Ei tuota otsikon lausetta täällä kovinkaan usein kuule, koska oletus on, että totta kai kaikki puhuvat ranskaa. Niinpä minäkin olen takonut kieltä päähäni jo vuoden päivät.
”Miksi kävin suihkussa?” taivutettuna kaikille persoonapronomineille
Koulussa en pitänyt itseäni kieli-ihmisenä. Kun ala-asteella aloitin englanninlukemisen, ensimmäisestä kokeesta tuli numeroksi 5. Siis 5! Miten lapsille edes voidaan antaa noin huonoja numeroita? (Varmaan koska en tehnyt kotitehtäviä enkä osannut mitään, siksi.) Minun kansainvälistymiseni pelasti vain ja ainoastaan muutto pian tuon tapahtuman jälkeen Yhdysvaltoihin, missä parin vuoden aikana englanti taianomaisesti valui päähäni. Siis taikaa ja aika paljon hampaidenkiristelyä ja itkunvääntämistä, kun en tajunnut mitä muut lapset puhuivat – tai tajusin, että puhuivat kuin päässäni olisi muutakin vajavaista kuin kielitaito – sekä sisua ja erinomainen yksityisenglanninopettaja. Kiitos, vanhemmat, että veitte minut sen rääkin läpi! Pienempi rääkki se kuitenkin oli kuin yrittää räpiköidä läpi elämästä ilman kunnollista kielitaitoa.
Ei tainnut edes pitää paikkansa, etten olisi kieli-ihminen, sillä kielioppi on ollut aina helppoa. Olen vain tajuttoman laiska opettelemaan itsekseni sanastoa. Tämä takia Suomesta käsin en ole oppinut yhtäkään vierasta kieltä. Olen käyttänyt ihan kohtuuttoman paljon tunteja ruotsinopiskeluun jotta osaisin ostaa sillä junalipun Tukholmaan ja sittenkin vaihtaa englanniksi heti, kun myyjä esittää jatkokysymyksen. Sen sijaan puolen vuoden Tsekeissä asumisen jäljiltä olisin kyennyt käymään saman keskustelun tsekiksi ilman englantiin vaihtamista, missä varmaan auttoi, ettei Tsekeissä yleensä englantiin vaihtamisesta ollut mitään hyötyä.
Aivovuoto – la fuite des cerveaux. Vesivuoto – une fuite d’eau. Käytän näitä sanoja varmaan hetkenä minä hyvänsä.
Tästä tullaankin tämän postauksen pointtiin, joka minulla on sama kuin taannoin Hesarin kolumnissa: Kielten opiskelu on ajanhukkaa. On poikkeuksia, jotka pystyvät omaksumaan uuden kielen pelkästään tunneilla istuen ja imevät muutenkin sanoja itseensä kuin mikäkin sieni, mutta meihin muihin pätee kolumnin lause: Koulussa kelpaa oppia kielen teoriaa, mutta lopulta on pyrittävä kielialueelle vaikka työntekijäksi tai vaihto-oppilaaksi.
En minä nytkään opettele ranskaa istumalla kotona nenä kiinni kirjassa. (Paitsi kurssin kotitehtävien verran tai kokeita edellisenä iltana, mutta onko mitään tylsempää!) Minun ranskan oppimiseni pähkinänkuoressa:
- Ilmaisjakelulehti L’Essentialin nappaaminen aamulla bussiin mukaan. Joka sivulta luen ainakin yhden artikkelin. Kännykkäsanakirjan käyttö on vähentynyt huomattavasti vuoden aikana ja nykyään ymmärrän jopa sarjakuvia! Myös uudesta kotimaastaan nauttii ihan eri tavalla, kun pystyy lukemaan paikallisuutisia. (Ilmaisjakelulehden kieli on muuten huomattavasti yksinkertaisempaa kuin Le Mondessa, se tuli huomattua lentokoneessa.)
- Ensimmäisen kerran käytin ranskaa arjessa eräänä kesäiltana kysyessäni terassilla tarjoilijalta, mitä eroa oli listan kahdella kirillä. En ihan ymmärtänyt vastausta, mutta se, että kykenin muodostamaan kysymyksen, jonka tarjoilija selvästi ymmärsi, oli suorastaan euforinen kokemus. Tämän jälkeen en enää pelännyt avata suutani ranskaksi.
- Minulle saa lähettää töissä sähköpostia ranskaksi. Alussa tuskastelin ja saatoin huijata Google Translatella, nykyään katson yksittäisiä sanoja nettisanakirjasta, jos katson. Tekninen dokumentaatio on vielä helpompaa ymmärtää, koska moni ”monimutkaisempi” sana on käytännössä englantia.
- Italialaiset turistit kysyivät minulta tietä Pariisin metrossa. Eivät puhuneet englantia. Neuvoin siis ranskaksi. Nous sommes ici et nous prenons une metro…
- Kun työkaverini lipsuvat höpöttämään ympärilläni ranskaa, pidän korvat auki. Ensimmäisenä aloin ymmärtää muita ulkomaalaisia, sen jälkeen belgikollegoita. Nykyään osa ranskalaisista on ymmärrettäviä, mutta esimerkiksi rokkarigraafikkomme käyttää liikaa slangia, eteläranskalainen projektipäällikkö mumisee liikaa ja menen aina ihan lukkoon, jos pomoni esittää minulle suoria kysymyksiä ranskaksi. Mutta kyllä tämä tästä.
- Nykyään ravintoloissa keskustelut sujuvat lähtökohtaisesti ranskaksi. Viime sunnuntaina Metzissä eräässä fonduepaikassa sain selittää smalltalkkaavalle tarjoilijalle, että Suomessa fondue ei ole yleistä mutta kuitenkin ihan tunnettua, vanhemmillani on fonduepata ja ei, me emme tee fondueta poronmaitojuustosta.
- Yhdessä kaveriporukassani oleva espanjalainen Gema ei puhu englantia. Minulla kesti hetki tajuta tämä: olin tavannut Geman ranskantunnilla, ja luulin aluksi, että hän vain halusi harjoitella ranskaa, kun ei suostunut puhumaan kanssani englanniksi. Nykyään vaihdamme aina tavatessamme kuulumiset ranskaksi, ja tarvittaessa espanjaa ja englantia (muttei ranskaa) puhuva slovenialaiskaverimme tulkkaa.
- …ja toki käyn kerran viikossa ranskantunneilla, neljä tuntia kerrallaan. Kieliopin kannalta tunnit ovat tarpeellisia, ja kun toissa viikolla opettelimme vihdoin futuurin, taas pari palaa loksahti paikoilleen: siis tätä se serait tarkoittaa, mikä lehtiuutisissa jatkuvasti toistuu.
Kannustan siis kaikkia jos ei nyt muuttamaan niin ainakin matkustamaan alueelle, jonka kieltä on opiskellut, ja unohtamaan samalla, että osaa jotain vahvempaa kieltä (esim. englantia). Ehkäpä minäkin vielä joskus sinne Ruotsiin…
Ranskantunnit ovat olleet alusta asti täysin ranskaksi ilman sanaakaan muuta kieltä. Raapustan papereihin suomeksi, miten olen opettajan selitykset ymmärtänyt.
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus, jonka tarkoituksena on koota yhteen Instagramissa olevia matkakuvia ja niihin liittyviä tarinoita. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @muorra.
Ranska on kyllä hyödyllinen kieli. Itse puhun sitä vain muutamia sanoja, mutta niistäkin on ollut paljon iloa.
Vaikka työelämässä muutamasta sanasta ei ole hyötyä (yleensä ainakaan), niin kyllähän se matkailussa aina auttaa. Mulla on sama venäjän kanssa; jo kyrillisten aakkosten osaaminen vie pitkälle. :)
Voi että minä haluaisin osata ranskaa! Ja on ihan totta, että vasta muutto/oleskelu kielialueella avaa kielen niin, että sitä voi oikeasti käyttää. Minulle oli onnenpotku 18-vuotiaana viettämäni kesä Jenkeissä isäntäperheessä ja myöhemmin vaihto-opiskelu Espanjassa. Nyt pitäisi vielä asua hetki Saksassa ja Ruotsissa ;) Mutta se ranska kiinnostaisi paljon enemmän… Mahtuisikohan päähänni vielä yksi vieras kieli lisää? En ole mielestäni kieli-ihmisiä ja kaikki on aina aluksi niin vaikeaa…
Kun katsoo joitain tuttuja, jotka puhuvat kuutta tai seitsemää kieltä sujuvasti, niin ihan varmasti mahtuu. Musta ero kieli-ihmisen ja ei-kieli-ihmisen välillä ei ole pään kielikapasiteetti vaan just se vaiva, mitä joutuu näkemään opetellakseen uuden kielen. Toisilla meistä se on vaikeampaa, mutta varmasti siihen pystyy!
Sie kirjoitat niin hyvin että tuli melkein syyllinen olo ettei osaa itse paremmin! :D ranskaa olis mahtava osata mutta se vaikeus ei ole vielä innostanut. Meillä olis vaihtokorkeakoulu Rennesissä mutta olen kyllä valinnut jo lähteä Islantiin ja opetella sitä. Tiedä sitten onko siinä järkeä kun niin pientä kieltä ei edes puhuta missään muualla! Norjaa opiskelin pakkoruotsin vastapainoksi ja oi, se on ihana kieli :) opettaja vain muutti pois ensimmäisen kurssin jälkeen joten otan islenskan sitten korvaukseksi tästä :p
Mä en usko, että pienten kielten osaaminen olisi absoluuttisesti vähemmän höydyllistä kuin isojen. Niitä mahdollisuuksia hyödyntää osaamistaan on vain vähemmän, mutta oikeassa yhteydessä ne voivat olla hyvinkin hyödyllisiä. Mä olen esimerkiksi tavannut täällä pari espanjalaista kääntäjää, joista yksi osaa slovakiaa, toinen viroa, ja joiden mukaan työpaikka riippui juuri tästä eksoottisemmasta kieliosaamisesta. Se oli kuulema ainoa keino erottautua massasta, jossa kaikki jo osaavat englantia, ranskaa, saksaa ja italiaa.
Ranskaa olisi niin hyödyllistä osata. Itse käyn kerran viikossa espanjan tunneilla lähinnä ylläpitämässä kielitaitoani. Ja tottakai joka ikisellä espanjan reissulla ei puhuta mitään muuta kuin espanjaa, ehtiihän se kieli aina vähän palata mieleen viikossakin. :D
Toi kielitaidon ylläpitäminen on tosi hyvä juttu! Ne unohtuu niin nopeasti, jos niitä ei käytä.
Ranska kuulostaa mun korvaan jotenkin tosi eksoottiselta, sanaakaan en kuitenkaan osaa itse. Ja kaikkein parhaiten oon oppinut kieltä en oppitunneilla vaan sitä käyttämällä. (:
Haha, mitähän mun ranskalaiset työkaverit tykkäisivät, jos sanoisin, että ranska on ”eksoottinen” kieli. ;) Heidän mielestään se on toki eurooppalaisen sivistyksen kieli, jota kaikkien kuuluisi osata… että katsantokantaeroja. :D
Oon niin samaa mieltä tosta, että kieltä ei voi kunnolla oppia pelkästään koulussa (terveisin tuleva kieltenopettaja…:D). Mulla kesti kyllä todella monta vuotta ennen kuin opin kunnolla ymmärtämään puhuttua ranskaa, että ei se mikään urbaanilegenda ole, että ranska on vaikea kieli. Mutta ranskaa kun osaa, niin espanjan kielioppi on mennyt päähän todella vähällä pänttäämisellä ja muitakin romaanisia kieliä voi edes kuvitella ymmärtävänsä.
Mulla pisti ekana silmään, että melkoisen vaikeita asioita teillä jo kursseilla opetetaan: ”Pourquoi me suis-je douchée?” Tuota rakennetta ei kyllä ainakaan puheessa ikinä kuule ja itse en osaisi varmaan edes muotoilla tuollaista kysymystä :D
Meillä vaihtuu opettaja joka kurssilla, ja syksyn kurssin opettaja oli erityisen kiinnostunut opettamaan verbien taivutuksia. Ei sitten oikein mitään muuta tehtykään koko syksy kuin tankattu passé composeta ja imperfektiä eri epäsäännöllisin rakentein. :)
Osui ja upposi tämä postaus! Ja olen samaa mieltä kanssasi – koulussa voi oppia sen teorian mutta kieltä nyt vaan ei opi käyttämään muualla kuin maassa missä sitä puhutaan. Lillen reissulla helmikuussa huomasin että ihan muutaman päivän aikana kun kuulee vain ranskaa ympärillään ne kuuden vuoden kouluranska-jutut alkavat tulla mieleen. Hyvin takellellen mutta kuitenkin – mistä ajatus maassa oleskelusta taas alkoi sykkiä takaraivossa. Kuitenkin jotain pystyin ymmärtämään ja selaamaan juorulehteä (samoja juttuja kun Englannissa ehkä siksi :D) ja motivaatio nousi ihan taivaisiin… ;)
Italiaa opettelen koko ajan ja toki poikaystävä auttaa asiaa. Huomaan kuitenkin Italian reissujen aikana kehittyväni aina enemmän kun kieltä kuulee muidenkin suusta. Ei se italiani hyvää todellakaan ole mutta uskoisin että muutamakin kuukausi siellä tekisi ihmeitä. Kielioppia en osaa mutta peruskommunikoinnin kanssa ainakin.
Kielioppi ei peruskommunikoinnissa tosiaan ole se tärkein juttu. Tärkempää on ymmärtää ja tulla ymmärretyksi… ja kyllä, korva munkin mielestä tarvitsee aina hetken tottuakseen kieleen. Viimeksi Lontoossa olin ensimmäisen päivän jälkeen ihan puhki, kun olin viettänyt intensiivisen työpäivän natiivien kanssa. Ihan eri tavalla kuluttavaa kuin rikkinäistä englantia puhuvien ranskalaisten kanssa kommunikointi. ;)
Todella hyvä teksti! En puhu ranskaa ja taidan kuulua niihin harvoihin ihmisiin, jotka eivät edes pidä kieltä kovinkaan kauniina :D. Esimerkiksi espanja tai jopa saksa kuulostaa kivemmalta. Mutta se johtunee ihan vain siitä, että minulla on motivaatio oppia noita kieliä, mutta ei ranskaa.
Olen samaa mieltä, että paikan päällä opitaan se kieli syvemmin. Siellä sitä kuulee jatkuvasti ja on ns. pakotettu sitä käyttämään. Lyhyessä ajassa oppii nopeasti kysymään mikä juna vie minnekin, vaikka samaa on yrittänyt Suomessa päntätä monen monta kertaa :). Toki se motivaatio siinä vaikuttaa, selväähän se on, että kun menee paikan päälle niin kieltä haluaa oikeasti käyttääkin eri tavalla kuin Suomessa ollessaan missä ei ole lehtiä, tv-ohjelmia tai muita ihmisiä tukemassa kielen opiskelua.
Mä itseasiassa olen kanssa pitänyt pitkään saksaa kivemman kuuloisena kielenä kuin ranskaa. ;) Vasta nyt olen ruvennut tykkäämään ranskasta enemmän, kun olen sitä ruvennut ymmärtämään. Jos olisi vapaasti pitänyt valita, niin en olisi ranskaa ruvennut opettelemaan, vähän pakon edessähän tämä tuli. :)
Ei mitään Ruotsiin, tule tänne Norjaan sen sijaan! ;)
Olen ihan samaa mieltä että kieltä oppii parhaiten siellä missä sitä puhutaan. Alkeet ja hyvän pohjan voi tosin tehdä koulunpenkillä, mutta sellainen käytännön kielitaito ei kyllä sieltä koulusta lähde matkaan, vaikka olisi kymppi todistuksessa.
Tuo Tsekkien vaihtovuosi kiinnostaa kovasti, miten päädyit juuri sinne? Rohkea valinta, itse vietin lukiovaihtovuoden Jenkeissä, ja yliopistoaikoina lähdin Irlannista vaihtoon Ranskaan ja Norjaan.
Halusin vaihtoon jonnekin, missä pystyisi opiskelemaan englanniksi, mutta missä maan kieli ei ollut englanti, koska ajattelin, että se olisi ollut liian helppoa. Olin jo asunut Yhdysvalloissa lapsena, enkä kokenut tarpeelliseksi treenata englantia vaan niitä kuuluisia selviytymistaitoja, ja niitä sitten tulikin treenattua ihan kunnolla… Tsekki valikoitui, koska Kiinaan oli liian vaikea päästä ja tuon yliopiston kurssitarjottimesta löytyi parhaiten loppuvaiheen kursseja, jotka sain sisällytettyä suoraan tutkintoon.
En tiedä yhtään mistä johtuu, mutta riippuen eri ihmisistä, ranska saattaa kuulostaa todella kauniilta tai sitten melkein saksaakin kauheammalta sanojen laukomiselta. Ja välillä ranska kuulostaa ihan venäjältä! :D
Puhe siis täällä Aasiassa turistien ja opiskelijoiden suusta kuullusta ranskasta :)
Ranskassa ja venäjässä on munkin mielestä samaa! Kummassakin on paljon sellaista muminaa ja eloisaa intonaatiota – siis sitä, mikä suomesta puuttuu täysin!
Täällä myös yksi ei-kielinero! Minulle oli aina koulussa todella vaikeaa englanti ja ruotsi, vasta vaihdossa alkoi englantikin sujua kunnolla! Hienosti olet kuitenkin jaksanut ”pakottaa” itseäsi oppimaan, niinhän se pitää mennäkin. Itse kanssa mieluusti saan työsähköpostit portugaliksi kollegoilta ja tapaamisetkin saa mun puolesta pitää portugaliksi, jälkeenpäin sitten kysyn, jos jäi jotain epäselväksi. Haluaisin kanssa käydä tuolla tavalla kielioppituneilla esim. kerran viikossa/2 kertaa kuukaudessa, se motivoisi ihan toisella tavalla opiskelemaan. Täällä vaan kaikki kielikurssit on ihan törkeän kalliita, enkä ole raaskinut sellaiseen varojani tuhlata. :/
Ärsyttävää tuo kielikurssien kalleus, mutta ymmärrän kyllä. :/ Minä maksoin kielitunneista Jenkeissä vähän ennen muuttoa Eurooppaan, ja ei olisi kyllä kannattanut: olivat tosi kalliita ja opetuksen taso ei lopulta ollut kaksinen. Onneksi täällä ei tarvitse miettiä koko asiaa, sillä työnantaja järjestää opetuksen.
Kiitos osuvasta aiheesta! Ranskaakin on tullut opiskeltua, mutta ei ole juuri sanaakaan jäänyt mieleen. Mulla on aina ollut todella paljon vaikeuksia oppia kieli koulunpenkillä, sillä puhumisen oppiminen teoriassa tuntuu oudolta. Nykyään puhun englantia lähes äidinkieltäni sujuvammin, mutta sekin onnistui asumalla Australiassa, sillä kielioppi on minulle aina se lähimpänä hepreaa.
Mua huolestuttaa tuo ajatus, että puhuisi englantia äidinkieltä sujuvammin, koska en haluaisi todellakaan menettää otettani suomesta – mutta silti tuntuu, että nykyään kieleen lipsahtaa anglismeja, käytän vääriä sijamuotoja ja termit ovat hukassa harva se päivä. Pitäisi siis päntätä enemmän suomea, sillä en tosiaan halua sen ruostuvan, vaikka ulkomailla asunkin.
Huippupostaus! Rakastan kaikkiin kieliin liittyvää :) Muistan hyvin sen onnistumisen tunteen, kun oli vaihtarina ranskankielisessä Québecissä ja kun pystyi hoitamaan ihan arkijuttuja hiljalleen ranskaksi (lähinnä koska englanti ei yleensä ollut vaihtoehto ja oli pakko!). Se on oikeasti aika huumaava tunne kun huomaakin puhuvansa jonkun kanssa ihan vieraalla kielellä tai lukevansa sanomalehtiä jne.
Mulle kielioppi tulee kans helposti, mutta ei ne kielet ikävä kyllä taianomaisesti valu munkaan päähän :D If only.. Mäkin olin postannut aikoja sitten tästä aiheesta ja just tuosta samasta Hesarin artikkelista! Kaivelin sen postauksen vanhan blogin arkistoista ja julkaisin päivitetyn version nyt. Edellisessa versiossa (kirjoitettu yli vuosi sitten) olin haaveillut italian opiskelun jatkamisesta, mutta ei se nyt kyllä ihan niin mennyt kun nyt on espanja työn alla :)
Selvästi hyvä kolumni tuo, sillä se mustui mieleeni välittömästi tätä aihetta punnustellessani. Kolumnin kirjoittaja on kaverinkaveri, ja tuli tätä kirjoittaessa käytyä hänen FB-seinällään katsomassa – ja siellä oli viestiä, että tämä kolumni oli äidinkielen ainekirjoitusaiheena nyt keväällä! Niitä aineita olisin halunnut päästä lukemaan. :D
Hyvin kirjoitettu!
Ranska on suosikki vieras kieli minulle, ja pidan sita ylla viikottain puhumalla/emailing Ranskassa asuvien ystavien kanssa, tai luen lehtia & kirjoja tai katson elokuvia….. olen samaa mielta muutaman muun kommentoijan kanssa, etta Ranska on vaikea kieli. Minulla meni kauan sen oppisimiseen verrattuna Saksaan tai Englantiin. Mutta Spanish sitten myohemmin tuli sujuvaksi melkein huomaamatta.
Espanjassa on niin paljon samaa lausumisen kanssa suomen kanssa, että helpottaa huomattavasti. Enpä ole vaan koskaan opiskellut, kun ei ole ollut tarvetta. :)
Mä osaan kyllä ranskaa ihan tarpeeksi päivittäiseen pärjäämiseen, mutta valitettavasti mulla on aika huonoja kokemuksia itse ranskalaisista… onneks ne muut ranskankieliset yleensä paikkaa sitä ikävyyttä.
Mieluummin puhun italiaa tai espanjaa, ja osaankin niitä paljon paremmin (t. entinen espanjan kielen kääntäjä ja italian kielen opettaja). Helposti nuo kielet näyttää jäävän mun päähän kun niitä on mulle kertynyt noin kymmenkunta, mutta se taitaa meillä olla sukuvika ja oonkin tehny niistä itelleni jonkinmoisen ammatin. Tällä hetkellä opiskelen työn kautta venäjää, mutta nyt alkaa huomata kun on 12. kieli menossa, että kovalevytila on valitettavasti jo loppumassa. :P
Hehe joo, ranskalaiset osaa olla kyllä välillä tosi ärsyttäviä. :) Mun ranskankielenkääntäjäkaverilla on tässä hyvä asenne, sillä aina kun hän kohtaa jotain ärsyttävää, hän sen sijaan toteaa, että ovatpa nuo ranskalaiset hupsuja ja lupsakoita omalla hassulla tavallaan… asennekysymys. Tietty enemmän toivoisi, että ne ranskalaiset muuttaisivat asennettaan, mutta minkäs teet…
Ei ikinä, IKINÄ, onnistuisi minulta 12 kieltä!