Kirjoitin tämän tekstin Suomalaisen kirjallisuuden seuran Ruokapäiväkirjakeruuta varten.
Täällä on tihuttanut koko viikon putkeen, joten näkymä keittiöni ikkunasta on ollut toivottoman harmaa
Koska täällä Luxemburgissa ruokakaupat menevät kiinni seitsemän maissa illalla ja kävin eilen töiden jälkeen vesijumpassa ja saunomassa, en ollut ehtinyt kauppaan eilen. Niinpä aamiaiseksi ei ollut tuoretta leipää tai maitoa vaan Oululaisen hapankorppua, jota olin ostanut aiemmin työpaikan ruokakaupasta, joka on erikoistunut myymään expateille koti-ikävää helpottavia ruokia; Suomesta siellä on tarjolla hapankorppujen lisäksi näkkäriä, Reissumiestä, pakastekarjalanpiirakoita ja salmiakkia. Hapankorpun päällä söin reilun siipaleen valmiiksi viipaloitua goudaa, koska juustohöylä uupuu vielä keittiön varustelusta. Ruokapöytä saapuu vasta viikon päästä, joten söin aamiaisen seisaaltaan katsellen keittiön ikkunasta alas kadulle sekä vastapäisen toimistoksi muutetun 1920-luvun kerrostalon ikkunoista sisään. Nainen, joka istuu tietokoneellaan ikkunan ääressä selkä minua kohti, aloittaa työt yleensä vähän ennen kahdeksaa.
Aamupäivällä pari tuntia ennen lounasta on aina nälkä, sillä en ole vieläkään tottunut siihen, että lounaalle mennään vasta lähempänä yhtä. Toisaalta olen myös hämmentynyt aina, kun työkaveri tulee kysymään kymmenen maissa, lähtisinkö aamiaiselle. Aamiaiselle? Minähän söin aamiaista kotona? So did I, but this is second breakfast, kuuluu ranskalaisen työkaverini perustelu.
Tänään lounas kuitenkin jäi väliin, koska töissä oli Beaujolais-maistelujuhlat. Yleensä tällaisia juhlia pidetään marraskuussa uuden Beaujolais-vuosikerran valmistuessa, mutta meillä työpaikalla juhlia vuosittain järjestävällä työkaverilla oli viiden juhlavuoden jälkeen jäänyt yli niin paljon viiniä ja keräysrahaa, että hän järjesti lounastauolla toimistomme kerroksen aulaan vanhojen vuosikertojen maisteluhetken, jossa oli viinin lisäksi tarjolla patonkia sekä kattava leikkele- ja juustovalikoima. Join pari lasia eri vuosikertoja – osa oli kamalaa kiljua, osa ihan raikasta kevyttä punkkua – ja söin kolme patonginpalaa seisaaltaan työkavereiden kanssa jutustellen. Kutsussa ollut luonnehdinta tarjoilusta, un peu moins copieux, hieman vähemmän runsas, ei suomalaisesta näkökulmasta pitänyt alkuunkaan paikkaansa, sillä leikkeleitä oli sen seitsemää sorttia ja juustoja toistakymmentä, joista useampaa Suomessa saa vain hyvinvarustetuilta juustotiskeiltä.
Kymmenen metrin pituinen juustotiski täynnä hyvyyksiä, ah!
Töiden jälkeen suuntasin ruokaostoksille Auchaniin, Luxemburgin kaupungin ainoaan ostoskeskukseen, jossa on kaupungin laajin ja kattavin ruokakauppa. Joku muukin oli keksinyt saman idean, ja kaupassa meni tunti puskiessa ympäriinsä ja etsien ruokatarvikkeita. Rasvatonta maitoa ei löytynyt, tai ainakaan minä en sitä löytänyt; oli vain 1,5%:sta ja 3,5%:sta, joista jälkimmäinen vaikutti suositummalta. Hieman yllättäen en löytänyt myöskään sipuleita vihannesosastolta enkä munia oikein mistään vaikka kiersin kaupan tungoksessa pariinkin kertaan, joten päädyin hakemaan molemmat pienestä luomunurkkauksesta. Piti ostaa samalla koko viikonlopun ruoat, eli sunnuntaiksi chili con carne -ainekset, sillä ruokakaupat eivät pääsääntöisesti ole sunnuntaisin auki, ja lauantain olen reissussa. Chili con carne taas on ostamassani ranskankielisessä ruokalehdessä ensimmäisenä reseptinä, ja olen nyt vakaasti päättänyt tahkoa koko lehden läpi, sillä ruokasanaston tietämättömyyteni heikentää olennaisesti elinmukavuuttani.
Auchanin kassoilla on lipuilla kerrottu, millä kielellä mikäkin kassa voi kommunikoida. Osalla kassoista ei taida olla yhteistä kieltä, sillä kassoilla näkee sekä luxemburg-saksa-englanti-triioja että yksittäisiä ranskan lippuja. Myös portugalia, italiaa ja espanjaa on tarjolla.
Sivuhuomautus Auchanista: joka ikinen kerta, kun olen mennyt sinne, olen kuullut jonkun toisen asiakkaan puhuvan suomea, välillä useammassakin eri seurueessa. Muualla Luxemburgissa suomea kuuluu todella harvoin. Suomalaiset arvostavat hallikauppoja paikallisten suosiessa enemmän pikkuputiikkeja, vai mistäköhän johtunee?
En ole vielä ostanut mikroa, joten ruoat lämpenevät hellalla
Illalla puoli yhdeksän maissa lämmitin pari päivää aikaisemmin valmistamaani intialaista kanabiryania ja sekoitin lasillisen kaakatoa. En ole erityisesti suklaan perään, mutta kaakaoon olen ihan koukussa, ja yleensä sekoittaessani jauhetta maitoon viimeinen lusikanpuolikas päätyy suoraan suuhun. Kaakao ja intialaiset mössöt mango chutneylla ja raidalla ovat hyvänmielensapuskaa parhaimmillaan. Viimeiset rippeet päätyivät suuhun tätä kirjoittaessa.
Kiva kun sieltä löytyy jotain suomiherkkuja. Saudeista niitä ei tule pahemmin löytymään, mutta onneksi sielläkin on IKEA :-)
Tukholmassa oli helppoa, kun siellä oli ihan ”suomihyllyt”, niinkuin meillä on tex-mex, aasialainen ja vastaavat!
Ikea on kyllä pelastaja monessa suhteessa! En edes muista milloin olisin Suomessa ostanut Kallen kaviaaria, mutta niin vain sitä tarttui täällä mukaan…
Olipa täällä ehtinyt tapahtua sitten viime näkemän! Täytyisi selvästi käydä vähän useammin kuikuilemassa mitä kuuluu :)
Onnea uuteen kotiin! Asuin aikoinaan Belgiassa useamman vuoden ja eräs ystäväni vietti samaan aikaan useamman vuoden Luxembourgissa, joten kävin siellä kyläilemässä aika usein. Luxembourgissa on varmaan monta puolta, mutta minut se voitti kyllä puolelleen. Toivottavasti säkin olet viihtynyt eikä välimatka Georgiaan paina liikaa.
Tähän mennessä olen pienistä vastoinkäymisistä ja byrokratian rattaista huolimatta kyllä aivan ihastunut kaupunkiin. :) Söpö, hallittavan kokoinen, söpö, kansainvälinen ja sanoiko jo, että söpö? Ja parasta on, että täältä pääsee niin helposti kaikkialle, mukaanlukien sinne Belgiaan. Suomalaisena todella hämäävää käydä ”ulkomailla” kerran viikossa – mutta kun ei sinne ole kuin vartin automatka!
Mahtava tuollainen expattikauppa työpaikan yhteydessä, ei tarvitse herkkujen perässä matkustella erikseen. Samoin tuo kassojen lippusysteemi oli mainio.
Dippijauhepussit sieltä silti puuttuvat. Olen yrittänyt kysellä, mihin voi jättää kaupan sisällöstä palautetta… ;)
Täälläkin on Auchan, joka oli ennen Spar. Kutsun kauppa edelleenkin Spariksi, kun tuo Auchan on niin vaikea lausua, ja ilmeisesti se on sitä muillekin, kun kaupan mainoksissa ja nimikyltissä on lausumisohjeet perässä. Tykkäsin Sparista muutenkin enemmän. Täällä ei Auchanissa kyllä suomalaisiin törmää. ;-)
Voin kuvitella, että intialaisille lausuminen tuottaa vaikeuksia, kun en minäkään välttämättä olisi pelkästä kirjoitusasusta pystynyt päättelemään sitä… mutta kuulinkin kaupasta ensin puheessa, jonka jälkeen piti kysyä, että mitens tämä ”oshaan” oikein kirjoitetaan. :)
Minusta tuntuu, että aikainen lounastaminen on jotenkin geneettistä. Vaikka olen vuoden aikana hilannut lounasaikaani hyvän pykälän keskieurooppalaiseen suuntaan, olen edelleen vähän hätää kärsimässä, kun uudet työkaverit nälkiintyvät vasta yhden jälkeen! Jos alan kaivata ruokaa puoli yhden ja yhden välillä, saan usein syödä yksin.
Saatat olla oikeassa tämän genetiikan suhteen! :D Minä käyn syömässä suomalaisessa seurassa kerran tai pari viikossa, ja silloin sovimme usein treffit heti kanttiinin aukeamisaikaan, eli klo 12. Siis 12! Miten voi aueta vasta silloin! Peruslounasaikahan on yhdeltätöista!
Sikäläinen ruokakulttuuri kuulostaa kyllä niin paljon enemmän mun tyyliseltä kuin tää amerikkalainen! Lukuun ottamatta noita aukioloja…
On täälläkin kyllä pari todellista omituisuutta, esimerkiksi se, että aamiaisleivän päällä syödään nutellaa ja aamiaisella muutenkin voidaan syödä sulkaakarkkeja, suklaapatukoita tai keksiä. Silti ihmiset onnistuvat pysymään laihoina, en ihan käsitä miten.