Säätiedotus: LUNTA!

Meille on luvattu täksi illaksi lunta, joten vuokrataloyhtiömme management muisti meitä muistutuskirjeellä for inclement weather, myrskyisälle säälle. Siis muistathan:

  • Päätä itse lähdetkö kotoa vai ei, based on your specific situation and weather conditions.
  • Valitettavasti taloyhtiöllä ei ole minkäänlaisia edellytyksiä poistaa lunta tai jäätä parkkipaikoilta tai jalkakäytäviltä. (Jalkakäytäviltä? Missä meillä on sellaisia?)
  • Muistakaa sitten, että paikallisuutisten säätiedotukset kertovat säätilanteesta vain pääteillä, ei esimerkiksi siitä millainen tilanne on omassa pihassasi.
  • Talonmies kiertää ympäriinsä parhaansa mukaan pistämässä pystyyn varoitustötteröitä ja levittämässä suolaa, mutta valitettavasti conditions change ja vesi voi jäätyä niin nopeasti, että maassa saattaa olla jäätä.
  • Huoltoyhtiö yrittää myös poistaa jäätä parhaansa mukaan, mutta this is not a guarantee that the area won’t be slick and dangerous.
  • Kaikkien asukkaiden sekä asukkaiden vieraiden tulee käyttäytyä suurella varovaisuudella, extreme caution, esimerkiksi noustessaan autosta parkkipaikalla ja kävellessään kotiinsa. Taloyhtiö suosittelee, että ihmiset käyttäisivät jääkenkiä ja kävelisivät erittäin hitaasti, testing every area as they walk.
  • Ja viimeisenä mutta tärkeimpänä: Driving and walking on property with ice and snow conditions is at each individual’s own risk! Vaikka olisi todella varovainen ja käyttäisi jääkenkiä, saattaa silti liukastua, ja se ei sitten ole taloyhtiön vika, että älkääpä haastako oikeuteen.

Lunta on luvattu ehkä sentti, illaksi on luvattu +5 ja huomiseksi +13. Taidanpa lähteä kohta tuonne hurjan raivoisaan talvimyrskyyn kumisaappaat jalassa.

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

6 kommenttia postaukseen “Säätiedotus: LUNTA!”

  1. Täällä on koulut jo peruttu huomiseksi tämän myrskyn johdosta, joten aika varovaisia ovat. Mahdollinen räntä sade ei ole tietysti mikään ongelma, mutta jää voi olla isompi ongelma. En ole sellaista kokenut kuin yhden ainoan kerran ja se kyllä vaikeutti ajamista varsinkin kun autot ovat mitä ovat ja suurin osa tienpäällä liikkuvista ei ollut ikinä ajanut liukkaalla…..

  2. Hahhah :-D Tää oli hyvä! Muista olla hyvin, hyvin varovainen! Mä lähden kohta talsimaan -16c asteen pakkasessa töihin…

  3. Ei sitten lopulta näkynyt sen kummemmin lunta kuin jäätäkään, eli paljon melua tyhjästä. Tuossa kirjeessä eniten häiritsi se, että ”neuvot” olivat aika yhtä tyhjän kanssa, ja koko kirjeen pointti taisi olla, että keksitään jotain ”neuvoja” ettei olisi niin selkeää, että kirjeen ainoa tarkoitus on olla vastuuvapautus taloyhtiölle. Mutta nyt täällä taas paistaa aurinko ja kevät päällä. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

CommentLuv badge