Kilpailu: Unelmien matkakohteeni!

Minulla harvemmin on isompia matkaunelmia. Menojalka vipattaa, aina on kiva olla joku reissu tiedossa, mutta kohteilla ei ole hirveämmin väliä – kunhan pääsee näkemään ja kokemaan uutta! Matkustamisessa mukavinta on kutkuttava tunne vatsanpohjassa, kun vääntää kotiovensa varmuuslukon kiinni ja tietää, että seuraavan kerran kodin näkee taas parin päivän, viikon tai kuukauden päästä. Matkahaaveissa viilettää aina se paikka, mikä kulloinkin on ollut esillä, minne olisi helppo päästä tai mistä on sattunut jonkun jutun juuri lukemaan.

Yksi kohde on kuitenkin ylitse muiden minun matkahaaveissani. On ollut jo pari vuotta.

australia

Viimeinen kuva sen viimeistään kaikille paljastaa: Australiasta ja Sydneystähän tässä on kyse!

Australiassa olisi sopivasti sekä luontoa että kaupunkia. Sydneyn ruoka- ja kahvilakulttuuri on kuulema värikästä, ja jos ulkona syömisen hinnat rupeavat hirvittämään, aina voi syödä ihan oikeasti ulkona: puistoissa on grillejä, joita kuka vaan voi käyttää grillatakseen itse omat eväät. Kaupungin edustalla on upea meri, jossa varsinkin loppuvuodesta voi bongata valaita, ja rantalomailu ja surffaus onnistuvat ilman erilliseen rantakohteeseen lähtöä. Luonnon puolesta läheltä kaupunkia löytyy niin vuoria kuin kenguruitakin, ja viinitilallakin pääsee pistäytymään ilman liian pitkiä välimatkoja.

Jos johonkin kaukomatkalle lähdemme Iiron kanssa tänä vuonna – siis Yhdysvaltojen ja Euroopan ulkopuolelle – niin kohde on aika varmasti Australia. Lyhyempi välimatka Coloradosta, jossa tänäkin vuonna aion viettää aikaa, on tähän osasyynä: Los Angelesista pääsee Sydneyyn suoraan, eikä kestä kuin ”vain” vähän reilu 14 tuntia! Iiron mielestä plussaa on myös, että Australiassa on kuuma kesä keskellä meidän kylmimpiä talvikelejämme, enkä voi väittää vastaan.

Entä se suurin syy hinkua Australiaan?

Se on tämä pariskunta:
australiaannaklasu

Australiassakin voi lasketella.

Opiskelukaverimme, entiset naapurimme ja hyvät ystävämme Anna ja Klasu napisivat Suomen talvesta kyllästymiseen saakka – siis meidän kaikkien muiden kyllästymiseen – kunnes marraskuussa kolme vuotta sitten he ottivat, repäisivät ja muuttivat lopullisesti pois parempien säiden perässä maapallon toiselle puolelle. Olemme skypettäneet Annan kanssa säännöllisesti siitä lähtien ja tavanneetkin pari kertaa Suomeen samaan aikaan osuessamme, mutta nyt olisi pikku hiljaa aika lähteä katsomaan, missä nämä kaksi talvipakolaista oikein asuvat. Kuulema sohvalle mahtuu hyvin paruskunta nukkumaan, ja Bondin rantahiekat ovat ihan vieressä.

Kaikki tämän postauksen kuvat ovat Annan seikkailut ihmemaassa-blogista, jossa voi käväistä lukemassa elämästä Ausseissa sekä siitä, miten tullainen hyppy tuntemattomaan toteutetaan.

…mutta mites se kilpailu?

Momondo julkaisi vähän aikaa sitten uuden matkahakukoneen, Trip Finderista, joka toimii erityisen hyvin kaikille, jotka minun tavoin vähän haahuilevat matkahaaveidensa kanssa. Koneeseen voi määritellä lähtölentokentän, matkabudjetin, sopivan kuukauden, maanosan ja matkatyypin: kaupunkia, rantoja, shoppailua vai kenties laskettelua? Minulla saattoi ehkä olla jo valmiiksi eräs kohde mielessä, kun naputtelin tällaiset valinnat:

australia2

…ja Sydneyhän sieltä tuli vaihtoehdoksi!

Osallistun tällä kirjoituksella Momondon blogikilpailuun, jossa palkintona bloggaajalle on lennot valitsemaansa kohteeseen, ja toivon todellakin, että voitto napsahtaa kohdalle, jotta matkaan lähtemistä ei tarvitsisi enää miettiä. Lukijoita saattaa kuitenkin kiinnostaa enemmän, että nyt myös blogin lukijoilla on mahdollisuus voittaa 1500 euron arvoiset lennot unelmien matkakohteeseen! Kisan ohjeet pähkinänkuoressa menevät näin:

  • Klikkaa itsesi Trip Finderiin ja löydä sieltä unelmiesi matkakohde.
  • Reissuun voi lähteä yksin tai kaksin, mutta joka tapauksessa budjetin yläraja on 1500 euroa. Jos et asu Suomessa, lähtökentäksi voit valita sinua lähimmän paikan, jota Trip Finderin tarjoaa; jos voitto osuu kohdalle, lennot saa kyllä kotikentältä saakka.
  • Kommentoi tähän postaukseen ja kerro, mihin Trip Finderin ehdottamaan paikkaan lähtisit matkalle. Kilpailu päättyy 31.1.2015 klo 15.00 Suomen aikaa.
  • Muista jättää kommenttiin mukaan sähköpostiosoitteesi! Sitä ei käytetä muuhun kuin voitosta ilmoittamiseen, jos sellainen napsahtaa kohdalle.

Palkinto arvotaan kaikkien blogikilpailuun osallistuvien blogien lukijoiden kesken. Pienen printin löydät täältä.

Kilpailuonnea!

Kirjoittajasta

Jenni

Jenni muutti ulkomaille kesällä 2012 ja on siitä lähtien ihmetellyt maailman menoa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Blogissa tutustutaan nähtävyyksiin, kulttuureihin ja ihmisiin sekä eletään ulkosuomalaisen arkea, yleensä pilke silmäkulmassa. Erityisenä kiinnostuksenkohteena patikointipolut kauniin luonnon keskellä ja maailmanperintökohteet missä vaan. Nykyinen asuinpaikka Boulder, Colorado, USA.

33 kommenttia postaukseen “Kilpailu: Unelmien matkakohteeni!”

  1. Ah, ihana Sydney! Sinne makin voisin menna talvea pakoon. Mulle Trip Finder ehdotti Havaijia just kans marraskuuksi ja sinne lahtisin todellakin sun juttujen lukemisen jalkeen :D Havaijista kirjoittelinkin jo omaankin blogiin, silla aina on kiva haaveilla mita siella tekisin, jos joskus paasisin :)
    Annika – Tarinoita Maailmalta on viimeisimpänä kirjoittanut: Tiivistelmä matkamessuista ja paluusta Ottawaan

  2. Honolulua suositteli kone minulle. Ja sinne olen haaveillut matkustavani jo monta vuotta. Eli lähtisin! :)

  3. Honoluluun tuli ehdotus – olisikin mahtavaa reissata sinne nyt, kun ollaan niin paljon lähempänä valmiiksi (vrt. Suomi)!

  4. Tokyoon pääsis tolla budjetilla.

  5. Me lähdettäis kyllä Tokyoon!! Heti kun vaan tulee tilaisuus, ja ruskaa katsomaan syksymmällä, kun Suomessa alkaa pimentyä ;)

  6. Minulle tuli Seattle, ja lähtisin sinne ehdottomasti. Se kiinnostaa muutenkin kuin TripFinderin antaman suosituksen takia. Eikä olisi edes kovin kaukana. :)

    Mielenkiintoinen ohjelma kyllä, sopii hyvin laiskalle matkustelijalle, joka ei jaksa paljon selvitellä ja googletella. ;)
    hannael on viimeisimpänä kirjoittanut: Ihania aamupaloja ja ulkoilua

  7. Jos laittaa, et haluu lasketella talvella USA:ssa nii aika nopee tulee parhaana hittinä kapunnina Denver ja Vail paikkana. Lennotki halvat ku saippua (mut siis Suomesta :( )

  8. Mä laitoin hakuehdot Japani mielessä, ja olihan siellä Tokio yhtenä vaihtoehtona. Sinne haluan ehdottomasti pian käymään, vaikkei se yleensä ois heti ensimmäisenä listalla lomakohdetta valittaessa (kaipaan aina rannalle…)

  9. Los Angeles…
    Poihjois-Amerikka kyllä on kiinnostanutkin jo useamman vuoden ajan. Yhtenä unelmana onkin Road trip jenkkien läpi. :)
    AnnKat on viimeisimpänä kirjoittanut: Pariisi, part.4

  10. Mun matkajalkaa ei kyllä oikeesti kauheesti vipata, koska kotona on kivaa, mutta musta on hauska aina kokeilla tuollaisia hakukoneita. Tuo oli mun mielestä ilmaisuvoimaltaan vähän huono, koska valittavana ei ollut sporttia. Ja vähän tuntuu siltäkin, että tuo ”nature” on enemmänkin palmuja biitsillä kuin eräjormailua – mitä mä itse ehkä hakisin.

    Joka tapauksessa vehje ehdotti mulle Tenskua. Kyllä se kelpaisi. Tenskulla on käsittääkseni ihan kiva pyöräilymesta ja mäkitreeniäkin pitäisi tulla ns. tarpeeksi. Ja siellä on jotkut polkujuoksukisatkin, niin varmaan trailiakin löytyy. Kyl mä voisin tuonne mennä ”leiriviikon” viettämään. :)
    Minttu on viimeisimpänä kirjoittanut: Dagens hjälte

  11. Mä löysin sieltä Malediivit, kun klikkailin rantoja Aasiasta romanttiseen järjestykseen :) Olisi aika ihana lähteä tuonne kahdestaan miehen kanssa vaikka hääpäivää viettämään, mutta ei ehkä vielä tänä vuonna, kuopus taitaisi olla himpun liian pieni jäämään hoitoon…
    Jenni on viimeisimpänä kirjoittanut: Ton-ton-ton pannari

  12. Ehdottaa kahdelle matkaa New Yorkiin ja sielläpä ei ole tullu koskaan käytyä. Paljon paikkaa kehutaan ja kuulostaa enemmän elämykseltä kuin vain kaupungilta muiden joukossa.

    Hauskasti Trip Finder ehdotti paikkoja, joita ei ollut tullut itselle mieleen ja voisivat olla kiinnostavia. Näppärä härpäke :)

  13. Moi,
    Pohjois-Amerikassa ehdotteli useampaakin kohdetta, mutta NYC kyllä kiinnostaisi. Sieltä voisi tehdä sitten reissuja myös lähikaupunkeihin.
    Sinne siis!

  14. Madrid tai Istanbul.. Kiitos kivasta sivuvinkista, tuollahan voi ihan inspiroitua.. :)

  15. Mielenkiintoisia matkakohteita tuli sivua kokeillessa :) Kovasti kiehtoisi päästä matkalle Brasiliaan Sao Paoloon, kun katseli saatuja ehdotuksia.
    Sanna on viimeisimpänä kirjoittanut: Kahvit ja kahvinkeittimet

  16. Annoin koneen valita mitä vaan – ja sitten petyin kun kaikki kohteet olivat kovin tavanomaisia: Lontoota, Berliiniä, Bangkokia. Ja oikeastaan juuri suunnittelen matkaa Astanaan ja Almatyyn, mutta eihän niitä tuolla tietenkään näkynyt :-)
    Pirkko / Meriharakka on viimeisimpänä kirjoittanut: Maita, joissa on melkein käyty

  17. Toki, jos tälläinen kilpailu järjestetään, niin valitsen kaukaisen kohteen. Tällä hetkellä se on San Francisco. Sinne olisi niin upeeta päästä. :)

  18. Lentäisin koneen ehdottamista paikoista Phuketiin, mutta majoittuisin varmaankin jonnekin lähistölle vähäm rauhallisempaan paikkaan. Tällä hetkellä Thaimaan aurinko, ruoka ja pina coladat tuntuvat aika houkuttelevilta. :)

  19. San Francisco ja Los Angeles kutsuu….

  20. Tripfinderin hakutoiminnoilla rantaloma ja lämmin löytyi kaksikin ultimaattista haavekohdettani, Malediivit ja Mauritius. Olisi ihana päästä ensi talvena Suomen kylmyyttä pakoon! :)
    Sofia on viimeisimpänä kirjoittanut: Matkaunelmat

  21. Tokio osui kohdalle! ja sinne kyllä lähtisin ihan mielelläni.

  22. Balille olenkin aina halunnut! …toivottavasti arpa onni suosii :)

  23. Trip finder ehdotti minulle Balia ja sinne voisin lähteä erittäin mielelläni vaikka marraskuussa!

  24. Kiitos kaikille osallistujille huikeista vastauksista! Momondosta ollaan suoraan yhteydessä voittajaan – ja toki julkaisen tiedon blogissa, jos se on joku tämän blogin porukasta. ;)

Kommentointi on suljettu.