Häämatka Karibialla: paras loma ikinä!

Suunnilleen puolivälissä risteilyä se kävi ensimmäistä kertaa mielessä, ja loppuviikosta olin jo varma asiasta: häämatka Karibialla oli paras loma, jolla olen koskaan ollut. Tietenkin seura oli ylitse kaiken, mutta koska samassa seurassa on tullut reissattua jo kymmenisen vuotta, piti syitä miettiä muualtakin. Tässä ne ovat:

Häämatka Karibialle: Saint Kitts
Brimstonen linnake Saint Kittsillä – yksi kahdesta maailmanperintökohteesta, jossa vierailimme

Kulttuuria – joka Karibian saarella omansa

Ennen tätä matkaa mielikuvani Karibian saarista eivät eronneet muuta kuin nimeltä: samoja hiekkarantoja varmaan kaikkialla. Väärin! Tämä kävi selväksi viimeistään toisena saaripäivänä, kun saavuimme havaijimaisilta Yhdysvaltain Neitsytsaarilta huomattavasti köyhemmälle Saint Kittsille, jossa meno muistutti välillä Afrikkaa.

Kovasti laivalla mainostetun shoppailun ja rantojen sijaan keskityimme Saint Kittsillä ja Barbadoksella historiaan, ja sitä riitti. Alkuasukkaat, siirtomaa-aika, orjakauppa ja sokeriruokotalous tulivat tutuiksi, kun kiertelimme linnakkeita ja plantaaseja. Barbadoksella parhaiten mieleen jäi kulttuurista rommi, jota pääsimme maistelemaan vanhalla sokeriruokotilalla, jossa rommia yhä valmistetaan perinteisin menetelmin. Bridgetownin kaupunki taas yllätti sillä, miten kaupungilta se vaikutti turistikeskuksen sijaan – ja sitähän se olikin.

Saint-Martinilla palasimme sitten nykypäivään ja ihmettelimme, miten Barbadoksen ”Pikku-Englanti”-fiiliksen jälkeen voitiin olla niin Ranskassa. Kittsillä ja Barbadoksella puhuttu karibianenglanti vaihtui kieleen, jonka juuri ja juuri tunnistin ranskaksi, ja liikenne vaihtui tutulle puolelle tietä. Saint-Martinin saari on jaettu kahtia Ranskan ja Hollannin välillä, ja jo kahden saaripuoliskon välillä ero oli huimaava: siinä missä hollantilainen Sint Maarten oli turismin tasoltaan melkeinpä Kanariaan verrattavissa, Saint-Martinista tuli mieleen Ranskan pikkukylät jossain Montpellierin ja Marseilles’n välimaastossa.

Häämatka Karibialle: Barbados
350 vuotta vanha sokeriplantaasi Barbadoksella

 

A photo posted by Jenni (@globecalledhome) on

Kiireettömyys – Karibialla sitä riittää

Matkalla saatan välillä juosta pää kolmantena jalkana nähtävyydestä toiseen, ja lopulta kotiin tullessa tuntuu, että tarvitsisin pari ylimääräistä vapaapäivää pelkkään leipäilyyn. Sen sijaan tämä loma tuntui oikealta lomalta, ja palasin takaisin kotiin varmasti levänneenä. Suuri kiitos tästä menee risteilyn useammalle meripäivälle, joiden aikana ei ollut kiire minnekään.

Kiireettömyys ei tässä tapauksessa tarkoita tylsistymistä. Tekemistä laivoilla riitti, mutta se oli kaikki luonteeltaan kiireetöntä. Uima-altaan laidalla makoilua ja porealtaassa lekottelua. Huonepalvelusta tilatun aamupalan nauttimista parvekkeella kylpytakit päällä. Luento Karibian historiasta (jonka aikana tosin nuokuin, koska proffa oli keskimääräistäkin akateemikkoa kuivempi). Päivän jumppakiintiön täyttö kannella ohjatun tanssitunnin tahdissa. Miettiminen, kumpaa illan standup-, taikuri- tai tanssinäytöksistä sitä menisi katsomaan. Hiusten leikkauttaminen laivan spa:ssa isoista ikkunoista merta ihaillen. Adrenaliinia nostattavin osuus risteilystä oli kasinon pokeriturnaus (jonka voitin!), joka jäi reissun ainoaksi, koska seuraavan turnauksen aikoihin olin liian ”kiireinen” kirjoittaessani postikortteja laivan loungen jazzbändiä kuunnellen.

Toisaalta saarillakin elämä meni omaa vauhtiaan, ja saarten pieni koko takasi sen, että joka saarella tuntui lähtiessä, että olimme nähneet tarpeeksi. Ei siis tarpeeksi, että tänne ei ikinä tarvitse tulla uudestaan, vaan tarpeeksi, että voimme hyvillä mielin jatkaa eteenpäin. Etenkin kun se hyvillä mielin jatkaminen sisälsi lasilliset samppanjaa ja loittonevan rantaviivan tarkkailun laivalta käsin.

Häämatka - Karibia - Celebrity Equinox

Häämatka - Karibia - auringonlasku
Laivan perässä kahden kannen välissä oli pieni tasanne, joka oli yksityisyytensä ansiosta oma lempparipaikkani meren ihailuun

Loistavaa palvelua, loistavaa ruokaa

Meillä ei ollut aiempaa kokemusta pitkistä risteilyistä tai varustamoista, joten laivamme Celebrity Equinox onnistui ylittämään odotukset kaikilla tasoilla. En ole koskaan aiemmin päässyt nauttimaan noin tasalaatuisen hyvästä palvelusta yhtä pitkäkestoisesti. Jätimme parissa välissä ylimääräistä tippiä hyvästä palvelusta, ja yllätykseksemme tämä ei tuntunut vaikuttavan palvelun tasoon, koska se oli jo valmiiksi juuri sillä tasolla kuin pitikin. Ravintolahenkilökunta oli miellyttävää, hyttipalvelu loistavaa, hyttisiivous juuri niin huomaamatonta kuin voi olla, ja ylipäänsä henkilökunta todella mukavaa.

Niin, ne ravintolat. Niitä oli monta, ja ne olivat kaikki hyviä. Ruotsinlaivatyylinen buffet löytyi sellaista haluaville, mutta itse tykkäsimme enemmän valkoisista pöytäliinoista. Risteilyn perushintaan kuului illallinen hyvätasoisessa ravintolassa (jossa muuten söimme joka ilta etanoita – nyt on niiden kiintiö vähäksi aikaa täynnä), mutta sen lisäksi laivalta löytyi useampi erikoisravintola, joita kaikkia kokeilimme. Todellisia fine dining -kokemuksia olivat ravintola, jossa hummeri liekitettiin pöydässä, ja toinen, jonka tryffeliravioli on parasta pastaa, jota olen ikinä syönyt. On suorastaan ihme, ettemme palanneet reissusta kuin pari kiloa painavempina.

Häämatka - Karibia - Celebrity Equinox
Celebrity Equinoxilla ylimmällä kannella on nurmikko, jossa ainoana satamailtana bändi soitti ja joitain kymmeniä vieraita oli kerääntynyt ihailemaan Sint Maartenin tähtitaivasta.
Häämatka - Karibia - Celebrity Equinox
Laivamme Celebrity Equinox ylitti odotukset suunnilleen kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Toinen toistaan upeampia rantoja

Emme käyneet rannalla kuin kahdella saarella, joten ne eivät olleet yhtä isossa osassa reissussa kuin ehkä etukäteen olisi voinut kuvitella. Kaikki näkemämme rannat olivat kuitenkin upeita, ja niistä kaksi nousi ylitse muiden.

Neitsytsaarten kansallispuisto Saint Johnilla oli sitä Karibiaa, johon voisi kuvitella eurooppalaisten satoja vuosia sitten törmänneen ja ihastuneen. Kansallispuistostatuksensa takia rannat olivat pitkälti rakentamattomia ja meri uskomattoman turkoosia. Kovan tuulen takia emme päässeet snorklaamaan, mutta sen sijaan patikoimme läpi metsän Honeymoon Baylle, jossa levitimme pyyhkeet kapealle rantahiekalle. Emme olleet rannan ainoat lomailijat, kaukana siitä, mutta juuri tällä hiekkakaistaleella olimme ainoat.

Toinen ranta, joka jäi mieleen, oli Maho Beach Sint-Maartenilla. Vietimme täällä kolme tuntia, jonka aikana otimme aurinkoa ja uimme, mutta syy rannalle saapumiseen oli ehkä kuitenkin sen sijainti lentokentän kiitoradan päässä. Tsekkaa allaoleva kuva, niin ymmärrät miksi.

Häämatka Karibialla & Maho Beach
KLM:n Jumbo laskeutumassa Sint Maartenin Maho Beachille. Tämä oli ehkäpä makein rantakokemus loman aikana.
Häämatka - Karibia - Neitsytsaaret
Neitsytsaarten kansallispuiston rannat olivat vertaansa vailla. Upeita hiekkarantoja luonnontilassa!

Lähtisinkö uudestaan? Todellakin! En samalle reitille, enkä välttämättä samalle laivallekaan: saaret olivat mainioita ja Celebrity Equinox aivan upea, mutta saattaisin harkita muulle kuin häämatkalle halvempaa laivaa tai lyhyempää reittiä. Karibialla kuitenkin tarjontaa riittää, ja me aloimme jo miettiä, milloin pääsisimme lähtemään seuraavan kerran. Vähän hymyilin ennen risteilyfaneille, mutta minusta taisi itse tulla sellainen.
Häämatka Karibialla & Neitsytsaarten kansallispuiston Honeymoon Bay

Yhteistyössä Celebrity Cruises


Kirjoituksen kuvat ovat parhaita matkakuviani viime vuodelta Instagramista. Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA, Travellover ja Muru Mou. Minua voi seurata instagramissa käyttäjätunnuksella @globecalledhome.

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

68 kommenttia postaukseen “Häämatka Karibialla: paras loma ikinä!”

  1. Pakko myöntää, että mä oon yks niistä joka hymyilee risteilyfaneille. Niitä risteilijöitä on nimittäin nähny Alaskan vuosina monia! Ehkä munkin pitäis käydä koittamassa, että kääntyiskö pää sittenkin kun mua oikein hemmoteltais palvelulla… :D

    Vaikuttaa siltä että ootte todella saanu lomailla, mikä onkin häämatkalla varmaan se tärkein juttu. :)
    Kea | Deep Red Blues on viimeisimpänä kirjoittanut: 21 National Parks

    1. Mä olin kyllä autuaan tietämätön risteilyiden (tai ainakin tämän risteilyn) palvelutasosta aiemmin. En ihan hiffannut, kuka haluaa olla Ruotsinlaivalla yli viikon putkeen, mutta nyt alkoi tämä avautumaan. :)

  2. Mä en yhtään ihmettele että ihmiset alkaa risteilyfaneiksi ensimmäisen sellaisen koettuaan. Mun mielestä se on ihana tapa nähdä uusia paikkoja, inhoan itse sitä matkustuksen siirtymistä paikasta toiseen joten risteily tekee sen osan reissusta todella nautinnolliseksi!

    Teille kyllä näyttää olleen aivan ihana häämatka ja oli hauska seurata sitä instassakin!
    Laura/My post-University life on viimeisimpänä kirjoittanut: Minä ja matkustus

    1. Nimenomaan tuo oli musta aivan loistavaa! Ei laukkujen roudaamista ympäriinsä, ei matkalaukusta elämistä, pystyi purkamaan tavarat kaappiin, oli aina sama sänky… ja tosiaan se, että siirtymiset oli YÖLLÄ ja silti sai nukuttua! Tykkään välillä istua bussissa ja junassakin maisemia katsellen, mutta yleensä sitä tulee harratettua lomilla liikaakin.

      1. Sama kokemus minullakin. Haluan matkoilla aina nähdä monia eri paikkoja, ja siitä seuraa yleensä väistämättä väsyttävää matkantekoa: pitkiä aikoja autossa, bussissa tai junassa, odottelua lentokentillä. Aivan erityisesti minua rasittaa jatkuva laukkujen pakkaaminen uusiksi aina, kun on aika vaihtaa kaupunkia ja majapaikkaa. Karibian-risteilyllä uusia paikkoja ja jopa uusia valtioita pääsi näkemään lähes joka päivä, ja silti missään vaiheessa ei tarvinnut rasittaa itseään pakkaamisella tai väsyä matkantekoon. Se oli upeaa.

        Aloin reissuni aikana jopa haaveilla, että tekisin eläkkeellä vuoden mittaisen maailmanympäriristeilyn :)
        Maria / Amerikkaa ymmärtämässä on viimeisimpänä kirjoittanut: Suuri Etelävaltioiden kiertomatka

  3. Näyttää kyllä kelpo meiningiltä, kelpaisi! Ihanaa, että teidän häämatka oli noin onnistunut ja tuntuu parhaimmalta lomalta ikinä, nappivalinta siis :)
    säppä on viimeisimpänä kirjoittanut: Arkea Valenciassa

  4. En osaa sanoa, millainen käsitykseni oli risteilyistä vielä jotain vuosia sitten, mutta kuunneltuani bloggaajia ja luettuani kaikenlaisia postauksia, mielikuvani on nykyään äärimmäisen positiivinen, vaikka yhtään kunnon risteilyä en ole vielä tehnyt :). Oli todella kivaa lukea tätä postausta, koska aiomme tosiaan omallakin häämatkalla lähteä Karibian risteilylle. Hienoa nähdä, että nautit omasta kokemuksestasi. Tunnistan itseni täysin tuosta, että loman jälkeen tuntuu kuin pitäisi ottaa vielä pari lomapäivää lisää, että ehtii palautua siitä juoksemisesta. Tuollaisia meidän lomat yleensä ovat, koska suuntaamme kaupunkeihin, mutta häämatkalla kuuluu myös lepäillä ja olla vain, joten Karibia kuulostaa täydelliseltä :).
    Jerry / Pako Arjesta on viimeisimpänä kirjoittanut: Voita yöpyminen Hotel Kämpissä

    1. Meidän lomat on tuollaisia, vaikka ei suunnattaisikaan kaupunkeihin, koska metsässä tetsaus taikka autolla monta tuntia päivässä ajo eivät myöskään ole sieltä rentouttavimmasta päästä. :D Ehkä saman rentoutumisen asteen saisi aikaiseksi ihan vaan yhdessä resortissa möllöttäessä, mutta mua kun vaivaa tämä uusien paikkojen näkemisen kuume, niin se on usein poissa kysymyksestä.

      1. Totta, vielä rankempia ovat varmasti luontokohteet, kun siellä ei yleensä tosiaankaan vain löhöillä yhdessä paikassa :). Sama vika täällä, eli kun johonkin pääsee, ei sinne mennä vain oleilemaan, eli ”kaikki” on nähtävä.
        Jerry / Pako Arjesta on viimeisimpänä kirjoittanut: Voita yöpyminen Hotel Kämpissä

  5. No aika täydellinen häämatka! Matkamessuilla selailin useita risteilyesitteitä, sekä Välimeren että Karibian, ja kyllä houkuttelisi. Olisi nimittäin varmasti aika kivaa lastenkin kanssa, aktiviteetteja ja ohjelmaa kun näytti olevan tosi kivasti isoilla laivoilla. Ei pelkästään bingoa eläkeläisille ;)
    Ansku BCN on viimeisimpänä kirjoittanut: Kaipuu lumille (Instagram Travel Thursday)

    1. Heh, sitäkin oli, mutta todellakin, ohjelmaa riitti. Meidän laivalla oli aika pitkälti niitä eläkeläisiä, mutta tarpeeksi oli nuorempaakin jengiä, että Beatles-coverbändin vastapainoksi oli standupia ja taikuria, ja kaikenlaista tanssituntia ja laivakierrosta. Ja käytiin me kerran siinä ”bingossakin” eli trivia-iltapäivässä. :D Lasten ohjelma taisi olla aika vähissä, koska laivalla ei paljoa lapsia ollut, mutta esim Royalilla tähän on kuulemma panostettu enemmän!

  6. Vau, onnea pokeriturnauksen voittamisesta! :) Kuulostaa ja näyttää aivan huipulta Karibian risteilyltä! Ollessani Dominikaanisessa tasavallassa töissä, osa Suomesta tulevista asiakkaista vietti viikon risteilyllä ja viikon hotellissa, joten jonkun verran tuli luettua laivasta ja sen ohjelmasta. Osa meistä oppaista vietti lomansa sillä risteilyllä, mutta sen reitti ei vaikuttanut itsestäni lainkaan mielenkiintoiselta. Tämä kylläkin!
    Terhi / Muru Mou on viimeisimpänä kirjoittanut: Blogihaaste: Instagramin ihanimmat

    1. Mikä tuo laiva oikein oli? Meillä oli vaikeuksia valita reittiä, kun joka saari vaikutti jännältä, mutta ehkäpä teille ne oli kuvattu vähän eri valossa? Tai sitten pelkkiä turistirantapaikkoja?

  7. Näyttää kyllä aivan upealta häämatkalta :) Maho Beach olisi joskus kiva kokea, samoin kuin nämä muut Karibian saaret. Mulla on tuollaisten pidempien risteilyjen kanssa se ”ongelma”, että vaikuttaa siltä että kaikki risteilijät ovat 60+. Jotenkan tällainen parikymppinen ei millään sopisi joukkoon :P Joskus kuitenkin haluaisin lähteä Karibian risteilylle, ainakin maisemat vaikuttaa aivan ihanilta.
    Tanja/Levoton Matkailija on viimeisimpänä kirjoittanut: IGTT: Talvinen Suomi ja Turku

    1. Täytyy myöntää, että me oltiin vähän yllättyneitä, kuinka korkea keski-ikä tuolla laivalla oli, ja välillä tuli fiilis, että ollaanko me laivan nuorin pariskunta. (Ei oltu.) Se ei kuitenkaan haitannut ja oli oikeastaan tietyllä tavalla kiva: meidän suosimissa aktiviteeteissa oli enemmän tilaa, ei ollut valtavia bileitä joka ilta niin päästiin keskimäärin ihmisten aikaan nukkumaan (ja heräämään aikaisin seuraavana päivänä maihin), uima-altaassa oli tilaa sekä myös auringossa olevilla aurinkotuoleilla kun eläkeläiset tykkäsivät enemmän nuokkua varjossa, ja tuntui, että loppumatkasta koko laivan henkilökunta tunnisti meidät ja moikkaili. :D

    1. Se oli kyllä huikeaa, kuten oli saman koneen takaisin Amsterdamia kohti lähtö! Silloin kone lähti poispäin rannasta mutta starttasi nousukiitonsa ihan rannan viereisen verkkoaidan takaa kiitoradan päästä, ja tuuli ja älämölö oli melkoinen.

  8. Mua on hymyilyttänyt myös, mutta ei yhtään negatiivisella tavalla. :D Haluaisin myös alkaa aktiiviristeilijäksi niin paljon kuin se minun lompakolla voisi mahdollista olla. Alaskan risteily ja Hurtigruten kiinnostaisivat, samoin kyllä Karibia. On vaan se melko rajoittava ongelma. En haluaisi popsia pahoinvointilääkkeitä pieneen laivankeinutukseen kahta viikkoa putkeen. :/
    Kyllä nämä postaukset siihen asti ihastuttaa kun itse uskaltaa lähteä!
    Ihan mahtava häämatka ollut teillä :)
    Maarit Johanna on viimeisimpänä kirjoittanut: Ulkona on parasta just nyt!

    1. No tossa tulikin ne kaksi muuta risteilyä, joille niin haluaisin. :D Alaskalla ja Norjassa varmaan merenkäyntiäkin riittää, mutta myrskykauden ulkopuolella Karibia vaikutti suht tyyneltä. En itse kärsi pahoinvoinnista, mutta pidän laivan isoa keinumista silti epämiellyttävänä, enkä huomannut sitä kuin kahtena iltana.

  9. Ihanaa, että löysitte Karibian risteilyjen riemun! Minä olen ollut kolmella viikon mittaisella Karibian risteilyllä, ja vaikka joka kerta on ollut eri kohteet, vielä olisi ne eteläisimmät saaret näkemättä. Lapsen kanssa tulee tietenkin sitten ne Disneyn risteilyt, ja ehkä sitten voin vaihtaa muihin kohteisiin Karibialta. Ei ihan ole siis risteilyt risteilty. Ihan mahtava tapa vierailla pienillä saarilla, joihin ei viikoksi tai kahdeksi viitsi lähteä. Risteilyltähän voi sitten valita parhaat päältä ja lähteä pidemmäksi aikaa niihin kohteisiin, mistä on eniten pitänyt. Me olimme (juurikin risteilyn perusteella valittuna) vuosi sitten babymoonilla Barbadoksella. :)
    Teija / Lähdetään taas on viimeisimpänä kirjoittanut: Mitä tehdä matkalla Phuketissa?

    1. Me nähtiin Barbadoksella, kun Disney-laiva lähti satamasta, ja vähän nauratti, kun se ”lähtömerkki” oli Samu Sirkan joulutervehdyksen alkusävelet. :D Ja juuri tuolla asenteella mekin oltiin liikkeellä, että nyt käydään bongaamassa saaret ja joskus tehdään täsmäiskuja kiinnostavimpiin. Vielä on tosin epäselvää, mitkä ne kiinnostavimmat olivat, koska joka saari oli omalla tavallaan jännä.

  10. Mun unelma on ollu jo pitkään päästä risteilemään Karibialle ja käydä Maho biitsillä bongailemassa lentokoneita. Tää teidän häämatka kuulostaa kyllä niin täydelliselle sellaselle just sopivalle tasapainolle näkemistä ja rentoutumista.

    1. Häämatkaksi vaan! Voit suunnitella sen jo valmiiksi ja kertoa ilmoitusluontoisesti sitten joskus mahdolliselle kosijalle. ;)

  11. Munkin mielestä meidän häämatka oli meidän paras matka, sitä muistelee vieläkin kaiholla, vaikka sen jälkeen ollaan ehditty reissaamaan yhdessä useammankin kerran :) Ja tykkäsin siitä, että otettiin muutama päivä ihan rauhassa, ilman mitään erityistä tekemistä. Oli oikein seesteinen olo kotiin palatessa :)
    Heidi / Auringon alla on viimeisimpänä kirjoittanut: Ruokatunnelmia New Yorkista

    1. Musta tuntuu, että sitä seesteistä yhdessäoloa ainakaan me ei hirveästi muuten matkoilla harrasteta, joten oli todellakin kiva, että sillekin jäi nyt aikaa!

  12. Vau, vaikuttaa ihan mahtavalle häämatkalle! Karibia taitaa olla paljon monipuolisempi kohde, kuin usein annetaan ymmärtää. Miten pitkä tää risteily muuten oli? :)

    1. Tämä oli 10 yötä. Me harkittiin myös pidempiä, mutta lopulta tämä oli juuri sopivan mittainen. Tuossa vaiheessa oli ehtinyt syödä jo sen verran etanoita, että oli kiva palata kotiin normaaliin elämään. :D

  13. Tätä lueskellessa oikein alkaa matkakuume nousemaan, sillä kuuden viikon päästä starttaa itsellä risteily San Juanista Royal Caribbeanilla samoille saarille :-) Riippuu tietysti millä Yhdysvaltain neitsytsaarilla olitte (mennään St. Croixille), niin muut mainitut on ainakin samat + Martique. Olen tässä jo odotellut, koska alkaa postauksia teidän reissulta tulemaan :-D Itselle St. Maartenia lukuun ottamatta kohteet on vieraita, niin kiva nähdä samalla myös uusia paikkoja. Toki vinkkejä otetaan myös vastaan ;-)
    Kohteena maailma / Rami on viimeisimpänä kirjoittanut: Minne mennä nyt | 4/2016 | Kemin LumiLinna

    1. Meillä oli St Thomasissa pysähdys, ja siitä sitten mentiin retkeillen St Johnille, jossa vietettiin koko päivä. Katselinkin, että St Croixikin olisi ollut monessa vaihtoehdossa. Ehkäpä sinne sitten seuraavalla kerralla!

      Eiköhän tässä kuuden viikon sisään ehdi jonkin verran postauksia tulla, mutta ihan joka saaresta en lupaa kirjoittaa. Mutta kun kerran tuli tällainen puolittainen pyyntö, niin sovitaan, että aloitan St Kittsistä ja Barbadoksesta. ;)

    1. Ja mä taas luin sun selostuksia ja totesin, että ehkä pitää sittenkin miettiä uudestaan sitä, että tarvitseeko sinne Antarktikselle koskaan lähteä…

    1. Meilläkin oli tämä yhtenä tekijänä. Mielikuva niistä vielä viisi vuotta sitten oli aika erilainen kuin siinä vaiheessa, kun reissu varattiin.

  14. Upea reissu teillä takana, instagramissa olen jo ihastellutkin kuvia! Olen myös käynyt Karibian risteilyllä – yli 20 vuotta sitten! Kiva kokemus se oli silloin lapsenakin ja mietimme tuota yhdeksi vaihtoehdoksi lomalle nyt vauvan kanssa, mutta totesimme, että mukavampaa on sitten, kun lapsi on edes sen verran iso, että voi osallistua jollekin retkille maissa. Joskus haluan myös päästä kokemaan tuon Maho Beachin! Voi vain yrittää kuvitella fiilistä, kun iso jumbojetti melkein viistää päätä :D
    Henna /suurin onni on viimeisimpänä kirjoittanut: IgTravelThursday: Relasti risteilyllä vauvan kanssa

    1. Mulla tuli tällä risteilyllä mieleen, vaikka omalla aluksella ei paljon lapsia ollutkaan, että tämä sopisi varmaan erityisen hyvin matkustustavaksi lasten kanssa. Pienemmille lapsille helpompaa, kun on koko ajan samat nurkat, ja isommat sitten taas pystyy päästää ilman valvontaa kiertämään laivaa. Mutta tuo vauvan kanssa saattaa tosiaan olla ongelma maissa, jos ei halua matkustaa takseissa vauva sylissä.

    1. Etanat on PARHAITA! Yksi mun lempiruokalajeista, joita Ranskassa popsin aina kuin mahdollista, ja täällä niitä on todella harvoin tarjolla. Nyt sitten vedettiin kiintiöt täyteen.

  15. Hei, muuten hyvä, mutta onko tämä blogi vain mainostamistamistarkoituksessa tehty??? Kun tekstin tyyli ja asianilmaisutapa siihen vahvasti viittaa.

    1. Hah, ei ole, mutta ehkäpä todella positiivinen fiilis tuntuu mainostamiselta, kun yleensä näin positiivista asennetta löytyy lähinnä mainoksista? Koska meillä oli aidosti paras loma ikinä (ja tätä piti miettiä jonkin aikaa koska tälle tittelille on meillä kovia kilpailijoita), niin halusin sen tietenkin tuoda myös esiin ja vähän avata syitä. Informatiivisemmat postaukset ja tarkemmat matkakertomukset tulee sitten myöhemmin. :)

  16. Toi Saint Maarten ois lentokonefanille (mulle) niin unelma! Ihan huikea. Ihanaa että teillä oli rentouttava häämatka. Mä niin samaistun siihen että loman jälkeen tarvii lomaa, mutta sama juttu että Bahaman risteilyllä tuli vaan oltua. Ehkä mun pitää nyt lähteä risteilylle kun vähän stressaa. :D
    Marikaw on viimeisimpänä kirjoittanut: Instagramin ihanimpia

  17. Viimeinen lause vähän pisti hymyilyttämään. En itse juuri nyt Karibiaa lähtisi risteilyn muodossa kiertämään, mutta never say never. Karibia muuten kyllä kiinnostaa tosi paljon, koska kuten sanoit, nyt ne mielessäni niputan helposti yhteen, vaikka tiedostan kaikilla olevan oma tarinansa ja kulttuurinsa. Etenkin Barbados jostain syystä sytyttää tosi paljon. Oli muuten kiva seurata teidän reissua snäpistä!

    1. Barbadoksesta olen juuri lukemassa kirjaa ”Sugar in the Blood”, joka avasi saaren historiaa tosi hienolla tavalla. Suosittelen, jos saari kiinnostaa!

    1. Mulle tuli ihan yllätyksenä tämä kohteiden erilaisuus, mutta pidin sitä kyllä ehdottomasti plussana. :)

  18. Karibian-risteily on aina hyvä idea! Olen ollut muutaman kerran ja juurikin noista mainitsemistasi syistä. Kovin samoja fiiliksiä saaretkin herättäneet. St. Kittsillä oltiin itse häämatkalla viikko. Se on kyllä, tai ainakin silloin vuosia sitten oli, aika kaukana sellaisesta Karibian paratiisisaaresta, jollaisina esimerkiksi Arubaa ja Curacaota pidetään.

    1. Mä en ehkä itse juuri tuosta syystä valitsisi Saint Kittsiä häämatkakohteeksi. Se taisi olla ainoa saari, jolla käytiin, josta tuli fiilis ettei ole vältsysti tarvetta palata, joten viikko siellä kuulostaa kyllä todella pitkältä.

  19. Kiitos mukavasta postauksesta ja upeista kuvista.

    Omaan reissuun aikaa tasan kuukausi ja kauhea stressi päällä esim siitä, mitä pakkaan mukaan. Mä teen siis kaksi risteilyä ja pidän niiden välissä reilu viikon tauon Sydneyssä. Yhteensä risteilypäiviä tulee 30. Juu, kuullostaa paljolta, mutta halusin nähdä mahdollisimman monta saarta yhdellä reissulla. Tyynenmeren ylityskin on ollut haaveissa pitkään, pääsee elämään yhden päivän kahdesti :)

    Oliko pukukoodi miten tarkkaa tuolla laivalla? Ku en muutaman illan takia jaksaisi kantaa iltapukua mukana, vaikka nyt olisi hyvä mahdollisuus sen käyttämiseen.

    Karibialla oon ollut itse vuonna 2007 suomen purjelaivasäätiön matkassa ja kyseinen Maho beach tuli silloin tutuksi. Vieläkö siellä rannan kaupungin puoleisessa päässä on se ravintola, missä sai tissejä vilauttamalla ilmaisen drinkin? ;)
    Tanja on viimeisimpänä kirjoittanut: Gluteenittomalla makumatkalla ympäri Suomea

    1. Pukukoodia oli löysennetty niin, ettei enää ole virallisesti formal nighteja vaan ”evening chic”-iltoja. Cocktail-mekko sopii siis myös hyvin, ja en itse huomannut erityisen suurta eroa normi-iltojen ja evening chic -iltojen välillä. Tuntui, että kumpanakin ihmiset olivat pukeutuneet siististi ja ihan skidisti juhlavasti.

      Me oltiin siinä kaupungin puoleisessa päässä rantaa baarissa, mutta ei ainakaan me huomattu mitään tissien vilauttelua!

      1. https://www.flickr.com/photos/29374594@N00/3235156512
        Tuo kuva on vuodelta 2009, silloin vielä toimi Sunset beach barissa ilmaiseksi juominen :) (Koska joku tuttu tän kuitenkin bongaa niin täytyy kait se tunnustaa, etten mä viettänyt kuin tunnin tuossa baarissa ilman paitaa… )

        No, jos mun cocktail-mekko ei kelpaa niin sitten syön vaikka buffassa niinä iltoina kun pitää olla fiininpää päällä :)
        Tanja on viimeisimpänä kirjoittanut: Viides ja tällä kertaa viimeinen päivä Mallorcalla

  20. Kuullostaa reitiltä, jolle meidän pitäisi vielä lähteä. Karibiallahan on maita maan vieressä, mutta juuri tällä reitillä tuntui olevan useampi meiltä vielä läpi käymättä. Ehkä sitten, eläkkeellä, kun ei häämatkalle tullut tuonne lähdettyä silloin kohta 40 vuotta sitten :-)

    1. Heh, no eläkeläisethän ne taitaa olla toinen kohderyhmä häämatkalaisten lisäksi Karibian risteilyille, että sinne vaan joukkoon. :)

  21. Mä ehin nyt vasta koluta näitä IGTT-postauksia, vauva-arki… :D Mutta siis näyttää olleen kyllä siisti häämatka! Mä voisin kyllä kans joskus lähteä vielä kokeileen tollasta Karibiaversiota noita risteilyistä. Kiireetöntä se meno siellä tosiaan varmasti on, mutta tylsää ei varmana tule, kun laivoilla on lähtökohtaisesti niin paljon tekemistä ja sit välillä pääsee maihinkin.

    1. Hyvin summattu, ja sullahan näistä isoista risteilijöistä onkin kanssa tuoretta kokemusta!

  22. Kävin lukemassa tämän jo aikoja sitten, mutta tabletti ei jostain syystä anna lähettää kommentteja. Tuosta Maho Beachin kuvasta olen erittäin kateellinen, omat kuvani rannalta ovat lähinnä lentokoneen periä. Höh.

    Ja sait innostumaan Celebritysta sen verran, että mekin testaamme meille uutta varustamoa ensi vuonna ja lähdemme Karibialle siis juurikin Celebritylla.

    1. Oli kyllä aika onnen potku ne pari kuvaa, kun sai lentokoneen kokonaisena kuvaan. Melko lottoahan se oli, kun sen verran nopeasti koneet laskeutuivat!

      Huisaa (ja kiva kuulla), jos olen oikeasti onnistunut vaikuttamaan teihin niin, että lähdette Celebritylle! Me tykättiin niin vallan mielettömästi. :)

  23. Tunnistan todella hyvin kuvaamasi fiiliksen! Kävin itse Karibian-risteilyllä yksin, ja se oli ihan mielettömän upea reissu. Jos mukana olisi vielä ollut oma rakas, jonka kanssa olisi saanut leijailla rakastuneen onnellisissa tunnelmissa, matka olisi ollut aivan täydellinen. Olenkin siitä lähtien ajatellut, että Karibian-risteily olisi ihanteellinen häämatka. Minullakin on kuvaamasi paha tapa ahnehtia matkoilla niin paljon kokemuksia, että kotiin palattuani olisin uuden loman tarpeessa. Meidän kaltaisille pakolliset meripäivät tekevät todella hyvää :) Ja juuri häämatkaan sopisi minusta tosi hyvin se, että meripäivinä voisi keskittyä täysin ja kokonaan oman rakkaan läsnäolosta nauttimiseen.
    Maria / Amerikkaa ymmärtämässä on viimeisimpänä kirjoittanut: Suuri Etelävaltioiden kiertomatka

    1. Myönnän, etten ehkä ihan täysin keskittynyt mieheen meripäivinä, kun laivallakin oli niin paljon tekemistä, mutta jotain sinne päin. :D Ja jäipähän oikeasti sitä aikaa makoilla aurinkotuoleissa ja riippumatoilla ja nauttia skumppaa ja mansikoita omalla parvekkeella. Luksusta!

  24. Oli mukava lukea matkastasi! Oon myös miettinyt että Karibian risteily voisi olla kiva mutta ottaen huomioon etten viihdy ruotsin ja tallinanlaivoilla suurimmaksi osaksi sen takia koska monilla tuntuu tavoitteena olla humalaan pääseminen niin en ole varma viihtyisinkö tuollaisella pitkällä risteilyllä. Kuinka monta tuntia suurinpiirtei teillä oli aikaa olla kussakin kohteessa?

    1. Meno oli tosiaan aika erilaista noihin Itämeren autolauttoihin verrattuna, ja minkäänlaista ördäystä me ei nähty. :) Sitä varmaan rajoittaa fiinimpi fiiliskin, kun illalliset syötiin buffetin sijaan yleensä fiinissä ravintolassa.

      Yleensä laiva tulee kohteeseen aikaisin aamulla ja lähtee vähän ennen auringonlaskua eteenpäin, mutta esim St Kittsiltä lähdettiin jo kolmen maissa, koska siirtymä Barbadokselle oli pitkä, ja St Maartenilla oltiin vähän yli 24h. Jokainen risteily on kuitenkin aikatauluineen omanlaisensa, ja meidän laivankin aikatauluja kun katseli, niin reitit ja satamat vaihteli risteilystä toiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge