Avainsana: naiset

Millaista on matkustaa naisena?

Naistenpäivän kunniaksi Twitterissä kokoonnuttiin keskustelemaan siitä, millaista on matkustaa naisena. Moni nainen tuli jakamaan kokemuksiaan, ja myös pari miestä uskaltautui mukaan pohtimaan sitä, miten sukupuoli vaikuttaa matkustamiseen.

Olin itse yllättynyt keskustelussa siitä, kuinka paljon pyörittiin turvallisuuden, vaarojen ja riskien ympärillä, ja kuinka moni nainen myönsi ihan suoraan, että etenkin yksin matkustaminen pelottaa. Sitä, miten näitä pelkoja voisi lieventää ja turvallisuudentunnetta vahvistaa, ei päästy pohtimaan syvällisemmin chatissa. Jos sinulla on ideoita tämän suhteen, kuulisin mielelläni kommenttiboksissa!

K1: Eroaako matkustaminen naisena ja miehenä toisistaan, vai ovatko sukupuolet tässä samanlaisia?

Moni puhui turvallisuudesta ja peloista:

Onneksi kevyempiäkin eroja löytyi:

…eivätkä kaikki nähneet merkittäviä eroja ollenkaan:

Käytiin myös pitkä keskustelu ilmaisista juomista:

K2: Mitä yksin matkustavan naisen tulisi huomioida ennen matkaa tai sen aikana?

Turvallisuus oli näissäkin vinkeissä avainasemassa:

K3: Oletko sinä tai onko naispuolinen matkakumppanisi saanut erityishuomiota matkan aikana sukupuolensa takia? Hyvää vai huonoa?

Monilla oli kertoa kokemuksia huutelusta:

…mutta sukupuolesta oli ollut myös positiivisia seurauksia:

K4: Onko paikkoja, jonne naisten on helpompi matkustaa kuin miesten? Entä toisin päin?

Lähinnä keksittiin paikkoja, joihin miesten on helpompi matkustaa:

Hyviä puolia löydettiin toisaalta naiseudestakin:


Marjaanalla oli hyvä asenne:

K5: Tunnetko tai tiedätkö ketään naispuolista matkailijaa, jonka matkustustyyliä ihailisit?

Tähän tuli ilahduttavan monta vastausta laajalla kirjolla:

Hyvän loppukaneetin keskustelulle toi tällä kertaa Laura:

#matkachatissa keskustellaan taas ensi maanantaina kl0 20 Suomen aikaa! Jos et ole aiemmin osallistunut, lue täältä lyhyet ohjeet, miten pääset mukaan menoon.

Hyvää naistenpäivää kaikille naisille ja rohkeutta matkustaa, minne mieli tekee!

Lenkkeilyn varjopuolia

Kirjoitin aivan blogin alkuaikoina jutun siitä, millaista häiriköintiä sain osakseni miehiltä Georgiassa. Jutun julkaisun jälkeen häiriköintitapaukset vähenivät huomattavasti, mutta eivät syystä, joka saisi eräät etelävaltioiden miehet parempaan valoon: se olin nimittäin minä, joka muutin tapojani. Säät kylmenivät niin, että vähensin autolla ajoa katto auki, jolloin liikenteessä osakseni saatu häirintä tippui lähestulkoon nollaan. Lenkkeilyn siirsin sisätiloihin kuntomatolle, jossa kukaan anonyymi pickupkuski ei pääsisi viheltelemään minulle. Vältin pyöräilyä autoteiden vieressä, etenkin sen jälkeen, kun joku tavallista tyhjäpäisempi autoilija kakkoskuskinsa avustuksella oli yrittänyt koskettaa minua ohi ajaessaan pyöräillessäni pyöräkaistaa pitkin. Sen sijaan lastasin pyörän autoon ja ajoin autolla trailille, jossa sai pyöräillä rauhassa muiden pyöräilijöiden seassa.

Luxemburgiin muuttaessa häiriköinti unohtui. Joskus välillä joku vislaa kadulla, mutta en kiinnitä siihen sen pahemmin huomiota. Lenkkeillessä saan juosta rauhassa pitkin puistoja ja jopa ihan oma-aloitteisesti nykkäilen kohteliaat bonjourit ventovieraille. Kunnes sitten viime viikolla keksin, että voisin juosta lounastauolla työpaikan lähellä kulkevan bulevardin reunaa, jossa puuistutusten vieressä kulkee lenkkeilijöiden tamppaama hiekkapolku – harvinaisuus täällä päin, sillä yleensä puistot on viimeistä polkua pitkin asfaltoitu.

Siinä sitten juostessani taksi hidasti viereeni, kuski avasi ikkunan ja huikkasi minulle jotain. Hiljensin vauhtia, otin kuulokkeet pois korvista ja pyysin toistamaan; ehkä olin pudottanut jotain, tai ehkä kuski halusi kysyä tietä? Kuski toisti kysymyksensä: – Mademoiselle, ette tarvitsisi taksia?

Öö. Miltä näyttää? Olen lenkillä. Oliko tuo huono iskuyritys vai vittuilua juoksuvauhdistani?

– Mutta mademoiselle, voin viedä teidät minne vain!, kuski vastasi ja hymyili vihjailevasti.

Olin sen verran häkeltänyt, etten osannut vastata mitään. Sen sijaan puistelin päätäni, kohauttelin olkapäitäni, laitoin musiikin takaisin korviini ja jatkoin matkaa. Taksi ajoi vierelläni vielä parisenkymmentä metriä ja kuski huuteli minulle, mutta lopulta mies luovutti ja kaasutti matkaansa.

Lenkin loppupuolella piipahdin hakemassa kahvilasta paninin lounaaksi ja kävelin eväät kourassa kohti toimistoa ja suihkuja, kun viereeni pysähtyi taas taksi, ja epäuskoisena katsoin, kun sama kuski rullasi ikkunaa auki ja alkoi taas huudella minulle. Hetken ajan teki kovasti mieli mennä huutamaan kuskille takaisin, että jättäisi minut rauhaan!, ei oikeasti kiinnosta kenenkään pukupäisen sliipatun taksikuskin jutut, ja eikö sinullakin ole parempaa tekemistä työajallasi kuin häiriköidä lenkkeileviä naisia! – mutta käänsin sitten musiikin kovemmalle ja jatkoin matkaa pitäen katseen tiukasti jalkakäytävässä. Mikä ihme saa kenenkään miehen ajattelemaan, että toistuva häiriköinti olisi jotenkin soveliasta käytöstä? Jos nainen selvästi käytöksellään osoittaa, ettei ole kiinnostunut eikä huomiosta nauti, niin minkälainen kotikasvatus tai mielenhäiriö pitää olla, että silti sitä jatkaa? Ja vielä: toivon kovasti, että tämä taksikuski oli pelkkä yksittäistapaus, jotta voin lenkkeillä Luxemburgissa muuallakin kuin puistoissa. Aika näyttää, sillä pelkästään tämän perusteella en ole valmis hylkäämään löytämääni hiekkapolkua.

Vasta suihkussa tajusin, että olisi pitänyt ottaa muistiin kuskin taksinumero ja tehdä valitus. Seuraavaa kertaa odottessa.

Siivouspalvelu, josta äiti tykkää

Lapsuudenkodissani lauantai oli siivouspäivä. Silloin isä imuroi ja lapset pakotettiin siivoamaan huoneensa ja vessat. En muista, mitä äiti erityisesti teki, mutta varmaan jotain hänkin, sillä mielikuvissani siivousvastuu oli perheessä jaettu tasapuolisesti kaikille. Ehkä siksi täällä ”naisten töiden” korostaminen pistää niin vahvasti silmään.

Paikallisissa kuponkiuutisissa tulee aina välillä kotiin siivouspalvelun mainos, joka erityisesti saa vereni kiehumaan. Mainoksessa pikkutyttö kehuu, kuinka hän niin tykkää siivouspalvelusta, koska se saa hänen äitinsä hyvälle tuulelle. Siivouspalvelun ansiosta äidillä on enemmän aikaa lapselleen, vieraat kehuvat äitiä talon siisteydestä, siivousjälki on taattua kamaa eli saman tasoista kuin äidillä ja isoäitikin on asiakas jo monen vuoden takaa.

Tekee vain mieli kysyä, että missä perheen isä on? Onko mainoksessa yksinhuoltaja vai onko tytöllä kaksi äitiä, kun siivouspalvelu ei vaikuta isän perheaikaan pätkän vertaa? Entä kuinka monelle vieraalle tulee mieleen kehua erityisesti perheen äitiä talon siisteydestä sen sijaan, että kehuisi yleisesti talon asukkaita? Isoisän kuvioista poissaolon voi ymmärtää, eläväthän miehet lyhyempään kuin naiset, mutta tämä ei varmaan ollut tässä haettu mielikuva?

Ymmärrän, että jos toinen perheestä on kotona, kodinhoitovastuu lankeaa yleensä kotonaolevalle osapuolelle, ja mainos heijastelee sitä ympärillä vallitsevaa todellisuutta, että monessa amerikkalaisperheessä äiti on homemaker, kuten täällä tavataan sanoa. Olenhan minäkin tällä hetkellä päävastuussa oman asuntomme siivoamisesta. Mutta sillä hetkellä, kun palaan töihin, arvostaisin, jos oletus ei olisi, että siivousvastuu on yhä minun sukupuoleni heiniä. Kuitenkin 70% amerikkalaisista äideistä, joilla on alaikäisiä lapsia, on töissä, mikä tarkoittaa, että kotiäidit ovat lopultakin vähemmistössä.

Avoauton varjopuolia

Pysähdyn risteyksessä punaisiin valoihin. On ruuhka-aika ja samaan suuntaan on menossa kolme kaistaa. Joku tööttää takavasemmalla. Vilkaisen sinne päin, mutta totean, ettei tööttäys tainnut olla minulle. Tuijotan eteenpäin ja odotan valojen vaihtumista. Kunnes…

…takavasemmalla joku maiskuttaa huulia ja tekee suukon ääniä. Auton nokka hivuttautuu eteenpäin. Pari lisää tööttiä. Hey Lady, lady… hey look here, lady…

Ei taas. En kestä.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun kohtaan paikallisessa liikenteessä epämukavaa flirttailua, joka liikkuu häirinnän rajoilla. Ensimmäinen kerta oli, kun ajoin kehätietä pitkin, ja yhtäkkiä takaoikealla ajava säiliöauto rupesi tööttäilemään täysillä. Hätkähdin, ja vilkaisin sinne päin, jolloin auto alkoi vilkuttelemaan minulle valoja ja nostamaan nopeutta päästäkseen rinnalleni. Mietin, onko autossani jotain vikaa, mistä säiliöauto yrittää minulle viestiä, mutta en keksinyt mitään, ja tilanne alkoi näyttää lähinnä pelottavalta, kun omaa autoani moninkertaisesti isompi auto kaahaa vieressä, tööttäilee ja vilkuttelee valoja. Onneksi liittymäni oli tulossa ihan juuri, ajattelin, ja lähdin ulos moottoritieltä… jolloin säiliöauto kaahasi perään ja jatkoi tööttäilyä.

Ensimmäisissä valoissa sitten säiliöauto pysähtyi viereeni ja ehdin vihdoin katsoa kunnolla autoon päin. Siellä iloisesti hymyilevä mieskuski vilkutteli minulle ja lähetti lentosuukkoja. Selvä. Kiitos, että aiheutit huolella sydämentykytyksiä. Onneksi auto ei lähtenyt seuraamaan sen enempää.

Sittemmin tööttäilyjä on kuullut useammin, mutta olen pyrkinyt jättämään ne huomiotta siinä toivossa, että jos tähän niinkutsuttuun flirttailuun liikenteessä ei millään tavalla vastaa, tööttäilevä auto ehkä jättää minut nopeammin rauhaan. Samanlaista tööttäilyä, huutelua ja vislailua saa muuten osakseen, jos lähtee juoksulenkille talon ulkopuolelle autotien varteen, mikä saa kuntosalin juoksumaton näyttämään ulkoilua houkuttelevammalta vaihtoehdolta, mutta tilanteet ovat silti lähinnä ärsyttäviä eivätkä pelottavia, kuten kuusi kaistaa suuntaansa soljuvalla moottoritiellä, jossa olisi muutakin keskityttävää kuin joku machouttaan pönkittävä häiriköijä.

Nyt punaisissa valoissa istuessa kuppi meni nuri. Valot eivät vaihtuneet, mihinkään ei päässyt pakoon, ja viereisen auton viisikymppinen mies jatkoi huutelua ja pusipusiäänten tuottoa. Käännyin kohti ja huusin takaisin: Hey man, fuck off!

Valojen vaihduttua nopea kaasutus karkuun siltä varalta, että mies olisi sekopää ja yrittäisi seuraavaksi rutata autoni.

—

Pieni kysymys blogiani lukeville muille Yhdysvalloissa asuville suomalaisille naisille: oletteko kohdanneet samanlaista käytöstä? Onko tämä yleistä muualla päin, vai onko tämä joku Syvän Etelän erityispiirre? Pieni juttelu parille tutulle täällä vahvisti, että kyseessä on täällä ilmiö ja huutelusta saavat ”nauttia” myös pienten lasten kanssa liikkuvat äidit, huutelijoina tasaisesti kaikenikäisiä miehiä teineistä eläkeläisiin. Kolmen kuukauden aikana huutelua on kuullut moninkertaisesti sen mitä Suomessa ikinä.