Me emme päässeet kävelemään Vetten päällä, tai emme edes yrittäneet, koska ajattelimme että straaffia saattaisi tulla museovirkailijoilta. Vierailupaikkana siis Kentuckyn Corvette-museo, joka sijaitsee Corvette-tehtaan kupeessa. Jos olisi pitänyt ummikkona arvata, missä maailman ainoa Corvette-tehdas sijaitsee, täytyy myöntää, että Kentuckyn peräpellot ei olisi tullut ihan ensimmäisenä mieleen.
Päät kääntyy kun ohi ajaa Corvette!
Museo oli alkanut arkistointiprojektina: oli päätetty koota yhteen kasa sekalaista Corvetteen liittyvää sälää. Jossain vaiheessa joku totesi, että jos perustatte museon, niin minä muuten lahjoitan tai ainakin lainaan sinne omaa huolella puunattua museokoslaani. Ja siitä se ajatus sitten lähti…
Alunperin Corvettea sai vain valkoisena
Vanhoina hyvinä aikoina Chevrolen toimitusjohtaja kirjoitti onnittelu- ja kiitoskirjeen kaikille Corveten ostajille
Corvettea alettiin valmistaa 1950-luvulla siksi, että Euroopan sodasta palanneet nuoret miehet toivat mukanaan tarinoita Ferrareista. Joku sai idean, että osataan me täällä Jenkeissäkin autoja valmistaa, ja parin vuoden näpertämisen ja säätämisen jälkeen oli jonkinmoinen yritys kasassa, jonka tuunaaminen maailmanluokan urheiluautoksi vei vielä pari vuotta. Tässä vaiheessa museo esitteli monta insinööriä nimeltä, mutta insinöörien kohtalo on jäädä unohduksiin, joten enpä minäkään heitä enää muista.
Moottori vaati jonkin verran säätöä ennen kuin Corvette kykeni lähellekään Ferrarin suorituksia
Corvette nimettiin taistelulaivatyyppi korvetin mukaan, joka oli kerännyt kunniaa toisessa maailmansodassa ja oli ominaisuuksiltaan mm. nopea ja ketterä.
Corvettella kisattiin ja kisataan edelleenkin joissain autourheiluluokissa. Tämä tuli minulle ihan puun takaa.
Schwinn Corvette, Corvette minun mieleeni!
Toinen yhteistyöprojekti: Corvette-kitara
Niille, jotka tietävät autobrändeistä yhtä vähän kuin minäkin, tiedoksi, että Corvette-malleja ovat C1, C2, C3, C4, C5 ja C6. Helppoa. Kutakin mallia on valmistettu kymmenisen vuotta, joten voidaan myös puhua esimerkiksi 90-luvun Corvetesta. 2010-luvun Corvette, C7, tulee ulos ensi vuonna.
Astro-Vette: Vuoden 2018 muotoilua jo vuonna 1968.
Vielä makeampi yksilö just hyvässä värissä. Miksei näitä saa kaupasta?
Rekkarikikkailu on täällä paljon suositumpaa kuin Suomessa
Museon loppupuolella oli pyöreä sali, jossa oli laaja katsaus Corvetteja kaikilta mahdollisilta vuosikymmeniltä sekä Corvette Hall of Fame – kaikkien niiden pärstät, jotka olivat vaikuttaneet merkittävästi automerkin historiassa. Positiivisena yllätyksenä joukossa oli jopa yksi nainen: Betty Skelton, joka 50-luvun lopulla ajoi Corvettella useita nopeusennätyksiä.
Seinällä keskellä vauhtirouva Skelton
Yukonin roadtrippiä varten varusteltu Corvette, feat. etupuskurisuoja ja tuulilasin edessä olevat rapasuojat
Koska olimme saaneet kunnian siirtää aikavyöhykerajan ylitysten ja pirun kesäajan takia kelloja yhteensä kolmeen otteeseen kahden vuorokauden aikana, olin koko ajan vähän hermona siitä, mitä kello oli ja ehtisimmekö seuraavaan paikkaan ajoissa. (Ehdimme ihan hyvin.) Kun olin viimein saanut miehen repäistyä ulos museosta, matkalla näimme vielä yhden ’Vetten.
Georgiassa näitä näki vähän Suomea useammin, noin pari kertaa viikossa
No vetikö Iiron mielestä vertoja Maranellon Ferrareille Italiassa?
Totta kai, Iiro on Corvette-mies. Kunhan ei mainita C4:ää.