Pulahdus, plumpsahdus, molskahdus lämpimään Karibianmereen. Vesi ei tunnu tippaakaan viileältä ja korkea suolapitoisuus kelluttaa turkoosissa linnunmaidossa. Kurkkaus pinnan alle paljastaa kalaparven puikkelehtivan parin metrin päässä koralliriutan lomassa. Voisin viettää iäisyyden hengitellen putken kautta ja lilluen hitaasti riutan päällä. Tämä on paratiisi.
Vain tuntia aiemmin olimme myöhässä. Parkkipaikan etsiminen Key Westin katamaraanisataman läheltä on helpommin sanottu kuin tehty, ja parempi olisi ollut tulla paikalle kävellen, mutta meillä ollut hetkeäkään hukattavana. Siispä auto parkkiin ökyhintaiseen Hyattin parkkitaloon ja juoksujalkaa Fury Water Adventuresin toimistoon ilmoittautumaan. Astuimme katamaraanille viimeisten joukossa ja löysimme istumapaikat peräpenkiltä.
Merimatka koralliriutalle kesti kolmisen varttia, minä aikana levittelimme aurinkorasvaa ja joimme navan täyteen limua. Juomat kuuluivat reissun hintaan, mutta alkoholitarjoilun kerrottiin alkavan vasta snorklauksen jälkeen, mikä on pelkästään järkevää. Reissun teemana oli Rum & Reggae, ja sitä reggaeta kuitenkin popitettiin alusta asti.
Näinkö se snorkkeli puetaan?
Siinä merimatkan aikana avasin paketista uuden muistikortin, jonka olin juuri käynyt ostamassa miamilaisesta ostoskeskuksesta. Myyjä oli suositellut 64GB:n korttia, jotta videolle varmasti riittäisi tilaa, ja kun hintakin oli ollut sopiva, kaupathan siitä tuli. Nyt sain muistutuksen siitä, että näitä muistikortteja on hyvä testata ennen tositilannetta, sillä eihän minun halpis-GoProni tunnistanut näin isoa korttia. Vedenalaisia kuvia tai videota en siis tältä reissulta saanut otettua.
”Please use a 32GB or smaller SD Card.” Saatoin hieman sadatella.Sand Keyllä, jonka vieressä snorklasimme, on ollut majakka jo vuodesta 1827.Elina hyppäsi ensin veteen ilman pelastusliivejä mutta kutsuttiiin ripeästi takaisin. Liivit pitää olla päällä, vaikka niihin ei puhaltaisi yhtään ilmaa.Jos ei halunnut hypätä mereen suoraan laivan kannelta, snorklaamaan pystyi myös laskeutua portaita pitkin.
Pinnan alla Karibianmeressä riittti elämää. Näimme kaiken maailman sateenkaarenväristä vipeltäjää, jotka myöhemmin Wikipedian avulla paljastuivat perhokaloiksi, murisijoiksi ja meriahveniksi. Itse riutta ei häikäissyt väreillään tai muodoillaan, mutta sen elämä häikäisi. Elina, joka on snorklannut koralliriutoilla myös Thaimaassa ja Kolumbiassa, piti tätä ehdottomasti parhaana kokemuksenaan. Huolimatta vieläkin harmittavasta GoPro-kämmistä tässä kuvia, joista näkyy suunnilleen, mitä me tuolla reissulla spottasimme:
Murisijat liikkuivat parvissa. [Kuva: Heather Paul]Perhokaloja oli mustavalkoisia mutta myös keltavalkoisia ja muita värikkäämpiä sortteja. [Kuva: Ben]Porkfish on suomeksi röhkijäkala. Röh röh! [Kuva: Matthew Hoelscher]Kaikkein mieleenpainuvin otus oli minulla kuitenkin pienenpieni pyöreä meduusa, tai ainakin otus, jota luulin meduusaksi. Jälkikäteen arvioituna kyseessä taisi sittenkin olla kampamaneetti, tarkalleen ottaen Itämeressäkin esiintyvä amerikankampamaneettii. Minä vaan bongasin sen sen luonnollisessa elinpiirissä.
Ihan kaikki koheltaminen ei jäänyt tälläkään reissulla maihin: Iiro hyppäsi veteen ja tiputti siinä molskahtaessa snorkkelinsa. Minä reippaana tyttönä reagoin nopeasti ja lähdin sukeltamaan sitä kiinni, ja siinä sitten potkaisin jalalla sen verran reippaasti että räpylä lähti irti. Piti tunnustaa tappio ja pyytää yhtä snorklausoppaista sukeltamaan kummatkin kapistukset pohjasta. Aika pian sen jälkeen totesinkin, että vajaa tunti vedessä alkaa olla tarpeeksi, ja kipusin kannelle loikoilemaan ja siemailemaan sitä luvattua rommidrinkkiä.
Blogaaja poseeraa katamaraanin kannella. Onko hattu hyvin?
Paluumatka takaisin Key Westiin kesti vähän yli tunnin, sillä jäimme lillumaan rauhassa saaren edustalle ja ihailemaan auringonlaskua – me ja kymmenet muut veneet, jotka olivat liikkeellä samalla agendalla. Kun aurinko vihdoin plompsahti horisontin taa, kapteeni käänsi kokan kohti satamaa. Kuulema Key Westissä on jotkut auringonlaskukarnevaalitkin, mutta luulen, että meidän katamaraanikarnevaalimme hakkasivat ne mennen tullen.
Kaiken kaikkiaan reissu oli sen verran onnistunut, että intouduin vielä tekemään uuden aluevaltauksen: videon! Tässä siis lyhyt pätkä liikkuvaa kuvaa snorklausreissultamme, palautetta otetaan mieluusti vastaan kommenttiboksin puolelle.
Olen kuullut monista Miamin matkaajista, jotka ovat käyneet Key Westissä vain päiväreissulla, mutta usko pois, tämä saari ansaitsee ajastasi vähintään vuorokauden – ja itse olisin mielelläni viipynyt pidempäänkin! Vuokrasimme Miamista auton, jolla huristelimme Iiron ja Elinan kanssa paikalle nauttimaan pikkukaupungin vilinästä paratiisisaarella.
Florida Keysien pisin silta, Seven Mile Bridge, johtaa Knight’s Keylta Little Duck Keylle, ja nimestään huolimatta on vain 6,8 mailia (10,9km) pitkä.
11.00 Autolla Key Westiin – varaa aikaa!
Key Westiin kannattaa lähteä jo aikaisin aamusta, mutta meille tämä ei lentoaikataulujen takia ollut mahdollista. Hyvä puoli oli, ettei klo 11 Miamin ulosmenoteillä ollut ruuhkaa sen enempää kuin normaalistikaan, mutta tuntui silti ikuisuudelta ennen kuin pääsimme edes ensimmäiselle saarelle Florida Keysien saariryhmässä, Key Largolle. Tänne päin ei kannata lähteä puolittain katselemaan maisemia, koska parhaat maisemat ovat vasta vähintään neljän tunnin ajomatkan päässä Keysien loppupäässä.
Nälkä yllätti meidät matkalla, ja päädyimme murkinoimaan Marathonin saarella Lu Lu’s Garden Grilleen (7435 Overseas Hwy), jonka lounasleipiä ja terassia voin suositella. Marathonista oli ajomatkaa perille Key Westiin vielä reilu tunti. Yhteensä lyhyen lounastauon kanssa matkaan meni meiltä yli 5 tuntia – suurin syy, miksi en suosittele Key Westiä päiväretkenä.
Jos jotain voin ehdottomasti suositella Key Westillä, niin snorklausta. Key Westin lähellä on koralliriutta, joka kuhisee kaloja: perhokaloja, murisijoita, meriahvenia – jopa yksi pienen pieni meduusa! Myös Thaimaassa ja Kolumbiassa snorklannut Elina piti tätä parhaana snorklauskokemuksenaan, ja koralliriuttojen ensikertalaisena minä olin täysin myyty.
Katamaraani ajoi koralliriutalle vajaan tunnin verran, jonka jälkeen snorklausaikaa oli reilu tunti. Vesi oli ihanan lämmintä, kuin linnun maidossa olisi uinut, mutta aurinko paistoi tässä vaiheessa jo sen verran matalalta, että emme pelänneet palamista.
Snorklausretki oli samalla auringonlaskuretki, ja takastullessa loikoilimme katamaraanin kannella rommidrinkkejä nauttien ja ihaillen auringonlaskua. Key Westistä länteen on pelkkää merta, ja auringonlasku maaltakin nähtynä on upea. Auringonlaskuaika tietenkin vaihtelee vuodenaikojen mukaan, ja ajantasaisen auringonlaskuajan voi tsekata täältä.
Näkymä puoli tuntia auringonlaskun jälkeen. Yleisesti auringonlaskujen parhaat värit tulevat näkyville vasta auringon jo plompsahdettua horisontin taakse, joten ei kannata poistua liian hätäisesti rannalta.
Jos emme olisi ihailleet auringonlaskua katamaraanin kyydistä, olisimme todennäköisesti suunnanneet Marathonilla asuvan tarjoilijan suosittelemaan Sunset Celebrationiin, jokailtaiseen festivaaliin Mallory Square Dockilla, joka pyörähtää käyntiin pari tuntia ennen auringon laskua.
21.00 Illallinen Key Westissä
Key Westissä ei tarvitse pelätä ravintoloiden menevän liian aikaisin kiinni, vaan illallisen voi huoletta jättää auringonlaskun jälkeen. Me suuntasimme Hog’s Breath Salooniin (400 Front St) – emme kenenkään suosituksesta tai opastamana, vaan koska Iiro oli nähnyt paikan mainospaidan kerran Amsterdamin lentokentällä jonkun amerikkalaisen päällä, ja nimi sekä slogan – Hog’s Breath is better than no breath at all! – oli kaikessa absurdiudessaan jäänyt päähän. Onneksemme ruoka oli hyvää – rapuvartaita ja grillattua sikaa – ja hinnat olivat muutenkin kohtuullisia.
Illallisen jälkeen lähdimme vielä oluelle Duval Streetille, Key Westin yöelämän keskukseen, jossa baareja tuntui riittävän joka lähtöön. Tunnetuin niistä on Sloppy Joe’s (201 Duval St), Ernest Hemingwayn kantapaikka, mutta me istahdimme sen sijaan Bull’s Whistle Barin (224 Duval St) ikkunapöytään ihmettelemään ohikulkijoita.
09.00 Aamu Key Westin hotellissa: NYAH
Majoitukseksi olimme valinneet NYAH – Not Your Average Hotelin, eikä valinta olisi voinut mennä enempää nappiin! En suosittelisi tätä hotellia vanhemmille pariskunnille ja lapsiperheiltä hotelli on kokonaan kielletty, mutta nuorehkolle kaveriporukalle hotelli osui kuin nenä päähän: kaikki mahtuvat samaan huoneeseen, huoneet ovat siistejä ja niissä toisin kuin usein hostelleissa on porukalle oma vessa, sängyt ovat mukavia ja niiden jokaisen vieressä on useampi sähköpistoke elektronisten laitteiden lataamiseen yön aikana, pyyhkeitä saa lainata mielin määrin hotellin altailla loikoiluun tai rannalla käytettäväksi, ja tietenkin paikka on lyhyen kävelymatkan päässä Key Westin keskustasta rauhallisella asuinalueella. Yksinkertainen aamiainen (leipää, muffinsseja, mehua) kuului hintaan, ja aloitimme aamun rauhallisesti nauttien aamukahvit yhdellä hotellin monista terasseista.
Paikan arkkitehtuuri on Key Westille ominaista pitsihuvilaa. Neljä erillistä taloa jakaa saman kodikkaan keskuspihan palmujen katveessa. ja arkkitehtuurista päätellen yksikään huone ei ole samanlainen. Huoneita on 2-6 hengelle.
Aamun ainoa harmitus uima-altaalla loikoillessa ja kirjaa lukiessa oli, että meillä oli kestänyt tulomatkassa niin kauan, ettemme olleet ehtineet nauttia hotellista jo edellisenä päivänä. Kaiken muun lisäksi hotellissa on jokapäiväinen Happy Hour klo 16.20, joka meiltä jäi tällä kertaa väliin. Sanon tällä kertaa, koska jos joskus palaan Key Westille kaveriporukalla, tulen tänne varmasti uudestaan.
Uima-altaita oli talojen välissä yhteensä neljä, joten tila ei täällä pääse loppumaan kesken!
Loikoilimme hotellilla niin pitkään kuin voimme, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Kun uloskirjautumisen aika tuli, suuntasimme katsastamaan Key Westin keskustaa auringonvalossa – siis paahtavassa auringonpaisteessa!
Huomasimme hyvin pian, että turistikeskusta jakoi porukassamme mielipiteitä: minä tykkäsin ja olisin mielelläni kiertänyt pikkuputiikkeja pidempäänkin, kun taas Elina ja Iiro pitivät keskusta-aluetta liian turistoituneena. Key Westin kuuluisat kauniit pitsihuvilat löytyvätkin pitkälti Simonton Streetistä itään, samalla alueella missä hotellimme oli, kun taas siitä länteen olevat Duval ja Whitehead Streetit ovat täynnä turisteille suunnattuja kahviloita ja ravintoloita sekä kioskeja, joissa myydään jos jonkinmoista kiertoajelua ja retkeä. We have Cold Beer -kylttejä näkyi kaikkialla.
Keskirivissä vasemmalla Shipwreck Treasures Museumin torni, johon pääsee kiipeämään
Olin saanut ilmaislippuja pariin eri museoon, joten hajaannuimme hetkeksi omille teillemme. Elina kävi tutustumassa Key West Aquariumiin, jota hän ei suosittele kellekään eläinten ystävälle, koska akvaariossa nosteltiin kaloja ulos tankista ja niitä pääsi silittelemään – ei todellakaan miten kaloja pitäisi kohdella. Iiro kävi katsomassa Shipwreck Treasures Museumia, joka vaikutti kiinnostavalta ja sopisi varmaan kaikille, jotka ovat kiinnostuneita Key Westin merirosvohistoriasta. Tälle museolle pitää kuitenkin varata aikaa, koska museota kierretään ohjatusti näyttelijöiden johdatuksella, ja Iiron piti jättää kierros kesken ehtiäkseen sovittuna aikana takaisin.
Entäs minä sitten? Minä kiersin kaupunkia kameran kanssa. Truman’s Little White House eli presidentti Trumanin talviasunto olisi houkuttanut, mutta jäin sen sijaan kuvaamaan katuja, taloja, putiikkeja ja tietenkin merta. Useampi vuosi elämää sisämaassa ja et uskokaan, kuinka merta voi olla ikävä.
13.00 Kiertoajelu trollikalla
Halusimme saada kokonaiskuvan Key Westissä lyhyessä ajassa, joten hyppäsimme Old Town Trolley Toursin kyytiin, joka kiertää koko Key Westin saaren. Opas selosti rauhallisella äänellä nähtävyyksiä ja kertoili väliin juttua Key Westin historiasta. Lipun hinta (noin $30) tuntui vähän kalliilta nyt, mutta täysin hintansa väärti se olisi ollut, jos olisimme menneet trollikka-ajelulle jo ensimmäisenä päivänä niin, että sen jälkeen olisi rutkasti aikaa tutustua lähemmin nähtävyyksiin. Lippu on voimassa kahden päivän ajan ja sillä saa vapaasti kulkea pysäkkien välejä, joten kauempana keskustasta sijaitsevista hotelleista trollikka toimii myös julkisena liikenteenä.
Tämä ei ole trollikka vaan Conch Train – saman firman lyhyempi kiertoajelu pelkästään keskustassaConch Republic Seafood Company, jonka tiloissa kuvattiin kidutuskohtaus vuoden 1989 leffaan 007 ja lupa tappaa, on nyt tunnettu kalaravintolaAlarivissä Key Westin tunnussimpukka ”conch” (lausutaan ’kank’). Key Westin syntyperäisiä asukkaita kutsutaan concheiksi, yli kymmenen vuotta saarella asuneita taas freshwater concheiksi. Key Westin kaupunki julistautui itsenäiseksi Conch Republiciksi vuonna 1982, kun Yhdysvaltojen rajavartiosto perusti Key Westiin johtavalle tielle tiesulun etsiäkseen autoista huumeita ja paperittomia maahantulijoita, mikä hidasti ja vähensi Key Westiin suuntaavaa turismia. Key Westin pormestari tuolloin souti rajavartioston veneelle ja kivuttuaan kyytiin luki ensin itsenäisyysjulistuksen, sen jälkeen julisti Yhdysvalloille sodan, ja minuutin jälkeen antautui ja anoi miljardia dollaria kehitysapua, mikä kokonaisuutena toi tilanteelle tarpeeksi mediahuomiota, että rajavartiosto purki tiesulkunsa. Conch Republicilla on yhä omat passit, merivoimat ja kansallislaulunsa.Key Westin huviloita yhdistää vain yksi tekijä: talojen kattojen pitää olla peltiä tulipaloriskiä vähentääkseen. Moni taloista on 1920-luvulta, koska viimeksi hurrikaani iski suoraan Key Westiin vuonna 1919.Vasemmalla Yhdysvaltojen eteläisin piste, joka tietenkin on täyttä kukkua, koska Yhdysvaltojen eteläisin piste on oikeasti Havaijin saarella. Oikealla US Route 1:n päätepiste; toinen päätepiste tällä melkein 4000km pitkällä tiellä on Mainessa.
14.00 Lounas Two Friends Patiolla & Key Lime Pie!
Jouduimme etsimään sopivaa lounasravintolaa hetken jos toisenkin, koska hakusessa oli paikka, joka ei olisi liian turistiravintolan oloinen. Löysimme etsimämme Front Streetin itäpäädystä: Two Friends Patio Restaurant tarjoili kohtuuhintaisia ostereita, suussasulavaa hummeribisqueta ja maukasta uppopaistettua kalaa ja äyriäisiä. Täällä pääsimme myös kysymään tarjoilijalta, miksi Key West on täynnä vapaana kulkevia kukkoja ja kanoja. They just are here. They can’t fly away anywhere, now can they? Omistaako joku ne? No, they just are here until the next hurricane sweeps them away.
Kukko kiekui selkäni takana lounastaessani. Että tällainen kaupunkikeskusta.
Täällä maistoimme myös vihdoin maailmankuulua key lime pieta, paikallisista sitruunoista tehtyä piirakkaa, ja oli muuten sen verran hyvää, että unohdin täysin ottaa kuvan. Tätä ei kannata jättää väliin!
Tältä se kuitenkin näytti. Vähän kuin todella kirpeää juustopiirakkaa, ja kermavaahto kuuluu asiaan! [Kuva: Wally Gobetz]
15.00 Key Westin rannalla: Smathers Beach
Aikamme Key Westissä alkoi tulla kohti loppuaan, koska halusimme ehtiä Miamiin vielä illaksi, mutta kaarsimme vielä rannan kautta.
Olimme trollikkakierroksella spotanneet kohdan Smathers Beachin itäpäästä, josta pääsi kaartamaan autolla rantahiekalle. Ja mehän kaarsimme! Ensi kerralla sitten pyyhkeet ja aurinkovarjot mukaan – ja mieluusti toinenkin yö Key Westissä. Täällä kelpaisi köllötellä pidempäänkin.
Kun vuokrafirmalla ei ollut tarjolla pyytämäämme Full Size -autoa (”Chevy Impala or similar”) ja tarjosi tilalle Jeeppiä, emme valittaneet.
