leijat

Muutto ulkomaille – mutta entäs ne kaverit?

Mietin pitkään, viitsinkö kirjoittaa tästä aiheesta, koska moni ystävä ja sukulainen lukee blogiani. Loukkaantuvatko he nyt tästä, mitä seuraavaksi aion kirjoittaa? Toivottavasti eivät – tätä ei sitten ole kirjoitettu kukaan yksittäinen ihminen mielessä! Tämä kirjoitus perustuu kokemuksiin ja keskusteluihin usean ulkosuomalaisen kanssa, ja eniten tämä olkoon muistutus niille, jotka ajattelivat ulkomaille lähteä, ettei kaikki ole aina ruusuilla tanssimista.

Sitä nimittäin muuttaa ulkomaille sillä ajatuksella, että eipä tuo välimatka varmaan niin paljoa paina: kyllähän sitä tulee Suomessa kuitenkin välillä käytyä, eikä aikuisten ihmisten ole pakko nähdä toisiaan viikottain, että pysyttäisiin ystävinä. Ensimmäisenä vuotena käyt Suomessa pari kertaa, varaat kalenterin täyteen kahvitteluita ja tapaamisia ja pidät tärkeänä kaikkien näkemistä. Moni ystävä kyselee kiinnostuneena uudesta asuinmaasta, ja sinä kerrot innoissasi elämästäsi ja kutsut kylään. Tulkaa kaikki, ihan milloin vaan, olisi niin upeaa! Suurin osa lupailee tulevansa, pari tuleekin. Mutta miten muiden kanssa käy?

Kirjoituksessa esiintyvät lainaukset poimittu keskusteluista ulkosuomalaisten FB-ryhmästä.

Synchronic Kite flying demonstration in Kites in the Park of Fort Collins

Mun kaverit Suomessa on lupautuneet tulemaan tänne ennen kuin täytetään 30. Kohta ollaan 40, eikä ketään ole näkynyt.

Osa mun perheestä meinaa, että asun ”kaukana” ja ei ole varaa, mutta odotetaan, että minä menisin jokaiseen kissanristiäistilaisuuteen. Eipä näillä USA:n lomilla paljon käydä. Olen 20 vuotta täällä ollut, ja luulen, että perheeni ei kovasti ikävöi.

Niinhän se on, etteivät ystäväsi ja sukulaisesi Suomessa ole voineet vaikuttaa muuttoosi ulkomaille, sinä muutit sinne ihan itse. Näin ollen oletus on, että sinä huolehdit tapaamisista käymällä Suomessa tarpeeksi usein. Aluksi tämä on ihan okei, mutta pidemmän päälle alkaa tuntua, että olisihan se kiva, jos sinun ei tarvitsisi aina olla se, joka istuu lentokoneessa. Laatuaikaakin jäisi paremmin, jos voisit viettää useamman päivän jonkun yksittäisen läheisen kanssa sen sijaan, että yrittäisit mahduttaa koko Suomen lähipiirisi lyhyeen lomaasi.

Kaikki on kiinni rahasta – vai onko?

Yksi lapsuuden ystävistäni, jota aina tapaan Suomen reissulla sanoi, ettei voi tulla Amerikkaan vastavierailulle, koska heillä on vielä asuntolainaa maksamatta. Ilmeisesti n. 20 vuoden päästä sopii odottaa vierailulle… Ovat ihan keskituloisia, joten ei ehkä kuitenkaan täysin PA asuntolainasta huolimatta.

Mä olen tainnut luovuttaa jo kaverien suhteen. Kyllä ne kauhistelee hinnalla, ja sitten on juuri niitä muita matkoja aina tulossa.

Useimmat kaverit ovat vakitöissä pitkillä lomilla varustettuna, mutta ”aika” eikä ”raha” riitä. Riittää kyllä tosiaan Thaimaan matkaan… Suomessa käydessä ollaan nokka nyrpyllään, jos en ehdi nähdä. Mä nykyään vaan vastaan, että lentää ne koneet tännekin suuntaan.

Rahat ovat harvalla suomalaisella niin tiukalla, ettei sitä pystyisi yhtään säästämään välttämättömyyksien jälkeen, ja useimmiten kyse ei olekaan rahojen absoluuttisesta määrästä vaan niiden priorisoinnista. Jokainen on vapaa priorisoimaan rahansa miten tykkää, mutta sinä kyllä huomaat jäädessäsi joidenkin ystävien prioriteettilistalla jatkuvasti ö-luokkaan.

Mikset asu Thaimaassa tai Floridassa?

Kaveri: Voi kun ikävä teitä, ois niin ihana nähdä. Minä: no tule tänne, ilmainen asuminen ja lennot nyt edullisia. Kaveri: No kun oon jo siellä Chicagossa käynyt, mut jos muutatte johonkin muualle niin sit voisin tulla.

Suoraan on sanottu, ettei tulla tänne ihan periaatteesta, kun Amerikka ”on mitä on”. Siis herrajestas! Eikö käy mielessä, että saattaisi loukata minua, jolla 3/4 perheestä on amerikkalaisia.

Kaverit ja sisarukset käy Thaimaassa, kun sinne on niin helppo mennä Helsingistä. Onhan se hieno paika, en voi valehdella, mutta ei sinne kyllä yhtään helpompaa tai halvempaa ole mennä kuin tulla tänne.

Keskusteluissa ainoat amerikansuomalaiset, jotka kertovat läheisiensä käyvän heillä kylässä mukavan usein, tuppaavat asumaan Floridassa. Jos sinä asutkin pikkukaupungissa Iowassa, on turha odottaa käymään muita kuin aivan läheisimpiä ystäviä. Monet Suomessa asuvat tuntuvat miettivän ensisijaisesti matkakohteita, ja kaverin luona sitten käydään, jos sellainen sattuu osumaan oikeaan kaupunkiin. Vaikka ymmärrät sen, koska matkaan panostetaan niin paljon rahaa ja aikaa, tämä saattaa alkaa jossain vaiheessa häiritsemään, koska siellä iowalaisessa pikkukaupungissa on kuitenkin jotain, mitä ei muualta löydy: sinä! Ethän sinä Turussa asuvalle kaverillekaan sanoisi, ettet nyt viitsi tulla viikonlopuksi, koska olet jo nähnyt Turun linnan.

Tiger Kite in the Sky

Välillä tuntuu pahalta…

Harmittaa kyllä joskus oikein tosissaan. Mulla on kaunis koti ja tykään emännöidä. Olen ylpeä elämästäni täällä ja haluaisin esitellä sitä ystäville. Joskus tuntuu, että ihan kuin passiivisagressiivisesti rangaistaisiin siitä, että muutin pois.

Parhaita kavereita ei ole näkynyt täällä, keiden kanssa aina tavataan, kun minä menen Suomeen. Olen kyllä aika hyvä kokki, tykkään emännöidä jne. En tiedä miksi eivät vaan tule vierailulle, kutsuttu on monta kertaa.

…ja välillä vituttaa kaikki.

Kaikki kyllä tosiaan matkustaa muualla maailmalla, joten kai se seura täällä sitten tosiaan on niin perseestä, etteivät halua tänne tulla.

Kyllä mua loukkaa varsinkin se, että omat vanhemmat eivät ole tulleet käymään, ja olen ollut täällä kymmenen vuotta. Nolottaa kun ajattelen, että mitä mieheni perhe siitä ajattelee. Aina on kaikenlaista kiirettä, vaikka ovat eläkkeellä, mutta joka talvi he kuitenkin käyvät jossain lämpöisessä lomalla.

Loukkaantumisen tunne on jotain, mikä toistuu ulkosuomalaisten keskusteluissa hämmentävän usein puhuttaessa Suomessa asuvista läheisistä. Monella ei olisi käynyt ennen muuttoa mielessäkään, että näin voisi käydä.

Mutta kun se tuntuu niin epäreilulta!

”Kun lasten kanssa on niin vaivalloista matkustaa ja matka on niin pitkä.” Kommentti minulle, joka on lentänyt vuosittain kahden alle 3-v kanssa. Mut jep, onhan se matka tännepäin luonnollisesti pidempi.

Ja sitten syyllistävästi: te ette KOSKAAN käy täällä.

Oispa ihana tosissaan joskus mennä vaan oikeasti jonnekin muualle lomalle! Aina lomat ja rahat palaa Suomen reissuun!

Itse käymme Suomessa joka toinen kesä ja onneksi ollaan pystytty näkemään monia, mutta yleinen mielipide tosiaan tuntuu olevan, että se on meille paljon helpompaa tai edullisempaa. Viisihenkinen perhehän mahtuu hyvin Suomen pikku koteihin ja sohville nukkumaan…

”Liian pitkä ja vaihdollinen lento”, ”ei oo varaa” ja ”koneita tippuu jatkuvasti” kuullaan meilläkin. Ilmeisesti meillä on rahaa ja aikaa, ja meidän henkikulta ei ole yhtä kallis.

Jos haluat käydä pitkillä lomilla Thaimaassa, älä muuta ulkomaille – ellet sitten muuta Thaimaaseen. Suomessa asuessa pystyit miettimään lomien kohdalla, minnes sitä oikein lähtisi, mutta ulkomailla asuessa aina ensimmäinen ajatus on, pitäisikö mennä Suomeen. Jos päätät olla menemättä, jossain takaraivossa saattaa kaikesta huolimatta kolkuttaa huono omatunto, kun et lähtenyt katsomaan huonokuntoisia vanhempiasi, jälkikasvua saaneita ystäviäsi tai nopeasti kasvavia sukulaislapsiasi – joita kaikkia sinulla on tietenkin hirveä ikävä.

Jos sitten menetkin Suomeen, niin älä oleta, että läheisesi siellä välttämättä tajuaisivat, että olet reissannut mantereen tai maailman toiselle puolelle ihan vaan heitä varten. Monen heistä mielestä kun sinun Suomeen tulemisesi on itsestäänselvyys.

Kites

Ja sitten kun sinne Suomeen menee…

Mua huvitti viime kesänä, kun oltiin sovittu kuuden tyttöporukalla ulosmenosta ja rafla varattu, niin yksi sanoi päivää ennen, ettei viitsikään lähteä niin pitkälle – 15 km, yhdellä bussilla… oli pakko sanoa, että niin, mulla oli 7700 kilsaa takana.

Kaikki kinuaa Suomeen, ja sitten kun menet, kaikilla on niin kiire, etteivät ehdi nähdä, vaikka tietävät, että olet Suomessa vain lyhyen ajan, ja tuo aika on tiedossa viikkoja tai kuukausia etukäteen.

Mulla kävi kerran Suomen-lomalla niin, että olin liikahtanut kotipaikkakunnalta yhdeksi ainoaksi illaksi Kuopioon, jossa asuu useampi kaveri. Oli tarkoitus nähdä porukalla keskustassa. Yksi ei sitten lopulta saapunut paikalle, kun oli syönyt liikaa jäätelöä.

Ennen mulla oli aina kova paine, että kaikkia pitää Suomessa käydessä nähdä, mutta nyt sitten vuokrattiin mökki Ahvenanmaalta viikoksi. Kerroin kaikille, että vastaanotto on joka päivä, ruokaa löytyy ja sauna on lämmin. Kustaviin voi jättää auton parkkiin lauttarannassa, ja lautalla pääsee ilmaiseksi yli, ja tulen sitten vastarannalta hakemaan. Ainoastaan yksi henkilö tuli käymään.

On kova kolaus, kun tajuaa, ettei kaikilla läheisillä ehkä ollutkaan yhtä kova ikävä sinua kuin mitä sinulla heitä. Kavereiden tekosyyt sille, miksei jakseta nähdä, tuntuvat naurettavilta ja turhauttavilta etenkin silloin, kun itse olet valmis raahautumaan paikalle jetlagisena mihin vuorokaudenaikaan tahansa, jotta päästäisiin näkemään edes pari tuntia kerran vuodessa. Osa kavereista on valmis näkemään vaivaa ja raivaamaan kalenteriinsa aikaa sinun takiasi, mutta osalla elämä selvästi rullaa eteenpäin paremmin ilman ulkomailla asuvia häiriötekijöitä.

Ennen pitkää vedät omat johtopäätöksesi.

Aluksi se loukkasi, mutta nyt en enää viitsi antaa sen vaikuttaa. Pidän hauskaa niiden ihmisten kanssa, joilla on minulle aikaa. Ystävyys on kaksisuuntainen katu.

Jossain vaiheessa laskin, että olen käynyt yhden ja saman kaverin seitsemissä tupareissa viimeisen viiden vuoden aikana. Montakos mun asuntoa kyseinen pariskunta on nähnyt viimeisten vuosien aikana? Ehh… No eivät ole tulleet käymään, kun mieluummin mennään Meksikoon, Italiaan tai Pariisiin viidettä kertaa. Kaikilla on tottakai oikeus mennä minne huvittaa, mutta tulipahan huomattua, että tämä on hyvin yksisuuntainen tie, jota ei pahemmin kiinnosta enää ravata.

Kyllä täytyy sanoa, että niin se on, että kaikki ne aluksi sanoivat tulevansa, mutta ainoastaan yksi ystävä on käynyt. Mutta kun minä menen Suomeen pariksi viikoksi, niin ystävät olettaa, että juoksen ympäriinsä kyläilemässä. Ensin sitä tuli niin tehtyäkin, mutta nyt en enää moiseen ruljanssiin ala. Ihan ok, jollei halua tulla – siinä se tosiystävyys mitataan.

Suomessa sinulla oli hyvän päivän tuttuja, vähän parempia tuttuja, kavereita joita nähtiin porukalla, kavereita joita nähtiin kahden kesken, ystäviä ja tosiystäviä. Kun tarpeeksi pitkään asuu ulkomailla, on enää hyvän päivän tuttuja ja tosiystäviä. Ajan myötä ystävät jakaantuvat kahteen kastiin – niihin, jotka panostavat ystävyyteen, ja niihin jotka eivät – ja vaikka Suomessa olisitkin saattanut aina olla se, joka soittaa pyytääkseen kaupungille tai istuu bussissa käydäkseen kylässä, ulkomailla ei enää riitä jaksaminen panostaa niihin ystäviin, jotka eivät panosta takaisin.

Narinan vastapainoksi

Yksi ystävä lensi New Yorkiin ja tuli sieltä Greyhoundilla Nebraskaan. Kesti varmaan yli 30h tulla vaihtojen kanssa busseilla, mutta lentolippu perille oli liian kallis. Jos tuollaisen matkan on valmis tekemään tullakseen moikkaamaan meikäläistä, niin tietää, että kyseessä on tosiystävä.

Jos jotkut kaverit vaipuvatkin pois elämästäsi ja koet kylmiä kolauksia ihmissuhteissasi, niin jotkut ystävät osoittautuvat kultaakin kalliimmiksi. Mitä vaivalloisempi matka, sitä kiitollisempi olet, kun joku tulee käymään.

Kites in the Park, Fort Collins, Colorado
Tämän kirjoituksen kuvat on otettu viime sunnuntaina Fort Collinsin kaupungin järjestämästä Kites in the Park -leijapäivästä. Coloradossa on ollut poikkeuksellisen sateista ja kylmää viimeiset pari viikkoa, mutta sunnuntaina aurinko paistoi.

Neuvoja ystävyyden säilyttämiseen

Miksi muuten kirjoitin tämän jutun sinä-passiivissa enkä yksikön ensimmäisessä persoonassa? Siksi, että moni Suomessa asuva ystäväni ja lähisukulaiseni on tullut katsomaan minua joko Luxemburgiin (tai lähimaastoon) taikka sitten Atlantin toiselle puolelle, ja luulen, että minulla on ollut keskimääräistä vähemmän ahdistusta aiheen tiimoilta. Tästä asiantuntija-asemasta käsin jaan muutamia neuvoja, joita osaa olen seurannut itse, osa taas on kantapään kautta opittua.

Ulkomaille muuttavalle:

  • Suomessa käydessä älä yritä tavata kaikkia kerralla. Illanvietto parin läheisen kanssa on antoisampi kuin hätäisesti nautittu kahvikuppi tai isomman lössin kokoontuminen, jossa ehdit vaihtaa hädin tuskin pari sanaa jokaisen kanssa. Kun ystäviä tapaa harvemmin, usein menee hetki aikaa päästä pintapuolisesta kuulumisten vaihtamisesta syvempiin aiheisiin.
  • Ulkomaille muutettua alkuaika menee säätöön ja uuden näkemiseen, mutta muista pitää yhteyttä Suomeen sillä tavalla kuin sinulle on luontevaa. Jos ennen puhuitte puhelimessa, ehdota Skype-tapaamista; jos ennen lähettelitte tekstareita, lataa Whatsapp; ja aina, kun näet jonkun Facebookin chatissa, on hyvä hetki kysyä kuulumisia. Jos et pidä itse yhteyttä, tuskin kaverisikaan pitävät sinuun.
  • Älä oleta, että kaverisi tai edes sukulaisesi tulisivat tapaamaan sinua, vaikka he niin sanoisivat. Älä kuitenkaan lannistu, vaan kutsu uudestaan. Jos se tuntuu sinusta hyvältä, voit myös ehdottaa yhteistä matkaa jonnekin, jonne he pääsisivät helpommin tai halvemmalla.
  • Välillä kannattaa tulla kissanristiäisiin pitkänkin matkan päästä, vaikka se olisikin kallista eikä sovi kunnolla aikatauluihisi. Ne tilaisuudet kun eivät välttämättä tunnu kissanristiäisiltä kavereistasi vaan ovat heille tärkeitä. Tähän liittyen, muistuta kavereitasi kertomaan sinulle tärkeiden juhlien päivämäärät heti, kun ne ovat tiedossa, jotta sinulla on mahdollisuus suunnitella lomasi niiden mukaan.

Ulkomaille muuttavan ystävälle:

  • Kun saat tietää ystäväsi tulevan Suomeen, ehdota oma-aloitteisesti tapaamista, jotta ystäväsi ei olisi aina se, joka järjestää tapaamiset. Varsinkin jos ystäväsi loma Suomessa on lyhyt, yritä konkretisoida suunnitelmat ajoissa, jotta ne varmasti toteutuvat; aikataulumuutokset ovat vaikeita, kun aika on rajallinen. Jos asut kaukana ystäväsi Suomen majapaikasta, mieti, olisiko mahdollista käydä moikkaamassa häntä siellä, ettei hänellä mene kallisarvoista Suomen-aikaa kulkuvälineissä istumiseen.
  • Tätä ei voi painottaa tarpeeksi: jos vain suinkaan mahdollista, käy moikkaamassa ystävääsi ulkomailla. Tämän suhteen ei kuitenkaan tarvitse pitää kiirettä, sillä yleinen kokemus on, että vasta ensimmäisen vuoden tai kahden jälkeen vierailut Suomesta hiipuvat, ja sen jälkeen vierailijoita todella arvostaa.
  • Jos et käy moikkaamassa ystävääsi vuosienkaan jälkeen, älä kerro hänelle tekosyitä rahapulasta, ellet oikeasti elä kädestä suuhun ilman mitään mukavuuksia. On ihan ok priorisoida elämässään muuta kuin ystäväsi näkemistä, mutta tekosyyt eivät tunnu hyvältä.
  • Älä myöskään valittele matkan pituutta tai vaikeutta – ystäväsi kyllä on tietoinen siitä käydessään Suomessa – äläkä missään nimessä hauku paikkaa, johon ystäväsi on muuttanut. Vaikka hän olisi itse valittanut siitä, kukaan ei halua kuulla muilta valitusta asuinpaikastaan.

Lisättävää? Omia kokemuksia? Jätä kommentti!





138 kommenttia aiheesta “Muutto ulkomaille – mutta entäs ne kaverit?”

  1. Aihe ei suoranaisesti kosketa meitä, kun asumme Suomessa, mutta oli hyvin mielenkiintoinen ja hienosti kirjoitettu juttu!! Monet jutut osuu kohdilleen, jos vaikka olet muuttanut ihan vaan Suomen sisällä paikasta toiseen.
    Jaaskarit on viimeisimpänä kirjoittanut: Sateinen lauantai ja upea HowthMy Profile

    1. Varmasti jo Suomen sisällä muuttaminen riittää aiheuttamaan tämän fiiliksen, vaikka Suomessa onneksi pelkkä viikonloppu riittääkin kotikaupunkiin palaamiseen. Uskoisin, että angstit tämän suhteen kasvavat yleensä sitä myötä, mitä kauemmas ja vaikeamman matkan päähän muuttaa, mutta näkyvät varmasti jo pienenkin välimatkan päässä. Onneksi en siis asu Etelä-Amerikassa…

  2. Veljentyttäreni asui äsken puoli vuotta Englannissa, mutta ei ”ehditty” käymään. No, lieventävänä asianhaarana, että heillä oli alunperin suunnitelmana olla siellä hiukan pitempään, ja jos olisivat olleet siellä vielä helatorstaiviikonloppuna, niin olisi kyllä lähdetty!

    Ja itse asuimme aikoinaan Ruotsissa vajaa pari vuotta, joten tutuksi tuli myös tuo, että kaikilla lomilla ”pitää” suunnata Suomeen.

    Mutta, jotenkin yli näiden kokemusten, ajattelen, että jos asettuisin pysyvästi jonnekin ihan muualle, kauas, niin vähitellen ystävien pitäisi löytyä sieltä ja ymmärrettävästi suhteet vanhoihin ystäviin hiukan haalenevat, kun he kuitenkin elävät eri maailmassa. Samaan tapaan kuin työpaikkaa vaihtaessa osa ihan läheisistäkin työkavereista jäävät vähitellen taakse ja tulee uusia tilalle. Jotkut tietysti jäävät loppuelämäksi elämääsi. Mutta ymmärrän myös sitä, että jos muutat pois, niin jätät myös jotain taakse, ja teet ihmissuhteissakin tilaa uusille.
    Pirkko / Meriharakka on viimeisimpänä kirjoittanut: Eritrea ja Jason Around the WorldMy Profile

    1. Puoli vuotta on niin lyhyt aika, että aivan ymmärrettävää, ettei välttämättä ehdi paikan päälle. Ja oikeassa olet toki siinä, että paikalliset ystävät alkavat pikkuhiljaa korvaamaan Suomeen jääneitä ystäviä, jos viipyy ulkomailla pidempään. Se ei silti näköjään vähennä luopumisen tuskaa, kun haluaisi sekä säilyttää että syödä kakun. Luulisin, että erityisen vaikeaksi tilanne taitaa muodostua niillä, jotka eivät ole lähteneet ulkomaille loppuelämäkseen – mutta miksi palata Suomeen, jos tuntuu lopulta, ettei siellä enää ole ketään, jonka vuoksi palata? (Tämä siis täysin hypoteettinen ajatus, en puhu kokemuksen syvällä rintaäänellä.)

  3. Siis ihan sama homma jo näin Suomen sisällä muuttaneena. En ensinnäkään kuvitellut muuttavani pysyvästi pois lapsuuden kodin tietämiltä, mutten myöskään koskaan kuvitellut, kuinka vähän kaverit mun luona käynteihin panostaa, kun tämä lopulliseksi muutoksi osoittautui. Aluksi kirjoittelu netin kautta sujui ja pari vuotta meni mukavasti, mutta sitten homma hiipui. Eikä siinä mitään, on ystäviä, joiden kanssa nähdessä kaikki on kuin ennenkin, vaikkei olisi pidetty yhteyttä. On se vaan silti ikävää, miten toinen lupailee eikä kuitenkaan koskaan tule. Ja tuo rahapula… Suomessa voi sentään liftata, prkl! Tosin näin downshiftaajana olen vihdoin tajunnut ajan arvon: jos kaverilla on kuukauden kesäloma, se on loppujen lopuksi tosi lyhyt, vaikka kuulostaakin pitkältä. Yksi kaverini ihan suoraan sanoi mulle, että itsehän sinä pois muutit. Toisaalta sama kaveri kyllä kävi luonani kuutisen vuotta kauempana asuttuani. Pihinä myös ymmärrän, ettei joka ystävän perässä voi matkustaa maailman ääriin, jos on paljon ystäviä. Vihdoin olen oppinut olemaan teeskentelemättä ja kuvittelematta turhia. En myöskään itse enää lupaile käydä siellä, missä olen huomannut etten vain tule käyneeksi. Yhden kaverin kanssa vierailtiin puolin ja toisin, mutta se hiipui… Mun mielestä kaiken a ja o on päivittäinen tai viikottainen yhteydenpito, tai edes kuukausittainen, niihin ihmisiin, joiden kanssa ennenkin on ollut paljon tekemistä. Minusta tuntuu, että olen vain tipahtanut todella monen ihmisen arjesta ulos, ja siksi he eivät ota minuun enää yhteyttä. Siis mulla tämä ongelma ei oo rajoittunut pelkkiin vierailuihin, vaan yhteydet ovat muutenkin voineet katketa, kun olen itsekin huono pitämään yhteyttä.

    Tosi hyvä teksti, kiitos! Mä oon joskus pelännyt, että sä vielä joskus lopetat bloggaamisen ihan vaan siksi, että panostat niin paljon. Eli jos joskus ei enää olekaan aikaa panostaa yhtä hyvin, et ehkä osaisi laskeutua vähemmällä vaivalla tuotettuihin teksteihin, ja me lukijat jäätäis nuolemaan näppejämme, kun oisit burnoutissa. No joo, ei ollut tarkotus alkaa holhota tai mitään. :)

    P.S. Kritisoin joskus anonyyminä markkinointia blogissa en enää muista miksi nimimerkki jäi laittamatta. Olipa karseaa tajuta itse olevansa yksi niistä kuuluisista netin nillittävistä anonyymeistä. Sori.

    1. En kovinkaan montaa ihmistä ole tavannut, joka avoimesti mainostaisi olevansa hyvä pitämään yhteyttä, joten taitaa olla aika yleinen ongelma tämä. Kiitos, että jaoit omat kokemuksesi! Todistaa, ettei näihin tunteisiin tosiaan tarvita valtamerta, vaan joitain satoja kilometriä valtaväylää riittää.

      Kiitos huolenpidosta, mutta en mä tätä burnoutin takia ainakaan ole lopettamassa. :) Kirjoitan vaan sitten vähän harvemmin, kuten huhtikuussa tuli tehtyä, kun oli monta reissua ja muutto painamassa päälle. Sen enempää kiirettä en usko, että ikinä voi ollakaan, kuin mitä silloin oli, ja blogin kirjoittaminen on mulle tapa rentoutua kiireen keskellä.

      Ja mä muistan sen kommentin, ja olit kyllä jättänyt siihen puumerkkisi (tai ainakin sähköpostiosoitteesi, joka mulle näkyi, en muista kumpi), joten ei huolta anonyymiydestä. :) Sellainen olisi munkin mielestä ärsyttävää. Kritisoida saa toki, mutta jos ei nyt omalla nimellä, niin ainakin jotenkin tunnistettavasti.

  4. Olen ulkosuomalainen jo vuosia poissa ollut. kyseisen fb ketjun luin mielenkiinnolla ja myös nämä kommentit, paljon uppos tuttuun rataan monella. Vanhat ystävät on jääneet Suomessa, heillä kun ei ole aikaa tulla tapaamaan parin viikon matkallamme. Meille on kyllä käynyt sitten vissiin onnekkaasti koska olemme löytäneet ihan uusia Suomi-ystäviä jotka ovat jatkuvasti yhteydessä ja pyytävät tavata kun mennään sinne. He jopa kysyvät pitkin talvea joko tiedämme matkapäivät niin saavat suunnitella kesälomiansa :)

    1. Todellakin onnekasta, jos olette ulkomailta käsin saaneet uusia ystäviä Suomesta. :) Niin ei voi moni sanoa käyneen.

      1. Mäkin oon saanut tosi paljon uusia suomalaisia kavereita näiden viimeisten 15 vuoden aikana, jotka olen asunut ulkomailla. Heitä on tarttunut hihaan mm. Australiasta, Hong Kongista, Meksikosta ja New Yorkista. :) Kaikki huipputyyppejä, jotka tykkää reissata ja joita tulee tavattua usein joko Suomessa tai maailmalla. Kun ollaan samanlaista liikkuvaa sorttia, niin koskaan ei tiedä missä törmätään seuraavaksi. Yhtä ystävää näin tänä talvena ensin Karibialla kahdella eri saarella ja sitten parin kuukauden päästä Lapissa. Käyhän se näinkin. :)

        1. Ai niin tuolla tavalla, totta! Muihin ulkosuomalaisiin olen minäkin tutustunut, ja huipputyyppejä kaikki. :) Vaikka sitä muuttaa ulkomaille tavoitteena tutustua paikallisiin, niin kyllä muihin suomalaisiin yhteydenpito on myös aika iso henkireikä.

  5. Mielenkiintoinen postaus ja aihe…. Tämä on kyllä tuttu juttu, muistan vielä kun sillon joskus 7-8 vuotta sitten muistin ulkomaille opiskelemaan ja aina Suomessa käydessä sovin kalenterin täyteen tapaamisia kaveriden kanssa. Nyt kun on vuodet vierinyt on myös kaveruussuhteet hieman muuttunut ja Suomessa ollessani pyrin aina näkemään niitä muutamia kavereita jotka koen olevan ns. ”parhaita ystäviä”. Muistan silloin alussa että jotenkin aina harmitti kun kaverit ns. myös menivät elämässään eteenpäin ja ei enää ehditty näkemään kun kävin Suomessa, mutta olinhan minäkin mennyt ja muuttunut joten kun tämän hyväksyi niin kaikesta tulee helpompaa.
    Laura/My post-University life on viimeisimpänä kirjoittanut: Hyvää ruokaa ja kauniita maisemia – ihanat kattoterassit LontoossaMy Profile

    1. Tuo, että itsekin keskittyy jakamaan enemmän aikaa parhaimmille ystäville Suomen reissuilla, on todella tuttua. Sitä on ruvennut tiedostamaan enemmän, ketkä ovat niitä oikeasti läheisiä ihmisiä, ja arvostamaan heitä enemmän.

  6. Itku silmässä luin tekstiä. Itse olen vähän niinkuin pudonnut kaveri vajauteen. Vanhat eivät jaksa pitää yhteyttä kun en ole jokapäiväisessä arjessa enää mukana ja täällä Alabamassa ei vaan ole löytynyt vielä ( neljän vuoden aikana) ketään joka tajuais yhtään minua. Senkin takia harmittaa kahta kauheammin etten olekkaan muille niin tärkeä kuin mitä he ovat minulle. Lähettelen kortteja ja paketteja ja kirjeitä koko ajan. Itsellä on joulu- ja synttärilahjat saamatta, puhumattakaan korteista. Kovasti kaikki lupaili pitää yhteyttä ja tulla vieraille. Ainoastaan paras kaverini on tullut paikalle, ja hän kahdesti. Pikkusiskolla hyvä työpaikka ja rahaa matkustella, mutta taitaa olla liian vaivallosta tulla näin kauas. Vierailulle kun itse menen niin heti loukkaannutaan jos ei aina käy kun hänellä ois aikaa tulla tapaamaan.. Kai sitä pitäs sit vaan luovuttaa, tuntuu vaan et mitä enemmän sitä näkee ite vaivaa eikä saa mitään vastaan , sitä loukkaantuneemmaks vaan tulee.

    1. :( Niiden ihmisten löytäminen, jotka itseä tajuaisi, vie kyllä välillä aika paljon aikaa. Tästä aiheesta voisinkin kirjoitella seuraavaksi, kun näihin ulkosuomalaisaiheisiin eksyn. Kiitos kommentistasi!

  7. Todella hyvin kirjoitettu juttu.
    Voin kylla allekirjoittaa oikeastaan kaiken mainitsemasi. Seka itsellani etta ulkosuomalaisilla kavereillani on samanlaisia kokemuksia.
    Toisaalta tama ilmio on ulkomaille muuttamisen yksi varjopuolista, jonka oppii hyvaksymaan ajan kuluessa (vaikka vaikeaa se silti on).
    Jos ajan puutteen vuoksi ei pysty nakemaan montaa kaveria Suomessa, niin yritan nahdan ainakin niita joita en edellisella Suomen-lomalla jostain syysta tavannut.

    1. Niinhän se on, että ilmiö on yleinen ja helpointa on, jos sen hyväksyy. Vaikeammaksi sen hyväksymisen tekee, jos ei ole edes ajatellut näin käyvän ulkomaille muuttaessa. Toivottavasti tämä kirjoitus herättelee ihmisiä ajattelemaan asiaa myös ennen ulkomaille muuttoa.

  8. Hyva kirjoitus, mutta niinkuin itsekin kirjoitit, kaikki kaverit eivat ole samanlaisia. Itse nyt 5 vuotta Kaliforniassa asuneena voin sanoa, etta ne oikeat kaverit mita suomessakin oli, on kayneet. Vanhemmat ja osa sukulaisistakin. Toki kannattaa miettia miten iso taakka se on rahallisestikin , lennot maksaa tanne akkia 1000-1500 eur per henkilo joten se on kahden ihmisenkin perheelle iso taakka. Omasta kohdasta taytyy sanoa vahan vanhempana ihmisena (lahempana 40), etta vaikkei kaikki kaverit ole tulleet kaymaan niin edelleen samalla lailla ollaan kavereita kun suomeen menee kaymaan. Ei mitaan sellaista hetkea etta haettaisiin , etta onko se toinen enaa se sama jatka, vaan jatketaan samasta pisteesta mihin jaatiin, juttua vaan riittaa enemman.

    1. Itsellä pitkälti samat kokemukset kuin sulla, ja keskusteluiden kommentteja lukiessa tuntuu, että ollaan siinä onnekkaassa vähemmistössä, jolla läheisimmät ystävät ovat säilyneet. Kaikki eivät valitettavasti ole yhtä onnekkaita.

  9. Muuttoon on aina joku syy, ja se syy on painanut sinulle enemmän kuin keveruussuhteet. Jos ne kaverit merkitsevät enemmän et muuttaisi pois. Jokainen meistä tietää sisimmässään, että entiset ystävät ja tuttavat jäävät pakosta taakse. Se ei ole (entisten) ystävien syy.

    Entiselle asuinpaikkakunnalle jäävät ystävät säilyttävät lähes saman ystäväpiirin lukuunottamatta sitä yhtä (perhettä), joka muutti. He paikkaavat jatkossa sen yhden ystävän menetyksen niillä muilla, eikä varsinaista kaipuuta siihen yhteen synny pidemmällä ajanjaksolla. Muuttajalle sen sijaa jää kaikkien ystävien aukko. Näkökulma on erilainen.

    Muuttajan vaan pitää varautua siihen, että hänen täytyy hankkia uusi ystäväpiiri siellä minne muutti – Suomessa tai ulkomailla. Entisen haikailu ei kannata. Voit ottaa vastaan ne ystävät, jotka käyvät vieraisilla ja pitää yhteyttä niihin, jotka pitävät yhteyttä sinuun. Et voi velvoittaa mielessäsi tai konkreettisesti ketään pitämään yhteyttä.

    Ja kyllä, olen muuttanut sekä Suomen sisällä että ulkomaille ja takaisin. Monet ystävät muutossa ovat vaihtuneet. Olen pitänyt yhteyksiä joidenkin kanssa ja monet suhteet ovat hiipuneet. Kuitenkin aina muutossa on ollut takana tietoinen valinta.

    1. ”Jokainen meistä tietää sisimmässään, että entiset ystävät ja tuttavat jäävät pakosta taakse.” – Tähän minä en usko, etenkin jos ulkomaille ei ole ollut tarkoitus muuttaa lopullisesti. Kaikki eivät tee näitä laskelmia yhtä kylmän raadollisesti, vaan mukana muuttopäätöksessä on toivoa ja unelmia, välillä epärealistisiakin sellaisia.

    2. Mina en edes kavereiden odota tulevan kaymaan, mutta kotivaen tekosyyt satuttavat. Mina kylla olin tietoinen etta paatos lahtea oli minun enka voi ketaan velvoittaa tulemaan kaymaan, mutta se fakta ei halvenna loukkaantumista siita etta monet keksivat tekosyita. Jos sanotaan etta ei ole varaa tulla ja kuitenkin tulee laitettua moninkertainen raha joka puolella muualla matkusteluun ja jopa viela pidempiin matkoihin, ja ompa jopa tasta ihan paaltakin lennetty viela pidemmalle, niin kylla valilla kayra nousee. Ja meilla on ollut tapana vieraita kestita ja kierrattaa niin etta heilla ei ole matkustamiseen mennyt mitaan rahaa muuta kuin lentojen hinnat ja mita ovat shoppailleet, niin silloin mietityttaa miten se parin kuukauden Etela-Amerikan kiertely sitten olikin niin paljon halvempaa. Totuus on kuitenkin etta usein ihmiset jotka lahtevat ulkomaille ovat myos ne jotka saavat tehda kaikki tapaamisten hoitelun ja matkustelun Suomessakin ollessaan. Eli silloin on turha sanoa etta itsehan lahdit jos ei edes kotomaassa pysty edes vahan laittamaan yritysta menna tapaamaan.

      1. Niinpä, mieluummin kuulee ne oikeat syyt ja nostaa siten kissan pöydälle. Minulla ei onneksi ole kovinkaan usein tätä tullut eteen, mutta keskusteluista olen huomannut, että tämä rahan taakse piiloutuminen on todella yleistä.

  10. Hyvä juttu. Itse en ole ottanut stressiä kaverisuhteiden ylläpidosta, johtuu varmasti siitä että ystäväpiiri on itsekin liikkuvaista sorttia. Sitten kun nähdään, niin nähdään ja jaetaan avoimesti asioita syvemmälläkin tasolla ja yleensä näkeminen ei vaadi suunnittelua. Olen nyt täällä Suomessa ja näen ystäviä tanssin kautta, lisäksi pistimme miehen synttäreiden kunniaksi piknikin pystyyn ja kutsuimme molempien kaikki ystävät sinne. Olen ehkä hetkessä eläjä, elämä virtaa ja ihmiset sen mukana, kun on aika kohdata, niin kohdataan, kunnes elämän virta vie taas muualle.
    Apina on viimeisimpänä kirjoittanut: Toukokuun kuulumisia ja terkut HelsingistäMy Profile

    1. On hienoa, jos tästä aiheesta ei kanna stressiä mihinkään suuntaan. Kuten sanoit, tämä varmaan riippuu paljon omasta luonteenlaadusta. Synttäripiknik kuulostaa hauskalta!

  11. Loistava kirjoitus, niin totta ja hyviä pointteja. Itselleni kävi ihan samoin, että ulkomaille muuton jälkeen ekoilla Suomen reissulla istuin sitten viikkoja kahviloissa monilla eri treffeillä vaihtamassa kuulumisia ja kalenteri täyttyi menoista – loma stressasi jo etukäteen. Lomat Suomessa oli kaikkea muuta kuin lomia, koska samalla perhettä harmitti, etten ollut heidän kanssaan kotona vaan roikuin kahviloissa. Oli mulla yks hyvä kouluaikainen kaveri, joka reissasi moikkaamassa niin Pariisissa, Skotlannissa, Argentiinassa, Kanadassa kuin Barcelonassakin :)
    Ensimmäinen lyhytaikainen paluumuutto ei sujunut kivuttomasti kun tajusin, että niitä hyviä kavereita kenelle Suomessa lomaillessa järjesti aikaa ei nähnyt yhtään sen enempää täällä asuessa. Nyt sitten tämän viimeisimmän paluumuuton jälkeen olen ymmärtänyt vihdoinkin, että elämäntilanteet muuttuu ja niin myös ystävyyssuhteet. Ei kaikkien ystävien täydy pysyä parhaina ystäväni vuosikymmenet. Niitä entisiä hyviä ystäviä nään Suomessa asuessa 1-3 kertaa vuodessa (kuten silloin kun asuin ulkomailla) ja sitten taas elämääni on tullut uusia läheisiä ystäviä, joita näkee viikottain.
    Annika – home & away on viimeisimpänä kirjoittanut: Maailma Kylässä, matka Lähi-itään ja AfrikkaanMy Profile

    1. Tuo on varmaan yksi iso syy, miksi paluumuuttajat kokevat uuden kulttuurishokin, kun asiat eivät menekään niin hienosti ja helposti kuin mitä on ajatellut. Tosi mahtavaa, että olet kuitenkin luovinut sen lävitse ja löytänyt uusia ystäviä siinä samalla. Paluumuuton vaikeuksista ja fiiliksistä sen suhteen olisi kiva lukea lisääkin, jos vain jaksat blogiisi aiheesta kirjoittaa. :)

  12. Ihanan rehellistä tekstiä. Tätähän se on!
    Mullekin oli tulossa Islantiin sankoin joukoin porukkaa kylään, mutta loppujen lopuksi tuli kaksi. Toinen ihan extempore Pietarista viikoksi ja paras ystäväni ihmeellisen yhteensattuman kautta alle vuorokaudeksi Reykjavikiin. Ainahan sitä voi luvata että nähdään, mutta harvalla ne lupaukset toteutuu.
    Mulla ei oikeastaan ole tästä sen kummempaa valittamista, omistan sen verran vähän niitä hyviä ystäviä. On niitä toki, mutta ei mitään suurta laumaa. Olin tietenkin Islannissakin vain lyhyen aikaa, joten ymmärrän miksei sinne välttämättä loma-aikojen ulkopuolella päästy.
    Täällä tuo homma on vaan kääntynyt Suomen sisällä vähän päälaelleen. Monet kaverit asuu nyt Helsingissä tai eteläisessä Suomessa ja auta armias jos vihjaakaan yhdestä viikonlopusta pääkaupunkiseudulla. Pitäis revetä joka suuntaan, vaikka oli menossa tapaamaan vain muutamaa ihmistä. Sitten ne samat tulevat autolla Leville tai Saariselälle viikoksi talvilomalla eivätkä viitsi välimatkalla pysähtyä Sodankylässä ”kun on jo niin pitkä matka takana tai eessä niin ei jaksa, tulkaa te tänne kohteeseen”.
    Maarit Johanna on viimeisimpänä kirjoittanut: Suunnitelmissa Santorini? – Kokemuksia Santellini HotellistaMy Profile

    1. Huh, voin kuvitella että risoo tuollainen, ettei jakseta kaverin takia pysähtyä vaan pyydetään sua vääntäytymään pitkän matkan taakse. :/ Tuollaisesta tulee varmasti just fiilis siitä, että ei sillä kaverilla niin väliä, vaan pelkästään kohteella, mikä satuttaa jos itse näkee paljon vaivaa lähteäkseen Etelä-Suomeen juurikin niiden kavereiden takia.

  13. Minä kuulun niihin, joiden mielestä on täysin ymmärrettävää, että harva kaveri tulee käymään näin kauas. Iloitsen niistä, joiden elämäntilanne matkustamisen sallii, ja oikeastaan luulen, että 5-10 vuoden päästä saan enemmän vieraita kuin tähän saakka. Enkä ole joutunut kärsimään kommenttien kaltaisista lupauksista joita ei pidetä heikkoihin syihin vedoten. Kun muutin pysyvästi pois, taisi alun perinkin olla ainakin alitajuinen ymmärrys siitä, että vain jotkut ystävyyssuhteet jatkuvat: tuntuisi oudolta jos etenkin nyt monen vuoden jälkeen joku vähemmälle yhteydenpidolle jäänyt alkaisi suunnitella tänne matkaa.

    Samoin Suomessa käydessä tärkeät ihmiset järjestävät aikaa tapaamiselle, eikä minun ole koskaan oletettu ”poikkeavan reitiltä” vaan on tultu katsomaankin. Omasta aloitteesta reissaan joka Suomen reissulla yli 500 km, ja nyt tuli aika, että piti kaikki sen ulkopuolinen karsia. Toki tunnen siitä syyllisyyttä, mutta oletan, että saan myös ymmärrystä.

    1. Tuo varmasti pitää paikkansa, että 5-10 vuoden päästä monen ystävän perhetilanne on helpompi matkustamisen kannalta, kun lapset ovat itsenäisempiä tai matkaan voi lähteä halvemmalla ilman lapsia. Tuossa tekstissä tuli listattua näitä huonoja tekosyitä, mutta pienet lapset ovat usein ihan oikeasti aika hyvä syy olla matkustamatta kauas. (Tietty poikkeuksiakin on, ollaan nähty myös kavereiden vauvoja tällä puolen Atlantia. :) )

  14. Tunsin pienen piston sydämessäni, mutta kyllä mä vielä joku päivä tulen sua moikkaamaan, ihan oikeasti. :)

    Kuten moni on jo kommentoinut, tuota samaa tapahtuu ihan Suomenkin sisällä muuttaessa. Mun yksi ystävä on asunut kohta 13 vuotta Lappeenrannassa, mä olen tietääkseni pk-seudulle jääneistä kavereista ainoa, joka käy siellä. Kaikilla on tosiaan aina suunnitelmissa lähteä sinne, mutta se alle 3 tunnin matka on ilmeisesti liian pitkä. Toiseen suuntaan mennessä matka on luonnollisesti paljon lyhyempi.

    1. En ole epäillyt sitä hetkeäkään. :)

      Mä ymmärrän, jos jollekulle vähemmän matkustavalle ulkomaille lähtö on liian pitkä, mutta alle 3h matka nyt vaan ei ole liian pitkä millään mittakaavalla. Mä itsekin syyllistyin samaan Suomessa, että kaukojunamatka tuntui aina todella pitkältä, mutta kun tajuaa, että se ei edes vaadi yöpymistä, niin eihän se ole matka eikä mikään.

  15. Olipas hyvä teksti Jenni! Sulla on kyllä käynyt hyvä tuuri siinä mielessä, että sulla on porukkaa käynyt vierailemassa. Kun asuin Edinburghissa kolme vuotta, vanhempani kävivät yhdesti (kun viimein tulin vuoden Kanadassa asumisen jälkeen takaisin Eurooppaan), siskoni kävi kahdesti ja veljeni kerran. Yksi kaveri kävi pariin otteeseen ja sama kaveri ainoa, joka on täällä Kanadassa käynyt. Mun tutut ja sukulaiset ei kyllä ole edes lupailleet käydä enkä toisaalta heidän odotakaan, etenkään sisarusteni, joilla on molemmilla kaksi alle kouluikäistä lasta – kalliiksihan se tulee lentää. Eniten Suomeen mennessä harmittaa, kun ennen jotenkuten läheiset sisko ja veli ovat saaneet jälkikasvua ja nyt ei heidän kanssa niin vain enää hengaillakaan. Ja ei, en ole ns lapsi-ihminen, joten välillä tympäisee, että kaikki pitää suunnitella lasten mukaan. Kaksi kaveria on Suomessa (tosin toinen nyt itsekin ulkomailla!) joiden kanssa aina nähdään, vaikka asutaan ihan eri puolilla Suomea. Yleensä odotankin heidän näkemistään enemmän kuin perheeni! Käyn noin kerran vuodessa Suomessa, mutta niin kuin noissa lainauksissa todettiin, niin ottaa kyllä päähän käyttää yli viikko kolmen viikon vuosilomista Suomessa käymiseen, koska se on enemmän velvollisuus kuin oma tahto.
    Annika – Tarinoita Maailmalta on viimeisimpänä kirjoittanut: Lähdetkö kanssani matkalle läpi Alsacen viinitilojen?My Profile

    1. Tavallaan se on ymmärrettävää, että lapsiperheet toimivat lasten ehdoilla, mutta ymmärrän, että se saattaa alkaa jossain vaiheessa ärsyttämään, etenkin jos se vaikuttaa siihen, miten oman vuosilomansa päätyy käyttämään. Tosin samanlaisia ongelmia taitaa esiintyä, vaikka pysyisi Suomessakin. Ainakin olen kuullut lapsettomilta tutuilta valitusta siitä, miten perhe-elämä nielaisee ystäviä. :)

  16. Kiitos tästä, kokosit kyllä monen ulkosuomalaisen ajatukset yhteen! Niin tuttua, niin tuttua… Koneet tosiaan tuntuvat lentävän vain yhteen suuntaan ja Suomeen meno on halvempaa ja helpompaa kuin sieltä poispäin. Ensimmäisenä vuonna niitä tulijoita riittää ja sen jälkeen onkin enimmäkseen hiljaista. Sama Suomessa käydessä, sitä huomaa että on pudonnut jo niistäkin piireistä eikä ehkä kuulu sinnekään. Todellakin lopulta sitä huomaa että jäljelle on jäänyt enää niitä tuttuja ja tosiystäviä. Mutta toisaalta niitä todellisia ystäviä (ja myös sukulaisia), jotka elämässä pysyvät ja yhteyttä pitävät, arvostaa kyllä entistä enemmän ja juuri heihin haluaa aikaansa Suomessa käydessä panostaa :)
    Ja lopuksi vielä, itse kylläkin Olen jo välillä sanonut ystäville, ettei tänne kannata tullakaan. Maailmassa on paljon mielenkiintoisempiakin paikkoja kuin Luxembourg :D

    1. Tässä nyt ollaan oltu yli 30 vuotta ulkomailla.Kaikki on ollut tervetulleita kylään,mutta eipä täällä paljon vieraita ole näkynyt.Kuitenkin ne parhaat ystävät ovat ottaneet vaikka velkaa päästäkseen katsomaan uutta kotimaatani, mutta siitäkin on jo aikaa.Vanhemmatkin ovat käyneet vain pari kertaa ja ihmettelevät,kun lapsenlapsiin ei ole tullut niin hyvät välit.Itse olen käynyt ainakin kerran vuodessa Suomessa ja alussa vein itseäni paikasta paikkaan,mutta se on jäänyt ajan myötä.Lomani suunnittelen just sen mukaan mitä haluan tehdä ja missä haluan olla ja sitten näen kuka on valmis tulemaan luokseni.Niitä ei ole enää monta,mutta heiltä saan luksusaikaa itselleni ja yhteisiin hetkiin.Sitten on ne,jotka haluais nähdä,jos oon lähellä,mutta tapaamisen teen vain jos ohjelmaani sopii.Ulkomailta löydettyjen ystävien suhteen pätee sama juttu.Jos muutat, toiset pysyy kuvioissa,toiset häviää.Tää sun teksti oli niin totta ja tuttua,mutta jokainen valitsee kuitenkin sen oman tien ja on vaan hyväksyttävä se tosiasia,että ystävät tulee ja menee,mutta tosiystävät pysyy.

    2. ”… on pudonnut jo niistäkin piireistä eikä ehkä kuulu sinnekään. ” Tämä on se kaikkein pelottavin asia tässä sellaisen ihmisen näkökulmasta, joka ei ole aikonut muuttaa ulkomaille pysyvästi. Että menettääkö sitä tällaisilla ”väliaikaisilla” järjestelyillä kokonaan paikkansa maailmassa?

      Ihan höpsöjä olet sanonut ystäville. Luxemburg on kyllä mielenkiintoinen, kun siellä ei ole asunut useampaa vuotta putkeen. :)

  17. Hyvä Jenni, tosi hyvä artikkeli! Mulla on ollut varmaan aika onni matkassa, Glasgowhun tultiin moikkaamaan aika paljonkin ja Lontooseen toki. Mun kaverit ja perhe on aika matkustavaisia, mutta asiaa auttaa myös ihan varmasti se, että olen Euroopassa. Ja Britit on aika suosittu kohde kuitenkin. :) Taipeihin tuli yksi kaveri ja perhettä, tosin olin vaan puoli vuotta. Tosi hyviä pointteja mainitsit ja nuo keskustelulainaukset on tuttuja.
    lena / london and beyond on viimeisimpänä kirjoittanut: Lontoolaisten viihde metromatkoillaMy Profile

    1. Tuolla on varmasti vaikutusta, kuinka helpolla ja halvalla kohteeseen pääsee, vaikka en uskokaan että se on suurin vaikuttava tekijä. Yllättäviin paikkoihin sitä hyvät ystävät ovat valmiita lähtemään, ja siitä voi vaan hyristä tyytyväisenä. :)

      1. Joo juu, enpä allekirjoita tuota..
        Asun ”peräti” Tukholmassa – paikka, jonne reissataan muuten aika usein ja jonne pääsee, paitsi helposti, myös nopeasti ja halvalla (varsinkin jos varaa hyvissä ajoin). Siitä huolimatta, vieraita ei ole pahemmin näkynyt, eikä kuulunut. Juuri kaikista noista tekstissä mainitsemistasi syistä. Ymmärrän ja hyväksyn, koska en yksinkertaisesti jaksa tai halua enää olla surullinen tämän asian takia.

        Hassua muuten ettei tekstissä mainittu yhtä ah! aina niin erinomaisen raivostuttavaa syytä – kuitenkin. Kun te kuitenkin tulette tänne, kun teidän kuitenkin pitää tehdä täällä ollessa jotain, kun te kuitenkin tai kun me kuitenkin. Niin, ja kuitenkin voidaan sanoa, että niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan.

        1. Juu varmasti ei ole helppoa vaikka asuisi kuinka lähellä, jos ystävät ja sukulaiset eivät ole oikealla tavalla asennoituneita. Itse huomasin, että Keski-Eurooppaan tultiin helpommin kuin Yhdysvaltoihin, joten siksi uskon, että myös välimatkalla on merkitystä… mutta kuten sanoin, se ei tosiaan ole ainoa vaikuttava asia. Harmi, että edes Tukholmaan ei olla raaskittu lähteä. :/

          1. Nimenomaan, asenne ratkaisee!
            Uskoin aikoinaan samoin kun sinä, että eihän se ole matka eikä mikään. Eikä olekaan, mutta silti jurppii olla aina se, joka matkustaa. Lyhyellä aikavälillä tehdyt varaukset ja kesä/talvihinnastot rasittavat kivasti kukkaroa, varsinkin kun siihen lisätään kentälle/satamaan ja kentältä/satamasta matkustaminen, sekä muut ”ylimääräiset” kulut (kuten ruoka ja juoma yms.). Ja tätähän siis oletetaan tapahtuvan useamman kerran vuodessa.
            Laivan henkilökunta on jo tuttua, samoin ruokalistat – viihteestä puhumattakaan. Lentokentistä en sentään (onneksi!) voi sanoa samaa..
            Kamalaa olla näin negatiivinen, mutta näin se vaan menee.
            Tosin, kuten myös kirjoitit: ”jos jotkut kaverit vaipuvatkin pois elämästäsi ja koet kylmiä kolauksia ihmissuhteissasi, niin jotkut ystävät osoittautuvat kultaakin kalliimmiksi”. Amen to that! :)

  18. Kyllä oli hyvä teksti ja osui monilta kohdin. Saa kyllä ajattelemaan asiaa myös eri kantilta. Oli niin hyvä teksti, että oli pakko ottaa omassakin blogissa jutuksi saakka tämä sinun teksti ;) Kiitos ja mukavaa viikonloppua sinne!
    Sanna on viimeisimpänä kirjoittanut: Hyviä blogitekstejäMy Profile

  19. Hyvä postaus melko arasta aiheesta. Itsekin aloin kirjoittamaan postausta vähän samasta aiheesta: jokakesäisestä Suomen ”lomasta”, kun se on jotenkin ahdistanut pitkään, mutta pelkäsin lähinnä vanhempieni loukkaantuvan. Siis ihanahan Suomessa on käydä, mutta kun pidetään itsestään selvyytenä, että tullaan sinne taas koko kesäksi. Etenkin vanhemmat odottavat, kun nähdään niin harvoin (hehän eivät tänne tule). Tuo mainitsemasi huono omatunto, Oikeasti, en tiedä KETÄÄN ikäistäni (yli 40-vuotiasta) – tai ylipäätään ketään – joka viettäisi koko lomansa (aina) vanhempiensa kanssa! Eikä mekään TIETENKÄÄN vietettäis, jos asuttais Suomessa. 4 – 5 viikkoa toisten nurkissa on aika raskasta muutenkin, etenkin jos rytmit ja tavat on ihan erilaiset. Kuviota mutkistaa vielä teini-ikäiset lapset, jotka eivät toisaalta jaksa viettää koko lomaa mökillä ja mummolassa, mutta eivät toisaalta täälläkään, kun kaikki kaverit lähtevät myös kotimaihinsa. Matkustelu meidän vanhempien kanssakaan ei tietty kiinnosta sekään :-) Kavereilla on omat lomasuunnitelmansa (joita usein kadehdin), joten vuosi vuodelta nähdään yhä harvempaa joukkoa kavereita. Onneksi on kuitenkin niitä, joiden luo olen tervetullut ja jotka järjestävät aina aikaa, kun tulen käymään. Ja vierailevat myös täällä Roomassa.
    Heli on viimeisimpänä kirjoittanut: Rooman parhaat katuruokapaikatMy Profile

    1. Tuttu tunne tuo, että loukkaantuukohan joku tästä. Sitä kun ei tarkoita tällä kaikella mitenkään mollata niitä läheisiä, mutta silti tietää samalla, että joku voi hyvinkin ottaa itseensä… vaikka päällimmäisin syy tälle ulkosuomalaisten yleiselle valitukselle on, että kaikilla on ikävä niitä ystäviä ja Suomeen jäänyttä perhettä, ja oikeasti vain haluaisi nähdä ihmisiä useammin.

  20. AIjaijai! Loistava ja rohkea kirjoitus. Olen useasti miettinyt, että miten kirjoitan tästä aiheesta ja olen hienovaraisesti vitt…..ut ja asiastaa sanonut joissakin teksteissäni. Ehkä joskus kirjoitan mietteistäni??

    1. Eniten varmaan auttaisi, jos asiasta pystyisi sanomaan suoraan niille kavereille, joiden käytökseen on pettynyt, mutta suoraan puhuminen ei tule näissä asioissa helposti edes suomalaiselta.

  21. Loistava kirjoitus ! Vajaa 8 vuotta ulkomailla – allekirjoitan jutun täysin. Meni monta vuotta ennenkin oppi suhtautumaan tähän elämänmuutokseen oikealla tavalla. Ystävät on ystäviä , ja niistä pidetään kiinni , oli välimatkaa tai ei. Hyvänpäivän tutut täysin eri juttu.
    Mielenkiintoista myöskin huomata että esimerkiksi Eurooppalaiset ystävät jotka olen tuntenut vain muutaman vuoden pitävät yhteyttä ja käyvät kylässä paljon tiiviimmin kuin suomalaiset ystävät jotka olen tuntenut vuosikymmeniä.
    Lopunviimein ulkomaille muutto on itsenäinen (ja joskus jopa itsekäs) ratkaisu , ja sen tuomien haasteiden kanssa eläminen on osa arkea – se on valittu tie. Mutta joskus tulee mietittyä että kultaakin kalliimpi tuki ystäviltä olisi erittäin tervetullutta – vaikka tämä tie on itse valittu , se ei missään nimessä ole niin helppoa kuin se voi Facebook -päivitysten mukaan näyttää.
    Onnellisuus ratkaisee , niinkuin vanha sanonta menee ; ”jokainen on oman onnensa seppä”. Sitä onnellisuutta minäkin olen tavoittelemassa – ja olen sen saavuttanut.

    1. ”Ystävät on ystäviä , ja niistä pidetään kiinni , oli välimatkaa tai ei. Hyvänpäivän tutut täysin eri juttu.” – Juuri näin. Minulla kesti jonkin aikaa ymmärtää tämä ero.

      Ja niinhän se on, että aina kaikissa uusissa elämäntilanteissa toivoisi tukea ystäviltä, mutta vaikeaahan se on heille sitä antaa, kun eivät itse ole välttämättä edes tietoisia kohtaamistasi vaikeuksista. Facebook-päivityksistä niin harvoin saa todenmukaisen kuvan kaverin elämästä.

  22. Ai niin, lisäyksenä vielä edelliseen kommenttiini. Itse muutin ulkomaille ensimmäistä kertaa vasta 35-vuotiaana. Siihen mennessä olin huomannut, että jotkut ystävät vain muutenkin katoavat elämässä, eikä kavereille tunnu olevan aikaa. Tietyssä vaiheessa oli vaikea saada kavereita käymään edes Helsingin toiseen kaupunginosaan tai saada sovittua tapaamista kaupungille, tuli lapsia ja töitä ja työmatkoja ja muuta. Joten ei hirveästi yllättänyt, ettei niitä sit Italiassakaan näkynyt. Ehkä ulkomailla vaan kaverisuhteet näyttäytyvät erilaisina, etenkin jos ulkomaille lähtee ennen kuin opiskelu- tai muut vastaavat kaverisuhteet luonnostaan hajoavat.
    Heli on viimeisimpänä kirjoittanut: Rooman parhaat katuruokapaikatMy Profile

    1. Tämä saattaa pitää paikkansa. Itse lähdin ulkomaille selvästi opintojen päättymisen jälkeen mutta kuitenkin ennen suurinta babyboomia. Mistäs sitä tietää, miten kaverisuhteille olisi käynyt, jos olisin jäänyt Suomeen.

  23. Mä olen asunut täällä Englannissa viimeiset 11 vuotta ja yksikään mun ”ystävistä” ei ole tullut käymään. Mun äiti on käynyt kaksi kertaa ja isä kerran mutta mun veil ei ole käynyt kertaakaan vaikka me oltiin Suomessa läheisiä. Miksi näin on, en tiedä. Ehkä Suomalaiset ei ole sosiaalista väkeä.

    1. Mä en itse ole huomannut suurta eroa tässä suomalaisten ja muunmaalaisten välillä. Joka tapauksessa tuohon on varmaan niin monta syytä, että vaikea löytää yhtään yksittäistä. :/

  24. Hei,
    Hyvä kirjoitus. Koin piston sydämessäni, kun en ole ystävää käynyt tapaamassa. Itse asun Suomessa, mutta vanhemmat ja veli ulkomailla. Tunnen velvollisuudekseni käydä heitä tapaamassa lomilla enkä ystävän luona ole pyynnöistä huolimatta käynyt. Ehkä seuraavaksi vuoro jättää perhevierailut väliin ja lähteä lapsuudenystävän luokse…

    1. Tuo on vaikea tilanne, tavallaan jopa vaikeampi kuin ulkosuomalaisella, jolla sentään perhettä ja ystäviä pääsee näkemään yleensä samalla kertaa. :/

  25. Kommentoin jo tuolla ylempänä mutta unohtui mainita että taidan olla ainoa, joka ei juuri kaipaa muualle lomailemaan kuin Suomeen. Toki Pohjois-Amerikkaa haluan nähdä, mutta se onnistuu lyhyellä lomalla ja budjetilla, joka ei Suomen matkaa mahdollistaisi muutenkaan. Ei tunnu pahalta olla unelmoimatta Aasian tai Afrikan kiertelystä, totta kai suuntaan Suomeen. Jos joskus pystyn pysähtymään samalla reissulla muualla Euroopassa, kivaa.

    Mietin, miksi minulla ei ole tästä minkäänlaista angstia kun niin monilla tuntuu olevan niin paljon. Ehkä vaan koen tänne muuton minun päätöksenäni, joka piti sisällään perheen ja ystävien jättämisen, ja siten tunnen minun vastuukseni suhteiden ylläpidon mitä vierailuihin tulee – tämä silti vailla mitään syyllisyydentuntoa ulkomailla asumisestani. Toinen tekijä lienee, että välimatkasta huolimatta välit niin perheeseen kuin ystäviin on pysyneet välittöminä (no pun intended) – tavatessa tuntuu kuin ei olisi aikaa välissä kulunutkaan. Paitsi kun lapsia katsoo! :)

    1. Sä olet selkeästi miettinyt tätä asiaa syvemmin ja hartaammin kuin ulkomaille muuttajat keskimäärin, ja varmasti sekin on vaikuttanut, että olet ollut muuttamassa lopullisesti. Kiitos kommenteistasi, kiva lukea vähän erilaista näkökulmaa aiheeseen!

  26. Meillä on onneksi käynyt aika paljonkin ystäviä kylässä (varsinkin kun asuimme vielä Euroopassa, mutta kyllä täällä kauempanakin), joten siinä mielessä olemme olleet onnekkaita. Mutta tunnen tuon Suomen ”loman” stressin eri hyvin, ja havaitsin myös tuntevani outoa syyllisyyttä, kun viime viikolla kävin muualla lomamatkalla sen sijaan, että matkustaisin täältä Japanista kolme-neljä kertaa vuodessa Suomeen..!
    Tuuli on viimeisimpänä kirjoittanut: These are not the droids…My Profile

    1. Mä olen aika hyvin onnistunut välttämään syyllisyyttä – varmaan osittain sen takia, että välimatkasta huolimatta käyn kuitenkin Suomessa aika usein – mutta joulun aikaan tuo on itsellä eniten puskenut pintaan, kun monesta paikkaa on pyydetty käymään. Suomessa asuessa sentään pystyi sanomaan, että ”vieraillaan nyt tuolla toisella puolen perhettä”, mutta ulkomailla joulun vietto tuntui ajatuksena jopa vähän itsekkäältä – vaikka se ei tietenkään ollut, vaan oltiin vaan tekemässä omannäköistämme juhlapyhää.

  27. Pisto sekä sydän.
    Mutta lisäisin vielä, että hyvin, hyvin usein kaikki on vain järjestelykysymys. Kutsuttu on ja juteltu että joo, vois tulla kylään, mutta sitten asia vaan yksinkertaisesti unohtuu ja jää sen kuuluisan arjen jalkoihin. Jos vierailualtista kaveria jaksaa muistuttaa ja avustaa matkan järjestämisessä, todennäköisyys vierailun toteutumiselle kasvaa huomattavasti. Myös yleisen kutsun ero henkilökohtaiseen kutsuun on valtaisa.

  28. Tämä oli koskettava teksti siitäkin huolimatta, että aihe ei suoranaisesti kosketa minua, kun asun itse Suomessa. Minulla on kyllä sukulaisia ulkomailla ja heitä olen käynyt tapaamassa. Jos joku ystäväni muuttaisi ulkomaille, minun on vaikea kuvitella, etten haluaisi käydä hänen luonaan. Ihan siksi, että reissaaminen on ylipäätään minusta parasta elämässä ja olisihan se paikallisista jutuista tietävä tyyppi siellä perillä kullan arvoinen – sekä ystävänä että ihan matkailunkin kannalta. Varsinkin, kun läheisiä ystäviä ei meillä kaikilla muutenkaan ole kovin paljoa. En haluaisi, että sellainen ystävyys katkeaisi toisen muualle muuttamisen vuoksi.

    Moni on tuonut kommenteissa esiin, että ulkosuomalaisten tilanteessa on yhtymäkohtia siihen, jos Suomen sisällä vaihtaa asuinpaikkaa. Allekirjoitan itsekin tämän. Ystävyyssuhteet hiipuvat vähitellen, jos pois muuttaneen tulisi rampata aina siellä entisessä kotipaikassa, mutta vastavuoroisuutta ei ole lainkaan. Tämän olen kokenut omakohtaisesti vaihtaessani Suomen sisällä kaupunkia. Summa summarum: ystävyys vaatii panostamista molemmilta. Ei pois muuttanut voi olla yksin vastuussa ystävyydestä huolehtimisesta.
    Jepa Unelmatripillä on viimeisimpänä kirjoittanut: Machu Picchun raunioillaMy Profile

  29. Tunsin piston tuosta, etta pitaa sita itsenkin hoitaa niita ystavyyssuhteita – ja ainakin itselle Suomen matkalla tuntuu aikakin menevan tavallista nopeampaan. En ole 20 v aikana kaynyt Suomessa kuin yhden kerran, etta en olisi kaynyt tapaamassa omia vanhempiani. Joskus naen kavereita – mutta useimmiten 1-2 paivan aikana tapaan perhetta ja niita lapsia, jotka kasvavat ihan silmissa. Meilla on kylla kaynyt vieraitakin – mutta aina enemman saisi kayda. Ja kuten Pilvi tuossa aiemmin mainitsi, kylla omankin ulkomaan reissun suunta on yleisesti Suomi.
    Hyva kirjoitus !
    Leena on viimeisimpänä kirjoittanut: Amerikkalaisessa makuukamarissaMy Profile

    1. Tuo yhteydenpito on minulle se vaikein osuus tässä, joka on todellakin tullut opittua kantapään kautta. Onneksi nyt useamman vuoden jälkeen siihen on kehittynyt hyviä rutiineja korvaamaan kahvilakäyntejä.

  30. Tunsin piston, sillä parille kaverille aina lupasin mennä käymään heidän luonaan, mutten kuitenkaan saanut lopulta koskaan aikaiseksi. Sitten aloin miettimään tätä tarkemmin, ja muistin toisaalta kaikki ne toiset kaverit, joiden luo olen mennyt. Monesti se, kenen luokse mennään ja kenen ei, määräytyy myös sen hetkisten lentotarjousten ja yhteisten lomien perusteella. Varsinkin opiskelijabudjetilla matkustelu vaatii erityistä järjestely- ja suunnittelutaitoa. Toki aina mielelläni suuntaan juuri sinne, jossa tiedän olevan kavereita, ja otan joka reissulla yhteyden vaikka hyvänpäiväntuttuihin, mikäli vain sattuvat samassa paikassa oleilemaan! Omana vaihtovuotenani Ranskassa en oikeastaan olettanutkaan muiden kuin perheenjäsenten tulevan kylään, ja Meksiko ja Yhdysvallat puolestaan olivat jo sen verran kauempana, etten olettanut enää edes perheenkään tulevan kylään. Tosin erään ystäväni kanssa sovimme treffit New Yorkiin, jolloin kumpikin tuli hieman toista vastaan. :)
    Ave on viimeisimpänä kirjoittanut: Kirpparointia!My Profile

    1. Niinhän se on, että kaikkialle ei ehdi, ja jos kuitenkin on käynyt montaa kaveria moikkaamassa, niin ei kannata huolehtia siitä, ettei ole kaikkia nähnyt. Kyllähän sitä vielä ehtii, jos jäävät ulkomaille, ja jos eivät, niin menetetyn ajan voi ottaa kiinni Suomessa.

  31. Tämä oli aito ja rehellinen kirjoitus. Itselläni on kokemusta molemmilta puolilta. Asuin 8 vuotta Saksassa, mieheni pidempään. Kahdeksan vuoden aikana mieheni ja minun vanhempani kävivät meillä muutamia kertoja, molemmat siskoni kerran, paras ystäväni kerran ja mieheni serkku kerran (hänkin ilmaisilla lennoilla). Kyse oli sentään Euroopan maasta, parin tunnin lennon päässä. Kovasti he, jotka tulivat, tykkäsivät vieraanvaraisuudesta, mutta vuosittaiset Välimeren reissut kiinnostivat silti enemmän. Niin se vain menee eikä sitä kannata murehtia.

    Teimme itse valinnan muuttaa ulkomaille. Se tarkoitti erittäin tiivistä suhdetta yhdessä, ilman ystävien tai perheen tukea. Sen valinnan tekee jokainen ulkomaille muuttava. Kukaan toinen ei voi jakaa kanssasi samoja kokemuksia tai muistoja. Ne asiat ovat pitäneet minut ja mieheni yhdessä. Muutaman vuoden jälkeen ulkomailla tajusin, etten enää edes jaksa solmia uusia ystävyyssuhteita, jotka kuitenkin loppuvat pahimmillaan jo 8 kk kuluttua toisen perheen saadessa siirron muualle. Jotkut harvat ystävyyssuhteet ovat säilyneet. Yhtä sellaista todistin kk sitten, kun kävimme perheen kanssa ensimmäisen kerran 10 vuoteen entisessä kotimaassamme ja tapasin silloisen hyvän ystäväni. Emme olleet pitäneet mitään yhteyttä neljään vuoteen, mutta tavatessa kaikki vuodet katosivat väliltämme. Sellaista ystävyyttä ei mitata lähetettyjen korttien tai pakettien määrällä.

    Emme siis olleet käyneet lasten kanssa heidän toisessa kotimaassaan, jonka kansalaisuus heillä on, 10 vuoteen. Jotainhan sekin kertoo. Kun itse ja mieheni reissaa aika paljon työmatkoilla, ei meinaa vapaa-ajalla ja omilla rahoilla viitsiä lähteä minnekään muualle kuin korkeintaan all inclusiveen makoilemaan. Kuvaavaa on myös, että neljän päivän matka parin tunnin lennon päähän maksoi perheeltämme saman verran kuin kaksi viikkoa viiden tähden hotellissa Egyptissä. Se siis siitä Thaimaan reissaajien syyllistämisestä. Lomamatka aurinkoon vain on helppo ja halpa tapa relata.

    Tunsin kirjoitusta lukiessani myös piston sydämessäni, sillä oma paras ystäväni asuu jo viidettä vuotta Kaliforniassa enkä ole koskaan käynyt siellä. Selityksiä aina löytyy ja yleensä ne ovat aika huonoja. Postauksesi sai aikaan sen, että päätimme perheen kanssa lähteä vihdoin viimein Kaliforniaan. Eihän se ole kuin päätöksestä (ja säästämisestä) kiinni!

    1. Kiitos monipuolisesta kommentistasi, ja kiva lukea tuo viimeinen kappale! Kalifornia on varmasti ihana kokemus, jos pystyy vielä yöpymään ystävien luona. :)

  32. TODELLA hyvä teksti!!!!
    Täytyy huudella täältä Phuketista asti,että mulla sitä ei kuitekaan käy sukulaisia/kavereita kovastikaan kylässä. Tänä talvena majoitin entisen työkaverin reppureissullaan muutamaksi yöksi.Ihan kiva piristys oli sekin.
    Yksi toinen tuttava kävi kans,mutta yhtään sukulaista ei ole näkynyt tai muutakaan lähipiiriä.
    Joka vuosi täällä pyörähtää näitä entisiä duunikavereita,jotka on varmaan kuitenkin niitä ketkä tajuu tän elämän menon.Paikallisena täällä etsitään edulliset ruokakojut ja vältetään vapaa-ajalla turisti rysiä (kyllä,jopa täällä löytyy toooodella rauhallisia mestoja)
    Ehkä se olen vain minä jos ei thaimaakaan kelpaa :/

    Kiitti kirjoituksesta! Täytyy alkaa seurailee sua ;)

    1. Heheh, en tiedä miten tuo Thaimaa nousi kyseisessä keskustelussa niin keskiöön. Joku siitä oli kommentoinut, ja pian siitä sitten tuli malliesimerkki ”jonnekin muualle suuntautuvasta kaukomatkasta” kaikille keskustelijoille. :)

      Tuosta olen kuullut myös paljon halvemmissa maissa asuvilta, että vierailulle tulevat eivät välttämättä ymmärrä, ettei paikallisten tavoin asuvalla ystävällä välttämättä ole varaa joka ilta länsimaalaisten ruokapaikkoihin. Kiitos kommentistasi, kiva lukea muuallakin kuin USAssa ja Länsi-Euroopassa asuvien kokemuksia!

  33. Tosin hyvin pohdittu ja kattava teksti! Mä oon useampaan kertaan asunut ulkomailla, mutta yleensä semmosissa kohteissa joihin on helppo tulla. Syksyllä oon taas muuttamassa Suomesta pois ja pieni kutina tuolla takaraivossa sanoo, että Suomeen en ole nyt vähään aikaan tulossa takaisin (en halua sanoa ”ei koskaan”, koska eihän sitä tiiä jos joskus haluaakin Suomessa asua).
    Mä sain ensimmäiset kaverit vasta yläasteella ja silloinkin ulkomailta. Muutettiin silloin ensimmäisen kerran pois Suomesta ja sen jälkeen oonkin sitten ollut Suomessa on-off. Tästä johtuen mulla onkin enemmän kavereita muualla, kuin Suomessa, eikä Suomessakaan mulla ole mitään oikeita lapsuudenystäviä (vasta aikuisiällä olen saanut Suomesta läheisiä ystäviä). Kaveripiiri koostuu yleensäkin samanlaisista ihmisistä, kuin minä. Matkustellaan ja asutaan ympäri ämpäri ja jos satutaan olemaan samassa paikassa samaan aikaan, niin silloin tavataan. Perhekin asuu ympäri maailmaa, joten nekin ymmärtää hyvin tämän liikkuvan elämäntyylin. Tästä johtuen oonkin päättänyt, että Suomeen en mene omilla lomillani, ellen oikeasti halua. Jos meno sinne ahdistaa tai lähden jonnekkin uuteen paikkaan mielummin, niin sitten teen niin. Tämä on mun elämä enkä ole velvollinen miellyttämään joitain kaukaisia kavereita tai sukulaisia joihin en muutenkaan ole yhteyksissä. Ne muutamat Suomessa asuvat ystävät ovat tulleet minua moíkkaamaan useamman kerran tai sitten ollaan tavattu jossain ihan muualla.
    Oon huomannut sen, että ne oikeesti tärkeät ja samalla aaltopituudella olevat ystävät pysyy matkassa, vaikka elämäntilanteet muuttuu. Se riittää mulle, eikä mulla ole tarvetta roikuttaa mukana semmosia hyvänpäivän kavereita. Se ahistus ja huono omatuntokin on hävinnyt, kun oon päättänyt elää omaa elämääni itselleni ja olla semmosten ihmisten kans tekemisissä joilla oikeesti on mulle merkitystä :).

    1. Kiitos kommentistasi! Tuo asenne – ”Suomeen en mene omilla lomillani, ellen oikeasti halua” – on varmasti todella toimiva, ja useamman ulkosuomalaisen pitäisi ottaa samanlainen asenne, että näiltä angsteilta vältyttäisiin. Muutenkin mahtava asenne sulla!

  34. Tosi hyvä postaus, vaikka ei itselle niin henkilökohtainen asia. Luin mielenkiinnolla loppuun saakka! Itsekin hieman syyllinen olo, kun en ole hyvää kaveria käynyt katsomassa useampaan vuoteen Irlannissa. Pari kertaa siellä olen käynyt, mutta viime kerrasta on jo aivan liian pitkä aika. Onneksi ollaan nähty kuitenkin aina, kun hän Suomessa n. puolentoista vuoden välein on käynyt.

    Kuvastaa kyllä hyvin ”ystävyyden laatua”, jos Suomessa vieraillessasi 15 km tuntuu jollekin liian pitkältä matkalta. Tosin olen sitä itsekin huomannut, että 2h on osalle porukkaa jo aivan liian suuri vaiva elämässä. Jokainen tietysti määrittelee itse oman ajankäyttönsä ja mikä on itselle tärkeää, valitettavasti silloin kyllä näkee sen välittääkö sukulainen tai kaveri oikeasti sinusta. Samat asiathan pätee ihan siinä, asutaanko vaikka 10 km säteellä toisistaan vai maapallon toisella laidalla.
    Kohteena maailma / Rami on viimeisimpänä kirjoittanut: Moskovan kauneimmat metroasematMy Profile

    1. Olen miettinyt, että tavallaan se kuvastaa ystävyyden laatua, mutta joillain ihmisillä, jotka eivät välttämättä tykkää matkustaa vaan haluavat viettää aikaa kotona, siinä saattaa olla kyse omasta mukavuudenhalusta. Ongelmaksi tämä muodostuu, kun ei tajuta, kuinka paljon toinen olisi valmis joustamaan omasta mukavuudestaan sinua nähdäkseen, tai ei haluta joustaa edes puolia siitä toiseen suuntaan. Ystävyyssuhteet kun vaan eivät selviä muutoksista, jos ajattelee pelkästään itseään.

  35. Jeps. Samojen tuntemusten kanssa elan minakin. Tasta voisi kirjoittaa romaanin. Hienosti olit kirjoittanut monesta nakokulmasta. Aikaisemmissa kommenteissa on tullut esiin melkein kaikki ne asiat, joita minullakin mielessa oli eli enpa lahde toistelemaan. Mutta vahan se tuntuu olevan sita etta poissa silmista, poissa mielesta. Skype olis niin helppo niin edes sita ei viitsita kayttaa yhteydenpitoon. Kiitti kivasta postauksesta. Pisti taas miettimaan asioita. Valitettavasti ei kamalan positiivisia tuntemuksia tuo nama mietelmat.
    Ina on viimeisimpänä kirjoittanut: Onko mun vauva enaa vauva? / Is my baby a baby anymore?My Profile

    1. Itsellä kanssa kokemusta tuosta, että sovitaan Skype-aika, ja sitten se ei pidäkään. Onneksi on pari kaveria, joiden kanssa on tullut tavaksi skypetellä, ja toisaalta useampi, joiden kanssa skypettää sitten, kun on jotain isoa kerrottavaa. Ylipäätään Skype on kyllä aivan mahtava keksintö ja auttaa tässä paljon, jos siihen vain jaksaa panostaa!

  36. Hyvä teksti ja osuvia kommentteja. Sellaiset kaverit voisin vielä lisätä tähän (en ainakaan huomannut että joku muu olisi jo tämän lisännyt), jotka ilmoittaa viikko(j)a ennen reissuaan että ”hei me ollaan muuten tulossa Nykiin/Miamiin/Losiin tällä ja tällä viikolla, tuuthan sinne meitä moikkaamaan”.. Kaikki ei tunnu ymmärtävän, että täällä Amerikassa välimatkat on vähän pidemmät kuin Suomessa, eikä toiselle puolelle manteretta niin vaan hurautetakaan…Lisäksi siihen tarvisi yleensä muita järjestelyitä kuten lomaa ja kissanhoitajan… Sitten ollaan hyvin pettyneitä kun en voi lähteä ex tempore-reissulle Nykiin/Miamiin/Losiin….huoh..
    Emmi H on viimeisimpänä kirjoittanut: Hyvästit MisulleMy Profile

    1. Huhhuh… Mulla ei onneksi ole tuollaisia ollut, paitsi että Euroopassa välillä hyvänpäiväntutut on kyselleet, että sattuisinko olemaan esim Brysselissä. Se on kuitenkin ok, koska välillä olenkin, eivätkä he toisaalta oleta että lähtisin sinne saakka siltä istumalta.

  37. Olipa hyvä, ajankohtainen, henkilökohtainen ja koskettavakin postaus ja tosiaan haastavasta aiheesta. Itse olen vasta reilun vuoden asunut ulkomailla, sitä ennen pari muutaman kuukauden pätkää, mutta näitä on tullut jo pohdittua. Yhteydenpitohan ei sinänsä ole hankalaa, jos kotimaahan jääneet tekevät myös jotain sen eteen, sillä kyllähän whatsapp, skype, fb, spostin käyttäminen jne. helpottavat aikalailla yhteydenpitoa. Esimerkkeinä esim. 70-v äitini, joka alun vastusteluista huolimatta osti älypuhelimen ja käyttää whatsappia varsin näppärästi skypestä puhumattakaan, skypessä olin myös kummityttöni ristiäisissä mukana. Mutta tietysti kasvotusten näkeminen on sitä parasta. Jonkun verran kavereita on käynyt täällä ja sisko sekä serkku. Itse olen vielä käynyt pari kertaa vuodessa Suomessa, en tiedä harventuuko tästä.
    Kesän Suomen loman järjestäminen on tässä juuri työn alla. Syyllisyyttä tulee, jos ei ole riittävästi äidin kanssa sekä siitä, jos ei näe kummilapsia ja ystäviä ja siitäkn, jos antaa koko loman mennä niin eikä ehdi levätä ja miettiä mitä oikeasti haluaisi tehdä. Jospa siihen pikkuhiljaa oppii.
    MatkaMartta on viimeisimpänä kirjoittanut: Afiyet olsun – hyvää ruokahalua!My Profile

    1. Kasvotusten näkeminen on toki parasta, mutta se on jo todella hienoa, että olet päässyt Skypen välityksellä ristiäisiin. :) Se vaatii kuitenkin kaikilta järjestelyitä, ja ihanaa, että kaikki osapuolet ovat lähteneet sitä järjestämään. Kiitos kommentistasi!

  38. No nyt on sellainen aihe, että en oikein tiedä mistä aloittaisin kun on niin paljon sanottavaa. Yritän jäsennellä…
    Olen nimittäin onnistunut haalimaan läpi elämän itselleni ystäviä, jotka ovat olleet kovia muuttamaan ulkomaille tai muuten pois Helsingistä. Jokaisen hyvän ystävän luona olen vieraillut ja parhaan ystävän luona vähintään kerran, usein kaksikin kertaa vuodessa (yli kymmenen vuotta). Vierailen mieluummin heidän luona, kuin harrastan niitä lyhyitä pikatreffejä täällä Suomessa. Toki moni heistäkin hoitaa asioitaan täällä käydessään hyvin eri tavoin, toinen näkee vain juuri kuten neuvoit muutaman ystävän kerralla ja toiset juoksee tukkaputkella minuuttiaikataulun kanssa.

    Niiden reilun kymmenen vuoden aikana erityisesti kun läheisin ystäväni on asunut poissa olen seurannut vierestä lähes kaikki mainitsemasi tunneskaalat. Joku ei pidä tarpeeksi yhteyttä (saati tule vierailulle), eikä muuttanut enää jaksanut ehdotella tapaamisia Suomeen tullessa. Niinhän siinä taas joku loukkaantui vuorostaan ja kiva noidankehä oli valmis. Toinen Australiaan asti muuttanut rakas ystävä on täällä vierailulla kerran kahteen vuoteen ja neidin tahtia katsellessa ei loma ole varsinaisesti eka sana mikä tulee mieleen, mutta hän vakuuttaa aina nauttivansa täysillä.

    Sitten se toinen puoli, eli niiden kaikkien puolesta jotka jäävät tänne kotimaahan. Tosiasia kuuluu monen suusta olevan vain se, että pyörä jatkuu pyörimistään ja näiden henkilöiden (tai meidän) näkökulmasta se on vain yksi pala joka siitä vanhasta paletista puuttuu. Tämän huomasin hyvin käytännössä meidän puolen vuoden matkan aikana. Aika oli toki vain sen 6kk, mutta monista en kuullut mitään sinä aikana. Sitten oli taas niitä yllättäjiä, joista kuului enemmän kuin kotimaassa ollessa. Varsinkin aikaero teki ison vaikutuksen. Ystävä jonka kuvittelin ymmärtävän yhteydenpidon merkityksen parhaiten sanoi esim kerran, että ei oikein edes osaa viestittää kun ollaan ihan eri vuorokauden ajoissa. Jännempi homma… No lyhyt reissu ja kaikki jatkui siitä mistä ennenkin oikeastaan kaikkien niiden kanssa joilla oli väliä.

    Joku tuolla viittasikin jo, että toisaalta ne ystävyyssuhteet muuttuu muutenkin. Niin on minullakin elämäntilanteiden mukaan. Ja kun joku jää, niin jostain näyttää kummasti vaan tulevan aina uusiakin. Sitten on ne ns. ikuiset ystävät joiden eteen nähdään paljon vaivaa puolin ja toisin. Whatsup on siinä kyllä maailman paras keksintö! Kuusi vuotias kummityttönikin eilen ilahdutti ääniviestillä :D Eipä ole ikävä aikoja, kun postiluukusta kolahti kertaalleen 400€ lasku pelkistä puheluista bestikselle … :/ Mutta ihan kuten juuri sanoitkin, niin viitseliäisyyttä se vaatii puolin ja toisin. Ei sitä kukaan jaksa kovin montaa viestiä tai meiliä laittaa aina vain omasta aloitteesta. Sen pitää olla molemmin puolista. Niin ja blogi ei saa olla muka yksi väline! Se, että sinä siellä kirjoitat niin ei vielä kerro elämästäsi koko totuutta ja yhtälailla haluat varmasti kuulla mitä ystävillesi kuuluu muutakin kuin mitä FB tai muut somekanavat kertovat. Eli vaikka kanavia piisaa, niin mikää ei korvaa sitä aitoa kysymystä ”Mitä kuuluu?” tai ”koska nähdään?”. Voidaanhan sitä nähdä vaikka jossakin puoli matkassa :) Aika moinen monilogi tuli tästä ja paljon jäi silti sanomatta. Toivottavasti sait jotain tolkkua :D
    Milla – Pingviinimatkat on viimeisimpänä kirjoittanut: Kymmenen matkakuvan haasteMy Profile

    1. Hei tämä oli tosi mielenkiintoista kuulla näin tarkasti asiasta sen ystävän näkökulmasta! Tuo oli tosi hyvä pointti tuosta blogin roolista. Ainakin itsellä bloggaaminen lähti juuri yhteydenpidosta Suomeen, mutta mitä se sellainen yhteidenpito oikeasti on, mikä on täysin yksisuuntaista? Että vaikka itse sai lähetettyä Suomeen fiiliksiä omasta elämästä, niin eipä kovinkaan monella kaverilla Suomessa vastavuoroisesti ollut blogia. Ehkäpä siksikin oma bloggaamistyyli on tässä vuosien saatossa muuttunut, kun olen tajunnut, että kirjoitan nykyään jostain ihan muista lähtökohdista kuin yhteydenpidon vuoksi.

  39. Todella hyvä kirjoitus, vaikka itsellä ei olekaan kokemusta aiheesta sen enempää kuin että mä olen juuri se, joka viimeisillä rahoillaan aina raahautuu kavereiden luokse ulkomaille! :D Suurin osa kavereista tosin on ollut tähän mennessä ulkomailla vain opiskelujen takia, mutta minä olen enemmän kuin mielelläni käyttänyt sitä tekosyynä päästä mm. Bangkokiin, Berliiniin ja Pariisiin. :-) Pietariinkin oli tarkoitus lähteä vielä tänä keväänä, mutta valitettavasti se reissu taitaa jäädä rahapulan takia tekemättä.

    Mutta joo, kyllähän noita tekosyitä ihmisillä aina löytyy. Saman huomasi isäni, joka asui 20 vuotta ulkomailla. Edes omat vanhemmat eivät koskaan menneet kylään eikä niin moni kaverikaan vaikka kutsuttu oli monta kertaa, ja nyt oltiin sentään vielä Euroopassa… Onneksi mä ja sisko lennettiin aina kesäisin vierailemaan.

    Mutta tän pitkän sepustuksen pointti oli se, että omasta näkökulmasta on niin vaikea välillä ymmärtää toisia ihmisiä, kun itse toimisi aivan toisin kuin monet muut esimerkiksi tällaisessa kirjoittamassasi tilanteessa.
    Meri / Syö Matkusta Rakasta on viimeisimpänä kirjoittanut: Versailles’n puutarha, löyhkäävä linna ja AurinkokuningasMy Profile

    1. On todellakin rahapulaa ja rahapulaa. On rahapulaa, joka johtuu siitä, että on jo käynyt moikkaamassa niin montaa kaveria, tai että on opiskelija ja rahaa ei oikeasti ole. Ja on ”rahapulaa”, joka johtuu siitä, että käytti juuri monta tonnia olohuoneen sisustukseen, uuteen autoon tai muuhun ihan varmasti tarpeelliseen, jota minun ei ole tarkoitus ollenkaan kritisoida. Jälkimmäisessä tapauksessa on tekosyy puhua rahapulasta, kun rehdimpi sanoisi, että ”en nyt tule moikkaamaan kun remppaan mieluummin keittiöni” – mitä sitäkin olen kuullut, ja mitä arvostan paljon enemmän kuin epämääräistä voivottelua rahasta.

      Olet oikeassa siinä, että välillä on todella vaikeaa ymmärtää toisen näkökulmaa ihan eri lähtökohdista. SIksi onkin tosi hienoa, että tässäkin keskustelussa on kommentteja monista eri näkökulmista. Ehkäpä se auttaa vähän taas ymmärtämään muita. :)

  40. Hyvä kirjoitus! Paljon tuttua, mutta myöskin paljon vierasta.
    Itse asun tällä hetkellä Moskovassa ja täällä on reilun kahden vuoden aikana käynyt neljä eri kertaa kavereita. Enemmänkin olisi tullut, mutta tilanne Ukrainan kanssa ymmärrettävästi perui lapsiperheiden vierailut.
    Toisaalta myöskään en itse aktiivisesti kutsu. Kohdallani se tarkoittaa sitä, että sanon kerran, että saa tulla. Ja ne jotka oikeasti minut tuntevat tietävät, että asia on näin. Nämä ihmiset myös tietävät, että voivat soittaa neljä päivää ennen, että oletko kotona xx.xx.-xx.xx. Joo, olen…. No hyvä, me tullaan kylään. (Tähän mennessä veljen vaimon veli on tehnyt niin. Ja vieläkin ollaan väleissä. Mikäs pahan tappais, niin kuin Räppis sanoisi. :-D ) En myöskään ala ruinaamaan ketään, että tulkaa nyt tulkaa nyt.
    Toisaalta minussa myös taitaa olla rakenteellinen ongelma. En oikeasti koskaan ikävöi ketään. Tai tietysti ikävöin, mutta en niin, että se veisi toimintakyvyn. Ehkä oikeampi on, että usein tulee mieleen, mitä kukakin sanoisi/reagoisi tiettyyn tilanteeseen. Ja toisaalta tiedän, että ne oikeat ystävät ja tärkeät ihmiset eivät häviä mihinkään. Ainakaan tähän mennessä.

    1. Luonnekysymyksiä taas tämäkin osittain, meitä löytyy niin moneen junaan kuten nämäkin kommentit osoittavat. :) Kiitos kommentistasi!

  41. Tämä on elämän kiertokulkua vaan ja näin tosiaan voi ihan helposti käydä vaikka asuu samassa maassa ja vaihtaa kaupunkia. Elämän varrella ihmisiä jää pois ja tulee lisää, ne parhaat pysyy välimatkasta huolimatta ja homma jatkuu siitä mihin se jäi aina kun nähdään. Monesti matkustus on se priorisointi kysymys, joskus se on kiinni muista perheenjäsenistä eikä liity tavallaan sinuun mitenkään mihin sitten päättävätkään mennä. Omia ystävyyssuhteita on katkennut em.syistä ja myös jatkunut vaikka mantereita on välissäkin. Välimatka joskus muuttaa sitä ystävyyttä ja pitää muistaa että jokaisella on se arki ja sen pyöritys, välillä nämä asiat muuttuvat jo elämäntilanteenkin vuoksi vaikka olisi sama kaupunki. Itsellä jokunen kävi kun asuin muualla, itse käyn moikkaamassa joitakin muualla, nyt ensi kuussa lapsuudenystävää.
    Nauti siis niistä ystävistä jotka ovat ja niitä uusia jotka tulevat :)
    Itse taas olen ikäväkseni huomannut että tämä maailman tutkiminenkin voi olla asia joka vie niitä ”ystäviä” eli kuulen paljon kommenttia kyllä minäkin mutta kun sitä ja tätä, onpa teillä hyvät jne. eli se on priokysymys ja jos joku tekee mitä ehkä toinen haluaisi, mutta kumminkin panostaa eri asioihin niin sekin voi olla asia joka erottaa. Itse taas voisin kirjoittaa tarinan ja jossain välissä kirjoitankin mitä se voi tehdä kun ns. harrastukset on eri, toiselle se on jumppa 2 kertaa viikossa, minulla se on laukkujen pakkausta :) piis änd lööv kaikille :)

    1. Kuten moni kommenteissakin on jo todennut, ei se, että tämä kaikki ”kuuluu asiaan” ulkomaille muuttaessa, silti poista ahdistusta aiheen tiimoilta – ja kun toisaalta tämä on jotain, minkä eteen voi itsekin selvästi tehdä jotain, niin minun mielestäni ei myöskään kannata suhtautua aiheeseen ”elämä on”-asenteella.

      Onneksi minulla ei sentään (tietääkseni) mikään ystävyyssuhde ole hajonnut sen takia, ettei toinen kestäisi matkusteluani. :)

  42. Alkoi ihan naurattaa tuota lukiessa, sillä olen kokenut monia samoja asioita itsekin. Ainoa ero on, että muutin Pohjois-Savosta Keski-Suomeen, vajaan kolmen tunnin ajomatkan päähän. :D Kotiseudulle jääneet ”ystävät” syyllistävät, kun käyn harvoin, ja kärttävät kylään. Vastavuoroisesti kyläilyä oli kuitenkin turha odottaa: vaikka urheiluseuralla olisi treeniviikonloppu samassa kaupungissa, ei edes kahville ehdi (”koska meillä on kahdet treenit päivän aikana”) eikä heidän mennessä Etelä-Suomeen ehtinyt poiketa, vaikka moottoritie meni kilometrin päästä majapaikastani. Alussa jaksoin närkästyä asiasta, mutta sitten totesin, että ihan sama. Mutta turha odottaa, että minäkään heidän luo viitsisin lähteä kotiseudulla käydessäni.

    1. Äh, todella mälsän kuuloista! Mutta niinhän se on, että tuossa erottaa jyvät akanoista. Toivottavasti sinne kotiseudulle jäi kuitenin edes joku, jonka vuoksi siellä kannattaa vielä käydä!

  43. Tämä sama pätee myös siihen, jos Suomessa muutat toiselle paikkakunnalle. Tosiystävät tulevat sinua katsomaan vaikka toiselle puolelle Suomea, mutta muut valittavat pitkästä matkasta, aikapulasta ja ties mistä. Olen muuttanut monta kertaa Suomen sisällä ja kun käyn kotikonnuilla, oletetaan että minun pitäisi ehtiä tapaamaan kaikkia lapsuudenystäviä ja kun aika ei siihen riitä, loukkaannutaan ja kysellään milloin tulet seuraavan kerran. Kun esitän kutsun tulla meille kylään, tulee yllättäen se matka meille on pidempi kuin minulla kotiseudulle :) Jos minulla asuisi perhettä tai hyvä ystävä ulkomailla, lähtisin viivana heitä/hanta katsomaan. Valitettavasti kukaan tutuista ei ole tajunnut muuttaa ulkomaille :) Joka tapauksessa kiva kuulla, että sinulla on ystävät säilyneet pitkistä matkoista huolimatta.

    1. Hehe, tämä kommentti hymyilytti, siis tämä kohta: ”Valitettavasti kukaan tutuista ei ole tajunnut muuttaa ulkomaille :)” Kiva lukea ihmisistä, joilla on tässä mielessä asenne kohdallaan! ;)

  44. Todella paikkansapitävä kirjoitus ja huojentavaa huomata, että muillakin on sama tilanne. Minulta kysellään jatkuvasti milloin olen tulossa käymään Suomessa, ja tietenkin yhden reissun aikana pitäisi ehtiä tavata kaikkia – vaikka sitten aikaa olisi vain viikonloppu ja perhe Kuopiossa ja ystävät Helsingissä. Ei siinä ehdi mitenkään. Viimeksi Suomessa käydessäni ilmoitin hyvissä ajoin tulostani, sitten siellä ollessani kaveri perui tapaamisen treenien vuoksi. Antaapa olla. Eikä ne taida tajuta, että vaikka asun suht lähellä, matkoihin menee kuitenkin sen verran aikaa, että töistä pitäisi ottaa ainakin yksi päivä palkatonta vapaata ja lentoliput Köpiksestä Kuopioon maksaa lähes 300 €, jota en viitsisi kovin usein parin päivän reissuun pistää. Ja sillä summalla kun saisi lennot ja hotellin jossakin eksoottisemmassa paikassa ja huomattavasti rentouttavamman viikonlopun :)
    Terhi / Muru Mou on viimeisimpänä kirjoittanut: Lentopelosta lentokaipuuseenMy Profile

    1. No todellakaan ei olla tajuttu tuota matkustamisen vaivaa (ja hintaa), jos perutaan tapaamisia viime hetkellä muiden kuin häiden tai hautajaisten takia. Inhottavaa, jos on itse jo ehtinyt panostaa merkittävästi aikaa ja rahaa näkemiseen, ja toinen sitten peruukin tuollaisen syyn takia. Mutta kuten aiemmin tässä ketjussa sanottu, niin jääpähän enemmän aikaa sitten niiden toisten ystävien näkemiseen – myös niillä seuraavilla visiiteillä.

  45. Hyvä blogikirjoitus. Omat kokemukset samanlaisia. Euroopan ulkopuolelle tuli käymään vain muutama kaveri, useista sisaruksista yksi ja äiti kerran. Euroopassa asuessa on käynyt useampiakin ystäviä.
    Aluksi tuli lähetetyksi kirjeitä kaikille ’ystäville’, jotka kiittelivät ihanista kirjeistä (sen aikaisia blogikirjoituksia) ja valittelivat, kun eivät edes korttia saaneet aikaiseksi. – Ne ’ystävät’ ovat nyt siis entisiä.
    Paljon reissaavan on vaikea keskustella ’paikallisten’ suomalaisten kanssa, koska nämä helposti pitävät sitä brassailuna. – Siispä nykyiset ystävät ovat pääsääntöisesti itsekin paljon matkustelevia. Ihan OK niin.

    1. Yksipuolisessa kommunikoinnissa kyllä aika nopeasti jää ystävät entisiksi. :/ Hyvä, että uusia ystäviä on löytynyt!

  46. Jos osaisin kirjottaa näin hyvin niin tämähän olisi tullut suoraan minun suustani. Olen asunut USAssa lähes 30 vuotta ja yhdellä kädellä voin laskea äitini ja sukulaisten/kavereitten vierailut. Itse kyllä sanovat kuinka monta kertaa ovat täällä olleet Nyt kun äitini on kuollut olen tullut siihen pisteeseen , että menen Suomeen jos huvittaa ja ainoastaan turistina ja nyt ei kyllä enää huvita mennä. Suomen reissuihin meni kaikki lomat ja rahat vuositolkulla ja nyt olen oppinut olemaan tarpeeksi itsekäs, että menikin lomalla jonnekin, missä voin maata rannalla drinksu kädessä.

    1. Tämäpä taitaa olla pahimmillaan se, miten tuo yhteys Suomeen ulkosuomalaisella lopulta katkeaa. :/ Mutta toisaalta parempi näin sinulle, että voit nykyään käyttää rahasi ja lomasi niin kuin haluat ilman tunnontuskia!

  47. Hei, olipa todella puhutteleva kirjoitus. Kiitos! Voin yhtyä moniin kokemuksiin, sekä ulkosuomalaisena (juuri nyt asun ulkomailla neljättä kertaa elämässäni, ja kohta lähtö uuteen maahan) että Suomessa asuvana kaverina,/sukulaisena, koska välissä olen ollut pitkiä aikoja kotimaassa.
    Se, miten mielenkiintoinen asuinmaasi turistimielessä on, erottelee jyvät akanoista eli silloin luoksesi tulevat tosiystävät, jotka tulevat nimenomaan tapaamaan sinua.Olen tämän huomannut ja hyväksynyt, mutta pikkuisen harmitti, kun nyt tulevasta asuinmaasta kertoessani yksi muinainen työkaveri kommentoi ihan härskisti, että ”nyt on niin mielenkiintoinen kyläpaikka luvassa, että voisin minäkin tulla käymään!” Ai voisit vai? Nyt kun maa on mielenkiintoinen – minä ja perheeni emme siis yksinämme riitä. Näin siis mielessäni vastasin. Vaikka itse ajattelen jopa niin, että se tylsemmän kuuloinen maa, jota turistimassat eivät ole löytäneet, voisi olla oikeastaan jopa mielenkiintoisempi. Olisipahan kerrankin käynyt jossakin, jossa kaikki eivät käy.
    Iloinen olen jokaisesta, joka tulee, ja ihmettelen hiukan niitä ystäviä, jotka aina Suomen lomilla ehdottelevat kovasti tapaamisia, mutta eivät voi koskaan kaivaa kuvettaan tullakseen minua katsomaan.Kyse on tietysti myös rahasta, enkä ihmettele sitä niiden kohdalla, joista tiedän, että ekstrarahaa ei ole. Mutta joillakin sitä selvästi on, ja silloin minäkin välillä mietin, miksi minä olen aina se (vaikka en itse edes tienaa juuri nyt) jolla itsestään selvästi on rahaa maksaa lentolipuista tullakseen ”lasilliselle” Helsingin keskustan baariin. No, sinä olet ihmetellyt samaa – huojentavaa.
    Rahapulasta vielä, Haluan muistuttaa, että se on myös hyvin todellinen syy olla tulmatta eikä sitä sovi aliarvioida. Paras ystäväni asui aikanaan, kun olin Suomessa, pitkään Afrikan maissa. Olisin todella halunnut mennä häntä katsomaan. Mutta Helsingissä asnnot maksavat mitä maksavat ja olin siinä vaiheessa yksin pienipalkkaisessa työssä 3 lapsen kanssa. Joka kuukausi sai taistella, että raha riitti edes välttämättömimpään. Lentolippu sinne ystävän luo olisi maksanut tuhat euroa. Minun kannaltani hän olisi voinut asua vaikka Kuussa. Toisin sanoen rahapula on kyllä joskus ihan oikea syy, Helsingissä vain on aika isot asumiskulut ja elinkustannukset Suomessa kautta linjan. EI siis kannata kaikkia ystäviä ihan kauheasti syyllistää ainakaan tästä. Minä ainakin olin todella suruissani siitä, etten voinut matkustaa ystävän luo. Mutta pikavipinkään otto siinä tilanteessa ei olisi ollut fiksua. Sitä paitsi en olisi voinut lähteä yksin, minun olisi pitänyt ottaa vähintän yksi lapsista mukaan (ystävättäreni oli hänen kumminsa) ja kulut olisivat nousseet jo kahteen tuhanteen euroon – rutkasti yli sen mitä tienasin. Mahdotonta!
    Vielä tuosta aikataulutuksesta. Juuri äsken olin Suomessa ja olin sopinut jo ennen tuloani tapaamisen yhden ystävättären kanssa. Eikös hän vain viime tingassa koettanut perua, lykätä, koska ”pitää siivota” (emme olleet tapaamassa hänen kotonaan joten siivous ei voinut liittyä siihen) ja ”väsyttää”. Sanoin, että ei tässä voi lykätä, olen täällä rajallisen ajan ja jos emme tapaa nyt, se jää, olen varannut tämän illan tähän ja ehdit kai siivota myöhemminkin. Tapasimme, mutta edelleen jaksan ihmetellä joidenkin ihmisten tilannetajun puutetta. .. kuten sinäkin. Olen oppinut kyllä topakammaksi, ja nimenomaan yritän sopia tapaamiset etukäteen, ja mietin nykyään myös tarkemmin, kenet tapaan. Olen rajoittanut tapaamisia niin, että pyrin tapaamaan niitä, jotka pitävät minuun aktiivisesti yhteyttä myös itse (sen lisäksi että itse pidän) ja toivovat tapaamisia! Eli vähän samaa taktiikkaa kuin sinulla. Niihin, jotka eivät laita tikkua ristiin ikinä itse (eivät soita, kirjoita eivätkä varsinkaan tule käymään) mutta sitten Suomessa ollessani ihastuneinan ehdottavat tapaamista, en laita enää niin paljon ruutia.

    1. Hei kiitos kommentistasi, tässä oli paljon hyvää ja joka sanan kanssa samaa mieltä, mutta erityisesti tämä: ”Se, miten mielenkiintoinen asuinmaasi turistimielessä on, erottelee jyvät akanoista eli silloin luoksesi tulevat tosiystävät, jotka tulevat nimenomaan tapaamaan sinua.” Kyllä, juuri näin se menee!

  48. Vielä yksi lisäys. Ulkomaan vuodet ovat toisaalta tuoneet myös ihania yllätyksiä. Joku ystävä, jota on pitänyt läheisenä, on ehkä unohtanut minut elämästään äkkiä, kun olen kaukana. Toisaalta on käynyt myös toisin päin: Joku, josta ei ole osannut odottaa moista, onkin lähettänyt kirjeitä, PAKETTEJA ,suomenkielisiä kirjoja, karkkia. Tullut käymään. Ehdottanut yhteisiä reissuja. Lähetellyt pieniä tekstiviestejä arjesta, töistä. Toisin sanoen: pitänyt minut elämässään! Näistä ihmisistä taas on tullut ulkomaanvuosieni aikana läheisempiä, uusia hyviä ystäviä. Heistä on tullut esiin ihan uusia puolia, luotettavuutta ja välittämistä. Se on ollut ihana havainto!

    1. Minä olen saanut kanssa pari kertaa yllättäen paketin ulkomaille, ja se on aina kuin joulu olisi tullut! Eräänkin kerran muistan, että olin keskellä kulttuurishokkia, apealla päällä ja mieli maassa, kun kotiin tullessa postilaatikosta löytyi kaverin lähettämiä suomalaisia karkkeja. Sitä kiitollisuuden tunnetta ei voi sanoin kuvailla. :)

  49. Ihan todella hyvä postaus! Hienoa, että uskalsit puhua näistä asioista! Se on kyllä ihan totta, että kaverimäärä Suomessa väheni ulkomaille muuttaessa, mutta erottuivatpa tosi helposti ne tosiystävät sieltä joukosta! Tietää keihin panostaa ja ketkä oikeasti välittävät.
    Lyra on viimeisimpänä kirjoittanut: About hate and angerMy Profile

    1. Juu, tuo on juurikin se hyvä puoli tässä kaveripiirin polarisoitumisessa tosiystäviksi ja hyvänpäiväntutuiksi. :)

  50. Tämä oli hirmuisen hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus, kuten voi päätellä kommenttitulvastakin. :)
    Sain itsekin herätä tähän asiaan, kun aiemmin asuin reilun vuoden ulkomailla. Ja sittemmin myös kun olen asunut Helsingissä, kaukana Etelä-Lapissa asuvasta perheestäni ja vanhoista kavereistani.

    Kreikassa asuessani kutakuinkin kaikki kaverini vannoivat tulevansa kylään. Lopulta ainoastaan yksi tuli ja hänkin oli sellainen, joka oli asunut hetken samassa paikassa ja olimme ylipäänsä tutustuneet tämän aiheen tiimoilta molempien ollessa Suomessa. Molemmat veljeni ja äitini kummitätini kanssa sentään kävivät kylässä, samoin enoni perhe, ja ne Suomen-vieraiden kyläilyt olivat kyllä niin ihania ja tärkeitä.

    Nyt kun asumme mieheni kanssa molemmat muualla kuin kotiseuduillamme, saamme jatkuvasti kuulla kyselyitä varsinkin perheiltämme, että koska tulemme käymään siellä. Harvoin meillä kukaan vierailee, vaikka vierashuone on sitä varten. Perusteluina saattaa täälläkin kuulla, että ”kun ei se Helsinki minua kiinnosta”. :D Surkuhupaisaa, mutta ei kai ihmiset pahalla tarkoita, ovat vain ajattelemattomia.

    Mulla on läheisimpänä itse asiassa pysyneet ne vanhat ystävät, joilla on itselläänkin kokemusta matkustelusta ja eri maissa tai paikkakunnilla asumisesta. Suomessa asuessani olen yrittänyt parhaani mukaan käydä moikkaamassa omia ulkosuomalaisia ystäviäni, koska tiedän miten kurjaa on vain luvata eikä koskaan lunastaa lupaustaan. Ja onhan se ihan huippua päästä näkemään ripaus ystävän uudesta elämästä ulkomailla!

    Viimeksi kävin veljeni luona Portugalissa ihan viime viikolla, ja seuraavaksi on pakko päästä Lontooseen vierailemaan sinne tänä vuonna muuttaneen, yhden parhaimmista ystävistäni luokse. Onneksi lennot Lontooseen maksavat usein vähemmän kuin vaikkapa Rovaniemelle, joten en voi vetää esiin aika- ja rahakortteja. :)
    Anu on viimeisimpänä kirjoittanut: Kokemuksia lentoyhtiö TAP PortugalistaMy Profile

    1. Olet varmasti oikeassa siinä, ettei tuolla ”asuinpaikkasi ei kiinnosta minua”-jutulla kukaan varmastikaan tarkoita pahaa. Nostin sen tässä kuitenkin esille, kun se tuntuu olevan yleisin ajattelemattomuus mitä ihmiset päästävät suustaan, ja toivon tietenkin, että joku näin sanonut nyt lukisi tämän tekstin ja tajuaisi, miltä se vastapuolesta kuulostaa. :) Enpä tiedä käykö näin, kun valtaosalle lukijoista tämä taitaa olla jo tuttua.

      Mä olen samaa mieltä, että on huippua päästä näkemään ystävän elämästä ripaus ulkomailla. :) Itsellä ollut suunnitelmissa jo usean vuoden käydä moikkaamassa hyvää ystävää Australiassa, mutta tässä on tullut vastaan tämä perus ulkosuomalaisongelma, että ei ole Suomen lomilta ehtinyt lähteä niin kauas. Onneksi tässä on vielä aikaa.

  51. 34v. täälä Sydneyssä, en oo vielä kerennyt takas Suomeen lomille, tää on iso maa ja paljon näkemistä, entiset ystävät jo hukkuneet ajan mittaan. Mut kiitos fb’lle uusia ystäviä Suomesta löytynyt hurjasti,
    kielitaitokin pysynyt muistissa. Paikallisia Suomalaisia on kavereina, meitä paljon täälä.
    Rehellisesti olen varovainen pyytämättä ketään vierailulle, saavat ilmaisen asumisen mun paikalla, ja ai sitä juoksemista turisti oppaana.

    1. Tietyissä paikoissa on kyllä suomalaisia niin paljon, että kaveripiiri saattaa koostua pelkästään oman maan kansalaisista, ellei pidä varansa. :)

      1. Noin on monelle käynyt, eivät vuosi kymmenienkään jälkee ole opetelleet Englantia.
        Äkkiähän sen kielen oppii vaikka aluks vaan käsillä puhuen, oppii kun on pakko oppia.
        Tullessani, mua ei kiinnostanut Suomalaiset, halusin oppia tunteen ihmisiä, kulttuuria,
        sopeutua maahan maan tavoille.

  52. Koskettava kirjoitus. Meillä kotiin jäävillä kavereilla ei aina asiat ole sen paremmin. Viime kesänä kovasti järjestelin ulkosuomalaisen ystäväni toiveesta reissua häntä tapaamaan erääseen toiseen suomen kaupunkiin, ettei matkakustannukset ja aika menisi vain junailuun. Hotelia varatessa kuulin kuitenkin ettei hänellä ollut kuin lauantaina illalla enne kahdeksaa aikaa nähdä.. Tämän jälkeen en ole uskaltamut suoda ajatustakaan siitö, että lähtisin häntä merten taakse katsomaan. On sanottavan enemmän tai vähemmän hei hei rakkaalle ystävälle. Toisella ystävällä päötin piipahtaa (kutsusta) euroopassa, helppohan sinne on ottaa lento.. Ystäväni ilmoitti että hänellä on silloin koko kuuukauden todella tiukkaa koulussa . Menin silti, ihana miniloma hotellissa ja vilkkaassa kaupungissa. Kerran sukulaisillani vieraillessa euroopassa he lähtivät matkalle pari päivää aikaisemmin kuin minä lähdin heidän luotaan kylästä. Cest la vie.

    1. No jo on menoa, jos vierailuasi ei sitten sen vertaa arvosteta, ettei sille järjestetä aikaa. :/ Tietysti joskus voi käydä aikataulusekaannuksia, mutta tämä kuulostaa jo todella ikävältä.

  53. Pakko oli kommentoida näin pahasti jälkikäteen yksi kommentti.

    Minun luokse tuli 2 hyvää ystää viikoksi. Ne eivät millään ymmärtäneet että kävin saman aikaisesti töissä enkä pystynyt höösäämään niitä 24/7. Pidin kuitenkin sen viikon aikana yhden vapaapäivän jonka yhteyteen olin järjestänyt meille pitkän viikonloppu matkan. Oli kiva kun tulivat käymään, mutta jos he tulevat lomalle se ei välttämättä tarkoita että minulla olisi lomaa.

    Isäni tuli heti katsomaan minua. Äitini ei voinut lähteä koska lento oli liian pitkä ja paikan päällä liian kuuma….

    1. Tuo on totta, ettei välttämättä itsellä ole mahdollisuus lomailla samaan aikaan. Minulla ei ole ollut tämän kanssa ongelmaa, ystävät ovat kyllä ymmärtäneet asian, ja olen sitten lähettänyt itsekseen kaupungille tai jonnekin kiertelemään. Illat kuitenkin vietetty yhdessä ja otettu viikonlopusta kaikki irti!

  54. Hyvä kirjoitus ja niin tuttuja asioita ja ajatuksia. :)
    Etsimisellä matkailuauto reissullamme uudesta kotimaastamme Suomeen kuljimme kelloa kytäten, milloin on aika mennä seuraavaan paikaan. Se ei ollut lomalla oloa ja tuollaista lomaa emme seuraavalle kerralle halunneet. Seuraavalla kerralla kerroimme Suomeen päin, että olemme leiriintyneet lomamme ajaksi erälle leirintäalueella, että sinne meitä voi tulla tapaamaan. Vähän oli kävijöitä, mutta moitteita tuli pitkin seuraavaa vuotta kuinka ei käyty siellä ja siellä.
    Elämäni olen haaveilut ulkomailla asumisesta ja puhunut siitä. Kun neljä ja puoli vuotta sitten astuimme tähän uuteen elämän jaksoon oli heti tunne, että kotiin tultiin. Kun on aidosti kertonut tästä uudesta ja pitkään toivotusta elämän jaksosta, ne mukana iloitsevat ja rinnalla elävät ovat vähiin käyneet. Suomessa asuessa oli paljon ystäviä, mutta olin väärässä. Tuo minua postitiivistä välillä surettaa. Ensimmäiset kaksi vuotta olin yhteydenpidossa hyvin aktiivinen Suomeen päin, mutta kun ei sieltä juuri keltaan vastakaikua tullut lopetin. Blogista tuli korvike sille, johon laitan jotakin muistiin mukavasta ulkosuomalaisen elämästä ja suuresta intohimostamme, karavaanari-matkailusta.
    Kaikkea hyvää sinne toivottelen! :)

    1. Tuo on musta näissä tarinoissa se käsittämättömin osuus, että ei vaivauduta näkemään käydessäsi Suomessa, mutta sitten kuitenkin syyllisestään siitä, ettet tullut ovelle saakka moikkaamaan. En voi kuvitella, että kukaan syyllistäisi tästä tahallaan, ei varmaan vain tajuta miltä tuo kuulostaa.

      Hienoa, että olet lähtenyt toteuttamaan unelmiasi ja olet siitä positiivinen, vaikka vastoinkäymisiltä ei olekaan voinut välttyä!

  55. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta!
    Itselle vielä tosi uusi tilanne, kun vasta pari kuukautta sitten maailmalle lähdettiin. Ajatukset menee hirveetä vuoristorataa, kun välillä on niin onnellinen, kun saa olla täällä. Toisinaan taas on hirveän syyllinen olo. Aika näyttää miten tämä elämä täällä ja yhteydenpito läheisten kanssa tästä alkaa muotoutua. Nyt oltaisiin vihdoinkin paljon lähempänä kaikkea jännää nähtävää ja koettavaa, mutta ehkäpä se auton nokka täytyy kuitenkin lomalla suunnata ihan eri suuntaan.
    Sanna on viimeisimpänä kirjoittanut: To find something, you need to leave something behindMy Profile

    1. Alussa menee varmaan kaikilla ajatukset vuoristorataa, kun on vielä kulttuurishokin piirissä. :) Tsemppiä sulle kotoutumiseen uuteen maahan, ja toisaalta siihen, että läheiset pysyvät elämässä mukana toivomallasi tavalla!

  56. Rehellistä ja niin totta. Olen asunut kahdeksan vuotta Moskovassa ja ainoastaan yksi ystävä on käynyt kylässä. Äitini kaksi kertaa ja molemmat siskoni kerran. Ystävistä moni on ” todella aikonut tulla ” tai ollut sitä mieltä että ” pitäisi tulla kun on mahdollisuus”. Yksikään heistä ei ole tullut. Myönnän että pitkään pahoitin mieleni kun ajattelin miten ketään ei kiinnosta tulla vaikka lupasin lähes kuun taivaalta. Enää en houkuttele ketään mutta ei Suomessa enää taida varsinaisia ystäviä taida ollakaan. Vuodet maailmalla ovat ottaneet ja antaneet.
    Äkänen äiti on viimeisimpänä kirjoittanut: Plussia ja miinuksia.My Profile

    1. Harmi, ja Moskova on vielä niin lähellä, vaikka toki viisumin hankkiminen on oma (suhteellisen helppo) ruljanssinsa.

      Jännä muuten tuo termi ”varsinainen ystävä”. Sitä tuntuvat etenkin ulkosuomalaiset viljelevän Suomeen jääneistä kavereista (tai niiden puutteesta puhuttaessa). Milloin ihminen on ystävä, mutta ei kuitenkaan sillä tavalla ystävä että olisi varsinainen ystävä? (Luulen tietäväni, mutta sanoiksi en osaa pukea.)

  57. En ehtinyt kaikkia kommentteja lukemaan, mutta halusin kuitenkin lahettaa oman kommenttini. Olen asunut Australiassa reilu kaksi vuotta ja sita ennen Saksassa ja lyhyita aikoja myos muualla. Itse olen aina kokenut taman asian niin, etta koska mina olen muuttanut pois Suomesta, en ajattele, etta ystavien pitaisi tulla minua tapaamaan ja nakemaan, varsinkaan taalla Australiassa, tama on ihan todella kaukana ja kallis paikka tulla. Totta kai ihanaa, jos joku tulee ja yksi ystava onkin tullut joka maahan minua tapaamaan, jopa tanne asti, mutta en todellakaan oleta tai odota, etta ystavat tulevat tai katkeroidu, jos joku ei tule. Koko elamaa ei voi raahata mukanaan maailman toiselle puolelle ja se on vain hyvaksyttava, kun muuttaa. Joidenkin ystavien kanssa yhteydenpito on helppoa ja yhteyksissa ollaan paivittain ja nahdaan aina, kun olen Suomessa, joidenkin kanssa yhteydenpito on harvempaa ja suhde muuttuu, mika on luonnollista, kun elamantilanteet muuttuu. Kun muuttaa uudelle paikkakunnalle tai ulkomaille, on hyvaksyttava se asia, etta samat ihmiset eivat ole enaa osa jokapaivaista elamaa (tosin jotkut voi olla edelleenkin puhelimen valityksella) ja pitaa yrittaa loytaa uusia ystavia, mika ei ole helppoa, mutta mahdollista, maailma on taynna ihania ihmisia. Tosiystavien kanssa yhteys sailyy, mutta miksi roikkua suhteissa, jotka eivat sovi uuteen elamantilanteeseen puolin ja toisin.

    1. Anteeksi, tama olikin jo vanha postaus, nyt vasta linkkien kautta tahan tormasin. Joka tapauksessa, ajatuksia herattava postaus.

  58. Hei mahtava kirjotus, ja mikä tää ulkosuomalaisten facebook ryhmä on? mää haluan liittyä!! Voin samaistua niin paljon tähän tekstiin ja kokemuksiin.
    Omassa tilanteessa ehkä helpottaa se että asuin välillä takas Suomessa ja ne ns. kaivatut kaveripiirit oli ns. ”unohtanut” meidät ja harvemmin tuli siltikään ketään nähtyä, ja sama oli vähän omien perheen jäsenien kanssa, niillä kaikilla on perheet ja kiireiset elämät mutta jos käy vaan about joka toinen vuosi yllättäen kaikilla on sitten paljon enemmän aikaa varattuna meidän näkemiseen. Ja meillä on aivan mahtavat kaverit täällä, koska myöskään mieheni perhe vaikka puolet asuu vielä samassa provinsissa ei hullummin meillä vieraile on siihen jotenki ehtinyt tottua. Toki kun on noita muksuja välillä kadehtiin kavereita joiden perheet asuut täällä ja heillä on aina mummut ja vaarit innoissaan auttamassa, ja kaipaa sitä omaa äitiä mummuilemaan ja helpottamaan omaa arkea mutta näköjään sitä on siltiki pärjänny haha.
    Meillä on kyllä käynyt myös tuuri ja aika paljon vierailijoita tänä viimeisen 4 vuoden aikana, useimmat toki yllättävämpiä muttei koskaan toki vähemmän halutumpia.
    Mutta joo kyllä perheen whatsapp ryhmäkeskustelussa vähän kirvelee kun siskot mukisee hotellien kallaudesta helsingissä johon kaikki matkaamme veljemme häihin mutta mehän lennetään sinne Kanadasta meijän nelihenkisellä perheellä ja vietetään ainakin 3 yötä siinä samassa hotellissa jossa nyt siis 2 yötä on ihan hullun kallista meidän lennothan ei olleet edulliset heinä-elokuussa niinku kalleimpaan sesonkiin haha. Ja siis Kanadassa, on tosi paljon vähemmän lomia kuin Suomessa, joka ei tosiaan tahdo mennä tajuntaan kotisuomessa. Ja me kyllä salaa unelmoidaan lomasta jonnekki muualle kun Suomeen että ehkä sitä vielä joskus saa senkin tehtyä.

    1. Kuulostaa niin tutulta! Tää ulkosuomalaisten ryhmä on vain USAssa asuville (USAn suomalaiset), mutta yleisiä on esim ”Finnish People Living Abroad”, ja varmaan näihin jenkkiryhmiinkin mahtuu yksi Kanadan asukki mukaan. :) Facebookista löytyy ryhmiä hakemalla!

  59. Loistava kirjoitus, joka pätee hyvin myös Suomen sisällä. Olemme perheen kanssa lähdössä alustavasti 3 kk Välimerelle saarihyppelemään, mutta pieni ajatus päässä sanoo, että voisihan sitä reppureissata jopa 3 vuottakin, ennen kuin muksu menee kouluun. Ajatus vähän pelottaa juurikin ystävyyssuhteiden kannalta, mutta toisaalta siinä puntaroidaan todelliset ystävät.

    Matkaamme voi seurata alusta.. no.. en tiedä tuleeko loppua :D On my Map-blogissa

  60. Loistava kirjoitus, joka myöskin pätee Suomen sisällä minun mielestäni. Suurin osa sukulaisista ja ns. ystävistä asuu Etelä-Suomessa. Itse olen asunut useampia vuosia Lapissa, Savossa sekä asuin myös Alankomaissa. On kyllä huomannut vuosien kuluessa ketkä priorisoi asiat milläkin tavalla ystäväpiireissä. Minulle ja puolisolleni aina valitetaan, että käymme liian harvoin kylässä Etelä-Suomessa, vaikka useamman kerran vierailemme ja aina yritämme mahduttaa kesälomareissuillamme kaikki Etelä-Suomen kyläpaikat saman viikon tai jopa viikonlopun reissuun. Sen sijaan meidän luonamme ei ole käyty kun on muka niin pitkä matka Lappiin (12h) tai Savoon (4h autolla tai junalla) ja kaikenlisäksi eivät ymmärrä että saamme mekin niitä kilsoja Suomessa ajella kyläilemään ja koittanut sanoa, että sentään asumme nyt taas Suomessa. Viimeisimmäksi olemme muuttaneet Etelä-Savoon (1-2 h), joka on jo niin lähellä että koska vain ehtisi kylään, mutta ystävät tai omat vanhempani eivät ole viimeisen 8 vuoden aikana nähneet ainuttakaan asuntoamme, olimme sitten missäpäin Suomea tahansa. Minusta ulkosuomalaisena tai Suomessakin asuvana ei kannata ottaa syyllisyyttä, jos itse ei ehdi joka kyläpaikkaan, sillä eivät tunnu kaikki priorisoivan ystävyyttä samalla tavalla kuin itse. Niihin ystävyyssuhteisiin olen viime vuosina pyrkinyt panostamaan, että käyn sellaisten ihmisten luona, jotka arvostavat meidän vierailuaikaa/siihen liittyvää suunnittelua ja ovat vastavuoroisesti käyneet meidän luonamme edes joskus. Muiden tekosyitä en jaksa enää kuunnella ja elämä on tuntunut helpommalta ja vähemmän stressavammalta kun negatiiviset ja yksipuoliset ystävyysuhteet ovat viilentyneet. Harmittaahan se aina suhteiden viilentyminen, mutta ehkä ulkomailla tai muualla kauempana asumisella on tarkoituksensa. On saanut uusia oikeita ystäviä uudelta asuinpaikkakunnalta ja huomannut ketkä ovat oikeita ystäviä ja päässyt erooon kuluttavista yksipuolisista suhteista. Osittain näissä priorisointijutuissa on myös huomannut ihmisten kateellisuuden kun itse on muuttanut ulkomaille ja muuallekin Suomessa ja uskaltanut elää omannäköistä elämää.

    1. Todella ikävää, jos ystäviä tai edes niitä vanhempia ei ole kuulunut kylään 8 vuoteen kutsuista huolimatta. :( Etelä-Savon ei ainakaan luulisi olevan liian kaukana, vaikka muistan kyllä, minkälainen potentiaalikuoppa Helsinki oli vielä Suomessa asuessani.

  61. Tämä kyllä osui ja upposi! Mieheni on asunut ulkomailla jo vuosia joten olemme keskustelleet tästä aiheesta jo runsaasti. Nyt olen itsekin muuttamassa vuoden vaihteessa Jenkkeihin joten uskoakseni tulen kohtaamaan samat asiat.

    Muutoinkin haluan kiittää blogistasi, ihanan rehellisesti kirjoitettua tekstiä. Tulen ehdottomasti seuraamaan blogiasi, koska ulkosuomalaisuus ja Amerikka! 😊



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge