Maahantuloviranomaisten heltyminen

Terveiset taas täältä Atlantin toiselta puolelta, missä vietämme Iiron kanssa Thanksgivingiä. Chicagon O’Harelle laskeuduttuani hyökkäisin ensimmäisen vastaantulleen lehtikiskan kimppuun, mutta olin auttamatta myöhässä: Thanksgiving-numerot oli jo vaihdettu joulunumeroihin. Siispä kertokaas kaikki täällä useamman kertaa kyseistä juhlaa juhlineet, mitä lempiherkkuja mielestäsi ehdottomasti kuuluu Thanksgiving-aterialle?

Hermoilin etukäteen niin vietävästi, sillä välilaskuni Chicagossa oli vain puolitoista tuntia, ja olen kuullut, että jonot maahantulossa ovat maan toisiksi pahimmat heti Miamin jälkeen. Kaverimme vuosi sitten jonottivat täällä nelisen tuntia, ja tiesin, että jatkolentoni oli illan viimeinen. Siispä uhrauduin checkinin yhteydessä istumaan pitkän 8,5 tunnin lennon keskipenkillä – kahden rotevan ylipainoisen jenkin välissä, joiden kanssa hävisin taiston käsinojien herruudesta aivan alkumetreillä – koska vain niin pääsin istumaan koneen etuosaan ja maahantuloon valtavasta lentokoneesta ensimmäisten joukossa.

Kun koneeni kupeksi Lontoossa puolisen tuntia, kun jonkun onnettoman koneeseen saapumattoman laukkuja kaivettiin ruumasta, näin jo sieluni silmin yön chicagolaisessa lentokenttähotellissa, mutta lopulta saavuttuani maahantuloon puolijuoksua edessäni jonossa oli kolme ihmistä. Kolme! Huh helpotusta.

Se mistä piti alunperin kirjoittaa, on maahantuloviranomaisten käytöksen radikaali muutos tässä viimeisen puolentoista vuoden aikana. Ensimmäiset pari kertaa kokemus oli nimittäin helvetillinen: yksi syytti minua viisumin väärinkäytöstä, toinen pohti ääneen voiko päästää minua maahan kun olin unohtanut printata paluulipun näytettäväksi, ja kolmas varoitteli uhkaavaasti, ettei vaan pidä etsiä töitä, sillä Yhdysvallat ei kaipaa kaltaistani laitonta maahanmuuttajaa.

Joskus puolen vuoden maassaolon ja useamman maahantulon jälkeen proseduuri sitten selvästi muuttui. Uhkailu vaihtui smalltalkiksi, kysymykset rajoittuivat tullimuodollisuuksiin, ja nyt viimeksi maahantuloviranomaista ei kiinnostanut mikään muu kuin se, onko kaukosuhteessa eläminen vaikeaa, ja empaattisesti esitetty kysymys, kuinka usein näemme. Ehkäpä useampi maahantuloleima passissa on todistanut minun läpäisseen jonkin sortin kokeen. En ole uhka.

Minä kipitin maahantulossa eteenpäin viemään laukkuni jatkolennolle – mihin ne jopa ehtivät! – ja etsimään aiemmin mainittua lehtikiskaa. Että niitä Thanksgiving-reseptivinkkejä tänne päin, kiitos!





15 kommenttia aiheesta “Maahantuloviranomaisten heltyminen”

  1. Ensiksi, onneksi olkoon, kun pystyit välttämään matkustamisen juuri ennen sitä Kalkkunapäivää. Meillä on/oli tarkoituksena matkustaa keskiviikkona, ja jo etukäteen hirvittää. Yritin äsken tutkia valokuvia meidän ruokapöydästä viime vuonna ja kovasti vaikuttaa yksinkertaiselta – eli kalkkunaa, perunamuusia, stuffinkia ja karpalososetta. Perhe tietää, että äidille tuo tryptopiini (?) ja punaviini on hyvä yhdistelmä ! Hyvää Kiitospäivää sinne etelään !

    1. …tryptoniini? Mutta ah, perunamuusi, sitä voisikin tehdä pitkästä aikaa, sopinee erinomaisesti lisukkeeksi! Ja onnea matkaan, toivottavasti sujuu ilman kommelluksia!

  2. Tervetuloa tälle puolelle rapakkoa! Lohdullista kuulla maahantuloviranomaisten kehityksestä kohdallasi, itsellä ei koskaan ole ollut niin kamalaa kuin sinulla alussa, mutta toisaalta en ole huomannut heltymistäkään. Enkä tod ole koskaan kohdannut kolmen ihmisen jonoa immigrationissa!! Vau.

    Hieman nurinkurisesti oma kiitospäiväperinteeni on lanttulaatikko. Tein sitä kerran maistiaisiksi, ja siitä tuli heti hittituote. Amerikkalaisempaa olisi bataattivuoka (vaahtokarkeilla kuorrutettuna, mutta suosittelen ilman), papuvuoka (green bean casserole) tai jotain kurpitsaista. Paahdetut kurpitsalohkot uunissa? Timjamia mausteeksi. Tai yltiöperinteinen kurpitsapiirakka jälkiruuaksi.

    1. Jotain vaahtokarkeilla kuorrutettua vuokaa taisimme syödä viime vuonna ollessamme vieraina Thanksgiving-pöydässä, ja oli kyllä aika omituinen kokemus muttei mielestäni lähtökohtaisesti huono. Ehkä sitä siis voisi jopa kokeilla tänä vuonna. ;) Paahdetut kurpitsalohkot kuulostavat kanssa hyvältä vinkiltä, kiitos!

  3. Hmm, miekkonen kävi Washingtonissa just työmatkalla, ja kehui myös, että ensimmäistä kertaa ei joutunut ristikuulusteluun. Että oisko niillä ylipäänsä otteet hellittyneet? :) Ainakin eurooppalaisia kohtaan… :P

    1. Hm, voipi olla. Vaikea sanoa näistä, kun otokset tuppaa olemaan yksi tai kaksi ihmistä, mutta toivon, että asia tässä kohtaa tosiaan olisi näin…

    1. Minä tein viime vuonna kurpitsasta lähtien! – eikä se edes ollut muistaakseni erityisen vaikeaa. Upposi vaan Iiroon sen verran huonosti, että tänä vuonna voisin ostaa itselleni jonkun valmiin minipiirakan ja keskittää paukut johonkin muuhun…

  4. Moi! Kurpitsapiirakka, kalkkuna, stuffingi ja gravy. Valitettavasti täällä Euroopan puolella olen joutunut tekemmään kurpitsapiirakan ihan kurpitsasta lähtien, kun ei valmista purkkikurpitsaa löydy…

    Meillä on ainakin ollut täysin sattumaa miten maahantuloviranomaiset meitä kohtelevat. Muistan kun kerrankin Tallahasseeseen (FL) lentäessämme maahantuloviranomaiset Atlantan kentällä olivat todella töykeitä meille, vaikka meillä oli myös pieni lapsi mukana. Kun taas toisen kerran samalla kentällä samaan suuntaan lentäessäni sattui todella mukava maahantulovirkailija. Mutta tiedä niitä, hyvä että kohtelevat kuin ihmistä :)

    1. En ymmärrä, miksi ylipäätään ollaan töykeitä ihmisille, joilla kaikilla keskimäärin on paperit kunnossa ja validi syy tulla maahan. Toisaalta kuulema myös Eurooppaan tullessa saattaa saada samanlaisen kohtalon, jos on tulossa väärästä maasta. Itse vaan en ole koskaan sattuneesta syystä tällaista kohdannut…

      Vuosi sitten stuffing taisi olla oma lempparini pöydän antimista, sitä pitänee siis ainakin kokeilla.

      1. Töykeys ihmetyttää kyllä kaikissa palveluammateissa. Eihän se ole keneltäkään pois, jos ihmisille ollaan ystävällisiä heitä kohdatessa. Jos suhtaudutaan epäilevästi jokaiseen rajalla olijaan, niin luodaan jännitteitä ihan turhaan ihmisryhmien välille. En tiedä, saavatko jotkut kiksejä ihmisiä pompotessaan tai alistaessaan… Olen sitä mieltä, että (laittomia) maahanmuuttajia, alkoholisteja ja muitakin huono-osaisia kohtaan voi olla ystävällisen asiallinen ja tiukkakin olematta töykeä, jos niin haluaa.

  5. Itse olen joka kerta olen saanut ihan asiallista kohtelua O´haren maahantulossa. Toki virkailija kyselee joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta olen aina varautunut pahimpaan kantamalla viisumiin liittyviä dokumentteja mukanani.
    Kerran sattui niin, kun matkustin lapsen kanssa ja lento oli Chicagoon saapuessa 2h myöhässä, virkailija tuli poimimaan meidät jonon keskeltä suoraan maahantulovirkailijalle. Sillä hetkellä ei muutenkaan jonoa hirveästi sattunut olemaan, mutta silti olin ihan puulla päähän lyöty.

    Itse olen kellottanut pohjat välillä kone-maahantulo-koti 1,5h. Mutta esim. viime syksynä kaverimme jonottivat sen 3h.

    Reseptivinkeistä sen verran, että lueskeltiin netistä, että alkujaan Thanks Giving aterialla oli ollut mm. riistaa, joten sitä perinnettä mukaillen aiomme tänä vuonna syödä peuraa.

    1. Atlantassa taas en ole ainoa, joka on joutunut epämiellyttävän tasoiseen ristikuulusteluun. Ajattelin aluksi, että epämiellyttävien kokemusten väheneminen korreloisi viisumin iän kanssa, mutta toisaalta viimeaikoina olen tullut useammin maahan jotain muuta kuin Atlantan kautta…

      Saako sieltä riistaa? Georgiassa ei myyty riistaa missään ja sain joskus asiaan tutustuessani käsityksen, että riistan myynti olisi USAssa laitonta, mutta ehkä tämä vaihteleekin osavaltiokohtaisesti?



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge