Kun minulta kysyttiin työhaastattelussa, haittaako, jos työn puolesta joutuu matkustamaan, totesin innokkaasti, että ei haittaa! Mielessä oli jo New Yorkin pilvenpiirtäjät, Los Angelesin palmut ja ne vajaa kymmenen osavaltiota, jotka minulta vielä puuttuvat – vaikka tottahan toki tiesin, että todennäköisesti minut lähetettäisiin johonkin keskisuureen puolituttuun amerikkalaiseen kaupunkiin, joka ei paljoa kiinnostaisi.
Tieto ei ole onneksi luulon väärti, Työn kautta olen päässyt jo niin New Yorkiin kuin uuteen osavaltioon (hello Idaho!), ja Los Angeles on jo suunnitemissa. Innostunutta asennetta toki auttaa, etten heti keksi amerikkalaista kaupunkia, joka ei kiinnostaisi jollain tavalla. Ilman työmatkaa tuskin olisin päätynyt keskelle Catskillsien vuoristoa, ja voi pojat olin tyytyväinen, että sinne päädyin.
Mutta se siitä fiilistelystä. Tämän postauksen tarkoitus on jakaa tietoa siitä, miten amerikkalaiset työmatkat eroavat suomalaisista – ainakin minun rajoittuneella kokemuksellani.
Päiväraha – mikä päiväraha?
Suomessa oletus taitaa olla, että työmatkoista saa päivärahaa, jonka suuruuden verottaja määrää. Täällä päivärahan (per diem) konsepti on kyllä tuttu, mutta usein silti kulut korvataan varsinaisen kulutuksen eli kuittien mukaan. Minulla tuo per diem on ohjeellinen kattosumma, jonka voin käyttää ruokaan päivässä, ja kaikki muut matkakulut korvataan kuittien perusteella: metroliput, tietullit, ja se hammastahna, jonka unohdin ottaa mukaan.
Kuittisirkus ärsytti aluksi valtavasti, mutta pian pääsin kiinni rutiiniin: heti maksamisen jälkeen napsaan kännykällä kuvan kuitista ja lataan sen kännykkäappiin, joka kerää koko matkalaskun yhteen PDF:ään. Kotiin tultua lähetän PDF:n eteenpäin kirjanpitoon ja saan rahat tilille.
Kun suomalaiset lähtevät työmatkalle, moni kitsastelee kulujen kanssa, jotta päivärahoista jäisi mahdollisimman paljon säästöön. Amerikkalaiset työmatkalaiset sen sijaan käyvät syömässä juuri sitä mitä huvittaa ja nauttivat lasin viiniä illallisen kanssa, jos siltä tuntuu, koska laskun maksaa työpaikka. Tällainen meno tuntuisi hassulta, elleivät tavalliset amerikkalaiset muutenkin söisi ulkona monta kertaa viikossa.
Mitä lentopisteitä sä keräät?
Työt aloittaessa hyvää tarkoittava työkaveri piti minulle pitkän puheen siitä, miten lentoyhtiöiden kanta-asiakastasot toimivat. Kun pian kävi ilmi, että minulla oli korkeampi taso kuin hänellä (kiitos pitkien Eurooppa-lentojen), keskustelu siirtyi neuvomisesta kokemusten vertailuun. Täällä kun ei ole mitään sääntöjä siitä, ettei työmatkojen lentopisteitä saisi kerätä yksityishenkilönä, vaan siihen suorastaan kannustetaan.
Kun tiedossa oli, että lentomaileja tulee kertymään, otin eräältä amerikkalaisyhtiöltä status challengen, jossa lyhyehkön ajan sisään tietyn määrän lentämällä pääsee suoraan hyvälle kanta-asiakastasolle. Näin amerikkalaisyhtiöt yrittävät kilvan houkutella niitä parhaimpia asiakkaita, paljon työkseen matkustavia, jotka arvostavat matkakokemusta sujuvoittavia turvatarkastusten ja checkinin ohituskaistoja ja maksavat helpommin vähän korkeampiakin hintoja lipuista. Useinhan korkeamman hinnan maksamiselle ei ole vaihtoehtoja, kun työmatkasta tulee tieto viikon tai kahden varoitusajalla.
Kanta-asiakastasolla ei Yhdysvalloissa lähtökohtaisesti pääse lentokenttäloungeen, joten työnantaja maksaa minulle yhden lentoyhtiön loungen vuosijäsenyyden. Tällä kannustetaan siihen, että lentokentältäkin käsin voi tehdä töitä.
Mitä hotellipisteitä sä keräät?
Moni työkaverini ilmeisesti rakastaa Mariotteja, koska sain aluksi useammankin suosituksen alkaa keräämään ketjun pisteitä. Turha siis kuvitella, että pistejärjestelmät rajoittuisivat pelkkiin lentopisteisiin! Päädyin itse varaamaan omat matkani Hotels.comin kautta, jotta en ole rajoitettu yhden ketjun hotelleihin etuja käyttäessäni, mutta ymmärrän, miksi työkaverini ovat niin jonkun tietyn hotelliketjun perään. Kun olimme kaikki Marriottissa konferenssissa, Marriott-pisteitä ja -tasoja keränneet työkaverini saivat kaikki huoneluokan korotukset sviitteihin, kun minä sain huoneen pohjakerroksesta.
Hotellipisteiden lisäksi kerätään tietenkin autonvuokrauspisteitä, ja matkat maksetaan luottokortteilla, joista saa lisää pisteitä. Kaikkein huvittavin pisteidenkeruujärjestelmä, johon olen törmännyt, on kuitenkin Denverin lentokenttäparkin pisteet. Hetken kaiken maailman pisteille naureskeltuani liityin itsekin parkkipaikan jäseneksi.
Matkustaminen – työaikaa vai vapaa-aikaa?
Kuukausipalkkaisten työntekijöiden tunteja ei Yhdysvalloissa lasketa, joten kysymys siitä, onko matkustaminen työaikaa vai vapaa-aikaa, on oikeastaan vähän hassu. Ei, en saa viikonloppuna matkustamisesta ylityökorvauksia tai edes tunteja työaikapankkiin, mutta eipä koko pankkia edes ole olemassa.
Matkustussäännöt sanovat, että keskellä yötä ei ole pakko matkustaa, vaan voi jäädä kohteeseen hotelliin ja tulla kotiin vasta seuraavana päivänä. Moni perheellinen työkaveri lentää silti mieluummin kotiin perjantaina kuin jää maailmalle yhdeksi ylimääräiseksi yöksi. Päätös on jokaisen oma.
Parin päivän päästä lähden taas työmatkalle kohti New Yorkia, tällä kertaa ihan Manhattanin ytimeen. Jos kiinnostaa seurata, missä suhaan, niin parhaiten perillä pysyy Instagramin tai Snapchatin kautta. Kummassakin käyttäjätunnukseni on @globecalledhome.
Kaikki kirjoituksen kuvat on julkaistu aiemmin Instagramissa, ja tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA, Travellover ja Muru Mou.