Tapasimme viimeksi Iiron kanssa kuukausi sitten Lontoossa: hänellä oli lauantaiaamusta sunnuntai-iltapäivään stopover kaupungissa työmatkalla Intiasta Yhdysvaltoihin, ja minä lennähdin paikalle jo perjantaina. Tuolloin perjantaina kävin moikkaamassa Cambridgessä opiskelevaa kaveriani Visaa ja tutustumassa yliopistoon, joka on vanhempi kuin azteekkien pääkaupunki Tenochtitlan.
St Mary the Greatin kirkko, jonka kellotapulista Cambridgen kandiopiskelijat eivät saa asua yli kolmen mailin (4,8km) päässä, ettei heidän opiskeluaikansa tuhlaantuisi matkoihin – etenkin kun kandiopiskelijoille auton omistaminen Cambridgessä on kielletty.
Cambridgen yliopisto perustettiin vuonna 1209 ja se on maailman kolmanneksi vanhin yhä toiminnassa oleva yliopisto; tätä vanhempia ovat Bologna (1088) ja Oxford (1167). Yliopistossa opetus järjestetään tiedekunnissa, mutta opiskelijavalinnan suorittavat poikkitieteelliset colleget, jotka ottavat opiskelijat siipiensä suojiin ja tarjoavat yleensä majoituksen ja ruoat (toki maksua vastaan). Colleget kilpailevat keskenään ja auttavat omia opiskelijoitaan järjestämällä täydentävää pienryhmäopetusta, jossa parin kolmen hengen ryhmissä tavataan samaan collegeen kuuluvaa alan tutkijaa tai professoria pari kertaa viikossa ja opitaan se, mikä luennoilla ja itsenäisesti jäi oppimatta.
Collegeita on 31 ja näiden ikä, koko ja varallisuus vaihtelevat merkittävästi: collegeista 15 on perustettu 1200-1500-luvuilla ja loput 16 collegea 1800-1900-luvuilla, mikä jakaa colleget suoraan vanhoihin ja uusiin. Vanhat sijaitsevat vanhan keskustan linnamaisissa rakennuksissa, kun taas uusilla saattaa olla hyvinkin moderni arkkitehtuuri (tai sitten ”moderni” 1970-luvun betonihirvitysarkkitehtuuri), ja osa niistä on jopa parin mailin päässä keskustasta niin, että opiskelijat saavat liikuntaa pyöräillessään päivittäin tiedekuntiinsa. Isoimmissa collegeissa on yli 1000 opiskelijaa kun taas pienimmissä, kuten pelkästään jatko-opiskelijoille tarkoitetussa Clare Hallissa, johon Visakin kuuluu ja joiden jazzpippaloiden jatkoilla käväisimme, on vain vähän yli sata opiskelijaa. Varakkain taas on Trinity College, jonka vuosijuhlissa nautitaan shamppanjaa ja ostereita ilotulitusten loisteessa koulun isolla nurmikentällä, jonka alumneihin kuuluvat Isaac Newton, Niels Bohr, kruununprinssi Charles, kuusi brittipääministeriä ja 31 Nobel-voittajaa (yhteensä Cambridgellä on näitä titteleitä 89), ja jonka parhain arvosanoin valmistuneet kandiopiskelijat saavat lukukausimaksut kattavan stipendin maisteriopintoihinsa.
King’s Collegen sisäpiha
Trinityn sijaan me kävimme iltahämärässä kurkkimassa King’s Collegen goottilaisarkkitehtuuria. Ovella luki, että college on näin ilta-aikaan suljettu turisteilta ja avoinna vain opiskelijoille. Siispä kamera piiloon ja itsevarma ”minä kuulun tänne”-fiilis päälle, Visahan on opiskelija ihan oikeastikin ja minäkin sellaisesta menin niin hyvin, ettei vahtimestari sanonut meille mitään. Tarkoituksenamme oli käydä katsomassa King’s Collegen kappelia sisältä päin, kun kuulimme kiviseinien lävitse alkavan virsienveisuun. Evensong oli alkamassa!
Yritimme hipsiä kappeliin sisään huomaamattomasti, mutta heti ovella suntio tiukkasi meiltä, olemmeko tulleet osallistumaan jumalanpalvelukseen. Minä sanoin tähän ”öö”, mutta Visa nyökkäsi että totta kai! ja niin suntio sitten johdatti meidät kirkkosalin eturiviin kuoriaidan viereen. Anglikaaninen iltajumalanpalvelus oli aika erilainen kuin ne luterilaiset jumalanpalvelukset, joissa olen käynyt, mutta aika nopeasti ohjelmasta selvisi, missä kohtaa kuljettiin. Kuoro lauloi kauniisti – ja syystäkin, vanhemmat kuorolaiset kun opiskelevat Cambridgessa stipendillä ja kuoropaikoista on kova kilpailu – mutta saarnasta en saanut mitään selvää. Kun ohjelmasta sitten selvisi, että saarnoja tulee vielä kaksi lisää tässä illan aikana, päätimme hipsiä ulos sopivassa välissä suntion valvovasta katseesta piittaamatta ja jatkaa iltaa aletuoppien äärellä.
King’s Collegen kuoro tuli uudestaan mieleen eilen, kun aprillipäivän vitsit lähtivät kiertämään. Tässä kuoron oma repäisy:
