Äddi, Luxembourg!

Tänään sähköpostiini kopsahti maili, joka sai minut hyppimään innosta ympäri olohuonetta. Maili, jota olin odottanut ja jännittänyt, ehkä vähän stressannutkin jo pari viikkoa.

Luxemburgin asuntoni on vihdoin löytänyt uuden vuokralaisen.

Rue Michel Rodange, Luxembourg
Entinen kotikatuni Luxemburgissa. Ex-asuntoni ikkunat näkyvät tässä kuvassa.

Kun toukokuussa jätin Luxemburgin taakseni, en kuitenkaan luopunut asunnostani, koska ei ollut varmaa, etten palaisi taas marraskuussa sateiseen Beneluxiin. Sen sijaan hommasin asuntoon alivuokralaisen, jätin huonekalut ja astiat paikoilleen ja jonkin verran tavaraa kellarikomeroon. Kun neljältä aamuyöllä tilasin taksin lentokentälle ja lukitsin oven, en ajatellut tekeväni niin viimeistä kertaa – vaikka pikkaisen niin toivoinkin.

Mahdollinen paluupäiväni Luxemburgiin olisi ollut viikko sitten ja kirjoittelen tätä yhä Coloradosta, joten tiedätte, miten siinä sitten kävi. Hyvä näin.

Rue Michel Rodange, Luxembourg
Kotikadullani rakennettiin pariakin uutta taloa ja kirosin jatkuvia rakennustyömaita monta kuukautta.
Place du Martyr
Kolmen minuutin kävelymatkani kotoa bussipysäkille kulki aina tämän aukion lävitse.

Työasiat järjestyivät ongelmitta, mutta asunnosta luopuminen ei ollutkaan yhtä simppeli juttu. Asuntoni oli täynnä huonekaluja, joita en halunnut, ja totta puhuen en ihan hirveästi haikaillut mikron, telkkarin tai edes Arabian toistakymmentä vuotta vanhan astiaston perään. Olin rakentanut Luxemburgiin itselleni pesän, jonka muutto Atlantin ylitse ei olisi alkuunkaan järkevää, mutta jotenkin siitä piti päästä eroon.

Rue Michel Welter, Luxembourg
Samassa korttelissa mutta eri kadulla oli rivi söpöjä townhouseja, joita ihastelin aina kävellessäni katua pitkin lähikauppaan.

Houses on Rue Michel Welter

Pelastuksekseni koitui Luxemburgin hullut asuntomarkkinat ja ystävällinen kiinteistövälittäjä, joka suostui joustamaan kahden kuukauden irtisanomisajasta, jos vain uusi vuokralainen löytyisi, sekä kauppaamaan asunnon lisäksi eteenpäin myös huonekalujani ”ota tai jätä” -tarjouksella. Ylikuumentuneilla markkinoilla asuntoni on todellinen kultakimpale – hyväkuntoinen, hyvällä sijainnilla ja vuokra yleiseen hintatasoon nähden kohtuullinen – ja Luxemburgiin saapuu jatkuvasti expateja pelkän matkalaukun kanssa, joten ei lopulta ihme, että joku tarttui mahdollisuuteen ostaa asuntoon sopivat kalusteet.

Rue Michel Rodange, Luxembourg

Yhtä lailla pelastuksenani toimi pari Luxemburgissa asuvaa ystävää, jotka auttoivat kellarikomeron sisällön tyhjentämisessä säilöön siihen saakka, että ehdin sille jotain tehdä. Kiitos tuhannesti Kaisa ja Kukka!

Boulevard de la Petrusse, Luxembourg
Kotiani lähin kohta, josta Petrusse-laaksoon pystyi laskeutumaan, sijaitsi reilun korttelin päässä. Reitti laaksoon kulkee noiden puiden lävitse…
Stairs down to Petrusse, Luxembourg
…näitä portaita pitkin…
Petrusse Valley, Luxembourg
…tänne. Tässä minäkin lenkkeilin monen monta kertaa.

Viimeiset langanpäät käyn solmimassa paikan päällä joulukuussa matkalla Suomeen. Työpaikan byrokratian viimeistely, pankkitilin sulkeminen, kirjautuminen paikallisviranomaisen luona ulos maasta ja niiden mainittujen tavaroiden läpikäyminen odottavat kaikki minua. Toisaalta myös joulumarkkinat, ystävät ja toistaiseksi viimeistä kertaa niin tuttujen kaupungin katujen kulkeminen.

Äddi, Luxemburg! Kiitos parista hyvästä vuodesta, jotka sain viettää kanssasi!

Selfie viimeisenä työpäivänä
Tämän selfien otin viimeisenä työpäivänäni juuri, kun olin viimeistä kertaa sulkenut työhuoneeni oven ja marssinut raput alas työpaikaltani. Toukokuussa oli lämmintä ja aurinko paistoi.

Vuokranantajan markkinat

Luxemburgin vuokramarkkinat ovat totisesti vuokranantajan juhlaa: hinnat ovat kaupungin pienuuden huomioiden käsittämättömät. Hyvistä ja edes jotenkin järkevän hintaisista vuokra-asunnoista käydään veristä taistoa, jossa minä täysin tuurilla pärjäsin suhteellisen hyvin: maksan isohkosta ja valoisasta yksiöstäni 850 euroa kuussa, kun tänään kahvipöytäkeskustelussa eräs kollega kertoi maksaneensa saman verran pelkästä soluhuoneesta. Lisäksi vuokraan asuntoa suomalaistyylisellä vuokrasopimuksella – ensin vuosi, sitten kuukausi kerrallaan – kun moni on joutunut tekemään sopimuksen ensin kahdeksi vuodeksi ja sen jälkeen uusimaan vuoden pätkissä.

Empty Home

Vuokra-asuntoni juuri avainten luovutuksen jälkeen. Edelliset vuokralaiset jättivät minulle ikkunaan kevyet verhot ja pari lamppua kattoon sekä myivät minulle käytetyn pesukoneen riistohinnalla kun tajusivat, että olisin joutunut pulittamaan vielä pidemmän pennin uuden kotiinkuljetuksesta.

Suomessa moni vuokranantaja tekee seulontaa vuokralaisten kesken tulotason, ammatin, sukupuolen ja kansallisuuden perusteella – jälkimmäisiä laittoman luonteensa takia aika diskreetisti – kun taas täällä tongitaan ihan avoimesti paljon syvempää. Slovakkikollegallani Igorilla kesti töiden aloittamisen jälkeen puoli vuotta löytää asunto vaimolleen ja kahdelle pienelle lapselleen, jotka koko ajan odottivat kotimaassa muuttoa, koska vuokranantajat eivät halunneet vuokrata heille kaupunkikolmiota, syynä että eihän nelihenkinen perhe voi mahtua niin pieneen asuntoon. How is it any of their business? Igor puuskahti kolmannen hylkäyksen jälkeen ja kertoi, että haluaisi asua lähellä töitä, kävelymatkan päässä koulusta ja tarhasta sekä palveluiden ulottuvilla, mutta lopulta taipui ja muutti perheensä kanssa saman hintaiseen paritalon puolikkaaseen pikkukylään kaupungin ulkopuolelle huonojen yhteyksien päähän ja osti siinä samassa auton.

Moments before a Party

Sama nurkka kodissani kalustettuna juuri ennen pikkujouluvieraiden saapumista

Vielä pidemmälle menevästä yksityiselämien tonginnasta kertoi ranskankurssilla tapaamani vanhempi brittiherrasmies Eugen. Hän muutti tänne vaimonsa ja pienen lapsensa kanssa 25 vuotta sitten, koska hänen vaimonsa sai hyvän työpaikan. Aiemmin varastomiehenä toimineen Eugenin oli tarkoitus jäädä kotiin lapsen kanssa, mutta tämä oli monelle luxemburgilaiselle vuokranantajalle noina päivinä liian epäilyttävää: peräti kuusi potentiaalista vuokranantajaa ilmoitti suoraan, ettei halua vuokrata asuntoaan perheelle, jossa naisen sijaan kotona onkin mies, koska se on liian epäilyttävää. Onneksi seitsemänneltä vuokranantajalta löytyi avarakatseisuutta, ja Eugen pääsi koti-isäksi.

Christmas calendar and candles

Tämä kuva ei liity postaukseen mitenkään muuten kuin muistuttamalla, että nyt on sitten viimeiset hetket poltella talven kynttilät loppuun, koska täällä kasvaa jo krookukset, päivät pitenevät ja viikonlopuksi on luvattu +15 astetta.

Pariisilaiselämää

Viime lauantaina herätys oli aamukuudelta, ja neljäkymmentä minuuttia myöhemmin istuin junassa matkalla kohti Ranskaa. Matkalla tuli kuulutuksia, joista ensimmäisen kuulin unen läpi: juna on puolisen tuntia myöhässä sähkötöiden takia. Herätessä ihmettelin, olinko oikeasti ymmärtänyt kuulutusta vai vain kuvitellut ymmärtäväni, koska seuraavasta sain selville mjömsmjönjösngraagraah trente minutes mjösgrösgröö Merci pour votre compréhension. Että jotain jotain puoli tuntia ja kiitos ymmärryksestä. No puoli tuntia myöhässä joka tapauksessa oltiin, ja jotain sähkötöiden tapaisia siinä oli tekeillä.

Musée d'Orsey

Orsayn taidemuseo, jossa piipahdimme sunnuntaina ja jonne ystäväni onnistui puhumaan meidät sisään puoleen hintaan, on joskus ollut juna-asema sekin.

Ystäväni tuli hakemaan minut asemalta ja suuntasimme hänen ja hänen poikaystävänsä kotiin syömään aamiaista. Matka taittui autolla, ja meinasimme vain kerran jäädä kiinni liikenneruuhkaan – siis yhdeksältä lauantaiaamuna. Itse asunto oli mukavahkon oloinen yksiö, vähän pienempi kuin minulla Luxemburgissa ja ilman kunnollista uunia keittiössä, mutta koko asunnon sivustaa pitkin kulkee parveke, jota olen tässä viime vuosituhannelle jämähtäneen ”baareissa saa tupakoida” -lainsäädännön maassa kaivannut. Vuokrakin on suunnilleen sama, heillä vain satasen minun vuokraani kalliimpi. Se suurin ero? Hän asuu Pariisin ulkopuolella Boulognessa, kymmenen minuutin kävelymatkan päässä metroasemasta, puolen tunnin metromatkan päässä suurimmasta osasta keskustaa. Minä asun keskustassa kymmenen minuutin kävelymatkan päässä keskustorilta. Ja minä kun luulin omaa asuntoani kalliiksi, kun maksan tästä parisataa enemmän kuin joitain vuosia sitten Helsingin kantakaupungissa…

Montreul metro station

Metroasemat tulivat parin päivän aikana tutuiksi.

Ystäväni päätti viedä minut shoppailemaan, ja pyörimme vähän aikaa Le Bon Marchén tavaratalossa, jossa sukkahousut lähtivät 20 eurosta ja joulukuusiosastolla yksi joulupallo maksoi 30 euroa, kunnes keksin, että minulta puuttuvat maltillisen korkoiset Luxemburgin sadekautta kestävät töihin sekä housujen että hameen kanssa sopivat nahkakengät. Kuulema Rue du Fourin juutalaisista kenkäkaupoista löytyvät parhaat diilit – Oletan, että ovat juutalaisia, sillä ne ovat auki aina katolisten mutta kiinni juutalaisten juhlapyhinä, ystäväni selvensi – joten kiersimme läpi pikkuliikkeitä ja ihmettelimme, mikä länkkäribuumi on taas vallannut talvikenkämallistot. Vihdoin löysin sähkönsiniset mokkanahkaiset nilkkurit viiden sentin koroilla, joiden täyden sadeoptimaalisuuden vajavuutta paikkasi niiden -50% hintalappu, ja lähdimme kaatosateessa tarpomaan kohti bistron ankanrintasalaattia.

Le Bon Marché

Paluu kaupungilta ei sujunutkaan yhtä optimaalisesti. Olin lähtenyt kaupungille paria tuntia ennen ystävääni, ja hän oli perääni kiirehtiessään jättänyt autonsa Porte de Saint-Clauden metroasemalta lähtevälle tielle. Joku paremmin Pariisia tunteva saattaisi tässä kohtaa todeta o-ou, sillä liikenneympyrästä, jonka alla asema sijaitsee, lähtee ei sen enempää kuin seitsemän tietä – eikä ystäväni enää muistanut, minkä niistä varrella auto oli. Niinpä tässä vaiheessa jäätäväksi rankkasateeksi yltyneessä säässä tarvoimme ympäri katuja yrittäen tihrustaa pimeillä ja kaksi-autoa-vierekkäin-parkkeeratuilla kaduilla sitä oikeaa harmaata Renault Clioa (ehkä Pariisin yleisin automalli), jonka rekisterinumeroa ystäväni ei muistanut.

bourscheidsumussa

Sää Pariisissa oli ajoittain melkein yhtä huono kuin koko kuluneen viikon Luxemburgissa – jossa kuitenkin lähdimme perjantaina patikoimaan uhmaten sadetta, joka luonnollisesti alkoi junan saapuessa perille. Normaalisti tässä avautuisi näkymä vuoristoon, nyt oli hyvä kun erotti Bourscheidin linnan pilvien keskeltä. Kaiken lisäksi aiottu vaellusreittimme oli suljettu metsästyksen takia, joten päädyimme maaseutuhotellin aulaan glögille.

Parinkymmenen minuutin tarpomisen jälkeen otimme alle taksin, jonka kyydistä vielä tarkistimme aluetta, mutta lopulta luovutimme ja pyysimme taksia viemään kotiin. Siinä vaiheessa ystävä kertoi, että koska autopaikkoja ei ollut parkkeeraustilanteessa puolen tunnin etsinnällä löytynyt, hän oli jättänyt auton livraison-paikalle eli toimituspaikalle, mutta se oli kelloliikkeen edessä, eikä sellaisiin tule mitään toimituksia lauantai-iltana! Tähän kaverin pariisilainen poikaystävä huomautti, että Pariisissa autojen poishinaus on hyvinkin tuottoisaa bisnestä…

Musée d'Orsay

Näkymä Orsayn museon suuren kellon takaa. Kaksi kerrosta alempana on Akseli Gallen-Kallelan ryijy levitettynä lattialle matoksi.

Lähdimme kauppaan ostamaan ystävälle USB-piuhaa, minulle alakoululaisille kesälomien ajaksi tarkoitettua tehtävävihkoa ranskan sanastosta ja kieliopista, sekä meille molemmille racletteaineksia. Matkalla kaupasta istahdimme lasillisille Sancerren alueen valkkaria (trés bon!) ihmettelemään maailman menoa ja lapsia, joita rynni kaikkialla kaduilla ympärillämme. Tämä on rikkaamman väen aluetta, ja katoliseen elämänmenoon kuuluu, että rahaa näytetään korkealla lapsiluvulla, totesi ystäväni ja yritti piilottaa kumpparinsa tuolinsa alle, jotta tarjoilijat eivät nyrpistäisi nokkaansa huonolle pukeutumiselle ja lopettaisi palvelua. Päivä oli kulunut ilman yhtäkään nähtävyyttä, julkisissa istuessa tai useammin ihmispaljouden takia seistessä, shoppaillessa, syödessä, sadetta väistellessä ja niin sitä autoa etsiessä, joka lopulta poliisille soiton jälkeen vahvistui poishinatuksi. Vaihteeksi näin.

Juuri nyt tuntuu siltä, etten ikinä halua asua Pariisissa – ja haluan kuitenkin.

raclette

”Raclettea voi syödä esimerkiksi kalan kanssa”, totesi ystäväni, johon hänen poikaystävänsä totesi, että oikeastaan heidän lisäkseen näin tekevät vain andorralaiset.

Raclette

Kiinteistömarkkinoilla au français

Uuden asunnon etsiminen. Toiveita, hyviä odotuksia, valinnanvapautta. Tuolla olisi kiva asua, tuohon nurkkaan laitan sängyn, ja tuosta tekisin unelma-asunnon. Näin se on mennyt yleensä minulla, mutta tällä kertaa mukaan sekoittuu aimo annos stressiä ja ripaus epätoivoa.

Ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että Luxemburgissa asunnot ovat kalliit. Kaupunki on Tampereen kokoluokkaa, paitsi että vieläkin tiiviimpi: keskusta-alueen päästä päähän on viitisen kilometria, sen jälkeen alkavat pellot. Kerrostalolähiöitä ei tunnu olevan, vaan kaupungin ulkopuolelle on syntynyt pieniä puutarhakaupunkeja, yleensä juna-aseman yhteyteen. Kuulostaa idylliseltä, mutta kuulostaa myös siltä, että liikkumiseen tarvitsisi autoa, joten olen keskittynyt löytämään asunnon keskusta-alueelta, ja siellä hinnat ovatkin Tampereeseen verrattuna ehkä kaksinkertaiset (näin mielikuvissani, Tampereen asuntomarkkinoista ei oikeasti havaintoa): pienimmät parinkymmenen neliön yksiöloukut 800 eurosta ylöspäin, nuhjuisesta minikaksiosta saa pulittaa lähtökohtaisesti yli tonnin.

Kivan kokoinen yksiö hyvältä paikalta sietokyvyn ylärajoilla olevaan hintaan... mutta miltäköhän vuosikymmeneltä tämäkin keittiö on?

Katselin jonkin aikaa läpi asuntoilmoituksia sivustojen englanninkielisellä puolella ja ihmettelin, miksi suurimmasta osasta asunnoista ei ole kirjoitettu vapaata myyntitekstiä, vaan kuvien lisukkeena on vain automaattisesti käännetyt standardikohdat asuntojen koosta ja lämmitystyypistä. Lopulta tajusin, että jotta näkee vapaan myyntitekstin, on pakko käyttää sivustoa ranskaksi, koska suuressa viisaudessaan nettisivu suojelee englanninkielistä katselijaa ranskankieliseltä tekstiltä.

Tämän tajuttuani asuntometsästyksestä tulikin huomattavasti mielenkiintoisempaa, kun parsi kieltä, jota käytännössä en osaa. Google Translate ja sanakirja auttoivat pitkälle, mutta lyhenteet jättivät aukkoja. Mietin pitkään esimerkiksi RDC:n syvintä merkitystä: viittaisiko se paikkaan? Rue de Charles? Onko Luxemburgissa jotain C:llä alkavaa pääkatua? …kunnes vihdoin tajusin oikeaksi käännökseksi rez-de-chaussée, pohjakerros. Edelleen hämärän peitossa on, mitä tarkoittavat lyhenteet (muistankohan nämä oikein parin päivän takaa) EC ja CD. Toinen oli makuuhuoneen, toinen olohuoneen yhteydessä. Pihanpuoli / tien puoli? Jos näin, kumpi on kumpi? Vai osoittavatko nämä sähköpistokkeen ja CD-soittimen paikkaa?

– Is there big competition for the available apartments?
– For the good ones: yes.

— kyselyä asuntotilanteesta Couchsurfingista

Asuntojen katselusta olen pikkuhiljaa edennyt kiinteistövälittäjille mailailuun. Mailailin ensin englanniksi, mutta sain hyvin harvoin maileihini vastauksia. Kun siirryin sönköttämään ranskaa, vastausprosentti nousi huimasti. Välillä tuntuu, että ranskaksi mailaillessa myös kommunikaatio pelaa paremmin, molempiin suuntiin. Englanniksi kun takaisin saattaa saada lauseita luokkaa Bedroom garage washing machine rental period. One year, ja epäselväksi jää, mistä asunnosta oikein on kysymys ja missä.

En todennäköisesti tohdi sitoutua mihinkään asuntoon käymättä paikan päällä, joten sovin jo alustavasti Couchsurfingissa yöpyväni ensimmäisen viikon jonkun sohvalla. Paikan päällä käyminen lienee hyväksi myös siihen, että saa käsityksen kaupungista ja siitä, missä oikeasti haluaa asua. Netissä joku expat kertoi rautatieaseman ympäristön, erityisesti Rue de Strasbourgin, olevan pelottava huumerikollisten ja prostituoitujen hengailupaikka. Nyt mietin, mitä tämä käytännössä tarkoittaa: Kallion Piritorin tasoista meininkiä, joka on lähinnä esteettinen haitta, vai samanlaista kuin Atlantan Downtownin länsipuolella, jossa minua on pelottanut kävellä keskellä päivää auringonpaisteessa? Vai jotain siltä väliltä?

Säätiedotus: LUNTA!

Meille on luvattu täksi illaksi lunta, joten vuokrataloyhtiömme management muisti meitä muistutuskirjeellä for inclement weather, myrskyisälle säälle. Siis muistathan:

  • Päätä itse lähdetkö kotoa vai ei, based on your specific situation and weather conditions.
  • Valitettavasti taloyhtiöllä ei ole minkäänlaisia edellytyksiä poistaa lunta tai jäätä parkkipaikoilta tai jalkakäytäviltä. (Jalkakäytäviltä? Missä meillä on sellaisia?)
  • Muistakaa sitten, että paikallisuutisten säätiedotukset kertovat säätilanteesta vain pääteillä, ei esimerkiksi siitä millainen tilanne on omassa pihassasi.
  • Talonmies kiertää ympäriinsä parhaansa mukaan pistämässä pystyyn varoitustötteröitä ja levittämässä suolaa, mutta valitettavasti conditions change ja vesi voi jäätyä niin nopeasti, että maassa saattaa olla jäätä.
  • Huoltoyhtiö yrittää myös poistaa jäätä parhaansa mukaan, mutta this is not a guarantee that the area won’t be slick and dangerous.
  • Kaikkien asukkaiden sekä asukkaiden vieraiden tulee käyttäytyä suurella varovaisuudella, extreme caution, esimerkiksi noustessaan autosta parkkipaikalla ja kävellessään kotiinsa. Taloyhtiö suosittelee, että ihmiset käyttäisivät jääkenkiä ja kävelisivät erittäin hitaasti, testing every area as they walk.
  • Ja viimeisenä mutta tärkeimpänä: Driving and walking on property with ice and snow conditions is at each individual’s own risk! Vaikka olisi todella varovainen ja käyttäisi jääkenkiä, saattaa silti liukastua, ja se ei sitten ole taloyhtiön vika, että älkääpä haastako oikeuteen.

Lunta on luvattu ehkä sentti, illaksi on luvattu +5 ja huomiseksi +13. Taidanpa lähteä kohta tuonne hurjan raivoisaan talvimyrskyyn kumisaappaat jalassa.

Maalle vai kaupunkiin, kylille vai kuuseen?

A To B

Georgiassa uhanalainen liikkumismuoto

Uuden asunnon etsiminen on aina jotenkin jännittävää ja tavallaan perustavanlaatuista arvokeskustelua: minkälaisessa ympäristössä haluan asua? Haluanko keskustaan, lähiöön vai jonnekin todella kauas? Haluanko lähipalvelut ja julkisen liikenteen vai rauhaa ja autoyhteyksiä? Haluanko päästä paikkoihin kävellen?

Koska Iiron työpaikka ei sijaitse Georgian pääkapunki Atlantassa vaan siitä 40 kilometriä luoteeseen Kennesawn pikkukaupungissa, oli jo selvää, miltä puolen kaupunkia asunnon olisi löydyttävä – ruuhkassa kaupungin läpi ajaminen kun ei houkuta. Enää piti päättää, kuinka kaukana keskustasta haluamme asua…

Atlanta Midtown Skyline

Atlantan Midtownin pilvenpiirtäjiä ja autoteitä

…siis mistä keskustasta? Atlantassa on erikseen Downtown, Midtown ja Buckhead, joissa kaikissa on pilvenpiirtäjiä, eikä mikään niistä varsinaisesti muistuta Helsingin tiivistä kävelypainotteista keskustaa. Näistä Kennesawta lähimpänä olevaa Buckheadia harkitsimme asuinpaikaksi, sillä sieltä löytyi budjetillamme kohtuuhintaisia kaksioita kävelymatkan päässä ravintoloista, kaupoista ja paikallisesta ”metrosta” – minä kun en ikinä ole autoa omistanut ja kynnys sellaisen hankkimiseen on monestakin syystä korkea, joten yhdellä autolla pärjääminen olisi bonusta. Iirolla Buckheadista työmatka taas olisi vähän yli puoli tuntia suuntaansa, joka olisi vielä siedettävän rajoissa.

Toinen järkevältä kuulostava vaihtoehto oli hankkia asunto Kennesawsta: siellä hinnat ovat sen verran halvempia, että kaksion sijaan saa kolmion, ja jo valmiiksi 9 tunnin mittaiset työpäivät eivät venyisi työmatkoista. Toisaalta vaikka väestöntiheys on Keravan luokkaa, julkinen liikenne on harvaa ja pysähtyy vain parilla pysäkillä koko kaupungissa, joten toisen auton tarve kasvaisi huomattavasti… ellei sitten halua tyytyä liikkumaan päivisin asunnon ja gated communityn uima-altaan väliä.

Kennesaw Mountain

Kennesawn mettää ja Kennesaw Mountain

Kumman sitten valitsimme? Kennesawn. Lopulta ratkaisevana tekijänä oli ainoa sosiaalinen verkosto, joka meillä Atlantin tuolla puolen on, nimittäin Iiron tulevat työkaverit, jotka asuvat lähes kaikki Kennesawssa. Sen lisäksi, että varsinkin alkuvaiheessa apua tarvitessa on kiva jos sitä on edes teoriassa saatavilla samassa kaupungissa, seurakaan ei liene pahitteeksi. Siispä katsoimme ennen Iiron lähtöä valmiiksi netistä kolme apartment communityä eli suuren yhtiön omistamaa vuokra-asuntoyhtiötä, joissa jokaisessa oli uima-allas, kuntosali ja sen verran asuntoja, että vapaita pitäisi löytyä.

Kuvittelin, että asunnon metsästyksessä olisi silti mennyt vähän pidempään, mutta yllättäen Iiro löysi ja muutti uuteen asuntoon jo viime viikonloppuna. Siitä lisää joskus myöhemmin.