illan ravintolakokemusta…

Soto Japanese Restaurant
Mistä tunnistaa hyvän ravintolan? Siitä, ettei se turhaan mainosta olemassaoloaan. Soto on japanilaisravintola Greenwich Villagessa, jolla ei ole ovessa edes kylttiä.
Dinner at Soto restaurant, New York
Soton ruoka on pientä piperrystä, tajuttoman hyvää ja niin monta annosta, että varmasti tuli täyteen. Merimakkara ja merikurkku ovat uusia hyviä makuja, mutta parasta on yläoikean avokadolla ja kaviaarilla päällystetty ”tonnikalakakku”.

Empire State Building at Night

Ravintolan jälkeen kattobaarissa New Yorkin taivaan alla Empire State Buildingin loisteessa Iiro polvistuu, ja minä hihkaisen ”Joo tulen!” Täydellinen lauantai.

Times Square at Night

Hauskana sattumana ensi maanantain #matkachatissa keskustellaan New Yorkista, ja minäkin olen siellä mukana tuoreine NYC-vinkkeineni. Tule siis mukaan Twitteriin ma 21.9. klo 20 Suomen aikaa! Ohjeet täältä.

WTC-muistomerkki New Yorkissa

Kolmetoista vuotta WTC-iskujen jälkeen tämä muistopäivä näkyy yhä Amerikan arjessa. Aamulla autoradiossa kerrottiin, että joku pizzeria jakaa ilmaista pizzaa niille, jotka lahjoittavat rahaa iskujen uhrien perheitä tukevalle hyväntekeväisyysjärjestölle. Facebookissa yksi amerikkalainen kaverini pyysi ihmisiä miettimään muistopäivän kunniaksi, mikä on heille tärkeää elämässä – Volunteer your time, donate to a worthy cause, hug your children a little tighter today, smile at someone who may need a lift or better yet at someone who you find DIFFERENT than yourself… – kun taas toinen tyytyi vaihtamaan profiilikuvakseen liehuvan USAn lipun lauseella We will not forget. Päivää on muisteltu jokaisella uutiskanavalla, ja isänmaallisuudestaan tunnetulla Foxilla kolumnisti pyysi ihmisiä sitotumaan Amerikan aatteeseen – recommit yourself to the cause of America – koska America’s military still carries the burden of defending freedom amidst a fallen world.

WTC-muistomerkillä

Me muistelimme tätä päivää jo viime pääsiäisenä, kun kävimme vierailulla New Yorkin WTC-muistomerkillä. Lippu muistomerkille piti tuolloin vielä varata etukäteen netistä, ja se oli ”ilmainen”, mutta siitä perittiin parin taalan varausmaksu. Käytännössä paikan päälläkin olisi pystynyt varaamaan vierailuajan saman suuruista maksua vastaan, mutta silloin olisi pitänyt jonottaa pidempään. Me olimme unohtaneet printata ennakkoon varatun lipun, mutta kun menin kysymään ohjeistuksia jakavalta vartijalta, pitäisikö meidän tämän takia jonottaa uusi aika, hän totesi, että I belive you ja antoi meille takataskustaan ylimääräiset liput. Nykyään koko lippukäytännöstä on luovuttu, ja muistomerkille pääsee oikeasti ilmaiseksi jonottamatta.

WTC One -pilvenpiirtäjä
WTC One, alueelle rakennettava uusi ja entistä korkeampi pilvenpiirtäjä, oli pääsiäisenä piirua vaille valmis.

Paikalla oli massiiviset turvatarkastukset, mutta ne soljuivat aika sujuvasti eteenpäin, eikä ollut aikaakaan kun pääsimme aitojen rajaamaan muistolehtoon. Kyltit peräänkuuluttivat kunnioittavaa käytöstä, ja vierailijat automaattisesti hiljensivät ääntään, joten ihmismassoista huolimatta alueella oli yllättävän rauhallista. Kahden sortuneen pilvenpiirtäjän paikalle oli rakennettu valtavat altaat, joissa vesi soljui altaiden pohjalla olevaan mustaan aukkoon. Altaita ympäröivät iskuissa kuolleiden nimet, yhteensä vähän vajaa kolme tuhatta nimeä.

WTC-muistomerkki ja lento 93
Muistomerkiltä löytyivät myös Pennsylvanian pellolle romahtaneen koneen matkustajat.

Muistomerkillä minua herkisti käytäntö, jossa joka päivä kyseisenä päivänä syntymäpäiviä juhlivien nimien kohdalle lisättiin valkoinen ruusu. Se auttoi konkretisoimaan, että kyseessä oli elävät ihmiset, joista suurin osa olisi tänä päivänä oikeasti juhlinut syntymäpäiviään, ellei olisi menehtynyt ihmishenkien menetyksellä mitattuna maailmanhistorian pahimmassa terroristi-iskussa.

Ruusu WTC-muistomerkillä
Osakesijoittaja Greg Malone, 1958-2001, töissä Euro Brokersilla (Etelätornin 84. kerros).
WTC-muistomerkillä ruusu
Ravintolatyöntekijä John Holland, 1970-2001, töissä Windows of the World -ravintolassa (Pohjoistornin 107. kerros).

Viime pääsiäisenä paikalle rakennettu WTC-museo oli vielä vaiheessa, mutta nyt se on jo avattu, ja sisältä pitäisi löytyä seikkaperäinen katsaus päivän tapahtumiin. Meidän oli kuitenkin tyytyminen Gift Shopin sisällä olleeseen pieneen aikajanaan, josta päivän tapahtumia pystyi kertaamaan. Suurimman huomion Gift Shopin nurkassa saivat palomiehet, poliisit ja muut, jotka olivat auttaneet ihmisiä selviytymään päivän tapahtumista, ja poliisikoiratkin oli mainittu.

WTC-museo muistomerkin yhteydessä

Melkein valmis museo, joka avattiin noin kuukausi meidän käyntimme jälkeen.

Jotain tuhon laajuudesta ja järkyttävyydestä amerikkalaisten mielessä kertoo, että muistomerkki saatiin valmiiksi vasta kymmenen vuotta tapahtuneen jälkeen. Iskuista jäljelle jäänyt kaaos saatiin siivottua alle vuodessa, ja loppu aika meni muistomerkin suunnittelussa. Lopputulokseen voi kuitenkin olla tyytyväinen: syyllistäminen, kansallismielinen pullistelu ja muu turha on jätetty pois, ja muistomerkistä päällimmäisin tunne on surumielisen arvokas.

Ihmisiä WTC-tornien muistomerkillä

Kaiken tämän lomassa mieleeni muistui, kun tein kotona itselleni tonnikalasalaattia aikaisin loppuneen lukiopäivän jälkeen, ja äitini soitti ja käski avata heti telkkarin: ”Siellä on lentokoneita lentänyt päin pilvenpiirtäjiä.” Sain telkkarin auki juuri parahiksi nähdäkseni ensimmäisen torneista sortuvan livenä maahan. Loppuiltapäivän yritin tavoittaa New Yorkissa asuvaa kaveriani ja sadattelin Yleä, joka katkaisi lähetyksen näyttääkseen Eduskunnan kyselytuntia.


CNN:n liveuutisointia kyseiseltä aamulta. Toinen kone osuu suorassa lähetyksessä torneihin kohdassa 13:29, eivätkä sen koommin uutisankkuri kuin livekommentoijakaan huomaa konetta vaan puhuvat ”räjähdyksestä”.

Vapautta Atlantin kummallakin puolen

1860-luvulla ranskalainen poliitikko ja historioitsija Édouard de Laboulaye sai idean: Yhdysvallat tarvitsee monumentin juhlistamaan vapauden aatetta, jota juuri päättynyt sisällissota vahvisti vapauttamalla orjat. Laboulaye halusi myös Ranskasta vahvan demokratian ja kannatti orjuuden lakkauttamista siirtomaista, ja hän mietti, että jos Ranska lahjoittaisi tämän muistomerkin Yhdysvalloille, ehkäpä nämä aatteet saisivat vahvemmin jalansijaa myös vanhalta mantereelta.

Onneksi Laboulayella oli kaverina kuvanveistäjä Auguste Bartholdi, joka juuri työsti suunnitelmia suuren naisfiguurin pystyttämiseksi Suezin kanavan suulle Rodoksen kolossin tapaan. Bartholdin suunnitelmat eivät kuitenkaan ottaneet tulta, joten Saksan–Ranskan sodan päätyttyä vuonna 1871 parivaljakolle jäi aikaa miettiä tätä amerikkalaista vapauden monumenttia. Bartholdi lähti matkalle Yhdysvaltoihin keräämään rahaa ja kontakteja, tapaamaan liikemiehiä, kulttuurimesenaatteja ja presidenttiäkin, ja lopulta vuonna 1875 kontakteja oli kertynyt tarpeeksi ja Ranskallakin oli sopivasti talouskasvu päällä, että Bartholdi ja Laboulaye julkistivat projektinsa: Vapaudenpatsas.

Työnjako oli seuraava: Ranska lahjoittaisi itse patsaan, Yhdysvallat taas antaisi käyttöön saaren New Yorkin edustalla ja rakentaisi paikalle patsaan korkuisen jalustan. Ranskassa järjestettiin iso rahankeräys patsasta varten, ja vaikka keräys suunnattiin eliitille – hyväntekeväisyysoopperailtoja, anyone? – myös rahvas osallistui innolla lahjoittamaan. Patsaan rakentajaksi pestattiin insinööri Gustave Eiffel, joka suunnitteli patsaalle kantavan rungon, jonka varaan metallilevyt ripustettaisiin. Vihdoin kesällä 1884 Ranskan hallitus julisti maksavansa patsaan laivauksen Yhdysvaltoihin, jossa se pystytettiin jalustalle vuonna 1886.

Näkymä Vapaudenpatsaalle Liberty State Parkista New Jerseyn puolelta

Tarkoituksemme oli käydä patsaan kruunussa pari viikkoa sitten NYCin reissulla, mutta mokasimme helmikuussa lippujen oston. Tajusin silloin, että liput menevät ajoissa, ja tarkistin perjantaina, että niitä vielä oli. Viikonloppuna sovin Iiron kanssa niiden ostosta, ja… maanantaina niitä ei enää ollutkaan. Lipputilanne toki elää, sillä lippujen peruuttaminen on ilmaista vielä vuorokautta etukäteen, mutta pääsiäiseksi niitä ei missään vaiheessa vapautunut. Ei mikään ihme, sillä patsas on ollut suljettu 2000-luvulla monta vuotta ensin terrorismiuhan ja sen jälkeen hurrikaani Sandyn jälkeisten korjausten takia, ja kruunuun on päässyt vierailulle vasta viime kesästä, joten jos kruunuun haluaa, niin kannattaa ruveta katsomaan lippuja jo kolme kuukautta etukäteen. Jalustalle olisi saanut ostettua liput vielä kaksi viikkoa etukäteen, mutta päätimme sen sijaan jättää koko risteilyn väliin ja korvasimme sen retkellä New Jerseyn puolelle Liberty State Parkiin, josta käsin patsasta pystyi ihailemaan.

New York ei kuitenkaan ole ainoa paikka, jossa olen kyseisen patsaan vuoden sisään nähnyt. Kuukausi sitten Pariisissa lenkkeillessäni Seinen vartta pitkin hoksasin tutun näköisen patsaan saaren päässä joen keskellä.

Grenellen sillan Vapaudenpatsas

Grenellen sillan kohdalle rakennettiin Vapaudenpatsaan kopio pari vuotta New Yorkin version jälkeen. Tämän kopion kustansi Pariisissa asuvien amerikkalaisten komitea, ja sijainti valittiin niin, että siitä oli näkymä kuvanveistäjä Bartholdin ateljeeseen, ja patsas katsoo suoraan kohti New Yorkia.

Grenellen sillan patsaan lisäksi Pariisissa on kaksi muutakin Vapaudenpatsasta: pienehkö pronssipatsas Luxemburgin puistossa, joka on isoa patsasta vanhempi ja jonka Bartholdi valoi malliksi suuren patsaan tekovaiheessa, ja sitäkin vielä vanhempi kipsivedos Musée des Arts et Métiersin taidemuseossa. Tämän lisäksi kopioita on ympäri maailmaa, ja Suomea lähin niistä sijaitsee Norjassa Visnesin kylässä, mistä suuren patsaan kuparin sanotaan osittain olevan peräisin.

Kolmas vuoden sisään nähty Vapaudenpatsas löytyi sen sijaan yllättävästä paikkaa: Alsacessa sijaitsevan Colmarin pikkukaupungin ulkopuolella olevan liikenneympyrän keskeltä. Ihmettelimme sitä viime toukokuussa Iiron kanssa, mutta opaskirjasta löytyi pian selitys kummalliselle paikalle. Colmar on Bartholdin synnyinkaupunki ja patsas pystytettiin sinne vuonna 2004, kun hänen kuolemastaan oli tullut kuluneeksi sata vuotta. Itse en silloin tajunnut napata kuvaa, mutta onneksi joku muu on tajunnut ja laittanut sen jakoon Instagramiin:

Wikipediasta löytyy lista Vapaudenpatsaan kopioista ympäri maailman. Oletko sinä törmännyt niistä mihinkään?


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.

Lenkkeilyä: Bryssel, Lontoo, Pariisi ja New York

Neljä päivää New Yorkissa on ohitse, ja tänään olen jatkanut lomaa Coloradon Boulderissa samalla, kun Iiro on palannut töihin. Päivän vähemmän mukaviin hetkiin kuului asunnossa kaikunut palohälytys, jonka aikana pihalla odotellessani onnistuin tiputtamaan puhelimen kivetykselle – ja rikkihän se lasinäyttö viimein meni. Pähkäilin, että korjaaminen on todennäköisesti halvempaa täällä kuin Euroopassa, joten pyörä alle ja keskustaan elektroniikkaliikkeeseen, ja parin tunnin päästä pitäisi käydä hakemassa korjattu luuri ja samalla köyhtymässä sadan taalan verran. Mukavampia hetkiä taas oli aamulenkki: polulla aurinko paistoi ja helle helli (vähän liikaakin lenkkeilyn kannalta), ja kaiken aikaa horisontissa loistivat lumihuippuiset vuoret. Ja tästä sitten sainkin ajatuksen kertoa teille viimeaikaisista lenkkipoluistani…

Juoksukengät mahtuvat mukaan pieneenkin matkalaukkuun

Olen käynyt viime marraskuusta lähtien puolimaratontreenauksen merkeissä lenkillä 3-4 kertaa viikossa, ja toisin kuin yleensä, olen urheillut myös reissun päällä. Lenkkeily on mielestäni mahtava tapa nähdä vierasta kaupunkia, eikä sopivien lenkkimaastojen löytäminen suurkaupungeissakaan ole tuottanut tuskaa. Tässä minun juoksureittini neljästä suurkaupungista:

New York

Pilvenpiirtäjät reunustavat Central Parkin eteläpäätyä

NYCin hotelliamme valitessa hinta ja hotellin laatu olivat keskeisiä valintakriteereitä, mutta kun lopulta vaihtoehtoja oli pari, nappasin sen, josta oli lyhyin matka Central Parkiin. Kävin juoksemassa vain kerran, sunnuntaiaamuna ennen yhdeksää, ja silloinkin paluumatkalla hotellille kaduilla oli hitusen liikaa jengiä, jota piti väistellä. Central Park on mahtava ja olisi sopinut hyvin pidemmällekin lenkille vaihtelevine maisemineen ja kauniine polkuineen, mutta sille ei nyt ollut aikaa, kun piti ehtiä WTC-muistomerkille. Koirakammoisille Central Park ei kuitenkaan ole paras paikka, sillä puisto oli täynnä vapaana juoksevia koiria, joista yksi räksytti ja teki valehyökkäyksiä kimppuuni.

Pariisi

Eiffeltornin juurella juoksijoita riittää

Pariisissa hotellimme sijaitsi aivan Champ de Marsin puiston eli Eiffeltornin vieressä, joten juoksin lauantaiaamuna puistoa ristiin rastiin. Puisto oli täynnä lenkkeilijöitä, mutta sekaan mahtui hyvin muuten paitsi puiston pohjoispäädyssä, missä turistit parveilivat odottaen Eiffeltornin avautumista. Pariisilaiset selvästi tykkäävät juoksemisesta: samana viikonloppuna sunnuntaina oli Pariisin maraton, ja lauantaina oli kaikenlaista oheistapahtumaa, mm. Champ de Marsin puistossa lasten maraton, jota ihmettelin lenkillä. Takaisin hotellille saavuttuani kuulin ikkunasta kovaäänistä musiikkia, ja pääsimme ihmettelemään vuorostaan breakfast runia, jossa seuraavan päivän maratoonarit juoksivat viisi kilometriä maidensa lippuja heilutellen, ja joka kulki suoraan hotellimme ohitse.

Sunnuntaina kavereiden lähdettyä lentokentälle lenkkeilin vähän pidemmälle Seinen vartta pitkin kuunnellen tarinointia Ranskan kahvila- ja juomakulttuurin historiasta. Seinen varsi on mahtavaa lenkkimaastoa: jokivarren reitti alittaa sillat, liikenne ja sen melu jää ylemmälle tasolle, ja joen vartta seuratessa matka on mukavan tasaista verrattuna esimerkiksi Luxemburgin rotkoissa poukkoiluun. Aamulenkin jälkeen onkin hyvä suunnata Marais’iin brunssille energiavajetta pain au chocolatilla täyttämään.

Jälkimmäisen lenkkini kääntöpisteessä, Parc André Citroënissa, on sääpallo, jonka kyydissä voi päästä ihailemaan Pariisia 150 metrin korkeuteen.

Lontoo

Kukkaistutuksia ja kultakoristeisiä portteja Kuningatar Maryn puutarhassa

Lontoossa hotellin sijainti oli töiden takia lähellä Regent’s Parkia, jonne pinkaisin iltalenkille perjantaina töiden jälkeen ennen systerin saapumista paikalle viikonlopun viettoon. Queen Mary’s Gardenin kukkaistutukset hieman häiritsivät juoksua – niitä olisi halunnut pysähtyä ihastelemaan! – ja pidemmällä puiston puolella oli hauska seurata brittinuorten futis- ja rugbyharjoituksia. Parasta puistossa kuitenkin oli polku, joka kulki Lontoon eläintarhan ohitse, ja jolta käsin näki kameleita! New Yorkin Central Parkissa muuten on sama, että lenkkipolulta näkyy elukoita, siellä tosin merileijonia.

Regent’s Parkin järvi

Bryssel

Iltalenkki iltahämärässä Parc de Forestissa

Brysselissä olin melkein viikon, joten lenkkejäkin kertyi kolme. Ensimmäiselle lähdin katsomalla Google Mapsista, missä olisi lähin viheralue. Virhe! En nimittäin huomannut katsoa korkeuskäyriä, joten lenkkeilymaastoksi valikoitui Parc de Forest, joka toimii konserttipuistona sen luontaisen ”auditoriomaisuuden” ansiosta, sekä viereinen Parc Duden, jonka metsäpoluilla on parhaimmillaan kolmisenkymmentä metriä korkeuseroa. Puistossa ei myöskään ollut valaistusta, mikä oli vähän harmi, sillä aurinko oli juuri laskemassa lähtiessäni lenkille töiden jälkeen, ja loppulenkin juoksin ympäri puistoa valaistua jalkakäytävää pitkin.

Bois de La Cambren puistossa

Seuraavaa lenkkiä varten kysyin paikalliselta työkaverilta neuvoja lenkkeilymaastoista, ja hän neuvoi minut Bois de La Cambren puistoon, jonne pääsi mukavasti Ixellesin lävitse, mitä nyt matkalla pari autoa yritti ajaa päälle; Brysselin liikenne on suoraan sanottuna ihan kaistapäistä, eikä jalankulkijaa paljon kunnioiteta, edes jalkakäytävällä. Itse puisto oli kaunis, sää suosi, ja olin liikkeellä sen verran ajoissa että auringonvaloakin riitti. GPS sen sijaan temppuili, joten minulla ei ole jakaa reittiä.

Tyytyväinen johdottunut lenkkeilijä Ixellesin lampien luona

Kolmas lenkki osui aamuun, ja olin jo suuntaamassa ulos kun tajusin, että siellä oli tihkusateinen nollakeli, mikä ei ihan sopinut yhteen lenkkeilyvarustukseni kanssa. Tällaisia tilanteita varten hotelleilla on kuntosalit ja niissä juoksumatot.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.