Tasan sata vuotta sitten Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson allekirjoitti lain, joka rajasi reilu tuhat neliökilometriä Coloradon Kalliovuoria kansallispuistoksi.
”In years to come when I am asleep beneath the pines, thousands of families will find rest and hope in this park.”
Yhtä ihmistä on kiittäminen ylitse muiden Kalliovuorten kansallispuistosta: Enos Mills, coloradolainen uudisraivaaja, homesteadaaja ja luonnonsuojelija, joka lobbasi ajatusta kansallispuistosta poliitikoille 1900-luvun alkuvuosina. Mills oli rakentanut itselleen mökin Longs Peakin vuoren juurelle ja sieltä käsin johti patikointiretkiä alueella aina tämän yli 4km korkean vuoren huipulle saakka (yhteensä reilu 300 kertaa elämänsä aikana). Jossain vaiheessa hän perusti mökkinsä vierelle pienen majatalon, jossa ryyppäys, tupakointi ja kortinpeluu olivat kiellettyjä: vieraiden oletettiin osallistuvan luonnosta kertoville luennoille ja kävelyille.
“The forests are the flags of nature. They appeal to all and awaken inspiring universal feelings. Enter the forest and the boundaries of nations are forgotten. It may be that sometime an immortal pine will be the flag of a united peaceful world.”
Muulipeuroja Kalliovuorten kansallispuistossa
Mills oli tavannut tunnetun amerikkalaisen luonnonsuojelijan John Muirin telttaillessaan Kaliforniassa vuonna 1889. Tuolloin Muir oli esitellyt Millsille ideaa kansallispuistoista ja myöhemmin vienyt hänet telttailemaan Yellowstonen kansallispuistoon, joka on Yhdysvaltain vanhin kansallispuisto. Tästä innostuneena Mills alkoi kirjoittamaan sanomalehtiin Kalliovuorten kauneudesta sekä tarpeesta kansallispuistolle, joka suojelisi tätä kauneutta maanviljelyltä ja kaivostoiminnalta. Mills myös kirjoitti kirjoja, piti luentoja ja kirjelmöi päättäjille.
”No nation has ever fallen through having too many parks. We may have too many soldiers, too many indoor functions, too many exclusive social sets, but the United States Government, or any other, will never fall for having too many national parks.”
Kalliovuorten sinitöyhtönärhi
Nyt 100 vuotta myöhemmin kaikki, jotka käyvät Coloradossa, saavat nauttia Millsin työn tuloksista. Nämä kuvat ovat eräältä patikointireissulta viime lokakuulta. Tiedossa keväälle on ainakin pari reissua Coloradoon, ja veri vetää takaisin näihin maisemiin.
Aikaisempia kirjoituksia Kalliovuorten kansallispuistosta:
- Trail Ridge Road – Kalliovuorten kansallispuiston korkein tie
- Telttailua Kalliovuorten kansallispuistossa
- Ensimmäinen käyntimme puistossa marraskuussa 2013
Upeita kuvia – niin paljon on paikkoja, joissa pitaisi kayda ! Vesiputous kuva erityisen hieno.
Leena on viimeisimpänä kirjoittanut: Hyvien ihmisten juhla – kuvia Monterey – Carmel CA
Jos joskus tänne päin eksyt(te), niin nämä kuvat ovat sitten matkalta Mills Lakelle. Tuona viikonloppuna sää kyllä suosi meitä!
Mie oon aivan myyty näillä kansallispuistoille. Kean postaukset Yellowstonesta ja monet on postailleet Yosemitesta ja nyt vielä Kalliovuorilta. Mun suunnitelmat kesäksi on kyllä niin sekavat kun pitäisi päästä jokapaikkaan! Onneksi nuo kansallispuistot ja vuoristot ei ole lähdössä mihinkään ^^
Niin upeita kuvia :))
Maarit Johanna on viimeisimpänä kirjoittanut: Auringonlasku Arktisessa Akureyrissa
Jos noista pitäisi valita, niin Yellowstone kyllä saattaa olla lähdössä jonnekin… törpöt heittelevät roskia kuumavesilähteisiin, geysireitä menee tukkoon ja lähteiden väriloisto haalenee. Sinne siis ekaksi! Kalliovuoret kyllä pysyvät täällä hamaan tappiin saakka. :)
Wou! No kyllä on suojelun arvoinen paikka!
Tiina, Kinttupolulla on viimeisimpänä kirjoittanut: Dramaattinen Riviera
Alun perin Enos Mills yritti saada suojeltua vielä huomattavasti isompaa aluetta, mutta ei onnistunut tavoitteessaan. Onneksi puiston ulkopuolellakin on isoja national forest & reserve -alueita, joten luontoa riittää.
Täällä myös yksi kansallispuistoille sydämensä menettänyt. Näyttää erittäin kivalta paikalta! Onneksi näitä paikkoja suojellaan :)
Elina / Vaihda vapaalle on viimeisimpänä kirjoittanut: Swazimaa – tuntematon pikkuvaltio
Kansallispuistot on kyllä mahtavia. Nykyään reissun suunnitteluun kuuluu aina olennaisena osana tsekkaus, onko matkakohteen lähellä kansallispuistoja. ;)
Olipas mielenkiintoisia patikkapostauksia! Luimme kaikki aiheeseen liittyvät postaukset mitä nyt onnistuimme tähän hätään löytämään sinulta. Sama kärpänen on purrut meitäkin, mutta kokemusta löytyy vain täältä Alppialueelta. Omista kokemuksista löytyy vain pari yli 3000m huiputusta ja pisti miettimään tuo kuvaamasi ohuen ilman aiheuttama huono olo. Noissa juuri yli 3000m nousuissa emme ole huomanneet ainakaan mainittavaa olon huononemista, mutta olisiko se ohuen ilman ”vaikutusraja” juuri jossain pian sen jälkeen..? No, joka tapauksessa mielenkiintoista lukea patikoinnista siellä päin!
Jaaskarit on viimeisimpänä kirjoittanut: Matkakuumetta
Jee, kiva että tykkäsitte! Minä taas en ole Alpeille päässyt patikoimaan kuin kerran lyhyesti, joten sitä voisin itse harkita tässä jossain välissä. ;)
Tuo huono olohan riippuu ihan ihmisestä ja välillä ajankohdastakin (Audubonille kiivetessä ei tullut huono olo, Quandary Peakille mennessä samoihin korkeuksiin Iirolla tuli aika pahat oireet). Itse olen kehitellyt seuraavan nyrkkisäännön itselleni: riski huonosta olosta tulee kun kipuaa reilu 2km korkeammalle kuin mihin on tottunut. Boulderista 1,7km korkeudesta lähdettäessä alkaa huono olo tulla vasta lähes 4 kilometrissä. Toisaalta en ole testannut tätä merenpinnan tasolta lähdettäessä, että enpä tiedä…
Jos olette olleet Alpeilla pitkäänkin, varmaan sekin auttaa? Käsittääkseni on jo ihan eri juttu, jos on saanut edes yhden yön nukkua korkeassa ilmanalassa.