Michelinmiehen keittiössä

Tiesittekö, että Luxemburg on maailman tähtirikkain maa? No nyt tiesitte. Mittarina tietenkin ravintoloiden Michelin-tähdet per asukasluku.

Luxemburgin ainoassa kasinossa majaansa pitävällä Les Rosesilla on tähtiä yksi ja sunnuntai- ja maanantai-iltaisin tarjouksessa viidelläkympillä kolmen ruokalajin menu ruokajuomineen, joka oli suorastaan pakko käydä testaamassa Iiron täällä vieraillessa. Kasino sijaitsee keskellä ei mitään (eli kivenheiton päässä Ranskan rajasta), mutta onneksi Luxemburgin julkinen liikenne on toimivaa ja seutubussi kulkee kerran tunnissa iltamyöhään asti.

Les Roses amuse-bouche

Keittiön tervehdys eli amuse-bouche

Kuten kaikki fine diningia joskus testaamassa käyneet tietänevät, ruokalajien määrä on tällaisissa rafloissa aika leppoisasti määritelty. Alkuun saimme maistella suolaisia tikkareita, jotka olivat niin hämmentäviä, etten tajunnut ottaa edes kuvaa. Sentään tunnistimme kaikki syötäväksi, toisin kuin eräässä helsinkiläisessä fine dining -ravintolassa, jossa alkuun tarjottiin niinkutsuttu Kauppatori-lautanen: hodaria, kylmää kahvia ja lokinpaskaa. Les Rosesissa tuotiin tikkareiden jälkeen pöytään keittiön tervehdys, jossa sellerivaahdon alle oli kätketty jokikatkarapuja, ja seuraksi vielä hyviä täysjyväsämpylöitä, joiden kanssa oli supermaukasta bretagnelaista voita. Aperitiiviksi valikoitunut luxemburgilainen Gales Heritage -kuohuviinin spessuversio oli kanssa hyvää, ja sietikin olla, sillä aperitiivit eivät kuuluneet hintaan, ja loppulaskusta hinnaksi selvisi 18 euroa per lasi…

Les Roses appetizer

Mereneläväalkuruoka

Alkuruoaksi oli langustia sekä vasikanlapaa, jota oli haudutettu 12 tuntia mureaksi, ja siinä vieressä suolaheinäkastiketta. Kuvassa oikealla oleva nyytti oli bretagnelaistyylinen, no, nyytti, jossa oli sisällä kanssa jotain rapua. Ja nyt kysymys: tiesivätkö muka kaikki, että langusti on rapu? Minä kun jotenin kuvittelin, että langusti on jonkinlainen marakatin ja mangustin risteytys, joka juoksentelee savannilla. Älkääkä kysykö, mistä tämä käsitys.

Les Roses rabbit

Pupujussia pääruoaksi

Pääruoaksi oli pakistanvaikutteista (tai näin tarjoilija väitti) jänistournedosta satay-kastikkeella, maapähkinöillä ja munakoisokaviaarilla. Jänis on täällä muuten huomattavasti yleisempi raaka-aine kuin Suomessa. Tilasin kerran työlounaalla jänisrisottoa (tai oikeastaan tilasin parsarisottoa, mutta sain jänisrisottoa), ja suureksi yllätyksekseni se tuli luineen kaikkineen. Siinä sitten kakoin pieniä jäniksen luunpalasia kurkustani lautasliinaan, kun pomo yritti hienotunteisesti katsoa muualle ja puhua työasioita. Tästä ruoasta luut oli sentään poistettu, ja munakoisokaviaari oli naminami.

Les Roses strawberries

Mansikoita Les Rosesin tapaan

Sain lapsena pariin otteeseen pahat nokkosihottumat mansikoista, ja olen siitä lähtien suhtautunut mansikoihin viileän epäilevästi, joten en hihkunut innosta, kun jälkiruoaksi ilmoitettiin olevan mansikkaa peräti kolmella eri tapaa. Jälkeenpäin suon annokselle kaksi tähteä kolmesta: mansikkalassi oli suussasulavan ihanaa, mansikkatorttu perushyvää kakkua, mutta sen sijaan oliivimarinoidut mansikat olivat tahmeita ja epäilyttäviä. Sanoisinko että epämiellyttävä suutuntuma, tai jotain.

Les Roses pralines

Turha kuvitella, että ruoat olisivat jälkiruokaan loppuneet. Ehei, lopuksi vielä kahvin ja teen kanssa saimme minijälkkärilajitelman: valkosulkaapäällystetty kirsikka (turha), päältä avoin marmeladitäytteinen sulkaakonvehti (hyvä) ja pikkupulla, josta tuli elävästi mieleen omenaviineri. Viineristä taas tulee mieleen, kun olimme perheen kanssa käymässä Tallinnassa joskus 90-luvun alkupuolella juuri Neuvostoliiton sorruttua. Äitini lähti silloin shoppailemaan, minut laitettiin pois silmistä pois mielestä hevosajelulle jatkuvasti kälättävien venäläistätien kanssa, ja isä meni istumaan terassille ja tilasi viinerin. Katsoivat siellä lievästi kummeksuen ja totesivat, ettemme me täällä viinereitä tarjoile… sillä tokihan viiner on viroksi nakki.

No nyt on kynsilakat kuivuneet ja voi mennä nukkumaan.





8 kommenttia aiheesta “Michelinmiehen keittiössä”

  1. Tuosta nakki-jutusta tuli minulle mieleen vähän samanlainen anekdootti. Jollain meidän suomenruotsalaisella sukulaisella oli kylässä saksalaisia arvovieraita. Iltapalalla emäntä tiedusteli vieraalta saksaksi maistuisiko hänelle viili. Koska on usein ihan järkevää olettaa että saksaksi toimii sama sana kuin ruotsiksi, hän kysyi: ”Essen sie fil?”, eikä tullut ajatelleeksi että saksalaisen korvaan tuo saattaa kuulostaa vähän hassulta kysymykseltä..

  2. Minä en ole koskaan käynyt missään Michelin-paikassa syömässä, vaikka mieli kyllä tekisi – ihan vain siitä syystä, että voisin todistaa ennakkoluuloni oikeiksi tai vääriksi. :-D Ylenmääräinen kikkailu ruoan kanssa kun ärsyttää minua ihan suunnattomasti, ja omasta mielestäni hyvin yksinkertainen ruoka on loppujen lopuksi ihan parasta.

    1. Each to their own. :) Minä taas tykkään ajoittaisesta ruoalla kikkailusta, ja makukin on fine diningissa usein erinomaista (osittain ehkä siksi, että se on erilaista kuin yleensä). Mutta ymmärrän, ettei tämä iske kaikkiin.

  3. Annokset näyttivät niin pikkuruisilta, että epäilyttää, jäikö aterian jälkeen vielä nälkä.

    1. Ei jäänyt. Kuvissa nuo näyttävät pienemmiltä kuin oikeassa elämässä, koska lautaset olivat valtavia.

  4. Herkun näköistä. Minua jäi kiinnostamaan se lokinpaska, mistä se oli tehty? Oliivimarinoidut mansikat kyllä kuulostavat siltä, että jäisivät väliin, örk.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge