Siinä se oli. Kolmen viikon tivoliaika täällä päättyi eilen. Aika, jolloin maahan virtaa päivittäin kymmeniä tuhansia turisteja ihastelemaan maailman vanhinta ja ehkäpä myös parasta tivolia. (Vai tiedättekö mielestänne parempia? Vinkkejä otetaan vastaan kommenttiboksiin.) Kolmessa viikossa ehdin minäkin oppia Schueberfouerin kirjoitusasun – ja käydä paikalla yhteensä viisi kertaa nauttimassa menosta ja meiningistä.
Vietin tivolissa kaksi lounastaukoa, jona aikana ahdoin mahani täyteen gromperekichelchereitä (joiden nimeä en koskaan oppinut lausumaan, olkoon ne siis gromperekökkeleitä), nautin bretagnelaisessa ravintolassa ostereita ja crepejä ja kävin maailmanpyörässä vilkaisemassa, miltä Luxemburg näyttää lintuperspektiivistä: metsäiseltä. Kolmena iltana taas pyörin mukana humussa, joka muistutti jotain paljon isompaa ja ilakoivampaa kaupunkia lauantai-iltana, paitsi että illat olivat sunnuntai, tiistai ja keskiviikko, ja kyseessä oli kuitenkin yleensä saksalaisen jäykkä Luxemburg. Yksi vuoristorata tuli testattua, mutta Helsingin Linnanmäellä 90-luvulla ollut Breakdance jäi nostalgisoimatta.
Eilen päätösjuhlassa mukana olivat Elina ja Hanna
Yksi tivolin neljästä vuoristoradasta
Gromperekökkeleiden lisäksi Schueberfouerin erikoisuutena ovat suklaakuorutetut mansikat ja kiwit. Ja nämä eivät ole mitään kovia syysmansikoita vaan ihanan pehmeitä ja makeita. Ihmettelimme kaikki, mistä valmistajat ovat onnistuneet saamaan näin makeita mansikoita tähän vuodenaikaan – tai vaihtoehtoisesti mitä taikoja mansikoille on tehty.
Kävin kokeilemassa onneani ampumaradalla peräti kahdesti. Ensimmäisellä kerralla ensimmäiset kaksi kutia meni ampumatarkkuuden hakemiseen ja ”mites tätä asetta nyt käsiteltiinkään”-ihmettelyyn, ja kudit osuivat pari millin päähän maalistaan, tuloksena harmillinen 3/5. Toisella kerralla sitten sain aseeksi yksilön, jonka liipaisin oli melkein jumissa, ja taas sama 3/5. En ollut varma, mitä viidellä osumalla olisi voinut voittaa, sillä kukaan tiskin takana ei puhunut englantia.
Kun hehkutin Schueberfoueria etukäteen, eräs tänä vuonna kaupunkiin muuttanut kaverini ihmetteli, miksi hehkutan tivolia. Eihän niissä ole mitään ihmeellistä, niitä on Suomessakin! Oma hehkutukseni johtui puhtaasti siitä, että en ole koskaan aiemmin käynyt kiertävässä tivolissa, ja parkkipaikan muuntumisessa huvipuistoksi on jotain maagisen tuntuista – ja onnekseni ensimmäiseksi tivolikokemuksekseni osui tämä. Schueberfouerin saavuttua kaupunkiin kaverikin pyörsi sanansa ja liittyi meidän lapsellisen innostuksen valtaamien suureen joukkoon.
Totta kai tivolissa myytiin myös ilmapalloja
Schueberfouer oli eilen viimeistä päivää auki, ja päätöksen kruunasi ilotulitusnäytös. Ensi vuonna spektaakkeli on tiedossa 22.8.-10.9.2014. Kannattaa laittaa kalenteriin jo nyt ja ruveta suunnittelemaan loppukesän visiittiä Luxemburgiin. Moni oli tainnut viime vuonna näin tehdä, sillä normaalien saksalaisten ja ranskalaisten turistien lisäksi Luxemburg oli yhtäkkiä täynnä myös brittituristeja, siis niitä kännisiä porukoita, jotka tuskin tietävät missä ovat ja viinalta haisevina kyselevät kaikilta vastaantulijoilta, missä on the fun fair. Niitä ei kuitenkaan ollut häiriöksi asti, eli kannattaa tulla vaikkei kyseisentyylisistä porukoista perustaisikaan.
