Paluu Yhdysvalloista takaisin Eurooppaan koitti eilen, ja Iiro kävi saattamassa minut Denverin lentokentälle. Kentällä jäi sen verran luppoaikaa, että joimme kahvilassa kupit lämmintä ja rupattelimme vielä viitisen minuuttia turvatarkastuksen edessä ennen viimeisiä halauksia ja vilkutuksia. Turvatarkastuksessa ei ollut paljoa jonoa, joten noin viidessä minuutissa olin hihnan luona, josta nappasin kolme lootaa, jotta olisi kunnolla tilaa niin takeille, kengille kuin läppärillekin… ööh, niin missäs se minun läppärilaukkuni oikein onkaan? Ei ainakaan mukana.
Käännyin vapaana palloilevan turvatarkastajan puoleen ja selitin, että olin unohtanut läppärin kahvilaan. Olisiko mahdollista käydä hakemassa se ilman uutta jonotusta? Turvatarkastaja totesi, että täysin ilman jonotusta en selviä, mutta kirjoitti minulle kortin, jolla pääsisin priority-jonon kautta ja päästi ulos portista. Nopea spurtti kahvilaan, ja vesiperä. Hetkinen, olin tainnut laskea läppärilaukun maahan turvatarkastuksen edessä, takaisin siis sinne… ja vaikka aikaa oli kulunut alle kymmenen minuuttia, ei sitä enää sielläkään ollut.
Kumpi maksaa vähemmän, uusi läppäri vai uudet mannertenväliset lennot? Minun ikivanhan läppärini kohdalla vastaus oli selvä, joten takaisin turvatarkastukseen, kohteliasta excuse me, may I, my flight leaves in…-etuilua peliin ja jalat alle kohti lentokenttäjunaa. Terminaaliin päästyä juoksin kieli vyön alla portille ja ehdin viimeisten joukossa sisään koneeseen. Siinä jossain välissä ehdin soittaa Iirolle, että kääntyisi takaisin ja kävisi etsimässä läppärilaukkuni lentokentän Lost & Foundista. Ja sitten stressaava lento Detroitiin ilman mahdollisuutta seurata tilannetta.
Läppärin katoaminen sinänsä ei olisi ollut maailmanloppu, sillä olen jo jonkin aikaa miettinyt uuden ostamista. Enemmän harmitti läppärin sisältö: reilun vuoden verran valokuvia, joista vain murto-osasta minulla on kopio muualla. Vuosi reissuja, kokemuksia, tärkeitä hetkiä, vaarassa kadota noin vain. Tuijotin puolet lentomatkasta eteeni hermostuneena jonka jälkeen totesin, että on pakko keksiä jotain muuta tekemistä. Lukemiseni oli kanssa läppärilaukussa, mutta lentoyhtiön ilmaislehdestä löytyi sudokuja rauhoittamaan.
Detroitissa soitin Iirolle pelonsekaisin tuntein. Joo kävin siellä paikalla, enkä löytänyt laukkua… Aargh voi ei, voi ei voi ei voi ei!! …hei kuuntele nyt loppuun, mutta jätin katoamisilmoituksen ja sieltä soitettiin vähän aikaa sitten, että laukku on löytynyt. JESSS!!!! Kuulema löytötavaratoimistosta oli kerrottu, että laukun löytymisessä saattaa kestää parikin vuorokautta, sillä lentokentällä katoaa päivittäin joitain satoja kappaleita tavaraa, ja lisäksi epäilyttävämmän näköiset esineet käytetään poliisin kautta, missä varmistetaan, etteivät ne sisällä pommeja. Minun läppärini ei ollut tarpeeksi epäilyttävä, ja kun seuraava lentoni laskeutui Amsterdamiin, Iirolta tuli jo kuva läppärilaukusta onnellisesti Coloradon kotimme eteisessä. Tästä eteenpäin backuppaan loputkin kuvat nettiin.
Pari viikkoa ilman läppäriä ei haittaa: tulee blogattua ilman valokuvia ja varmaan ylipäätään vähemmän, mutta luen sillä ajalla vaikka kirjoja. Vähän ongelmallisempaa on, että laukussa oli läppärin lisäksi myös kotiavaimeni. Pidän yleensä vara-avaimia töissä, mutta olin tarvinnut niitä juuri ennen reissua, ja kotiinhan ne olivat jääneet… Treffit lukkosepän kanssa on sovittu puolen tunnin päähän.
Voi ei, miten stressaavaa! Ja hyvä muistutus että pitäisi munkin taas siirtää kuvia ulkoiselle kovalevylle. Mutta, onneksi löytyi.
Mä olin ihmeen rauhallinen kun tajusin että kaikki mun työtodistukset ja tutkintotodistus onkin ruumaan menneessä laukussa. Normaalisti olisin ollut ihan paniikissa, mutta nyt vaan ajattelin etten voi asialle tehdä juuri nyt yhtään mitään. Mutta onneksi laukku tuli perille.
Hih, vähän kuin se kun Iiro laittoi Intiasta palatessaan takkinsa ja avaimensa ruumalaukkuun, sillä erotuksella, että silloin laukku ei ehtinyt ajoissa pitkälle välilaskulle Lontooseen. Ja Lontossa oli kylmä. ;)
Voi ei! Onneksi kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja onneksi oli rehellinen löytäjä laukulla.
Miten se varmuuskopiointi onkin niin vaikeaa. Mulle on käynyt pari katastrofia, kun kone on tehnyt totaalisen tenän. Toisella kerralla kovalevyjen sisältö saatiin palautettua (eikä maksanutkaan kuin reilut 800 euroa), ja toisella kerralla ukkeli onnistui onkimaan koneen sisällön Linuxin kautta. Molempien kertojen jälkeen vannoin, että nyt kyllä muistan ottaa varmuuskopioita tasaisin väliajoin. Ja lehmät lentää. :-)
Pitäisi olla joku automaattinen varmuuskopiointisysteemi, jonka eteen ei tarvitsisi itse tehdä mitään. Ei sitä kuitenkaan muista, ennen kuin niitä kopioita tarvitsisi.
Epäillään, että laukun löytäjä olisi ollut työntekijä, sillä löytytavaratoimiston tyypit sanoivat, että ”they’re turned in at the end of the shifts”. Sanoivat myös, että on onni, että laukku jäi turvatarkastuksen eteen valvotulle alueelle, sillä siellä on sen verran silmäpareja ja kameroita, että kukaan tuskin uskaltaa pölliä laukkuja.
Hui, onneksi löytyi! Voin vain kuvitella sen kylmän hien määrän lennon aikana, kun ei voi tehdä asialle mitään.
Varmuuskopionnista on meilläkin _puhetta_ tasaisin väliajoin, mutta niin se vain jää aina tekemättä. Edellinen säikähdys kävi, kun lapsi tiputti läppärin lattialle. Kone toimii kyllä edelleen, mutta näyttöön ilmestyneet vauriot hivuttautuvat tasaisen varmasti vähän joka puolelle haitaten kirjoittamista. Tätä ennenhän meillä on kaadeltu koneiden päälle vettä parikin kertaa, kerran jopa rommikolaa, ja silti kaikki masiinat ovat edelleen toimintakunnossa. Ehkä joskus pitäisi sattua ihan oikeasti jotain, että siitä varmuuskopioinnista tulisi rutiinia. Tai no, ehkä ei sittenkään.
Nautihan kirjoista ja koneettomasta elämästä! :)
Rommikolaa! Muistan kaataneeni taannoin yläasteen TET-harjoittelussa kolaa (ilman rommia) työpaikan näppikselle viimeisenä työpäivänä, ja sen jälkeen näppäimistö sanoutui kyllä suvereenisti irti. Työpaikalla oli taidettu sanoa jotain syömisestä työpisteellä, joten en tainnut uskaltaa sanoa mitään palauttaessani näppäimistöä laitetukeen…
Luinkin jo instagramista tuosta kommelluksesta! Mulla stressaa lennot muutenkin jo, joten ylimääräiset jännitysmomentit ei ole kovinkaan tervetulleita. Onneksi tarinalla on onnellinen loppu :)
Mulla taas tänään työkaveri kysäisi, että mitä kommelluksia tällä kertaa sattui lennolla, kun kuulema mulla menee aina jokin pieleen. :D Kommentoin siihen että ei pidä paikkansa, helmikuun jenkkireissu sujui ongelmitta! Kaikilla muilla reissuilla onkin sitten vähintään ollut joku myöhästyminen…
KAAK! Mulla jo sydan pamppaili taalla ihan kauheeta vauhtia kun luin tota sun juttua. Onneksi kone loyty!! Se nyt on paaasia. (Helpotuksen huokaus!)
Niinpä! Koneet ja avaimet ovat korvattavissa, valokuvat eivät!
Huh mikä jännitysnäytelmä! Se hetki, kun tajuaa että jotain puuttuu… Sitä pahempi tunne mitä tärkeämpi tavara ei löydykään!
Meidän huushollin IT-ammattilainen varmuuskopioi kaiken, mutta yllättäen mä putosin siitä kelkasta jonkun päivityksen yhteydessä… Nyt olisi aika hypätä kelkkaan kun mies harkitsee uusia vaihtoehtoja. Meillä on serveri kotiverkkoa yhdistämässä (niin sanoinko jo että IT-ammattilainen asuu täällä?) minkä vuoksi ultimate-backup ei onnistunut: mainiolta kuulostava cloud backup, kun ei maksa mitään ellet koskaan tarvitse sitä. Eli vain tiedostojen takaisin lataamisesta joutuu maksamaan.
Hei mitä cloud backupia te käytätte? Mä mietin nyt, että mitä rupean vastaisuudessa käyttämään, ja tuo kuulostaa varsin hyvältä. Eli mieluusti otan vinkkejä vastaan, koska se on helpompi kuin lähteä googlettelemaan!
Palvelun nimi on Backblaze. Katsastapa ihmeessä! Mutta meillä ollaan nyt vasta siinä vaiheessa, että meidän tiedostoja ladataan pilveen. Siihen menee vielä hetki (eli toivottavasti laitteet pelittää vielä vähintään seuraavat 70(!!) päivää) joten sen syvällisempää suositusta ei vielä voida antaa. :)
70! Pitää siis laittaa palvelu pystyyn heti ensitilassa. :D Kiitti vinkistä!
Voi ei tuollaiset hetket on aina niin kamalia. Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin :)
No ei se vielä ihan loppu ole, lukkoseppä nimittäin ei onnistunut avaamaan ovea… mutta toivotaan, että loppu tälle tarinalle tulee pian. :)
Etkö siis päässyt sisälle kotiisi? Mihin sitten menit, hotelliinko?
Ei kun kaverille tietenkin. :) Expatit ovat vielä tavallista valmiimpia majoittamaan ihmisiä, koska kotimaasta tulevien vieraiden majoittaminen on niin tavallista.
Mulla on käytössä Crashplan. Maililla viikkoraportit ja heti varoitus, jos koneesta ei ole kuulunut kolmeen päivään. Backupit pilvessä NSA:n luettavina ja niihin taitaisi päästä mobiilisoftallakin, jos tarvitsee jotain. Lisäksi voi backupata ilmaiseksi kaverin kanssa ristiin (cryptattuna), jos molemmilla on vapaata levytilaa ja koneet tarpeeksi usein verkossa. Lisäksi otan paikalliset varmuuskopiot Time machinella, mutta se on mäkkijuttuja.
Okei, niinjoo, en olekaan ehtinyt tehdä tälle backup-asialle mitään kovasta uhoamisesta huolimatta… Kiitti muistutuksesta sekä tiedoista. ;)