Vietimme viime viikonlopun Savannahissa, Georgian rannikolla, ja kaupunki kiilasi heti lempparikaupunkieni listakärkeen vanhan keskustansa ansiosta. Keskusta koostuu 21 vanhasta puistoaukiosta, joita ympäröivät vanhat talot, leveät puiden reunustamat jalkakäytävät ja söpöt kivijalkakaupat ja -kahvilat. Aukiot oli alunperin rakennettu asukkaiden sotilaallisia harjoituksia varten sekä mahdollisiksi evakuointikeskuksiksi tulipalon, sodan tai luonnonmullistuksen sattuessa, mutta nykyään ne tuovat kaupunkiin puutarhamaista tunnelmaa ja helppoa hahmotettavuutta. Kysyimme tietä yhdestä museosta toiseen, ja ohjeistukset olivat mallia ”kaksi aukiota tuohon suuntaan, sen jälkeen yksi aukio oikealle”.
Iiro, minä ja Georgian siirtokunnan perustaja, James Oglethorpe, eräällä aukiolla
Aukioilla kasvoi yleisimmin paikallinen tammilaji ”southern live oak” (Quercus virginiana), joka oli lähes poikkeuksetta paksun naavatillandsiakasvuston peitossa. Suomessa tuota naavatillandsiaa ei esiinny kuin koristeena kukka-asetelmissa, mutta kasvi on kuitenkin nimetty turkulaisen kasvitieteilijän Elias Tillandzin mukaan. Naavatillandsia sai aukiot näyttämään hieman aavemaisilta tai uinuvilta… ikään kuin aika olisi pysähtynyt.
Hotellit Savannahin keskustassa ovat hinnoissaan, ja halvin, jonka löysimme, olisi ollut noin $150/huone/yö. Päädyimme siksi vuokraamaan kolmion, mikä onnistui jopa pelkästään kahdeksi yöksi ja oli erittäin toimiva ratkaisu sekä bonuksena rutkasti hotellia halvempi. Kolmio sijaitsi aivan keskustassa, ja vaikka vessa olisi kaivannut akuuttia pintaremonttia, ketä lopulta kiinnostaa kun julkisivu on supersöpö. Vuokraaminen vaati jonkin verran säätöä, koska pantti piti maksaa postittamalla shekki, mutta siitäkin selvittiin. Jos joku on Savannahiin matkalla, voin lämpimästi suositella.
Asuntomme oli ensimmäisessä kerroksessa
Perjantai-iltana juhlistimme äitini syntymäpäiviä syömällä The Olde Pink Housessa, Savannahin vanhimmassa talossa 1700-luvun lopulta. Tarjoilijat aktiivisesti kannustivat kiertämään talon kaikki noin 10 ruokailuhuonetta, ja sen teimmekin… heti illallisen jälkeen. Minä ja isäni söimme alkupalaksi she-crab soupia, joka keitetään sinitaskuravuista, ja joka oli todella herkullista vaikkakin hieman pippurista. Iiro ja äitini söivät BLTt eli bacon-lettuce-tomato-leivät, jotka olivat tarjoilijan mukaan valittu parhaaksi joksikin jossain kuuluisassa The Food Networkin TV-showssa, josta luonnollisesti emme olleet kuulleet. Pääruoaksi söin ananasglaseerattua possunpotkaa, macaroni & cheeseä ja täälläpäin hyvin suosittuja keitettyjä collard greensejä, lehtikaalin läheistä sukulaista. Hyvää oli!
Ennen ruokailua käppäilimme jonkin matkaa rantabulevardia. Rannan viereen oli rakennettu pätkä taloja kadun päälle, ja yksi näistä oli Savannah Cotton Exchange. Savannah oli aikoinaan Atlantin vilkkain puuvillasatama, ja puuvillapörssi rakennettiin tätä tukemaan vuonna 1887. Puuvillakauppa ei käy enää yhtä kuumana, mutta vieläkin Savannahin satama on Yhdysvaltain neljänneksi tai viidenneksi vilkkain.
Savannahin puuvillapörssi yllä, katu alla
Paranormaaleja kierroksia kaupan talossa, joka on rakennettu itsenäisyyssodan kaatuneiden hautuumaan päälle
Savannahissa mainostettiin joka käänteessä kummituksia, mutta emme olleet niistä niin kiinnostuneita, vaan suuntasimme lauantaina Jepson Centerin taidemuseoon, jossa oli hieno tilkkutäkkinäyttely ja vielä hienompia Dan Wintersin valokuvia. Siitä läksimme eteenpäin museon omistamaan Owen-Thomasin talomuseoon.
Jepson Centerin aulan taidetta
Owen-Thomasin sisäpiha
Owen-Thomasin talo rakennettiin vuonna 1819, ja se oli tuolloin Georgian ensimmäinen talo, jossa oli juokseva vesi ja putkisto; Valkoiseen taloonkin ne rakennettiin vasta pari vuosikymmentä myöhemmin. Talon rakennutti kauppias Richardson, joka kuitenkin heti vuonna 1820 menetti ison osan omaisuudestaan pörssiromahduksessa, vuonna 1821 menetti vaimon ja pari lasta keltakuume-epidemiaan ja kun vielä vuonna 1822 hänen arvokas puuvillavarastonsa paloi, Richardson oli saanut Savannahista tarpeekseen, nappasi pari jäljelle jäänyttä lastaan ja muutti veljensä luoksi New Orleansiin. Talo myytiin pankille, joka vuokrasi seuraavat kymmenen vuotta taloa täyshoitolaksi, jona aikana talossa yöpyi sen tunnetuin vieras, itsenäisyyssodan sankari markiisi de Lafayette.
Myöhemmin talon ostivat Owensit, plantaasinomistajaperhe, ja taloon muutti perheen lisäksi kymmenisen orjaa. Orjat nukkuivat pihan toisella puolella olevassa orjatalossa, jossa katto oli maalattu siniseksi pahoja henkiä karkottamaan. Opas erikseen painotti, että tässä talossa ei sitten ole aaveita, ja siihen syynä onkin varmaan juuri nämä siniset sisäkatot…
Owen-Thomas kadulta päin
Savannahin teki aikoinaan kuuluisaksi kirja ”Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa” (Midnight in the Garden of Good and Evil), ja kirjan julkaisun jälkeen turistien määrä kaupungissa viisinkertaistui. En ole lukenut kirjaa, ja vaikka Iiro vannoo, että olemme katsoneet yhdessä siihen perustuvan elokuvan, tästä ei ole mitään muistikuvaa, mutta tulipa ostettua kirja matkamuistoksi. Joka tapauksessa kirja perustuu tositapahtumiin, ja jos joku on kirjan lukenut tai elokuvan katsonut, talo, jossa murha tapahtuu, on sitten tämä:
Mercer-Williamsin talo, jonka alakertaan pääsee kierrokselle, mutta yläkerrassa asuu yhä kirjassa esiintyneen Williamsin sukulainen
Lähdimme takaisinpäin kaupungista sunnuntaina, ja kiersimme huviksemme Etelä-Karolinan kautta. Matkalla näkyi puuvillapeltoja, hylättyjä taloja, ränsistyneitä mobile homeja, ja lisää puuvillapeltoja.
Reitti Etelä-Karolinan läpi meni pitkin hurrikaanievakuointiteitä.
Savannah oli superpositiivinen yllätys. Olin osannut odottaa vanhaa kaupunkia, mutta en näin virkeää ja hyväkuntoista. Tunnelma ei olisi voinut olla parempi naavatillandsioineen kaikkineen. Kiitokset vielä matkanjärjestäjälle ja autonkuljettajalle!
Kiitokset vaan museo-oppaalle ja toiselle autonkuljettajalle!
Ihana kuva kokoelma ja juttu reissustanne. Sait minut oikein googlaamaan tuota naava-asiaa ja on se ihmeellistä, missä kaikissa asioissa suomalaiset ovat olleet mukana :).
Ja ruoka-asiat ovat aina kiinnostavia ja she-crab keitto pienenä annoksena on ihan hyvää. Seuraavalla reissulla Charlestoniin, täytyy käydä täällä – aika lähellä kumminkin.
Charlestoniin rupesi tämän jälkeen kyllä tekemään mieli, se kun on kai mainostettu olevan aika Savannahin tapainen? Harmi, että ajomatka on vaan niin pitkä, että väkisinkin reissuun pitäisi käyttää vähintään yksi vapaapäivä. Pelkässä viikonlopussa jos menee tulee ihan kohtuuton määrä ajoa verrattuna paikallaoloon.
Savannah on yksi minunkin suosikeistani, kiitoksia ihanista kuvista! Vietin siella mm. yhden ikimuistoisen St. Patrick’s Dayn :D
St. Patrick’s Day Savannahissa ei kuulosta yhtään hullummalta!
Ei voi muuta kuin henkäistä ”vaun”. Mies on puoliksi vitsillä puhunut, että seuraava road trippimme seuraisi Shermanin marssia merelle…. ja idea saa näiden kuvien jälkeen minulta varauksettoman kannatuksen!
Jos sen teette niin tervetuloa vaan kylään. Sherman nimittäin marssi tuosta noin kilometrin päästä ohitsemme matkalla Atlantaan. :)
Hahaa, pidänpä tämän mielessä!