Olen aina tykännyt kaikenlaisista listoista, joita voi ruksia lävitse. Joskus taannoin leikkasin aina keväisin City-lehdestä terassilistauksen talteen ja yritin käydä kaikissa, joissa kaljan hinta oli tarpeeksi alhainen. Käytyjä maita ruksailin niin kauan kun se oli vielä helppoa – ja yhäkin toki – mutta tällä hetkellä olen keskittynyt enemmän USAssa osavaltioihin ja kansallispuistoihin ja muualla maailmanperintökohteisiin. Olen yrittänyt katsoa lävitse niin IMDB:n top-100-elokuvalistauksen kuin lukea lävitse parikin erilaista ”100 kirjaa, jotka kaikkien pitäisi lukea yleissivistyksen vuoksi”-listausta. Useimmiten en suhtaudu näihin listoihin ”pakko ruksia kaikki”-mentaliteetilla, vaan haen listoista inspiraatiota, ja tämä asenne onkin hyvä pitää mielessä seuraavaa bongaamaani listaa katsellessani: Coloradon Fourteenerit.
Fourteenereiksi määritellään vähintään 14 000 jalkaa (4267 metriä) korkeat vuoret, joiden huippu nousee vähintään 300 jalkaa (91,5 metriä) ympäristöään korkeammalle, ja Yhdysvalloissa niistä suurin osa sijaitsee täällä Coloradossa. Kahden näistä päälle pääsee autolla – toisena jo blogissa esitelty Mount Evans – mutta lopuille tarvitaan uskoa, sisua, kuntoa ja osassa myös rohkeutta ja taitoa. Nyrkkisääntönä on, että listalle hyväksyttävään huiputukseen vaaditaan ainakin 3 000 jalkaa (914 m) nousua omin jaloin, mutta joillakin huipuilla tätä katsotaan vähän sormien lävitse, jos polun päästä on nousua melkein tämän verran.
Fourteenereita keräileviä ihmisiä kutsutaan leikkimielisesti termillä peak bagger, ja ensimmäiset coloradolaiset peak baggerit olivat Carl Blaurock ja Bill Ervin, jotka jo vuonna 1923 kiipesivät kaikki tuolloin tiedossa olleet fourteenerit. (Tuolloin niitä oli 46 kpl, mutta myöhemmin löydettiin vielä 8 lisää tarkennusmittausten nostaessa vuorten korkeutta.) Sata vuotta sitten yhdellekään huipulle ei ollut polkua, jollaisia nykyään löytyy suurimmalta osalta huipuista enemmän tai vähemmän ylläpidettynä. Lisäksi Blaurock ja Ervin eivät suinkaan ajaneet polun päähän autolla, vaan he nappasivat junan Denveristä pieneen Creeden kylään ja kävelivät sieltä matkalle osuneiden Fourteenereiden huippujen kautta Tellurideen – linnuntietäkin reilu 100 kilometriä matkaa. Päällään heillä oli armeijan ylijäämävarusteita, ja kasvoilleen he hieroivat vaseliini-noki-sekoitusta suojaamaan korkeuksien kovilta UV-säteilyannoksilta.
Me tuskin ikinä saamme kaikkia Fourteenereita huiputettua, sillä osa niistä vaatii köysien kanssa temppuilua ja varsinaista kiipeilyä, osaa ei pysty huiputtamaan päivässä, ja osalle kiipeämistä kannattaa muuten ehkä miettiä hetki pidempään, sillä joiltain vuorilta tippuu ihmisiä vuosittain. Helpoimmat ovat kuitenkin päiväpatikointeja – pitkiä sellaisia – ja käsiä ei tarvitse käyttää kuin välillä kiinni pitämiseen. Silti, kuten Fourteenereista polkujen alussa muistutellaan, There is no such thing as an easy Fourteener. Viime lauantaina Quandary Peakin (4348m) huiputtaminen kesti 6,5 tuntia, pulssi oli noustessa jatkuvasti yli 140, jaloista hiipui loppuvaiheessa puhti ja huomasimme jarruttavamme alastuloa lihasten sijaan luilla ja nikamilla (ei hyvä), ja Iiroon iski jossain vaiheessa päänsärky, joka ei voinut johtua muusta kuin ohuesta ilmasta. Lapsia emme montaa reitillä nähneet, ja useampi ohittamamme patikoija kääntyi takaisin ennen huippua.
Vuoristotauti on Fourteenereille lähdettäessä todellinen riski, jonka takia kannattaa alemmista korkeuksista tullessa lepuuttaa ainakin pari päivää Coloradon preerialla puolentoista kilometrin korkeudessa ja mieluiten vielä uudestaan vuorilla vajaassa kolmessa kilometrissä. Meillekin olisi suositeltavaa yöpyä huiputusta edeltävä yö ylempänä, mutta majoitusten hintavuuden ja perjantain iltaväsymyksen takia emme kuitenkaan lähteneet Quandary Peakille kuin vasta samana aamuna kukonlaulun aikoihin. Vuoristotaudilla voi olla vakaviakin seurauksia, mutta jos oireita tulee pelkästään päivähuiputuksen yhteydessä, taannoin Everestillä töissä ollut ja nykyään Telluridessa vuoristotautiin erikoistunutta klinikkaa pyörittävä lääkäri Peter Hackett totesi lehdessä, että ibuprofeiinia vaan naamaan, korkeintaan 3x600mg, kunhan tosiaan laskeutuu alemmas iltaan mennessä. Toinen mielessäpidettävä asia on juoda paljon vettä, sillä vuoristotauti iskee helpommin, jos elimistö on kuivunut. Hyvä kunto ei varsinaisesti auta vuoristotaudin kanssa, mutta se voi auttaa kestämään oireita paremmin.
Meiltä lähimmät Fourteenerit ovat noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä, mutta valitsimme kuitenkin reilun kahden tunnin päästä löytyvän Quandary Peakin ensimmäiseksi huiputukseksemme. Yhtenä syynä oli, että vuoren lähellä olevasta Breckenridgen kylästä löytyi Oktoberfestit, jonne pystyi suuntaamaan patikoinnin jälkeen, mutta lisäksi Quandary Peak oli kohtalaisen aloittelijaystävällinen. Muita aloittelijaystävällisiä vuoria Denverin lähellä ovat Mount Bierstadt, Grays Peak ja Torreys Peak. Grays ja Torreys Peakit ovat vierekkäin, joten ne pystyy huiputtamaan myös samalla kertaa, mikä olisi vaatinut enemmän kuntoa ja tahtoa kuin mitä nyt oli käytettävissä. Bierstadtia taas kehutaan erinomaiseksi ensimmäiseksi talvihuiputukseksi maltillisen lumitilanteensa vuoksi, joten säästimme sen myöhemmäksi.
Paras opaskirja kenellekään, joka suunnittelee Fourteenereiden kiipeämistä, on Gerry Roachin Colorado’s Fourteeners*. Kirjassa on joka huipusta kartat, joissa näkyvät kaikki mahdolliset reitit huipulle, ja suusanallisen kuvauksen lisäksi kirjasta löytyy polkujen päiden koordinaatit, korkeudet, polkujen vaikeusluokitukset sekä paljon hyödyllistä tietoa yleisesti Fourteenereiden kiipeämisestä. Suosittelen siitäkin huolimatta, että kirjoittajalla on ärsyttävä asennevamma metrijärjestelmää kohtaan.
The whole point of meters seems to be that we can divide them by 10 because we have 10 fingers. Dividing by 10 is something that scientists and engineers do all the time, but they usually have computers to help them do it. Now, sports-minded people don’t usually carry computers around, nor do they need to divide by 10, so they need something they can understand — like a foot.
Sarjassa aivan älyttömiä amerikkalaisen mittausjärjestelmän puolustuspuheita, vai mitä olette mieltä?
