Asennusmiestä poikineen

They never think you might have to work, do they? työkaveri puuskahti, kun remppayhtiö soitti minulle kolmatta kertaa töihin yrittääkseen vaihtaa aikaa, jolloin asennusmies toisi minulle uuden uunin rikkinäisen tilalle. Kolmatta kertaa totesin, että aika on jo sovittu aikoja sitten, ja siinä myös pysytään, kun kerrankin ihme oli tapahtunut ja olin saanut sovittua samalle kellonlyömälle sekä uuniasentajan että internetasentajan käynnin. Vähän tätä ihmettä heikensi se, että internetasentajan käynnin ajankohta oli ollut täysin neuvottelematon ja heitetty päivälle, jolloin minun piti alunperin olla työmatkalla. Jos ajankohtaa olisi halunnut siirtää, internetin saapumisessa olisi kestänyt yli kuukausi ylimääräistä, joten peruin sitten työmatkan.

Epäilen, että tällä oletuksella, että joku on aina kotona, on jotain tekemistä sen kanssa, että luxemburgilaisista naisista vain noin 35% on kokopäivätöissä. Ylipäänsä naisista vain 45% on osa aktiivista työvoimaa, kun Suomessa vastaava luku on 70%. Mutta niistä asennusmiehistä…

Uuniasennusmies oli käynyt aiemminkin toteamassa, että uuni on rikki, joten olimme jo tuttuja. Hän moikkailee minua luxemburgiksi – Moien! – mutta ilmeisesti kuitenkin puhuu minulle saksaa, ja vain saksaa. Minä puhun takaisin englantia, ja minusta tuntui, että ymmärsimme toisiamme erinomaisesti siitä huolimatta, että en ole eläessäni saksaa opiskellut. Hän asensi uunin ja lieden rivakasti, pyysi pölynimuria osoittaen vanhasta uunista varissutta moskaa ja imuroituaan selitti minulle saksaksi uunin toiminnallisuudet. Nyökkäilin, ja hän naurahti, että hyvinhän sinä näytät saksaa ymmärtävän (tai näin kuvittelin). Vaihdoimme danket ja nyt minulla on uutuuttaankiiltävä liesi.

Internetasentajan kanssa löysimme Moienin jälkeen yhteisen kielen, mikä oli kivaa, koska mikään ei näköjään tule kuntoon ensi yrityksellä. Itse yhteydessä ei ollut ongelmia sen jälkeen, kun mies käväisi kellarissa kääntämässä netin päälle, mutta ihanko oikeasti nettiyhteyden saa vain eteisessä olevasta puhelinpistokkeesta? Kyllä, mies totesi, ja suositteli siinä jatkojohdon hankkimista, kun yhdessä katselimme modeemia, jonka mies oli pingottanut eteisen puhelinpistokkeen ja toisella puolen eteistä olevan sähkötöpselin väliin. Johtojen pituudet riittivät juuri, mutta modeemi killui ilmassa.

Jatkojohtokaan ei täysin ratkaisisi sisustusongelmaa, sillä asunnossani ei harrasteta kynnyksiä, ja kummallakin puolella sähköpistoketta on ovi, joka aukeaa eteiseen päin – johto ei siis mahtuisi menemään kynnyslistoja pitkin, evätkä ovet enää aukeaisi, jos vetäisin johdon niiden editse. Harkitsin jatkojohdon naulaamista kattoon, mutta taidan tyytyä vetämään sen suoraan eteisen poikki ja peittelemään matolla, jota tuskin raaskin ostaa täältä vaan odotan heinäkuuta, jolloin ajattelin muuttaa Suomesta tänne erään kellarin sisällön. Veikkaukset pystyyn: kuinka monta kertaa ehdin sitä ennen kompastua eteisen keskellä kulkeviin johtoihin?