Reilu 2300 kilometriä (1435 mailia), keskimäärin 330 kilometriä päivässä. Jälkikäteen arvioituna ajomatka oli meille todella sopiva.
2 uutta osavaltiota. Enää 11 puuttuvaa ennen kuin on kaikki kasassa!
6 National Park Servicen ylläpitämää kohdetta: 2 kansallispuistoa (national park), 1 kansallismonumentti (national monument), 1 kansallismuistomerkki (national memorial) ja 2 kansallista historiallista paikkaa (national historic site). Kaikki käymisen arvoisia ja osa aivan mielettömiä. Miten voi mikään valtiollinen virasto olla näin mahtava?
2 yötä teltassa, joista toinen siististi telttailualueella, toinen ihan puskassa poluttoman taipaleen takana. Jälkimmäinen yö oli meluisampi, koska kojootit ulvoivat ja heinäsirkat sirittivät läpi yön.
Rinkoissa 13 litraa vettä, jossa oli pari litraa liikaa. Parempi näin päin. Oloa viilensi haalea pilvipeite, joka puistonvartijan mukaan oli oikeasti savua Kanadan metsäpaloista.
2 yötä motelleissa, jotka näyttivät ulkoapäin aika järkyiltä mutta yllättivät positiivisesti. Toisessa motellissa taisimme olla ainoat ei-tatuoidut vieraat.
Lukematon määrä peuroja, biisoneita, preeriakoiria ja paksusarvilampaita. Naureskelimme kotimatkalla, että enpä olisi vielä pari vuotta sitten kuvitellut sanovani tien varressa nähdyistä eläimistä: ”Ei jaksa pysähtyä, jos ne on vain jotain biisoneita.”
4 tuntia rämpien luolassa. Todistin, että ahtaan paikan kammo ja 25 cm korkea ryömimisaukko ovat kuin ovatkin siedettävä yhdistelmä.
Noin 100 kilometriä Oregon Trailia. 1800-luvun uudisraivaajilla matkaan meni nelisen päivää vankkureita vetäviä härkiä taluttaen, me hurautimme reitin reilussa tunnissa.
728 valokuvaa, joiden läpikäynnissä kestänee vielä hetki. Tässä maistiaisia:
Ensimmäisenä iltana olimme auringon laskiessa vielä tien päällä Wyomingissa.Custerin osavaltiopuiston Needles Highwaylta lähti patikointipolku näihin maisemiin.Maaoravan poikaset olivat juuri rämpineet koloistaan ja puikkelehtivat autotien reunassa miten sattuu.Custerin kylä Etelä-DakotassaPresidentit eivät ole ainoita kallioon kaiverrettuja miehiä Etelä-Dakotassa. Crazy Horse -intiaanipäällikön muistomerkki on ollut tekeillä jo 67 vuotta.Sunnuntai-iltana satoi niin kovasti, että jouduimme ajamaan vuoristoteitä mateluvauhtia hätävilkut päällä. Meille oli varattu telttapaikka Badlandseiltä, mutta tiesimme, ettei kokkailusta tässä sateessa tulisi mitään, joten jäimme Rapid Cityyn illalliselle. Hetken harkitsimme, josko jäisimme yöksi johonkin motelliin, mutta kaarsimme lopulta telttailualueelle pilkkopimeässä puolen yön maissa sateen tauottua ja pistimme teltan pystyyn……ja heräsimme auringonnousuun näissä maisemissa. Oli sen arvoista.
Paksusarvilampaat olivat Badlandsien villieläimiä kiinnostavimmasta päästä
Tasainen telttapaikka löytyi Deer Havenista pienen kapuamisen jälkeen.Wallin kylän ainoa ruokakauppa, jonka kylteissä lukee: Food Center – Cold Bud – Cold Bud Lt – We have Bison MeatEtelä-Dakotan preerialta löytyi Badlandsien lisäksi vanhoja Minuteman-ydinohjussiiloja, joiden komentokeskukseen pääsimme vierailulle…ja tietenkin pysähdyimme myös South Dakota Air & Space Museumissa katsastamassa paikallisen lentokonevalikoiman. Ei ollut kummoinen, mutta jos meillä olisi ollut enemmän aikaa, olisimme ehdottomasti käyneet läheisen Air Force Basen tutustumiskierroksella.
”Oregon Trail” oli yksi lempparitietokonepeleistäni 90-luvulla. Niinpä olin ihan fiiliksissä, kun viimeisenä päivänä Nebraskassa seurasimme pätkää Oregon Trailia ja tutustuimme reittiin, jota pitkin kymmenet tuhannet perheet matkasivat 1800-luvulla länteen.
Nyt rennon viikonlopun viettoon kotona ennen maanantain arkeenpaluuta.
