Terveiset Luxemburgista. Täällä sataa.
Kerrankin sain pakattua tavarat jo pari tuntia ennen lähtöä, joten eilen otimme Iiron kanssa altaalla aurinkoa melkein-helteessä. Siitä kone suhahti Detroitiin, jossa maa oli hankien peittämää ja lähes autiota lentokenttää ajoi edestakas terminaalin katonrajassa kulkeva pikaratikka. Kuten Atlantassa, lentokentällä kaikki kyltit olivat kaksikielisiä, mutta toisena kielenä oli espanjan sijaan japani.
Tällainen juna. En kehdannut käyttää 300 metrin matkalla.
Atlantasta Detroitiin iltalennolle oli luvattu snack, ja koska työpaikka oli kustantanut lennot busineksessa, odotin isoa sämpylää ja jätin huoletta illallisen väliin. Sain banaanin, sipsipussin ja suklaapatukan. Detroitissa loungessa oli niinkin upeat ruokatarjoilut kuin oliiveja, kultakalacrackereita, porkkanatikkuja ja valkosuklaakuorrutettuja popkorneja, joten yhdentoista maissa mannertenväliselle yölennolle astellessani vatsa jo kurni siihen malliin, että ajattelin rupeavani kiukuttelemaan, jos koneesta ei saisi ruokaa.
Ei tarvinnut kiukutella. Tervetuliaisshampanjan jälkeen käteen lyötiin illan menu: alkukeitto ja salaatti, grillattuja jättikatkarapuja alkupalaksi, neljä eri pääruokavaihtoehtoa, joista valitsin sisäfileen risotolla, ja kolme eri jälkkärivaihtoehtoa, joista minuun upposi juustot ja mansikat. Pellavapöytä- ja lautasliinat, posliiniastiat, metalliset aterimet ja lasiset lasit. Lisäksi vessoja, joihin ei tarvinnut jonottaa, jatkuvasti kabiinia kiertävät stuertit, niin paljon ylälokerotilaa, ettei tarvitse tunkea, ja penkki, josta sai sängyn, jossa tuhisin katkeamatta monta tuntia. Juuri näin näitä muuten kamalia länteen päin suuntautuvia yönylilentoja eli redeye-legejä pitäisi lentää, ajattelin, mutta taidan silti jatkossa itse maksamillani lennoilla palata karjaluokkaan kertisastioiden ja kapeiden penkkien maailmaan.
Tulipahan koettua
Eurooppa. Passintarkastaja ei varsinaisesti hymyile mutta on silti ystävällinen. Amsterdamista Luxemburgiin lentävän pienkoneen ulkopuolella nuori pariskunta pyytää terminaalibussin kuljettajaa nappaamaan heistä kuvan lentokoneen kanssa. Kuulutuksia ensin jollain käsittämättömällä kurkunpäämongerruksella, siis hollanniksi, ja sitten vasta englanniksi. Luxemburgiin laskeuduttaessa peltoja, peltoja, söpöjä omakotitaloja, kartano ja lisää peltoja. Taksikuski viilettää läpi kivitalojen reunustamien kujien, ja nyt olen täällä, keskustassa Airbnb:n kautta löytyneessä kimppakämpässä, josta olen vuokrannut toisen makuuhuoneen pääsiäiseen saakka.
Huone ja tavarat, eli kaksi matkalaukkua…
…niin tosiaan, kaksi matkalaukkua. Lähtiessä niitä oli vielä kolme. Matkan varrelle jäi se, johon ilmeisesti onnistuin pakkaamaan meikkini. Jos olisin miettinyt vähän pidempään, olisin voinut ehkä harrastaa riskien hajauttamista sijoittamalla kaikkiin laukkuihin oleellisia asioita – ja nyt voin vain kiittää onneani siitä, että matkan varrelle ei jäänyt se laukku, johon olin tunkenut kaikki sukat ja alushousut.
Tervetuloa Luxemburgiin! Mannertenvälisistä lennoista meille on kertynyt sen verran (valitettavasti huonoa) kokemusta, että pakkaan nykyään käsimatkatavaroihin kaiken välttämättömän ja muutaman vaihtovaatekerran. Nimim. Kaliforniaan muutettaessa 4 kk vauvan kanssa YKSIKÄÄN laukku ei tullut perille, vaan matkalaukut ja rikkoutuneet rattaat saapuivat noin 1 viikon kuluessa. Vauvahan ei tunnetusti vaihtovaatteita tarvitse… Jälkiviisaan on tietysti helppo puhua :)
-Matkalainen Saksasta
Huu, jännää! :) Tervetuloa Eurooppaan ja onnea uuteen kotiin! :)
Sun mannertenvälinen kuulosti vähän kivemmalta kuin mun vastaavat kokemukset ;). Tsemppiä uuden alkuun!
Tervetuloa Luxemburgiin! Asunnonetsintä on täällä tosiaan hieman haastavaa, tsemppiä siihen. Ja vuokrasopimukset ovat yleensä pitkiä, peruspituus kolme vuotta ja lopuksi pitää maalauttaa (sisä)seinät. Garen alue ei ole kovin inspiroivaa, siellä näkee yleensä kaupungin ainoat (päivä)känniläiset ja prostituoituja olen nähnyt rue du Fort Wedelillä. Yleisesti neuvoisin välttämään asuntoja, joiden ikkunat ovat jollekin kaupungin sisääntuloväylälle. Yksinkertaiset ikkunat eivät eristä liikenteen melua ollenkaan. Suomalaiset tuntuvat keskittyneen Belairin alueelle ( tai no lapsiperheet, ei mulla oikein muita suomalaiskontakteja ole) mutta ei se ainoa kiva alue ole. Edullisemmista alueista olen kuullut kehuttavan Bonnevoeita ja Gasperich vaikuttaa omaan silmään mukavalta ja rauhalliselta.
Sellainen pikaviesti nyt, palaan ehdottomasti lukemaan kuulumisiasi uudestaankin.
:) nonni
Toivottavasti se kolmaskin laukku olisi jo saapunut, sitä lukuunottamatta aika hyvältä kuulostaa tuo business-luokassa matkustaminen. :) Mutkatonta Luxemburgiin asettumista!
Kolmas laukku saapui vihdoin tänä iltana. Kaukonäköisenä selvitin jo eilen illalla Deltan korvauspolitiikan ja marssin tänäaamuna ostamaan kosmetiikkaa lentoyhtiön piikkiin… Silti tyytyväisempi olisin ollut, jos laukku olisi tullut vain suoraan perille. Matkalainen, tuo teidän kokemuksenne kuulostaa kyllä vielä aika isoa astetta karummalta!
Nonni, kiitos vinkeistä, olen itsekin sattumalta katsellut eniten sillä silmällä Belairia. Ikkunoiden sijaintia tulee harvemmin suomalaiseen äänieristyksen tasoon tottuneena (nimim. makuuhuoneen ikkunan alla kulki moottoritie eikä haitannu) kiinnitettyä huomiota, mutta nyt kun sanoit, eilen illalla täällä Garella lyhytaikaismajoituksessa ikkunat helisivät aina lentokoneen laskeutuessa – ja lentokentällehän on yli 5km matkaa! Pitää siis pistää tämäkin merkille pantavien asioiden listalle.
Kiitos kaikille tsemeistä ja onnentoivotuksista!
Huu, jännää! Mielenkiinnolla odotan, mitä sulle tapahtuu sielläpäin! Hieno homma, että ehdit ostoksillekin artistin piikkiin ;-)
Nyt pitää vielä saada aikaiseksi kuittien lähettäminen, tuo eniten vihaamani osio…
Hyvää matkaa! Minulta ei ole koskaan laukku hävinnyt (koputtaa puuta) matkalla, mutta ukkelilta katosi kerran yksi matkalaukku, jossa oli mulle Suomesta ostettuja juustoja kolme pakettia. Laukku tuotiin perille reilun kolmen vuorokauden päästä, ja juustot olivat menneet keltaisiksi, muodottomiksi löllöiksi. Laitoin ne kuitenkin jääkaappiin, ja kun niistä tuli taas jääkaapissa juuston värisiä ja melkein muotoisiakin, niin minähän söin ne. :-D
”niistä tuli taas jääkaapissa juuston värisiä ja melkein muotoisiakin”… Hohoo, en olisi kuvitellut etta noin olisi edes voinut tapahtua. :D
Oi, pääsisipä sitä joskus lentämään kunnolla business-luokasssa. Kerran nimittäin pääsin, työhaastatteluun, Varbergiin, Ruotsiin… Kaksi viikkoa myöhemmin lensin sinne sitten samalla koneella töihin, turistiluokassa, ja ainoa ero taisi olla että business-luokassa tuoremehu oli jalallisessa muovilasissa jalattoman sijaan, ja sai muutaman suklaakonvehdin…
Noin se taitaa Euroopassa usein mennä. :) Amerikassa sentään sisäisilläkin lennoilla on yleensä leveät penkit.