Sade piiskaa vasten kasvoja, pari tuntia aiemmin ostettu sateenvarjo on jo puoliksi hajalla ja tennarini ovat läpimärät. Brú na Bóinnen hauta-alueella on juuri niin sateista kuin Irlannista kuvittelisi. Sisälle Newgrangen hautaan mahtuu vain puolet ryhmästä kerrallaan, ja kun opas kysyy, ketkä haluaisivat mennä sisään ensimmäisessä ryhmässä, reagoin salamaakin nopeammin. Kyllä, pois tästä sateesta!
Haudan sisällä käytävä kapeni kapenemistaan ja jouduin pian kyyristelemään päästäkseni liikkumaan kivien alla eteenpäin. Minulla on lievä ahtaan paikan kammo, joten jännitin etukäteen tätä osuutta vierailusta, mutta kapea käytävä ei lopulta ollutkaan ahdistava, koska sen yllä kulki toinen kapeampi käytävä, johon katto aukesi vähän väliä, ja jonka merkitys selvisi myöhemmin. Opas oli pyytänyt jo ulkopuolella kaikkia laittamaan kamerat laukkuun, jotta ne eivät kolhisi tuhansia vuosia vanhoja seiniä, ja myös koska Newgrangen sisällä oli kuvaaminen kielletty.
Perillä kammiossa yritimme ahtautua toistemme ohitse tutkimaan kolmea alkovia, jotka yhdessä sisääntulokäytävän kanssa muodostivat ristin. ”Ei mitään tekemistä kristinuskon kanssa”, opas totesi ja selvensi, että risti on ollut käytössä symbolina jo kauan ennen ajanlaskun alkua. Kaikissa kolmessa alkovissa oli seinillä geometrisiä kaiverrettuja kuvioita – parissa myös 1800-luvun turistien jättämiä terveisiä mallia ”John Smith kävi täällä, kesäkuu 1876” – ja yhdessä oli laakea maljan muotoinen kivi. Hautaa kutsutaan haudaksi, koska aiemmin jokaisessa alkovissa oli samanlainen kivi, jonka päältä arkeologit löysivät ihmisten poltettuja jäänteitä. Kuitenkin todennäköisemmin Newgrangea käytettiin monipuolisesti uskonnollisiin riitteihin; kyllähän kirkkoihinkin on haudattu ihmisiä, vaikka niitä käytetään paljon muuhunkin. Newgrangen todellinen käyttötarkoitus jää kuitenkin arvailun asteelle, sillä kirjoitettua perintöä ei tuolloin vielä ollut Irlannissa.
Oli Newgrangen käyttö mikä tahansa, talvipäivänseisauksena täällä varmasti kuhisi. Tuolloin aamuaurinko säteilee haudan sisälle 19 metriä pitkää käytävää pitkin 17 minuutin ajan ja valaisee perimmän alkovin takaseinän kuviot. Huhtikuussa kammioon ei taatusti päässyt pienintäkään valonsädettä, ja opas demonstroi tätä sammuttamalla valot. Ne parikymmentä sekuntia täydellistä pimeyttä tuntuivat tooodeellla pitkiltä… kunnes sitten opas alkoi pikkuhiljaa valaisemaan kammiota nousevan auringon suuntaisesti sijoitetulla lampulla, joka loi kellertävän valonsäteen lattian poikki.
Maagista. Ja vähän aavemaista. Oli ihan kiva päästä ulos.
Brú na Bóinnen alueen haudat rakensivat kivikautiset irlantilaiset noin 5000 vuotta sitten, mikä tekee siitä yhden vanhimmista ihmisen rakentamista yhä pystyssä olevista rakennelmista. Vertailun vuoksi Stonehenge on reilut 4000 vuotta vanha ja Gizan pyramidit noin 4500 vuotta vanhoja – kaikki ihan käsittämättömiä lukuja. Vielä käsittämättömämmäksi Brú na Bóinnen haudat tekee se, miten ne rakennettiin. Kivikaudella ei ollut erityisen kehittyneitä rakennusmetodeita: monta tonnia painavat kivet raahattiin paikalle käsivoimin, ne aseteltiin jollain ilveellä juuri sopivasti vinoon että sadevesi ei koskaan pääsisi hautakammioon, enkä nyt edes aloita siitä, miten valtava hautakammio tai hieman nouseva käytävä oli saatu juuri sopivaan kulmaan talvipäivänseisauksen aamuauringon kanssa.
Sillä aikaa kun jälkimmäinen puolikas ryhmästämme vieraili haudassa sisällä, minä kiersin paikan ympäri ihmetellen geometrisiä kuvioita, joita oli kaiverrettu kiviin sinne tänne. Näiden merkitys on hukkunut aikojen saatossa, mutta kivet itsessään olivat hienoja, ja Brú na Bóinnen käytävähaudat ovat eniten koristeltuja koko Länsi-Euroopassa. Kun hauta ”löydettiin” uudestaan 1600-luvulla, kivet eivät olleet näin hienosti aseteltuja, vaan ulkopuolen rakensivat arkeologit 1960-luvulla, jotka löydettyjen kivien perusteella laativat parhaimman arvauksensa siitä, miltä hauta joskus aikoinaan oli näyttänyt.
Tämän kokoinen kukkulahan ei mihinkään ikinä kadonnut, mutta aikojen saatossa sen merkitys hautana tai rituaalipaikkana unohtui ja se sai mystisiä, toisenlaisia merkityksiä. Roomalaisten aikoihin ajateltiin, että haudat olivat Irlannin jumalten kotipaikka, ja alueelta on löytynyt roomalaiskolikoita, joita pyhiinvaeltajat ovat tuoneet mukanaan. Koko alue on saanut nimensä irlantilaisen Dagda-jumalan rakastajattaren, Bóinn-jumalan mukaan, joka hallitsi hautojen vierestä soljuvaa Boyne-jokea. Pitkään irlantilaiset pitivät aluetta pyhänä eivätkä halunneet koskea hautoihin, jotta eivät suututtaisi jumalia, mutta vuonna 1699 paikallinen maanomistaja Charles Campbell käski työläistensä kaivamaan haudan sivua, jotta hän saisi siitä kiviä käyttöönsä. Sisäänkäynnin löydyttyä työläiset kaikkosivat, mutta Campbell jatkoi yksin kaivuutöitä, pääsi sisälle kammioon, ja loppu onkin sitten arkeologista historiaa.
Newgrangen hautaan sisälle mahtuu kerrallaan vain 10 ihmistä, joten talvipäivänseisauksen valoihmettä ei kovinkaan moni pääse seuraamaan. Joka vuosi kuitenkin 50 onnellista voittaa avec-kutsun, jotka jaetaan 16.-26.12. aamuille, sillä valoilmiö näkyy haaleampana myös viitenä talvipäivänseisausta ympäröivänä päivänä. Jos näkyy. Jos sää on kuten meillä oli, niin sitten ihmetellään parikymmentä minuuttia pilkkopimeää. Loton voittaja voi todellakin tuntea olonsa lottovoittajaksi, koska kutsulottoon osallistuu joka vuosi noin 30 000 ihmistä. Olisin itsekin osallistunut, jos olisin pitänyt mahdollisena matkaa Irlantiin ensi joulukuussa, mutta nyt jäi väliin.
Miten päästä Brú na Bóinneen?
Hautaan pääsee vain rajoitettu määrä vierailijoita päivässä, joten omalla autolla liikkuessa kannattaa tähdätä visitor centerille mahdollisimman aikaisin. Julkisilla Dublinista paikalle pääsee vain yhdellä hyvin pitkällä yhteydellä, joten itse kävin paikalla Mary Gibbonsin ohjatulla kierroksella, mikä oli ehdottomasti oikea ratkaisu. Kierrosaikataulu oli näin taattu, ja Mary selosti koko matkan ajan Irlannin historiaa tuhansien vuosien ajalta kiinnostavasti ja kuivalla huumorilla höystettynä. Newgrangen lisäksi kierrokseen kuului Taran kukkulat, mistä lisää myöhemmässä postauksessa! Maryn kierrokset täyttyvät kesäisin, joten varaus kannattaa tehdä kuumimpaan turistiaikaan ainakin viikkoa etukäteen.