Coloradon Fourteenerit eli vähintään 4267 metriä korkeat vuoret

Olen aina tykännyt kaikenlaisista listoista, joita voi ruksia lävitse. Joskus taannoin leikkasin aina keväisin City-lehdestä terassilistauksen talteen ja yritin käydä kaikissa, joissa kaljan hinta oli tarpeeksi alhainen. Käytyjä maita ruksailin niin kauan kun se oli vielä helppoa – ja yhäkin toki – mutta tällä hetkellä olen keskittynyt enemmän USAssa osavaltioihin ja kansallispuistoihin ja muualla maailmanperintökohteisiin. Olen yrittänyt katsoa lävitse niin IMDB:n top-100-elokuvalistauksen kuin lukea lävitse parikin erilaista ”100 kirjaa, jotka kaikkien pitäisi lukea yleissivistyksen vuoksi”-listausta. Useimmiten en suhtaudu näihin listoihin ”pakko ruksia kaikki”-mentaliteetilla, vaan haen listoista inspiraatiota, ja tämä asenne onkin hyvä pitää mielessä seuraavaa bongaamaani listaa katsellessani: Coloradon Fourteenerit.

Summiting Quandary Peak

Fourteenereiksi määritellään vähintään 14 000 jalkaa (4267 metriä) korkeat vuoret, joiden huippu nousee vähintään 300 jalkaa (91,5 metriä) ympäristöään korkeammalle, ja Yhdysvalloissa niistä suurin osa sijaitsee täällä Coloradossa. Kahden näistä päälle pääsee autolla – toisena jo blogissa esitelty Mount Evans – mutta lopuille tarvitaan uskoa, sisua, kuntoa ja osassa myös rohkeutta ja taitoa. Nyrkkisääntönä on, että listalle hyväksyttävään huiputukseen vaaditaan ainakin 3 000 jalkaa (914 m) nousua omin jaloin, mutta joillakin huipuilla tätä katsotaan vähän sormien lävitse, jos polun päästä on nousua melkein tämän verran.

Quandary Peakille kiipeäminen
Ruska valtaa täällä ensimmäisenä haavat, ja nämä olivat jo täydessä väriloistossa syyskuun puolivälissä.
Summiting Quandary Peak
Viikko sitten lauantaina kiipesimme Quandary Peakille, Breckenridgen laskettelukeskuksen lähellä sijaitsevalle fourteenerille. Nousua parkkipaikalta oli 1013 metriä, vaakasuoraa matkaa 4,5 kilometriä per suunta.

Summiting Quandary Peak

Fourteenereita keräileviä ihmisiä kutsutaan leikkimielisesti termillä peak bagger, ja ensimmäiset coloradolaiset peak baggerit olivat Carl Blaurock ja Bill Ervin, jotka jo vuonna 1923 kiipesivät kaikki tuolloin tiedossa olleet fourteenerit. (Tuolloin niitä oli 46 kpl, mutta myöhemmin löydettiin vielä 8 lisää tarkennusmittausten nostaessa vuorten korkeutta.) Sata vuotta sitten yhdellekään huipulle ei ollut polkua, jollaisia nykyään löytyy suurimmalta osalta huipuista enemmän tai vähemmän ylläpidettynä. Lisäksi Blaurock ja Ervin eivät suinkaan ajaneet polun päähän autolla, vaan he nappasivat junan Denveristä pieneen Creeden kylään ja kävelivät sieltä matkalle osuneiden Fourteenereiden huippujen kautta Tellurideen – linnuntietäkin reilu 100 kilometriä matkaa. Päällään heillä oli armeijan ylijäämävarusteita, ja kasvoilleen he hieroivat vaseliini-noki-sekoitusta suojaamaan korkeuksien kovilta UV-säteilyannoksilta.

Summiting Quandary Peak
Polut ovat parempia ennen puurajaa, mutta vuoren huippua kohden ne saattavat kadota kokonaan kivimurskan sekaan.
Pika
Piiskujänis, joka elää kivimurskan seassa
Vapaaehtoiset Quandary Peakilla
Polkuja ylläpidetään vapaaehtoisvoimin, ja vapaaehtoiset kiipeävät muiden kipuajien mukana puurtamaan kivien kanssa neljän kilometrin korkeuteen. Maisemat ovat upeita, mutta ilma ohutta.

Me tuskin ikinä saamme kaikkia Fourteenereita huiputettua, sillä osa niistä vaatii köysien kanssa temppuilua ja varsinaista kiipeilyä, osaa ei pysty huiputtamaan päivässä, ja osalle kiipeämistä kannattaa muuten ehkä miettiä hetki pidempään, sillä joiltain vuorilta tippuu ihmisiä vuosittain. Helpoimmat ovat kuitenkin päiväpatikointeja – pitkiä sellaisia – ja käsiä ei tarvitse käyttää kuin välillä kiinni pitämiseen. Silti, kuten Fourteenereista polkujen alussa muistutellaan, There is no such thing as an easy Fourteener. Viime lauantaina Quandary Peakin (4348m) huiputtaminen kesti 6,5 tuntia, pulssi oli noustessa jatkuvasti yli 140, jaloista hiipui loppuvaiheessa puhti ja huomasimme jarruttavamme alastuloa lihasten sijaan luilla ja nikamilla (ei hyvä), ja Iiroon iski jossain vaiheessa päänsärky, joka ei voinut johtua muusta kuin ohuesta ilmasta. Lapsia emme montaa reitillä nähneet, ja useampi ohittamamme patikoija kääntyi takaisin ennen huippua.

Summiting Quandary Peak
Huipun luona ollut pahin patikoijaryysis. Spottaa kuvasta lumivuohi.
Lumivuohet
Lumivuohikuttu ja -kili
Neljän kilometrin korkeudessa
Kuva otettu tasan neljän kilometrin korkeudesta. Vielä 348 metriä nousua jäljellä.

Vuoristotauti on Fourteenereille lähdettäessä todellinen riski, jonka takia kannattaa alemmista korkeuksista tullessa lepuuttaa ainakin pari päivää Coloradon preerialla puolentoista kilometrin korkeudessa ja mieluiten vielä uudestaan vuorilla vajaassa kolmessa kilometrissä. Meillekin olisi suositeltavaa yöpyä huiputusta edeltävä yö ylempänä, mutta majoitusten hintavuuden ja perjantain iltaväsymyksen takia emme kuitenkaan lähteneet Quandary Peakille kuin vasta samana aamuna kukonlaulun aikoihin. Vuoristotaudilla voi olla vakaviakin seurauksia, mutta jos oireita tulee pelkästään päivähuiputuksen yhteydessä, taannoin Everestillä töissä ollut ja nykyään Telluridessa vuoristotautiin erikoistunutta klinikkaa pyörittävä lääkäri Peter Hackett totesi lehdessä, että ibuprofeiinia vaan naamaan, korkeintaan 3x600mg, kunhan tosiaan laskeutuu alemmas iltaan mennessä. Toinen mielessäpidettävä asia on juoda paljon vettä, sillä vuoristotauti iskee helpommin, jos elimistö on kuivunut. Hyvä kunto ei varsinaisesti auta vuoristotaudin kanssa, mutta se voi auttaa kestämään oireita paremmin.

Summiting Quandary Peak

Panorama from Top of Quandary Peak
Panorama Quandary Peakin huipulta (klikkaa isommaksi)
Quandary Peakin huipulla
Parasta huipulle tulemisessa on euforinen fiilis, että jes, we did it! Huiputus kun ei ole koskaan varma juttu.

Meiltä lähimmät Fourteenerit ovat noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä, mutta valitsimme kuitenkin reilun kahden tunnin päästä löytyvän Quandary Peakin ensimmäiseksi huiputukseksemme. Yhtenä syynä oli, että vuoren lähellä olevasta Breckenridgen kylästä löytyi Oktoberfestit, jonne pystyi suuntaamaan patikoinnin jälkeen, mutta lisäksi Quandary Peak oli kohtalaisen aloittelijaystävällinen. Muita aloittelijaystävällisiä vuoria Denverin lähellä ovat Mount Bierstadt, Grays Peak ja Torreys Peak. Grays ja Torreys Peakit ovat vierekkäin, joten ne pystyy huiputtamaan myös samalla kertaa, mikä olisi vaatinut enemmän kuntoa ja tahtoa kuin mitä nyt oli käytettävissä. Bierstadtia taas kehutaan erinomaiseksi ensimmäiseksi talvihuiputukseksi maltillisen lumitilanteensa vuoksi, joten säästimme sen myöhemmäksi.

Lumivuohi
Vaikka tämä ensimmäinen huiputus ei sujunut täydellisesti vuoristo-oireilun ansiosta, totesimme, että tämä ei jää viimeiseksi huiputukseksi. Maisemat vuoren huipulla ovat sen verran upeat. Listalla siis vielä 53 Fourteeneria, mistä valita…
Mountain Goat & Iiro
Kaksi pässiä kalisteli sarviaan paluumatkalla alas.
Summiting Quandary Peak
Tästä sekunti myöhemmin lumipallo lensi kohti bloggaajaa.

Paras opaskirja kenellekään, joka suunnittelee Fourteenereiden kiipeämistä, on Gerry Roachin Colorado’s Fourteeners*. Kirjassa on joka huipusta kartat, joissa näkyvät kaikki mahdolliset reitit huipulle, ja suusanallisen kuvauksen lisäksi kirjasta löytyy polkujen päiden koordinaatit, korkeudet, polkujen vaikeusluokitukset sekä paljon hyödyllistä tietoa yleisesti Fourteenereiden kiipeämisestä. Suosittelen siitäkin huolimatta, että kirjoittajalla on ärsyttävä asennevamma metrijärjestelmää kohtaan.

The whole point of meters seems to be that we can divide them by 10 because we have 10 fingers. Dividing by 10 is something that scientists and engineers do all the time, but they usually have computers to help them do it. Now, sports-minded people don’t usually carry computers around, nor do they need to divide by 10, so they need something they can understand — like a foot.

Sarjassa aivan älyttömiä amerikkalaisen mittausjärjestelmän puolustuspuheita, vai mitä olette mieltä?

Lumivuohia ja piiskujäniksiä (Quandary Peak, 4348m)

Mountain goat

Henkeäsalpaavat maisemat levittäytyivät eteemme neljän kilometrin korkeudessa. Niin henkeäsalpaavat, etten huomannut vuohta ennen kuin se oli melkein kohdalla. Vähän tanskandoggia isompi pörröturkkinen eläin piti katseensa tiukasti minussa astellessaan ylväästi ja sirosti polun vierustan kiveltä toiselle.

Mountain goat

Mountain goat

Kiipeilyoppaassa oli todettu Quandary Peakin huiputuksesta, että If you are lucky, mountain goats will guide you to the top. ”Taidamme olla todella onnekkaita”, Iiro totesi minun jo napsiessa kuvia täyttä häkää.

Mountain goat

Kalliovuorten lumivuohet, mountain goats, elävät puurajan yläpuolella Coloradosta Alaskaan. Heinäkuussa vierailemassamme Yellowstonen kansallispuistossa oli myös lumivuohia, mutta sinne ne oli istutettu paikallisen sarvipään, paksusarvilampaan, kiusaksi. Tänne Coloradon vuorille lumivuohet kuuluvat, ovat aina kuuluneet, eivätkä ne paljon tuntuneet hätkähtävän patikoijista. Pikemminkin me mietimme pariin otteeseen, kuinka lähelle lähes satakiloista otusta uskalsi mennä.

Summiting Quandary Peak

Tuota, anteeksi herra vuohi, mutta polku kulkisi tästä…

Mountain Goat

Lumivuohen kesäturkki on maltillisen pituinen. Talvella eläin pörrööntyy paksuksi karvakasaksi.

Lumivuohet synnyttävät kilejä touko-kesäkuussa, ja kilit elävät äidinmaidolla syys-lokakuun vaihteeseen. Nämä kilit olivat siis vielä maitodieetillä:

Mountain goat

Mountain goat

Voisin kuvitella helpompiakin maastoja kävelyn opettelemiseen.

Mountain goat

Näytän sulle kieltä!

Ihmettelimme hetken, millä lumivuohet oikein elävät! Neljän kilometrin korkeudessa ei kasvanut paljon mikään, joten kiviäkö ne söivät? Kotona aiheeseen perehtyminen paljasti, että vuohet laskeutuvat aamuisin ja iltaisin laaksoon laiduntamaan. Keskipäivän kuumaksi hetkeksi ne palaavat korkeuksiin vilvoittelemaan ja kierimään kaivamissaan kuopissa.

Mountain goats

Laakso on noin 3,5 kilometrin korkeudessa. Pieni kapuaminen ruokailemaan siis näille kahdelle kutulle ja kahdelle kilille.

Mountain goat

Lumivuohet ihastuttivat meitä niin, että pienemmät vuoren eläimet meinasivat jäädä kokonaan kuvaamatta. Tällä kertaa emme nähneet murmeleita – varmaankin polulla patikoijien mukana kulkeneet koirat pelästyttäneet pois – mutta piiskujänisten vikinä saatteli meidät taas huipulle ja takaisin. Vikkelistä pieneläimistä on vaikea ottaa kuvia, mutta sentään pari niistä jäi poseeraamaan.

Pika

Kotivuoreni on linnani.

Pika

Vikiviki! Vikisen sulle muuten vaan.

Niin mites se vuorikiipeily sitten tällä kertaa meni? Hyvin! Ensimmäinen Coloradon Fourteener on nyt huiputettu ja seuraava jo suunnitteilla. Siitä kuitenkin enemmän seuraavassa kirjoituksessa.