Noin kuukauden päivät sain kärsiä jatkuvasta mainostulvasta postilaatikossani, koska tunnetustihan ”Ei mainoksia”-pyyntö ei koske vaalimainoksia. Viime sunnuntaina uurnat sitten vihdoin aukesivat ja tiistaiaamuna lehdissä jo kohkattiin uudesta pääministeristä.
Uurnat olivat auki sunnuntaina kahdeksasta aamulla kahteen iltapäivällä eikä ennakkoäänestysmahdollisuutta ole. Joku saattaisi luulla, että tällä joustavuuden tasolla äänestysprosentti jäisi alhaiseksi, mutta hähää, täälläpä on äänestäminen pakollista sakon uhalla!
Kohkauksella oli ihan syynsäkin, sillä vallan vaihtuminen on kerrassaan poikkeuksellista. Edellinen pääministeri, konservatiivipuolueen Jean-Claude Juncker, ehti johtaa maata kahdeksantoista vuotta kunnes viime keväänä paljastui, että hän oli katsonut pidempään sormiensa lävitse maan turvallisuuspalvelu SRELin toimintaa. SREL oli nauhoittanut Junckerin kanssa käytyjä luottamuksellisia keskusteluita sekä salakuunnellut useita maan johtavassa asemassa olevia, mukaanlukien suurherttua Henriä, jonka SREL oli epäillyt ottaneen yhteyttä brittien MI6een ja pyytänyt heiltä vakoilulaitteita, joilla suurherttua pystyisi salakuuntelemaan mm. SRELin johtoa sekä pääministeri Junckeria. Myönnän, etten ihan täysin tajunnut tätä vakoilu-vastavakoilu-vyyhtiä, mikä täällä on pyörinyt, mutta kun kaiken lisäksi paljastui, että SREL on toteuttanut luvattomia operaatioita Kuubassa ja Libyassa, hallituskumppani Sosialistinen työväenpuolue veti tukensa pois Junckerilta ja järjestettiin ennenaikaiset vaalit.
Maassa on neljä vaalipiiriä: Keskusta, Pohjoinen, Itä ja Etelä. Länsi olisi varmaan muuten, mutta pahuksen Belgia meni viemään kyseisen maa-alueen vuonna 1839 ja kutsuu sitä nyt Luxemburgin maakunnakseen.
Vaaleissa Juncker yritti kovasti saada uuden jatkomandaatin ja konservatiivit säilyttivätkin asemansa suurimpana puolueena paikkojen menetyksestä huolimatta, mutta vaalien jälkeen liberaalit, sosialistit ja vihreät ilmoittivat muodostavansa yhdessä enemmistöhallituksen, jonka pääministeriksi ryhtyisi vaalien voittajapuolue Liberaalien puheenjohtaja Xavier Bettel, nykyinen Luxemburgin kaupungin pormestari, joten konservatiivit jäävät oppositioon ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1979. En ole kuullut kovinkaan montaa kommenttia itse Bettelin politiikasta, mutta moni kohkasi täällä kuluneella viikolla siitä, että Bettel on avoimesti homoseksuaali ja ”varmaankin maailman ensimmäinen homopääministeri” – niin, paitsi että naapurimaa Belgian nykyinen pääministeri Elio Di Rupo on myöskin homo, ja ”maailman ensimmäinen”-titteli mennee Islannin Jóhanna Sigurðardóttirille.
Maan seuraava pääministeri, josta expattien keskuudessa on käyty vilkasta ”näyttääkö se homolta vai ei”-keskustelua.
En ole seurannut täällä politiikka sen vertaa, että osaisin sanoa, miten tarkalleen Luxemburgin tulevan hallituksen politiikka eroaa edellisestä. Belgialaisen kaverini sanoin, Luxemburgin puoluekenttä on siitä hassu, että kaikki puolueet ovat suht oikeistolaisesti ajattelevia ja erittäin myönteisiä ajatukselle, että Luxemburg pysyisi jatkossakin jonkin asteisena veroparatiisina ja pankkipalveluiden mekkana. Sen sijaan se on selvää, että tulevassa hallituksessa ei Suomen tapaisesti ole puolet naisministereitä, sillä 60-paikkaiseen parlamenttiin valittiin yhteensä vain 13 naista. ”Luuletteko muka, että naiset haluavat olla mukana politiikassa?” ranskanopettajani tuhahti, kun toin tunnille keskustelun pohjaksi uutisartikkelin aiheesta.
Entäs sitten Juncker? Hänellä taitavat olla nyt jo isommat apajat kiikarissa. Juncker johti Euroryhmää kahdeksan vuotta, mikä on aiemminkin ollut hyvä ponnahduslauta Komission puheenjohtajaksi. Ehkäpä siis kuulemme hänestä taas ensi toukokuussa, kun Komissio menee eurovaalien myötä uusiksi.
Kuinka ihmeessä kestät ranskanopettajaasi? Motivaatio olisi tiukoilla, jos joka tunnilla täytyisi keskittyä pysymään tyynenä.
En keskity pysymään tyynenä. Ärsyyntyneenä tulee puhuttua vierasta kieltä vapautuneemmin, ja epäilen, että opettaja ärsyttää tämän takia jossain määrin tahallaan.
Jean-Claude Junckerin poliittisista kyvyistä en osaa kommentoida mitään , mutta minä tykkäsin niin hänen pehmeästä aksentistaan, kun hän puhui saksaa. ja kuivakan rauhallisesta esiintymisestään vaikka oli kuinkakin tiukka paikka. 18 vuodessa ehtii tottua tiettyihin kasvoihin eikä tarvitse opetella uusia nimiäkään.
En osaa saksaa, mutta kiinnostavaa kuulla tuollainen kommentti hänen aksentistaan. Se on varmaan se ranskan vaikutus.
Hmm… mun gaydar sanoo, että ei näytä homolta.
Tästä syystä mä en usko gaydareihin.
No siis daa, tietenkään nainen ei halua olla politiikassa. Jokainen nainen haluaa todellisuudessa vaan shoppailla päivät pääksytysten rikkaan miehensä rahoilla. :D :D Ja joka muuta väittää, ei sitten kai ole nainen. ;)
Nomuttasiis, tosi tosi mielenkiintoisia nämä luxembourgilaisesta politiikasta ja yhteiskunnasta kertovat postaukset. En tosiaan ole tiennyt oikein yhtään mitään sikäläisistä asioista. Tuon oikeistolaisten puolueiden suosion olisin kyllä osannut ehkä arvata stereotypioiden pohjalta, mutta siinä melkeinpä kaikki.
Ranskanopettajan mielestä naisen paikka oli hellan ääressä, mitä ajatusmaailmaa vastaan olen useammalla tunnilla päätynyt protestoimaan. Tuo sinun visiosi kuulostaa paljon paremmalta, siis kyllä mulle vaan kelpaisi shoppailla jonkun muun rahoilla!
Ja kiva että tykkäät näistä! Amerikasta näitä oli jotenkin paljon helpompi keksiä, kun kulttuurierot olivat selkeitä ja pinnalla ja kieli oli tuttua. Täällä taas vaatii päästä enemmän yhteiskuntaan (ja kieleen) sisälle ennen kuin blogaamisen arvoista tavaraa alkaa löytyä, vaikka välillä tuntuu, että täällä erot Suomeen verrattuna ovat jopa suurempia.