Huonotuurisin lentomatka ikinä

05.30 Lähden liikkeelle Connecticutin New Havenissa sijaitsevasta hotellistani. Oranssi auringonnousu möllöttää suoraan edessä kun ajan interstate-motaria pitkin kohti Hartfordia ja Bradley International Airportia. Vähän väsyttää, mutta pääseepä jo puolilta päivin kotiin Coloradoon!

06.45 Kävelen turvatarkastuksesta lävitse. Olen portilla 1,5 tuntia ennen koneen lähtöä – pienoinen ihme minun myöhästelytaipumukseni tunteville.

07.55 Istahdan alas koneen ikkunapaikalle. Koneen täyttyessä iloitsen viereeni jäävästä tyhjästä paikasta. Lopulta kone peruutetaan pois portilta ja se rullaa kiitotien alkuun testaamaan moottoreita.

08.13 Kone testaa moottoreita uudestaan.

08.15 Kapteeni kuuluttaa, että toisessa moottorissa on jotain hämminkiä. Menee varmaan viitisen minuuttia.

08.17 Kapteeni kuuluttaa, että menee vähän pidempään kuin viitisen minuuttia, koska mekaanikon täytyy tutkia asia. Kone rullaa takaisin portille.

08.30 Kestää vielä. I’ll keep you posted, kapteeni lupaa.

08.42 Kapteeni kuuluttaa, että koneen korjauksessa menee vähintään tunti, and this is if we don’t have to fly in any spare parts. Kaikki ulos koneesta!

Delta ei lennä suoraan Hartfordista kotikentälleni Denveriin, joten minulla piti olla reilun tunnin vaihto Minnapoliksessa, ja tiesin jo nyt myöhästyväni Denverin jatkokoneesta. Muiden matkustajien kasatessa kamojaan tsekkaan Deltan mobiilisovelluksesta, mitä muita mahdollisia reitityksiä olisi tarjolla. Nopein vaihtoehtoinen reititys on Detroitin kautta ja saapuisi perille puoli viiden maissa iltapäivällä, mutta huomaan myös, että seuraavalla lennolla Minneapoliksesta olisin kotona jo puoli neljältä – jos vain tämän hetkinen koneeni saataisiin korjattua ja liikkeelle parin tunnin sisään.

Muiden matkustajien jonottaessa asiakaspalvelutiskille yhdelle ainoalle asiakaspalvelijalle minä soitan Deltan puhelinpalveluun ja kysyn, olisikohan sille myöhemmälle lennolle Minneapoliksesta paikkoja vapaana. Ei ole, vastaa asiakaspalvelija. Vasta sitä seuraavalle olisi, ja sillä olisin kotona puoli seitsemältä. Okei, no menen sitten varmaan Detroitin kautta… I’m sorry, there’s no availability for that connection.

Siinä vaiheessa tajuan tehneeni amatöörivirheen jäädessäni pohtimaan vaihtoehtoja. Kaikki muutkin koneen matkustajat haluavat pois Connecticutista mahdollisimman pian, ja Deltan lentoja on vain rajallinen määrä, joten vaihtoehdot hupenevat silmissä. Kiitän puhelinpalvelua tiedoista ja näppäilen takaisin mobiilisovelluksen puolelle, jossa on enää yksi järkevältä kuulostava vaihtoehto jäljellä: Atlantan kautta, saapuminen Coloradoon puoli kuudelta. Klikkaan sen nopeasti itselleni, sillä lentokoneen korjausaikataulusta ei ole vieläkään tietoa.

Hengailen portilla sen verran pitkään, että tulee tieto, että varaosia on lähdetty tuomaan paikalle lentokoneella, ja että koneen lähtö Minneapolisiin venyy pitkälle iltapäivän puolelle. Sitten lähden lentokenttäkahvilaan lounaalle tyytyväisenä siihen, että minulla on sentään lento pois täältä.

Yale Art Gallery

Atlantan lentoni lähtee aikataulun mukaan klo 12.45 ja on ennustettu saapuvaksi melkein puoli tuntia etuajassa, mutta Atlantan ilmatilaan saavuttaessa kapteenilla on huonoja uutisia: sää on sen verran ikävä, että pitää odottaa ainakin hetki ennen laskeutumista. Kaartelemme ympäriinsä reilun vartin ja minua alkaa jo jännittää vain tunnin ennustettu vaihtoaika, mutta lopulta laskeudumme täysin aikataulussa.

Koneen rullatessa kohti porttia huomaan kännykästä, että seuraava lentoni on vartin myöhässä. Mikäs siinä, ehtisin käydä toisessa terminaalissa sijaitsevasta loungesta hakemassa teetä ja naposteltavaa.

Loungeen saapuessa tarkistan lähtöajan uudestaan – ja sitä on myöhäistetty kaksi tuntia. Lounge on tupaten täynnä bisnesmatkustajia ja löydettyäni vihdoin vapaan penkin vieressäni istuva mies valittaa puhelimeen, että hän on odotellut täällä jo tunteja, koska ”kaikki” lennot ovat myöhässä. Pian minulle selviää, että poikkeuksellisen voimakas ukkosrintama on pyyhkäissyt yli Atlantan aiheuttaen lähialueilla suuria tuhoja, ja että yksikään lento ei ole päässyt lähtemään maailman vilkkaimmalta lentokentältä yli tuntiin.

Tajuan laskeutuneeni keskelle kaaosta. Eikä minun alunperin edes pitänyt tulla tätä kautta.

Yale Art Gallery

Jatkoyhteyteni kohti Denveriä piti alunperin lähteä puoli viideltä, mutta lopulta lähtöajaksi ilmoitetaan usean viivästyksen jälkeen puoli kahdeksan. Napostelen suolakeksejä loungessa ja haukottelen. Jossain välissä tarkistan, että alkuperäinen lentokoneeni Minneapolisiin on saatu korjattua ja on jo laskeutunut, ja kone Minneapolisista Denveriin boardaa jo. Jatkan haukottelua ja myrskypilvien ihmettelyä.

Lopulta iltaseitsemältä talsin portille. Jonossa yritän avata boarding passiani mobiilisovelluksesta, mutta sovellus temppuilee, enkä saa sitä auki. Henkkareita vilauttamalla pääsee koneeseen, portilta kerrotaan, ja ojennan passini gate agentille. Hän näppäilee nimeni tietokoneelle, katsoo ruutua ihmeissään ja pyytää minua astumaan sivuun. Can you take a look at this… hän toteaa kollegalleen, joka astuu tietokoneen ääreen ja näppäilee jotain. Vihdoin tämä toinen henkilö kääntyy kolmannen gate agentin puoleen: Why you give her seat away? Why you kick her off the plane? Kolmas gate agent vilkaisee ruutua, vilkaisee minua, ja vastaa: öhm… huh.

O-ou.

Kuvittelen jo mielessäni yöpyväni Atlantassa. Näen itsekin vilaukselta ruudun, ja se on harmaata täynnä: ihmisiä, jotka ovat jo boardanneet koneeseen. Gate agent naputtelee jotain, vilkaisee minua pahoillaan olevan näköisenä ja kysyy: You just wanna get home, right? Tajuan, mihin kysymys tähtää, ja huomautan, että minullahan piti muuten olla käytäväpaikka. Yeah… gate agent mutisee henkensä alla ja kääntyy kollegansa puoleen: Do you need this seat here? 

Kyseinen penkki on järjestelmässä sininen – varattu, mutta henkilö ei ole vielä saapunut koneeseen. Gate agent tekee nopean päätöksen ja kuuluttaa tätä toista matkustajaa, Robert nimeltään, että nyt olisi paree astua esiin jos on porttialueella. Viisi sekuntia myöhemmin gate agent on kliksutellut minut exit-rivin käytäväpaikalle ja hymyilee hyväntahtoisesti: Will this do?

Sori Robert. Kyllähän se kelpasi.

Yale University at Night

Koneessa sisällä odotan innolla lähtöä ja kotiinpääsyä. Kello lähenee puoli kahdeksaa – ja lopulta ylittää sen. Varttia vajaa kahdeksan lentoemäntä kuuluttaa pahoittelut viivästyksestä ja kertoo, että kone odottaa vielä cateringia.

Kahdeksalta lentoemäntä kuuluttaa, että catering ei ole vieläkään saapunut, ja ymmärrättehän toki, että taivaalle olisi mukava saada mukaan vettä ja kahvia…

Varttia yli kahdeksan lentoemäntä myöntää, ettei kukaan ole kuullut cateringista tai saanut heihin yhteyttä, eikä heillä ole tarkkaa tietoa, milloin cateringin tyypit suvaitsisivat saapua paikalle.

Puoli yhdeksältä lentoemäntä puuskahtaa mikrofoniin: This is ridiculous!! Me lähdemme viiden minuutin päästä oli cateringia tai ei! Koneesta kaikuu vaimeat aplodit ja yeah!-huudot. Vähän myöhemmin lentoemäntä ilmoittaa, että koneen ovi on suljettu ja olemme valmiita lähtöön. Tällä kertaa matkustamo taputtaa kunnolla.

Varttia vajaa yhdeksän lentoemäntä kuuluttaa, että catering tuli nyt paikalle, joten avataan sittenkin se ovi ja otetaan kahvit kyytiin. Kun kone vihdoin kiihdyttää kiitoradalla, kello on yhdeksän.

Yale University at Night

Atlantasta Denveriin kelloa käännetään kaksi tuntia taaksepäin, joten kone laskeutuu Denveriin ”jo” puoli kymmeneltä. Tasan kymmeneltä kävelen kohti autoa ja yhdeltätoista olen kotona – eli aamuyhdeltä Connecticutin aikaa. En pääse ihan heti nukkumaan, koska pitää pakata seuraavaa aamua varten, jolloin herätys on taas viideltä.

Seuraavana päivänä ohjelmassa on nimittäin tällaista:

IMG_7546.jpg
Happi loppuu. Pitikö tulla 2km:n korkeuteen urheilemaan heti merenrannassa oleskelun jälkeen?
Lookout Mountain Triathlon Bike
Miksi täällä vuorilla on mäkiä!
Lookout Mountain Triathlon Run
Ihmeitäkin tapahtuu välillä. Vähän tämän jälkeen sain maalissa kuulla voittaneeni sarjani.

Kiitos Deltalle siitä, että kuuden tunnin lento muuttuikin kuudentoista tunnin lennoksi. Jätin lentoyhtiölle valituksen, mutta täällä ei tunneta  EU:n lentomatkustajien oikeuksia, joten sain lohdutukseksi 7500 lentomailia – ehkä noin $75:n arvosta. Triathlonkuvia lukuunottamatta tämän postauksen kuvat ovat Connecticutin New Havenista Yalen yliopistosta, jonka taidegalleria vetää vertoja keskikokoisille taidemuseoille ja on kaiken lisäksi ilmainen. New Haven on 90 minuutin auto- tai junamatkan päässä New Yorkista ja oiva päiväreissukohde, jos söpö vanha newenglantilainen yliopistokaupunki kiinnostaa.

Uutta Yhdysvaltojen maahantulossa & Golla-arvonnan tulokset

Terveiset Coloradosta! Olen aika monta kertaa valittanut blogissa ties mistä lentohässäkästä, mutta tällä kertaa tiedossa on ilouutisia: lennot menivät loistavasti! Olikin jo aika kaiken koetun myöhästelyn ja säädön jälkeen, taisi nimittäin olla ensimmäinen kerta tänä vuonna, kun voin sanoa näin mannertenvälisistä lennoista.

Deltan bisnesluokka

Matka meni mukavasti bisnesluokassa, jonka olin taaskin lunastanut pisteillä. Ruoka oli hyvää, palvelu erinomaista, ja sängyksi muuntuvassa penkissä pystyi nukkumaan sikeät neljän tunnin päiväunet.

Maahantulo Yhdysvalloissa tuntuu välillä olevan oma taiteenlajinsa, jossa ykkössääntö on, että nopeat syö hitaat – tai tarkemmin, nopeat ehtii jatkolennoille ja hitaat jää ruikuttamaan kentälle. Kun iso Atlantin ylittänyt matkustajalentokone purkautuu maahantuloon, viimeisenä koneesta poistuneet saavat jonottaa tovin jos toisenkin. Minä olin valinnut bisnespenkkini strategisesti A-rivin takaosasta eli lähimpää ulko-ovea, joten pääsin ulos ensimmäisenä. Putkesta terminaalin käytävälle siirtyessäni huomasin kauhukseni, että vieressä oli juuri purkautumassa toinen samanlainen kansainvälinen lento. Jaiks!

Onnekseni kyseinen Lontoon kone oli kytkeytynyt tuubiin melkein samaan aikaan oman koneeni kanssa, eikä siitä ollut ehtinyt purkutua kuin parikymmentä amerikkalaista ja brittiä. Amerikkalaiset menevät maahantulossa omaan jonoonsa, ja nykyään omien havaintojeni perusteella viime vuoden loppupuolelta lähtien ESTAlla kulkevat ohjataan myös omaan jonoonsa, joten huojennukseni oli suuri, kun viisumilla kulkijoiden (that’s me!) jonossa ei ollut ristin sielua. Suoraan virkailijalle ja nopean kahden minuutin kuulustelun jälkeen matkatavaroita odottamaan, nopein maahantuloni ikinä! Tilanne olisi ollut aika eri, jos toinen kone olisi ehtinyt purkautua kokonaan tai se olisi ollut täynnä vaikkapa ESTAttomia aasialaisia; silloin jonotus olisi voinut helposti venyä tuntiin, mihin minulla ei koneen myöhästymisen takia ollut aikaa.

Kertauksena kaikille, että ESTA on sähköinen matkustuslupa viisumivapausohjelmaan kuuluvien maiden kansalaisille (esimerkiksi Suomi ja Britannia), ja sellainen pitää olla haettuna mieluusti viimeistään kolme vuorokautta ennen USA:n matkaa Yhdysvaltojen rajavartiolaitoksen nettisivuilta hintaan $14. Tämän jälkeen ESTA on voimassa kaksi vuotta. ESTAlla kulkiessa ohjataan nykyään useimmilla amerikkalaiskentillä maahantulossa erilliseen ESTA-jonoon, jossa tiedot syötetään masiinaan, joka ottaa sormenjäljet ja valokuvan ja tarkistaa, että kyseessä on oikea ihminen. Viime vuoden puolella koneita pääsi käyttämään vain, jos oli käynyt ESTAlla maassa aiemminkin, ja vielä helmikuussa Minneapoliksenkin kentällä piti tämän jälkeen mennä vielä maahantulovirkailijan kautta, joka tarkisti tietojen oikeellisuuden ja kysyi pari kysymystä, mutta nyt kommunikointi koneen kanssa riitti ESTA-matkustajille. Ulkomaalaisten matkailijoiden maahantulo on tältä osin siis selvästi nopeutunut.

Windmills on the Atlantic

Tuulivoimaa, tuulivoimaa, tuulivoimaa… Näitä voi spottailla koneen lähtiessä Amsterdamista kohti Uutta Mannerta.

Lentomatkustamisesta puheenollen, blogissa käsimatkatavarateemalla pyörinyt Golla-arvonta päättyi pari päivää sitten, ja satunnaislukugeneraattori pullautti voittajaksi Idan seuraavalla kommentilla:

buck

Omat matkani ovat tämän hetkisessä tilanteessa lyhyitä, euroopan sisäisiä lentoja. Näille reissulle olenkin kaivannut rullatonta matkakaveria, joka olisi niin paljon kätevämpi kuin nykyinen perässävedettävä kumppanini. Gollan sivuilla viihdyinkin aivan liian kauan kuolaamassa… Mieleeni painui erityisesti Commuter Bag BUCK / G1576, joka sopisi meikäläisen matkaan passelisti. En nimittäin pakkaa kovasti käsimatkatavaroihin. Padi, kuulokkeet, pari kirjaa ja sitten opiskelumateriaalit, joihin mielestäni on kaikkein parasta perehtyä juuri lennon aikana. Saattaa kuulostaa kummalliselta mutta toimii minulle.

Onnea voittajalle! Golla lähettää toivomasi laukun postitse, joten toivottavasti se on mukana jo seuraavalla reissulla. Ja jos et itse selvinnyt tällä kertaa voittajaksi, niin vinkiksi, että Australista kuulumisia päivittävässä pinon päällimmäinen-blogissa juhlitaan synttäreitä, joiden kunniaksi arvonnassa teetä ja symp-.. öh siis huulivoidetta!

Lentokentät: suosikit ja inhokit listalla!

Disclaimer: Tämä listaus perustuu pelkästään omiin kokemuksiini, koostuu pelkästään niistä lentokentistä joilla olen itse käynyt, eikä muutenkaan ole missään määrin yleismaailmallisesti pätevä. Omia mielipiteitä ja listauksia saa jakaa kommenttiboksissa!

Viisi inhokkia

5. Frankfurt am Main (FRA), Saksa

Tavallinen lentomatkani on yhdeltä pikkukentältä toiselle pikkukentälle, joten vaihtoja tulee väistämättäkin. Yksi pahimmista kokemuksistani oli vaihto Finnairin Helsingin koneesta US Airwaysin Philadelphian koneeseen Frankfurtissa: epäselvät opasteet, pakko poistua välissä kentän airsidelta ja iäisyyksi kestävät useat turvatarkastukset, joiden ansiosta meinasin myöhästyä koneesta, vaikka vaihtoaikaa oli yli tunti.

Kun tähän vielä lisää sen, että Frankfurt am Mainin lentokenttäloungessa on hiiriä (kyllä! olen nähnyt useasti!), ei siellä paljoa tee mieli viettää aikaa.

lentsika12

4. Philadelphia (PHL), Yhdysvallat

Vaihtojen kanssa vielä käsittämättömämpi meno kuin Frankfurtissa. Jos lentokonetta vaihtaessa pitää kävellä mm. julkisen juna-aseman laiturin kautta, niin jossain on vika. Opasteet minimaaliset, ne osoittavat väärään suuntaan, ja meno kuin milläkin basaarilla, jossa ihmiset ohjeistavat mitä sattuu ja jonoissa ei ole päätä eikä häntää. Lopputuloksena vaihtoon terminaalista toiseen kaikkine tarkastuksineen ja säätöineen meni yli kaksi tuntia!

lentsika11

3. London Heathrow (LHR), Englanti

Mikä tahansa iso lentokenttä, jossa terminaalien välillä pitää liikkua harvahkosti kulkevilla ja pitkään kestävillä busseilla, pääsee suoraan inhokkilistalleni. Heathrowssa sentään pääsee junalla suoraan mihin tahansa terminaaliin… noin periaatteessa. Käytännössä olen matkustanut Heathrow Expressillä kentälle ja saanut vasta perillä tietää, että ”juuri nyt” juna ei kulje terminaaleihin 4 & 5. Bussilla oikeaan terminaaliin sompailu kentän sisällä kesti melkein puoli tuntia, ja myöhästyin juuri täpärästi checkinistä. Sentään lennolle ehdin, kun heitin osan matkatavaroista menemään.

Ja ei, tämä ei ole ainoa huono kokemukseni Heathrowlta. Heathrowlla jopa 1,5 tuntia saattaa olla liian tiukka vaihtoaika.

lentsika10

2. Paris Charles de Gaulle (CDG), Ranska

Niin mitä minä sanoin niistä harvahkosti kulkevista ja pitkään kestävistä busseista… etenkin kun yrittää päästä siihen terminaaliin, josta lennot esimerkiksi Luxemburgiin lähtevät. Iiro kutsuu kyseistä terminaalia vitsillä kehitysmaaterminaaliksi, mikä on suorastaan panettelua, koska yleensä kehitysmaissa lentokenttäterminaalit ovat mukavempia. Pariisi on myös kenttä, jossa jos tiedotus voi jotenkin ontua, se kyllä ontuu. Parhaimmillaan olen odottanut portilla kaksi tuntia, kun lähtöaikaa on viivästetty aina vartilla kerrallaan.

Lisäbonuksena Pariisin kautta lentäessä matkatavarat hukkuvat huomattavasti todennäköisemmin kuin mitä muualla. Tämä kenttä pääsisi listaykköseksi, ellei Air Francen lippulaivaloungesta saisi samppanjaa ja ilmaisia Lancômen kasvohoitoja. Mitä siitä, että olen päässyt kyseiseen loungeen vain kerran, koska sinne ei pääse, ellei lento satu lähtemään juuri oikeasta terminaalista.

lentsika9

1. New Yorkin kentät, Yhdysvallat

Tässä ei nyt ole yksikään kenttä yksinään yltänyt listalle, mutta kylläkin New Yorkin kolme suurta yhdessä: JFK, La Guardia ja Newark. On ihan käsittämätöntä, että maailmalla myydään lentoyhteyksiä, joihin sisältyy kentän vaihto New Yorkissa, ilman että tätä vaihtoa on järjestetty mitenkään. Sompaile siinä sitten taksissa ja toivo, ettet juutu ruuhkaan… Kaikkein ärsyttävintä tässä on, että edes matkatavaroita ei siirretä kentältä toiselle puolestasi, vaan ne pitää siirtää itse, jolloin on selvä vaara myöhästyä checkinistä toisella kentällä. En tiedä, mitä seuraisi, jos lentojen aikataulujen pettämisen tai ruuhkan takia siltä seuraavalta lennolta myöhästyisi, mutta päätellen siitä, kuinka kädettömiltä Deltan asiakaspalvelijat JFK:llä ovat tähän mennessä vaikuttaneet, tuskinpa mitään hyvää.

Jos tässä ei olisi jo tarpeeksi syytä ärsyyntyä New Yorkin kentistä, niin Newark sattuu olemaan paikka, jossa minulla on ollut ikävimpiä kokemuksia maahantulosta. Neljä tuntia maahantulossa, joista kaksi ”eristyksessä” ilman, että voi ilmoittaa jo kaupungissa odottavalle miehelle, että tässä vielä menee hetki? Ja lopulta tuntui, että vika oli siinä, ettei maahantulovirkailija tajunnut Suomen kuuluvan ESTAn piiriin. Yhh!

lentsika8

Kunniamaininta: Berlin-Tegel (TXL), Saksa – Onko tämä joku vitsi? Eurooppalaisen suuren pääkaupungin lentokenttä, jossa ei ole kunnon airsidea, vaan jokaisella lähtöportilla on oma turvatarkastuksensa, jonka jälkeen ihmiset saavat odottaa koneen lähtöä kuin sardiinit konsanaan. Moni Ryanair-kenttäkin hakkaa tämän kokemuksen. Onneksi tämäkin huono vitsi voidaan unohtaa noin kolmen vuoden päästä, kun Brandenburgin uusi kenttä avataan.

lentsika7

Viisi suosikkia

5. Luxembourg (LUX), Luxemburg

Parasta pienessä kentässä on, että sinne voi mennä vaikka kuinka myöhässä ja silti ehtii lennolle. Melkein yhtä pieni on London Cityn kenttä, jonne Luxemburgista lennetään hellyttävällä potkurikoneella, ja jossa olen ehtinyt lennolle mainiosti vielä saavuttuani kentälle 35 minuuttia ennen koneen lähtöä.

Kun Luxemburgin kentältä voi vielä ostaa aamusella tuoreen croisantin ja kupin teetä yhteishintaan 3 euroa, saattaa unohtaa ärsytyksen, joka kumpuaa siitä, kuinka harvaan paikkaan täältä pääsee lentämään suoraan.

lentsika1

4. Atlanta Hartsfield-Jackson (ATL), Yhdysvallat

Atlanta on maailman vilkkain lentokenttä, ja iso osa lentokentän käyttäjistä käy siellä vain vaihtamassa konetta. Tähän tarkoitukseen se onkin täydellinen: helppo yhteys terminaalista toiseen, lyhyet kävelymatkat ja modulaarinen rakenne, jotta lentokenttä voi kasvaa ilman, että logistiikka kärsii.

Atlantan lentokentän hyvyys ei muuten ole pelkästään oma subjektiivinen mielipiteeni. Kun Denveriin rakennettiin lentokenttää, mallia otettiin juurikin Atlantasta. Listalle pääsee kuitenkin Atlanta, koska siellä pääsee liikkumaan terminaalista toiseen myös kävellen, kun taas Denverissä kaikki ohjataan juniin.

lentsika6

3. Honolulu (HNL), Yhdysvallat

Lentokenttä, jonka keskellä on japanilainen puutarha? Kyllä! Kaikki Havaijin lentokentät ovat enemmän tai vähemmän avoimia ulkoilmalle, seiniä puuttuu strategisista paikoista, ja miksipä ei paikassa, jossa on aina riittävän lämmintä. Vielä luonnolle avoimempi kenttä on Big Islandin Kona, jossa matkatavarahihnat olivat pelkkien katosten alla. Toimii!

lentsika5

2. Amsterdam Schiphol (AMS), Alankomaat

Schipholissa parasta on, että vaikka kenttä on iso, niin silti sen päästä päähän ehtii juosten vartissa – kokemusta on! Kenttä on siisti, hyvin toimiva, ihmiset kohteliaita ja ostosvalikoimastakin on tullut nautittua: puukenkiä, kohtuuhintaisia samppanjoita ja hyviä juustoja. Jos kentällä ei viihdy, niin Amsterdamin keskustaan pääsee nopeasti ja helposti junalla, ja turisteilemaan kannattaa lähteä jo 4 tunnin vaihdolla.

Nämä kaikki asiat muuten pätevät myös Minneapolis – Saint Paulin kenttään. Tai ei ehkä tuo kohta puukengistä ja samppanjasta, mutta USAn suurin ostoskeskus Mall of America on vain vartin ratikkamatkan päässä. Minneapolisissa on myös oman kokemukseni mukaan Yhdysvaltojen sujuvin maahantulo, mutta ei sentään yhtä sujuva kuin Amsterdamissa EU-kansalaisille, jossa biometrisellä passilla pääsee automaattien kautta jonon ohi.

lentsika4

1. München (MUC), Saksa

Kaikki portit pitkän käytävän varrella, jota pitkin kulkee kävelyhihnat. Ei mitään ihmeellisiä terminaalinvaihtoja, ja ruokakin on hyvää. Mutta parasta on, että Münchenissä tuntuu, kuin jokainen matkustaja olisi päässyt lentokenttäloungeen. Lufthansa nimittäin tarjoaa kaikille ilmaiset teet ja kahvit, sanomalehtiä useammalla kielellä ja oikeasti mukavia loikoilualueita! Jos minulta kysytään, valinta Euroopan parhaasta lentokentästä menee selvästi Baijeriin.

lentsika2

Kunniamaininta: Helsinki-Vantaa (HEL), Suomi – Helsinki-Vantaa ei välttämättä ole erityisen kätevä vaihtokenttänä, koska kävelymatkat voivat olla pitkiä, mutta kotiintulokenttänä se on juuri hyvä. Jo suomenkieliset kyltit saavat minut hyrisemään tyytyväisenä.

lentsika3


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Veera Bianca. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @globecalledhome.

Viisi vinkkiä turvatarkastukseen

image

[Kuva: dan paluska ]

En tunne yhtäkään ihmistä, joka erityisesti nauttisi lentokenttien turvatarkastuksista. En minäkään, ja siksi yritän päästä niistä lävitse mahdollisimman nopeasti. Joillain lentokentillä on omat turvatarkastusjononsa paljon matkustaville, mutta mistä tahansa turvatarkastuksesta pääsee lävitse piirun verran nopeammin näillä vinkeillä:

  • Jos sinulla on valittavana useampi jono, tarkkaile muita jonottajia valitaksesi niistä nopein. Hyvä merkki on työmatkalainen, joka on ottanut vyönsä käteen jo selvästi ennen hihnaa. Vältä lapsiperheitä, sillä lasten kanssa ymmärrettävästi menee enemmän aikaa missä vaan.
  • Valmistaudu jo jonottaessa: poista vyö, siirrä paljon metallia sisältävät kellot ja korut sekä taskujesi sisältö laukun sivutaskuun. Riisu takit, pusakat ja huivit. Yleensä matkalippu kannattaa pitää esillä, sitä kysytään usein tässä vaiheessa.
  • Jo pakatessa laita nesteet ja elektroniikka päällimmäiseksi, jotta et joudu kaivelemaan niitä laukun pohjalta turvatarkastuksessa. Joillain lentokentillä tarkastetaan vain läppärit, joillain myös tabletit ja kamerat, ja joillain on pyydetty erikseen laturitkin, joten kaikki elektroniikka kannattaa pakata samaan paikkaan.
  • Valitse helpot kengät. Euroopassa kannattaa käyttää lenkkareita tai muita kenkiä, joissa ei ole korkorautoja, jotta ne eivät hälytä metallinpaljastimessa. Yhdysvalloissa kengät pitää ottaa pois joka tapauksessa, joten kannattaa suosia kenkiä, jotka on nopea riisua. Jos on epävarma, kannattaako kengät riisua vai ei, niin yleensä kannattaa, koska metallinpaljastimen piippaus saattaa johtaa pitkäänkin säätöön.
  • Kokovartaloskanneria ennen poista taskuista kaikki, ei pelkästään metalliesineet. Skanneri etsii mitä tahansa epäilyttävän muotoista, joten esim kynä saattaa johtaa lisätarkastuksiin. Euroopassa tavalliset metallinpaljastimet on käännetty välillä niin herkälle, että isot korvakorut tai vetskarit housujen taskuissa voivat laukaista ne, joten näitäkin kannattaa välttää matkustaessa.

Terkut Suomesta, jossa hauska viikonloppu on lopussa, ja lentokentälle pitäisi raahautua kuuden tunnin päästä. Tämän jälkeen on onneksi melkein kuukauden tauko lentämisestä.

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vuoden alku on minulle aina mieluista aikaa, eikä vähiten siksi, että minulla on synttärit. Tällä kertaa täytän tasavuosia, ja sen kunniaksi Iirokin kipaisee Euroopassa, jotta pääsemme juhlistamaan yhdessä ensi viikonloppuna.

Aluksi ajattelimme viettää viikonlopun ihan vaan luonani Luxemburgissa, mutta sitten mieleeni pälkähti pari ilmaista hotelliyötä, jotka olin saanut erään luottokortin kylkiäisinä. Kyseessä oli ”kaksi ilmaista yöpymistä missä tahansa Hyatt-hotellissa maailmassa”, ja Iiro oli joskus aiemmin heittänyt vitsinä, että pitäisikö lähteä Tokioon tai Pariisiin, koska siellä sijaitsisivat maailman hienoimmat (ja kalleimmat) Hyattit. Tokioon emme ole edelleenkään lähdössä, mutta Pariisi… hmm… mikä ettei?

Soitin vihdoin eilen Hyattin asiakaspalveluun. Olin käsittänyt, että yöt saisi, jos hotellissa vain olisi vapaata, mutta tämä oli väärin käsitetty. Sen sijaan yöt saisi käyttää, jos hotellin ”palkintoyökategoriassa” olisi vapaata, ja tätä ei enää perjantain ja lauantain väliselle yölle löytynyt. Pienen pettymyksen jälkeen tajusimme kuitenkin, että ihan yhtä hyvin voisimme yöpyä hotellissa lauantaista maanantaille, koska ehtisin töihin vielä maanantaiaamun ensimmäisellä TGV-junalla. Siispä nyt olen pikkuisen normaalia enemmän innoissani tästä hotellista:

ParkHyattParisVendome

Park Hyatt Paris Vendome tarjoaa asiakkaidensa käyttöön mm. spa-osaston. Tuskin maksaisin ihan heti hotellista lähemmäs tuhat euroa yöltä, mutta todella mielelläni kyllä käyn katsomassa, miten luksushotellissa yövytään! [Kuva: Pyonko Omeyama]

Seuraavaksi pitikin sitten hommata itsensä Pariisiin. Junaliput olivat näin myöhään ostettuna kalliimmasta päästä, mutta eivät poskettomia. Ongelmaksi sen sijaan meinasi muodostua Iiron lentolippujen muutos. Piti olla ihan läpihuutojutto muuttaa lennot Deltalla niin, että Luxemburgin sijaan Iiro lentäisikin suoraan Pariisiin, mutta puhelimessa koimme ikävän yllätyksen: vuodenvaihteessa oli muuttunut sääntö jos toinenkin, ja mikä olisi onnistunut heittämällä kaksi päivää aiemmin, ei nyt mitenkään kävisi päinsä.

Voi ärsytyksen huippu! Olisi tietenkin pitänyt tajuta, että jos jotain tarvitsee muuttaa puhelinpalvelun kanssa, se on parempi hoitaa ennen vuodenvaihdetta kuin sen jälkeen, koska tietenkin meillä oli tiedossa, että joku epämääräinen läjä muutoksia Deltan kanta-asiakasohjelmissa tulisi voimaan 1. tammikuuta. Ei vaan käynyt mielessä, että ne muutokset saattaisivat vaikuttaa tähänkin.

Soita aina ennen vuodenvaihdetta -säännön lisäksi lentoyhtiöiden ja muiden isojen yritysten kanssa toimiessa on kuitenkin voimassa myös toinen sääntö: Jos et ensimmäisellä kerralla saa haluamaasi, soita uudestaan. Iiro yritti uudestaan seuraavana aamuna, ja tällä kertaa puhelinpalvelija suoranaisen kieltäytymisen sijaan kutsui esimiehensä paikalle – ja melkein tunti siihen meni puhelimessa, mutta lopulta toisessa päässä saatiin manuaalisesti ohitettua uudet säännöt, ja saimme haluamamme. Jee!

Hôtel de Ville, Paris

Pariisi, täältä tullaan!

Tämän reissun kanssa kävi siis hyvä onni. Nyt tarvitsisin vielä ripauksen sitä samaa onnea, sillä minun paluuni Eurooppaan ei tällä hetkellä ole menossa ihan nappiin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun pitäisi olla jo lentokoneessa matkalla Minneapolista, mutta pohjoisessa ilmeisesti on -20C ja lunta pyryttää vaakasuoraan – déjà vu vuoden takaisesta – joten kyseinen kone ei ole ehtinyt vielä edes tänne Denveriin. Ainoa vaihtoehtoinen reititys tälle päivälle oli New Yorkin kautta ja sisältää lentokentän vaihdon La Guardianilta JFK:lle, johon minulla on tällä hetkellä aikaa 1h50min, eli todella vähän. Jätin jo ruumalaukkuni Iirolle tuotavaksi, mutta saa nähdä, miten ehdin edes pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa. Jos en ehdi, joudun omalla rahalla etsimään itselleni hotellin New Yorkista, ja vaikka ehtisin, minulla on silti 25 minuutin vaihto Charles de Gaullella Luxemburgin koneeseeni, eli ei tämä nyt ihan hyvältä näytä.

Ainoa hyvältä näyttävä asia tässä on, että boarding passissani lukee tällä hetkellä Atlantin ylittävälle lennolle matkustusluokaksi ”business”. Ei mitään havaintoa, onko tämä virhe vai ei, mutta sormet ristissä että ei ole!

Tuulahdus 90-luvun Havaijilta

Oletko koskaan liimaillut kuvia albumiin? Siinä tapauksessa isot onnittelut saavutuksesta! Vaikka kuinka digikuvat ovat näppäriä, niin käsi sydämelle, kuinka usein olet katsellut yli 3 vuotta vanhoja digikuvia? Tiedätkö edes, minkä kovalevyn tai CD:n nurkalla ne sijaitsevat? (Omani ovat ulkoisella kovalevyllä vaatehuoneen perimmässä nurkassa. Kovalevyn toimivuutta olen testannut viimeksi kaksi vuotta sitten.)

Sen sijaan valokuva-albumit kaivoin esille viimeksi kuukausi sitten, kun Suomessa vanhempieni luona käydessä halusin muistella melkein 20 vuoden takaista perhematkaa Havaijille siltä ajalta, kun asuimme yhden valtameren verran lähempänä noita kaukaisia saaria. Kiitos kuuluu äidilleni, joka oli aikoinaan jaksanut liimata kuvat kauniisti albumiin kuvatekstien kera sen sijaan, että ne lojuisivat yhä sikin sokin valokuvaliikkeen kuorissa.

Ragdoll kitten with a photo album

Myös kissanpentu osallistui kuvien tiirailuun. Albumissa Mauin rantaviivaa.

Silloin, kun pyrähdimme Havaijille, oli kevät, muistaakseni toukokuu. Kävimme samalla reissulla Kaliforniassa Yosemiten kansallispuistossa sekä San Franciscossa, ja muistan, että Yosemitessa oli vielä lunta ja San Franciscossa oli kylmä. Kaliforniasta lensimme Honoluluun, josta vaihdoimme konetta kohti Mauin saarta. Honolulun lentokenttä oli mielestäni todella outo, sillä terminaalista puuttuivat monesta kohtaa seinät ja palmut huojuivat tuulessa. Lentokentällä säpinää aiheutti se, että äitini oli ottanut Kaliforniasta mukaan jättiläispunapuiden käpyjä, ja näitä sitten piti esitellä paikallisille viranomaisille, jotta voitiin selvittää, onko näiden kuljettaminen riski Havaijin herkälle alkuperäisluonnolle. Kävyt todettiin ötökkävapaiksi, ja äitini pystyi viemään ne kotiin takan reunalle.

Photos of Hawaii in the 90s

Tukikohtamme Mauilla oli talo rannalla, jonka toisessa kerroksessa asuimme. Pikkusiskoni rakensivat jättiläismäistä hiekkalinnaa muiden rannan lapsien kanssa, ja minä istuin parvekkeella lukemassa ja mussuttamassa hedelmiä. Banaanit ja ananakset maistuivat aivan erilaiselta kuin mitä kotona New Englandissa. Olin jo tuolloin kasvanut kiinni matkaoppaaseen, ja talolla vietin paljon aikaa suunnitellen, minne kaikkialle voisimme lähteä ajelulle, ja tämän jälkeen maanitellen muun perheen mukaan. Muistaakseni oli minun ideani ajaa lävitse Länsi-Mauin kiertävä tie nro 30, joka oli pitkä, ei kovinkaan ihmeellinen ja jossain määrin puuduttava, mutta kun kerran tänne asti on tultu, niin vähän puuduttavatkin paikat on vaan Ihan Pakko Nähdä. Siihen kierrokseen meni monta tuntia.

Old Photo from Maui

Haleakalā-tulivuoren huipulla iskän kanssa. En oikein osaa päättää, onko tuo ylisuuri ruutuflanellipaita ruma vai juuri viimeisimmän muodin mukainen. Todennäköisesti kumpaakin.

Yhtenä aamuna heräsimme iskän kanssa joskus hyvän aikaa ennen kukonlaulua ja nousimme minivaniin, joka tuli noukkimaan meidät talolta. Minivanissa oli melkein kymmenen muutakin turistia, ja yhdessä ajelimme ison peräkärryn kanssa Haleakalān huipulle reilun kolmen kilometrin korkeuteen. Haleakalā on sammunut tulivuori, jonka huippu on tätä nykyä täynnä observatorioita, ja sieltä katselimme auringonnousua, joka jäi hieman pilvien taakse eikä siten tehnyt minuun erityistä vaikutusta. Paras osio olikin tämän jälkeen, kun kaivoimme peräkärrystä jokaiselle pyörät ja lähdimme laskettelemaan kolmen kilometrin korkeudesta alas rannalle. Matkaa kertyi yli 50 kilometriä ja polkea piti ehkä 200 metriä, mikä tarkoitti, että käsijarrullisessa pyörässä jarrukäsi kipeytyi aika nopeasti ja toisaalta pidemmillä suorilla pääsi viilettämään huoletta ja katselemaan saarta, joka levittyi alapuolella. Vielä 20 vuoden jälkeenkin tämä kokemus on jäänyt sen verran hyvin mieleen, että suosittelen lämpimästi jokaiselle, joka Mauille on lähdössä.

Jos joku nyt miettii, missä äitini oli tuolloin, niin pikkusiskojeni kanssa ratsastamassa jollain poneilla. Esikoisena olemisessa on puolensa.

Jenni at Hawaii, 1996

Vaivaako teinejä yleisesti jokin ”pakko poseerata orvon näköisesti”-syndrooma? Ihmettelin kuvia katsellessa äidilleni, miksi en hymyile yhdessäkään kuvassa, ja äiti muistutti hammasraudoista.

Mauilta löytyi paljon muutakin kuin valtava sammunut tulivuori. Myös toinen saaren ”palluroista” on vanha tulivuori, josta on aika jättänyt jo sen verran, että sen kraaterissa kasvaa sademetsä. Haleakalān pohjoispuolen tien päässä oli hienoja vesiputouksia, ja jossain välissä kävimme pyörähtämässä myös hulatanssiesityksessä, ananasfarmilla sekä valassafarilla. Jos joku luuli, että Havaiji on pelkkää rantaa, niin toivottavasti se ennakkoluulo on nyt kumottu.

Old Photos from Maui

Kaunis vesiputous yhdistettynä tennissukkiin ja valkoisiin lenkkareihin. En usko, että olin 90-luvulla ainoa, joka pukeutui noin, mutta näköjään pikkusiskoni ovat vetäneet ”kuinka vaatetus kestää aikaa”-pelissä pidemmän korren. Toisaalta monet amerikkalaiset pukeutuvat tuohon jalkineyhdistelmään vielä 2010-luvullakin.

Miksi juuri nyt nämä vanhat kuvat? Siksi, että lähes 20 vuoden jälkeen on aika palata takaisin Havaijille. Kiitospäivän lomien kunniaksi lähdemme Iiron ja parin Suomesta tulevan kaverin kanssa torstaina pääsaarelle, missä vietämme viisi yötä tulivuoria, merta ja vesiputouksia ihmetellen. Sen jälkeen lennähdämme pikkuruisella Cessnalla Oahulle ja vietämme neljä yötä Waikikin rannalla. Alunperin ajatuksenamme oli olla Waikikissa vain kaksi yötä ja jatkaa matkaa siitä Los Angelesiin, mutta koska lentojen varaamisen jälkeen syyskuussa kävimmekin yllätten jo Losissa ja kanta-asiakaspisteillä varattuja lentoja saa muuttaa vapaasti, muutimme viime viikolla suunnitelmiamme ja pidensimme Havaijilla vietettyä aikaa maksimiin. Todennäköisesti kuitenkin kuluu taas 20 vuotta, ennen kuin päädymme Havaijille uudestaan.

Old Photo from Maui

En ota läppäriä mukaan matkalle, joten blogaaminen jää siksi aikaa, mutta pari postausta olen ajastanut ilmestymään ennen paluutamme. Itse lomasta olen täysin täpinöissäni, ja tuntuu, että mahdollista tekemistä tuolla on liikaakin, kun tarkoituksena olisi myös osan aikaa relata. Ainakin loma alkaa täydellisesti: saimme maanantaina tiedon, että pisteillä economyssa varaamallamme lentoreitillä olimme saaneet kaikilla lennoilla korotuksen bisnekseen, kiitos kanta-asiakasjäsenyyksiemme. Olisimme olleet valmiita maksamaan palkintolennot suoraan bisneksessä, mutta lentoyhtiö olisi pyytänyt niistä pisteitä korkean sesongin mukaan, kun economyssa lennot sai keski- tai matalan sesongin pisteillä. Parempi tietenkin näin, säästyivät pisteet johonkin toiseen kertaan.

Kun lentokenttäbussi on tunnin myöhässä…

Eilen pakkailin vielä laukkuja Coloradossa, kun huomasin ensimmäisten lumihiutaleiden leijailevan parvekkeella. Lunta! Ensilumi oli tietenkin tullut jo syyskuussa, mutta Coloradon tyyliin sää oli sen jälkeen vaihdellut ihan miten sattuu, ja vielä pari päivää sitten olin käynyt ottamassa aurinkoa uima-altaalla. Nyt lämpötila oli reilussa tunnissa laskenut kymmenisen astetta ja pian ulkona pyrytti jo ihan kunnolla.

Tässä kohtaa minä tarkistin Las Vegasin sääennusteen ja totesin että jep, aurinkoista ja +23 koko viikon! Samalla päätin lähteä kohti paikallista bussiasemaa yhtä vuoroa aiemmalla paikallisbussilla. Paikallisbusseja kulki kymmenen minuutin välein, mutta lentokenttäbusseja menisi vain kerran tunnissa, joten siitä ei parennut myöhästyä, ja arvelin, että äkillinen lumimyräkkä saattaisi sotkea paikallisliikennettä.

JUMP bus in Boulder

Paikallisbussissa. Boulderissa on amerikkalaiseksi keskisuureksi kaupungiksi erinomainen julkinen liikenne, mutta silti sitä ei tunnu käyttävän oikein kukaan, ja sain tänäänkin kulkea bussilla omassa pyhässä yksinäisyydessäni.

Meiltä kentälle on 70 kilometriä, missä menee autolla noin kolmisen varttia, jos ei ole ruuhkaa. Lentokenttäbussilla kestää yleensä puolitoista tuntia, koska bussi pysähtelee kummassakin päässä ties kuinka monen Park & Ride -autotalokompleksin tai parkkikentän laidalle, mutta tälle vuorolle oli varattu kaksi tuntia oletettavasti ruuhkan takia. Lentokenttäbussi starttasi ajallaan bussiasemalta klo 15.15, ja aikataulun mukaan kentällä oltaisiin 17.15, kun pahimmat ruuhkat iskevät päälle yleensä vasta viiden jälkeen ihmisten lähtiessä töistä. Kaksi tuntia bussissa istumista siis tiedossa, joten napit korviin, musaa päälle, ja iPadiin HS Kirjastosta Syötäväksi kasvatetut.

IMG-20141110-WA0004

Tuoretta lunta ja autojono, joka oli menossa samaan suuntaan kuin mihin mekin olimme rampilta kääntymässä.

Klo 16.45 havahduin siihen, että matelimme kävelyvauhtia liikenneruuhkassa, olimme oikeastaan madelleet jo jonkin aikaa, ja kylteistä tajusin, ettemme olleet vielä ohittaneet edes Denveriä. Tästä pisteestä kentälle kestäisi vielä melkein puoli tuntia ilmankin liikennettä ja P&R-pysähdyksiä. Myöhässä siis oltiin, totesin, ja laitoin Las Vegasiin toista kautta lentävälle Iirolle tekstaria: Tääl on ihan järkky ruuhka. Tuskin tulee bussi ajoissa kentälle. Onneks ei oo kiire.

Niinpä. Kun kello tuli 17.15 ja olimme yhä jumissa jossain I-70:llä, toistakymmentä mailia kentältä, tarkistin Google Mapsista, mikä olisi arvioitu ajoaika tässä ruuhkassa. 49 minuuttia. Suunnilleen tässä kohtaa tajusin olevani kusessa. Lentoni boarding oli klo 18.00, ja lento lähtisi klo 18.45. Minulla ei ollut matkatavaroita tai edes isohkoa käsimatkatavaralaukkua – halpalentoyhtiö Spirit Airlines laskuttaa myös käsimatkatavaroista, joten olin laittanut kaikki matkatavarani Iiron mukaan – ja olin jo tsekannut sisään netissä ja printannut boardarin, mutta Denverin kenttä ei ole pieni ja nopea, ja kuka tietää, miten aikaisin halpalentoyhtiöt sulkevat portin.

Klo 17.20 rupesin selvittämään kännykällä, mitä liput maksaisivat Frontierin iltakoneeseen. Reilun satasen, ei mitään mahdotonta, mutta jos nyt kuitenkin yrittäisin ehtiä tähän koneeseen.

Klo 17.45 bussi kaarsi Stapletonin P&R:n pihalle. Yhä kymmenisen mailia kentälle, mutta liikenne oli hellittänyt, ja tästä ei autolla kestäisi kuin reilu vartti perille. Jos olisimme perillä tasalta, saattaisin turvatarkastusjonoista riippuen ehtiäkin.

Klo 17.50 liikenne jumittui taas. Bussikuski tunki vasemmalle kaistalle eikä päästänyt henkilöautoja etuilemaan, teki siis parhaansa, ja minä tässä vaiheessa totesin, ettei keskittyminen broilerintuotantoketjuun nyt ihan onnistu, ja laitoin iPadin laukkuun.

Klo 18.00 kaarto ulos motarilta. Häh? Ai niin, vielä yksi P&R-pysähdys! Sadattelin äijää, joka poistui bussista hitaasti ja haki laukkunsa ruumasta vielä hitaammin. Nyt liikettä!

Klo 18.05 bussin takaosassa yksi matkustaja huokaisee, että hänen lentonsa lopetti juuri boardauksen. Toinen matkustaja toteaa, että hänkin varmaan myöhästyy lennolta. Myötätuntoista hyminää. Minä ilmoitan, että minun kohdallani peli ei ole vielä pelattu, vaikka lentoni alkoikin jo boardaamaan.

Klo 18.12 lentokentän ”lumihuippuinen” katto näkyvissä!!

View of the Denver Airport from Avis Car Rental Red Carpet Area

Denverin lentokenttä näkyy preerian keskeltä kauas, ja sen katto matkii viereisiä Kalliovuoria. [kuva: Susan Smith]

Klo 18.14 poliisin vilkut pyörivät edessä. Joku on ajanut kolarin terminaaliin johtavalla tiellä, ja nyt tässä on sitten pieni paikallisruuhka, kun autot yrittävät pakkautua yhdelle kaistalle.

Klo 18.18 ruuhka ohitettu. Siirryn bussin etuosaan, valmiina spurttaamaan. Bussikuski ojentaa minulle Transfer-lipun, jolla pääsisin ilmaiseksi takaisin kotiin, jos en ehtisi lennolle, ja pahoittelee bussiyhtiön puolesta myöhästymistä.

Klo 18.20 viereeni bussin oven eteen siirtyy aasialainen nainen, joka kertoo olevansa matkalla Las Vegasiin. Käy ilmi, että olemme menossa samalle lennolle, ja hän toteaa: I follow you then!

Klo 18.22 bussin ovet aukeavat. Spurttaan ovista sisälle ja pingon matkalaukkuhihnojen ohitse. Turvatarkastusta kohti kaartaessani vilkaisen taakse, ja näen aasialaisen naisen hölkkäävän hitaasti kaukana perässä. Totean, ettei tässä kohtaa ole helkkari aikaa jäädä ketään odottelemaan.

Klo 18.23 ryntään turvatarkastukseen ja kerron, että lentoni lähtee 20 minuutin päästä, pääsisinkö jonon ohitse? Turvatarkastuksessa on muutenkin todella vähän ihmisiä näin myöhään, mutta turvatarkastaja ohjaa minut silti passintarkastusjonoon, jossa ei ole kuin yksi ihminen minua ennen, ja huikkaa: Don’t worry, you’ll make it! En ole täysin vakuuttunut.

Klo 18.24 itse turvatarkastuksessa on kaksi nuorta naista, joilta pyydän päästä ohitse. Of course, he toteavat, ja heitän laukkuni hihnalle, kaivan läppärin, iPadin ja nesteet laukusta, otan vyön, kengät ja takin pois ja harppaan kokovartaloläpivalaisulaitteeseen. Onneksi olen tehnyt tämän niin monta kertaa aiemminkin, että turvatarkastus menee kuin hujauksessa. Tämän takia suosin lentokentällä kenkiä, joissa ei ole kengännauhoja.

Klo 18.26 spurtti alas terminaalijunalle. Junan saapumisessa kestää ikuisuus (ehkä 45 sekuntia), ja juna kulkee mielestäni paljon hitaammin kuin normaalisti. Onneksi lähtöporttini on ensimmäisessä terminaalissa.

Klo 18.32 harpon kaksi porrasaskelmaa kerrallaan ylös terminaaliin, juoksen pitkin kävelyliukuhihnaa ja huikkaan jo kaukaa edellä kävelevälle turistille Excuuuse meee ennen kuin pingon ohitse.

Klo 18.34 porttia ollaan juuri sulkemassa, kun minä pelmahdan paikalle. Las Vegas? portilla seisova nainen kysyy, ja minä tuskin saan sanaa suustani, tungen vaan passini ja matkalippuni hänelle. Yritän kasailla hengitystäni, kun porttia sulkemaan tullut huomioliivimies taputtaa minua selkään ja toteaa: You’re alright, you made it, you’re going to Vegas.

Klo 18.36 istun paikalleni. Minun jälkeeni sisään tulee vielä yksi ihminen, jonka jälkeen lentokone nytkähtää liikkeelle. Aasialaista naista ei näy.

20141110_201650

Las Vegasin valot

20141110_201850

Laskeutuessa The Strip näkyi hyvin. Vasemmalla vihreä MGM Grand, vähän keskeltä oikealle Eiffel-torni.

Että terveiset vaan Las Vegasista. Hyvästä lopputuloksesta huolimatta taidan vastaisuudessa mennä kentälle sillä tuntia aiemmalla bussilla.

in Las Vegas

10 vinkkiä jetlagiin

Laskeskelin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä sängyssä pyöriessäni ja jetlagia eli aikaerorasitusta manatessani, että olen viimeisen kahden vuoden aikana ylittänyt Altantin 24 kertaa. Kroppani käsittelee yleensä aikaeron aika hyvin – päätä ei jomota eikä vatsaa kivistä kuten joillain raukoilla – mutta näköjään minullakaan ei aina mene kaikki nappiin, totesin, kun viidennen kerran kyllästyin pyörimiseen ja napsautin valot päälle lukeakseni yhden luvun lisää kirjasta Puolikas keltaista aurinkoa*. Myönnän, kirja saattoi olla liian kiinnostava tähän tarkoitukseen.

Jet lagged at 4am

Tältä näytin klo 03:52 ilman silmänräpäystäkään unta.

Kun viimein vähän neljän jälkeen aamuyöllä nukahdin, olin saanut jäsenneltyä seuraavat vinkit jetlagin hallintaan:

1. Aloita aikaeroon totuttelu jo ennen lähtöä. Länteen eli Yhdysvaltoihin päin lentäessä olen yrittänyt nukkua mahdollisimman pitkään ennen lennon lähtöä, mikä luonnistuu minulta aika helposti. Toiseen suuntaan olen joskus onnistunut aikaistamaan unirytmiäni pari päivää ennen lähtöä, mutta tällä kertaa ylevät suunnitelmat aamuviideltä kuntosalille nousemisesta eivät toteutuneet.

2. Länteen päin lentäessä valvo niin paljon kuin pystyt. Lentäessäni Euroopasta Yhdysvaltoihin olen yleensä sinnitellyt hereillä joko koko tai melkein koko matkan. Perille päästessä on aika zombi, mutta jos vielä venyttää nukkumaan menoa suunnilleen iltayhdeksään, voi sitten rojahtaa sänkyyn ja nukkua kuin tukki seuraavat 10-12 tuntia. Tämä on minulla ehkäissyt täysin länteen päin lentäessä aamuyöstä pirteänä heräämistä, ja yleensä olen jo ensimmäisen yön jälkeen aika kiinni paikallisessa rytmissä.

3. Itään päin lentäessä nuku niin paljon kuin pystyt. Kaikki keinot ovat sallittuja sodassa, rauhassa ja lentokoneessa nukkumisessa, ja tämän priorisointi on ihan ykkösjuttu. Yleensä lennot Yhdysvalloista lähtevät illalla ja saapuvat Eurooppaan aamulla, joten lento on luonnollisesti yöaikaan, mutta aikaeron takia yöunet tuppaavat jäädä lyhyeksi – ja vielä lyhyemmiksi ne jäävät, jos ei saa lennolla nukuttua. Tästä lisää kohdissa 4-7.

Airplane landing

4. Tyyny mukaan lennolle. Joidenkin lentoyhtiöiden penkkien niskatukia voi taivutella niin, että niistä saa päälle sivutuen, mutta itselle nämä eivät oikein ole riittäviä. Siksi minulla on viime aikoina kulkenut mukana sellainen hevosenkengän muotoinen matkatyyny. Olen tykännyt siitä, koska pääni ei retkahda sitä käyttäessä sivulle, mutta sen niskatuki on minun makuuni liian iso ja työntää päätäni ikävästi eteenpäin, joten käytän sitä yleensä ”väärinpäin” niin, että niskatuki on kaulan edessä. Deltalla lentäessä olen saanut lentoyhtiön puolesta silmälaput ja korvatulpat, mutta British Airwaysilla lentäessä muistin onneksi tuoda ne omasta takaa, ja jos aikoo nukkua aamiaisen ohitse, nämä ovat aika välttämättömiä.

5. Harkitse vakavasti matkustusluokan korotusta. Bisnekseen asti ei tarvitse itseään maksaa – vaikka siellä nukkuminen onkin helpointa – sillä monet lentoyhtiöt tarjoavat nykyään kohtuulliseen hintaan ”paranneltua” turistiluokkaa, jossa yleensä penkit taipuvat normaalia enemmän taaksepäin, ja lentoyhtiön kanta-asiakasohjelman jäsentasoni ansiosta olen päässyt usein näihin ilmaiseksi. Tällä kertaa lensimme ihan tavallisessa turistiluokassa, ja Iiron ensireaktio kallistaessaan penkkiä oli, että ”tämä penkki on jotenkin rikki”. Sen eron kallistuksen määrässä siis huomaa.

6. Pari lasia viiniä lennolla rentouttaa. Normaalisti jos on univaikeuksia, alkoholia ei missään nimessä kannata nauttia ennen nukkumaanmenoa, koska vaikka alkoholi saattaa auttaa nukahtamaan, sen jälkeen uni on katkonaista ja ohutta. Lennolla kuitenkin nukun joka tapauksessa katkonaisesti ja ohuesti, ja suurin vaikeus itselläni on saada unen päästä kiinni, joten en ole luopunut punaviinistä ruokajuomana.

7. Diphenhydramine-pohjaiset unilääkkeet auttavat jet lagissa. Diphenhydramine on niitä vanhoja antihistamiineja, joiden käyttö allergioiden hoidossa oli siinä mielessä ongelmallista, että potilaat nukahtelivat niitä syötyään seisaalleen. Suomessa käsittääkseni näitä ei saa apteekista, mutta Yhdysvalloissa nämä ovat reseptivapaita lääkkeitä, ja itse ostin purkillisen Targetin halvinta mahdollista brändiä, Up&Up Sleep Aidia. Uneliaisuuden lisäksi nämä ovat auttaneet rentouttamaan lihakset, jotta en jatkuvasti pyörisi penkillä hakien parempaa nukkumisasentoa. Oikeastaan vasta sen jälkeen, kun löysin nämä, olen tuntenut oloni edes jossain määrin levänneeksi lentokoneessa nukutun yön jälkeen.

Pari disclaimeria tähän väliin: en ole lääkäri, joten tämä perustuu pelkästään omaan kokemukseeni. Alkoholin kanssa otettuna näiden väsyttävä vaikutus vahvistuu, mitä olen itse pitänyt pelkästään hyvänä asiana, mutta jos aikoo ajaa autoa heti lentokoneesta päästyään, kannattanee jättää viinit juomatta.

29.3.2010

8. Lentokoneessa nukutun yön jälkeen lenkille. Pari kertaa Yhdysvalloista Luxemburgiin päästyäni olen vetäissyt lenkkitossut jalkaan ja lähtenyt ulos, ja tämä on oikeasti parantanut unen laatuani merkittävästi. Jos ei jaksa tai ehdi urheilla, pelkkä ulkona auringonvalossa oleilukin auttaa. Tällä kertaa Suomessa ei aurinko pilvien takaa paljon pilkahtanut, ja kuulapyssyllä omenoiden ampuminen ja osumisten tiirailu kaukoputkella (älä kysy) ei tainnut riittää liikunnaksi.

9. Vältä päiväunia. Älä mene nukkumaan ennen yhdeksää. Mitä enemmän nukut vanhan vuorokausirytmisi aikoina, sitä pidempään kestää, että saat sisäisen kellosi siirrettyä uuteen aikaan. Kyllä, tämä aiheuttaa univajetta ja punaisia silmiä, mutta itse olen pitänyt sitä parempana vaihtoehtona kuin jatkuvaa vääriin aikoihin valvomista. Itse taisin tällä kertaa mokata koisaamalla Euroopan sisäisen jatkolentoni, joka oli vasta iltapäivällä.

10. Joskus ei kannata edes yrittää. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan aikaerosta toipuminen kestää yhtä monta päivää kuin mitä aikaerossa oli tunteja, eli tämän kaavan mukaan Coloradon ja Suomen välillä siirtyessä menisi yli viikko siirtyä uuteen rytmiin. Tiedä häntä – väittäisin, että olen aika hyvin uudessa rytmissä jo kolmen neljän päivän päästä – mutta kun joskus olen joutunut piipahtamaan meren toisella puolella pelkästään pari päivää, olen suosiolla yrittänyt pitää vanhan rytmin, jotta paluu sujuisi mahdollisimman ongelmitta.

Miten sinä olet hoitanut jetlagia? Lisää vinkkejä otetaan vastaan kommenttiboksiin!

21 tunnin lennot Yhdysvaltoihin

Finnair in the Clouds

Helsingistä Coloradoon pääsee yhdellä vaihdolla – nopeimmillaan Reykjavikin kautta, mutta myös Lontoon, Frankfurtin ja kesäisin Chicagon kautta – mutta jostain syystä minä olen tähän mennessä Euroopasta Coloradoon matkustaessa aina ottanut vauhtia vaihtokentiltä vähintään kahdesti ennen perille pääsyä. Hinnoittelulla on näppinsä pelissä, mutta aina yhden vaihdon yhteydet eivät välttämättä ole edes nopeampia kuin kahden vaihdon. Suomesta kun lähtee matkaan, niin Frankfurt on jo aika lailla kiertoa Yhdysvaltoihin päin suunnatessa, ja Lontoossa saattaa joutua odottamaan jatkoyhteyttä tuntikausilla.

Viime tiistaina syy kahden lennon yhteydelle oli kuitenkin se, että olin myöhään liikkeellä lentojen kanssa, ja kesän sesonkikautena kohtuuhintaiset yhteydet olivat kiven alla. Järkevintä siis oli ostaa matka Iiron pisteillä bisnesluokassa, jolloin ainoina vaihtoehtoina oli kiertää joko Frankfurtin tai Milanon kautta, jonka jälkeen vielä vaihto Philadelphiassa. Valitsin sen Frankfurtin, koska sitä kautta reitti oli sentään vain 21 tuntia.

Helsinki-Vantaa Airport
Helsinki-Vantaa aamutuimaan

Helsingistä Frankfurtiin lensin Finnairilla, joten pääsy Finnair Loungeen oli taattu. Tai niin luulin. Helsinki-Vantaan Schengen-puolen Finnair Lounge kun on remontissa syksyyn saakka, eikä bisneksessa matkustaville tarjota hyvitykseksi kuin checkin-virkailijan nolostunut hymy hänen selittäessään varmaan ties kuinka monennen kerran asian laitaa. Onneksi Helsingin sanomat jakoi lentokentällä markkinointimielessä ilmaisia lehtiä ja lentokenttähotellin aamiaisella sai juotua pari kuppia teetä, eikä lennon lähtöönkään ollut kovin pitkä aika.

Finnair Business class Breakfast
Finnairin bisnesluokan aamiaistarjoilua. Tykkään niin paljon noista Ultima Thule -sarjan laseista.
Onko Putin-jogurtti parempaa?
Kuten aina Iltasanomissa, jos otsikossa on kysymys, niin artikkeliin piilotettu vastaus on ”Ei”.

Finnairin Euroopan sisäisten lentojen bisnesluokka on istuimen puolesta käytännössä sama kuin turistiluokka – viereisellä penkillä ei istu ketään, mutta oli siellä turistiluokankin puolella tyhjää – mutta tarjoilut olivat erinomaisia. Ystävällinen lentoemäntä täytti minun teemukia ja vesilasiani ja antoi sen toisen bisnesluokassa matkustaneen nukkua. Minulla on ollut joskus mielikuva bisneksessä matkustavista pukumiehistä, mutta nyt se ei toteutunut alkuunkaan, sillä minä saatoin näyttää lyhyeksi jääneen yön jäljiltä vähän räjähtäneeltä, ja se toinen matkustaja oli nuori mies, jolla oli verkkarit, juoksulenkkarit ja aika pitkäksi venähtänyt tukka. Saattoihan se tietenkin olla joku rock-tähti…

Lufthansa at Frankfurt Main Airport
Frankfurt-Mainin lentokentällä riitti Lufthansan koneita, mutta minä jatkoin matkaani vasemmassa alanurkassa pilkottavalla US Airwaysillä.

Frankfurt-Mainissa koneen vaihto oli lievästi sanottuna sekava kokemus. Koneesta ulos tultuani harvahko kyltitys ohjeisti minut ensin matkalaukkuaulaan ja sen jälkeen tullin lävitse ulos terminaalista. Olin hieman epäuskoinen ja kysyin paikalla seisoneelta virkailijalta, että ihanko oikeasti tätä kautta pitää mennä, ja ei kai minun täydy konetta vaihtavana noukkia tässä vaiheessa laukkuja mukaan. Virkailija vastasi yes yes ja huitoi minut tieheni. Pitkän kylttikavalkadin jälkeen päädyin uuden terminaalin securityyn, ja siitä eteenpäin asia olikin aika selvän oloista, kunnes tulin siihen erikoisturvatarkastukseen, jonka taakse kaikki Yhdysvaltoihin lähtevät lennot oli piilotettu.

Olin ehtinyt juuri kokovartaloskannauksesta lävitse, kun naisvirkailija tuli pyytämään minua kokoamaan tavarani ja tulemaan hänen mukaansa. Very special security, hän totesi, ja minä kysyin, että onko ihan pakko, koska kaiken tämän terminaalisäädön jälkeen lentoni boarding oli alkanut jo kymmenen minuuttia sitten. Hän ei tuntunut ymmärtävän kysymystäni, mutta sen sijaan napatessani laukkua läpivalaisuhihnalta miesvirkailija tuli toteamaan, että odotas hetki: You have a knife there. Ööh, eihän ole?

Miesvirkailija tonki laukkuni perinpohjaisesti mitään löytämättä. Kolmas virkailija tuli paikalle auttamaan tonkimisessa, kun mitään ei näyttänyt löytyvän. Välissä he ihmettelivät yhdessä käsityötarvikkeitani ja miettivät, voisivatko kumiset neulepuikkostopperit näyttää linkkuveitseltä. (Vastaus: eivät todellakaan.) Vajaan kymmenen minuutin tonginnan jälkeen he läpivalaisivat laukkuni uudestaan. Tämän jälkeen neljäs virkailija tuli tonkimaan laukkuni vielä kertaalleen, tunnusteli verhoilut lävitse ja yritti repiä niitä auki. Kun saksalaiset virkailijat olivat kerran päättäneet, että laukussani on linkkuveitsi, niin ilmeisesti periksi ei hevillä anneta.

No eihän sieltä tietenkään mitään löytynyt. Tässä vaiheessa lentoni vilkutteli jo Final Callia, mutta alkuperäinen naisvirkailija johdatti minut pieneen koppiin, jossa kengät piti riisua, ne läpivalaistiin erikseen, jalkani tunnisteltiin huolellisesti (ei, en ollut onnistunut piilottamaan mitään sukkahousujen alle) ja käsimatkatavarani tongittiin lävitse vielä kerran niin, että kaikki elektroniset laitteet siveltiin ja niistä tutkittiin jälkiä räjähteistä. Minuutit tuntuivat tässä vaiheessa harvinaisen pitkiltä.

Vihdoin portille ehdittyäni sitä oltiin jo hyvää vauhtia sulkemassa, mutta minut nähtyään virkailijat kuitenkin vielä lisäsivät minut uudelleen koneen matkustajalistaan ja päästivät mukaan. Voitte jo tässä vaiheessa arvata, olivatko matkatavarani koneessa mukana vai ei. Positiivisena puolena Frankfurtin kautta voi matkustaa ilman minkäänlaista pelkoa terroristeista.

US Airways International Business Class
US Airwaysin lennolla näkyi käynnissä oleva fuusioituminen American Airlinesin kanssa mm. vastamelukuulokkeiden brändäyksessä. Ja lentokenttäkokemuksen jälkeen otin todellakin koneeseen päästyäni G&T:n.

US Airwaysin bisnesluokka häviää tämän yhden kokemuksen perusteella vertailussa Deltalle: penkit ovat kuluneempia, peitot ja tyynyt ovat tavallista lentokonetasoa eivätkä pehmeää hotellitasoa, ruoka ei ole yhtä hyvää eikä menuun kuulu keittiön tervehdystä. Pystyin silti elämään tämän kanssa. Tai oikeammin sanottuna nautin joka hetkestä, jonka sain rötvätä penkissä jonkun passattavana elokuvaa katsellen tai sängyksi muuttuvalla penkillä sikeitä vedellen.

US Airways International Business Class
Tältä näyttää Atlantin ylittävän bisnesluokan ylivoimaisesti nuorin matkustaja.
Knitting in an airplane
Taannoisen blogikilpailun voittajan lapaset alkavat olla jo loppusuoralla. Yhdysvaltain sisäisessä lentoliikenteessä metalliset sukkapuikot ovat sallittuja, mutta Euroopassa niiden täytyy olla puuta tai muovia.

US Airways hakkasi Deltan kahdella osa-alueella, ja niistä selkein oli kabiinihenkilökunnan hyvä meno. Olen lentänyt Deltan mannertenvälisessä bisneksessä pariin otteeseen, ja välillä minulla on ollut tunne, että osa kabiinihenkilökunnasta katselee minua nenänvarttaan pitkin, oletettavasti keskimääräistä bisnesmatkustajaa nuoremmasta iästäni johtuen. US Airwaysilla ei ollut minkäänlaista häivääkään tällaisesta. Lentohenkilökunta vitsaili keskenään, hymyili paljon ja säteili lämmintä hyvänolontunnetta, joka saattoi osittain johtua siitä, että koneen kippari pariin otteeseen muistutti matkustajia, että kyseinen lento oli kahden lentoemännän viimeinen ennen heidän eläköitymistään. Se toinen osa-alue, missä US Airways pärjäsi, olikin sitten tämä:

US Airways Flight Kit
Deltaltakin saa tällaisen pussukan lähestulkoon identtisellä sisällöllä, mutta tykkään vaan niin paljon enemmän tuosta US Airwaysin pussukan ulkonäöstä. Kuvasta puuttuvat silmäsuojat, joita käytin nukkuessa, sekä sukat, jotka vedin jalkaani vessassa käydessäni, koska se oli helpompaa kuin kenkien pukeminen.

Philadelphiaan laskeutuessamme minulla oli pirteä ja levännyt olo, mikä oli erinomaista, sillä en tiennytkään, millainen säätö minua taas odotti. Maahantulossa kesti tunti, mikä on sinänsä normaalia mutta pidempi kuin yleensä Minneapoliksessa, mutta varsinainen säätö alkoi vasta, kun minun piti löytää jatkolennolleni. En tiedä mihin terminaaliin kone oli laskeutunut, mutta ainakaan C-terminaaliin sieltä pääsyä ei oltu tehty helpoksi. Ensin piti jonottaa parille eri tyypille, joiden kaikkien tarkoitus oli vilkaista lentolippuani ja ohjata eteenpäin. Sitten jonotin ensin yhteen turvatarkastusjonoon, josta minut sitten nyittiin toiseen jonoon, jossa todettiin, että ei, tämäkään jono ei ollut oikea. Lopulta minut ohjattiin jonnekin aivan muualle, josta virkailija neuvoi minut juna-asemalle. Siis juna-asemalle? Oli hieman surrealistista kävellä junalaituria päästä päähän, kun joku junaa odottanut mies pysäytti minut ja kysyi, että tiedänkö kummalta puolelta laituria junat menevät Philadelphian keskustan suuntaan. No en tosiaan tiennyt.

Oikeaan terminaaliin päästyäni Finnairin tulostama lippu ei tietenkään käynyt, joten ensimmäisen jonotuksen jälkeen piti rampata checkiniin jonottamaan ja hakemaan uutta lippua, jonka jälkeen sai jonottaa uudestaan. Kun vihdoin pääsin US Airwaysin loungeen, oli minulla kulunut yli tunti pelkästään terminaalin vaihtamiseen. Onneksi minulla oli pitkä vaihto.

US Airways Airplanes

Viimeisellä US Airwaysin lennolla en jäänyt ihmettelemään tai kuvaamaan posliinilautasella tarjottua ravioliannosta tai leveämpiä penkkejä – jotka Amerikan sisäisten lentojen bisnesluokassa todellakin ovat muhkeita ja leveitä – vaan nukahtelin jatkuvasti istualleni. Perillä Denverissä olin todella tyytyväinen, että matka oli vihdoin ohitse. Laukut tosin saapuivat vasta kaksi päivää myöhemmin.

Clouds from Above
Tässä puolentoista vuoden etäsuhteilun aikana olen katsellut aivan tarpeeksi tätä maisemaa. Nyt keskityn pysymään hetken maan kamaralla.

Voi surku näitä lentokoneita

Töissä tuli mailia: työpaikkaruokalan sisäänkäynnin luona on surunvalittelukirja MH17:n uhrien muistoksi. Suuntasin tänään työpaikkaruokalan sijaan lounaalle japanilaisravintolan terrasille – täällä on hellettä – ja huomenna lähden ajamaan kohti Amsterdamia jo puolilta päivin, joten allekirjoittaminen jää ensi viikolle. Sen aion joka tapauksessa tehdä. Oma allekirjoituksenihan ei loppupeleissä mitään paina, mutta ehkäpä tuhansilla ja taas tuhansilla allekirjoituksilla voi olla jotain lohduttavaa vaikutusta uhrien omaisten suruun. Ehkäpä, en tiedä.

Täällä noita surunvalittelukirjoja on ollut paikallismedian mukaan liikkeellä enemmänkin, sillä koneen matkustajien joukossa oli eräs Luxemburgissa asunut nelihenkinen expat-perhe. Eniten muistotilaisuuksia on järjestänyt koulu, jota perheen lapset kävivät, ja perheen kuvia on julkaistu laajalti lehdissä. Tämän lisäksi mediassa on näkynyt ne samat uutiset, mitä Suomessakin: ruumiita sikin sokin, arvoesineet ryöstetty, uhrien omaisia pyydetään surun keskellä huolehtimaan uhrien luottokorttien sulkemisesta. Ja tietenkin koko sotku siitä, kuka ampui ja mitä.

Kun tilanne on ruvennut selkiytymään koko kauheudessaan, ahdistavalta on myös tuntunut ajatus siitä, että Iiro lensi Ukrainan ylitse pari päivää aiemmin. Tsekkasin FlightRadarista Iiron koneen tarkan reitin, ja on se näköjään kiertänyt Donetskin alueen – noin kymmenen kilometrin marginaalilla! Reitti on täsmälleen sama kuin lehdissä esitelty MH17:n suunniteltu lentoreitti, josta turmakone syystä tai toisesta oli poikennut pohjoiseen. Entä jos se olisikin ollut Iiron kone, joka poikkesi vähän liian pohjoiseen? En halua edes ajatella. Keskityn sen sijaan viettämään tulevan viikonlopun miehen kanssa siellä jo mainitussa Amsterdamissa.

Iiron koneen reitti pari päivää ennen MH17:n onnettomuutta.
Iiron koneen reitti pari päivää ennen MH17:n turmaa. Kyseinen eurooppalainen lentoyhtiö on ilmoittanut julkisuudessa, että aikoo jatkaa samaan malliin, koska ”vältämme jo tarpeellisia alueita”, mutta ainakin viimeiset pari päivää kone, jolla Iiron pitäisi ensi yönä palata, on lentänyt Ukrainan sijaan Valko-Venäjän ja/tai Baltian kautta. Hyvä niin, sillä ”tarpeellisten alueiden välttäminen” on kyseisen lentoyhtiön suussa aika sanahelinää: pari päivää ennen lento-onnettomuutta paluukone oli lentänyt suoraan Donetskin pahimpien kapinalliskeskittymien päältä.

Huonot lentouutiset eivät sen sijaan ota tauotakseen täällä. Nyt kadonneessa algerialaisessa koneessa oli lehtitietojen mukaan kaksi luxemburgilaista. Koska kone on yhä kadoksissa, on tietenkin mahdollista, että joukossa on eloonjääneitä. Toivotaan parasta.