Heräsin eilen vasta puoli yhdeksältä pyörittyäni kellonsoiton tahtiin puoli tuntia ja nähden unta Grand Canyoniin eksymisestä. Minulla itään päin suuntautuvassa jetlagissa ensimmäisenä yönä nukun yleensä 12 tuntia, ja parina seuraavana on hyvä, jos saan unta 6 tuntia, yleensä en. Normaalisti herään seitsemältä päästäkseni töihin puoli yhdeksäksi, mutta nyt, kun ihmiset ovat vielä lomilla, tiesin, ettei herääminen ole tunnin päälle ja mieluusti nukuin vähän pidempään.
Työmatkani on kolme kilometria, ja aamuisin valitsen säiden ja päällä olevien vaatteiden mukaan kulkuvälineeksi joko bussin, joita kulkee alle viiden minuutin välein, tai kaupunkipyörän, jonka saa 15 euron vuosimaksulla lainattua telineestä ja palautettua mihin tahansa toiseen telineeseen. Hyvällä säällä tykkään pyöräillä, varsinkin kahdeksan ja yhdeksän välillä, jolloin bussit ovat täynnä, mutta eilen laiskotti, joten kun kello oli jo yli yhdeksän, menin bussilla ja keskityin matkalla kirjaan.
Suomessa löytyi yleensä joku pankki tai posti, joka oli iltaisinkin auki, mutta täällä menevät vaatekaupatkin kiinni lähtökohtaisesti silloin, kun olisin valmis lähtemään töistä. Tästä johtuen asioita hoitamassa ja vaikka uusia sukkia shoppailemassa käydään lounastauolla.
Tällä kertaa ne asiat veivät Postiin. Siinä menevät pari Postcrossing-korttia. Tietämättömille, että kyseessä on harrastus, jossa lähetetään postikortti maailmalta saatuun osoitteeseen, ja kun kortin vastaanottaja on vahvistanut kortin tulleen perille, saat vuorostasi jostain muualta päin maailmaa oman kortin.
Postista suuntasin suoraan suomalaisen kolleegan kanssa lounaalle, tällä kertaa toimistorakennusten ulkopuolelle.
Schueberfouer on yksi Euroopan vanhimmista markkinoista ja taatusti Luxemburgin suurin tivoli. Sen perusti alunperin vuonna 1340 Juhana I ”Sokea”, joka myös Juhana Luxemburgilaisena tunnetaan, jolloin markkinoilla myytiin lähinnä ruokaa ja karjaa. Erilaiset pelit ja huvitukset tulivat mukaan kuvioihin 1700-luvulla, ja 1900-luvulla paikalle on saatu myös useampi vuoristorata ja kieputuslaite sekä maailmanpyörä. Ruokaa sieltä saa edelleen, ja aurinkoisena päivänä reilun 20 asteen säässä terassit olivat melkein täynnä.
Schueberfouerista pari tuttua oli etukäteen kehunut minulle paikallisia erikoisuuksia, gromperekichelchereitä. Kyseessä ovat perunapannukakut, jotka syödään joko ylimääräisen suolakerroksen tai omenahillon kanssa. Testasimme niitä lounaaksi, ja minulle maistui kumpikin maustamistyyli.
Kiinnostuneille tiedoksi, että Schueberfouer jatkuu vielä keskiviikkoon 11.9. asti, ja sitä tullaan yleisesti katsomaan naapurivaltioista asti. Kävijöitä on päivittäin yli satatuhatta.
Iltapäivällä lähdin töistä vähän kuuden jälkeen suoraan keskustassa sijaitsevaan kahvilaan, jossa expat-porukka oli pitämässä bookswap-iltaa. Lähden normaalistikin noihin aikoihin, sillä meillä työpäivän pituus on 8 tuntia, jonka päälle tulee tunnin lounastauko.
Paikalla bookswapissa oli reilu 10 ihmistä, jotka kaikki yhtä lukuunottamatta olivat naisia.
Vein paikalle yhden englanninkielisen pokkarin ja sain tilalle ranskan alkeisopiskelijoille tarkoitetun miniromaanin, Jane Austinin Järki ja tunteet -klassikon sekä kaksi töihin liittyvää IT-kirjaa, joiden näkemisestä vaihtokasassa olin hyvin yllättynyt.
Voin suositella keskustassa sijaitsevaa Konrad-kahvilaa. Kyseinen paikka on yksi kaupungin suosituimmista kahviloista, joten olen pariinkin otteeseen joutunut kääntymään sunnuntaipäivänä ovelta, kun sinne ei ole mahtunut sisään. Nyt meille oli varattu pöytä.
Viihdyimme kaverin kanssa bookswapissa reilun tunnin, kunnes nälkä alkoi kurnia vatsassa ja totesimme, että paras mennä muualle vaihtamaan kuulumisia. Kaveri tiesi Pääpostin vieressä olevasta hyvästä mutta erikoiessta burgerpaikasta, johon suuntasimme.
Brochettes & Cie -ravintolan burgereissa sämpylä oli korvattu… milläs muulla kuin perunalätyllä. Hyvää oli!
Kun suuntasin yhdeksän maissa kotiin, ilta oli jo hämärtynyt. Koska asun käytännössä keskustassa, minulla on kaupungilta kotiin lyhyt kävelymatka, joka yleensä kulkee Adolphe-sillan yli.
